Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Lapin korkeakoulukonsernin yhteiset palvelut kootaan Lapin yliopistoon
2.12.2019 12:00

Lapin korkeakoulukonsernin yhteiset palvelut kootaan Lapin yliopistoon

Yhteiset palvelut otetaan käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä.


Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun hallitukset päättivät yhteiskokouksessaan marraskuussa 2019, että korkeakoulukonsernin yhteiset palvelut kootaan Lapin yliopiston alaisuuteen.

Lapin korkeakoulukirjasto sekä LUC tietohallinto ja IT-palvelut ovat organisoituneet jo aiemmin Lapin yliopiston tuottamiksi konsernipalveluiksi.

- Palveluiden organisoituminen yliopistoon edustaa valtakunnallista suuntausta, jossa pyritään turvaamaan tuki laadukkaalle opetukselle ja tutkimukselle. Hallitusten tekemä päätös on merkittävä ja vahvistaa toimintamme kehittämistä pitkällä aikavälillä, toteaa Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi.

Vuoden 2020 aikana valmistellaan yhteiset palvelukokonaisuudet, palveluiden prosessit ja toimijat sekä kokonaisuuden johtaminen. Uudella toimintamallilla varmistetaan palveluiden saatavuus, laatu sekä palveluiden tuottamisessa tarvittava osaaminen ja kehittämiskyky.

- Korkeakoulupalveluilla on merkittävä rooli ammattikorkeakoulutuksen ja TKI- toiminnan vahvistamisessa, ja uudenajan palveluiden kehittämisessä. Yhdessä yliopiston kanssa olemme vahvempia muotoilemaan myös uusia käyttäjälähtöisiä ratkaisuja opiskelijoille, henkilöstölle ja kumppaneille, painottaa Lapin ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissanen.

Lapin ammattikorkeakoulun tuki- ja hallintopalveluiden henkilöstö siirtyy Lapin yliopistolle liikkeenluovutuksella. Tämä tarkoittaa käytännössä palveluiden tuottamista yhdestä organisaatiosta ja yhden johdon alla. Yhteisten palveluiden kokonaishenkilöstömäärä selviää vuoden 2020 kuluessa.


Lisätietoja
Rehtori Antti Syväjärvi, Lapin yliopisto, p. 040 060 6244
Rehtori Riitta Rissanen, Lapin ammattikorkeakoulu, p. 040 029 3545



luc_kirjasto.jpg



Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK