21.3.2022 8:31
Luottamukseen perustuva vuorovaikutus, yhteistyö ja osaaminen kantavat kiperissä paikoissa
Naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivolan mukaan luottamus ja yhteistyö ovat kantavia voimia sekä valmennuksessa mutta myös yleisemminkin työelämässä ja johtamisessa. Kun yhteinen suunta on kaikilla selvillä, on vain luotettava omaan ja muiden tekemiseen.
Naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola tietää, mitä kiperät paikat voivat olla urheiluvalmentajan työssä. Pekingin olympialaisissa Juuso otti päävalmentajan pestin vastaan yllättäen etuajassa, kun Pasi Mustonen joutui jättämään olympialaiset kesken perheessä tapahtuneen vakavan sairauskohtauksen vuoksi.
- Pekingistä tuli onnellinen lopputulos, vaikka harmittaa kyllä, ettei Pasi Mustonen voinut olla mukana olympialaisten loppuun saakka, kertoo Juuso.
Juusosta piti tulla naisten maajoukkueen päävalmentaja olympialaisten jälkeen:
- Fiilis Pekingin reissusta on hyvä, vaikka päävalmentajan pesti tulikin etuajassa minulle. Korona toi myös omat jännitteensä 4 viikkoa kestäneen matkan aikana, mutta kaikki meni hyvin.
Juuso opiskelee Lapin ammattikorkeakoulussa Liikunnan ja urheiluvalmennuksen asiantuntija YAMK-koulutuksessa. Koulutuksen tavoitteena on tuottaa opiskelijoille osaamista vaativiin valmentajatehtäviin sekä muihin liikunnan ja urheiluvalmennuksen asiantuntijatehtäviin. Vankan osaamisen avulla selviää helpommin myös niistä kiperistä paikoista.
Koulutuksessa tehdään yhteistyötä laaja-alaisesti alan huippuammattilaisten kanssa. Liikunnan ja urheiluvalmennuksen asiantuntija YAMK -koulutuksen yliopettaja Heikki Hannola näkee yhteistyön erittäin tärkeänä:
- Liikunnan ja urheiluvalmennuksen koulutus on suunniteltu ja toteutettu hyvin tiiviissä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU) kanssa. Koulutuksen toteutuksessa yhteistyö toteutuu muun muassa niin, että koulutuksen vierailevana professorina toimii Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Sami Kalaja. Koulutuksen asiantuntijoina meidän lappilaisten apuna toimii myös iso joukko muita Jyväskylän yliopiston ja KIHUn tohtoreita, kertoo liikunnan ja urheiluvalmennuksen yliopettaja Heikki Hannola.
Juuson mielestä YAMK-opinnoista parasta ovat ryhmän kokemukset ja opettajien panostus:
- Ryhmämme laaja osaaminen, vertaistuki ja keskustelut ovat olleet koulutuksen parasta antia. Vastaavien opettajien panostus ja tuki, sparraaminen ja apu ovat olleet koulutuksessa parasta. Kansallisesti ja kansainvälisesti mittavan tason kouluttajilta on saanut paljon.
- Vaikka minulla on pitkä, yli kahdenkymmenen vuoden kokemus urheiluvalmennuksesta, niin koulutus tuo lisäarvoa työhön ja syventää osaamista. Koulutus on pysäyttänyt miettimään, mitä teen työssäni ja avannut silmiä. Tutkittu tieto ja laaja-alaisuus on tärkeää, Juuso lisää.
Juuso on toiminut aktiivisesti naisten jääkiekon parissa jo vuodesta 2001 lähtien Suomen jääkiekkoliitossa. Hän on valmentanut naisten alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkuetta, jonka aikana joukkue voitti pronssimitalin vuoden 2011 MM-kisoissa.
- Vuodesta 2014 lähtien olen ollut sitten naisten jääkiekkomaajoukkueen mukana, samalla kun olen toiminut opettajana urheiluopistolla Rovaniemellä. Tehtävänäni urheiluopistolla on ollut mm. valmentajan ammattitutkinnon vetäminen ja koko ajan on tässä samalla tehty yhteistyötä ammattikorkeakoulun kanssa. Opintojen jatkaminen YAMK-tutkintoon Lapin AMKissa oli luonnollinen valinta, kun suoritin liikunnanohjaajan tutkinnon jo 2000-luvun puolivälissä.
Suomessa on hyvää valmentajatuotantoa ja alalla toimii innostuneita ja työhön intohimoisesti suhtautuvia ammattilaisia:
- Työhön on oltava tietynlainen kutsumus ja intohimo. Olisi tärkeää kuitenkin huomata, että valmentaminen tulisi nähdä ammattina ja työnä siinä missä muutkin ammatit.
Hyvä valmentaja ymmärtää, että ihmisarvo on isompi kuin urheilijan arvo siinä mielessä, että valmentajankin tulee ensisijaisesti nähdä ihminen urheilun takana:
- Toki substanssiosaaminen lajista on tärkeää, mutta yhtä tärkeitä ovat myös vuorovaikutustaidot, kyky tulla toimeen ihmisten kanssa, verkostojohtaminen ja verkostot sekä kyky hahmottaa kokonaisuus. Valmentaja tarvitsee johtamistaitoja ja kykyä toimia muiden ihmisten hyväksi, kertoo Juuso.
Tähän on helppo uskoa, kun Juusoa kuuntelee. Hänen ympärillään tuntuu välittömästi olevan luottamuksellinen ja rento ilmapiiri, jossa on helppo keskustella asioista.
- Itsensä johtaminen on tärkeää, se, että osaat hallita oman ajankäyttösi ja pitää paketin kasassa. Pitää oppia tasapainoilemaan ja luottamaan omaan ja muiden tekemiseen ja antaa mennä. Yhteistyö ja vuorovaikutus ovat tässä avainasemassa, ilman ympäröiviä ihmisiä tämä ei onnistuisi, lisää Juuso.
Vaikka opiskelu YAMK-tutkinnossa on ollut antoisaa, on haasteitakin opiskelussa ollut:
- Välillä on melkoisen tuskallista yrittää sovittaa yhteen työ kahden eri työnantajan palveluksessa, opinnot ja perhe-elämä, mutta vielä tämä on sujunut, naurahtaa Juuso.
Muille, jotka miettivät hakemista YAMK-tutkintoon Juuso kehottaa miettimään omaa ajankäyttöä:
- Mieti, mikä on sinun ajankäyttösi ja elämän tilanteesi, pystytkö antamaan opiskelulle aikaa. Kyse on kuitenkin YAMK-koulutuksesta ja se vaatii oman aikansa. Koulutus on tuonut lisävarmuutta omaan tekemiseen, henkistä varmuutta ja vahvuutta. Pitkä kokemus alalta on ollut opinnoissa minulle hyödyksi, lisää Juuso.
Liikunnan ja urheiluvalmennuksen asiantuntija, YAMK-koulutus on 90 opintopisteen ylempi korkeakoulututkinto. Seuraavan kerran tutkintoon voi hakea syksyn yhteishaussa 31.8. – 14.9.2022.
Lapin AMKIssa juotiin mitalikahvit. Kuvassa vas.: yliopettaja Heikki Hannola, osaamispäällikkö Tarja Tammia, rehtori Riitta Rissanen, valmentaja Juuso Toivola, Rovaniemen koulutus kuntayhtymä REDU johtaja Saija Niemelä-Pentti ja lehtori Petteri Pohja.