13.9.2016 10:00
Innoassari tukee yrityksen kehittämistä
Rovaniemeläinen Antti Huhtala päätti hakea mukaan Innovaatioassistentti-valmennukseen, koska koki sen olevan seuraava looginen askel urallaan.
Lapin innovaatioassistentti -valmennus on uuden oppimista ja kehittämistyötä yhdistävä täydennyskoulutus, jossa keskitytään sekä osallistujan innovointivalmiuksiin että yrityksen liiketoiminnan uudistamiseen.
Osana valmennusta Lapin alueen yritykset ja organisaatiot saavat mahdollisuuden ottaa korkeakoulutetun työnhakijan innovaatioassistentiksi toteuttamaan omia kehittämisprojektejaan. Innovaatioassistentit tuovat uutta osaamista yrityksiin ja saavat valmennusta ja ohjausta paikallisilta korkeakouluilta.
Innoassari- valmennusjakso alkaa maanantaina 19.9. ja kesää joulukuulle.
Mukaan lähti kymmenisen innostunutta osallistujaa sekä Kemi-Tornion että Rovaniemen alueelta. Rovaniemeläinen Antti Huhtala päätti hakea mukaan Innovaatioassistentti-valmennukseen, koska koki sen olevan seuraava looginen askel urallaan.
– Aikaisemmin olen muun muassa työskennellyt osa-aikaisena ja samalla opiskellut, mutta tällä hetkellä haluan suunnata kokoaikaisesti omalle alalle. Myös sen ”oman alan” löytäminen ja kirkastaminen kiinnostavat, Huhtala pohtii.
Valmennussisällöistä Huhtalaa kiinnostaa varsinkin palvelumuotoilu ja strateginen ajattelu sekä sen soveltaminen. Graafinen suunnittelija korostaa olevansa myös luova ongelmanratkaisija.
– Odotan etenkin, että pääsen työskentelyjaksolla yritykseen näyttämään osaamiseni käytännössä. Visuaalinen yritysviestintä ja markkinointiviestintä ovat vahvuuksiani, ja olen myös hyvin asiakasorientoitunut, Huhtala korostaa.
Ensimmäinen valmennus järjestettiin vuonna 2015, ja toimintamallia muotoiltiin uudelleen vuoden 2016 valmennusta varten. Uudessa mallissa Lapin innovaatioassistentti -valmennus jakautuu kahteen erilliseen osioon. Elokuussa käynnistynyt, kuukauden mittainen Hakijasta tekijäksi -valmennus auttaa oman osaamisen tunnistamisessa ja sen markkinoimisessa työnhaussa. Sen aikana työnhakijat etsivät itselleen työskentelypaikan valmennuksen kehittämistehtävän suorittamiseen.
Työskentelypaikan löytäneet osallistuvat tämän jälkeen syyskuun puolestavälistä joulukuuhun asti kestävään Innoassari-valmennukseen, joka antaa eväitä innovaatio-osaamiseen ja yrityksen kehittämistoiminnan toteuttamiseen. Innovaatioassistentit suorittavat yrityksissä ennalta sovittuja ja suunniteltuja kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Kehittämistoimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi tuotekehitykseen, organisaation toimintaan, viestintään tai markkinointiin. Keskeistä on asiantuntijatyön luonne ja uuden luominen.
Tavoitteena on valmentaa innovaatioassistentteja yritysten ja organisaatioiden toiminnan kehittämisen ja innovoinnin asiantuntijoiksi ja mahdollistajiksi. Pääosin verkon välityksellä toteutettava koulutus tapahtuu kerran viikossa työskentelyjakson ohella. Innovaatioassistentit ja yritykset saavat siis myös työskentelyjaksolla valmentajilta aktiivisesti tukea ja sparrausta.
Seuraava vastaavanlainen Innovaatioassistentti-valmennus tullaan toteuttamaan vuoden 2017 keväällä. Valmennukset järjestää Lapin innovaatioassistentti -hanke (2015–2017), jonka on rahoittanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Valmennusmallin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto.
Lisätietoja: www.lapinamk.fi/innovaatioassistentti
Innoassari Facebookissa: https://www.facebook.com/innovaatioassistentti/
Antti Huhtala odottaa jo innolla uusia työhaasteita innovaatioassistenttina