kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Yrityksille ja yhteisöille / Julkaisut

TEKSTIVERSIOT POHJOISEN TEKIJÄT -PODCAST-JAKSOISTA

Kuunnellaksesi audiotallenteet siirry Pohjoisen tekijät -podcastin etusivulle.

Jakso 1. Tulevaisuuden digiosaaminen

Intro [00:00:09]: Pohjoisen tekijät, Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Tuomo Lindholm [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan keskustelua tulevaisuuden digiosaamisesta. Minä olen Tuomo Lindholm ja teen tämän podcastin yhteistyössä kollegani Anna-Maija Tapojärven kanssa.

Anna-Maija Tapojärvi [00:00:25]: Me olimme Tuomon kanssa yhdessä tällaisessa Digiosaajasta yrittäjyyteen -hankkeessa, missä me järjestimme yhdessä seitsemän ammattikorkeakoulun kanssa ajasta ja paikasta riippumattoman verkkokoulutuksen.

Tuomo Lindholm [00:00:39]: Nyt olisi tarkoitus keskustella hieman siitä, minkälaisena se tulevaisuuden osaaminen näyttäytyy, niin tietojenkäsittelyn kuin markkinoinninkin näkökulmasta. Tietojenkäsittelijänä tulevaisuuden pohtiminen on aika hankalaa, kun ei oikein tarkalleen tiedä mihin keskittyy, että keskitytäänkö vaikka laitteistoon, sovelluksiin, prosesseihin, liiketoimintamalleihin, tai ekosysteemeihin, joista kaikki nykyään yhä enemmän ja enemmän koostuu. Sen fokuksen löytäminen on hyvin vaikeaa. Kun ei tiedä oikein mihin keskittyy, niin silloin on hyvin vaikea lähteä viemään sitä asiaa syvemmälle ja alkaa pohtia minkälaisia muutoksia siellä tulevaisuudessa sitten oikein tapahtuu. Yksi asia mikä on varma, on kuitenkin se, että osaaminen vanhentuu. Vaikka IT-asiantuntijaosaaminen, millä pärjäsi työelämässä noin 20 vuotta sitten, on auttamattomasti ollut vanhentunut jo 15 vuotta sitten, puhumattakaan siitä, mitä se oli kymmenen tai viisi vuotta sitten. Jos otamme vaikka tuollaisen 20 vuoden aikajanan taaksepäin, niin sinnehän on tullut paljon uudenlaisia käyttöjärjestelmiä, uudenlaisia palvelimia, erilaisia verkkoja, on tullut myös pilvipalveluita. Tämän lisäksi ne kaikki IT-asiantuntijan työvälineet ja työmenetelmät ovat kehittyneet todella paljon. Miten sinä Anna-Maija koet tämän asian, vaikka markkinoinnin näkökulmasta?

Anna-Maija Tapojärvi [00:02:20]: Minulla nousi esiin sellainen ajatus, että kun on vaikea ennustaa tulevaisuutta, mutta jos ajattelee markkinointia, niin kaikista tärkeimmässä roolissa on se, mitkä ovat ne asiakkaiden tarpeet. Pitää pystyä hahmottamaan, mitä asiakkaat tarvitsevat nyt tai tulevaisuudessa, ja lähteä kehittämään niihin sopivia palveluita ja tuotteita. Jos ajatellaan vaikka Wolttia esimerkkinä, niin he keksivät idean kuljettaa ruokaa ravintoloista asiakkaille kotiin, ja tällainen liikeidea saatiin nyt myytyä seitsemällä miljardilla.

Tuomo Lindholm [00:03:04]: Todellakin, tuohan on todella mielenkiintoinen tuo Wolt-keissi. Kotiinkuljetushan ei varsinaisesti ole uusi idea, mutta jostain syystä se nyt otti tuulta allensa sitten. Jos sitä ajattelisi näin tietojenkäsittelyn näkökulmasta, niin koko Woltin liiketoimintahan perustuu pitkälti ohjelmistoon, joka sitten yhdistää erilaisia ruoan tekijöitä ja ostajia, ja sitten nämä lähetit, jotka kuljettavat ruokaa paikasta toiseen. Sinne periaatteessa kehitettiin sovellus, joka yhdistää kaikki nämä eri tahot, joka korvaa sen perinteisen suoran soiton sinne yhteen ravintolaan. Tässä heidän maailmassaan on kolme toimijaa, kun taas vastaavassa palvelussa Uber, jossa yhdistetään puhtaasti kyydin tarvitsevat ja ihmiset, jotka voivat kyyditä heidät paikasta toiseen.

Anna-Maija Tapojärvi [00:04:02]: Sittenhän voisi olla vaikka, jos ajattelee samanlaista esimerkkiä, vaikka Netflix, jotka miettivät uudella tavalla sen, miten ihmiset haluavat katsoa elokuvia ja sarjoja.

Tuomo Lindholm [00:04:16]: Noinhan se kyllä on, että Netflix sekä samankaltaiset yritykset musiikin ja ehkä äänikirjojen puolella, ovat muuttaneet aika paljon sitä, miten voimme kuluttaa viihdettä. Meidän ei tarvitse enää mennä vuokraamoon tai musiikkikauppaan hakemaan niitä fyysisiä tuotteita, vaan voidaan periaatteessa mistä vain ja milloin vain ladata kaiken suoraan verkosta. Voisi ajatella siten, että ihminen tarvitsee erilaista sisältöä rentoutuakseen tai viihtyäkseen, eri tavalla kuin ennen.

Anna-Maija Tapojärvi [00:04:54]: Kyllä. Ja ehkä näkisin, että lähtisin tätä asiaa ja sitä tulevaisuuden digitaitoja pohtimaan niiden tarpeiden kautta, ja sitten teknologia tukee niitä.

Tuomo Lindholm [00:05:09]: Kyllä. Eli, jos palataan taaksepäin, niin ihmiset tarvitsevat juuri vaikka erilaisia sisältöjä itselleen, niin teknologia on kehitetty pikku hiljaa eteenpäin siihen, että se kyetään nyt toimittamaan. Siinä tietysti näkyy se erilainen osaaminen, erilaiset tiedot ja taidot, että kykenemme tuottamaan sitä digitaalista sisältöä. Alkuvaiheessa tässä varmaan osaaminen olisi, että kuinka se siirretään se, vaikka filmi digitaaliseen muotoon. Tarvittiin paljon tämmöistä, että piti osata pakata se sisältö sopivan kiinteään tilaan, että se pystyttiin lähettämään sen aikaisten tiedonsiirtoyhteyksien välityksellä. Nykyään ei ehkä niistä yhteyksistä tarvitse niin paljon ajatella, ehkä nyt on myös se tilanne, että yhä enemmän elokuvatuotannossa käytettäviä kameroita ja kaikkea muuta on jo semmoisia, että ne tuottavat suoraan sitä digitaalista materiaalia. Se muutos voidaan siis nähdä, että on tarve, johon on alettu vastaamaan ja teknologia on pikkuhiljaa kehittynyt tukemaan sitä toimintaa paremmin ja paremmin. Miten tämmöinen uudenlaisen osaamisen tarve tai mistä se nykyinen osaaminen koostuu tuolla markkinoinnin puolella? Tai jos kysyisi näin, että mitä nykyään digimarkkinoija osaa?

Anna-Maija Tapojärvi [00:06:52]: No osaa hakea sitä digitaalista dataa, osaa myös luoda ja muokata digitaalisia sisältöjä. Sitten varmasti myös se, että osaa olla digitaalisten työvälineiden kautta yhteistyössä ja vuorovaikuttaa muiden kanssa.

Tuomo Lindholm [00:07:12]: Kyllä, eli pystyy pitämään niin sanotusti pakan kasassa. Miten se näkyy siinä työssä sitten?

Anna-Maija Tapojärvi [00:07:18]: Osa käyttää digitaalisia työvälineitä ja prosesseja tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi.

Tuomo Lindholm [00:07:27]: Joo. Miten sinä näet, että miten tämmöiset osaamiset eroavat perinteisestä markkinointi- tai työyhteisöosaamisesta?

Anna-Maija Tapojärvi [00:07:39]: No tietenkin ehkä se teknologia astuu siinä keskeiseen rooliin, että oppii ja haluaa tutustua käyttämään erilaisia työvälineitä ja työkaluja.

Tuomo Lindholm [00:07:59]: Teknologiasta voidaan miettiä sitä osaamista esimerkiksi sen kautta, että ehkä semmoisia perusosaamiskokonaisuuksia on vaikka se, että kykenee selvittämään, minkälaisia teknologioita on olemassa ylipäätään siihen senhetkiseen tarpeeseen. Sitten pitäisi sen verran syvemmälle mennä, että tietäisi, mitä niillä teknologioilla voi ja mitä ei voi tehdä. Jos vielä lähdetään niin sanotusti syventämään tätä, niin varmaan luontevaa olisi seuraavaksi, että pystyisi konfiguroimaan näitä teknologioita. Eli tietäisi, mihin niitä rasteja siellä sovelluksessa laitetaan ja mitä kaikkea siinä itse sovelluksessa voi tehdä. Sitten voisi olla seuraava askel, että tietäisi kuinka erilaisia teknologioita yhdistellään toisiinsa, eli miten saataisiin vaikka joustavia työnkulkuja siihen markkinointiin mukaan. Se lisäksi, jos mietitään pikkuisen isompaa, että ei mietitä enää yhtä ihmistä vaan vähän isompaa porukkaa, niin pitäisi tietää, että minkälaista osaamista näiden teknologioiden hyödyntäminen edellyttää siltä koko porukalta, ja mistä sitä osaamista voi hankkia kaikille käyttäjille. Toki talous pitää ottaa myös huomioon ja miettiä sitä, että osaako arvioida teknologian hankinnan, käyttöönoton, käytön, ja ehkä siitä luopumisenkin kustannuksia. Tuossa muutama semmoinen hyvin teknologiafokusoitunut osaaminen, mutta teknologia ei varmaankaan ole kaikki kaikessa. Minkälaista muuta osaamista siellä voisi tarvita?

Anna-Maija Tapojärvi [00:09:45]: Minun mielestäni semmoinen aktiivinen oppiminen, eli opettelee jatkuvasti uusia asioita ja on valmis ottamaan haltuun uusia työkaluja. Samalla sitten ehkä semmoinen analyyttinen ajattelu, että osaa sitä tietoa, mitä on tänä päivänä valtavasti saatavilla, niin analysoida. Tämän kaiken lisäksi ehkä tärkeimpänä jopa nostaisin esiin sellaisen luovuuden ja omaperäisyyden, mikä markkinoinnissa ainakin on tosi tärkeää, että erottautuu niillä viesteillä muista.

Tuomo Lindholm [00:10:29]: Miten tämmöistä kattavaa osaamista ylipäätänsä hankitaan?

Anna-Maija Tapojärvi [00:10:35]: Tietenkin kouluttautumalla Lapin ammattikorkeakoulussa.

Tuomo Lindholm [00:10:39]: Totta.

Anna-Maija Tapojärvi [00:10:41]: Meillä on huikea digitaalisen markkinoinnin opintosuunta. Mikä on Tuomo sinun mielestäsi tärkeää digiosaamisessa?

Tuomo Lindholm [00:10:57]: Ehkä voisi ajatella, että tietojenkäsittelijänä ei saa rakastua mihinkään yhteen teknologiaan, kun niitä nyt tulee ja menee, ja versiopäivityksiäkin aika tiuhaan tahtiin. Minun mielestäni ehkä olisi hyvä oppia selvittämään eri ohjelmistojen tai tietojärjestelmien toimintalogiikka, ja sen kautta löytämään se ydin ja hyöty, mitä se teknologia sitten sille käyttäjälle tuottaa. Sen kun oppii tunnistamaan, niin sitten on aika helppo vertailla erilaisia teknologioita, olkoon sitten tietojärjestelmiä, digitaalisia prosesseja, yksittäisiä ohjelmistoja, mitä vaan, ja tehdä sitten valintoja sen olemassa olevan tiedon, eikä tunteen, perusteella.

Anna-Maija Tapojärvi [00:11:43]: Kyllä, se on ihan totta, että ei voi ajatella, että pitää opetella jotakin tiettyjä ohjelmistoja, vaan ehkä enemmänkin rohkeutta lähteä kokeilemaan ja yrittämään ja tutustumaan erilaisiin ohjelmiin.

Tuomo Lindholm [00:11:58]: Kyllä. Se avainosaaminen olisi kyetä hahmottamaan se, miten tämä ohjelma nyt auttaa minua tekemään niitä asioita, mitä minun pitää tehdä, ja miten minun tai muiden pitäisi tehdä näitä asioita, jotta saisin tästä ohjelmasta kaiken hyödyn irti. Jos me käytännön esimerkkinä otamme vaikka Microsoft Office, niin periaatteessa, kun opiskelee vaikka Wordin toimintalogiikan, miten siellä asioita tehdään, niin on melko helppo ottaa sen jälkeen haltuun myös Excel ja PowerPoint. Näiden yksittäisten sovellusten lisäksi, jos alkaa miettimään sitä, miten nämä ohjelmat ovat liittyneet toisiinsa, eli miten esimerkiksi Excel-taulukko liitetään osaksi Word-dokumenttia tai -raporttia, että se päivittyy siinä automaattisesti aina, kun vaikka tulostetaan se raportti. Sitten alkaa ymmärtämään sitä kokonaisuutta, jonka se Office muodostaa, ja pystyy hahmottamaan sen, että jos me nyt tuolla syötämme nuo tiedot Exceliin oikeaan paikkaan, oikeaan kenttään, oikeassa muodossa, niin sitten, kun raportoimme tästä tiedosta tämän Word-dokumentin kautta, niin siellä on aina sitten oikea tieto, mitä päättäjille annetaan. Miten se on, kokeiletko sinä paljon erilaisia sovelluksia?

Anna-Maija Tapojärvi [00:13:26]: Joo, itse otan useinkin jonkun uuden työkalun käyttööni, lataan sen kännykälle tai tietokoneelle, ja sitten lähden sitä opettelemaan käyttämään. Nykypäivänä löytyy niin paljon hyviä ohjevideoita ja ohjelmiston toimittajilta itseltäänkin käyttöohjeita, että miten niitä käytetään, että aika hyvin oppii jo sitäkin kautta. Myöskin ihan kokeilemalla, että lähtee itse. Esimerkiksi, jos ajatellaan vaikka Instagramia, niin lähtee sinne tekemään erilaisia sisältöjä ja sitä kautta aina opettelee yhden asian kerrallaan. Miten sinä näkisit, jos ajatellaan digiosaamista ja turvallisuutta?

Tuomo Lindholm [00:14:11]: Se onkin aika haasteellinen paketti. Ensimmäisenä on varmaan hyvä aina muistaa, että mitä tahansa pistää internetiin, niin se todennäköisesti pysyy siellä ikuisesti. Tuon kun muistaa, pääsee jo aika pitkälle. Kyllähän tietoturva, kyberturvallisuus, on tärkeä osa tietojenkäsittelyssä ja muutenkin digiosaamisessa, että pitäisi pystyä hahmottamaan, minkälaista tietoa mikäkin teknologia kerää ja mihin se sen tallentaa. Mihin se teknologia toimittaa, vaikka sovelluksen valmistaja, mihin se aikoo käyttää sitä tietoa, tai mihin se kertoo sitä tietoa käyttävänsä. Tietenkin valitettavasti on tämä tietoturvan ja turvallisuuden ja käytettävyyden välinen jatkuva kädenvääntö, että milloin se menee rajan yli on se kohta, kun vaikka jos tutustutaan näihin käyttösääntöihin, niin jos ei ole oikein varma siitä, että haluaako tietoansa käytettävän ja painaa ei, niin silloin sitä sovellusta ei saa käyttöön. Mites sinulla on, pruukaatko lukea paljon näitä?

Anna-Maija Tapojärvi [00:15:36]: En, en oikeastaan. Minä en ehkä ole se tarkimmasta päästä sitten, että hyväksyn ne ehdot, koska jos haluan jonkun sovelluksen käyttööni ja tiedän, että jos en hyväksy näitä ehtoja, niin sitten en saa sitä sovellusta käyttööni. Tuokin on aika jännä siinä mielessä, että sitten sillä sovelluksen ylläpitäjällä on aika iso valta siinä, että he voivat päättää mitä ehtoja on hyväksyttävä.

Tuomo Lindholm [00:16:08]: Tässä vaikuttaa olevan vähän semmoinen tilanne, että me käyttäjät emme oikeastaan pysty vaikuttamaan kovinkaan paljon siihen, mihin me suostumme.

Anna-Maija Tapojärvi [00:16:17]: Kyllä. Juuri itse näen, että kun olen markkinoinnin asiantuntija, niin minun on työni puolesta pakko olla läsnä esimerkiksi erilaisissa sosiaalisen median kanavissa, joten minun on hyväksyttävä ne ehdot, että siellä pystyn olemaan mukana. Samahan koskee myös yrityksiä, että jos iso yleisö, osa asiakkaista hyväksyy ne ehdot ja ovat tietyissä kanavissa, niin sinne on sitten mentävä niistä ehdoista huolimatta.

Tuomo Lindholm [00:16:50]: Jos sitten toisaalta ajatellaan organisaation sisällä sitä digiosaamista ja turvallisuutta, niin kyllähän siellä jokaisen käyttäjän ja organisaation jäsenen pitäisi ymmärtää se, miten tärkeää on hyvät salasanakäytänteet ja mikä on kaksivaiheisen tunnistautumisen merkitys tietoturvalle. Kun tiedostoja jaetaan verkossa, vaikka firman sisällä, niin minkälaisia erilaisia mahdollisuuksia on jakaa, eli minkälaisia oikeuksia voidaan myöntää niille, jotka sen tiedoston saavat, että voivatko he muokata vai voivatko he pelkästään lukea, tai voivatko he kommentoida, jaetaanko sitä suoraan käyttäjille vai jollekin käyttäjäryhmälle, jonka jäsenistä ei välttämättä ole itse aina tietoinen. Sitten, jos mennään oman organisaation tai firman ulkopuolelle jakamaan, niin minkälaiset käytänteet siellä on. Pystyykö toisen firman tietoturvaan ja tietoturvakäytänteisiin luottamaan. Kyllä siellä aika paljon on erilaisia asioita, mihin tulee kiinnittää huomiota. Se turvallisuusajattelu pitäisi olla mukana niissä omissa työmenetelmissä, työprosesseissa, ja myös siinä, kun miettii, että minkälaisia laitteita me missäkin yhteydessä käytämme. Kuinka paljon käytetään, vaikka sitä työpuhelinta ja työkonetta kotona, ja mahdollisesti henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen. Myös toisin päin, että milloin henkilökohtaisella puhelimella tai tietokoneella voidaan tehdä työasioita. Miten nämä asiat mahdollistetaan mahdollisimman turvallisesti. Tietoturvastahan voi puhua vaikka miltä näkökannalta ja vaikka kuinka kauan, mutta jos ajattelisin, että mitkä ne keskeisimmät asiat noiden laitteiden turvallisen käytön lisäksi, niin ehkä tämmöinen pienimpien mahdollisten oikeuksien periaate. Eli jokaisella organisaation jäsenellä on mahdollisimman vähän oikeuksia erilaisiin järjestelmiin. Ainoastaan ne oikeudet, mitä tarvitaan siinä arjessa pärjäämiseksi. Sitten se toinen olisi ehkä tämä GDPR, eli tietosuoja-asetus, että miten se vaikuttaa niiden tietojen suhteen, joita siinä omassa työssä tarvitaan. Minkälaista tietoa minä käsittelen ja miten se pitää suojata, minkälaisia muita ohjeita siihen sen tiedon käsittelyyn on.

Anna-Maija Tapojärvi [00:19:42]: Tässäkin varmasti on kaksi eri näkökulmaa, että toinen on se yrityksen näkökulma, että osataan ottaa huomioon henkilötietojen käsittely ja se yksityisyys niissä digitaalisissa ympäristöissä, ja toinen näkökulma on sieltä kuluttajan näkökulmasta, että on informaatiolukutaitoa. Nykypäivänä on niin paljon disinformaatiotakin liikkeellä.

