7.10.2015 10:52
Kittilän kaivoksella harjoiteltiin onnettomuutta varten
Kittilän kaivoksella harjoiteltiin kaivosonnettomuutta varten. Harjoitus oli osa kansainvälistä Barentsin alueen Barents Rescue 2015 -harjoitusta, joka järjestettiin Suomen johdolla Kittilässä.
Lisäksi kaivoksen pelastushenkilöstöä osallistui Levillä järjestettyyn vaarallisten aineiden onnettomuusharjoitukseen.
Seveso-direktiivin alaisten laitosten, kuten Kittilän kaivoksen, on määrävälein suoritettava yhteistoimintaharjoituksia paikallisten palo- ja pelastusviranomaisten kanssa.
Harjoitukset onnistuivat hyvin. Toiminta oli suunniteltua ja koordinoitua. Maanalainen kaivos on oma erikoisosaamista vaativa ympäristö ja ulkopuolisen avun saaminen kaivokselle voi kestää kauan. Myös vaarallisten aineiden onnettomuudessa erikoisosaamista vaaditaan ja säännöllinen harjoittelu on kaiken perusta.
- Harjoitus osoitti myös jälleen sen, kuinka tärkeää ja suuressa roolissa kaivoksen väen oma pelastusosaaminen on, totesi harjoituksesta vastanneen Kittilän kaivoksen työsuojelupäällikkö Teemu Pitkänen.
Harjoitusta oli seuramassa Lapin AMKista Tuomas Pussila, joka toimi harjoituksessa myös maalihenkilönä eli esitti onnettomuudessa loukkaantunutta. Onnettomuudesta saatua tietoa ja kokemusta tullaan hänen mukaansa hyödyntämään kaivosalan opetuksessa eri yhteyksissä.
Barents Rescue 15 -harjoitukseen liittyvässä seminaarissa oli esillä myös kaivostoimintaan liittyviä asioita. Kaivosyhtiöiden ja paikallisyhteisöjen välinen yhteistyö on tulossa hyväksi käytännöksi joka puolilla maailmaa. Olennaista on avoin vuoropuhelu ja luottamuksen rakentaminen kaivosyhtiöiden ja paikallisväestön ja paikallisten elinkeinojen välillä.
Pohjois-Suomessa kehitys on ollut nopeaa ja kansainvälisten kaivosyhtiöiden myötä samanlaiset käytännöt leviävät myös Suomeen. Kaivosyhtiöt haluavat osallistua kylien toimintaan esimerkiksi tarjoamalla omia resurssejaan (esim. helikoptereita) myös asukkaiden käyttöön pelastustehtävissä.
Lue lisää Barents Rescue 2015 -harjoituksesta:
http://www.varmuudenvuoksi.fi/aihe/toimintaymparisto/169/barents_rescue_2015_harjoittelee_tulvan_torjuntaa_ja_kaivospalon_sammutusta
http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/barents_rescue_-harjoitus_kokoaa_neljan_maan_pelastusalan_ammattilaiset_ja_vapaaehtoiset_leville_62720