28.9.2018 13:00
AMKin ja Digipoliksen kiertotalousosaaminen kiinnostaa
Kiinan ja Euroopan välistä tiede-, teknologia- ja innovaatioyhteistyötä rakennettiin Kemissä.
Suomessa järjestettävä The 10th FCPAE Europe Forum & The 4th ASEM Cooperation Forum kokosi yhteen yrittäjiä, virkamiehiä ja muita asiantuntijoita Kiinasta ja muista Aasian maista ja Euroopasta.
Foorumin teemana on ”Clean, Smart and Health”. Tapahtuma järjestettiin Helsingin kaupungin, CASTF:n ja ASEM-CCSTI:n toimesta juuri Kemin tapahtuman alla.
Kiertotalouteen keskittynyt subseminaari-päivä järjestettiin tänään Kemissä. Seminaarin jälkeen vierailla on mahdollisuus tutustua paikallisiin yrityksiin.
Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen on iloinen, että Kemin kaupunki, Digipolis ja Lapin ammattikorkeakoulu saavat isännöidä osaa Kiinan tiede- ja teknologiayhdistysten vuotuista Euroopan kokousta.
- Kyseiset yhdistykset toimivat Kiinan tiede- ja teknologiaministeriön suojeluksessa, joten tämä tarjoaa meille arvokkaita yhteistyömahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kemillä on myös meneillään keskustelut syvällisestä yhteistyöstä Kiinan kiertotalousyhdistyksen kanssa, joka toimii valtiollisena kiertotalouden kehittäjänä Kiinassa.
Lapin AMK on varsin TKI-orientoitunut ammattikorkeakoulu. Rehtori Riitta Rissanen toivoo, että hyvät ja pitkät suhteet kiinalaisyliopistoihin syventävät entuudestaan yliopistojen yhteistyötä sekä opetuksessa että bio- ja kiertotalouden osaamisen jakamisessa.
Helsingin ja Kemin tapahtumat korostavat tiede-, teknologia- ja innovaatioyhteistyötä Kiinan ja Euroopan välillä. Tavoitteena on avata uuden aikakauden Aasia-Eurooppa yhteistyötä ”Belt and Road” -aloitteen pohjalta.
Tapahtumissa Kiinan ja Euroopan valtioiden edustajat keskustelivat, kuinka edistää kontakteja ja yhteistyötä, ja tiede- ja teknologiapuistojen edustajat löysivät yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi sijoittajat ja yritysten edustajat tutkivat sijoitus- ja tuotekehitysmahdollisuuksia.
Kokonaisuutena foorumi mahdollistaa alustan mm. yrityksille ja tuotekehitysosastoille korkean tason osaajien houkutteluun Kiinasta ja Euroopasta.
- Kemi ei valikoitunut tapahtuman järjestämispaikaksi sattumalta, sillä kaupungista on tullut kiertotalouden kehittämisen pohjoinen keskus. Tässä ovat edesauttaneet alueelle keskittyneet teollisuuden suuryksiköt, joita esiteltiin tilaisuudessa laajasti. Kemi-Tornion alue vastaa noin kahdeksasta prosentista koko suomalaisen viennin arvosta, totesi kaupunginjohtaja Tero Nissinen.
Alueen keskeinen asema suomalaisessa teollisuudessa konkretisoituu Digipoliksen ja Lapin AMKin yhteisessä Kiertotalouskeskuksessa, jonka yhteistyökumppanina on Sitra.
Videokoosteella otteet kaupunginjohtaja Tero Nissisen, rehtori Riitta Rissasen ja kiertotalousasiantuntija Sanna Tynin puheenvuoroista tänään Kosmoksessa.