Tuomo Lindholm [00:20:09]: Mites tuommoinen datan käyttö näkyy esimerkiksi sitten, vaikka markkinointidata?

Anna-Maija Tapojärvi [00:20:15]: Siinäkin on tietenkin hirveän tärkeää tietää ensinnäkin mitä tietoja voidaan kerätä, ja toisekseen se, miten niitä tietoja voidaan hyödyntää. Nykypäivänähän kerätään asiakkaista, vaikka kanta-asiakasjärjestelmien kautta tosi paljon tietoa, ja vaikka K-ruokasovelluksesta pystyt näkemään, kuinka monta prosenttia olet ostanut kotimaisia tuotteita. Toisaalta sitä tietoa, mikä kerätään, voidaan käyttää sen asiakkaankin hyödyksi. Jos minulla olisi vaikka tavoitteena ostaa pääsääntöisesti kotimaisia tuotteita, niin siitä pystyn itsekin heti näkemään, mikä on se tilanne. Eli sitä tietoa, mitä on kerätty, annetaan myös sille asiakkaalle itselleen.

Tuomo Lindholm [00:21:06]: Eli teknologiasta ja datasta voi olla hyötyä sekä yritykselle sekä sen asiakkaille, ehkä laajemmassa mittakaavassa koko yhteiskunnalle, kunhan me opimme sitä käyttämään turvallisesti ja hyödyntämään sitä tehokkaasti. Tähän liittyy kaikenlaista osaamista siitä, miten me muutamme omaa toimintaamme ja miten otamme sitä teknologiaa sen tueksi. Mutta, jos nyt pitäisi yksi osaaminen valita, niin mikä se olisi?

Anna-Maija Tapojärvi [00:21:37]: Jos pitäisi ihan yksi asia nostaa esille, mikä minusta olisi ihan kaikista tärkeintä digiosaamisessa, niin minusta se on sitä, että pysyy ajan tasalla siitä digitaalisesta kehityksestä.

Tuomo Lindholm [00:21:52]: Kiitos. Tähän on hyvä lopettaa.

Jakso 3. Puhetta porojen talviruokinnasta - tutkimusta ja käytännön vinkkejä

Intro [00:00:09]: Pohjoisen tekijät. Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Melamies [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan Yhteinen poronhoitoalue -hankkeen podcastia. Minä olen Iida Melamies.

Väärälä [00:00:22]: Minä olen Tuulia Väärälä.

Melamies [00:00:24]: Ja tässä jaksossa meillä on haastateltavana Laura Post Lapin ammattikorkeakoulusta ja hän on meidän oma porojen ruokinnan superasiantuntijamme, tervetuloa Laura.

Post [00:00:35]: Kiitos. Helpolla saa superasiantuntija-tittelin. [naurahtaa 00:00:38]

Melamies [00:00:41]: No se ehkä kertoo minun ja Tuulian [naurua 00:00:42] asiantuntemuksesta aiheesta. Vähän alustuksena niin minulla on tapana aika paljonkin aina Lauraa vaivata kaikilla ruokintaan liittyvillä kysymyksillä ja Laura on ollut mukana meidän hankkeen semmoisessa ruokintaseminaarissa asiantuntijaluennon pitänyt, mutta että aina kaikilla, mitä mieleen tulee, niin Lauraa olen häiriköinyt ja siitäpä ajattelinkin, että näitä voisi joskus jopa vähän nauhoittaa, että mitä Laura minulle vastailee. Kerrohan itsestäsi ja mitä teet täällä ammattikorkeakoulussa.

Post [00:01:20]: Joo. Meillä alkoi reilu vuosi sitten porojen ruokintahanke yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa ja pääasiassa me haluamme tietää näistä erilaisista säilörehuista, että mikä on hyvä porolle ja millä tulee parhaat tulokset ja sitten siihen hankkeeseen on vähän ympätty isomman mittakaavan juttuja, että siellä sitten katsotaan edellisten 16 vuoden ajalta näitä vasatuottojuttuja ja yritetään selvittää, että mikä aiheuttaa vaihtelua vasaprosenteissa ja vasojen teuraspainoissa paliskuntien välillä.

Melamies [00:01:57]: Mikä sinulla on oma tausta, koulutustausta tai muuten tausta, että miten olet ajautunut tänne porojen ruokintaa tutkimaan?

Post [00:02:05]: Minä olen lähtöisin tuolta Vaattojärvelta ja kotona meillä on lampaita ja sitä kautta päädyin opiskelemaan Viikkiin kotieläinten ravitsemustiedettä ja tavoitteena on ollut aina, että sinne pääkaupunseudulle ei halua jäädä, niin olen yhtä tukijalkaa tehnyt siitä porosta, eli olen kaikki lopputyöt tehnyt porosta. Ja toki se on muutenkin ollut poro on kiinnostava eläin ja pohjoisen semmoinen omaleimaisuus liittyy siihen ja sitten lapsuuden ystävillä on poroja ollut, eli on tavallaan jonkun verran ollut siinä rinnalla sitä, niin se aihe on kiinnostanut ja olen ihan maisterintutkinnon tehnyt siitä asiasta. Sen jälkeen olen ollut töissä tuolla ProAgrialla lähinnä maitotilojen parissa ja sitten sen jälkeen Hankkijalla, ja Hankkijalla pääsi vähän palaamaan näihin poroasioihin pienessä mittakaavassa. Ja koko ajan on ollut jossakin taustalla tämä porojen ruokintatutkimus, että silloin tosiaan gradua tein Rovaniemen ammattikorkeakoulussa, silloinkin porojen ruokinnasta PORUTAKU-hankkeessa ja sieltä on jäänyt se syttö ja niitä yhteistyökuvioita, että haluttaisi sitä porojen ruokintaa tutkia. Ja sitten ehkä oli aika kypsä, että sieltä maatiloilta ja niistä ruokinta-asiantuntijahommista on saanut hyvän pohjan sille ja oli mahdollista soveltaa sitä tietoa paremmin poroihin.

Väärälä [00:03:45]: Voitko Laura kertoa siitä hankkeesta lyhyesti, mitä se sisältää ja mitä te olette tehneet?

Post [00:03:52]: Joo. Eli hankehan on nimeltään "Porojen ruokinta ja ravitsemus muuttuvassa ilmastossa" ja se on EAKR-rahoitteinen ja meillä sisältyy siihen, isoimpana asiana meillä on ollut ruokintakokeet viime talvena. Meillä on kuusi tutkimustilaa, joista me olemme seuranneet lähinnä sitä, ottaneet näytteitä paljon, käyneet pellolta hakemassa kasvustonäytteitä ja valmiista säilörehusta näytteitä ja oltu siinä havainnoimassa näiden tutkimustilojen ruokintaa ja nyt odotellaan vielä niitä teurastuloksia, jotka puuttuvat, eli saadaan teuraspainot vielä näistä vasoista, jotka ovat sen hankkeen jälkeen syntyneet.

Melamies [00:04:38]: Eli te olette tutkineet porotiloja, että minkälaiset pellot niillä on käytännössä, ja sitten katsoneet, että miten ne vaikuttavat näiden tilojen porokarjaan se, minkälaiset pellot heillä on, eli käytännössä minkälaista heinää on tullut?

Post [00:04:53]: Kyllä. Ja tietenkin otettu huomioon myös väkirehun laatu ja määrä, eli koko ruokinnan laatu ja määrä.

Melamies [00:05:00]: Ja nyt täytyy sanoa heti tähän väliin, että minulla on aina säilörehut ja väkirehut sekasin, niin onko väkirehu nyt sitä rehua ja säilörehu heinää, niin näinhän se on?

Post [00:05:11]: Näin se on.

Melamies [00:05:12]: Säilörehu on heinää ja väkirehu on sitä nappulaa, pellettiä, tätä teollista rehua.

Post [00:05:19]: Kyllä, juuri näin. Ja tosiaanhan on tutkittu sitä, miten ruokinta vaikuttaa toki niihin ruokittaviin eläimiin eli niihin vaatimiin ja muihinkin, mitä siellä on, mutta sitten, kun se vaadin on oletettavasti tiine, senkin me testasimme, että ovatko ne tiineitä, mutta sitten miten se vaikuttaa sikiöön ja sen kasvuun periaattessa, mutta me näemme sen sieltä vasta teurastuloksista.

Melamies [00:05:43]: Miten porolta todetaan, että onko se tiineenä, että pyysittekö tikkuun pissaamaan vai miten se todettiin niistä, että onko onnistunut raskaus?

Post [00:05:52]: Me teimme tiineystestit joulukussa, eli ultrattiin porot rektaalisesti eli peräsuolen kautta. Meillä on kaikki tähdet hyvässä asennossa ja saimme Emmaleena Havelan, eläinlääkärin, innostumaan asiasta ja omistautumaan sille ja pääsi vielä irtautumaan omista töistään ja meille matkaan sitten tarvittavaksi ajaksi tekemään tiineystestit. Niitä aika vähän on poroille tosiaan tehty, mutta tiedettiin, miten se periaatteessa tehdään ja Emmaleena kun oli lukenut asiasta, niin sehän sen sitten pystyi tekemään [naurahtaa 00:06:26], ja tosiaan pienillä muutoksillä siihen hänen normaalityössään käyttämään ultraan, että se sinne poron peräsuoleen mahtuu. Kun sinne ei kättä mahdu, kun normaalisti naudalla ensiksi käden avulla ohjataan sitä anturia, niin porolla se on vain semmoisen tikun päässä. Siinä kesti ehkä 12, no 10 sekuntia, jos se oli tiine niin ehkä kaksi sekuntia.

Melamies [00:06:53]: Tosi mielekiintoista. Montako poroa te kaiken kaikkiaan tutkitte ja oliko muita tutkimuksia kuin se tiineystutkimus?

Post [00:07:01]: Joo. Näillä tutkimustiloilla meillä oli yhteensä vähän yli 500 vaadinta, jotka tiineystarkastettiin ja me lisäksi kaikilta näiltä tutkimusvaatimilta määritettiin kuntoluokka ja puntaria meillä ei ollut, mutta me otimme mitat, rinnanympärys ja selänmitta, joilla me saamme arvioitua elopainon. Ja hampaiden kunto myös luokiteltiin, käytännössä etuhampaiden kunto, mikä on nähtävillä. Ja sitten otantana otettiin jokaiselta tilalta 20 vaatimesta verinäyte, josta me voimme sitten arvioida paremmin sitä ravitsemuksellista tilaa ja sen muutosta, eli tehtiin kaksi kertaa tämä näytteenotto.

Väärälä [00:07:44]: Mitä niistä verinäytteistä pystyy toteamaan?

Post [00:07:50]: Niistä analysoidaan erilaisia näitä aineenvaihdunnan parametrejä, eli tavallaan esimerkiksi joidenkin glukoosin, valkuaisainevaihdunna, muiden tasoja veressä, josta voi sitten päätellä, että purkaako se elimistöstä varastoja vai kasvattaako se niitä. Ja sitten saatiin onneksi tuonne Kaamaseen, kun tästä kun tätä asiaa juttelee, niin huomaa ja jos ei aikaisemminkin ole täysin selvää, että ne toimintatavat vaihtelevat niin paljon porotilojen välillä, että tarvitaan sellaisia vakioituja olosuhteita, missä voidaan tutkia pelkästään yhden säilörehun vaikutusta, että ryhmien välillä kaikki muu on täysin sama, niin sitten saatiin Kaamaseenkin semmoinen osakoe tehtyä onneksi.

Melamies [00:08:39]: Eli Kaamasessa on, mitäs siellä on, siellä on koeporotarha, yhdyskuntayhdistyksen ja.

Post [00:08:45]: Kyllä. Ja sinne saatiin vuokrattua sieltä puitteet sille, että saadaan tämmöinen perinteisenmallinen ruokintakoe tehtyä, missä mikään muu ei ryhmien välillä vaihdu, kuin se säilörehu. Ja sitten samat mittaukset ja analyysit ja katsotaan, että tuleeko eroa ryhmien välillä.

Väärälä [00:09:05]: Oliko tuloksissa jotakin heti jo sellaista, joka sinut yllätti?

Post [00:09:09]: No suurin yllätys ensimmäisenä oli varmaan näissä tiineystuloksissa se, että me olemme ehkä perinteisesti olettaneet, että meidän poromme ovat tiineitä ja ne hoitavat tämän lisääntymishomman itse siellä luonnon oloissa ja sinne kun laitetaan tarpeeksi hirvaita niin siinä ei pitäisi olla ongelmaa, mutta ehkä ensimmäistä kertaa käsittääkseni me havaitsimme, että on tilanteita, että jollakin porotilalla tiineysprosentti joulukuussa voi olla 67 prosenttia. Ja siinähän on jo valtava ero, että jos meillä parhaillaan kuitenkin vasoja syntyy, tai teurastetaan 74 prosenttia tai enemmäkin, niin jollakin tilalla ei ole edes 67 prosenttia lähtökohtasesti tiineenä. Ja siihen vielä sitten kesän hävikki päälle. Että se oli nyt ainakin semmoinen tosi yllättävä havainto ja joka varmasti vaatii aika paljon lisätutkimusta, että mitä kaikkia asioita ja minkä verran eri asiat vaikuttavat. Mutta joka tapauksessa vaikka me emme sitä syytä välttämättä, meillä on kyllä tulossa siitä opinnäytetyö, että mihin asti siinä päästään, mutta siitä huolimatta se ei poista sen löydöksen arvoa, että tiinehtyminen ei ole aina 92-prosenttista. Me olemme katsoneet, että miten eri ikäryhmät ovat tiinehtyneet, niin siinä karjassa, missä oli huono tiinehtyvyys niin itse asiassa nuoret vuonelot olivat tiinehtyneet paremmin, kuin muilla tiloilla. Niitähän ei kaikilla tiloilla välttämättä edes ole, tai niitä on ihan yksittäisiä, mutta nuoret olivat tiinehtyneet hyvin ja vanhemmat kaikki olivat sitten muihin tiloihin verrattuna selvästi huonompi tiinehtyminen.

Melamies [00:10:56]: Onko ne vieneet ne nuoremmat niiltä vanhemmilta. [nauraa 00:11:03]

[tunnusmusiikkia 00:11:03]

Väärälä [00:11:09]: Siellä Kaamosessa kun puhuit, niin minkälainen siellä on se vakioitu, jos puhutaan siitä ruokinnasta, niin mitä siellä porot söivät?

Post [00:11:21]: Että se on vakioitu se koe niin sehän tarkoittaa, että ne porot ovat keskenään samanlaisia, samanikäisiä, samanpainoisia, samankuntoisia, kun koe alkaa. Ne ovat samanlaisissa tarhoissa, niillä on samanlaiset ruokintakaukalot, jaetaan samanlaiset rehut eli kaikki muu, mikä aiheuttaa vaihtelua, niin se pyritään minimoimaan näiden ryhmien välillä, että me saimme tehtyä kaksi mahdollisimman identtistä ryhmää. Ja väkirehut tehtiin samanlaisia ja määrät olivat samat näillä ryhmillä, ja ainoa ero, mikä oli, oli se säilörehu. Eli toisille me toimme sitä luonnonheinävaltaista rehua yhdeltä meidän tutkimustilaltamme, ja toiselle me ostimme timotei-säilörehua yhdeltä maitotilalta. Nyt me pystymme vertailemaan näiden ryhmien välillä, että jos toisilla poroilla on korkeampi veressä joku arvo ja ne ovat vähän paremmassa kuntoluokassa tai muuta vastaavaa, niin voidaan sitten osoittaa, että se ero johtuu siitä, kun se säilörehu oli erilaista, koska mikään muu ei ole.

Väärälä [00:12:19]: Mikä siellä oli tuo väkirehun määrä, miten te olette sitä laskeneet?

Post [00:12:25]: Me lähdimme semmoisella ajatuksella, että väkirehun määrä olisi mahdollisimman pieni, että sille säilörehulle jäisi sitä selittävää osuutta mahdollisimman paljon ja me aloitimme muistaakseni 300 grammalla väkirehua päivässä, mutta ne meidän säilörehumme eivät olleet ihan huippulaatuisia. Siinä vaiheessa, kun me tiesimme, että me pystymme tekemään Kaamasessa sen osakokeen, kasvukausi oli mennyt ja rehut oli tehty ja meidän piti alkaa etsimään, kuka haluaisi myydä meille parhaat säilörehut. [naurahtaa 00:12:56]

Väärälä [00:12:58]: Helppo homma.

Post [00:12:59]: Ei rahallakaan saa. [nauraa 00:13:00] Niin me totesimme, että me voimme nostaa väkirehun määrän vähän ylemmäs, eli sitten annettiin 600 grammaa per päivä per poro sitä väkirehua. Mutta kun yritti vähän pienemmällä määrällä, että saataisiin sinne ryhmien välille se ero, ja niin kuin tuossa todettiin, että se on, kun tehdään tutkimusta siellä jossakin tutkimusasemalla, niin saadaan siitä tutkitusta asiasta se tarkka tieto, mutta välttämättä se kentällä ei toimi ihan samalla lailla, niin siinä mielessä vaikka kentällä ei olisi väkirehun määrä niin pieni, niin me saamme kuitenkin siitä ruokinnasta sen halutun tiedon, tai siitä säilörehusta.

Melamies [00:13:41]: Ja tuosta oikeastaan hyvänä esimerkkinä meillä on Yhteinen poronhoitoalue -hankkeessa tullut vastaan se ja kävimme Laurankin kanssa tästä viime talvena keskustelua, että tietävätkö meillä poromiehet itse asiassa, että paljonko he antavat rehua per poro per päivä.

Post [00:13:57]: [?? 00:13:57], että välttämättä sitä ei koskaan ole punnittu, että tilavuus tiedetään, mutta painoa ei. Litrahan ei paina kiloa. [naurahtaa 00:14:04]

Melamies [00:14:06]: Oliko teillä siellä Kaamosessa, pystyttiinkö siellä vakioimaan sitä, että menikö se 600 grammaa nyt sille yhelle tietylle porolle?

Post [00:14:14]: Ei.

Melamies [00:14:14]: Vai annettiinko se sille koko tokalle tai parttiolle, minkä kokonen se olikaan.

Post [00:14:18]: Joo. Se on vielä suuri puute siellä, että kyllähän kun ruokintaa tutkitaan, rehuja tutkitaan, niin pitäisi tietää yksilökohtainen syönti, mutta sitä ei ole vielä mahdollista siellä tehdä, että se on sielläkin semmoista ryhmä- tai tokkaruokintaa. Mutta siellä meillä oli pienet ryhmät, meillä taisi olla yhdeksän poroa per ryhmä ja sehän tarkoittaa, että se todennäköisesti jakautuu tasaisemmin, varsinkin se väkirehu, mutta se tarkoittaa myös sitä, että kun me ruokimme 300:n porotokkaa niin sillä samalla väkirehumäärällä ei tule toimeen, koska meidän pitää ruokkia sitä niiden heikompien yksilöiden mukaan. Eli taas se, että se ei käytännössä tämmöisellä ruokintasysteemillä vielä pelaa, että meidän pitäisi kehittää sekä sen tutkimuksen näkökulmasta, että sitten siellä ihan porotiloillakin sitä, että miten me saisimme oikeasti sen väkirehun, joka on kallis panos niille, jotka sen tarvitsevat, eikä niille, jotka ovat jo valmiiksi liian lihavia.

Väärälä [00:15:17]: Mikä on, jos puhutaan siitä, että väkirehua vähemmän, säilörehua enemmän, niin mikä on hyvä määräsuhde, ja mitä se hyvä säilörehu on?

