3.12.2018 12:00
Korkeakouluille yhteiset suosituksen yrittäjyyden edistämiseksi
Suositusten tavoitteena on tarjota ammattikorkeakouluille ja yliopistoille välineitä yrittäjyyden edistämiseen ja yhteistyön kehittämiseen.
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ja Suomen Yrittäjät ovat julkaisseet
yhteiset yrittäjyyssuositukset korkeakouluille.
- Korkeakoulut ovat luovuuden lähteitä, joilla on hyvät mahdollisuudet synnyttää yrittäjämäistä asennetta ja toimintaa. Koko kentälle on nyt ensimmäistä kertaa laadittu yhteiset suositukset, joissa on listattu keskeiset yrittäjyyden edistämisen alueet. Niiden avulla korkeakoulut voivat ryhtyä rakentamaan ratkaisuja omia vahvuuksiaan hyödyntäen, toteaa Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä.
Suositukset sisältävät yrittäjäasenteen ja -valmiudet, uuden yrittäjyyden synnyttämisen ja yrittäjyyden uudistamisen. Korkeakouluilla voi olla rooli kaikissa näissä.
- Yritystoiminnan harjoitteleminen ja yritysideoiden hautominen sopii hyvin korkeakouluopintoihin. Nykyisen yritystoiminnan uudistumista korkeakoulut tukevat jatkuvan oppimisen keinoin, kannustaa Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen.
Huomionarvioista on, että suosituksista voi olla hyötyä paljon laajemminkin kuin varsinaiselle yrittäjän uralle suuntautumisessa. Monet yrittäjyyteen liitettävät ominaisuudet ovat yleisiä vaatimuksia asiantuntijatyössä.
- On tärkeää, että kaikilla korkeakoulusta valmistuvilla on yrittäjämäinen toiminta- ja ajattelutapa, ei vain yrittäjäksi aikovilla. Yrittäjämäinen asenne auttaa jatkuvasti uusiutuvan tiedon ja osaamisen haltuunotossa sekä erilaisissa toimintaympäristöissä toimimisessa. Tämä on edellytys menestymiselle kaikessa työelämässä, muistuttaa UNIFIn toiminnanjohtaja Leena Wahlfors.
Suositusten muotoilussa on hyödynnetty Pk-yrittäjien ja korkeakoulujen yhteistyö. Yritysyhteistyön vaikuttavuus -hankkeessa tehtyä tuoretta selvitystä, joka antaa tilannekuvan pk-yritysten ja korkeakoulujen tämänhetkisestä yhteistyöstä. Apuna ovat olleet myös aineistot, jotka koottiin korkeakouluissa järjestetyissä Yhdessä yrittämään! -tilaisuuksissa keväällä 2018.
Edellytykset yhteistyölle korkeakouluissa ovat vahvat
Uusien suositusten keskeinen lisäarvo onkin korkeakoulukentän laajassa yhteistyössä, jonka pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin. Aikaisemmin yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat julkaisseet kumpikin tahoillaan omat suosituksensa.
Yrittäjyyssuositukset laatineessa työryhmässä ovat olleet mukana myös Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK).
Pelikirja apuna suositusten käyttöönotossa
Suositusten kanssa julkaistaan myös korkeakouluille suunnattu
Yrittäjyyden pelikirja. Sen tarkoituksena on antaa tukea yrittäjyyssuositusten käyttöönotossa ja avata tarkemmin, minkälaisiin konkreettisiin toimiin korkeakoulut voivat ryhtyä.
Taustalähteitä
Selvitys:
PK-yritysten näkemyksiä korkeakouluyhteistyöstä ja sen vaikuttavuudesta
Kari Ristimäki blogi:
Menneet ja tulevat 25 vuotta yrittäjyyden edistämistä korkeakouluissa
Arenen, UNIFIn ja Suomen Yrittäjien yhteiset suositukset julkaistaan Musiikkitalossa järjestettävässä Yhdessä yrittämään! -päätösseminaarissa 3.12. Seminaaria voi seurata netistä livelähetyksenä osoitteessa:
https://youtu.be/_CvOCc0kkl0
Lisätietoja
Petri Lempinen
Toiminnanjohtaja
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene
040 766 7805
petri.lempinen(ät)arene.fi
Leena Wahlfors
Toiminnanjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI
050 522 9421
leena.wahlfors(ät)unifi.fi
Joonas Mikkilä
Digi- ja koulutusasioiden päällikkö
Suomen Yrittäjät
045 129 6791
joonas.mikkila(ät)yrittajat.fi