31.10.2017 10:00
Lapin korkeakoulut kiihdyttävät koulutusvientiä
Lapin AMK ja Lapin yliopisto tavoittelevat yhdessä kasvua koulutusvientiin. Tavoitteena on tehdä sopimuksia sellaisten ulkomaisten korkeakoulujen ja yritysten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita paitsi sisällöstä, myös suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja siihen liitettävistä tukipalveluista.
Koulutuksen uusi vientimalli
Uutta toimintamallia lähdetään luomaan vientipilotissa Iraniin. Pilottia vetämään on Lapin ammattikorkeakoulu hankkinut erityistä kansainvälisen kaupan osaamista. Torniolaisella Hekmat Jaberilla on varsin laajasti kokemusta globaalista yritysjohtamisesta ja johdon konsultaatiotehtävistä, sillä hän on toiminut muun muassa Nokialla tuotantopäällikkönä ja laatupäällikkönä Espoossa, Saksassa ja Saudi-Arabiassa sekä vastannut kansainvälisen mobiiliteknologiayrityksen toimitusjohtajana sen Lähi-idän myynnistä. Hekmat Jaberilla on sekä suomalainen ammattikorkeakoulututkinto tuotantotaloudesta että BBA-tutkinto ranskalaisesta yliopistosta.
Pilotti ja Hekmat Jaberin toimeksianto kestää tällä erää viisi kuukautta.
- Uusien vientisopimusten lisäksi tämä pilotti on ammattikorkeakoululle erinomainen oppimisen paikka. Uusi liiketoimintamalli, sen implementointi ja koko prosessin strateginen tarkastelu tuo uutta omaan toimintaamme, tiivistää palvelupäällikkö Mirva Juntti.
Iranilaisilla korkeakouluilla halu uudistua
Iran on kohteena kiinnostava, koska vuosia kestäneiden talouspakotteiden vuoksi maan koulutusjärjestelmä on elänyt melko sulkeutuneessa tilassa, ja iranilaisilla korkeakouluilla on nyt tarve päivittää toimintaansa.
Hekmat Jaberin mukaan Iran elpyy hyvää vauhtia, minkä myös monet eurooppalaiset yritykset ovat huomanneet.
Ensimmäisessä vaiheessa Hekmat Jaberin tehtävänä on luoda kontakteja iranilaisiin korkeakouluihin, selvittää niiden odotuksia ja tarpeita, ja pyrkiä solmimaan kokeilusopimuksia. Toteutukset voivat käytännössä olla opettajien kouluttamista Lapissa paikan päällä, virtuaalisesti järjestettyjä koulutuksia tai Iranissa toteutettuja koulutuskokonaisuuksia.
- Tavoitteena on ensin järjestää korkeakouluopettajien, johdon ja muun henkilökunnan valmennuksia meillä paikan päällä. Samalla voimme tehdä tutuksi Lappia toimintaympäristönä, Lapin vientiyrityksiä ja -toimijoita sekä korkeakoulujen T&K-toimintaa.
Iranin matkana aikana selvitetään myös siellä toimivien yritysten halukkuutta käyttää Lapin AMK tai Lapin yliopiston osaamista. Hekmat Jaberin laajat henkilökohtaiset yrityskontaktit tulevat tässä arvokkaaseen käyttöön.
Koulutusviennistä osa arkea
Hekmat Jaber näkee, että LUC-yhteistyön tiivistyessä on hyvä hetki tarkastella koulutusvientiä laajemmin koko lappilaisen korkeakoulukentän näkökulmasta. Mitä markkinointiin ja suhdetoimintaan tulee, muistuttaa Hekmat Jaber Lapin ainutkertaisesta brändistä: jokainen haluaa käydä Lapissa. Se on myyntivaltti itsessään.
Nollasta ei vientiosaamisen kehittämisessä tarvitse lappilaisissa korkeakoululuissa lähteä, sillä kokemusta on kerätty jo muiden muassa intialaisten, kiinalaisten ja venäläisten toimijoiden kanssa.
- Pilotin tavoitteena on, että koulutusvientiä varten syntyy yhteinen strategia, toimintatavat ja laadunvarmistus. Lapin korkeakoulujen globaali asemointi vientimarkkinoilla on niin ikään vielä määrittelemättä, Hekmat Jaber valaisee.
Muutos ei synny ilman muutosjohtamista
Onnistunut koulutusvienti vaatii Hekmat Jaberin mukaan jonkin verran uutta ajattelua ja ennen kaikkea päivitystä perinteisiin korkeakoulun johtamismalleihin. Ihan ensiksi pitäisi uskaltaa määritellä, missä ja miten esimerkiksi Lapin AMK toimii globaalisti ja missä verkostoissa yhteistyötä tehdään.
- Kun vientistrategia on tehty, tulee huolehtia, että se konkretisoituu toimintasuunnitelmissa. Tämä on ratkaisevan tärkeää.
Koulutusviennin on syytä toimia lähellä nykyistä vilkasta opiskelija- ja henkilökuntavaihtoa. Hekmat Jaberin mielestä erityisesti henkilöstövaihdoissa pitäisi pyrkiä pitempiin jaksoihin, jotta lähtijä todella ehtii oppia jotain uutta kohdemaansa toimintakulttuurista.
Teksti ja kuva: Lapin AMK, viestintäpalvelut, HLo