Post [00:15:29]: No lähdetään siitä testiarvosta, niin aika monestihan porotilat ruokkivat yksi kilo väkirehua ja säilörehua. Ja riippuu kuinka vapaasti säilörehu on, mutta jos se on oikeasti suhteellisen vapaasti, niin näillä tutkimustiloilla me saimme semmoisia tuloksia, että jos puhutaan väkirehuprosentista, siitä osuudesta, paljonko se on syönyt väkirehuja suhteessa sinne säilörehuun ja taas sitten [?? 00:15:58] niihin hienoihin termeihin niistä kuivista aineista, eli eihän meitä kiinnosta vesi, mitä se syö säilörehun mukana tai kosteus, mitä se syö väkirehun mukana, vaan se oikea tavara eli se kuiva aine, niin siitä 46 prosenttia on ehkä, lähes puolet tulee siitä väkirehusta, siitä kuiva-aineesta. Ja koska se on energiapitoisempaa, niin energiasta voi tulla jopa yli puolet keskivertoporotiloilla siitä väkirehusta. Ja se säilörehu onkin enää puolet tai alle puolet, eli kyllähän se, voi jopa sanoa niin karkeasti, että keskimäärin meidän porojemme päärehu on väkirehu eikä se meidän oma säilörehumme, mikä on paikallisesti tuotettu. Kuitenkin luonnonmukaisempaa poroille, kyllähän se sieltä metsästä niitä varpuja ja heiniä talvellakin hakee, sammalia, ei se pelkkä jäkälä ole, vaikka olisi kuinka hyvät jäkälälaitumiet niin silti siellä niitä karkeita rehujakin pötsissä on. Mutta viljaa se aika vähän löytää Lapista se poro. [naurahtaa 00:17:00] Niin jos me puhumme kovatuottoisen lehmän ruokinnasta, niin sillä väkirehuprosentti on 50 ja sitten se lehmä, joka on ummessa, eikä tuota maitoa, eli tavallaan se meidän vaadin talvella, niin se ei saa väkirehua ollenkaan tai se saa vähän kivennäisiä. Eli on valtava ero näiden eläinlajien välillä ja vaikka poro olisi kuinka paljon huonompi käyttämään sitä säilörehua, niin en usko, että se on niin paljon huonompi etteikö se voisi enemmän saada siitä omasta rehusta, jos se on hyvin tehtyä. Tiedättekö muuten paljonko 100 poroa tarvitsisi peltopintaa? Jos se olisi hyvin viljelty?

Melamies [00:17:39]: Sinähän kerrot meille [naurua 00:17:40].

Post [00:17:43]: Jos me saisimme siitä hyvät sadot, mitä täällä Lapissakin saa, niin 100 poroa tarvitsisi kolme hehtaaria.

Väärälä [00:17:50]: Yksi vai kaksi satoa?

Post [00:17:51]: Kaksi satoa [nauraa 00:17:52], kaksi hyvää satoa jos me viljelisimme sen tehokkaasti. Sehän tarkoittaa sitä, että jos mietitään paliskuntatasolla sitä asiaa, niin yksi maitotila voisi viljellä yhden paliskunnan porojen tarvittavat heinät. Ja siinä kokoluokassa, mikä sillä yhdellä maitotilalla on, eli sillä olisi varaa ja mahdollisuutta panostaa viljelyyn niin, että se oikeasti voisi ostaa kaikki ne laitteet, millä saadaan se huippurehu. Toki meidän pitää tehdä kompromissejä jos meillä on mahdollisuutta yhteisomistajuuteen tai onko mitään paliskuntia, jossa on jotain heinänteko, säilörehuntekojuttuja yhteistyössä, en tiedä.

Väärälä [00:18:37]: On.

Post [00:18:37]: Mutta onhan siinä valtava haaste, että jos tarve on kuitenkin kohtuullisen pientä, niin miten me näillä resursseilla teemme sitä huippua. Poropuolella ehkä mielestäni aika yleistä on se, että yksi ihminen esittää oman kokemuspohjaisen faktansa, ja seuraava esittää oman kokemuspohjaisen faktansa, ja seuraava esittää sen täysin vastakkaisen asian. Niin tästä säilörehustahan meillä on ne kaksi täysin ääripäämielipidettä.

Väärälä [00:19:06]: No kerrohan meille ne.

Post [00:19:07]: No toinen on luonnon heinä, jossa on yrttimäisiä kasveja ja poro saa valita ja se on sitä luonnollista ravintoa ja sitten toinen ääripää on se meidän tehoviljelty timotei, josta me saisimme kolmella hehtaarilla se määrä, mutta onko timotei sellaista, tai muut meidän viljellyt nurmiseokset, että se porolle on riittävän hyvä. Sitä on minullakin tosi vaikea sanoa, että jos joku, joka on 20 vuotta poroja ruokkinut sanoo minulle, että säilörehu, timotei, on huono, niin mikäpä minä olen siihen sanomaan, että se on hyvä. [naurahtaa 00:19:45] Vaan kyllä nimenomaan pitää pohtia, että mitä siinä luonnonheinässä on, mitkä voivat olla ne hyvät asiat, onko siinä jotakin haitallista, miten poro voi käyttää sitä hyväksi. Tuleeko sieltä sitten semmoisia asioita, jotka vaikka heikentävät sitä rehun hyväksikäyttöä tai se ei saa energiaa siitä, että vaikka me teemme sille niin ja niin monta palloa säilörehua, niin silti me joudumme antamaan sitä väkirehua kilo, että me emme pärjää vähemmällä.

Melamies [00:20:17]: Kerrataanpa vielä, että oliko se kolme hehtaaria peltoa per 100 poroa, niin olitko laskenut väkirehua ollenkaan vai oliko se pelkällä sillä [päällekkäistä puhetta 00:20:26]?

Post [00:20:26]: Joo ei [naurahtaa 00:20:27], siinä oli perinteinen kilo väkirehua. Luonnonheinistä vielä, siis ne ovat älyttömän mielenkiintoisia, koska siihenhän vaikuttaa, että mitä siellä sitten kasvaa, jos me emme ole uusineet sitä kuuteen vuoteen sitä lohkoa, niin siellä eie neää kasva niitä meidän viljeltyjä, mitä me kylvimme sinne sitä timoteita tai nurminataa tai apilaa tai mitä me olemme laittaneetkin, niin kuuden vuoden päästä viimeistään siellä ei ole enää yhtään sitä viljeltyä, vaan luonnonheinät ovat vallanneet sen peltopinta-alan. Ja nyt me puhumme luonnon heinistä niin kuin yhtenä asiana, mutta käytännössä vaihtelu on tosi suurta, eli monesti poromiehetkin puhuvat paljon siitä, tai poronhoitajat, että onko se kivennäismaata vai turvemaata ja se turvemaan luonnonheinä on lähes 100-prosenttisesti yksimielisiä ollaan siitä, että se ei ole hyvä porolle. Se ei sitä mielellään syö ja se ei oikein sillä pärjääkään, eli kasvusto on semmoista niittylauhaa ja oikeastaan mikään eläin ei semmoisesta kasvustosta, niin se ei maita. Sitten näiden kivennäismaiden luonnonheinät niin niissä on enemmän kukkaa, niissä voi olla voikukkaa paljon, juolavehnää, joka ei ole ehkä niin huono asia ylipäänsä ja tämmöiset kivennäismaiden luonnonheinäpellot niin niitä ne yleensä, jotka eivät siitä timoteistä tykkää, niin niitä haluaisivat poroille. En tiedä liittyykö se siihen kuinka paljon, että esimerkiksi timoteissä kun on se vahva korsi, niin poro jättää sen syömättä ja sinne jää paljon jäämiä, vaikka se, mitä se on syönyt, voi olla huippuhyvää ja se voi pärjätä sillä huippuhyvin. Jos me luotamme siihen, että siitä saa paljon energiaa me voimme vähentää väkirehun määrää, mutta sitten kun sen luonnonheinäkasvuston ne porot syövät tosi tarkasti, koska siellä, no voi siellä olla vaikka mesiangervoa, sitä kortta ne varmaan ei syö [naurahtaa 00:22:30]. Mutta jos se koostuu pääasiassa semmoisista lehtevistä, kukkamaisista kasveista, joilla on hento varsi, niin silloinhan sitä hävikkiä ei tule.

Väärälä [00:22:41]: Jättääkö ne timoteista syömättä sen korren?

Post [00:22:44]: Korren, joo. Mutta missään nimessä en halua sitä vähätellä, että vaikka ne satotasot ovat yleensä tosi huonot niiltä luonnonheinäpelloilta, että siinä ei riitä kolme hehtaaria per 100 poroa, mutta eihän ne poronhoitajan havainnot niin eiväthän ne vääriä ole, ja eihän tämmöinen vasta-alkanut voi mitätöidä sitä missään nimessä. Meidän ehkä pitäisi löytää sieltä luonnonheinistä ne hyvät ominaisuudet ja yrittää miettiä, miten me saisimme niitä meidän viljelykasvejamme enemmän siihen suuntaan, tai etsiä uusia kasveja tai mitä meidän pitäisi tehdä, mutta vähän niin kuin se, että päästäisiin jonkinlaiseen konseksukseen siitä, että minkälainen säilörehu pitäisi olla. Pelkästään se, että se on lehtevä ja poro syö sen ei välttämättä ole hyvä, jos se ei saa siitä mitään irti, ja sitten me joudumme ostamaan sitä väkirehua, että se on silloin vain pötsin täytettä. Jos tällä hetkellä toinen ääripää on, että porot jättävät timoteistä suuren osan syömättä, mutta siitä kuitenkin pitäisi saada paljon irti, eli sitten väkirehun määrää voisi vähentää, niin jotenkinhan meidän pitäisi niitä meidän nurmiseoksiamme muuttaa siihen suuntaan, että ei jäisi jäämiä ja se, mitä ne syövät, niin siitä ne saisivat energiaa ja muutkin ravintoaineiden tarpeet täytettyä. Ja täydennettäisiin pienellä määrällä väkirehua, jonka me saisimme annettua sillä lailla, että kaikki syövät sen, mitä me olemme suunnitelleet. [naurahtaa 00:24:14]

Väärälä [00:24:16]: No miten sitten tuo säilöntä, että osahan käyttää säilöntäainetta ja osa ei, mitä siitä olet mieltä?

Post [00:24:26]: Säilöntä voi perustua itse asiassa kahteen asiaan, että jos me kuivaamme heinän, niin silloin säilyvyys perustuu siihen, että se on kuivaa, ja siellä eivät mikrobit kasva. Mutta jos se on kosteaa, eli tämmöinen esikuivattu säilörehu, vaikka olisi vedetty hyvinkin kuivaksi, niin silloinhan siellä kasvaa mikrobeja. Ja jos me emme sitä mikrobitoimintaa estä sillä säilöntäaineella, niin sitten voi voimme vaan ristiä kädet ja toivoa, että siellä ei kasva haitalliset mikrobit, jotka pilaannuttavat sen rehun, vaan että siellä olisi maitohappokäymistä, jolla rehu sitten säilyy. Sitä luonnollisestikin on nurmissa, mutta jos me emme mitään, ei laiteta sinne happoa, joka estäisi haitalliset, ei laiteta niitä maitohappobakteereja, jotka toivotaan, että ne kasvavat siellä ja lisääntyvät ja rehu käy oikein, niin jos me emme tee sille mitään, niin sitten me emme voi muuta kuin vain toivoa, että kaikki menisi hyvin, koska siinä on myös mahdollisuus, että kaikki menee tosi huonosti. Eli kyllä se on sellainen turva sille, että jos me olemme siihen asti panostettu sinne lannoitteet ja siemenet ja kylvetty ja käännetty ja niitetty ja tehty vaikka mitä, niin sitten meillä olisi vielä se säilöntäjuttu, että otetaanko se riski, että nyt kaikki meidän työmme valuu hukkaan ja sitten ostetaan taas sitä väkirehua vähän enemmän. Porojen rehusta suurin osa tehdään pyöröpaaleihin, niin niissä vähän käytetään sitä happoa, joka olisi niin kuin, en minä nyt tiedä mainos, mutta se on minun havaintoni, että säilöntäaine numero yksi. Että jos haluaa, että onnistuu, niin silloin hapolla se on säilöttävä, mutta koska se niitä koneita syövyttää niin biologinen säilöntäaine on sitten seuraavaksi paras vaihtoehto.

Melamies [00:26:02]: Aa, nyt tais mennä jo yli hilseen Iidalla. [nauraa 00:26:04] Mutta ilmeisesti on monta eri säilöntäainettakin.

Post [00:26:07]: On, ja toiset on ystävällisempiä koneille, mut ei niin hyviä ehkä sitten. Mut kompromissejahan täytyy tehdä.

[tunnusmusiikka 00:26:13]

Post [00:26:18]: On paljon nähty siitä ruokinnasta, ja opittu ehkä itsekin, että esimerkiksi kun me teimme näitä kuntoluokituksia poroille, joka kuukauden sisällä nähdään tulos, miten se ruokinta lähtee vaikuttamaan niin kyllähän meillä on valtava ero näissä siinä porotilojen välillä porojen kuntoluokassa ja yksilöiden välillä. Keskimääräset kuntoluokat joka tutkimustilalla oli hyvät tai liian hyvät, eli lihavat. Ja vaihtelu niiden porojen välillä niin sehän on suurta, eli se tulee juuri sieltä, että kun me emme voi ruokkia sitä poroa, että sinä nyt syöt sen 800 ja lopetat syömisen sen jälkeen ja myös sinä syöt sen 800 vaikka sinä et meinaa sitä sieltä saada, niin sehän näkyy sitten siellä, että osa on ylilihavia ja osa on semmoisia ok-kuntoisia, koska meidän pitää mennä niiden heikoimpien mukaan se ruokinta. Siihen ehkä semmosia, että miten me voidaan hallita sitä, että mitä me käytännössä voimme tehdä, että se olisi mahdollisimman tasaista. Yhdellä tutkimustilalla äärimmäisen paljon työtä tehtiin sen suhteen, että kun ne porot tulivat sinne ruokintaan, niin niitä pidettiin semmoisessa totutustarhassa pari viikkoa ja katsottiin, että miten ne pärjäävät niiden kesken ja voiko ne laittaa sinne isoon ryhmään vai pitääkö ne laittaa vuoneloiden kanssa vai vasojen kanssa vai missä ryhmässä ne pärjäävät, ja tavallaan se lähtötilanne oli tasainen, eli ajateltiin sitä, että porot kaikki pystyvät omasta annoksestaan pitämään huolen. Se näkyi sitten, kun me huhtikuussa kävimme viimeisen kerran tekemässä kuntoluokituksia, niin siinä niissä ryhmien sisällä ei ollut eroa, että ne olivat tosi tasaisia ne porot, paljon tasaisempia mitä näillä muilla viidellä tilalla. Mutta sitten taas näistä toinen ääripää, ja toki sen on havainnut, että mitä nopeammin sen väkirehun sinne jakaa, että tavoite ei ole, että ne porot juoksevat niin kauan, kuin kelkka käy tai poronhoitaja sitä rehua lappaa, niin aina se sama poro juoksee siinä kelkan vieressä ja sitten siinä on semmoinen 10:n letka vielä, että ne eivät rauhoitu sitä syömään. Että kaikki, mitä me voimme tehdä sen eteen, että ne porot rauhoittuisivat siihen, niin yksi on, että jaettaisiin säilörehu ensin sinne, että ne olisivat vähän kylläisiä.

Väärälä [00:28:50]: Eli heinä.

Post [00:28:50]: Eli heinä, että ne olisivat vähän kylläisiä, että niiden ei tarvitsisi olla siinä ensimmäisinä sitä väkirehua syömässä. En tiedä toimiiko se kuinka hyvin, mutta joku on sanonut, että on ollut hyviä kokemuksia siitä, ja sitten se, että me saisimme jaettua väkirehun niin nopeasti sinne maahan, että ne porot jäisivät jossakin kohtaa siitä kelkasta jälkeen [naurahtaa 00:29:13] ja siellä olisikin useampi vana tai rivi niitä kasoja, että poro joutuisi ennen kuin se sinne kelkan eteen pääsee tai viereen, niin siinä olisi jo kolme kasaa ennen kuin se pääsee kelkalle, niin se jollekin niistä pysähtyy.

Melamies [00:29:27]: Siitä pitikin kysyä, muistaakseni jossain luennolla oli, oliko se teidän hankkeen, niin siinä oli joku toinenkin selitys, mutta säilörehu eli heinä piti antaa ensin, se oli johonkin pötsin käynnistymiseen liittyvä.

Post [00:29:39]: Joo, se liittyy nimenomaan siihen, että kun me ruokimme poroa, ja jos me haluamme, että se säilörehua jotenkin hyväksikäyttää niin siellä pötsissähän pitäisi tapahtua asioita, siellä pitäisi mikrobitoiminta olla käynnissä. Ja silloin meidän pitää miettiä sitä, että miten me mahdollisimman vähän haittaamme niiden kuituja hajottavien mikrobien toimintaa sillä muulla ruokinnalla, eli vaikka ne porojen väkirehut ovat todella sellaisia hitaasti hajoavia pötsiystävällisiä, niin joka tapauksessa ne hajoavat sitä säilörehua nopeammin ja jonkunlainen vaikutus silläkin on, että se heikentää säilörehun sulatusta. Eli jos me pystymme ensin antamaan niille mikrobeille sitä, mitä niiden kuuluu hajottaa, sitä kuitua säilörehusta, ja sitten me laitamme sitä väkirehua ei liikaa kerralla, mieluiten semmoisia järkeviä määriä, niin pötsimikrobisto pysyy semmoisena, joka sitä säilörehua pystyy hyväksikäyttämään. Jos me laittaisimme sinne kerralla paljon, sanotaan nyt sitten se toinen ääripää, jotakin viljaa, jossa on nopeasti hajoavaa tärkkelystä, niin pötsin pH laskee niin alas, että meidän kuitua hajottavat mikrobimme kuolevat, ja se tarkoittaa sitä, että sitten, kun sinne tulee säilörehua, niin siellä ei olekaan niitä mikrobeja, jotka sitä säilörehua pystyisivät hajottamaan tai niitä on vähemmän. Silloin se menee sieltä pötsistä ohi ja tulee sulamatta ulos toisesta päästä.

Melamies [00:31:02]: Näkyykö se ulosteessa?

Post [00:31:03]: Se näkyy ulosteessa. Näiden tutkimustilojen väkirehuprosentit, en muista nyt ihan tarkkaan, mikä oli se vaihtelu, mutta oli aika suuri, taisi olla 54 prosenttia enimillään ja olisiko se alkanut kolmosella, 37 prosenttia alimmillaan. Eli väkirehun määrä, mitä ne antoivat, ja paljonko ne söivät sitä säilörehua sitten siihen päälle. Semmoinen tila, jolla väkirehuprosentti oli 50 niin poron uloste oli semmoinen lähes lehmän läjä. Ja sitten se, missä väkirehuprosentti oli alle 40 niin se oli lähes papana, ja jos siinä oli vielä kuivaa heinää kaverina, niin oli täysin papana se uloste. Eli kyllä voidaan siitä, kun me menemme porotarhaan niin voimme sanoa, että kuinka kovasti sinulla pohjautuu ruokinta väkirehuun ja paljonko pohjautuu siihen säilörehuun.

Melamies [00:31:53]: Puhuit siitä lihavista poroista. Mitä se haittaa, että ne ovat lihavia? Tai tiedättekö, että haittaako se, jos ne ovat lihavia?

Post [00:32:02]: Emme me sitä niin kauhean hyvin tiedä, mutta tässä on taas yksi semmoinen iso aihe, että sehän on, emmehän me ole aikaisemmin ruokkineet poroja lihavaksi. Siis jos me olemme aloittaneet 80-luvulla ruokkimaan ylipäänsä niitä, niin emme me ole saaneet ensimmäiseen 10:een vuoteen aikaiseksi lihavaa poroa ja mitä tulee siihen vaikka vapaaseen väkirehun saantiin, kun sitäkinhän meillä on, ja siitäkin on todettu, että siinä on hyviä puolia, mutta varmasti siinä on huonojakin puolia. Jos mietitään, että poro jos on ympärilihava silloin huhtikuussa keväällä, niin kuin meillä on ne porot meidän ruokintatarhoissamme ne parhaassa kunnossa olevat porot, joka ei ole hyvä kunto sekään, mutta lihavimmat porot niin selkäranka voi olla jo vähän niin kuin siellä painunut alas. Ja sitten, kun se poro lähtee siitä vasontaan ja pälville ja pikkuisen ravinnonsaanti muuttuu, niin sehän tarkoittaa, että se poro laihtuu ennen vasomista. Ja se itse asiassa herätti näkemään tämän asian taas tämmöisen kriittisyyden, kun me kävimme sitten vasanmerkkuussa myös missä näillä tutkimustiloilla oli niitä vasoja ja me olimme huhtikuussa kuntoluokitettu niitä, että ne ovat kuntoluokassa pahimmillaan neljä, eli äärimmäisen lihavia, ja sitten vasanmerkkuussa juhannuksen tietämillä ne olivat kuntoluokassa kaksi plus. Siis käytännössähän se voi tarkoittaa, en tiedä mitä se voi olla, mutta sanotaanko että 10 kiloa rasvaa lähtee elimistöstä. Uskotko, 10 kiloa.

