kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Ammattikorkeakouluissa uskalletaan
9.11.2017 6:30

Ammattikorkeakouluissa uskalletaan

Kokeilukulttuuri Goes Arctic oli ammattikorkeakoulujen kokeilukulttuuritapahtumien sarjan päätöstilaisuus. Tapahtumia järjestettiin reilun vuoden aikana yhdeksäntoista kertaa eri puolella Suomea. Kokeilukulttuurin vahvistaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista.


Päätöstilaisuudessa, joka pidettiin 7.–8. marraskuuta Rovaniemellä, ideoivat monialaiset kilpailutiimit kokeiluja teemasta Tulevaisuuden pedagogiikka ammattikorkeakouluissa.

Kokeilukulttuuri goes Arctic Santaparkissa.jpg

Tiimit pääsivät ensin lämmittelemään teemaa Rovaniemen Santa Parkkiin rakennetuilla revontulirasteilla, joilla Pohjoisen yritykset ja hankkeet kertoivat kokeiluistaan.

- AMK-pedagogiikkaa ohjaavia nousevia trendejä ovat kiertotalous, uusi työ ja yrittäjyys, etäisyyksien hallinta, tekoäly, innovaatiot ja uudistumiskyky, Suomen tulevaisuus, moderni ja vanha, evästi rehtori Martti Lampela ammattikorkeakoulujen väkeä avaussanoissaan.

Hänen mukaansa on tärkeää myös tunnistaa huonosta suunnasta kertovia heikkoja signaaleja, ja toisaalta rakentaa tekemistä yhteisöllisyyden varaan, sillä siihen yhteiskunta lopulta pohjautuu.

Kokeiluihin kannustavaan kulttuuriin kuuluu, että myös mahdolliset virheet sallitaan. Tämä on kirjattu muun muassa Lapin ammattikorkeakoulun arvoihin.

Valtioneuvoston kansliassa projektipäällikkönä työskentelevä Ira Alanko kertoo, että tapahtumasarja sai kimmokkeen keväällä 2016 kun ammattikorkeakoulujen innostava toimintakulttuuri oli tehnyt vaikutuksen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiseen.

- Kokeilukulttuuritapahtumien sarjalla haluttiin vahvistaa ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä ja ylipäätään ammattikorkeakouluja kokeilukulttuuriin eteenpäin viejinä. Jokaisella AMKilla on omat vahvuutensa.

Kaikki sarjan 19 tapahtumaa ovat olleet konseptiltaan erilaisia. Jokaisessa tapahtumassa on kuitenkin päästy testaamaan, miten kokeilukulttuuri istuu ja toimii kyseisen ammattikorkeakoulun omassa toiminnassa.

- Yhteistyö on vahvistunut, mutta viestinvaihtoa ammattikorkeakoulujen välillä voisi olla vieläkin enemmän, Ira Alanko kannustaa.

 

Matkailualan ponnistus ja taidonnäyte

Tapahtumajärjestelyistä vastasi Lapin AMKin kolmannen vuoden restonomiopiskelijoiden ryhmä. Lehtorit Outi Kähkönen ja Päivi Hanni-Vaara toimivat noin 25 opiskelijan työryhmän ohjaajina.

- Saimme toimeksiannon loppukeväästä, joten hienoinen kiire tässä tuli, mutta hyvin ollaan ehditty, Päivi Hanni-Vaara kertoo.

Opiskelijat oli jaettu vastuutiimeihin, joita olivat elämysoppaat, turvallisuustiimi, vieraanvaraisuustiimi ja viestintätiimi. Lisäksi tapahtumalle nimettiin kaksi kapellimestaria, jotka hallinnoivat ja hanskaavat tapahtumakokonaisuutta.

Kapellimestarit Sofimaaria Seppänen ja Maarit Väärälä (kuvassa alla) valikoituvat tehtävään hyvän paineensietokykynsä ja johtamisominaisuuksiensa ansiosta. He myös toimivat eri tiimien sparraajina ja kriisien ratkojina.

Kokeilukulttuuri goes Arctic kapellimestarit.jpg

Tapahtuman kapellimestarien on osattava ja uskallettava tehdä päätöksiä painetilanteissa.


 

Kokeilukilpailussa nopeasti kohti konkretiaa

Anssi Tuulenmäki, Aalto-yliopiston yli-innovaattori (kuvassa alla), sparrasi kilpailutiimejä eteenpäin. Keynote-puheenvuoron tärkein viesti kuului: Tehkää riittävän pieniä irtiottoja riittävän pienillä kokeiluilla.

Kokeilukulttuuri goes Arctic Anssi Tuulenmäki.jpg

Kahden päivän työpajatyöskentelyn jälkeen viisi kilpailutiimiä oli valmiina julkistamaan kokeiluideansa. Tiimit pitivät tätä varten hissipuheet Kauppakeskus Revontulessa.

Kilpailu ei ole kilpailu ilman palkintojenjakoseremonioita. Tapahtuman päätteeksi palkittiin parhaasta alkuideasta tiimi Korpitokka, parhaasta kokeilusta tiimi Riskillä jänkhälle, parhaasta verkostosta tiimi Kaamoksen valot ja parhaana todentajana tiimi Riskillä jänkhälle. Tiimien saamat palkinnot osoitettiin suoraan hyväntekeväisyyskohteille.

 

 

Katso lisää videoklippejä tapahtumasta Kokeileva Suomi -facebooksivulta.

Lisätietoa AMK-kokeiluista ja Kokeileva Suomi -kampanjasta
https://www.kokeilunpaikka.fi
http://www.kokeilevasuomi.fi


#amkkokeilut2017 #kokeilut #valakiat #LapinAMK #MTILapland



Kokeilukulttuuri goes Arctic.jpg