24.8.2021 10:00
Rahoitusta aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjausosaamisen kehittämiselle
Osa lappilaisista aikuisista ja ikääntyvistä on puutteellisten digitaitojensa vuoksi syrjäytynyt tai vaarassa syrjäytyä digitalisoituneista palveluista, viestinnästä ja tiedonvälityksestä.
Uudessa hankkeessa pureudutaan ongelmaan parantamalla aikuisten ja ikääntyvien parissa toimivien asiantuntijoiden ohjausvalmiuksia.
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt
rahoituksen "OdigO - Osaavia aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen
ohjaajia Lappiin" -hankkeelle. Hanketta koordinoi Lapin yliopiston
kasvatustieteiden tiedekunnan Media Education Hub ja se toteutetaan
tiiviissä yhteistyössä Lapin AMKin kanssa.
Hankkeessa järjestetään koulutusta aikuisten ja ikääntyvien parissa toimivien lappilaisten järjestöjen, kuntien ja vapaan sivistystyön toimijoille sekä laajemmalle yleisölle. Koulutukset toteutetaan webinaareina ja videotietoiskuina. Osana hanketta myös pilotoidaan yhteinen verkko-opintojakso aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaamisesta. Verkko-opinnot sisällytetään myöhemmin Lapin korkeakoulukonsernin jatkuvan oppimisen ja täydennyskoulutuksen opintotarjontaan.
– Koulutus on mainio esimerkki Lapin yliopiston ja Lapin AMKin uudenlaisesta, moniammatillisesta opetus- ja kehittämisyhteistyöstä, jossa korkeakoulut yhdistävät toisistaan poikkeavaa osaamistaan, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja Päivi Rasi Lapin yliopistolta.
Yliopistosta toteutukseen osallistuvat aikuiskoulutukseen suuntautuvat erilliset opettajan pedagogiset opinnot ja kasvatusala sekä Lapin AMKista terveysalan hoitotyön koulutus ja geronomikoulutus. Vastuullisena johtajana toimii Päivi Rasi. Muut hankkeessa työskentelevät asiantuntijat ovat Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Media Education Hub -yksikön Susanna Rivinen ja Hanna Vuojärvi sekä Lapin AMKin Pohjoinen hyvinvointi ja palvelut -osaamisalueen Tuula Ahokumpu, Satu Elo ja Anne Jokelainen.
OdigO - Osaavia aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaajia Lappiin -hankkeesta
Toteuttajat: Lapin yliopisto, Lapin AMK ja sidosryhmät (järjestöt, kunnat, vapaa sivistystyö).
Rahoitus: Pohjois-Pohjanmaan ELY, ESR.
Kokonaisbudjetti ja toteutusaika: 299 855 €, ajalla 1.9.2021-31.8.2023.