Melamies [00:33:47]: Uskon, kun sanot minulle [naurua 00:33:48], kyllä minä uskon kaiken, mitä sanot. [naurua 00:33:51]

Post [00:33:52]: Jos poro joutuu, ja sehän varmasti laihtuu sen suurimmaksi osaksi siinä, kun se menee sinne pälville ja alkaa etsiä sieltä metsästä ravintoa. En tiedä monessako viikossa, mutta sanotaan, että muutamassa viikossa elimistön läpi se poro alkaa käyttämään rasvavarastoa, niin maksa käsittelee 10 kiloa rasvaa ja siellä verisuonissa virtaa 10 kiloa sitä omaa rasvaa, niin kyllähän siinä on toinen asia, mikä tuntuisi Iidasta jossain [päällekkäistä naurua 00:34:21]

Melamies [00:34:23]: [päällekkäistä naurua 00:34:23] 10 kiloa parissa kuukaudessa, ei ollenkaan huonolta.

Post [00:34:26]: Sitten seuraavaksi tekisit vasan ja alkaisit sitä imettämään niin.

Melamies [00:34:30]: Ihan oikeastihan jos ajatellaan taas ihmisiä, niin raskausaikanahan kielletään, että laihdutus on huonoa. Juurihan sen takia ihmisellekin sanotaan, että kun sieltä lähtee kaikkia semmoisia aineita, huonoja aineita, jotka voivat sinne sikiölle kulkeutua, niin miksipä se ei olisi sinne päin ainakin porollakin.

Post [00:34:50]: Ja lypsylehmillä nykyisin yksi isoimmista ongelmista on lihavuudesta johtuva ketoosi, eli kun ne lihavana poikivat niin sen jälkeen kun lähtevät tarvitsemaan energiaa maidontuotantoon sille vasikalle, niin se on yksi suurimmista ongelmista. Ihan samaa me teemme siellä lypsylehmän puolella, että me ruokimme niitä yli, sitten ne poikivat ja ovat ketoosissa.

Melamies [00:35:12]: Ja mitä se aiheuttaa?

Post [00:35:14]: Se on siis semmoinen tila, että kun sitä rasvarastoa on, ja rasva kulkee elimistössä, niin maksa vajaalla poltolla käyttää sen rasvan hyväksi. Eli kun siellä ei ole sokereita, kun se ei syö kunnolla, koska siellä verensokerit laskevat se ei halua syödä tarpeeksi, niin eläin voi käyttää sitä oman elimistön rasvaa, ei edes tarvitse syödä välttämättä, niin se johtaa sellaiseen oravanpyörään, että syönti vähenee ja maksa vajaalla poltolla sitä rasvaa käyttää energiaksi ja syntyy ketoaineita vereen, ja se edelleen vähentää sitä aktiivisuutta ja syöntiä. Eli olemme me ihmisetkin joskus tähdänneet siihen ketoottiseen tilaan, niin se niillä lypsylehmillä on ja väitän, että niillä parhaimmilla lihavimmilla poroillakin.

Melamies [00:36:03]: Vaikuttaakko se maidontuotantoon?

Post [00:36:04]: Kyllä vaikuttaa.

Melamies [00:36:06]: Mitä se tekee sille?

Post [00:36:07]: No yleensä se radikaalisti vähentää sitä, jos ketoosi on paha, että ei tule maitoa ja sitten taas mietitään, että oliko siellä kotka siellä vasatokassa, vai mihin se kuoli. Ja lisäksi tiineydenaikainen lihavuus, niin sillä on vaikutusta myös sinne sikiöön. Eli meillä oli Kaanasessa samaan aikaan myös ruokintakokeita, joissa annettiin väkirehua lähes vapaasit, eli kaksi kiloa per poro eikä annettu mitään säilörehua, mitään muuta ei annettu. Eli se oli todellakin yliruokinnalla, niin meillä syntyi vasoja, joiden syntymäpaino oli seitsemästä kilosta ylöspäin, seitsemän, kahdeksan, olikohan yhdeksän kiloa. Eli niille, jotka olivat ylilihavia.

Melamies [00:36:59]: Ja mikä se normaalisti on?

Post [00:37:01]: Neljä, viisi kiloa.

Melamies [00:37:03]: Ei ole tullut ponnittua vastasyntyneitä vasoja.

Post [00:37:06]: Tuplapaino ehkä jopa. Niin sehän tarkoittaa, että sitten, kun meillä alkaa vaadin vasomaan, niin se ei mahdu edes ulos sieltä synnytyskanavasta se vasa, ja jouduttiin Kaamasessa antamaan synnytysapua ja vasa menehtyi ja vaadin säilyi hengissä, mutta jos metsässä olisi, niin oltaisiin taas mietitty, että oliko karhu nyt siellä, [naurua 00:37:29] vai mikä siellä oli. Koska emmehän me pääse niiden jäljille, kun ne poikivat, tai vasovat siellä metsässä.

[tunnusmusiikkia 00:37:38]

Väärälä [00:37:43]: Onko ollut semmoisia mitä olet nähnyt nyt, kentällä olet käynyt paljon niin semmoisia hyviä juttuja, hyviä käytänteitä tai semmoisia sinulle vaikka uusia tai?

Post [00:37:59]: Niin kuin sanoin justiinsa tämä, että jaetaan väkirehu nopeasti ja tasataan ne ryhmät, ne porot katsotaan, ennen kuin laitetaan ryhmiin ja kunto otetaan, ennen kuin se laitetaan sinne ryhmään. Ja toki jos me mietimme sitä, että suurimpia ongelmia on esimerkiksi se, että väkirehu jakautuu epätasaisesti, emme tiedä, kuka syö minkäkin verran, niin kyllähän vaikka se työtä lisää se porojen ryhmittely muutakin, kuin että kaikki ovat samassa, vaan että pystyttäisiin ottamaan sieltä niitä, joilla on erityisiä tarpeita, tai jotka ovat jotakin eri kunnossa tai muuta, että pystyttäisiin jakamaan niitä poroja. Ei tarvitsisi ruokkia koko tokkaa, koska se ei ole yhtenäinen vaan mahdollisimman samanlaisia saataisiin niistä ruokintaryhmistä.

Melamies [00:38:57]: Annapa vielä vinkkivitosia poronhoitajille heinän tekoon, jotka tekevät itse heinää. Olet sanonut minulle joskus ainakaan, että ei ainakaan kannattaisi yli-ikäiseksi päästää sitä heinää, kerrohan siitä lisää.

Post [00:39:16]: Se on ehkä tärkein, että on se luonnonheinää tai timoteitä, ja varsinkin jos se on sitä timoteitä, kun me tiedämme, että se korsiutuu nopeasti, ja kun se alkaa puskemaan se timoteintähkä ulos sieltä tupesta, niin silloin pitäisi jo olla siellä pellolla. Että sillähän me myös vähennämme sitä hävikkiä, että kun poro ei sitä kortta kuitenkaan syö, niin jos me tekisimme sen niin, että sitä ei edes tulisi niin paljoa. Sitten myös muu lehtevä osuus on paremmin sulavaa ja paremmin käyttökelpoista, jos se on tehty nuorena. Tietenkin haaste on, että jossakin on vasanleikot samaan aikaan, kun pitäisi sitä säilörehua tehdä, mutta nehän ovat semmoisia ratkaistavia juttuja, että miten sen tekee. Kuka sitä säilörehua tekee, jos minä olen vasanleikossa. Itse tietenkin totta kai myös mietin sitä silloin viime keväänä, että mites tästä vuodesta selvitään ja taas mietitään tänä keväänä tai nytkin, että miten sitten seuraava kasvukausi, kun edelleen on lannoitteiden hinnat valtavat, että silloin suosittelin sitä, että ensimmäiselle sadolle niin hyvä lannoitus, mihin on varaa tai mitä on saatu hankittua, että saadaan siitä hyvä laatu ja saadaan sitä riittävästi ja korjataan se normaaliin aikaan, koska sitten, jos sitä saadaan paljon, mutta se ei ole hyvää, niin eihän siitä ole mitään arvoa. Ja toinen sato korjattaisiin myös, se luultavasti on pienempi, jos siihen ei pystytä laittamaan lantaa, mutta se on sitten sitä lisää, mitä haetaan sieltä, että korjataan myöhässä, mutta se on tosi haasteellista, jos ja kun sitä joutuu miettimään, että tehdäänkö määrää vai laatua. Siitäkin yllätyin, että ainakaan näillä meidän tutkimustiloillamme ei kellään ollut käytössä täydennyskylvöt nurmille, eli kesken nurmivuosien kun nähdään, että se kylvetty nurmikasvusto sieltä lähtee lähteee vanhenemaan, tai siis harventumaan, tulee talvituhoja ja muuta, niin sinne voisi kylvää lisää kesken nurmikausien niitä siemeniä, että saataisiinkin sitä satoa ja saataisiin niitä kasveja, mitä me haluamme. Ja näitä täydennyskylvöjä voisi esimerkiksi tehdä apilalla, että jos siellä on aukkoja nurmessa, ja me saadaan se siemen sinne, että saa maakosketuksen, niin apila voisi lähteä sieltä kasvuun vieläkin ja se sitoisi typpeä ilmasta, ja sitten lannoituksen ei tarvitsisikaan olla niin 100-prosenttista.

Melamies [00:41:54]: Kerropa nyt Iidalle, kun se siellä mehiläispörriäispellolla huomaa sen laikun ja se on sellainen pienehkö laikku, niin mitä minä käytännössä teen? Kaadan sitä apilansiementä ja haravallako minä haravoin sen vai pitääkö olla traktorilla vai miten sen saa sinne kylvettyä, jos siellä on semmoisia pienempiä laikkuja?

Post [00:42:14]: Täydennyskylvö on itse asiassa paras tehdä keväällä ennen kuin siellä pellossa kasvaa juurikaan mikään, että näet, että nyt siellä on tullut niitä laikkuja. Tuossa on jääpoltetta ja tuossa on porot laiduntaneet tai mitä onkin ollut, mutta siellä on niitä, ja siellä ei vielä käytännössä kasvu ole lähtenyt käyntiin. Niin silloin mönkijän keulaan ostat semmoisen tikkulaitteen, joka heittelee, hajakylvää ne siemenet. Jos saat tehtyä sen mahdollisimman aikaisin, että niillä on mahdollisuus niillä kylvetyillä siemenillä lähteä aukkopaikoista kasvamaan. Ja siksi mönkijällä, että traktori painaa niin paljon, että sinä upotat sen sinne peltoon ja pilaat sen jäljellejääneenkin nurmikasvuston.

Melamies [00:42:55]: Siinä ei tarvitse tehdä mitään sille maalle ennen sitä?

Post [00:42:57]: Ei, ei. Tai sitten totta kai on mahdollista suorakylvökoneella tehdä sitä myöhemminkin, esimerkiksi ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen, jos se on jo kasvussa se pelto ja näin pois päin. Mutta ne ovat tietenkin aina, ja voiko sitä täydennyskylvöä tavallisella kylvökoneella, mutta ne vaativat ehkä jopa isompia investointeja.

Melamies [00:43:19]: Ei kun vakka vaan tuohon eteen ja sirotellaan menemään. [naurua 00:43:23]

Post [00:43:24]: Se on pääasia, että siemen saa maakosketuksen, että se pääsee taimettumaan, niin silloin se lähtee. Jos joku muu ei ehdi vallata sitä kasvualaa, ja siksi aikainen kevät heti kun lumet sulavat.

Melamies [00:43:33]: Ja sekö saa jääpoltteenkin läpi maakosketuksen, että ei tarvitse haravalla tehdä.

Post [00:43:37]: Heti, kun lumi sulaa. [naurua 00:43:38]

Melamies [00:43:41]: Poronhoitajille, jotka harjoittavat lisäruokintaa, on tullut ainakin semmoisia vinkkejä sinulta, että ehkä ne heinät, säilörehu, ensin ja sitten vasta väkirehu, että siinä ehkä tuli säästöä määrässä, mutta myös, että tehokkaammin käyttää säilörehun, jos on mahdollisuuksia jaotella niitä poroja aitoihin. Vettä ja lunta tai ainakin sitä lunta piti olla runsaasti saatavilla. Olisiko vielä jotakin vinkkejä?

Post [00:44:12]: No sitä minä seuraisin, tiedän, että poronhoitajat paljon katsovat sitä porojen kuntoa ympäri vuoden, että missä kunnossa ne ovat. Me olemme esimerkiksi nyt hankkeeseen kuvanneet nyt porojen kuntoluokat ykkösestä neloseen, että miltä ne näyttävät. Ei tarvitse käyttää sitä, mutta joku semmoinen tavallaan, mitä otat ylös niitä kuntoluokkia, että pystyt vertaamaan sitä sitten kuukauden, kahden kuukauden päästä. Haaste on, että me katsomme sitä omaa karjaa joka päivä, niin me emme näe, kun ne pikku hiljaa lihovat. Eli jollakin systeemillä ottaisi ylös, että missä kunnossa ne porot ovat oikeasti nyt, ja kuukauden päästä, ja kahden kuukauden päästä. Että pystytään sitä väkirehun määrää tarvittaessa vähentämään toivottavasti, eli että se meidän oma säilörehu on sen verran hyvää, että me kestämmekin vähän vähentää nyt siitä väkirehusta. Me olemme tehneet hankkeessa, kuvattu porojen kuntoluokat ykkösestä neljään, niin se on esimerkiksi yksi semmoinen työkalu, että me otamme otantana ylös, että tuo on kolmonen ja tuo on kolme puoli ja tuo on nelonen ja saadaan joku keskiarvo, ja sitten me näemme, että se keskiarvo lähtee kasvamaan kuukauden päästä niin me voimme säätää sitä ruokintaa, eli puretaan yliruokinta sieltä. Varsinkin nyt, kun se on erityisen kallista, ei tehdä sitä turhaan.

Melamies [00:45:33]: Tai sitten seuraa niitä ulosteita, että jos se alkaa näyttää lehmänlannalta niin voi ehkä mahdollisesti vähentää sitä määrää.

Post [00:45:39]: Kyllä. Ja toki siinä vaikuttaa säilörehussakin, että minkälaista se on, mutta myös se määrä. Ja jos siinä tulee muutoksia, niin onko se säilörehusta vai väkirehusta. Eli aivan näin.

Melamies [00:45:50]: Sinä aloitit tuossa, aivan ensimmäinen puheenvuoro, että millä päästään hyvään tulokseen, että tutkitte sitä. Mikä on hyvä tulos?

Post [00:46:01]: No sehän on se, että porot voivat talvella tarhassa hyvin, ne eivät sairasta, niillä on hyvä vastustuskyky, ne ovat oikeassa kunnossa, eivät ole liian lihavia. Ja sitä seurataan eri asioilla, mutta me teemme semmoiset rehut, me teemme ruokinnasta semmoisen, että poro pysyy riittävän hyvässä kunnossa ja että jälkeläinen on riittävän iso, mutta ei niin iso, että se ei mahdu syntymään ja maidontuotanto käynnistyy hyvin vaatimella ja sitten loppupäässä teurastamolla vasat ovat isoja ja niitä on paljon.

Melamies [00:46:42]: Hyvä, kiitoksia Laura tosi paljon.

Väärälä [00:46:44]: Kiitos Laura tosi paljon.

Post [00:46:45]: Kiitos.

Melamies [00:46:46]: Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan aikaa, mutta kerro vielä mainoksena, että mistä teidän hankkeestanne saa tietoa ja jos haluatte kuulla lisää, niin käykää Lauran hankkeen tapahtumissa kuuntelemassa ja käykää itse kysymässä Lauralta, mutta kerro vielä, mistä saa lisää tietoa teidän hankkeestanne?

Post [00:47:04]: Meillä on Facebook-ryhmä "Porojen ruokinta ja ravitsemus muuttuvassa ilmastossa" ja sinne vain matalalla kynnyksellä haasteita kysymyksiä ja havaintoja, kaikkea, että halutaan kuulla poronhoitajien kokemuksista. Ja meillä on myös nettisivut, samalla hankkeen nimellä löytyy, jossa sitä materiaalia vähän jaetaan.

Melamies [00:47:26]: Hyvä. Kiitoksia.

[tunnusmusiikkia 00:47:28]

Jakso 4. Vinkkejä liiketoiminnan digitalisaatioon. Active Arctic -hankkeen podcast, osa 2

Intro [00:00:09]: Pohjoisen tekijät - Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Juontaja [00:00:15]: Tervetuloa Active Arctic -podcastin pariin. Minä olen Jaakko Lahtinen ja toimin edelleen tämän podcastin juontajana kuten viime kerrallakin. Tälläkään kertaa en ole studiossa yksin, vaan olen saanut yrittäjävieraan Suomen Kemistä. Tervetuloa Miettusen Minna.

Minna [00:00:30]: Kiitos Kiitos.

Juontaja [00:00:31]: Kertoisitko hieman alkuun, Minna, itsestäsi.

Minna [00:00:34]: Joo, elikä olen Minna Miettinen, yrittäjä Kemistä, Meri-Lapista. Meillä on Nuotio Digital Oy -niminen yritys. Meitä on kaksi yrittäjää siinä, minä ja Mannisen Mikko, ja meidän pääasialliset palvelut on myynnin ja markkinoinnin konsultointipalveluita. Hyvin vahvana lisäoksana meidän yritystoiminnassa on ollut innovaatiotoiminta aina alusta lähtien, ja tällä hetkellä ollaan oikeastaan kahden vuoden ajan kehitetty sellaista omaa kestävän kehityksen työkalu Plan Green -hiilijalanjäljen raportointityökalua yrityksille, jossa ollaan nyt kaksi rahoituskierrosta saatu ja kolmatta rahoituskierrosta odotellaan. Henkilökohtaisesta elämästä sen verran, että mulla on perhe. Meillä on uusperhe ja meitä on neljä. Meillä on neljä esiteiniä tai teinityttöä siellä kotona ja kolme jämtlanninpystykorvaa ja prinsessa Lucy, pyhä birma -kissa, joka on koko perheen kruununjalokivi.

Juontaja [00:01:33]: No niin, siellähän on sitten teillä bändi kasassa niin sanotusti. Yritystarinathan ovat valtavan mielenkiintoisia, niin haluaisin kysyä tähän väliin, että miten sä päädyit aikoinaan yrittäjäksi?

Minna [00:01:45]: No joo. Tosiaan olen aika pitkään tehnyt muita hommia. Eli olen lähtenyt kohtalaisen myöhään yrittäjäksi, vähän päälle kolmekymppisenä 2011, tai 2011 lähdin siis sivutoimisena yrittäjänä rakentamaan sitä yritystoimintaa siitä näkökulmasta, että opettelin koodaamaan tai opettelin käyttämään julkaisujärjestelmiä, Joomlaa ja Wordpressiä, jonka kautta opin verkkoliiketoiminnasta tai verkkoliiketoiminnan alkeet. Olin sitten vielä siinä viisi vuotta muilla töillä, olin Lapin yrittäjissä viestintäkoordinaattorina, jossa huomasin sen verkostoitumisen tärkeyden yrittäjänä. Opin tuntemaan tosi laajasti yrittäjiä ympäri Lapin ja oikeastaan ympäri Suomen. Oikeastaan 2016 Mannisen Mikon kanssa meillä oli joku museoihin liittyvä projekti, jonka kautta me huomattiin, että yhdessä meillä on tosi vahva pohja digiyrityksen perustamiseen. Sitten lokakuussa 2016 me perustettiin tämä Nuotio Digital.

Juontaja [00:02:54]: No niin, eli teillä on sitten ollut jo jokusen vuoden se toiminta käynnissä. Koodaamiseen liittyen tällainen välikysymys, että oliko se hankalaa aikanaan opetella sitä koodaamista?

