22.4.2015 8:00
Alumnitoiminnalla työelämäyhteyksiä
Kauppias Sampo Kaulanen kävi sparraamassa kaupan ja kulttuurin alojen alumnitoimintaa.
Torstaina 16.4. ja perjantaina 17.4. pidettiin Kaupan ja kulttuurin osaamisalan kevään alumnitapahtumat sekä Rovaniemellä että Torniossa.
Torniossa alumnitapahtumia on järjestetty vuodesta 2008 alkaen, mutta Rovaniemellä tapahtuma oli lajissaan ensimmäinen Lapin AMKin perustamisen jälkeen. Paikalla molemmissa tapahtumissa oli noin parisenkymmentä alumnia eri vuosikursseilta.
Rovaniemellä alumnitoiminta otettiin innostuneesti vastaan ja esitettiin toive, että tulevaisuudessa alumnitapaamiset yhdistettäisiin Rovaniemen ja Tornion kesken. Molemmissa tapahtumissa alumnit myös työstivät illan aikana useita uusia ideoita erilaisiin osaamisalan teemakysymyksiin liittyen.
Tapahtumien pääpuhujana oli yrittäjä Sampo Kaulanen Jounin kaupasta Ylläkseltä teemalla ”Luovasti hullu – yrittäjä Sampo Kaulasen tarina”. Sampo Kaulanen kertoi tapahtumassa oman yrittäjätarinansa sekä esitteli ideoita ja tempauksia joilla hän on edistänyt Jounin kaupan myyntiä ja tunnettuutta Suomessa ja myös maan rajojen ulkopuolella.
Uusia ideoita työstetään Sampo Kaulasen mukaan jatkuvasti. Kaikki ideat eivät välttämättä aina menesty, mutta niitä kokeillaan silti rohkeasti. Sampo Kaulanen kannusti myös alumneja olemaan luovia ja tuomaan omia ideoita rohkeasti esille sekä peräänkuulutti kykyä ja rohkeutta heittäytyä uusiin tilaisuuksiin ja tilanteisiin.
Kaupan ja kulttuurin osaamisalan alumnitoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja lisätä AMKin työelämäyhteyksiä ja luoda asiantuntijaverkosto alumnien ja korkeakoulun välille. Alumnitoiminnan avulla saadaan uusia harjoittelupaikkoja, tehdään opinnäytetyöyhteistyötä, hankkeita ja tutkimustoimintaa yritysten ja AMKin kesken. Tavoitteena on myös auttaa alumneja kasvamaan urakehityksessään ja edistää heidän osaamistaan.
***
Alumnitoiminnalla tarkoitetaan korkeakoulusta jo valmistuneille järjestettyä toimintaa, jonka tavoitteena on yhteyden säilyttäminen AMKin ja sen "kasvattien" (lat. Alumni) välillä ja alumnien välillä ja yhteyksien luominen alumnien ja nykyisten opiskelijoiden välille.
Tornion alumnit ja Sampo Kaulanen. Kuva: Marika Saranne
Rovaniemen alumnit ja Sampo Kaulanen. Kuva: Katja Mattila