kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Oppiyrityksiä ja yrittäjähenkisiä opiskelijoita Napalaakso tutuksi -tapahtumassa
4.5.2018 15:47

Oppiyrityksiä ja yrittäjähenkisiä opiskelijoita Napalaakso tutuksi -tapahtumassa

Lapin AMKin Rantavitikan toimipisteellä järjestettiin 20.4.2018 Napalaakso tutuksi tapahtuma. Ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelijat esittelivät 6 erilaista oppiyritystään, joita he ovat työstäneet virtuaalisessa oppimisympäristössä –Napalaaksossa.


Napalaaksossa 1. vuoden liiketalouden opiskelijat perustavat oppiyrityksiä ja käyvät kauppaa keskenään. Virtuaalisessa oppiympäristössä toimiminen antaa hyvät eväät yrittäjyyteen, sillä yritysten pyörittäminen on muutoin samanlaista kuin aidonkin yrityksen, mutta kauppaa käydään vain oppiympäristössä ja virtuaalisella rahalla. Napalaakso on kasvava virtuaalinen kuntakeskus, joka sijaitsee Lapissa. Napalaakso houkuttelee uusia yrittäjiä esimerkiksi hyvällä saavutettavuudella ja suurilla matkailijamäärillä, myös uusien yrittäjien tukeminen on yksi Napalaakson valttikorteista.

Uusien yrityksien astuessa kuvaan voi Napalaaksosta löytää jo valmiiden yrityksien lisäksi monipuolista osaamista ja innovaatiota tarjoavia oppiyrityksiä, joiden menestyminen on täysin opiskelijoiden määritettävissä, tavoite on kuitenkin yltää hyvään tulokseen.

Napalaakso tutuksi –tapahtumassa opiskelijat pääsivät esittelemään näitä ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana tuottamiaan yrityksiä.

KiinteistöFemma..jpg

Opiskelijoiden oppiyritys KiinteistöFemma.


Mainola Opy..jpg

Opiskelijoiden oppiyritys Mainola Opy.


- Mainola Opy tarjoaa markkinointi- ja mainontapalveluja sekä teippauksia ja painotuotteita. Yrityksen perustaminen on ollut koko porukalle aika uusi juttu ja tältä toimialalta ei ollut juurikaan kokemusta, joten olemme opetelleet paljon uutta. Toimiminen oppiyrityksessä on sujunut hyvin. Toimialallamme toimimisen lisäksi olemme oppineet asioita niin varastonhallinnasta kirjanpitoon ja yksittäisistä opeista on kertynyt suuria kokonaisuuksia. On ollut mukavaa päästä kertomaan omasta oppiyrityksestä erilaisissa paikoissa, erityisesti Tornion yritystreffit oli mielekäs tapahtuma, kertoo Mainola Opyn toimitusjohtaja Juho Pesiö.


Opiskelijoiden oppiyritys DataTek..jpg

Opiskelijoiden oppiyritys DataTek.


Santa’s Security..jpg

Opiskelijoiden oppiyritys Santa’s Security.


- Meidän yrityksemme myy turvallisuusalan tuotteita sekä –palveluja. Oppiyrityksessä toimiminen on ollut todella mukavaa ja itse olen oppinut parhaiten, kun on päässyt tekemään asioita käytännössä. Olemme oppineet yrityksen perustamiseen liittyviä asioita ja myös esimerkiksi kaikki vaiheet, mitä liiketoimintasuunnitelmaan kuuluu. Mielestäni parasta on se kun on päässyt tekemään asioita konkreettisesti, kertoo Santa’s Security:n Linnea Rantakokko.


Arctic Workwear.jpg

Opiskelijoiden oppiyritys Arctic Workwear.


ToimistodEco.jpg

Opiskelijoiden oppiyritys ToimistodEco.


- Meidän oppiyrityksemme myy ekologisesti tuotettuja toimistotarvikkeita sekä –kalusteita. Niiden lisäksi tarjoamme sisustus- ja remontointipalvelua, jotka toteutetaan ympäristöystävällisesti. Meillä on myös mahdollista kierrättää asiakkaiden vanhoja tavaroita ja pyrimme toiminnallamme juuri siihen ekologisuuteen, joka näkyy meidän nimessäkin. Oppiyrityksessä toimiminen on ollut mielenkiintoista ja olemme oppineet paljon ryhmätöistä, sillä työryhmän johtaminenkin on yksi haaste, joka tulee oppia. Totta kai olemme oppineet myös kaikkea yrityksen perustamisvaiheista sen pyörittämiseen, kuten liiketoimintasuunnitelman laatiminen ja rahoitusasiat, palkan maksu sekä Netvisorin käyttö, kertovat ToimistodEco:n Marika Pitkäniemi ja Tiia Nivala



Napalaakso uutisen kuva.JPG