kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Tiina Jumisko on vuoden aikuisopiskelija Rovaniemellä
9.10.2014 14:00

Tiina Jumisko on vuoden aikuisopiskelija Rovaniemellä

Parhaillaan vietetään valtakunnallista Innostu oppimaan – viikkoja, joiden teemana on ”Osaamisvoima 100 % uusiutuva energialähde”. Kampanjan tavoitteena on kannustaa aikuisia opiskelemaan.


Tänä vuonna aikuisopiskelijan palkinto Rovaniemellä annetaan Lapin ammattikorkeakoulun avoimen AMKin kautta opiskelevalle Tiina Jumiskolle.

Palkintoraadin mukaan Tiina on positiivinen opiskelija, joka on esimerkillään motovoinut ja innostanut muitakin oppimaan. Hänen opinpolkunsa on hyvä esimerkki haasteiden voittamisesta ja motivaation synnyttämistä onnistumisen kokemuksista. Hän on erittäin koulutusmyönteinen ja kehittämisorientoitunut opiskelija.

Tiinan polku kohti haaveammattia sai pontta avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen kautta. Tiina sanoutui irti vakituisesta työstään, jotta voisi lähteä toteuttamaan aikuisiän unelmaansa, terveydenhoitajan ammatin opiskelua.

- Menen vaikka läpi harmaan kiven, jos olen niin päättänyt, kommentoi Tiina.

Aikoinaan Tiina luki itsensä kauppakoulussa merkantiksi. Tutkinto ei antanut hänelle hakukelpoisuutta hakea korkeakouluun terveydenhoitajan opintoihin, joten hän päätti lähteä kohti unelmaansa avoimen AMKin polkuopintojen kautta.

Tiina ilmoittautui viime syksynä avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijaksi ja lähti opiskelemaan terveydenhoitajan polkuopintoja varsinaisen tutkinto-opiskelijoiden ryhmän mukana. Hän opiskeli kaikki ensimmäisen vuoden opinnot ryhmän kanssa ja suoritettuaan 60 op alan opintoja hän hakeutui tänä syksynä tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. 

Ihminen oppii, milloin tahansa jos vaan haluaa – iän myötä oppimiskyky ei heikkene, vaan se muuttuu. Ulkoa oppiminen ei luonnu enää niin hyvin kuin nuorena, mutta aikuinen oppija pystyy hallitsemaan paremmin asiakokonaisuuksia ja yhdistämään uusia oppimiansa asioita entuudestaan tuttuihin asioihin.

Lue Tiinan tarina kokonaisuudessaan ja Juha Tapion opintotarina Jonna Löfin (Lapin AMK) ja Anne Kauton (Lapin yliopisto) kirjoituksesta.

---

Lapin aikuisten tieto-, neuvonta ja ohjauspalveluverkosto (Lapin TNO-palvelut) on perustettu jakamaan tietoa, neuvontaa ja ohjausta aikuisille opiskelijoille, yrityksille ja muille organisaatioille. Aikuista opiskelijaa ja yrityksiä autetaan löytämään sopivaa koulutusta osaamisen kehittämiseksi. Tietoa, neuvontaa ja ohjausta tarjotaan monikanavaisesti ja -hallinnollisesti, verkostomaisesti ja ammattitaitoisesti. Verkostossa on mukana muun muassa opinto-ohjaajia, erityisopettajia, opettajia ja opintosihteereitä.



LOGO_innostuoppimaan_oranssi_CMYK.jpg