kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Liiketalouden monimuoto-opiskelijat Elämystehtaalla
16.9.2016 13:00

Liiketalouden monimuoto-opiskelijat Elämystehtaalla

Syksyllä 2015 ja tammikuussa 2016 aloittaneet Liiketalouden monimuoto-opiskelijat kokoontuivat 14.9 Tornioon viettämään lähipäivää, samalla he pääsivät tutustumaan toisiinsa ja Elämystehdas Lappariin.


Tammikuussa aloittaneelle monimuoto-opiskelijalle Maiju Tuomiselle kyseessä oli ensimmäisen lukuvuoden toinen lähipäivä. Opiskelijat olivat aloittaneet päivän Tornion kampuksella pidetyllä tuutoropettajan tunnilla sekä englannin ja ruotsin kielen opiskelulla. Iltapäivällä ryhmällä oli luvassa vielä kansantalouden tunnit, mutta ennen sitä monimuotoryhmä pääsi opettajien johdolla tutustumaan Torniossa sijaitsevaan Elämystehdas Lappariin, kertoo Tuominen.

Tuominen on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta hän päätti lähteä etsimään omaa alaansa liiketalouden puolelta. Hän kertoo opiskelevansa Lapin AMKin liiketalouden monimuototutkintoa Pohjois-Savosta Rautalammilta käsin. Ilman monimuoto mahdollisuutta hän ei olisi pystynyt vuorotyön ohella opiskelemaan. Monimuoto-opiskelu on ylittänyt kaikki Tuomisen odotukset, sillä työvuorojen ja opintojen yhteensovittamisessa ei ole tullut ongelmia. Tutustuminen muihin ryhmäläisiin netin ulkopuolella on tärkeää, tällä tavalla tulee tutustuttua erilaisiin ihmisiin ympäri Suomen.

Lapin AMKin Tuominen valitsi monimuoto-opiskelun mahdollisuuden takia, mutta kehuu myös kurssitarjontaa. Opiskelu on hänen mukaansa paljon helpompaa kuin, että jos joutuisi raahautumaan aina koululle luennoille. Kotona niihin tulee keskityttyäkin paremmin.

Samoilla linjoilla Tuomisen kanssa on opiskelija Toni Muhonen, joka kertoo valinneensa Lapin AMKin monimuoto-koulutuksen mahdollisuuden takia, koska ilman tätä vaihtoehtoa hän ei olisi lähtenyt opiskelemaan. Muhonen kertoo opiskelevansa työn ohella Savonlinnasta käsin.

Torniossa työskentelevä liiketalouden lehtori Kirsti Ketola on opettanut netissä iLinkin kautta jo vuosia. Hän kertoo netin kautta opettamisessa olevan puolensa, vaikka opetuksen tapahtuessa netissä, akuutti kontakti opiskelijoihin puuttuu. Ketola kertoo kuitenkin, että hänellä on sellainen näkökulma, ettei opiskelijoita tarvitse erikseen alkaa paimentamaan vaan jokaisella on vastuu omasta oppimisestaan ja keskittymisestään luennoille.

Tentit ovat hieman erilaisia, sillä ne tehdään myös kotoa käsin netin kautta. Niihin ei voi tästä huolimatta kylmiltään osallistua, sillä tenttien suorittamisessa on aikaraja. Tentin aikana aika ei välttämättä riitä valmiiden vastauksien hakemiseen kirjoista tai muista materiaaleista. Ketolan mielestä monimuoto-opinnot ovat hyvä mahdollisuus opiskella korkeakoulututkinto työn lomassa. Hän on aikanaan itsekin opiskellut vastaavalla tavalla.

Duudsonipuisto.JPG

Elämystehdas Lapparista löytyy muun muassa Duudsonit Activity Park



Maiju Tuominen

Liiketalouden monimuoto-opiskelija Maiju Tuominen



Toni Muhonen.JPG

Liiketalouden monimuoto-opiskelija Toni Muhonen