kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Barentsin alueen yläkoululaisille monimediaisuutta terveysasioiden käsittelyyn
6.10.2014 11:00

Barentsin alueen yläkoululaisille monimediaisuutta terveysasioiden käsittelyyn

Lapin ammattikorkeakoulun koordinoima ArctiChildren InNet -projekti kutsui Barentsin alueen pilottikoulujen oppilaita ja opettajia tutustumaan uudenlaisiin, monimediaisiin opetusmetodeihin.


Parikymmentä oppilasta ja opettajaa saapui kolmipäiväiseen työpajaan Tornion kampukselle. Osallistujia oli Ivalon yläasteelta, Mandanin koulusta Luulajasta, Talvikin koulusta pohjois-Norjasta sekä venäläisistä kouluista Murmanskista, Kantalahdesta ja Lovozerosta.

Kolarctic ENPI -rahoitteisen ArctiChildren InNet -projektin tavoitteena on kehittää rajat ylittävää verkkovälitteistä kouluikäisten terveyden edistämistä yhteistyössä Barentsin alueen yliopistojen ja pilottikoulujen kanssa. Torniossa 16.–18.9. järjestetty työpaja toteutettiin yhteistyössä Lapin yliopiston kanssa.

Työpajoista uusia keinoja terveysasioiden opettamiseen ja oppimiseen

Osallistujille oli tarjolla kolme erilaista työpajaa, joiden vetovastuussa olivat Lapin ammattikorkeakoulun kulttuurialan opettajien lisäksi Lapin yliopiston kuvataidealan opiskelijat. Yhteisenä tavoitteena oli oppia hyödyntämään modernia tekniikkaa osana monipuolista opetusta.

Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden Laura Leppäsen ja Sonja Frimodigin työpajassa ”From a Selfie to Mapping Northern Identity” keskityttiin minäkuvaan, itsetuntoon ja kulttuuri-identiteettiin. Työpajan tarkoituksena oli tuottaa omakuvia eri tekniikoilla ja eri näkökulmista. Oppilaille omakuvan tekeminen oli tilaisuus tarkkailla, tiedostaa ja hyväksyä itsensä ainutlaatuisena ihmisenä ja samalla löytää eroja ja yhtäläisyyksiä muihin verrattuna.

Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelija Salla Juvonen oli vastuussa ”From Outside to Inside”-työpajasta, jossa esiteltiin erilaisia menetelmiä tutkia ympäröivää luontoa ja omaa suhdettaan siihen. Työpajaan kuului retki metsään, jonka aikana oppilaat saivat valokuvata itselleen merkityksellisiä kohteita sekä tallentaa metsään liittyviä ääniä. Oman ympäristön arvoa tutkimalla oppilaiden oli mahdollista tutustua paikallisen identiteetin, perinteiden, juurien ja taustan merkitykseen oman minäkuvan muodostumisessa.

Lapin ammattikorkeakoulun viestinnän lehtori Timo Puukko puolestaan oli valmistellut osallistujille videotyöpajan, jossa käytiin läpi kaikki videotuotannon vaiheet aina aiheen suunnittelusta ja käsikirjoittamisesta videon kuvaamiseen ja editointiin. Tavoitteena oli esitellä ensisijaisesti opettajille uudenlainen tapa hyödyntää audiovisuaalisuutta innovatiivisena, aktivoivana ja motivoivana opetuskeinona. Toteutettujen videotuotantojen teemat pyörivät nuorten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien aiheiden ympärillä.

Väsymystä, onnea ja eväitä opetustyöhön

Kolmen päivän työpaja oli työntäyteinen mutta antoisa niin osallistujille kuin myös järjestäjille.
– Olo on onnellinen ja samalla väsynyt. Työpajan vetämisen ohella oli mukava nähdä erilaisia ihmisiä ja kulttuureita sekä päästä tutustumaan siihen, miten eri maissa opetustyötä toteutetaan, Leppänen ja Frimodig toteavat.

Kuvataidetyöpajoihin osallistuneet luulajalaiset 7-luokkalaiset Josephine Kuo ja Alva Lodén nauttivat uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumisesta.
– Aluksi jännitti tutustua muihin oppilaisiin eri maista, mutta yhdessä työskentely auttoi murtamaan jään, tytöt kertovat.

Myös kuvataidetyöpajoihin osallistuneille ivalolaisille oppilaille Ada Lähdekorvelle, Riia-Maria Huoviselle ja Elina Moshnikoffille kokemus oli ikimuistoinen.
– Päällimmäisenä jäi mieleen oikeastaan ihan kaikki, oli hauskaa ja oli kiva tavata uusia ihmisiä, ja kaikkia tulee ikävä.

Ivalolaiset opettajat Rodney Francett ja Katri Kittilä kertoivat, että videotyöpajassa vuodatettiin hikeä ja kyyneleitä kolmen päivän aikana yhden ja puolen minuutin lyhytelokuvan tähden. Molemmat korostavat, että työpajaan osallistumisesta sai paljon uusia eväitä opetukseen.
– Saimme tehdä ihan tosissaan töitä. Se oli hauskaa ja masentavaa, jännittävää ja onnellista, naurahtaa Francett.

Videotyöpajaan osallistunut Olga Manytckova Venäjältä iloitsi työpajan aikana toteutetuista tuotannoista.
– Teimme kolme päivää kovasti töitä ja haluamme kiittää ennen kaikkea parasta opettajaa, Timo Puukkoa. Toivottavasti teimme hänet ylpeäksi, kertoo Manytckova hymyillen.

Myös videotyöpajassa mukana olleille venäläisille oppilaille Lada Sergeevalle ja Yana Shaparille jäi hyvä mieli kolmen päivän työskentelystä.
– Saimme paljon uusia ystäviä, ja ArctiChildren InNet -projekti on ehkä paras projekti koskaan, ylistää Shapar.
– Sain uutta tietoa elokuvien teosta, jota en tiennyt ennen työpajaan osallistumista, ja kaikille meille tulee ikävä uusia ystäviämme, Sergeeva jatkaa.

Selfie ja Good Girl -työpajoissa laaditut videot ovat jo katseltavissa hankkeen YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/user/ArctiChildren



kuva

Videotyöpajassa tehtiin kaksi erillistä lyhytelokuvaa. Lada Sergeeva oli yksi pääosien esittäjistä Good Girl -lyhytelokuvassa.



Ryhmäkuva

Kaikkien työpajojen osallistujien yhteiseen illanviettoon Kukkolaforsenilla osallistui myös Lapin ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita.