kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / YES-verkosto levisi napapiirille: YES Lappi aloitti toimintansa
15.2.2018 14:00

YES-verkosto levisi napapiirille: YES Lappi aloitti toimintansa

Tukea yrittäjyyskasvatukseen on tarjolla nyt entistä kattavammin, kun uusi YES-verkoston aluetoimisto, YES Lappi käynnisti toimintansa vuoden alussa. YES Lappi tarjoaa yrittäjyyskasvatuksen palveluja kunnille ja oppilaitoksille ja rakentaa paikallisesti koulu-yritysyhteistyötä.


YES-verkoston tavoitteena on, että että jokainen suomalainen nuori saa yrittäjyyskasvatusta kouluasteesta ja paikkakunnasta riippumatta ja että jokaisella opettajalla on valmiudet toteuttaa yrittäjyyskasvatusta omassa työssään. Näin nuoret saavat koulutuksensa aikana riittävät eväät työelämään ja elämään.

Uusi YES Lapin aluetoimisto sijoittuu Rovaniemelle. Toiminnasta vastaa Lapin ammattikorkeakoulu ja YES-aluepäällikkönä toimii Juhamatti Konttaniemi.

–Lappi alueena on mielestäni aina ollut erityisen hedelmällinen maaperä yrittäjyydelle, koska meidän maakunnastamme löytyy valtavasti erityispiirteitä, vahvuuksia ja erityisesti rohkeutta, jota joku voisi jopa ”lappilaiseksi hulluudeksi” luonnehtia. Täällä osataan kääriä hihat ylös ja ruveta töihin, kun muut sitä vielä pohdiskelevat. Oli jo aikakin saada puoli Suomea kerralla mukaan näin merkittävään yrittäjyyskasvatuksen verkostoon, mitä YES edustaa. Olen erittäin innoissani siitä, että pääsemme tuomaan uusia käytännön oppimenetelmiä ja työkaluja kaikkien lappilaisten koulujen saataville, kuntien ja koulujen tarpeet huomioiden, kertoo Konttaniemi.

Valtakunnallisen YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen iloitsee YES-verkoston laajenemisesta pohjoiseen.

– YES-verkoston palveluille ja paikalliselle tuelle on selkeästi tarvetta. Verkosto laajeni viimeksi syksyllä, kun YES Imatra aloitti, ja nyt saamme toimintaan mukaan myös Pohjois-Suomen. On upeaa, että YES Lappi lähtee tukemaan oppilaitoksia ja kehittämään koulujen ja työelämän välistä yhteistyötä.

– YES-verkoston avulla pystymme kehittämään ja verkottamaan Lappia sekä omaa organisaatiotamme yrittäjyyskasvatuksen saralla. Lapin ammattikorkeakoulu vahvana aluetoimijana haluaa jalkautua entistä voimakkaammin maakuntaamme ja sen toimijoiden pariin tämänkin aiheen tiimoilta. Tulevaisuuden tavoitteena on, että jokaisella lappilaisella opettajalla olisi saatavilla työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla toteuttaa yrittäjyyskasvatusta työssään. Lisäksi erityisen tärkeänä tavoitteena on, että lappilaiset nuoret koulutusasteesta riippumatta saisivat opiskeluidensa aikana erinomaiset valmiudet yrittäjämäiseen asenteeseen ja toimintakulttuuriin sekä oppisivat työelämässä tarvittavia tärkeitä taitoja, sanoo Konttaniemi


Lisätiedot:
YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen, 045 357 2716, sanna(ät)yesverkosto.fi
YES Lapin aluepäällikkö Juhamatti Konttaniemi, 040 6526 155, juhamatti.konttaniemi(ät)lapinamk.fi

www.yesverkosto.fi

YES – Intohimona yrittäjyyskasvatus!

YES on Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkosto, jonka tavoitteena on opetushenkilöstöä tukemalla vahvistaa lasten ja nuorten elämässä tarvittavien valmiuksien ja taitojen oppimista ja luoda yrittäjämäistä toimintakulttuuria. YES-palveluja ovat opettajien valmennukset, yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen, koulu-yritysyhteistyö sekä Nuori Yrittäjyys ry:n aluepalvelut. YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen. YES toimii ympäri Suomen alueellisten YESien kautta, joita koordinoi Valtakunnallinen YES ry. Valtakunnallisen YES ry:n jäseniä ovat Suomen Yrittäjät, Taloudellinen tiedotustoimisto, Nuori Yrittäjyys ry, Elinkeinoelämän Keskusliitto, OAJ, Perheyritysten liitto sekä MTK.





yes logo



Logo