14.10.2021 9:00
AMKeista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyi
Kyselyn saivat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2016 valmistuneet.
Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa työllistymisestä, työurasta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon.
Tulokset antavat tietoa työelämän muutoksesta opetuksen ja jatkuvan oppimisen palvelujen kehittämiseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää tietoja ammattikorkeakoulujen rahoituksen jakamisessa.
Uraseurantakysely lähetettiin keskiviikkona 13.10.2021 kaikille vuonna 2016 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille sähköpostilla ja tekstiviestillä.
Viime vuoden tuloksista lyhyesti
Viime vuonna toteutetun Uraseurantakyselyn perusteella tiedetään, että 83 prosenttia kaikista ammattikorkeakouluista valmistuneista oli vähintäänkin melko tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon.
Tyytyväisyys tutkintoon on yhteydessä siihen, miten hyvin vastaaja pystyy hyödyntämään AMK:ssa hankkimaansa osaamista nykyisessä työssään ja miten työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutusta.
Lapin ammattikorkeakoulusta vuonna 2015 valmistuneista 80 prosenttia on sijoittunut valmistumisensa jälkeen pohjoiseen Suomeen. 82 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä tutkintoonsa ja 79 prosenttia koki, että työnantajat arvostivat heidän tutkintoaan. Lapin ammattikorkeakoulusta vuonna 2015 valmistuneista oli työllistynyt heti valmistumisen jälkeen 76 prosenttia.
Tämän vuoden kyselyn tulokset julkaistaan tilastopalvelu
Vipusessa tammikuussa 2022.
Lisätietoja:
Laatupäällikkö Merja Forest, puh. +358 40 526 9732, merja.forest(a)ulapland.fi
Edellisten vuosien uraseurantakyselyiden tuloksia: Opetushallinnon tilastopalvelu
Vipunen sekä
Töissä.fi