kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Tornion panimo "Sopivasti hullu projekti"
24.3.2016 14:00

Tornion panimo "Sopivasti hullu projekti"

Tornioon nousevan uuden panimon tekijät pitivät tiedotustilaisuuden viime perjantaina Torniossa.


Tornion panimoa valmistellaan kiivaasti. Uuden yhtiön osakeanti on käynnissä ja lupaprosessit ovat käynnissä.

Sangen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokkaan mukaan yhtiö tulee käyttämään omien kemistiensä ja muiden asiantuntijoidensa lisäksi monia eri alojen asiantuntijoita sekä tehtaan rakentamisessa, laitteistojen kunnostamisessa, prosessien suunnittelussa että tuotesuunnittelussa.

Lapin ammattikorkeakoulun konetekniikan koulutus ja Arctic Steel and Mining -tutkimusryhmä tuo prosessiin ennen muuta teräsosaamista.

- Panimo on pieni, mutta aito ja haastava teollinen prosessi insinöörikoulutuksen kannalta. Panimo toimii hyvänä oppimisympäristönä, yliopettaja Timo Kauppi kertoo.

Myös teräsyhtiö Outokumpu on mukana teräsmateriaalien testauksessa ja toimituksessa.

Tornion panimoon tulee sekä tislaamo että olutpanimo. Tavoitteena on 1,5 miljoonan litran vuosituotantokapasiteetti. Mikko Ahokas kertoo, että tarkoituksena on luoda kymmenien eri tuotteiden valikoima oluita, siidereitä ja pohjoisia viinoja. Myös yrityksille personoidut tuotteet tulevat kysymykseen.

- Ehkä me saadaan vuosikertaolut jokaiselle insinöörikurssille, vinkkaa Timo Kauppi Englannissa käytössä olevasta mallista.

Tornion Panimo Oy:n tuotannon on määrä käynnistyä kesällä kun remontti, laitteisto ja luvat ovat kunnossa. Ensimmäiset erät Torniossa pantua olutta ja väkeviä on määrä saada myyntiin heinäkuun lopussa. Tehdas tulee työllistämään suoraan noin 15 henkilöä.

Aiheesta muualla:

ASM panimossa -blogissa kerrotaan AMKin henkilökunnan ja opiskelijoiden osuudesta ja vaiheista panimon ylös nostamisessa.

 



sangen tiedotus tilaisuus_tornio_2.jpg

Torniossa tiedotustilaisuudessa Mikko Ahokas, Timo Kauppi, Antti-Pekka Keränen (perustajaosakas) ja Kaj Kostiander (Arctic Property Oy)