Minna [00:03:05]: No mä ehkä sanoin väärin, eli olen niin sanottu wannabe-koodari, eli en ole koskaan tehnyt sitä puhdasta html-koodia, hyvin, hyvin vähän, eli olen jo alusta lähtien käyttänyt julkaisujärjestelmiä, jotka toimivat pohjana siinä verkkosivujen luonnissa, ja se ei vaadi niin syvällistä koodin osaamista. Jonkinnäköistä html- ja php-osaamista kyllä vaatii, mutta oliko se vaikeaa, niin kun kiinnostaa, niin eihän mikään ole tavallaan vaikeaa, vaan sitä haluaa oppia ja löytää... Siinä tulee sellaisia oppimiskokemuksia ja iloa siitä, että sitä kehittyy koko ajan.

Juontaja [00:03:48]: Se on täysin totta, omastakin mielestä motivaatio on oppimisen avain juurikin, ja silloin kiinnostaakin etsiä sitä tietoa ja löytää sitä ja oppia sitten. Mutta lähdetään puhumaan tänään digitaalisesta liiketoiminnasta, joka meidän jakson pääaihepiiri on. Lähdetään oikein helpolla ja kevyellä kysymyksellä liikenteeseen, että mitä on oikein digitaalinen liiketoiminta?

Minna [00:04:13]: Joo, niin kuin sanoit, se on tosi laaja käsite, tällainen kattokäsite oikeastaan. Teoreettisestihan se on varmasti vaikka mitä, mutta käytännön tasolla voidaan puhua, että jos yritysliiketoiminta tänä päivänä on lähtökohtaisesti jollakin lailla digitaalista liiketoimintaa väkisinkin, koska täytyy olla jonkinlaiset työkalut, missä on sähköisiä järjestelmiä, joutuu raportoimaan omasta työstään mahdollisesti, laskutusjärjestelmä ja verkkosivut, kaikki tällainen oheistoiminta, mikä tukee sitä yritysliiketoimintaa, on digitaalista liiketoimintaa. Mutta jos puhutaan digitaalisesta liiketoiminnasta ydinliiketoimintana, niin kyllä se lähtökohtaisesti usein tarkoittaa verkkokauppaa, missä myydään omia tuotteita ja palveluita tai ehkä jonkinlaista sovellusta, innovaatiota, mikä on sähköisesti rakennettu, tai sähköistä liiketoimintaa.

Juontaja [00:05:10]: Onko se juuri sillä tavalla ajateltuna, että siinä jollain tasolla pitää rahan liikkua jotenkin, että on digitaalisesta liiketoiminnasta kyse, vai voiko olla jotain muutakin?

Minna [00:05:18]: No lähtökohtaisesti yritystoiminnassa pyritään tietenkin saamaan voittoa, tai lähtökohtaisesti yritetään saada elantoa, totta kai voi olla muitakin motivoivia tekijöitä, mutta jos digitaalisuus on sen yrityksen liiketoiminnan ydin, minkä takia ollaan olemassa, niin totta kai silloin pyritään myymään joitakin tuotteita ja palveluita mahdollisimman kannattavasti oikealle kohderyhmälle.

Juontaja [00:05:50]: Se on juurikin näin, että kyllähän ne aikalailla ne asiakkaatkin ovat netissä nykypäivänä, niin silloinhan yrityksenkin pitäisi sieltä oletettavasti ainakin jollain tasolla löytyä. Lähdetään liikenteeseen sitten tällaisella kuin strategian tärkeys yrityksen liiketoiminnassa. Eli menestyvän yrityksen mittareita, ja mehän ollaan rakennettu tämä tällaisten keissien ympärille, eli ajateltaisiin, että Case 1 olisi tällainen hyvinvointialan hoitola, joka haluaisi lähteä rakentamaan digitaalista liiketoimintaa, niin mitkä olisi tällaisia ensiaskeleita, mitä ne voisivat lähteä tekemään?

Minna [00:06:26]: Tavallaan se lähtee siitä, että tunnet oman asiakkaasi. Eli nykyään rakentuu oikeastaan kaikenlainen liiketoiminta asiakasymmärryksen varaan, asiakaslupauksen varaan, ja asiakas on lähtökohtaisesti keskiössä. Eli ei voi mutulla miettiä, että jee mä haluaisin myydä näitä tuotteita tai tämä olisi ihan kiva juttu, vaan on oikeasti selvitettävä, onko sillä kysyntää sillä tuotteella myös digitaalisesti tai verkossa, minkälaisia ne kilpailijat siellä ovat, miten ne kilpailijat toimivat, eli markkinaselvitystä, ja sen jälkeen lähteä miettimään niitä palveluita ja tuotteita, mitä kannattaa myydä. Ei kaikkea välttämättä kannata myydä. Ja kannattaako niitä myydä vai kannattaako olla varausjärjestelmä, jonka kautta kannattaa niitä tuotteita ja palveluita varata. Eli kaikkea, mitä tehdään kivijalkaliikkeessä, ei välttämättä kannata tehdä verkossa ja toisinpäin. Verkossa voi olla tosi hyviä palvelupolkuja tai tuotteita myydä, mitä ei välttämättä kivijalkaliikkeessä menekään. Eli siinä on paljon sellaisia asioita, mitkä kannattaa ottaa huomioon, eikä lähteä tavallaan vain kokeilemaan.

Juontaja [00:07:43]: Eli todella paljon liikkuvia osia, voisi sanoa näin.

Minna [00:07:47]: Joo, kyllä, ja siinähän tosiaan se strategia, jos puhutaan strategian merkityksestä, niin lähtökohtaisesti aina kannattaa ensin istua alas, suunnitella ja sen jälkeen vasta tehdä. Eli ei missään nimessä kannata lähteä niin, että mulla on tällainen fiilis, että tämä kannattaa, tämä varmaan on hyvä juttu ja näin, vaan... Joskus se saattaa toimia, sitä en sano, että se ei toimisi, mutta lähtökohtaisesti sä strategisesti lähestyt sitä asiaa, eli mikä on visio, minkälaisia toimenpiteitä, tuotteita, palveluita, tavoitteita sulla on sen asian suhteen, ja resurssit ja palveluiden hinnoittelu, ja sen jälkeen lähteä liikkumaan sinne suuntaan, mitkä ovat ne työkalut ja järjestelmät, millä se pystytään strategisesti toteuttamaan se liike.

Juontaja [00:08:38]: Tartun tuohon strategiaan terminä, että onko yrityksillä aina edes strategiaa, kun lähdetään kehittämään, vai lähdetäänkö kehittämään kehittämisen ilosta?

Minna [00:08:47]: Voi sanoa, että varmaan suurimmalla osalla ei ole. On ehkä joku liiketoimintasuunnitelma, joka aikanaan pakotetusti on tehty, kun on haettu ehkä jotakin alkurahoituksia ja on perustettu sitä liiketoimintaa ja on ollut se elinkeinoasiantuntija siinä, joka on ohjeistanut siihen yritystoiminnan alkuun, ja sen jälkeen se on mahdollisesti hautautunut jonnekin, ja sitten on vain lähdetty tekemään. Koska tosi monesti pienen yrittäjän arjessa se suunnittelu jää tosi pieneen osaan, sä joudut tosi paljon kädet savessa tekemään, mutta sitten jos sä lähdet strategisesti kasvattamaan sitä liiketoimintaa, niin totta kai silloin on pakko resursoida sitä suunnittelua, ja silloin on pakko jollain lailla rakentaa strategia. Mutta vastauksena kysymykseen se on kyllä varmasti tosi harvinaista.

Juontaja [00:09:37]: Juurikin näin, että oletettavasti juurikin nämä digitaaliset kehittämisjutut ja kaikki, mitä siihen nyt voi liittyäkään, pitäisi sitoutua jollain tavalla siihen yrityksen strategiaan ja miten he toimivat. Kaikkeen tähän liittyen otetaan pieni bonuskysymys. Eli jos ajatellaan tätä hyvinvointialan hoitolaa, mikä nyt olisi tällainen kuvitteellinen hoitola, ja heillä olisi oma tuotesarja, eli erittäin hyviä ja kehuttuja tuotteita, joita saa vain sieltä itse hoitolasta, ja tämä hoitola toimii jossain pienellä paikalla ja asiakkaat eivät lähde sieltä asti niitä hakemaan, mutta kysyntää olisi kovasti. He eivät halua jakaa marketteihin myyntiin näitä tuotesarjoja, vaan he haluaisivat omat järjestelmät, joilla he voisivat hallinnoida niiden myymistä ja tavallaan laajentaa sitä valtakunnalliselle tasolle, niin olisiko tähän sellainen verkkokauppa sitten hyvä juttu?

Minna [00:10:29]: Joo, tosi hyvä kysymys. Mulla on itse asiassa kokemustakin muutamasta erittäin hienosta tuotesarjasta, hyvänä esimerkkinä tällainen kuin Ivalo Natural, joka on Inarissa toimiva ekokampaamo, jolla on saippuaa, jota hän valmistaa itse, niin sille sen palvelun tai tuotteiden myyminen verkossa avaa totta kai ihan erilaisen kohderyhmän, koska ne ovat ekotuotteita, Inarin kunta tai Ivalon kylä on liian pieni tavoittamaan sen riittävän suuren kohderyhmän, mutta sitten kun ne tuotteet viedään verkkoon ja osataan oikealla tavalla markkinoida, niin silloinhan siinä on koko Suomi kohderyhmänä, miksei vähän laajemminkin, mutta lähtökohtaisesti se on vielä tosi iso markkina ne luontaistuotemarkkinat tai ekotuotemarkkinat, niin jos on tämänkaltainen tuoteryhmä, niin aivan ehdottomasti kannattaa ottaa verkkokauppa siihen pohjalle ja lähteä hakemaan asiakkaita muualtakin.

Juontaja [00:11:41]: Eli nyt jos koet itsesi yrittäjäksi ja sinulla on jonkinlainen tuote, mitä et myy vielä valtakunnallisesti, niin kannattaa olla kuulolla, nimittäin siinä voisi olla sauma tehdä vähän lisärahaa. Mutta otetaanpas tähän sitten perään... koska digitaalisen liiketoiminnan... tai eihän se varmasti ihan pelkkää riemumarssia se siirtymä ole, että minkälaisia haasteita voisi olla digitaaliseen liiketoimintaan siirtyessä?

Minna [00:12:07]: Joo, se on ihan totta, että siinä on oikeastaan monta mahdollisuutta mennä pieleen tai mennä asioita pieleen, koska se vaatii monien asioiden yhdistymisen oikeaan aikaan ja löytää niitä oikeita kumppaneita ja oikeita järjestelmiä ja ymmärtää sitä, kuinka erilaista on digitaalinen liiketoiminta versus kivijalkaliiketoiminta. Vaikka siinä on lähtökohtaisesti samat lainalaisuudet, niin jonkinnäköistä ymmärrystä on pakko yrittäjällä olla sekä siitä myyntijärjestelmästä eli verkkokaupasta, mitä hän tulee käyttämään ja niistä markkinoinnin ja sosiaalisen median kanavista, mitä hän tulee käyttämään. Eli ei voi ulkoistaa. Vaikka voi käyttää hyviä kumppaneita siinä markkinoinnin pyörittämisessä ja verkkokaupan rakentamisessa, niin ei voi ulkoistaa sitä osaamista kokonaan niille kumppaneille, koska yrittäjä on silloin tosi riippuvainen niistä ulkoisista tekijöistä liikaa. Eli tavallaan niiden oikeiden, hyvien kumppaneiden löytäminen on monesti tosi iso haaste, ja sitten se, että löytää sellaisen järjestelmän, joka tukee sitä omaa liiketoimintaa, ettei vaikka lähde väärän järjestelmän varaan rakentamaan sitä verkkokauppaa ja sitten huomaa, että kassajärjestemä ei toimikaan siinä, mitä haluaisi käyttää tai varastonhallintajärjestelmää ei voi integroida tai sellaisia asioita, että siinä joutuu tosi monia asioita etukäteen miettimään. Eli se suunnittelu on tässäkin keskiössä, eli ottaa selvää ennen kuin oikeastaan lähtee tekemään niitä liikkujia.

Juontaja [00:13:48]: Eli juuri näin, että kiireellä sitä ei kannata lähteä tekemään, että ensimmäiset kumppanit, jotka tulevat vastaan, niin...

Minna [00:13:53]: Juuri näin, ja juuri se, että ensimmäinen, joka soittaa, niin ei kannata missään nimessä valikoida vain yhtä kumppania, vaan kilpailuttaa ja ottaa selvää, minkälaisia palveluita on. Eli korostan, että digitaalinen liiketoiminta usein on, niin kuin on kivijalkaliiketoimintakin, niin tällaista verkostojen ja kumppanuuksien hallintaa.

Juontaja [00:14:20]: Justiin näin. Jos otetaan digitaalisen liiketoiminnan näkökulma ja etenkin hyvinvointialan näkökulmasta, ja otetaan tähän vielä markkinointi sellaiseksi keihäänkärjeksi, niin markkinoinnillisesti minkälaisia kanavia kannattaisi ensisijaisesti ottaa käyttöön?

Minna [00:14:38]: Luonnollisesti se riippuu omasta toimialasta, vähän ehkä omasta iästäkin ja oman kohderyhmän iästä tai minkä ikäistä se kohderyhmä on, mutta silti, jos puhutaan yleisluontoisesti, niin kyllä se Facebook edelleenkin, Facebook-Instagram-kombo on kriittisen massan tavoittavat sosiaaliset mediat. Mutta kyllä siellä on tosi vahvana TikTok ja SnapChat ja tämäntapaiset, etenkin jos se kohderyhmä on nuorta tai nuorimielistä, sanotaanko näin. Mutta sanotaanko näin, että jos se yrittäjä on nuori, niin silloin on myös tosi luontaista hyödyntää niitä kanavia, mitkä ovat jo tuttuja ja turvallisia ja sieltä löytyvät mahdollisesti ne omat kohderyhmät. Ehkä ne ovat nämä neljä sellaiset yleisimmät edelleenkin.

Juontaja [00:15:37]: Justiin näin, eli tietää juurikin sen edelleen, että missä ne omat asiakkaat ovat ja ohjaa sen contentin sinne. Millä tavalla sitten, jos ajatellaan markkinoinnin ja myynnin kehittämistä digitaalisessa liiketoiminnassa, niin olisiko sulla jotain esimerkkiä tähän sanoa?

Minna [00:15:58]: No tavallaan se on... Pitää suhtautua siihen omaan osaamiseen siitä näkökulmasta, että se ei ole pysyvää. Eli koko ajan on hyväksyttävä se oma keskeneräisyys ja se, että joutuu kouluttamaan ja kehittämään omaa osaamistaan, koska tämä maailma on niin nopeasti kehittyvä, asiat muuttuvat tosi nopealla syklillä tänä päivänä, niin se, mitä sä osaat tänään, ei välttämättä vuoden päästä ole enää ollenkaan relevantti taito. Sitten jos sä niitä asioita opetat eteenpäin vielä omille asiakkaille, niin se kertaantuu tavallaan se... Kerran mulle sanottiin, että ole tosi varovainen, että sun oma osaaminen ei ala haisemaan, eli tunnista silloin, milloin on aika kouluttaa itseään, löytää niitä uusia oman alan, missä tällä hetkellä mennään. Eli se on minusta se tosi tärkeä ymmärrys, että ei ajattele, että mä osaan kaiken, vaan koko ajan on valmis kehittämään omaa osaamista.

Juontaja [00:17:07]: Juuri näin. Siinäkin pitää tehdä töitä koko ajan sen eteen, että...

Minna [00:17:11]: Joo, ja se on tavallaan myös tosi iso stressitekijäkin. Sen voi ajatella siitäkin näkökulmasta, koska jos yrittäjän elämää miettii, niin siinä on tosi paljon liikkuvia osia, ja siinä on myös tosi paljon epävarmuustekijöitä, niin jos et sä voit siihen sun ydinosaamiseenkaan täysin luottaa, että se on pysyvää, niin se luo tavallaan jatkuvan kehittämisen... Siinä pitää olla tietynluontoinen ihminen, että yrittäjä pärjää, ja se tavallaan ei kuluta sua loppuun, koska se on aina se toinen vaara.

Juontaja [00:17:48]: Justiin näin, että siinä on paljon asioita, mitä pitää ottaa huomioon. Jos otetaan tähän digitaaliseen liiketoimintaan kiinni vielä tietoturvallisuusasia, joka on erittäin tärkeä asia, ja sehän on lainsäädännöllisestikin erittäin tärkeä, että esimerkiksi jos syötetään tietoja jonnekin järjestelmiin ja näin, niin mitä tietoturvallisuusasioissa yrityksen näkökulmasta pitää ottaa huomioon?

Minna [00:18:13]: Erityisesti, jos puhutaan hyvinvointialasta tai jos mennään terveysalalle, niin se on asia, mitä ei ole tosiaan tässä vielä edes käsitelty, kuinka oleellinen oikeastaan se kärki se on digitaalisessa liiketoiminnassa, että se on ensisijainen asia, joka on oltava kunnossa, ennen kuin lähdetään edes miettimään niitä järjestelmiä, mitä otetaan käyttöön, koska siellä voi olla Valvira ja tämäntapaiset tahot, jotka valvovat, että niitä henkilötietoja käsitellään asianmukaisesti ja tietoturvallisesti ja huolehditaan datasta oikealla tavalla. Eli kyllä se on tosi tärkeää, koska sitten jos sitä ei huomioida ja tehdäänkin virhe tai tapahtuukin vuoto, niin ne seuraukset ovat niin isot, että on tosi tärkeää, että se on ensisijainen asia, mikä huomioidaan, kun lähdetään rakentamaan sitä omaa järjestelmää, että se on tietoturvallinen, tai että se palvelin on tietoturvallinen ja ne kumppanit käsittelevät sitä tietoa oikein ja ymmärtävät, että siellä on vaikka henkilötietoja, jota pitää suojata, ja niistä ei voi ulkopuolisille ihmisille puhua.

Juontaja [00:19:24]: Justiin näin. Koen sen itsekin, jos ajattelisin asiakkaan näkökulmasta, niin tärkeäksi, että he tiedostavat myös sen, että mun tiedot menevät oikeasti turvalliseen paikkaan, eikä esimerkiksi... Nykyään on paljon esimerkiksi kaiken maailman nettihuijauksiakin liikkeellä.

Minna [00:19:38]: Kyllä. Se on tosi tärkeä asia, ja ihmiset ovat oikeasti nykyään tosi tietoisiakin siitä, että sen EU:n tietosuoja-asetuksen, GDPR:n myötä ihmiset osaavat kysyä, että hei, miten mun henkilötietoja käsitellään ja voitteko poistaa esimerkiksi nämä minuun liittyvät tiedot. Tässä pitää muistaa se, että tilaustietojahan luonnollisestikaan ei asiakas voi vaatia poistamaan, että se on sellaista tietoa, mikä yrityksellä on oikeus säilyttää.

Juontaja [00:20:13]: Kyllä vain. Jos otetaan vähän yrityksen verkkosivuihin kiinni, niin mitä asioita olisi hyvä ottaa huomioon, jos suunnittelisi yritykselle verkkosivut, eli mitä siellä verkkosivuilla olisi hyvä olla?

Minna [00:20:27]: No kyllä se on, kun lähdetään miettimään verkkosivuja, niin kyllä se, miksi ne verkkosivut ovat olemassa, mikä on sen minun yrityksen verkkosivujen lähtökohtainen funktio? Haluanko minä, että minun kivijalkaliike löydetään, niin silloin minun pitää tiettyjä asioita huomioida, että ne sivut ovat hyvin Googlessa näkyvät ja hakukoneoptimoidut sivut, ja sijainnit näkyvät siellä hyvin ja niin edelleen. Mutta jos minä haluan siellä myydä verkkokauppatuotteita, niin mahdollisimman hyvä verkkokauppajärjestelmä, joka on mahdollisimman nykyaikainen ja erittäin hyvin rakennettu niin, että tuotteet ovat löydettäviä. Tai jos on perusverkkosivu, jossa on vain palvelu- ja tuotelistauksia, niin rakentaa ne tekstit ja kuvat mielenkiintoisiksi ja hyviksi, ja siellä on hyvät yhteystietolomakkeet, tai vähintäänkin yhteystiedot. Se on oikeastaan se tarkoitus, että mihin tarkoitukseen ne verkkosivut on lähtökohtaisesti rakennettu, niin se on tärkeä peruslähtökohta.

