kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Kestävä matkailu Lapissa on myös taide- ja kulttuurielämyksiä
Uutiset
29.6.2021 15:00

Kestävä matkailu Lapissa on myös taide- ja kulttuurielämyksiä

Lapin ammattikorkeakoulun koordinoima Matkakohteena kulttuuri -hanke sai rahoituksen.


Koronaviruspandemia on ajanut sekä matkailu- että kulttuuritoimijat ahtaalle. Toimialat tarvitsevat yhteistä kehittämistä ja toiminnan yhteistyötä elpyäkseen.

Lappilainen kulttuuriperintö sekä taide- ja kulttuuritarjonta on rikasta, laadukasta ja omaleimaista. Uusia kulttuurimatkailukonsepteja on syntynyt varsin paljon ja tarjontaa onkin jo kohtuullisen runsaasti.

Nyt rahoituksen saaneessa kulttuurimatkailuhankkeessa kehitetään ensisijaisesti olemassa olevia tuotteita, palveluita ja tapahtumia niin, että sekä lähiseudulta että myös kauempaa tulevat matkailijat löytäisivät ne entistä paremmin. Tavoitteena on lisätä paikallisen kulttuurin ja taiteen osuutta matkailijoille tarjotuissa palveluissa ja edistää samalla matkailun alueelle tuomien tulojen tasaisempaa jakautumista myös taide- ja kulttuurialoille. Lähimatkailuun kannustaminen on teko kohti kestävää matkailua.

Kehittämistyötä tehdään kokeilujen ja asiantuntijasparrauksen avulla ja verkostoitumista vahvistaen. Vaikka Lapissa kulttuurimatkailutoimijoiden kenttä on verrattain pieni ja toimijat isolta osin tuntevat toisensa, on systemaattiselle verkostojen kehittämiselle tarvetta. Samalla kootaan jo toimivat hyvät ideat ja konseptit laajemmin hyödynnettäväksi.

Taide- ja kulttuuripalveluja tarjoavat organisaatiot kaipaavat myös liiketoimintaosaamista sekä tietoa matkailualan toimintamekanismeista. Osana hanketta Lapin ammattikorkeakoulun asiantuntijat suunnittelevat ja toteuttavat kulttuurimatkailutoimijoille kohdennetun sparrausohjelman, joka tukee mm. tuotteistamista ja markkinointia sekä digitaalisten myynti- ja markkinointialustojen hyödyntämistä.

Matkakohteena kulttuuri -hanketta koordinoi Lapin ammattikorkeakoulu, yhteistyökumppaninaan Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelut. Yhteistyötä tehdään myös paikallisten taide- ja kulttuurialan yhteisöjen, matkailualan toimijoiden sekä Rovaniemen kyläyhdistysten ja -aktiivien kanssa.


Lisätietoja hankkeesta:
Malla Alatalo, p. 040 121 6654
Anu Harju-Myllyaho, p. 040 647 7231


Taidekatu Rovaniemellä kesällä ja matkailijoita.

Kuva: Lapin materiaalipankki