14.2.2022 12:57
Laitekehitystä poron sivutuotteiden hyödyntämiseen
Rinnakkaisessa PoSiLAITE –investointihankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan poroteurastamoille sopivia laiteprototyyppejä. Poroteurastamoilla syntyy poronlihan ohessa sivutuotteita.
Tekniikalla hävikkiä vastaan
Lapin ammattikorkeakoulun PoSiHIILI -kehittämishankkeessa parannetaan etenkin vaikeasti hyödynnettävien poronsivutuotteiden talteenottoa. Poroteurastamoilla syntyy poronlihan ohessa sivutuotteita. Ensiluokkainen raaka-aine päätyy usein haudattavaksi. Olennainen ongelma on tähän asti ollut sopivien laitteistojen puute sivutuotteiden talteenottoon ja käsittelyyn.
Hankkeessa tuotettu tieto sivutuotteiden hyödyntämismahdollisuuksista
ohjaa poroteurastamoita kohti vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta. Hanke
toimii yhteistyössä poroelinkeinon, siihen liittyvien tutkimus- ja
kehitystoiminnan sekä toimijoiden kanssa. Tuloksena syntyvät kone- -ja
rakennuspiirustukset sekä raportit ovat vapaasti saatavilla.
Lapin
liiton rahoittamat REACT-EU / EAKR hankkeet toteutetaan ajalla 1.9.2021 – 30.6.2023.
Älypajan prototyypit hyötykäyttöön
Poroteurastuksen osaajat Rovaniemeltä ja Sallasta tekevät yhteistyötä Kemin kampuksen Älypajaan teknisten taitajien kanssa. Älypajassa tehtyjä prototyyppejä testataan Sallan poroteurastamolla maha-suolijätteen, päiden ja jätetaljojen käsittelyyn. Rakennustekniikan osaajat suunnittelevat talteenottolaitteille niitä suojaavat rakenteet, jotta talteenotto sujuu pakkasesta huolimatta.
Lopputuloksena on Sallan poroteurastamolle pilottilaitteista muodostuva vähähiilinen tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristö, jossa testataan sivutuotteidenkeruuprosessia ja paikallista jalostamista. Laitteet ja rakenteet suunnitellaan helposti kopioitaviksi myös muille poroteurastamoille. Lisäksi talteenotossa huomioidaan rekikoiratarhojen mahdollisuudet hyödyntää poroteurastuksen ja kalanviljelyn sivutuotteita.
Hankekokonaisuus vahvistaa kiertotalousosaamista, sekä mahdollistaa laitekehityksen poroteurastamoille ja sivutuotteisiin liittyville yrityksille.
Lisätietoja hankkeista: projektipäällikkö reeta.sipola(a)lapinamk.fi