Juontaja [00:21:46]: Tartun tuohon itse asiassa kiinni. Verkkosivuihinhan liittyy hyvin vahvasti myös tämä hakukoneoptimointi, niin miksi hyvä hakukoneoptimointi on tärkeää yritykselle?

Minna [00:21:56]: Tavallaan tällä hetkellä edelleenkin se Googlen ylivalta on tosi iso, yli 90 %, varmasti enemmänkin hakukonemarkkinoista on Googlen hallussa, jolloin omien verkkosivujen liittäminen Googlen palveluihin on oikeataan olennaista, että ne verkkosivut löytyy Googlesta, jolloin sitten myös sun asiakkaat löytävät oikeilla hakusanoilla. Siellä on sitten muutamia sellaisia elementtejä, mitkä pitää olla kunnossa tai mitkä nostavat hakukonenäkyvyyttä, niin yksi sellainen asia, mikä ei ehkä niin välttämättä monesti nouse esille, on linkkien tärkeys, eli ulkoisten ja sisäisten linkkien tärkeys. Eli paljon linkkejä on siellä verkkosivuilla itsessään, mutta on myös paljon sivuja, jotka linkittävät sinun verkkosivua, ja siinä on minusta sellainen hyvä aika halpakin kikka se, että jos lähtee johonkin messuille, yleensäkin lähtee yhteistöihin mukaan, on vaikka yrittäjäjärjestössä hallituksessa ja niin edelleen, niin pyytää niihin yhteystietoihin kun listataan sitä omaa itseä, niin pyytää sitä linkkiä omiin verkkosivuihin, tai jos siellä messuilla on logo, niin pyytää, että se logo linkataan omille verkkosivuille, koska se kasvattaa koko ajan sitä hakukonenäkyvyyttä ja parantaa Google-näkyvyyttä.

Juontaja [00:23:22]: Justiin näin. Verkossa voisi ajatella sitten, että tämäkin mahdollistaa isomman kaupankäynnin asiakkaan kanssa, kun he tietävät, että on luotettava sivu ja siellä nopeasti saatavilla. No hei, nyt kun ollaan mietitty hoitolan ensiaskelia digitaaliseen liiketoimintaan, niin olisiko Minna sulla jotain esimerkkiä, missä näitä edellä mainittuja asioita on onnistuneesti otettu osaksi toimintaa?

Minna [00:23:49]: No kotiseutuna voisin nostaa esimerkiksi Torniossa oleman Sf-Clinickenin, jolla on tosi monia asioita otettu huomioon. Eli on monta eri palvelukokonaisuutta, on terveyspuoli, on hyvinvointipuoli, esteettiset palvelut, ja sitten se lokaatio on erinomainen, koska se on niin lähellä Ruotsin rajaa, niin siinä hyvä ja helppo palvella myös kansainvälisiä asiakkaita. Sitten vielä se kolmas, minusta erittäin hyvä hoksaus, joka monesti jää ehkä huomaamatta, on juuri niiden asiakaspalvelijoiden kielenhallinta. Eli kun asiakaspalvelijat pystyvät palvelemaan sekä suomella että ruotsilla, ja myös tietenkin monesti suomalaiset pystyvät palvelemaan englanniksi, niin se lähtökohtaisesti laajentaa asiakaskuntaa myös kansainväliseen asiakkaaseen. On monia asioita, mitä voi tehdä tavallaan enemmän kuin kilpailijat, että ottaa asioista selvää, mikä voi olla se kilpailuetu siinä omalla toimialalla, ja sitten lähteä hakemaan siihen näkökulmaa, joka voisi olla erottautumistekijä.

Juontaja [00:25:16]: Juuri näin. Voisin ajatella digitaalisessa liiketoiminnassa, vaikka jos olisi itsellä yritys verkossa, niin siinäkin varmasti pääsääntöinen tavoite on ylittää asiakkaan odotukset, eli jälleen löytää niitä keinoja, millä tavalla pystyttäisiin ylittämään.

Minna [00:25:31]: Kyllä. Se on tavallaan meissä suomalaisissa, me sorrutaan tosi helposti siihen, että me ollaan teknisiä palveluiden tai tuotteiden tuottajia, eli ajatellaan, että sen pitää olla juuri sitä ja sen pitää olla hinnoiteltu näin, ja se kate pitää olla minimaalinen, ettei vain huijata asiakasta, tai siis ei tule asiakkaalla sellainen olo, että tuo ryöstää, mutta perusperiaatteena, jos mietitään asiakastyytyväisyyttä tai asiakaskeskeisyyttä, mitä asiakas odottaa, niin asiakas lähtökohtaisesti ostaa mielikuvia. Eli jos olet valmis panostamaan konseptiin niin, että se on asiakasta palveleva, ja sä pystyt sen brändin luomaan siellä verkossa jollakin lailla erilaiseksi ja erottuvaksi, niin yhtäkkiä se voikin kääntyä niin päin, että asiakkaat haluavat niin paljon sinun palveluita, että sillä hinnalla ei ole edes merkitystä, vaan ne ovat ylpeitä, että ovat saaneet varattua sulta vaikka sen kampaamoajan. Kampaamoja on tosi paljon, niin sitten onkin sellainen erottuva, jolla onkin joku palvelukonsepti erilainen, niin ne ostavat ja ovat tosi tyytyväisiä koko sen palveluprosessin ajan. Ne voivat olla äärimmäisen tyytyväisiä, vaikka se hinta saattaa olla korkeampi. Eli siinä osataan tavallaan myydä sitä mielikuvaa sen hyvän... Totta kai siinä pohjalla pitää olla hyvä palvelu, että se pitää myös toteutua se palvelulupaus, mutta siis kyllä mielikuvilla on tosi iso merkitys siinä imagossa ja brändissä, ja sitä kautta tulee se hinnoittelun merkitys.

Juontaja [00:27:08]: Justiin näin. Koen, että nykypäivänä se tuotteen myyminen ei ole se keihäänkärki, vaan se palvelu on se keihäänkärki, minkä kautta lähdetään rakentamaan sitä kokonaisuutta.

Minna [00:27:18]: Kyllä, ja sitten se erottautuminen. Se on myös tosi tärkeä, että löytää sen kilpailuedun omalla alalla, että mikä se on ja miten voi korostaa sitä omaa erilaisuuttaan mahdollisesti sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla ja koko palvelukonseptissa.

Juontaja [00:27:38]: Justiin näin. Lopuksi voisin Minna esittää vielä kysymyksen, että mikä voisi olla sellainen erottautumistekijä, jolla hyvinvointialan yritys voisi rakentaa omaa näkyvyyttään?

Minna [00:27:50]: Se on hyvä kysymys. Eli jos mietitään, mitkä tällä hetkellä trendaavat tai millä tavalla tuotetaan sisältöä tuolla viraaliksi menevänä, ovat videot. Eli videoilla luodaan sellaista sisältöä. Lyhyitä, kivoja, hauskoja, voi olla tosi arkipäiväisiäkin videoita, niin ne lähtevät tosi herkästi viraaleiksi. Sitten Instagramissa varsinkin on tämä Reels-osio, jossa pystytään, jotka ovat hyvin samantapaisia kuin TIkTok-videot, niin Instagram taistelee siitä omasta näkyvyydestään tai sosiaalisen median markkinoilla, niin he nostavatkin helpommin niitä Reels-videoita viraaleiksi ja kierrättävät helpommin. Eli siellä on sellaiset markkinat, mihin on helppo päästäkin mukaan. Mä väitän, että täällä Lapissa on liian vähän ehkä myös käytetty sellaisilla toimialoilla, esimerkiksi juuri hyvinvointitoimialoilla... Ajatellaan vaikka jotakin kosmetologia, siellä on tosi paljon jotakin meikkitutoriaaleja, jotka lähtevät tosi helposti viraaliksi ja niitä seurataan paljon, niin siellä on paljon hyödynnettävää. Niin ehkä se voisi olla tämä, rohkeasti tarttua siihen kameraan ja kuvata niitä videoita ja tuutata ne sitten eri sosiaalisiin medioihin.

Juontaja [00:29:19]: Niin, ja se on asiakkaallekin kiva nähdä vähän, mitä siellä yrityksessä touhutaan silloinkin, kun ei välttämättä itse aina ole paikalla juuri nyt.

Minna [00:29:26]: Niin on, ja nehän eivät saa tosiaan liian teknisiä olla, vaan me ihmiset ollaan niitä kissavideoiden tuijottajia, että kyllä siinä saisi olla sellainen kiva, helposti lähestyttävä, aito näkökulma niissä videioissa, niin kyllä ne on ne, mitä ihmiset sitten seuraavat ja katsovat ja palaavat uudelleen.

Juontaja [00:29:47]: Justiin näin, että koko perheen elokuvaa ei tarvitse tuottaa heti alkuun.

Minna [00:29:52]: Joo ei.

Juontaja [00:29:53]: Näin se on. Mutta hei, kiitos paljon Minna, että olit mun vieraana tänään. Tässähän itsekin oppii aivan valtavasti asioita, kun näistäkin olen paljon yrittänyt lukea, mutta nyt tuli kivan selkeästi näitä asioita esille ja varmasti pystyvät muutkin tarttumaan näihin ja ottamaan opiksi. Niin kiitos paljon!

Minna [00:30:12]: Kiitos, että sain tulla vieraaksi.

Juontaja [00:30:14]: Kiitos, ja kiitos myös kuuntelijoille. Olemme kuulolla jälleen ensi kerralla. Se on moro!

Jakso 5. Poronhoito kehittyy ja verkostoituu

Iida [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan yhteinen poronhoitoalue -hankkeen podcastia. Minä olen Iida Melamies.

Tuulia [00:00:22]: Minä olen Tuulia Väärälä.

Iida [00:00:24]: Ja tänään meillä on vieraana Seppo Koivisto. Tervetuloa.

Seppo [00:00:29]: Kiitoksia.

Iida [00:00:31]: Halusimme haastateltavaksi tämmöisen pitkän linjan poroihmisen ja tuossa syksyllä Seppo kävi vierailulla Sattasvaarassa paliskunnan erotuksessa ja sen jälkeen juteltiin pitkät tovit niin arvelin että Seppo voisi olla meille hyvä hyvä podcast-vieras. Mutta ensimmäisenä kerrohan vähän itsestäsi, Seppo. Kuka olet ja mistä tulet?

Seppo [00:01:00]: No joo, tosiaan, miehän olen tämmöinen syntyjään rovaniemeläinen ihminen ja tosiaankin olen leipäni hankkinut pääsääntöisesti yritysmaailmasta ja siellä ollut, mutta poro on itse asiassa ollut mulle semmonen tietty tekijä vuodesta -59 lähtien. Eli pitkä aikajänne. Pari asiaa, poro ja moottorikelkka on aina ollut sydäntä lähellä. Poroasioissa voin sanoa että viimeiset parikymmentä vuotta aika aktiivisesti ollut mukana.

Tuulia [00:01:44]: Minkälaisissa eri tehtävissä olet ollut omassa paliskunnassa?

Seppo [00:01:49]: Palojärven paliskunta, mikä on tällä hetkelläkin mulla kotipaliskuntana... mullahan on juuret itse asiassa tuolla Pelkosenniemellä olemassa, niin sieltä Oraniemen paliskunnasta ja 76-vuonna sitten olen tullut Palojärven paliskuntaan osakkaaksi, ja 1980-89 olin kolme kautta Palojärven paliskunnan rahastonhoitajana, ja sitten hallinnossa ja luottamustehtävissä olen ollut ihan näihin päiviin asti.

Iida [00:02:22]: Minkä ikäinen sinä olit kun sinä vaihdoit paliskuntaa?

Seppo [00:02:26]: Mie olen ollut silloin itse asiassa parikymppinen.

Iida [00:02:31]: Mutta muistat myös sitä poronhoitokulttuuria sieltä Oraniemen paliskunnasta ja Palojärven paliskunnasta, että on tullut kahden eri paliskunnan käytännöt tutuksi?

Seppo [00:02:39]: Sillä lailla tunnen ja muistankin sen asianyhteyden, mutta sanotaan että se linkki tietyllä tavalla sitten näissä syntyasioissa niin kyllä se kulminoitui Kemin-Sompion puolelle. Itse asiassa olen sen pikkupoika-aikakauden ja varhaisnuoruuteni viettänyt siellä Savukoskella ja sieltä mulla on itse asiassa Hihnavaarasta ne ensimmäiset porokontaktit, syvällisemmät tähän elinkeinoon olemassa.

Iida [00:03:08]: Niin just, eli kolme paliskuntaa ollut jo parikymppiseen asti hallussa tai olet toiminut kolmessa eri paliskunnassa jollain lailla.

Seppo [00:03:16]: No joo, kyllä näin se on. Voin sanoa että Oraniemi, Kemin-Sompio ja Palojärvi.

Iida [00:03:24]: Juteltiinkin silloin syksyllä että sulla on tapana muutenkin vierailla eri paikoissa ja nytkin tämmösellä vierailulla tavattiin, niin mistä se on lähtenyt että olet lähtenyt reissaamaan ympäri poronhoitoaluetta?

Seppo [00:03:40]: Ehkä se on siitä lähtenyt että semmoinen uteliaisuus ja tiedon hankkiminen poropuolen asioista, niin nehän minun mielestä karttuu vain siinä että sulla on niitä kontakteja sitten joka puolelle. Mie olen aina nähny sen asiayhteyden, jos tästä poropuolestakin puhutaan, että poroihmisethän tietyllä tavalla niin nehän on tämmösiä voimakkaita ja voimakastahtoisia ja kaikki osaavia ammattilaisia, ja sanoisinpa jopa että on semmoistakin näkökantaa että muut ei osaa, me osataan. Minä olen edustanut vähän sitä näkökantaa että kyllä muutkin osaa. Että tämmöstä ympäristöoppia ja kontaktia ja liikkumista käydä toisten ammatinharjoittajan luona, niin se on ehkä se tekijä ollut siinä että on ollut semmoinen himo ja halu iän kaiken kulkea toistenkin poroihmisten luona.

Iida [00:04:35]: Mistä se on saanut alkunsa? Miten sieltä löytää niitä kavereita jostakin muualta ja miten olet päässyt reissaamaan?

Seppo [00:04:45]: Varmaan kaverisuhteet alunperin on lähtenyt liikkeelle siitä että mie olen ollut porourheilussa, porokilpailutoiminnassa aktiivisesti mukana, voi sanoa 30 vuotta. Ajoin kilpaa itse mutta ihan sieltä 60-luvun alkuvuosista kun ensimmäisen kerran ajoin porolla kilpaa Kuoskussa 60-luvun alussa. Ehkä ne on ollut ne ensimmäiset kontaktit sitten laajemmin poroihmisiin päin ja se on sieltä sitten se verkostoituminen lähtenyt liikkeelle. Sieltä on niitä kaverisuhteita ja tuttuja tullut ja tietenkin sitten yritysmaailmassa kun itse on ollut, niin voi sanoa että poroihmiset on ollut yksi asiakasryhmä mullekin Utsjoelta Suomussalmelle. Että se on sieltä kautta tietyllä tavalla sitten se kontaktipinta syntynyt.

Iida [00:05:38]: Eli jos nyt nuoria poronhoitajia kuuntelemassa niin ei muuta kuin porokilpailuihin?

Seppo [00:05:45]: No minä sanoisin että se on yksi semmonen linkki missä tapaa aktiivisia poroihmisiä. Siellä sitten tietyllä tavalla on joukkokunta, joka sitä lajia harrastaa. Jos katsoo eri paliskuntien porourheilijoita viime kaudellakin, niin oli varmaan yli 30:stä eri paliskunnasta osanottajia, ja siellähän sitten tosiaan tapaa kun porokisoja järjestetään eri paikkakunnilla, poronhoitoalueilla, niin siellähän tapaa sitten eri alueen poroihmisiä. Siellä on tämmöinen kontaktienluomismahdollisuus. Ei muuta kun raatamaan kisaihmisten kanssa, poroihmisten kanssa, niin siellä ne syntyy sitten minusta ne kontaktit.

Iida [00:06:35]: Olet kulkenut ympäriinsä, niin onko jäänyt mieleen... varmaan montakin asiaa, mutta onko jäänyt mieleen mitä olet oppinut uutta ja olet ehkä tuonut sinne omaan paliskuntaan tai omiin töihin jotakin uusia juttuja?

Seppo [00:06:50]: Varmaan uusia juttuja sillä tavalla on jäänyt mieleen, mutta mä sanoisin että ne on pääsääntöisesti sen kokonaisuuden kautta sitten syntynyt, että sitten jos mennään yksityiskohtiin niin ne on syntyneet ehkä siitä kokonaisuudesta. Että se kokonaiskuva on jollakin tavalla ollut ja on ollut tietty tarve, niin sieltä on sitten lähdetty miettimään meidän paliskunnassakin niitä juonteita ja asioita että miten tätä voitaisiin tehdä. Se on se lähtökohta tietyllä tavalla kehittämiselle ollut. Mutta sanoisin vielä siihen liikkumiseen, puhuit nuorista poroihmisistä, niin mie näen sen sillä lailla kuitenkin tärkeänä että jos tietyllä tavalla ollaan omissa lokeroissa, mikä hyvin on ollut vallalla vielä pitkälle 90-lukuakin, että poroihmiset on omissa lokeroissaan ollut. Sehän on tänä päivänä muuttunut, että onko se tämä virtuaalimaailma vai mikä tehnyt sitten, mutta että niitä kontakteja on olemassa ja niitä on syntynyt nuorten poroihmisten välillä sitten valtavasti tässä viimeisen 10 vuoden aikana. Mutta tosiaankin, kyllä se on minusta tärkeää että niitä kontakteja syntyy, syntyy ne millä tavalla tahansa. Kannustan että kaikki jotka elinkeinon parissa meinaa olla ja leipänsä hankkia, niin kyllä pitäisi käydä kattomassa toistenkin tekemisiä. Kaikki poroihmiset on minun mielestä ammattilaisia omalla alallaan ja siellä huomaa sitten asioita, että toisetkin osaa tämän tehdä ja me ei olla tätä hallittu eikä huomattu, niin kyllä se on välttämättömyys että pystytään tässä muutoksen maailmassa ajan hermolla ja pystytään järkevästi ja tehokkaasti näitä omia asioita omassa paliskunnassa sitten hoitamaan.

Iida [00:08:50]: Niin, ja itse olen ajatellut että siinä on se että meitä poroihmisiä on muutenkin aika vähän, niin siinä tulee myös tietynlainen vertaistuki, ja se verkostoituminen muutenkin saa meidät tekemään ehkä tehokkaamminkin niitä asioita. Joukossa on voimaa.

Seppo [00:09:05]: Joo, kyllä se on ihan luonnollinen asianyhteys. Jos ajattelee sitten vaikka 50 vuotta taaksepäin, niin tietyllä tavalla ne porotalouden edunvalvojat ja vastuunkantajat on olleet jossakin paliskuntayhdistyksen hallituksessa olevia henkilöitä, ja se kontaktointi on tietyllä tavalla tapahtunut niiden kautta, ja ne riviporoihmiset siellä omilla alueillaan ja omissa paliskunnissaan on elänyt tavallaan semmosta omaa elämäänsä omissa joukoissa. Että ne kontaktit on ollut kuitenkin hyvin vähäisiä sitten. Siinä mielessä näkisin että semmonen kehitys, mikä yleensäkin ottaen tänä päivänä maailmassa on päällä ja asiat menee niin valtavasti eteenpäin, niin se vaatii semmoista innovatiivisuutta ja liikkumista ja yhdessä tekemistä, asioista puhumista, niin sieltä kautta se löytyy tietyllä tavalla se sija, näkemys ja voimaperäisyys myös niitä porotalouden asioita viedä eteenpäin.

