5.11.2014 8:00
Omavarainen Lappi -maaseutuseminaari
Lapin AMKissa Jokiväylän yksikössä pidettiin tiistaina 4.11. Omavarainen Lappi -maaseutuseminaari. Seminaarin avasi maakuntajohtaja Mika Riipi ja avauspuheen piti Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
Asiantuntija-alustuksissa luotiin kuvaa Lapin maakunnan mahdollisuuksiin ja tulevaisuuden näkymiin, ja seminaarin teemana oli katse tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin. Päivän aikana käsiteltiin teemoja "lappilainen elintarviketuotanto", "lappilainen yrittäjyys kohti vihreää taloutta" sekä "missä ovat maaseudun kuntien vahvuudet". Seminaarissa oli päivän aikana yhteensä 18 asiantuntija-alustusta. Päivän päätteeksi järjestettiin
paneeli, jossa yleisöllä oli mahdollisuus myös käydä keskustelua.
Seminaarin ilmoittautuneita oli yli 200 henkilöä ja seminaarin aikana oli mahdollisuus tutustua Maalaistorin tarjontaan Jokiväylän aulatiloissa.
Tapahtuman järjestäjinä olivat Ammattiopisto Lappia, Lapin aluehallintovirasto / Arjen turvaa kunnissa -hanke, Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin ammattiopisto / Pohjoiset luonnonraaka-aineet tulevaisuuden markkinoille LUOTU - hanke, Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Lapin liitto / Kymmenen virran maa -hanke, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus / Lapin maaseudun tulevaisuuden avaimet -hanke.
Tapahtumasta lisätietoja: www.lappi.fi/omavarainenlappi.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti seminaarin avauspuheen aiheella "Maaseudun myyttien murtajaiset"