Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Opiskelijalle / Ensi kesän Napapiiri-Jukolassa on tarjolla vielä tuhat talkootehtävää
Rovaniemi
20.1.2020 9:00

Ensi kesän Napapiiri-Jukolassa on tarjolla vielä tuhat talkootehtävää

Tiistaina 25.2 klo 11.30 (Jokiväylä, Borealis-Sali) Jukola-viestin talkoopäällikkö Heikki Karjalainen kertoo lisää tapahtumasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.


Jo yli 500 vapaaehtoista on ilmoittautunut työtehtäviin ensi kesän Napapiiri-Jukolaan Rovaniemelle. Talkoolaisia tarvitaan yhteensä noin 1 500, ja tehtäviä on tarjolla aina juomapisteiden hoidosta lvi-rakentamiseen.

- Mitä aikaisemmin ilmoittautuu, sitä paremmin pääsee valitsemaan mieleisiä tehtäviä, tapahtuman talkoopäällikkö Heikki Karjalainen sanoo.

Pääosa avoinna olevista talkootehtävistä on sellaisia, joissa tarvitaan lähinnä innokasta mieltä ja halua sitoutua tehtävään.

Talkootehtäviin voi ilmoittautua tapahtuman kotisivuilla. Ilmoittautuessa voi kertoa, mistä tehtävistä on kiinnostunut ja milloin on käytettävissä. Karjalaisen mukaan suurin osa tehtävistä painottuu kisaviikonloppuun eli 13.-14.6.2020.

 

Ammattilaisia kaivataan esimerkiksi rakentamiseen ja keittiöön

Koska Jukolan kilpailukeskus on kuin pieni metsäkaupunki, tekijöiksi tarvitaan paljon eri alojen ammattilaisia.

Tammikuun alussa talkoopaikkoja on avoinna muun muassa ict-valiokunnassa, jonka tehtäviin kuuluu esimerkiksi verkkoyhteyksien rakentaminen maastoon ja Mäntyvaaran raviradalle rakennettavaan kilpailukeskukseen. Rakentamistöissä tarvitaan esimerkiksi sähkö- ja lvi-alan osaajia. Ammattilaisia kaivataan myös ruokahuoltoon.

- Monelle se on ollut aika eksoottinen kokemus tulla oman alan töihin näin suureen tapahtumaan. Jukola koetaan myös hyväksi verkostoitumispaikaksi. Siellä voi tutustua muun muassa tuleviin bisneskumppaneihin, Karjalainen sanoo.

Maastossa ja suunnistusalan tehtävissä tarjolla on tällä hetkellä ainakin rastivalvojan ja -varoittajan paikkoja.
Maastossa on Ylen lähetys, ja rastivaroittajat ovat lähellä tiettyjä rasteja ja ilmoittavat lähetyksen tekijöille radiopuhelimella, kun suunnistajat alkavat lähestyä rastia.

 

Suurin osa tehtävistä kisaviikonloppuna

Suurin osa talkootehtävistä on kilpailuviikonloppuna eli perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään.
"Rakentaminen alkaa jo pari viikkoa aiemmin. Samoin tietysti erilaisiin etukäteen tehtäviin talkootehtäviin voi vielä ilmoittautua", Karjalainen sanoo.

Kilpailuviikonloppuna ei tarvitse olla valmis palvelemaan suunnistajia kellon ympäri. Karjalaisen mukaan työtehtävistä pyritään saamaan sellaisia, että vapaaehtoistyössä viihtyy. Työvuorojen kesto vaihtelee aloittain, ja viikonloppuna voi tehdä useammankin vuoron. Talkoolaiseksi ilmoittautuessa voi kertoa, milloin olisi käytettävissä.

Talkoolaisille järjestetään huhtikuussa koulutus ja lisäksi ennen kilpailua on kenraaliharjoitus.

PERUSTIETOA

Napapiiri-Jukola järjestetään 13. - 14.6.2020 Rovaniemellä. Kilpailukeskus sijaitsee Mäntyvaarassa raviradan tuntumassa. Tapahtumaan odotetaan noin 18 000 kilpailijaa ja yhteensä liki 50 000 kävijää. Kyseessä on maailman suurin viestisuunnistustapahtumia, jossa kilpaillaan kaikkien aikojen 72. Jukolan viesti ja 43. Venlojen viesti. Kilpailijoita tulee eri puolilta maailmaa. Tapahtuman pääjärjestäjä on Ounasvaaran Hiihtoseura yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa.

LISÄTIETOJA: Talkoopäällikkö Heikki Karjalainen heikki.karjalainen(ät)jukola.com / 0400 268 654 tai pääsihteeri Sami Leinonen 50 557 8003 / sami.leinonen(ät)jukola.com



Heikki Karjalainen napapiirin jukola.jpg

Napapiiri-Jukolan talkoopäällikkö Heikki Karjalaisen mukaan Jukola on myös hyvä paikka verkostoitua.



Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK