16.6.2015 8:00
Kirjalahjoitus Lapin ammattikorkeakoululle
Oulun Maanmittauskerho Oy on päättänyt lahjoittaa vanhat aikakausjulkaisunsa sekä kirjansa Lapin ammattikorkeakoulun maanmittauksen opetukseen.
Yliopettaja Aune Rummukainen päätti ottaa lahjoituksen vastaan: ”Voimme keskustella oman kirjastomme kanssa siitä, mikä sopii heidän kokoelmiinsa. Muutoin lahjoitus jää omaan käsiarkistooni. Siitä se on myös opiskelijoiden lainattavissa, silloin kun kaivataan vanhempia kirjoituksia taustatiedoksi vaikkapa opinnäytetöihin. Itse kirjoittelen ammattiartikkeleita ja joudun tuon tuostakin kaivamaan esiin kirjastoista erilaisia julkaisuja ja usein ne on hankittava kaukolainoina, mikä on hidasta ja se myöskin maksaa. Nyt arkistojen aarteita on hyvä valikoima käden ulottuvilla, toteaa Rummukainen. Lahjoitettuja kirjoja on pari hyllymetriä. Oulun maanmittauskerhon
hallitus on hallituksen jäsenen Matti Alajoen mukaan mielissään siitä,
että kirjat saatiin sijoitettua jonnekin ja ihan oikeaan käyttöön.
Maanmittausala on kehittynyt paljon viime
vuosikymmeninä, mutta kaikki ei muutu vuosikymmenten eikä
vuosisatojenkaan aikana. Suomen Maanmittari Yhdistyksen aikakauskirjassa vuosilta 1912–14
otsikoista löytyy silloin ajankohtaisia aiheita, kuten koskiosuuksiin
vaikuttanut vesilainsäädännön muutoksen siirtymäaika. Paljon on
artikkeleita, joiden aiheet nykyisinkin ovat keskustelun kohteena.
”Kiinteiden muinaisjäännösten erottaminen ja pyykittäminen
jakotoimituksissa” on ollut tuolloin päivänpolttavaa asiaa.
Maanmittaustoimitusten kohdealueella kiinteät muinaisjäännökset
kartoitetaan nykyisinkin.
Ensimmäiset lahjoitetuista kirjoista on saatu hyllyyn, ”Velvollisuutta tehdä ja kunnossapitää kylänteitä”. Uusin ohjeisto yksityisteiden ositteluun ilmestyi äskettäin ja keskustelua varsinkin kunnossapidosta käydään edelleen. Aina ajankohtainen on artikkeli ”Maanmittausta koskevaa kirjallisuutta edistämään!” Siinä todetaan, että alan kirjallisuutta on ”sangen vähän” – nyt, sata vuotta myöhemmin, painettua, ajankohtaista kirjallisuutta on edelleenkin vähän. Varsin vähän on myös oppikirjoiksi käypää kirjallisuutta, tosin sähköisiä aineistoja löytyy.