26.8.2019 14:00
Ensimmäinen kaivosalan kansainvälinen kesäkoulu päättyi
Arctic Mines – Summer School for Mining and Mineral Processing -kesäkoulun päättäjäistilaisuus pidettiin viime perjantaina Rovaniemellä.
Kajaanin ja Lapin ammattikorkeakoulut järjestivät elokuussa kansainvälisen kaivosalan kesäkoulun. Kesäkoulu kesti neljä viikkoa, joista kaksi ensimmäistä viikkoa opiskeltiin Kajaanissa, kolmas viikko kenttäleirillä Saariselällä ja viimeinen viikko Rovaniemellä ja Kemissä. Kesäkoulu sisälsi kaivosalan teoriaopintojen lisäksi käytännön laboratorio- ja kenttätyöskentelyä sekä kaivosvierailuja.
Kesäkouluun osallistui 22 opiskelijaa Kiinasta, Australiasta, Japanista ja Yhdysvalloista. Lisäksi mukana oli Pekingin teknillisen yliopiston ja Shandongin teknillisen yliopiston kolme opettajaa.
Kesäkoulu oli menestys
Osallistujilta kerätyn palautteen mukaan kesäkouluaika oli ikimuistoista aikaa. Koulutuksen sisältöä ja käytännön järjestelyjä pidettiin erinomaisina. Erityistä kiitosta saivat laboratoriotyöskentely, kaivosvierailut ja erämaaviikko Ivalon kultamailla.
Neljän viikon aikana suomalainen kulttuuri ja elämäntapa tekivät niin suuren vaikutuksen opiskelijoihin, että moni olisi valmis tulemaan uudestaankin. Tähän saattaa ollakin mahdollisuus, sillä Opetushallitus myönsi kesällä rahoitusta yhteistyön rakentamiseen Pekingin teknillisen yliopiston ja Shandongin teknillisen yliopiston kanssa.
Kajaanin ja Lapin ammattikorkeakoulujen suunnitelmana on tämän rahoituksen turvin yhdessä Oulun yliopiston kanssa tiivistää yhteistyötä Kiinan kaivosalan yliopistojen kanssa. Yhtenä toimintamuotona yhteistyössä on nyt päättyneen kesäkoulun tyyppiset intensiiviset opiskelujaksot.
Vuoden 2020 kesäkoulun suunnittelu onkin jo aloitettu. Kesäkoulun suunnitelmista lisää www.kamk.fi/arcticmines.
Teksti: Risto Oikari
Rehtori Riitta Rissanen ojensi todistukset kesäkoulun menestyksekkäästi suorittaneille. Ryhmäkuvaan asettauduttiin Lapin AMKin Rantavitikan toimipisteen pihalle. Kuva: Hellevi Leppiaho