Tuulia [00:10:09]: Kyllä, ja sitten siinä on kuitenkin se että kun lähdet käymään jossakin muualla, niin voi tajuta sellaisia asioita että miten me ollaan aina tehty jokin asia tietyllä tavalla eikä olla hoksattu sitä että sen ois voinut tehdä näinkin. sitten voi hoksata niitäkin asioita että voi vitsit, meillähän on tämä asia vielä hyvin. Että siinä voi tulla semmoisia ahaa-elämyksiä ihan pienistä asioista.

Seppo [00:10:31]: Joo, kyllä se on ihan selvä juttu. Näinhän se on että siellä oppii ja näkee, että toisetkin osaa tehdä näitä juttuja. Minun mielestä on semmoinen asia että kyllä tänä päivänä etenkin nuoret omaksuu asioita äkkiä ja osaavat niitä hommia, että semmoinen vanhan kansan mentaliteetti että on hierarkkinen ja ylivoima jollakin poroihmisellä paliskunnan sisällä ja työporukassa olemassa, niin ei se ole yhteisöllisen tekemisen ja yrittämisen kautta se oikea muoto. Kaikki jotka ovat asioista kiinnostunut paliskunnassa ja haluavat siinä elinkeinossa olla mukana, niin kyllä ne hallintoihmiset, vastuunkantajat, työnjohtajat, poroisännät, kaikki, niin kyllä niiden pitää kannustaa niitä. Sieltä kautta se voimaperäisyys syntyy. Sitten semmonen ajattelumalli mikä oli vallalla joskus vielä 10, 15 vuotta sitten, että tämä elinkeino ukkoontuu ja akkaantuu, niin kyllä se on tänä päivänä näköpiirissä että tämmönen kanssakäyminen ja kontaktien luominen nuorten poroihmisten välillä koko poronhoitoalueella on tuonut semmoista tiettyä raikkautta ja uutta näkemystä tälle koko elinkeinolle.

Iida [00:11:54]: Olet ollut pitkään porohommissa, koko elämäsi, niin mitä on ne suurimmat muutokset mitä olet nähnyt tässä, ne isot muutokset?

Seppo [00:12:03]: No kyllähän tietyllä tavalla jos mennään itse tähän käytäntöön, miten se poroihminen siellä paliskunnassa ja käytännön töissä toimii, niin siinähän on valtavia muutoksia tapahtunut siinä mielessä. Ensinnäkin liikkuminen ja ajoittumiset poroerotusten pitämisen osalta, niin nehän on muuttunut. Moottorikelkan tuleminen 60-luvun alkuvuosina kun niitä alkoi tulla poroelinkeinon pariin, sitä ennen siellä oli härkä pelissä, ettohommat ja hiihtämällä liikuttiin, niin sehän on semmonen hyvin merkittävä asia ollut. Jos pompataan tähän päivään, niin kyllähän tämmönen virtuaalimaailman tuominen, digitaalisuus ja tämän tyyppiset asiat, niin nehän on tuoneet tietyllä tavalla moneltakin kantilta semmosia auttavia asioita tälle elinkeinolle. Nimenomaan se että tämmöset paikannussysteemit mitkä on olemassa, on GPS ja navigaattori ja muita vempaimia, niin ensinnäkin se että nuoret poroihmiset kun ne lähtee sitten tuonne metsään ja sitä käytännön työtä tekemään, niin ensinnäkin se paikkatietämys ja osaaminen on tullut sieltä kautta automaatioksi. Nykynuoret jotka hallitsee kaikki nämä vempaimet on metsämiehiä ja -naisia heti lähtötilanteessa. Ennen piti 15 vuotta kävellä sen vanhan poromiehen perässä että oppi ne paikat tuntemaan, mihin niitä poroja viedään ja missä ne laidunkiertoaikana milloinkin oli. Tänä päivänä ne tietää sitten hyvin tarkastin että ei ole semmosta vaaraa että tarvitsee ensin perehdytään ja kävellä tosiaan sen iäkkäämmän poroihmisen perässä. Se on semmonen. Ja tietenkin sitten tämä virtuaalimaailman paikannustieto mikä on lyönyt itsensä läpi, niin sehän tuo valtavat mahdollisuudet, tehot, järkevöitymistä ja muuta siinä asiassa. Se on ehkä tämän päivän suurin edistysjuttu koko elinkeinossa.

Tuulia [00:14:19]: Me vähän tutkittiin ja löydettiin sellainen artikkeli että sä olet ollut mukana siinä silloin kun on alettu tuomaan poroelinkeinoon sitä gps-paikannusta, niin haluatko siitä jotakin kertoa? Mistä se lähti ja miten siihen päädyttiin sitten?

Seppo [00:14:34]: No joo, sanotaan näin että tämähän lähti meidän osalta semmosesta asiasta liikkeelle että meillähän on iso paliskunta, Palojärvi on kymmenen suurimman paliskunnan joukossa pinta-alan puolesta, eli meillä on noin 4 000 neliökilometriä pinta-ala. Meillä on kolme työporukkaa, ja sitten 2000-luvun alussa kun mietittiin sitä että että miten ne porot löytyy, oli ihan semmonen yksittäinen ajanjakso päällä että tuntui ettei niitä poroja löydä mistään. Ne ei olleet perinteisillä paikoilla, ja mietittiin sitä että kun toiset käyttää jotakin lentokoneita, ultrakevyitä koneita porojen hakemisessa ja muussa, niin oltiin syksyllä porotöissä, olikohan se nyt 2005 tai 2004, niin suunniteltiin mekin että pitäiskö meidänkin alkaa lentokenttää rakentaa tähän ettokämpän lähelle, että saadaan hommattua se ultrakevyt kone että löydettäisiin ne porot. Mutta sitten siellä mietiskeltiin niin syntyi ajatus että on se nyt hullua että jotakin västäräkkiä seurataan jo tänä päivänä Rovaniemeltä Afrikkaan ja he tietää missä se menee, niin miksei tähän saa sitten jotakin kokeilua päälle.

Tosiaankin otin yhteyttä sitten... se oli muistaakseni 2005 paliskuntain yhdistykseen ja kerroin tätä ajatusta että eikö tähän jotakin laitteita löytyisi että me saataisiin porollekin tämmönen seurantalaite sitten. Se ei saanut sieltä oikein kannatusta, että siinä oli vähän tämmönen varauksellisuus siinä että se tulee muuttamaan vanhoja perinteitä ja toimintatapoja. Mutta mie en siinä mielessä lannistunut, vaan otin yhteyttä sitten... porotalouspuolella oli Mauri Nieminen, tutkija tulla Kaamasessa, joka teki porotalouden hyväksi näitä omia työnkuvia, -tehtäviä. Hänelle kerroin nämä ajatukset, että eikö olisi mitään mahdollisuutta että me saataisiin porollekin tämmöinen seurantasysteemi. Siitä se lähti sitten liikkeelle. Ne perusteet mitä minä Maurille kerroin että mikä meillä se tahtotila on siinä asiassa, että me saataisiin järkevöitettyä ja löydettäisiin tehoja tähän toimintaan, niin siinä ei mennyt sitten montaa kuukautta kun Mauri ilmoitti, että meidän paliskunnalle on RKTL myöntänyt 50 000 euron apurahan.

Kesällä 2006 sitten meille tuli ensimmäiset lähettimet. Ne oli karhulle tarkoitetut joita Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos oli petoseurantaan vissiin joku valmistaja tehnyt. Ne oli tämmöset 1,6 kg painavat karhunpannat jotka oli karhuille tarkoitettu, niin meille toimitettiin. Oltiin kesämerkityksessä juhannuksen alla tuolla Susirovalla niin mie kannoin pojille sitten nämä möykyt sinne. Se oli vähän semmonen paniikkitilanne päällä, että ei jumalauta tuommosia voi poron kaulaan panna. Siinä sanoin että jos teillä on kerran vaatimet niin huonoja että ne ei jaksa kantaa, niin pannaan noille minun poroille kuitenkin kaulaan. Yksi ja toinen haki sitten pannan ja ne pantiin eri poronomistajien vaatimille kaulaan ja siitä se lähti se homma sitten liikkeelle.

Sitä kehitystä sitten vietiin sen alkuperäisen firman kautta eteenpäin, mutta siinä loppui jollain tavalla into ja ruuti siinä asiassa, että niillä ehkä yritysmaailman kautta mielenkiinto suuntautui muihin hommiin. Siinä oli monenlaisia ulokkeita ja tehtiin sitä kehitystyötä, mutta se ei kuitenkaan kantanut sitten siihen lopputulokseen mitä me haluttiin sillä hommalla. Sitten porokilpailujen yhteydessä tapasin yhden kaverin tuolta länneltä joka oli Digitan palkkalistoilla siihen aikaan. Digitahan vastaa radio- ja televisiolähetyksistä Suomessa. Niillä oli tämmönen antenniverkko, maastoverkko jo Lapin lääninkin osalta olemassa ja sieltä kautta lähdettiin sitä asiaa kehittelemään. Digitan ansiosta tietyllä tavalla sitten ne innovatiiviset jutut, ajatukset mitä siinä oli luotu sitten niille tarpeille, niin ne lähti konkretisoitumaan. Tänä päivänähän meillä on sitten olemassa eri valmistajien laitteita ja muita. Voi sanoa että se on ollut semmonen kova juttu mikä tulee lyömään itsensä läpi. Sitä vaikutetta ei vielä minun mielestä ole kaikissa paliskunnissa edes tiedostettukaan, kerron kuitenkin meidän kohdalta esimerkkinä, että paikannustiedon ja näiden laitteiden ansiosta niin ensinnäkin työpäivä mitä itse asiassa porohommissa vuosikierrossa tehdään, niin se että me tiedetään sen elon käyttäytyminen ja missä ne milloinkin on, niin meidän paliskunnalle tekemä työmäärä on yksi kolmasosa siitä mitä se oli joskus vaikka 30 vuotta sitten. Se on konkretiaa. Siinä on paljon muitakin ulokkeita mitä siihen voidaan jatkossakin vielä sitten hyödyntää tätä samaa asiaa, mutta tällä hetkellä konkreettiset tulokset virtuaalimaailmassa ja näiden laitteiden ansiosta on semmoisia että järkevyyttä ja tehoa on saatu huomattavasti lisää.

Iida [00:20:21]: Ja taas jälleen kerran porokilpailuista tuli tämä kontakti sinne Digiaan.

Seppo [00:20:24]: No joo, miten ollakaan, niin sieltä se lähti liikkeelle.

Seppo [00:20:31]: Jos porotaloutta ajattelee elinkeinon kannalta niin kustannustehokkuus ja sitten kannattavuus on hyvin keskeisiä asioita kuitenkin kun yritystoiminnasta puhutaan. Tämmönen hyödyn maksimointi poroperheelle, niin sehän on tärkeä asia. Mie näen semmosen ulokkeen mitä jo tänä päivänä on nähtävissä esimerkiksi ettotöissä, niin helikopterereiden ja näiden mekaanisten laitteiden käyttäminen, niin tietyllä tavalla ne on niin kalliita ne laitteet ja sitten käyttökustannukset ja ylläpitokustannukset on kovat niissä asioissa, niin minusta jos poromies tietyllä tavalla tietää missä se poroelo milloinkin on ja sitten kun se pyritään kokoon saattamaan, niin tarvitaanko me enää? Mie olen aina edustanut itse sitä näkökantaa vaikka näitä aparaatteja olen pyrkinyt ihmisille myymäänkin, mutta tuntuu siltä että ne ei ole balanssissa, ja vanhan kansan ajattelumallin omaksuminen ettei poronomistajat tarvitse kuin nahkarepun ja kumisaappaat, niin sieltä se löytyy tietyllä tavalla se järkevyys. Minun mielestä se on semmonen asia tulevaisuudessakin että kyllä poroa hallitsee muillakin vehkeillä jo helikopterilla, mönkijällä ja kelkalla.

Iida [00:21:51]: Sehän on myös kestävää kehitystä. Vähennetään sitä laitteistoa sieltä.

Seppo [00:21:56]: No joo, se on aivan selvä juttu. Niin kuin sanoinkin, kaikki vehkeet on tänä päivänä kalliita ja niitä tarvitaan. Eihän se sulje sitä että niillä ei ole käyttöä elinkeinossan että kyllähän niitä käyttää, mutta sanotaan että se kovettuma mihin niitä käytetään ja milloin käytetään, saadaan tietyllä tavalla sitten järkevämmäksi.

Iida [00:22:19]: Sillä lailla työturvallisuudenkin kannalta niin nehän on juurikin semmosia riskialttiimpia paikkoja: porojen kuljettaminen ja aitaan laitto, koska vauhti voi olla kovaa ja sitä mennään maastossa kuin maastossa, versus se että käytät vaikka ruokinnassa niitä laitteita, niin ei niitä laiterikkojakaan tule niin herkästi silleen.

Seppo [00:22:41]: Joo, nimenomaan. Sehän siinä on se tekijä olemassa, että kun sitä laitetta käytetään kaikissa olosuhteissa niin ne on niin kovia ne maastot tänä päivänä niille vehkeillekin, että ne tahtoo mennä rikki. Mie sanoisin että tässä vielä 10, 15 vuottakin taaksepäin kun ajatteli tämän mönkijöiden voimakkaan tulon tänne poroelinkeinon pariin, niin mie sanoinkin pojille, että kyllähän nämä nykyajan poroihmiset kun ne alkaa tuossa pojat 5-6 -vuotiaana mönkijöillä ajamaan tuolla, niin ne on viisikymppisenä pärekopassa pumpulissa, ne on joka paikasta... kädet niillä on paskana ja selät poikki, että ne ei kykene mihinkään. Ne on niin sille käyttäjällekin raadollisia ne vehkeet käyttää tuolla metsässä, ojikoilla ja kivikoissa, sehän puhistelee se laite kuin piru kerjäläistä koko ajan, niin eihän ihminen kestä semmosta. Uskon että sitäkin kannattaisi miettiä, että sillä tasolla sille käyttäjälle ja ajajalle niin se olisi inhimillisempää että kun sitä ei tarvitsisi sitten aina käyttää. Kuljettaisiin kumisaappaiden vaikutuksella ja sieltä kautta saataisiin se fyysinenkin huolenpito itsestä.

Tuulia [00:24:08]: Jos ajatellaan että onko jotakin muita sellaisia asioita missä voisi palata takaisin sellaseen vanhaan aikaa, tämän lisäksi?

Seppo [00:24:17]: Minusta yksi semmonen iso asia on olemassa se että tietyllä tavalla tämmönen käytännön töissä kun ollaan ja etotaan, niin tämmöinen tietyntyyppinen kämppäkulttuuri on minusta häipynyt. Me ollaan sitä vaalittu meidän työporukassa kanssa hyvin voimakkaasti, koska se yhdessä oleminen siinä käytännön työn aikana kun tehdään siellä metsässä ja ettoaikana, niin se kontakti tietyllä tavalla tämmöseen miettimiseen ja ajan hermolla pysymiseksi, niin se on minusta vähän näennäistä. Jos aamulla työnjohtaja on määrännyt että sinne porukka kokoontuu, ne tulee sinne mikä mistäkin päin, niin sitten illalla kun päivän työt on saatu tehtyä, niin pirun äkkiä lähettää pudottamaan kotiin, on se sitten kelkka, auto tai mönkijä, niin mennään kotiin. Se on minusta semmonen yksi asia. Sitten kuitenkin kun tehdään töitä niin tämmöiset vanhat paimentopaikat ja -kämpät ja siellä se ettoporukan yhdessä oleminen, se on minusta semmonen mitä mie kaipaan. Olen sataprosenttisen varma, että jos siihen päästäisiin siihen malliin että niitä hyödynnettäisiin, kun niitähän kuitenkin niitä porokämppiä on olemassa joka paliskunnalla periaatteessa, niitä on rakennettu hyvin paljon. Se kämppäelämä on yksi semmonen juttu mitä pitäisi tietyllä tavalla miettiä, että ne poroihmiset sitten sen vuosikierron aikana edes joskus ovat yhdessä.

Iida [00:25:51]: Joo, ja siinä oppii tuntemaan kaverin paljon paremmin ja tietää että nyt se Tuulia on vähän kärttyinen kun se ei ole syönyt, mutta mä tiedän sen, mutta jos me ei olla siellä kämpässä asuttu ja eletty ja oltu, niin sitten voi luulla että Tuulia on aina kärttyinen eikä yhteistyö onnistu. Toisen tuntemista se kyllä lisää. Se on tosi harmillista että tämä on tullut esille tosi monessa paliskunnassa. On sanottu että kun kämppäkulttuuri lakkasi olemasta, niin se on vienyt ihmisiä erilleen.

Seppo [00:26:28]: Joo, se on aivan luonnollinen homma, ja sitten sen käytännön työnkin onnistumisen osalta. Sitten on suunnitelmallisesti tehdään ettotyötäkin, niin sitten jos porukat on hajallaan, ne asuu kilometrien ja kymmenen kilometrin päässäkin välttämättä siitä työpaikasta, niin eihän se työnjohtaja tiedä sitten että onko se miehistö tai joukko joka sitä ettotyötä tekee niin onko sitten aamulla kaikki täydessä terässä ja tuleeko ne sinne ja niin päin pois. Sitten se tieto mitä päivän aikana siellä metsässä on tapahtunut, niin se sitten sen syömisen ja olemisen ja saunomisen ja porinan, kahvinjuonnin aikana siellä kämpällä niin ne on kaikilla tiedossa että miten meillä on tänä päivänä mennyt ja mitä meidän pitää huomenna tehdä. Se tehokin, siihen tämän tämmösen tietyntyyppisen sosiaalisen kanssakäymisen etujen puolelta, niin se tehokin tietyllä tavalla on paljon kovempi sen työn onnistumisen osalta. On paljon satoisampaa sitten se päivän työ kun tiedetään etukäteen että mitä eilisenä päivänä on tapahtunut.

Iida [00:27:35]: Ja sitten jos ei ole enää paliskunnilla semmoisia kämppiä missä voidaan olla yötä, niin ihan semmoset taukotuvatkin on ollut hyviä ratkaisuja. Edes vähintään se kahvihetki siellä ennen ja jälkeen päivän ja koottaisiin niitä ajatuksia yhteen. Että ei olisi niin että ajetaan autolla sinne paikkaaan, laitetaan poroja aitaan ja sitten heti hypätään autoon ja lähdetään pois.

Iida [00:28:03]: Ollaan puhuttu vähän jo menneisyydestä ja nykyajasta, niin miten näet poroelinkeinon tulevaisuuden?

Seppo [00:28:12]: Kyllä poroelinkeinolla tulevaisuutta poronhoitoalueella on. Eihän siinä ole kahta sanaa. Mie lähtisin sieltä kautta liikkeelle että puhuttiin siitä joukot harvenee, ja siinähän oli tietyllä tavalla tietty murrosvaihe siinä mielessä kun tämä eläinperustaeinen tuki lähdettiin rakentamaan, ja siinä oli tietyt kriteerit määrien osalta. Se oli yksi semmonen tekijä että paljon joukkokuntaa häipyi pois sitten sen takia että ne porot keskittyi tietyille ihmisille. Se oli minusta negatiivinen asia ja sanoisin siitä vielä että se eloporotuki mikä tänä päivänäkin on sitten yksi juonne tähän rahapuoleen, niin se on väärin sillä tavalla että kyllä minusta joka ainoa poronomistaja on itseoikeutettu saamaan eloporotuen.

Näen asian sieltä kautta että tämmönen nuori tietyllä tavalla sitten joka tästä elinkeinonsa haluana, niin poromääräthän on niin pieniä että se tietyllä tavalla tulee semmonen että kannattaako tässä olla. Mutta sitten itse olen pannut merkille semmosen asian että nuorten tuleminen elinkeinon pariin, niin se on tässä viime vuosina kasvanut, ja mie näen sen kahdelta kautta: ensinnäkin tuossa edellä puhuttiin tästä metsässä liikkumisesta ja osaamista, tämä GPS- kulttuuri on tuonut sen että ne ei ole niin kuin orpo piru erämaassa enää, se nuori kun se siellä porotöissä on mukana, vaan se on tavallaan tämmönen erämies ja kairankävijä, että se hallitsee sen puolen. Se kynnys tietyllä tavalla on sieltä kautta tullut siinä helpommaksi.

