Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutiset / Nykyaikainen AMK ei voi antaa seinien eikä siilojen rajoittaa tekemistään
26.4.2018 12:00

Nykyaikainen AMK ei voi antaa seinien eikä siilojen rajoittaa tekemistään

Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti Lumen on ilmestynyt. Kevätnumeron teemana on Opetus ja oppinen T&K- ja työelämän rajapinnassa.


Lehden teema-artikkeleissa ja puheenvuorossa kuvataan konkreettisin tapausesimerkein elinkeinoelämän, opiskelijoiden, opettajien ja hankehenkilöstön kohtaamisia. Yhteistyöskentelyssä eivät oppijoita ole vain opiskelijat, vaan parhaimmillaan kaikki osapuolet saavat mukaansa uusia eväitä, toimintamalleja ja ammattitaidon elementtejä.

Numerossa 1/2018 onkin tavanomaista enemmän artikkeleita ja puheenvuoroja, joiden laatimiseen on osallistunut opiskelijoita. Monen artikkelin kirjoittamiseen on osallistunut myös elinkeinoelämän edustaja, yleensä kehittämistehtävän toimeksiantajana.

Päätoimittajana tässä numerossa on Lapin ammattikorkeakoulun YAMK-yksikön yliopettaja, FT Merja Koikkalainen. Hän kirjoittaa:

”Opiskelijat ovat havainneet uusien opetussuunnitelmien tuoman muutoksen opetuksen toteuttamistavoissa. - - - opiskelijat olivat edelliseen vuoteen verrattuna tyytyväisempiä siihen, että he olivat saaneet opinnoissaan tietoa työelämän käytännöistä, työelämä oli huomioitu monipuolisesti opintojaksojen sisällöissä ja toteutuksissa, ja että he olivat osallistunut opintoihin, jossa toimitaan yhdessä työelämän kanssa.”

Vierailevaksi kolumnistiksi kutsuttiin Lapin ammattikorkeakoulun tuore rehtori Riitta Rissanen. Hän kirjoittaa:

”Oppimisen paikka- ja aikasidonnaisuus vähenee. Sen sijaan vuorovaikutteisuus, yhteiskehittäminen ja verkostot muodostuvat entistä tärkeämmäksi. Näitä taitoja ammattikorkeakoulumme on kehittänyt jo usean vuoden ajan panostamalla etäisyyksien hallinnan keinoihin ja digipedagogiikkaan. Oppimisesta tulee näin ollen työn tekemisen tärkein taito.” ja jatkaa:

”Suomalaisessa työ- ja elinkeinoelämässä on nyt nähtävissä paljon ’piilevää’ innovaatiopotentiaalia – myös Lapissa. - - - Avoin innovaatiotoiminta perustuu luottamukseen ja jaettuun osaamiseen. Se muuttaa oppimis-, ja elinkeinoympäristöämme ja haastaa niin opiskelijat, henkilöstön kuin työelämäkumppanit. Monelle pk-yritykselle ja julkiselle organisaatiolle jatkuva oppiminen ja uusi osaaminen ovat teknologisia investointeja tärkeämpi kilpailutekijä."

 

Lumen

Lumen on Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti, jonka jakaa pohjoista tietoa ja levittää arktista osaamista. Lehti on luettavissa osoitteessa www.lumenlehti.fi.

Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Seuraava numero ilmestyy syyskuussa 2018 ja sen pääteemana on Tulevaisuuden työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän osaamistarpeet. Numeron päätoimittaa YTT, yliopettaja Leena Viinamäki.

Aiemmin ilmestyneet numerot

Numero 1/2015. Teemana Arktisuudesta elinvoimaa. Päätoimittaja rehtori Martti Lampela. Ilmestynyt 9.12.2015
Numero 1/2016. Teemana Luonnonvarojen älykkään käytön edistäminen. Päätoimittaja Seppo Saari. Ilmestynyt 28.4.2016
Numero 2/2016. Teemana Turvallisuusosaaminen. Päätoimittajana Merja Koikkalainen. Ilmestynyt 29.9.2016
Numero 3/2016. Teemana Etäisyyksien hallinta. Päätoimittaja Leena Viinamäki. Ilmestynyt 8.12.2016
Numero 1/2017. Teemana Palveluliiketoiminta ja yrittäjyys. Päätoimittaja Marita Wahlroos. Ilmestynyt 27.4.2017
Numero 2/2017. Teemana Arktinen yhteistyö ja pohjoinen rajaosaaminen. Englanninkielinen. Päätoimittaja Esa Jauhola. Ilmestynyt 28.9.2017.
Numero 3/2017. Teemana Verkostojen voima. Päätoimittaja Seppo Saari. Ilmestynyt 13.12.

Lisätietoja

Lehden toimitussihteeri, viestintäkoordinaattori Heli Lohi (heli.lohi(ät)lapinamk.fi), puh 040 524 9836.

 

lumen verkkolehti_logo neliö.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 




lumen verkkolehti_logo neliö.jpg



Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK