10.12.2021 14:00
Insinööriopiskelijoiden osaamista esillä Rovaniemellä
Rantavitikan kampuksella kokoontuivat tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelijat kolmelta eri vuosikurssilta esittelemään lukukauden projektien lopputuloksia.
Projektitöiden näyttely on viimeksi järjestetty vuonna 2019 ja avajaispuheessa osaamispäällikkö Heikki Konttaniemi painottikin ICT-ratkaisujen merkitystä korona-ajan tuomien haasteisiin sopeutumisessa ja koko alan tärkeydestä.
Työelämäyhteistyö näkyy tapahtumassa yritysvieraina sekä projektien toimeksiannoissa. Ensimmäisen vuoden opiskelijat esittelevät yrityskentälle toimeksiantoina tehtyjä nettisivuja. Toisen vuoden opiskelijat esittelevät ideoita ja aiheita peleille sekä niiden hyödyntämiselle liiketoiminnassa. Kolmannen vuoden opiskelijat puolestaan ovat etsineet toimeksiantona Roadscanners Oy:lle ratkaisua autotyypin tunnistamiseen digitaalisen kuva-analyysin perusteella.
1. vuoden opiskelijat Juha-Matti ja Kristian ovat tehneet nettisivut Kemihaaran kyläseuralle. Nettisivujen avulla halutaan nostaa alueen palveluita ja tuotteita esille. Näyttelyssä työryhmä esittelee kaksi erilaista versiota nettisivuista, joista toimeksiantaja päättää kumpi versio julkaistaan.
Hanna ja Kaapo ovat niin ikään tehneet toimeksiantona nettisivut tilausompelijalle. Tarkoituksena parantaa palvelun löydettävyyttä sekä verkossa että somekanavissa. Hanna ja Kaapo kertoivat toimeksiantajan antaneen heille väripaletin sivujen suunnittelua varten, mutta muuten heillä on ollut vapaat kädet sivujen suunnittelun ja toteutuksen suhteen.
2. vuoden opiskelijoiden Eemelin ja Jannen peliprojekti on saanut alkuideansa Santa Parkin Joulukka -tapahtumaan liittyen. Parasta projektissa työryhmäläisten mielestä on nähdä oma käden jälki ja se, että peli on saatu toimimaan niin kuin toivottiin. Projekti on tuonut mukanaan myös varmuutta siitä, että koodaus on sitä työtä mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.
Codescanners -työryhmästä kolmannen vuoden opiskelija Noora kertoo, että heidän toimeksiantona Roadscanners Oy:lle oli tunnistaa mm. autotyyppi ja akselien määrä digitaalisen kuva-analyysin perusteella. Tätä varten työryhmä on rakentanut prototyypin, jossa moottori, erilaiset sensorit ja kamera keskustelevat keskenään bluetoothin avulla sovellusdataa tuottaen. Haastetta projektiin on tuonut ajoneuvon renkaiden tunnistaminen kuvasta, koska kuva ei vielä tässä vaiheessa kehitystyötä erota onko kyseessä yksittäinen vai tuplarengas. Tätä kehittämistyötä on mahdollista jatkaa joskus tulevaisuudessa, kertoo Noora.
Kiinnostuitko tieto- ja viestintätekniikan opinnoista?
Lisätietoja:
lehtori Maisa Mielikäinen
Sähköposti: maisa.mielikainen(at)lapinamk.fi
Puhelin: 040 710 6416
Näyttelyssä on huomioitu tilojen väljyys ja kasvomaskien käyttö.