Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Arina lahjoitti Lapin AMK:lle 10 000 euroa
21.11.2018 10:00

Arina lahjoitti Lapin AMK:lle 10 000 euroa

Osuuskauppa Arina osallistuu Lapin ammattikorkeakoulun varainkeruukampanjaan. Lahjakirja luovutettiin AMKille Kemin Kosmoksessa tänään.


Lahjakirjan luovutti osuuskaupan ryhmäpäällikkö Katja Savilakso.

Osuuskauppa Arinalla ja Lapin ammattikorkeakoululla on yhteinen tavoite vahvistaa pohjoisen Suomen hyvinvointia, alueen elinvoimaisuutta ja työllisyyttä.

Osuuskauppa Arina on market-, polttoneste-, tavaratalo-, erikoisliike-, matkailu-, ja ravitsemiskaupan palveluyritys, jonka omistavat pohjoissuomalaiset kotitaloudet. Arina on Pohjois-Suomen suurin yksityinen työnantaja ja kansanliike, jonka tehtävänä on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajille sekä kehittää alueen elinvoimaisuutta.

- Arina tarvitsee tehtävään osaavaa työvoimaa. Yhteistyö paikallisten oppilaitosten kanssa on tärkeää, jotta saadaan kehitettyä oikeanlaista osaamista ja sitoutetaan tulevaisuuden osaajia alueellemme. Tavoitteena on myös lisätä osuustoiminnan ymmärrystä jo opiskeluvaiheessa. Alueen kehittäminen edellyttää usean toimijan yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä, mikä sopii loistavasti myös Arinan arvoihin, kertoo Katja Savilakso lahjoituksen perusteista.

Ammattikorkeakoulun puolesta lahjoituksen ottivat vastaan rehtori Riitta Rissanen, varainkeruukampanjan johtaja Leena Alalääkkölä ja Torniossa kaupallisia aineita opettava Raisa Aine.

Lahjoitus on ammattikorkeakoululle tärkeä paitsi taloudellisesti myös signaalina, sillä ammattikorkeakoulu on olemassa Lapin elinkeinoelämää varten.

- Liiketoimintakenttä on moninainen ja muutoksessa. Meille on tärkeää ylläpitää hengittävää ja huokoista suhdetta elinkeinoelämään, jotta osaamme kertoa esimerkiksi tradenomiopiskelijoille uramahdollisuuksista vähittäiskaupan parissa, Lapin ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissanen kertoo.

Lahjoitustilaisuuden luottamuksellinen ja innostunut tunnelma vei keskustelun nopeasti kaikkiin niihin tapoihin, joilla talot voivat jatkossa tehdä kumppanuudellista yhteistyötä.


Lisätietoja ammattikorkeakoulun Elävä Lappi -varainkeruukampanjasta.



Arina nelikko net.jpg

Riitta Rissanen ja Katja Savilakso sekä Leena Alalääkkölä (seisomassa) ja Raisa Aine loihtivat välittömän keskusteluyhteyden lämmintunnelmaisessa kahvituokiossa Kosmoksen aulassa.



Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK