24.1.2020 9:00
Digiassarille riittää työsarkaa
Ilmoittauminen seuraavaan valmennukseen päättyy 2.2.2020.
Lapin ammattikorkeakoulussa vietiin viime vuonna läpi kaksi Digiassari-valmennusta. Yrityksistä saadun palautteen ja käytännön kokemusten perusteella valmennuksen keskiöön nostetaan tänä keväänä digimarkkinointi. Toisena vahvana painopistealueena on uusien työnhakutapojen haltuunotto.
Työmarkkinat ovat uudistuneet nopeasti. Syntyy uusia työtehtäviä, vanhoja katoaa ja niiden sisällöt päivittyvät. Aiemmin työpaikat löytyivät mol.fistä. Tällä hetkellä arvioidaan, että jopa 60 prosenttia avoimista työpaikoista on piilotyöpaikkoja.
Syynä on ehkä se, että yrityksissä tunnistetaan tarve uudentyyppisille osaajille, mutta tuota osaamista ei vielä pystytä täysin määrittelemään. Voi myös olla, että vaivalloiseksi koettua rekrytointiprosessia halutaan lykätä ja odotellaan, että sopiva tyyppi kävelee vastaan.
Kun työpaikat ovat piilossa, täytyy työnhakutaitoja uudistaa vastaamaan tätä piiloleikkiä. Perinteisten työnhakudokumenttien pitää olla kunnossa. Lisäksi työnhakijoiden täytyy sanoittaa osaamisensa selkeästi, brändätä itsensä, hallita erilaisia teknologioita hakemusten tekemiseen sekä verkostoitua aktiivisesti.
Digiassari-valmennuksessa näihin osa-alueisiin keskitytään erilaisissa sisällöntuotantoprojekteissa sekä työnhakuvalmennuksessa. Näillä painotuksilla on saatu erittäin hyviä tuloksia.
Oman osaamisen sanoittaminen oli syksyn Digiassari-valmennukseen osallistuneelle Anu Rastaalle yllättävä kokemus.
- Valmennuksen alussa ajattelin, että työnhakuosio on minulle hyödyttömin. Oman osaamisen sanoittaminen sai minut kuitenkin tajuamaan pari asiaa. Olen kouluttautunut paljon ja terävöittänyt asiantuntemustani. Tämän takia olen hakeutunut vain tietynlaisiin töihin. Vasta nyt tajusin, että vahva asiantuntemukseni ja osaaminen monessa muussakin asiassa oikeastaan antavat mahdollisuuden laajentaa hakukenttää.
Oivallusten myötä Anulle tarjoutui työmahdollisuus aivan uusissa kuviossa. Ammattitaito menee mukana, haasteet ovat kuitenkin uudenlaisia.
- Hain yhtä työpaikkaa ja sieltä tuli pyyntö tehdä videohakemus. Jos emme olisi harjoitelleet niiden tekemistä ja totutelleet kameran edessä olemiseen, olisi tämä voinut olla aika haastava homma, kertoo puolestaan Katariina Pirttimaa syksyn työnhakuvalmennuksesta.
Valmennuksessa käytetään laajalla skaalalla ammattikorkeakoulun omaa osaamista, mutta tarvittaessa ostetaan myös ulkopuolista asiantuntemusta. Digiassarit pyrkivät työelämään, joten verkostoitumista siihen suuntaan yritetään helpottaa kaikin tavoin.
Jaana Kuusela huomasi verkostoitumisen edut selvästi. Valmennuksen aikana hän löysi uralleen uuden suunnan. Unelman toteutumiseen tarvitaan kuitenkin oman päättäväisyyden lisäksi hiukan onnea. Onni tuli vastaan yhden valmennuksen asiantuntijan avulla.
- Verkostoiduin valmennuksessa käytetyn asiantuntijan kanssa LinkedInissä. Hänen verkostoistaan löytyi yritys, jossa minä pääsen aloittelemaan uraa sisällöntuotannossa. Toistaiseksi työtehtävien hakemisella tuollaista mahdollisuutta ei ole auennut.
Jaana Kuusela digiassaritöissänsä Meri-Lapin kehittämiskeskuksessa.
Ilmoittaudu mukaan!
Seuraava Digiassari-valmennus alkaa 10.2.2020 ja ilmoittautuminen siihen päättyy 2.2.2020.
Jos sinusta tuntuu, että haluat päivittää osaamistasi digimarkkinoinnissa ja työnhaussa, ilmoittaudu mukaan.
Lue lisää valmennuksesta www.lapinamk.fi/digiassari
Lisätietoja antaa
projektipäällikkö
Marjo Jussila, marjo.jussila
puh. 050 461 1355
Teksti: Nelly Korteniemi, työnhakuvalmentaja