Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / LähiTapiola lahjoitti AMKille 60 000 euroa
23.8.2018 8:00

LähiTapiola lahjoitti AMKille 60 000 euroa

LähiTapiola Lappi osallistui Lapin AMKin varainkeruukampanjaan, koska yhtiö ja sen neljä tuhatta asiakasyritystä tarvitsevat ammattitaitoista lappilaista työvoimaa.


LähiTapiola Lapin toimitusjohtaja Marjatta Leiviskän mukaan on tärkeää, että Lappi säilyy vahvana ja elinvoimaisena.

– Asiakkaiden omistamana, paikallisena yhtiönä sitoudumme alueen kehittämiseen ja olemme aidosti osa paikallista elinkeinoelämää. Haluamme olla mukana edistämässä myös koulutus- ja tutkimusalojen sekä innovaatiotoiminnan vahvistamista. On selvää, että tähän työhön me tarvitsemme koulutettua työvoimaa ja osaavia yrittäjiä, jotka ovat sitoutuneet Lappiin ja tuntevat Lapin erityisolosuhteet.

Ammattikorkeakoulun varainkeruukampanjan johtaja Leena Alalääkkölä ja hallintojohtaja Ari Konu vastaanottivat lahjakirjan ammattikorkeakoulun kampuksella Rovaniemellä tänään keskiviikkona.

- Lahjoitus on meille viesti siitä, että olemme tehneet oikeita asioita ja että olemme oikealla tiellä. Lahjoitus käyteään ammattikorkeakoulun toiminnan ja oppimisympäristöjen kehittämiseen, Ari Konu kiittää.

LähiTapiola Lappi on valtakunnallisessa ryhmässä toimiva lappilainen vakuutusyhtiö, jonka pääkonttori on Lapissa ja joka maksaa veronsa Lappiin. Alueyhtiön palveluksessa on Lapissa yli seitsemänkymmentä finanssialan ammattilaista.

Lisätietoja:
Johtaja (varainkeruu) Leena Alalääkkölä, Lapin AMK, leena.alalaakkola(ät)lapinamk.fi, p. 040 055 9065
Toimitusjohtaja Marjatta Leiviskä, LähiTapiola Lappi, marjatta.leiviska(ät)lahitapiola.fi, p. 040 506 5049

Elävä Lappi – Osaamispääomaa tulevaisuuteen, Lapin AMKin varainkeruukampanja

LähiTapiola, verkkosivut
Yrityksille ja yhteisöille – Lapin AMK, verkkosivut


IMG_8194_1.jpg

Tutustumiskierroksella hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja Marjatta Leiviskä (äärimmäisenä vasemmalla) pääsivät tutustumaan pLab-ohjelmistointilaboratorioon.

 

IMG_8196_1.jpg

Osaamisalajohtaja Outi Hyry-Honka ja lehtori Marko Vatanen havainnollistivat vieraille, miten virtuaalitodellisuutta ja simulaatioita hyödynnetään nykyaikaisessa hoitotyön opetuksessa.



IMG_8215.jpg

Johtaja Marjatta Leiviskä ja hallituksen puheenjohtaja Mikko Kurtti allekirjoittavat sopimuksen LähiTapiolan puolesta. Taustalla Leena Alalääkkölä ja Ari Konu.



IMG_8253_1.jpg

LähiTapiola Lapin hallituksen jäseniä ja AMKin väkeä ryhmäkuvaan asettuneena.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK