8.12.2016 10:38
Lumen-verkkolehti etäisyyksien hallinnan asialla
Lapin AMKin verkkolehti Lumen avaa, pohtii ja polemisoi tällä kertaa etäisyyksien hallinnan keinoja ja mahdollisuuksia. Pitkien välimatkojen Lapissa aihe on äärimmäisen tärkeä, minkä vuoksi sen parissa työskennellään kaikilla AMKin koulutus- ja tutkimusaloilla.
Lumen on Lapin ammattikorkeakoulun verkkolehti, jonka jakaa
pohjoista tietoa ja levittää arktista osaamista. Lehti on luettavissa
osoitteessa www.lumenlehti.fi.
Vuoden viimeisen numeron on päätoimittanut yliopettaja, YTT Leena Viinamäki hyvinvointipalvelujen osaamisalalta.
Etäisyyksien hallinnan käsite ja tarpeet ovat laajat, mikä vuoksi artikkelit ja puheenvuorot on järjestetty kolmen teeman mukaan. Ensimmäiset kirjoitukset käsittelevät digitalisaation ja etäisyyden kysymystä yleensä. Sen jälkeen tulee käsittelyyn koulutuksen digilähtöinen kehittäminen ja lopuksi lähestytään etäisyyksien kysymyksiä työ- ja elinkeinoelämän kehittämisen näkökulmasta.
Kolumnistina vierailee tällä kertaa Vaasan yliopiston aluetieteen emeritusprofessori Hannu Katajamäki, jolta ei heru ymmärrystä suuruuden ekonomialle tai metropoliajattelulle:
"Suomea olisikin viisasta ja kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukaista kehittää pienten paikallisyhteisöjen maana ja unohtaa maantieteelliseen todellisuuteemme huonosti sopiva ajatus metropoleista ja huippuyksiköistä", hän kirjoittaa.
Hannu Katajamäki kysyy myös, luovatko vain suurkaupunkiympäristöt kilpailukykyä. Ja perää logiikkaa ajatukselle, että ainoastaan yhdenlaiset ympäristöt synnyttävät yksilöissä luovuuden prosesseja. Kehittämisen kärjessä olevan poliittisen, taloudellisen, tieteellisen ja tiedonvälityksen eliitin Suomi-kuvasta hän kirjoittaa:
"Maantieteilijänä olen huolissani kehittäjäeliittimme tavasta hahmottaa Suomen alueellista todellisuutta. Eliitti käyttää Suomen sisäisessä kaukoliikenteessä lentokonetta ja sukkuloi kolmiossa Helsinki-Turku-Tampere junan ekstraluokassa tai yksityisautolla. Eliitille on syntynyt mielikuva kompaktista ja tiheään asutusta maasta, jonka kaikki arjen etapit ovat saavutettavissa helposti. Siinä luolassa eliitti elää ja uskoo, luultavasti vilpittömästi, että semmoinen on koko Suomen todellisuus."
Kolumni on poikkeuksellisen suorasanainen ja toimii hyvänä johdantona - ja tahattomasti myös haasteena - ammattikorkeakoulun asiantuntijoille, jotka ovat laatineet etäisyyksien hallinnan teemasta artikkeleita ja puheenvuoroja, kukin oman erikoistumisalansa näkökulmasta.
Artikkeleissa ja puheenvuoroissa etäisyyden ja sen hallinnan teemaa ja keinoja käsitellään muun muassa e-kansalaisuuden, kotimaisen ja kansainvälisen verkostoyhteistyön, liikenteen ja logistiikan, sosiaalisen osallisuuden, matkailun, jakamistalouden, korkeakoulutuksen, elokuva- ja studiotekniikan ja -tuotantojen ja vanhustyön kannalta.
Lumen ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Kirjoitusten pääasiallinen
kieli on suomi, mutta pääkirjoitus ja kolumni ovat aina saatavissa myös
englannin kielellä. Seuraavan numero ilmestyy ensi vuoden huhtikuussa ja sen pääteemana on palveluliiketoiminta ja yrittäjyys. Kevätnumeron päätoimittaja on yliopettaja, KTT Marita Wahlroos.
Aiemmin ilmestyneet numerot
Numero 1/2015. Teemana Arktisuudesta elinvoimaa. Päätoimittaja rehtori Martti Lampela. Ilmestynyt 9.12.2015
Numero 1/2016. Teemana Luonnonvarojen älykkään käytön edistäminen. Päätoimittaja Seppo Saari. Ilmestynyt 28.4.2016
Numero 2/2016. Teemana Turvallisuusosaaminen. Päätoimittajana Merja Koikkalainen. Ilmestynyt 29.9.2016
Lisätietoja
Lehden toimitussihteeri, tiedottaja Heli Lohi (etunimi.sukunimi@lapinamk.fi), puh 040 524 9836.