kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Hektinen terveysala kehittyy sotea odotellessakin
14.3.2018 9:00

Hektinen terveysala kehittyy sotea odotellessakin

Joidenkin arvioiden mukaan sosiaali- ja terveyssektorin luontainen kehittyminen ja tietoinen kehittäminen on pysähtynyt, koska alalla on jääty odottamaan sosiaali- ja terveysalan kokonaisuudistusta.


Kuitenkin, yksin Lapissa, joka vuosi noin 60 sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan korkeakoulutettua työntekijää päättää ottaa etäisyyttä arkityöhönsä ja siirtyä kehittäjän rooliin aloittamalla ylempään korkeakoulututkintoon tähtäävät opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa.

Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, sosionomi, liikunnanohjaaja tai geronomi kuuluu usein työpaikkansa kantaviin voimiin. Vaikka työssä ja työpaikalla saatetaan nähdä kehitettävää, voi arkityön ohessa olla vaikeaa irrottautua omista velvollisuuksista työpaikan kehittäjäksi.

Lapissa erityisesti sosiaali- ja terveysalan toimijat ovat huomanneet kehittämispotentiaalin, joka sisältyy työntekijöiden jatkotutkinto-opintoihin. Ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) kuuluva opinnäytetyö on useimmiten omalle työpaikalle tehtävä kehittämistyö.

 

Lapin sairaanhoitopiirit hyötyvät tuloksista eniten

Viime vuoden aikana sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan YAMK-opinnäytetöitä tehtiin Lapin ammattikorkeakoulussa 32. Suurimmassa osassa kehitettiin jotain osastoa, osatoimintoa tai hoitoprosessia Lapin tai Länsi-Pohjan keskussairaaloissa, jotka ovatkin toiminnallisesti ja työnantajina Lapin suurimmat terveydenhuollot yksiköt.

Kehittämisen kohteiksi olivat opinnäytetöissä valikoituneet muun muassa kirurgian vuodeosaston lääkehoidon potilasturvallisuus, yhden ensihoitajan yksikön toimintamalli, vuodeosastojen tiimivastaavien työnkuvat ja tiimityö, ensihoidon laatumittarit, potilasturvallisuuden kokemukseen vaikuttavat tekijät ja hengityshalvauspotilaiden hoidon organisointi.

Opinnäytetöiden yhteydessä on kehitetty myös Lapin kuntien terveyskeskusten ja yksityisten hoitolaitosten toimintaa. Viime vuoden aikana laadittiin muun muassa Sallan kunnan kotihoidolle ikääntyvän väestön palvelutarpeen arviointimenetelmä ja Ivalon terveyskeskukselle hoitotarvikkeiden tilaus- ja varastointimalli. Keminmaan kunnan toimeksiannosta kehitettiin kunnan kehitysvammapalveluita ja Tornion terveyskeskuksessa luotiin Vanhemmuuskoululla vertaistukea vanhemmille.

Yksityinen Hoivakoti Hilla sai käyttöönsä arvolähtöisen mallin uusien työntekijöiden perehdyttämiseen ja Kuntoutuskoti Arkipäivälle kehitettiin tavoitteellista työkiertoa. Opinnäytetöitä tehtiin myös kuntouksesta ja päiväkotilasten liikkumismahdollisuuksista.

Opinnäytetöiden kehittämiskohteet sovitaan taustaorganisaatioiden ja –yritysten kanssa etukäteen, joten on oletettavaa, että tuloksia ollaan toimeksiantajataloissa myös halukkaita hyödyntämään.


Yhteys työpaikkaan säilyy opintojen ajan

Lähes kaikki YAMK-opiskelijat ovat työelämässä mukana ja monesti heillä on jo vuosien kokemus vaativista tehtävistä. Opetuksessa käytetäänkin erilaisia lähestymistapoja kuin nuorten opetuksessa. Työelämä osallistuu opetuksessa käytettävien oppimistehtävien laatimiseen ja arviointiin ja opiskelijoille annettavat oppimistehtävät ovat aitoja, suoraan työelämästä peräisin.

Opiskelijat käyvät korkeakoululla keskimäärin vain parina päivänä kuukaudessa, muutoin opiskellaan Lapin AMKin virtuaalikampuksella. Tenttien sijaan tehdään joko itsenäisiä oppimistehtäviä tai pienryhmätöitä.

YAMK-tutkinnon opiskeleminen ei edellytä työelämästä pois jättäytymistä, vaan selvä enemmistö opiskelee työn teon ohessa. Työnantajat ovat olleet pääsääntöisesti halukkaita järjestämään opintovapaapäiviä tai –jaksoja tutkintoa opiskeleville työntekijöilleen.

Tutkimusten mukaan opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä hankkimaansa osaamiseen ja työnantajat siihen, että tutkinto tuottaa työelämän muutoksiin uutta ja vaativaa asiantuntijaosaamista.

Lapin AMK:n YAMK-koulutukset ovat profiloituneet johtamiseen ja esimiestyöhön lukuunottamatta Terveyden edistämisen koulutusohjelmaa. Sote-sektorin lisäksi koulutuksia järjestetään liiketalouden ja ulkomaan kaupan, matkailun ja tekniikan ja teollisuuden toimialojen ja luonnonvara-alojen ammattilaisille.

YAMK-yksikkö on toiminut Lapin ammattikorkeakoulussa vuodesta 2014 alkaen ja saanut sen jälkeen useita ammattikorkeakoulun sisäisiä laatu- ja tuloksellisuuspalkintoja. Lisäksi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi on arvioinut Terveyden edistämisen YAMK-koulutuksen laadun varmistuksen laatuleimalla Edistynyt.

Lähteitä

Theseus-opinnäytetietokanta:

YAMK-tutkinnot suomalaisena koulutusinnovaationa. Lapin AMKin uutinen 15.9.2016.

Ammattikorkeakoulujen maisterikoulutus osaamisen uudistajana ja kansallisena koulutusinnovaationa. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n selvitys YAMK-tutkintojen rakenteellisesta kehittämisestä. 2016.

YAMK-koulutusten kehittäminen Lapin AMK:ssa 2014-2016. Lapin AMKin julkaisuja 21/2016.

Terveyden edistämisen YAMK-koulutukselle laatuleima ”Edistynyt”. Lapin AMKin uutinen 19.2.2017

YAMK-koulutukset Lapin ammattikorkeakoulussa

YAMK-yksikkö Lapin ammattikorkeakoulussa

Tiedustelut ja lisätiedot

Yliopettaja Outi Törmänen, Rovaniemi. 040 749 8615, outi.tormanen(ät)lapinamk.fi
Yliopettaja Airi Paloste, Kemi. 040 741 2905, airi.paloste(ät)lapinamk.fi.




IMG_8846.jpg

YAMK-opinnoissa käytetään monia opiskelutapoja. Kuvassa tutustutaan työelämän kehittämisen menetelmiin "posterikävelyllä".



Sairaanhoitaja tasku.jpg