lehti.jpg
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutiset / Jameissa kaikki voivat osallistua pelinkehitykseen
23.4.2018 13:00

Jameissa kaikki voivat osallistua pelinkehitykseen

Global Game Jameissa kehitetään peli ideasta pelattavaksi versioksi.


Rovaniemellä ja sen ympäristössä ei juuri ole pelialan yrityksiä. Tästä syystä jamit ovat erityisen tärkeitä, sillä niissä kuka tahansa pääsee kehittämään oikeaa peliä. Jo kahden päivän aikana kehitetyistä peleistä saa materiaalia portfolioon, mutta jatkokehittämällä ne voivat jopa menestyä.

Jameilta saa arvokasta kokemusta pelinkehityksestä ja pääsee kokeilemaan omia rajojaan. Lisäksi jameilla tutustuu uusiin ihmisiin ja voi verkostoitua pelialan osaajien kanssa.

Jamit ovat tapahtumia, joissa rajatun ajan sisällä kehitetään peli ideasta pelattavaan versioon. Useimmin ne kestävät kaksi vuorokautta.

Jamit ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joissa minkäänlaista kokemusta pelialasta ei tarvita; riittää että siihen on kiinnostusta. Tarkoitus on kokeilla hullujakin asioita, oppia muilta osallistujilta sekä etenkin pitää hauskaa. Epäonnistuminen on täysin sallittua.

Jamit ovat siis loistava tilaisuus tutustua pelinkehitykseen. Ne ovat suosittuja myös kokeneiden pelinkehittäjien keskuudessa, sillä jameilla pääsee toteuttamaan sellaisia peli-ideoita, joita työelämässä tuskin koskaan tehtäisiin.

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Global Game Jamit jo kymmenettä kertaa. Suomessa tapahtuma järjestettiin yhdeksännen kerran Finnish Game Jam –nimellä. Lapin AMK:lla näihin jameihin osallistuttiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Tapahtuma on keskittynyt pLABiin, mutta tarpeen mukaan myös muita tiloja on käytetty. Tänä vuonna ArcticShell-hankkeen avulla järjestetyille jameille osallistui yhteensä 40 henkilöä, joista merkittävä osa oli Lapin AMK:n tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoita.

Jamien alussa pääjärjestäjä Petri Hannula kertoi lyhyesti ohjeet ja aikataulun viikonlopulle. Perinteiseen tapaan katsottiin myös eri puolilta maailmaa tulleita sponsoreiden ja järjestäjien videotervehdyksiä.

Seuraavaksi koitti kaikkien odottama hetki: jamien teeman julkistus. Tänä vuonna teema oli ”transmission”. Tämän pohjalta osallistujilla oli kaksi vuorokautta aikaa kehittää yksin tai tiimeissä peli. Rovaniemellä kehitettiin lopulta 15 peliä, joista kolme oli lauta- tai korttipelejä ja loput digitaalisia. Yhtä mobiilipeliä lukuun ottamatta kaikkien digitaalisten pelien alustana oli PC.

Juhlavuoden kunniaksi jameilla kannustettiin järjestämään erilaisia tempauksia. Rovaniemellä jameista teki erikoisen se, että käytössä oli AMK:n tiloissa olevat saunat, sekä Finnish Game Jamin rahoittamana kaksi paljua. ArcticShell-hanke kustansi kaikille osallistujille pizzan sekä perjantaina että lauantaina. Pizzoista tuli jamipäivien odotetuin hetki, ja niiden tilaus synnytti jopa aiheen yhdelle pelille. Koko Suomessa näitä jameja sponsoroivat Grand Cru, Futureplay ja Veikkaus.

Global Game Jameilla kaikki tänä vuonna Rovaniemellä kehitetyt pelit: https://globalgamejam.org/2018/jam-sites/fgj-rovaniemi/games

Rovaniemellä on alettu järjestää omia Roister Game Jameja. Paikkana toimii näissäkin Lapin AMK, erityisesti pLAB. Ensimmäisen kerran Roister Game Jamit järjestettiin 20.-22.4. Tapahtuma oli taustoista ja taidoista riippumatta avoin kaikille yli 18-vuotiaille.

Roister Game Jamin infot: https://www.facebook.com/events/230852857650227/


Alkuperäinen tiedote: Ella-Noora Polvi, TaK, projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu



Kuva 2 Jamijuttu Polvi.jpg

Peli kehitysvaiheessa tammikuun jameissa. (Kuva: Petri Hannula)