31.1.2018 15:42
Opiskelijat järjestivät ensiapukoulutuksen huumeiden käyttäjille
Opinnäytetyötään tekevät 3. vuoden sairaanhoitajaopiskelijat Einari Viirretjärvi ja Jari Keränen järjestivät huumeiden käyttäjille suunnatun ensiapukoulutuksen.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa järjestetään nimenomaan huumeiden käyttäjille suunnattu ja heidän tarpeidensa mukaan räätälöity ensiapukoulutus.
- Idea tällaisesta toiminnallisesta opinnäytetyöstä kehkeytyi oikeastaan siitä, että molempia meitä kiinnostaa ensiapu auttaminen. Kohderyhmäksi valikoitui päihteiden käyttäjät, sillä halusimme nimenomaan tehdä sellaisen opinnäytetyön, jolla pystyy vaikuttamaan, ja valikoimamme kohderyhmä on mielestämme sellainen, joka ei saa tarpeeksi huomiota. Päihteiden käyttäjät luokitellaan useasti toisen luokan kansalaisiksi ja me halusimme heille tasa-arvoa huomioimalla heidän tarpeensa ensiavun osalta, Jari ja Einari kertovat.
Yhteistyökumppaniksi opinnäytetyön ja koulutuksen toteuttamiseen opiskelijat saivat Rovala Settlementin päihdehuollon Pompun. Pomppu on kaikenikäisille päihteidenkäyttäjille, erityisesti suonensisäisiä huumeita käyttäville tarkoitettu matalankynnyksen nimettömyyteen ja luottamukseen perustuva palvelupiste. Pompun kautta opiskelijat saivat tavoitettua halutun kohderyhmän.
Opiskelijat aloittivat toiminnallisen opinnäytetyönsä toteuttamalla Pompun asiakkaille suunnatun kyselyn, jonka avulla huumeiden käyttäjiltä tiedusteltiin minkälaista tukea, apua ja valmiuksia he haluaisivat ensiavun osalta saada. Kyselyn pohjalta opiskelijat suunnittelivat kohderyhmän tarpeisiin vastaavan ensiapukoulutuksen, joka toteutettiin Rovala-opistolla.
- Opinnäytetyömme rakentuu oikeastaan tämän ensiapukoulutuksen ympärille eli siihen mitä se pitää sisällään, ensiaputilanteet ja sairaanhoitajan valmiudet ohjaajana eli käsittelemme asioita mitä tämä kokonaisuus on vaatinut, Einari kertoo.
Huumeiden käyttäjille suunnattu ensiapukoulutus poikkeaa tavallisesta ensiapukoulutuksesta, siten että siinä on huomioitu kohderyhmän kannalta oleellisia asioita esimerkiksi yliannostuksesta johtuva tajuttomuus, miten tunnistaa yliannostuksen saaneen potilaan ja miten sellaisessa tilanteessa toimitaan. Lisäksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi koulutuksessa käsitellään tukiverkoston merkitystä ja ihmisten tukemista.
- Parasta tämän projektin työstämisessä on ollut se, kun on saanut työskennellä tällaisen mielenkiintoisen itseä kiinnostavan aiheen parissa. Opettajilta ja opinnäytetyön ohjaajalta olemme saaneet paljon neuvoja ja kannustusta opinnäytetyön ja koulutuksen toteuttamiseen. Tavoitteenamme olisi tämän opinnäytetyön myötä haastaa porukkaa, jotta tällaista voitaisiin järjestää jatkossa ympäri Suomen ja siten laskea myös ihmisten kynnystä toimia huumeiden käyttäjien kanssa, Einari ja Jari toteavat yksimielisesti.
Lapin AMKin sairaanhoitaja opiskelijat Jari Keränen (vas.) ja Einari Viirretjärvi (oik.)
Opiskelijat pitivät 30.1.2018 Rovala-opistolla ensiapukoulutuksen huumeiden käyttäjille.