lehti.jpg
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutiset / Lapin AMKille 2,5 miljoonaa euroa ammattikorkeakoulujen kiertotalousosaamisen nostamiseen
20.4.2018 14:00

Lapin AMKille 2,5 miljoonaa euroa ammattikorkeakoulujen kiertotalousosaamisen nostamiseen

Lapin AMKin vetämään kärkihankkeeseen ja kehittämiskonsortioon tulee mukaan 19 ammattikorkeakoulua.


Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korkeakouluille yhteensä 19 miljoonaa muun muassa opiskelijavalintojen, ympärivuotisen opiskelun, opetuksen digitalisaation kehittämiseen.

Kiertotalouden monialaisia sisältöjä ammattikorkeakouluihin kehitetään Lapin ammattikorkeakoulun koordinoimassa 2,5 miljoonan euron hankkeessa. Hankkeessa on mukana 19 ammattikorkeakoulua, ja se lisää kiertotalouden osaamista ja yhteistyötä ammattikorkeakouluissa. Tavoitteena on avoin ja kansainvälisyyttä korostava kiertotalouden opetus.

Kehittämisellä on kaksi päätavoitetta. Yleisenä tavoitteena on lisätä kiertotalouden roolia opetuksessa ja TKI-työssä. Koulutuksen kehittämistavoitteena on kiertotaloutta edistävän laadukkaan, avoimen ja kansainväliset näkökohdat huomioivan opetuksen suunnittelu ja pilotointi.

Tavoitteena on tunnistaa liiketoimintapotentiaaleja aiempaa paremmin ja kaupallistaa ne aikaisemmassa vaiheessa. Koska kiertotalous toteutuu käytännössä yrityksissä, koulutuksen uudistaminen pohjautuu Suomen kiertotaloustiekartan painopistealat huomioiviin Teollisuus 4.0 ajattelu- ja toimintamalleihin, joihin kuuluvat esimerkiksi oppivat järjestelmät ja itseorganisoituvat ratkaisut.


Lisätietoja:
OKM-tiedote 20.4.2018: Opintopolut sujuvammiksi teknologiaa hyödyntäen, opintojen sisältöjä uudistetaan
OKM: Kaikki 20.4. korkeakouluille myönnetyt erityisavustukset

Bio- ja kiertotalous Lapin AMKissa
Bio- ja kiertotalouskeskus



okm logo