8.9.2020 9:00
Nostetta Lapin naisyrittäjyyteen: W-Power
Suomessa yrittäjistä on vain 35 prosenttia naisia, joten uusia naisyrittäjiä ja yrityksiä mahtuisi mukaan nykyistä reippaasti enemmän.
Suomalaisista ja etenkin lappilaisista yrityksistä valtaosa on pieniä, alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Talouden rakenteen muuttuessa uudet työpaikat ovat viime vuosina syntyneet nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joten kokonaisuutena niiden työllistämisvaikutus on merkittävä. Yrittäjyys näyttäytyykin monelle kiinnostavana uramahdollisuutena.
Kansainvälinen W-Power -hanke tukee ja kannustaa naisia eri puolilla Eurooppaa, jotta yhä useampi nainen rohkaistuisi yrittämään tai hankkimaan yrittäjämäisiä taitoja.
Kuka kuuseen kurkottaa, voi latvan tavoittaa
Maksuttomassa Kuka kuuseen kurkottaa, voi latvan tavoittaa - pitchaus-työpajassa 26.9.2020 opitaan esiintymistä ja oman idean esittämistä. Erilaisten harjoitusten kautta edetään pienin askelin kohti isoja lavoja.
Paja on suunnattu sinulle, jos olet yrittäjä tai yrittäjyydestä kiinnostunut ja haluat oppia esittämään liikeideasi tehokkaasti, selkeästi ja myyvästi. Pitchaus-työpaja on myös oiva valmistautumisleiri Lapissa etänä järjestettävään MAHTAVA-innovaatiokilpailuun osallistuville ja siitä kiinnostuneille. Työpajasta saa lisää tietoa hankkeen Facebookissa.
MAHTAVA-innovaatiokilpailu
Innovaatiokilpailuun haastetaan mukaan kaikki, joilla on uusi yritys-, tuote- tai palveluidea, jonka haluaa viedä markkinoille.
Kilpailu huipentuu verkossa 30.11.2020 ja siihen voivat osallistua kaikki Lapin alueella vaikuttavat yrittäjät tai yrittäjäksi haluavat. Kilpailuun tulee ilmoittautua mukaan viimeistään 28.10.2020, jonka jälkeen esikarsinnassa valitaan jatkoon menijät. MAHTAVA-innovaatiokilpailun palkintojen yhteissumma on 3000 €.
W-Power
Empowering Women Entrepreneurs in sparsely populated Northern communities (W-Power) hanketta rahoittaa Euroopan Unionin Northern Periphery and Arctic Programme -ohjelma. Suomesta hankkeessa ovat mukana Lapin AMK, Karelia AMK ja Business Joensuu oy.
Lisätietoja
Projektipäällikkö
Reeta Sipola
reeta.sipola