kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Opiskelijoiden parhaiden projektitöiden palkitseminen huipensi upean Inssiforumin
Uutiset
28.9.2022 15:00

Opiskelijoiden parhaiden projektitöiden palkitseminen huipensi upean Inssiforumin

Inssiforum päästiin järjestämään kahden vuoden koronatauon jälkeen livetapahtumana Rovaniemellä.


Inssiforum on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa yhteen insinöörikoulutuksen kehittäjät eri puolilta maata. Kaksipäivänen tapahtuma huipentui opiskelijakilpailun voittajien julkistamiseen ja palkitsemiseen.

Tulevaisuuden insinööriosaamisen taidonnäytteitä

Insinööriosaamisen taidonnäytekilpailuun oli kutsuttu opiskelijoiden ryhmätyönä tekemiä projekteja, jotka käsittelevät uusia ja innovatiivisia ratkaisuja insinöörialan ongelmiin.

Tuomariston puheenjohtaja, osaamispäällikkö Lauri Kantola kertoi, että kilpailulla tavoitellaan teknisten innovaatioiden lisäksi kiinnostusta insinööritieteisiin. Opiskelijaryhmiä kannustettiin monialaiseen yhteistyöhön, sillä kaikkien osallistujien ei edellytetty olevan insinööriopiskelijoita.

- Palkitsemisperusteissa kiinnitettiin huomiota selkeään esittämistapaan, työn suunnitelmallisen toteuttamisen kuvaamiseen sekä kestävän kehityksen, taloudellisen potentiaalin ja tulosten käyttökelpoisuuden näkökulmiin, Lauri Kantola valotti.

Voittajatiimejä löytyi kaksi. Toinen ryhmä teki projektityön 3D-tulostettujen alumiiniosien anodisoinnista. Ryhmään kuuluivat Reko Riihinen, Boris Rimpilä ja Jesse Suhonen Metropolia AMK:sta. Toinen ryhmä palkittiin työstä, jossa suunniteltiin uudenlainen lämmityslaite käyttäjäkeskeisyys huomioiden. Ryhmän muodostivat JAMK:n opiskelijat Susanna Järvenpää, Jani Koskela, Juho Niiles ja Illya Sarvi. Molemmat ryhmät saivat palkintosummana 1500 euroa.

Inssiforum teollisuuden muutostrendien ytimessä

Kolmen vuoden odottelun jälkeen tapahtuma päästiin viimein järjestämään Lapin ammattikorkeakoululla, ruskahehkuisella Rovaniemellä. Kaksipäiväisessä tapahtumassa pureuduttiin teollisuuden murrokseen ja hakemaan evästystä insinöörikoulutusten edelleen kehittämistä varten.

Tapahtuman avasivat tiistaina aamupäivällä rehtori Riitta Rissanen ja osaamisaluejohtaja Hannu Kähkölä Lapin ammattikorkeakoululta. Pitkän linjan energia-alan johtaja Herkko Plit alusti energiainnovaatioista ja energiatulevaisuudesta, minkä jälkeen oli Teknologiateollisuuden koulutusjohtaja Leena Pöntysen vuoro kertoa tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuudessa ja osaamisdatasta. Ensimmäisen päivän inspiroivan ohjelmakimaran huipennukseksi kuultiin vielä luovan johtajan (kirjailija, puhuja, TV-isäntä ja sarjayrittäjä) Henkka Hyppösen puheenvuoro älykkäiden koneiden ja ihmisen suhteesta. Päivän päätteeksi osallistujat pääsivät tutustumaan paikallisiin teollisuusyrityksiin.

Toisena foorumipäivänä olivat vuorossa Digivisio ja rinnakkaissessiot, joissa paneuduttiin älykkään rakentamisen tulevaisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ja alan vahvojen yritysten ja muiden toimijoiden asiantuntemusta hyödyntäen.

Inssiforumin soihtu siirtyy seuraavaksi Turun ammattikorkeakoululle, joka järjestää tapahtuman ensi vuonna.

Löydä lisää tapahtumasta sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #inssiforum2022.



Neljä palkittavaa opiskelijaa seisoo rivissä lavalla.

Palkintoja saapuivat ryhmiensä puolesta noutamaan Boris ja Jesse Metropolia AMKista ja Susanna ja Jani JAMKista.



juha kontio.JPG

Turun AMKin Juha Kontio otti Inssiforum2023-isännyyden vastaan saatesanoilla: Ikävän tempun teki meille lappilaiset, kun järjestitte niin hyvän tapahtuman. Rima on korkealla!