6.10.2021 11:00
Ammattikorkeakoulut yritysten jatkuvan oppimisen tukena
Jatkumo on kymmenen AMKin yhteisponnistus.
Ammattikorkeakouluilta edellytetään yrityslähtöisiä palvelumalleja ja älykästä erikoistumista strategisesti valittuihin osaamisalueisiin, mistä syystä ne ovat kehittäneet erilaisia palvelumalleja.
Jatkumo – Ammattikorkeakoulut yritysten jatkuvan oppimisen tukena
-hankkeen uutuusarvo on siinä, että palvelumalleja suunnitellaan ja piloitoidaan yhteisesti. Hankkeen myötä eri alueiden ja yritysten mahdollisuudet hyödyntää ammattikorkeakoulujen kansallista erityisosaamista kasvavat.
Hanke on kymmenen ammattikorkeakoulun yhteisponnistus. Hankkeen päätoteuttajan Lapin AMKin lisäksi ovat mukana Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Karelia Ammattikorkeakoulu, Laurea ammattikorkeakoulu, Centria Ammattikorkeakoulu, Savonia ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, LAB-ammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Jatkumo -hankkeen toteuttajat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa kasvokkain Levillä Wellevissä 29.9.-1.10.2021.
Hankkeen projektipäällikkönä syyskuussa aloittanut Riia Valvimo (Lapin AMK) kiittää osatoteuttajien edustajia lämpimästä vastaanotosta.
- Hankkeen toteuttajista välittyy asiantunteva ja positiivinen tekemisen meininki. On ilo päästä mukaan näin hyvään tiimiin, Riia Valvimo iloitsee.
JATKUMO-hankkeen tavoitteena on
- Yritysten osaamistarpeiden hahmottaminen
- Korkeakoulujen välisen koulutusyhteistyön kehittäminen
- Korkeakoulujen koulutuskumppanuuden tarjooman sitominen pitkäjänteisesti osaksi yritysten jatkuvaa kehitystyötä
- Jatkuvan oppimisen integroiminen korkeakoulujen kumppanuuden hallinnan prosesseihin
- Jatkuvan oppimisen näkyvyyden ja ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantaminen (opintopisteytettyjen, jatkuvan oppimisen kokonaisuuksien poluttaminen tutkintoihin).
Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Anu Vainio XAMK (turivi vas.), Paula Oja Centria, Sara Ojaniemi XAMK, Jari Kyrö Laurea (2. rivi vas.), Angelika Polak XAMK, Sini Seppä-Kortelainen, Ville Kärkkäinen OAMK (takarivi vas.), Sari Turpeinen Savonia, Kaisa Lammi Lapin AMK, Minna Hietanen Lab, Petri Liukkonen Jamk ja Mikko Äärynen Humak.