kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Ylitornion kunnan ja Lapin AMKin yhteistyö tiivistyy
2.10.2020 9:00

Ylitornion kunnan ja Lapin AMKin yhteistyö tiivistyy

Ylitornion kunta ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat uusineet kolme vuotta sitten solmitun kumppanuussopimuksensa. Yhteistyön muodot ovat jalostuneet innovatiivisemmiksi.


Sopimuksella tavoitellaan ensisijaisesti uusien osaajien saatavuutta ja nk. veto- ja pitovoimaa. Yhteisessä intressissä on myös parantaa kaivosalan ja sen alihankintayritysten toimintaedellytyksiä, edistää palveluyritysten omistajapolvenvaihdoksia ja kunnan digitaalisia palveluprosesseja.

Kunnanjohtaja Tapani Melaluodon mukaan kunta on halukas edelläkävijäksi ja pilotiksi innovatiivisissa perusturvaratkaisuissa.

- Kaivoksen osalta kunnassa on positiiviset odotukset, akuutti haaste on osaavan henkilöstön rekrytointi erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin.

Ammattikorkeakoulun osaamista tullaan hyödyntämään sekä kunnan strategisessa valmennuksessa että muussa asiantuntijatyössä. Kumppanuussopimuksen myötä käynnistyy myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioyhteistyö hankkeiden muodossa. Kunnan on mahdollista tarjota opiskelijoille työpaikkoja, työharjoittelumahdollisuuksia ja opinnäytetyöaiheita.

Kuntayhteistyö on aluekehitystehtävänsä vakavasti ottavalle ammattikorkeakoululle tärkeää. Lapin ammattikorkeakoulu on koko Lapin ammattikorkeakoulu.

- Uudessa kumppanuussopimuksessa on vahva innovatiivinen ote, ja yhdessä lähdetään ratkomaan todellisia, isoja kysymyksiä, ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissanen kertoo.

Kumppanuussopimuksen mukaista yhteistyötä koordinoivat yritysneuvoja Toni Kraatari Ylitornion kunnasta ja yliopettaja Maarit Tihinen Lapin AMKilta. Yhteyshenkilöt laativat teemoista ja toimenpiteistä yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman, joka tarkistetaan vuosittain.

- Meillä on entistäkin suurempi kiinnostus konkreettiseen yhteistyön AMKin kanssa. Hyviä asioita on näköpiirissä, Tapani Melaluoto summaa.

Sopimus on voimassa tällä erää kolme vuotta.

Kuvakaappaus sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta verkossa