8.2.2023 9:54
Destian ja ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa infra-alan toimintaan ja kehittämiseen liittyvää osaamista
Destia ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat solmineet kolmivuotisen kumppanuussopimuksen, jolla ne pyrkivät vahvistamaan infra-alan, erityisesti tie-, ja siltarakentamisen, tunnettuuteen, toimintaan ja kehittämiseen liittyvää osaamista Lapissa.
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Lapin ammattikorkeakoulu puolestaan kouluttaa osaajia infra-alalle, jotka ovat erikoistuneet arktisten olosuhteiden hallintaan.
Yhteistyön painopisteenä ovat infran ylläpitoon ja digitaalisuuteen liittyvä koulutusyhteistyö, mittaukseen ja infraomaisuuden ennakoivaan kunnossapitoon liittyvän osaamisen kehittäminen sekä uudet TKI-avaukset.
– Haluamme toimia myös pohjoisella alueella ja meillä on erityistä osaamista haastavissa olosuhteissa toimimisesta, mitä myös kansainvälinen omistajamme arvostaa. Meille on siksi tärkeää, että Lapista löytyy jatkossakin osaamista, joka vastaa tarpeisiimme. Haluamme tarjota uramahdollisuuksia pohjoisessa ja säilyttää alueen elinvoimaisuuden, kommentoi Destian henkilöstöjohtaja
Annu Karttunen.
Tavoitteina on muun muassa systematisoida harjoitteluyhteistyötä ja opinnäytetöiden tarjontaa, tarkastella opetussuunnitelmia yhdessä, kasvattaa opiskelijoiden osaamista ja käynnistää TKI-yhteistyö.
– Lapin ammattikorkeakoululle työelämäyhteydet ja yrityskumppanit ovat toiminnan kivijalka. Destialla on vankka asema pohjoisessa, joten on hienoa päästä tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Se auttaa kasvattamaan opiskelijoidemme osaamista ja tuntumaa työelämään, kommentoi Lapin ammattikorkeakoulun rehtori
Riitta Rissanen.
Lisätietoja kumppanuudesta antavat Kai Ryynänen, osaamispäällikkö, kai.ryynanen@lapinamk.fi ja Lotta Lukka, HRD-asiantuntija, lotta.lukka@destia.fi.