21.5.2024 16:50
Lapin ammattikorkeakoululle Karvin Excellence-laatuleima
Lapin ammattikorkeakoulun toiminta Lapin elinvoiman uudistajana ja kehittäjänä teki arviointipaneeliin vaikutuksen.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) Excellence-laatuleima on tunnustus korkeakouluille poikkeuksellisen korkealaatuisesta kehittämistyöstä. Palkittu korkeakoulu on osoittanut innovatiivista edelläkävijyyttä, pitkäjänteistä kehittämisotetta ja osallistavaa toimintakulttuuria. Exellence-laatuleima myönnettiin tänä vuonna Lapin ammattikorkeakoululle ja Aalto-yliopistolle.
- Excellence-laatuleima on arvokas kiitos pitkäjänteisestä strategisesta kehittämisestä, yhdessä oppimisesta ja luovasta otteesta korkeakouluyhteisöllemme sekä myös vahvoille työelämäkumppanuuksillemme, iloitsee rehtori Riitta Rissanen. Tunnustus kannustaa meitä edelleen kehittämään vaikuttavuuttamme ja jatkamaan yhteiskunnallista vuorovaikutusta yhdessä opiskelijoidemme ja henkilöstömme kanssa, rehtori jatkaa.
Karvin arviointipaneeli painotti valinnassaan Lapin ammattikorkeakoulun toiminnassa korostuvaa ennakointia, yhteistyötä ja sidosryhmätoimintaa sekä alueellisesti että kansainvälisesti. Ammattikorkeakoululla on vahva, alueen tarpeista rakentuva identiteetti sekä halu ja aktiivisuus osallistua erilaisiin kokeiluihin ja olla mukana kehittämässä aluetta, toteaa arviointipaneeli.
Lue lisää valinnan perusteista Karvin tiedotteesta: Excellence-laatuleima myönnettiin Aalto-yliopistolle ja Lapin ammattikorkeakoululle
Excellence-laatuleima edellyttää erinomaista arviota vähintään yhdestä arviointialueesta
Excellence-laatuleiman voivat korkeakoulujen arviointijaoston päätöksestä saada korkeakoulut, joille auditointiryhmä on antanut arvion erinomainen vähintään yhdestä arviointialueesta, joita on yhteensä kolme (Osaamista luova korkeakoulu, Vaikuttava ja uudistava korkeakoulu sekä Kehittyvä ja hyvinvoiva korkeakoulu).
Lapin ammattikorkeakoulu läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin hyväksytysti keväällä 2023. Ammattikorkeakoululle myönnettiin tuolloin laatuleima, joka on voimassa kuusi vuotta. Auditointiryhmä antoi Lapin AMKille arvion erinomainen taso arviointialueesta Vaikuttava ja uudistava korkeakoulu.
Lisätietoa:
Arviointipaneelin puheenjohtaja, vararehtori Gunilla Widén, Åbo Akademi, gunilla.widen(at)abo.fi, p. +02 215 31
Johtava arviointiasiantuntija Mirella Nordblad, Karvi, mirella.nordblad(at)karvi.fi, p. 029 533 5541
Rehtori Riitta Rissanen, Lapin ammattikorkeakoulu, riitta.rissanen(at)lapinamk.fi, p. 040 029 3545
Lisätietoa Excellence-laatuleimasta Karvin sivuilta
Uutinen 15.6.2023: Lapin ammattikorkeakoulu sai Karvin laatuleiman