kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Luonto ja taide osaksi kuntien kuntotuttavaa työtä
22.3.2022 10:00

Luonto ja taide osaksi kuntien kuntotuttavaa työtä

Pohjois-Suomessa on otettu taide ja Green care avuksi työikäisten mielenterveyskuntoutuksessa.


Lapin ammattikorkeakoulu on päätoteuttajana ESR-rahoitteisessa Henki ja elämä -hankkeessa, jonka kohderyhmänä ovat työelämän ulkopuolella olevat työikäiset mielenterveyskuntoutujat.  Hankkeessa kehitetään uusia toimintatapoja yhdistysten ja sosiaalista kuntoutusta tarjoavien yritysten kanssa. Tavoitteena on mm. luoda maatila- ja luontopalveluyrittäjille uudenlaisia toimeentulomahdollisuuksia liittyen luontoperustaiseen toimintaan.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Kemi-Tornion, Rovaniemen ja Oulun seutukunnan maatila- ja talliyrittäjien, taiteen osaajien sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yrityskumppaneina Lapin alueella toimivat muun muassa Hyvinvointi Ranch Huminalehto Tornion Karungista, T:mi Minna Kreivi Keminmaalta sekä Kotieläinpuisto Arkadia.

Hankkeen yhteisötaiteen kokonaisuuksia tuottavat muun muassa osaajat Johanna Ponkala Torniosta ja Kemin Osaajien Osuuskunnan Juho Tuovila sekä kuvataiteilija Mari Riikonen Rovaniemeltä.

Henki ja elämä -hankkeen vahvuudeksi on muototutumassa paikallisuus ja korona-aikana arvonsa .osoittanut ruohonjuuritason kohtaamistyö. Kohtaamistyötä jota ovat vieneet läpi korona-ajan muun muassa hankekumppanit ovat Tornion asuntopalvelusäätiö sr (Meän talo) ja Yhdessä ry Kemistä.

Yhteisötaide ja Torniojoen kansallismaisemat

Keväällä 2022 Yhdessä Ry:n Nuorten Klubi ja Kemin Osaajien Osuuskunta toteuttavat yhteisötaideprojektina videotuotannon Kemissä, jonka ensi-iltaa vietetään huhtikuussa. Tornion Meän talon Voi hyvin! -ryhmä sekä Kotieläintila Arkadian väki kohtaavat Torniojoen kansallismaisemissa kevättalvista luonnosta nauttien. Kuvataiteilija Mari Riikonen kohtaa kevään 2022 aikana kirjavan joukon kuntoutujia Kemi-Tornion seudulla paneutuen soveltavan ja yhteistötaiteen mahdollisuuksiin tukea hyvinvointia ja toipumista.

Rovaniemellä kesän korvalla kootaan viherryhmä hankekumppanien kanssa, jonka ajatuksena on perustaa pieni ryytimaa sopivaan kohteeseen ja ylläpitää hankekumppanin viherympäristöjä. Hanke myös liikkuu kuntoutujien toiveesta pienin retkin tutustuen esimerkiksi Art Oranki ry:n ympäristötaidepuistoon. 

Henki ja elämä - huhtikuun seminaari

Seuraava hankeen seminaari paneutuu luontoperustaisen toiminnan kunta ja yrittäjäyhteistyöhön. Seminaarin järjestetään otsikolla Luonnosta hyvinvointia - kunta ja yrittäjäyhteistyö 27.4.22 klo 12.30 - 15.30. Ajatuksena on tuoda tietopohjaa luontoperustaisen liiketoiminnan tueksi sekä tuoda esiin se, miten luontoperustainen toiminta on mahdollista tuoda osaksi kunnan kuntouttavaa työtä. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet.

Pääpuhujana on erityishuoltopiirin johtaja Tanja Witick Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä SOITE:sta. Witick avaa puheenvuorossaan prosessin, jossa luontoperustaisesta toiminnasta tuli osa julkisen sektorin kuntouttavan työtoiminnan palveluntarjontaa. Tätä näkökulmaa ja prosessia vankistetaan paneelikeskustelulla, johon toivomme kuulijoiden vahvaa osallistumista.  

Hankeinfo

Henki ja elämä -hankkeen päätoteuttaja on Lapin ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajia ovat Turkan ratsurinne AyProAgria Oulu ry ja Mielenvireys ry.

Rahoittajat: Euroopan Sosiaalirahasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Oulun kaupunki, STEA, Turkan Ratsurinne ay, Mielenvireys ry ja Lapin ammattikorkeakoulu.

Hankeaika: 1.1.2021 - 30.6.2023

Yhteydenotot

Hankkeen toimintojen piiriin pääsee yhteistyökumppaneiden kautta ja ottamalla yhteyttä projektihenkilöstöön.

Sanna Viinonen
lehtori ja Henki ja elämä -hankkeen projektipäällikkö
Osallisuus ja toimintakyky -osaamisryhmä, Lapin AMK

p. 044 478 0216
sanna.viinonen(a)lapinamk.fi



Nainen hengittää raikasta ilmaa silmät kiinni.