kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Teollisuusmatkailun kehitystyö etenee Meri-Lapissa
2.9.2020 14:00

Teollisuusmatkailun kehitystyö etenee Meri-Lapissa

Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta teollisuusmatkailun konseptointihanke alkoi rivakasti.


Teollisuusmatkailun konseptointi -hankkeen (EAKR, Lapin liitto, Vipuvoimaa EU:lta) kick-off-tilaisuudessa helmikuussa valittiin teemoiksi yhdessä Meri-Lapin toimijoiden kanssa kulttuuriperintö, kiertotalous ja vastuullinen teollisuus sekä elintarviketeollisuus sisältäen maatilamatkailutyyppisen toiminnan.

Keväällä ennen koronasta aiheutuvia rajoituksia ehdittiin toteuttaa muun muassa  Lapin yliopiston hankkeen kanssa kaksi muisteluiltaa teemalla ”Kemiläisyyttä teollisuuskaupungissa”. Kulttuuriperintöön liittyen on kerätty tietoa elinkeinoelämästä ja teollisuudesta Kemin kotiseutuarkistosta, Kemin kulttuurihistoriallisesta museosta ja sekä vierailemalla Kemi-yhtiön perinnesäätiön näyttelyssä.

Lapin yliopiston taidehistorian opiskelija valmistelee sivulaudatur-tutkielmaa aiheesta 'Elinkeino ja teollisuusaiheiset taideteokset Meri-Lapin alueella'.

Hankkeen toimenpiteistä ja vastuullisesta teollisuudesta yhtenä matkailun osa-alueena on julkaistu kaksi kirjoitusta. Toukokuussa 2020 ilmestyi Suomen ammattikorkeakoulujen verkkolehdessä UAS Journalissa Katri Hendrikssonin, Mirva Tapanisen ja Satu Vallin artikkeli ’Teollisuutta, matkailua, vihreyttä – mahdollisuus?’ artikkeli. Elokuussa 2020 julkaistiin Lapin AMKin Pohjoisen Tekijät -blogissa Katri Hendrikssonin, Petra Paloniemen sekä Mirva Tapanisen blogikirjoitus ’Teollisuusmatkailusta uutta kehitystä Meri-Lapin alueelle’.


Hankkeen tulevia toimenpiteitä

Keväällä 2020 aloitettiin benchmarking-matkojen suunnittelu, teollisuusmatkailun alueellisen verkoston kuvaaminen sekä erilaisten mallien kartoitus teollisuusmatkailupalvelutuotteista. Kehitystoimenpiteitä jatketaan vuonna 2021.

Hankkeen ohjausryhmän toimeksiannosta alueelle toteutettiin showroomideointia, jossa alueen toimijat voisivat esitellä tuotteitaan ja palveluitaan. Showroom-kyselystä ja ideoinnin tuloksista tullaan tiedottamaan lisää myöhemmin.

Syksyn aikana

- jalkaudutaan Meri-Lapin alueelle opiskelijoiden kanssa etäyhteyksiä hyödyntäen ja toivon mukaan joitakin toimenpiteitä voidaan toteuttaa myös fyysisesti

- aletaan työstää yhdessä Meri-Lapin alueen toimijoiden kanssa alueen identiteettiä tuotetarjonnan, ekosysteemin, verkoston ja toiminnanohjauksen kautta

- toimenpiteitä toteutetaan eri toimintaympäristöissä ja tulevaisuuden asiakasprofiileja sekä asiakaspolkuja tullaan huomioimaan teemojen kautta. Näiden pohjalta voidaan ensi keväänä aloittaa teemakohtaisten liiketoimintamallien ja työkalujen suunnittelu teollisuusmatkailutuotteiden tuotekehitykseen.

Hankkeen toteutuneista toimenpiteistä ja tulevista suunnitelmista tullaan tiedottamaan Meri-Lapin toimijoita jatkossakin tiedotteen muodossa.

Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi mukaan syksyn toimintaan ja otamme mielellämme vastaan uusia kehitysideoita Meri-Lapin teollisuusmatkailun edistämiseksi!

Lisätietoja

Mirva Tapaninen
Projektipäällikkö
p. 040 527 6270
mirva.tapaninen(a)lapinamk.fi

Teollisuusmatkailun konseptointihanke

Teollisuusmatkailun konseptointihankkeessa tuotetaan Meri-Lapin alueelle teollisuusmatkailun konsepteja yhdessä alueen matkailuyritysten, teollisuuden ja sidosryhmien kanssa. Kehittämistyön tuloksena yritykset saavat työkaluja oman liiketoimintansa kehittämiseen.

Hankkeen päätoteuttaja on Lapin ammattikorkeakoulu yhteistyökumppaneinaan Lapin yliopisto ja Kemin kaupunki.

Hankebudjetti on 346 069 €, josta on Lapin liiton myöntämää EAKR-rahoitusta 276 853 €.

logoja



jäänmurtaja ja ihmisiä meren jäällä

Kuva: Kemin matkailu