Sitten toinen asia että tämmöset luontoarvot on noussut jotenkin nyt nuorten keskuudessakin enempi pinnalle. Että tämmönen eläminen ja oleminen luontoaktiviteettien parissa on sitä oikeaa elämää. Sieltä kautta mie näen tämän poropuolenkin, voisiko sanoa uuden nousun osalta. Se on lähtenyt liikkeelle, ja entistä enempi nuori ja tuolla itsekin kun olen liikkunut erotuksissa ja käynyt katsomassa, niin monissa paliskunnissa tilanne mikä oli 15 vuotta sitten, niin se on paljon muuttunut. Siellä on nuorta porukkaa matkassa ja niin päin pois. Että siinä valossa mie näen tämän poroelinkeinon ja tämmösen henkilökysymyksen ja osallistumisen ihan orastavana nousuna. Semmoinen vanhojen äijien laji, niin se on taakse jäänyttä elämää tässä hommassa.

Iida [00:31:10]: Mitä itse ajattelet, puhuit tuossa nuorista ja luontoarvoista, niin mikä sulla on se juttu siinä poronhoidossa, että mikä sinut on saanut vuodesta toiseen pysymään elinkeinon parissa, vaikka on asumapaikkakuntakin vaihtunut? Mikä siinä on mikä sulle on poronhoidossa tärkeintä? Mikä siinä on se juttu?

Seppo [00:31:30]: No se että mikä on tärkeintä niin tietenkin onko se tämmöinen saalisvietti vai mikä se on. Toiset on kalastajia, toiset on metsästäjiä, toiset on poroihmisiä, niin tuleeko se sitten sieltä kautta? Se on tämmönen luontainen vietti tietyllä tavalla olla luonnossa ja saalistaa. Mie uskon että se on omalta kohdalta semmonen perusjuttu siinä mukana olemisessa. Se on se vaikute. Ja tietenkin nämä ulkoiset asiat, että luonnossa touhuaminen ja oleminen, niin se on ollut aina sitten lähellä.

Iida [00:32:11]: Kerro mulle Seppo jokin sellainen mukava lapsuuden, nuoruuden muisto porohommista?

Seppo [00:32:15]: Ensimmäisen poron saaminen itselle ja ensimmäinen osallistuminen porokilpailuihin, niin ne on semmosia muinaismuistoja sitten jotka on mieleen jäänyt, mutta en mie nyt semmoisia juttuja yhtäkkiä osaa sanoa.

Iida [00:32:36]: Kerrohan se ensimmäinen porokilpailuihin osallistuminen, missä osallistuit?

Seppo [00:32:38]: Se oli vuonna -62 itse asiassa, oli se tilanne päällä. Olin 6-vuotias, Kuoskussa ajettiin kilpaa, ja silloinhan porourheilu eli Itä-Lapissa voimakasta aikaa. Siellä oli isoja kisoja, ja alueen poroihmiset jotka sitä lajia harrasti valmistautui jo viikkoja ennen siihen kisatapahtumaan. Siellä oli Kuosku, Värriö, Savukoski semmosia merkityksellisiä paikkoja. Toisaankin Kuoskussa -62 keväällä ajoin ensimmäisen kerran kilpaa. Tenniöjoen takana oli se maarata, 2 kilometriä. Anteeni oli poron nimi ja silloisen Pyhäjärven paliskunnan poroisännän Tauno Perttusen poro. Sijoitus oli seitsemäs ja sain palkinnoksi paulat, jotka mulla on vieläkin tallella.

Iida [00:33:35]: Kuusivuotiaana?

Seppo [00:33:36]: Kyllä.

Iida [00:33:37]: Ja olit itse ajamassa?

Seppo [00:33:39]: Joo, kyllä, siitä se lähti, ja itse asiassa -92, se kesti 30 vuotta ennen kuin semmosen täyttymyksen siinä lajissa sai. Että 30 vuotta harrastin sitä hommaa ja hienoa aikaa oli olla osallistuvana tähän lajin pariin. Tänä päivänä sitten vielä että nyt kun näissä Suomen porokilpailuiden järjestöhommissa aktiivisesti mukana, niin sitä porokilpailuaikaa elää vähän eri vinkkelistä, mutta se ei ole jäänyt pois. Sun se on silloin on lähtenyt tänne syövereihin tämä kisatoiminta, niin sitä eletään sitä reaaliaikaa vielä tänä päivänäkin aktiivisesti.

Iida [00:34:23]: Oli varmaan vähän erilaiset sukset kuin mitä nykyään on, silloin -62.

Tuulia [00:34:27]: Silloin ei ollut varmaan kypärät pakollisia eikä tainnut olla painovöitä eikä mitään.

Seppo [00:34:34]: Joo, ei niitä ollut ollenkaan siihen aikaan. Kaksi kilometriä yksittäisajona ajettiin siihen aikaan. Se oli sitä aikaa, mutta silloinkin oli hyvin aktiivista se toiminta. Osanottajia oli paljon ja niin päin pois. Sitten jos mennään vielä tähän hetkeen siitä porourheilusta, niin minusta hyvin keskeinen asia koko elinkeinon kannalta on se että me Suomen porokilpailussa muutama vuosi sitten herättiin semmoseen ajatukseen että meillä kohta kuskit loppuu. Poroja harrastajia on valtavat määrät. Nytkin rekisterissä olevia kisaporoja on yli 600 ja niitä joka vuosi useita kymmeniä karsitaan. Poistumaakin tietenkin on toiselta puolelta, mutta meillä tuli kuskipula. Sitten mietittiin että miten me sitä saadaan elvytettyä ja se on nyt tässä viimeisenä parina vuonna nähty, että kun tämmönen niin sanottu juniorisarja 8-14 -vuotiaille tytöille ja pojille mahdollistettiin ajaa porolla kilpaa, niin meillähän on valtava joukko uusia porourheilijoita tulossa tänne lajin matkaan. Me nähdään että ne ihmiset, tytöt ja pojat jotka sitten kaasupullon kokoisena osallistuu tähän hommaan, niin ne on tulevaisuudessa myös niitä meidän poroihmisiä, jotka tämä poron kanssa koittavat leipää saa hankkia. Tällä hetkellä niin juuri tämä että tämmöisiä poroperheitä on tullut lajin pariin, niin minusta se on koko elinkeinon kannaltakin valtavan suuri merkitys tällä hetkellä nähtävissä. Sieltä sitä uutta potentiaalia elinkeinon pariin tulee.

Iida [00:36:21]: No miten lähdet ensi kauteen?

Seppo [00:36:22]: Porokilpailukauteen? No ei, ne on näitä tehtäviä sitten. Itse asiassa olen tällä hetkellä Suomen porokilpailujen hallituksen puheenjohtaja. Meillähän kisakausi sitten käynnistyy Rovaniemellä helmikuussa ja jatkuu sitten siitä. Ajetaan viisi cup-kisaa ja parhaimmat porot sitten sieltä jotka menestyy cupissa saa sitten pääsylipun ajamaan siitä kruunusta, kuninkuudesta, joka ajetaan ensi pääsiäisenä Inarissa.

Iida [00:36:55]: No niin, eli kaikki sinne porokisoja seuraamaan ja tapaamaan toisia poroihmisiä ja nykimään Seppoa hihasta jos kiinnostaa enemmänkin porokisa-asiat tai vaikka GPS-panta-asiat.

Seppo [00:37:14]: Ei muuta kuin tervetuloa vain mukaan.

Tuulia [00:37:17]: Kiitos, Seppo.

Jakso 6. Digitaaliset innovaatiot paremman kotona asumisen mahdollistajana. Active Arctic Podcast Osa 3

Intro [00:00:09]: Pohjoisen tekijät - Lapin ammattikorkeakoulun podcast

Juontaja [00:00:15]: Tervetuloa Active Arctic -podcastin pariin. Jotkin asiat eivät muutu, ja se on, että juontajan roolissa toimin yhä minä, Jaakko Lahtinen. Mutta vieraat ja aiheet sen sijaan vaihtuvat jatkuvasti. Tänään olen saanut vieraakseni Suvanto Caren toimitusjohtajan, Antti Haukipuron. Tervetuloa, Antti.

Antti [00:00:31]: Kiitos.

Juontaja [00:00:32]: Kerrotko vähän itsestäsi alkuun?

Antti [00:00:34]: No nimeni on Antti Haukipuro. Olen tosiaan Suvanto Care Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja täältä Rovaniemeltä.

Juontaja [00:00:43]: Kerrotko vähän Suvanto Caresta ja miten olet siihen aikanaan päätynyt?

Antti [00:00:48]: Suvanto Care perustettiin 2014, ja tarina oikeastaan, miten tähän olen päätynyt, alkaa muutamaa vuotta aiemmin. Olen toiminut tässä tietotekniikan alalla koko työhistoriani, joko sivutoimisena tai päätoimisena. 2010-luvun alkupuolella lähdin sitten työn ohessa syventämään osaamistani ja opiskelemaan langatonta sensoritekniikkaa. Siellä sitten tuli opintojen aikana ajatus, että miten tätä langatonta sensoritekniikkaa voitaisiin hyödyntää ikäihmisten hyväksi, joka on meillä kasvava haaste, että me miten me pystytään ikäihmisiä hoitamaan. Tästä lähti liikkeelle ajatus, että tein gradun aiheesta "Ikäihmisen aktiivisuuden havainnointi langattoman sensoriverkon avulla", joka toteutettiin ihan teknisessäkin mielessä Savossa 2014 kesällä. Tulokset tästä olivat siinä määrin lupaavia, että tästä juontui asia eteenpäin niin, että lähdin yrittäjäksi tälle alalle ja perustin tämän Suvanto Care Oy:n.

Juontaja [00:02:01]: No siitähän lähti gradusta hommat niin sanotusti rokkaamaan, täytyy sanoa. Ja tosiaanhan meillä tänään aiheena on etäratkaisu- ja hyvinvointitiedon hyödyntäminen vanhusten kotipalveluissa. Lähdetään vähän purkamaan tätä aihetta, ja lähdetään tämän kaltaisella kysymyksellä, että mitä ovat etäratkaisut, mitä ne ovat olleet ennen ja mitä ne ovat nykyisin? Jos otetaan kotihoidon näkökulmaa siihen keihäänkärjeksi.

Antti [00:02:28]: Tämä onkin hyvä kysymys, ja nimenomaan se, että mitä ne ovat olleet ennen ja mitä ne ovat nykyisin, koska usein ajatellaan, että etäratkaisut ovat vain tätä nykypäivää ja uutta. Toki se on muuttanut muotoaan, mutta jos tosiaan lähdetään tästä kotihoidon näkökulmasta liikkeelle, niin etäratkaisuthan ennen olivat sitä, että soitettiin vanhukselle lankapuhelimitse mahdollisesti, että mitä kuuluu, mikä tietysti tuo omat haasteensa siinä, että lankapuhelin on kiinteästi tietyssä sijainnissa. Toisaalta jo vuosikymmeniä on ollut myös turvapuhelimia käytössä vanhuksilla, ja turvapuhelimet ihan alkuaikoina ovat olleet myös siihen lankaverkkoon liitettyjä laitteita. Nykyiset turvapuhelimet ovat jo mobiiliverkossa toimivia, ja niihin liittyy paljon muutakin kuin se itse turvapuhelin, mikä on siinä seinässä puhelimen paikalla. Eli siellä on kaatumissensoria, joka voi olla rannekkeessa, automaattisesti kaatumisen tunnistava. Etäratkaisuissa hyödynnetään muun muassa kotisensoreita, eli voidaan havainnoida kotiympäristöstä ikäihmisen aktiivisuutta. Turvapuhelimissa itsessään on älyä. Niihin voidaan liittää muun muassa kaatumisen tunnistavia rannekkeita. Sensoridatasta, niin kuin mainittiin tuossa, voidaan päätellä tiettyjä asioita. On paikantavia ratkaisuja, ja pystytään hyödyntämään videopuheluja, mikä ehkä on se tämän päivän juttu sitten. Mutta vielä senkin lisäksi, että pystytään videolla pitämään yhteyttä, ja tavallaan tämä nykyratkaisu perustuu usein siihen videoon, niin sen lisäksi siellä on taustalla sitten näitä sensoreita ja muuta dataa, mitä saadaan ikäihmisen arjesta. Se tuo vielä lisäarvoa sille videokuvalle ja videoyhteydelle.

Juontaja [00:04:27]: Juuri näin. Eli voisi ajatella siis, että nämä ratkaisut tuovat turvallisuuden tunnetta sinne arkeen. Eli tosiaan esimerkiksi tämmöinen kaatumisen tunnistaminen, eli ikäihminen uskaltaa esimerkiksi lähteä eri tavalla ulos, että jos siellä sattuu jotain, niin siellä on tavallaan apua saatavilla, kun se tieto kulkee teidän yksiköihin, niin sieltä on oikeat ihmiset tulossa auttamaan. Mutta lähdetään tuosta hyvinvointitiedosta sitten, eli mitä ymmärretään hyvinvointitiedosta, jos ottaa kotihoidon näkökulman siihen, niin miten tätä lähtisit avaamaan?

Antti [00:05:06]: No joo, tässä ehkä tärkeimpänä on juuri se, että mitä asukas kokee siellä kotona. Eli asukkaallahan pitää olla pärjäämisen tunne, että minä pärjään ja minulla on turvallista olla kotona. Se turvallisuus on ihan kaiken a ja o. Kun nämä pari asiaa ovat kunnossa, että on turvallinen olo ja on pärjäämisen tunne, niin sitten sieltä löytyy vielä se kolmaskin tärkeä asia, että asukas tai ihminen on onnellinen. Ehkä näissä kolmessa on kolme tärkeää tunnetta, mitkä asukkaalla pitää olla. Tämähän oikeastaan lähtee siitä, että jos kotona pärjäämisen tunne on tavallaan hukassa, että tuntuu etten pärjää täällä kotona, niin silloin alkaa tulla myös kaikenlaisia pelkotiloja siihen, että se muuttuu todeksi se, ettei kotona pärjätä. Ja minkä mainitsit jo tuossa edellä, että esimiestä paikantavat ratkaisut ja kaatumisen tunnistavat ratkaisuthan ovat siinä ihan erinomaisia, että kun asukas tietää, että hän saa apua, kun sitä tarvitsee, se apu saadaan automaattisesti. Eli mehän tuotetaan näitä teknologiapalveluita kotihoidolle, joka sitten tuottaa sen esimerkiksi vaikka käyntipalvelun, jos on kaatumishälytys tullut. Tai vaikka se kaatumishälytys tulee, nekin voi joskus olla vääriä hälytyksiä, niin siinäkin tilanteessa, jos siellä on muutakin teknologiaa käytössä, esimerkiksi kotisensorit, niin näiden perusteella pystytään päättelemään sitten, onko se kaatuminen todella tapahtunut, tai voidaan ottaa vaikka videoyhteys, jossa voidaan varmentaa se, että mikä on tilanne.

Juontaja [00:06:59]: Niin että pystyy vähän tunnistamaan, että kävikö kuinka pahasti, ja että onko siellä kuinka akuuttia tarvetta, että tarvitsee päästä hoitoon. Mitenkäs, kun luin tällaisesta ADL-mittauksesta, kun puhutaan hyvinvointitiedosta, niin pystytkö vähän avaamaan tuota ADL-ajattelua?

Antti [00:07:22]: No joo, tämä sivuaa aika olennaisesti tätä hyvinvointitiedon keräämistä nimenomaan tällaisella sensoritekniikalla, mihin tuossa alussa viittasin. Suvanto Caren oikeastaan tällainen pääajatus on se, että meillä on ensinnäkin tällaisia kotisensoreita, joilla pystytään sieltä kotiympäristöstä keräämään sitä havaintotietoa, päättelemään että mikä on normaalia kunkin yksilön arjesta. Asukkaan ei tarvitse alkaa opettelemaan tekniikan käyttöä, vaan ne sensorit tuodaan sinne olemaan läsnä, jotka tunnistavat ihan yksinkertaisia juttuja, mitä siellä tapahtuu. Ne ei kuuntele eikä kuvaa, eli henkilötietosuoja on sillä tavalla kunnossa. Näiden perusteella tunnistetaan arjen rutiineja, tapahtumia, mitkä on normaalia tämän henkilön arjessa, miten tiloja käytetään, eli miten liikutaan vaikka keittiössä. Ei välttämättä ole normaalia liikkua keittiössä yöllä tai ei välttämättä ole normaalia siellä keittiössä pistää kahvinkeitintä päälle yöllä. Jos semmoinen tapahtuu taas, niin siitä saadaan heräte sitten, että pystytään joko käymään paikan päällä tai arvioimaan, että miksi nyt tapahtuu tällaista poikkeuksellista, että onko vuorokausirytmi jostain syystä mennyt sekaisin. Toinen vaihtoehto tähän, nyt vaikka tällainen konkreettinen esimerkki, että jos siellä on vaikka joku lääkitys muuttunut, niin muuttaako se jotenkin sitä asukkaan arkea, pystytään arvioimaan sitä, että onko se ollut oikeanlainen vaste sillä lääkityksellä. Ja ylipäänsä aktiivisuutta pystytään seuraamaan siinä, että minkälainen on se normaali aktiivisuustaso, miten se mahdollisesti on nyt lähtenyt muuttumaan. Eli nähdään myös tällainen hiipivä, hiljalleen tapahtuva muutos siitä arjesta.

Juontaja [00:09:18]: Eli ne ne sensorit tunnistavat tällaisen tavanomaisen arjen, ja silloin kun se kulkee tavanomaisesti, niin sitten kaikki on ok ja ei ole hätää, eli ilmoituksia ei tule siinä vaiheessa?

Antti [00:09:28]: Kyllä vain. Ja sitten taas ammattilaiset ja omaiset pystyvät myös tarvittaessa tämän tilanteen näkemään mobiilisovelluksesta, ja tässä pystytään tuomaan myös yhteen omaisen ja ammattilaisen välinen viestintä, eli saadaan saumattomasti ja läpinäkyvästi tapahtumaan se kotihoidon kokonaisuus. Omaisen käynti esimerkiksi ikääntyneen luona rekisteröityy, voidaan muun muassa kirjata sinne sovelluksen päiväkirjaan tapahtumia, jotka sitten pystytään siirtämään tai siirtyvät automaattisesti kotihoidonkin tietoon, eli pystytään varmistamaan sitten näin, että esimerkiksi tällainen hyvä esimerkki siitä on, että jossain tilanteessa, jos ei ollenkaan pystytä optimoimaan kotikäyntejä, niin voi olla, että samana päivänä käy esimerkiksi fysioterapeutti ja sairaanhoitaja ja kotihoitaja, ja sitten on taas viikko, että kukaan ei käy. Sehän ei ole millään tavalla kellekään hyvä tilanne. Pystytään optimoimaan sitä sitten vaikka niin, että kun nähdään, milloin asiakkaan luona käydään, niin pikkuisen sitä tasaamaan. Ja ne käynnitkin, nyt kun puhutaan etäratkaisuista, niin ne käynnitkin voivat olla etäkäyntejä. Ne voivat olla esimerkiksi videopuhelukäyntejä. Tässä yhteydessä on pakko sanoa vielä noihin etäratkaisuihin, etäkäynteihinkin se, että meillä on myös kokemusta siitä, että on jopa koettu, että se on mukavampi tilanne se videolla tapahtuva etäkäynti, koska siinä ollaan kasvokkain, että se on mukavaa, versus sitten niin, että jos käy näin, että on tosi kiireinen kotihoito, joka käy kotona ja samalla touhuaa jotakin, mutta ei kasvokkain keskustella, ja tämäkin on aika mielenkiintoinen havainto.

Juontaja [00:11:23]: Se on aika mielenkiintoinen näkökulma. Itse jos ajattelen, niin mukava kuitenkin kun ollaan livenä paikan päällä, jos ajattelen vaikka etäopiskelijan näkökulmasta, kun tehtiin etänä ja näin, mutta tämä on mielenkiintoinen näkökulma ja se on tavallaan ihan hyväkin, että se on. Sehän tehostaa resurssien käyttöä, kun pystytään muun muassa hoitamaan useampaa asiakasta kerrallaan, kun ei tarvitse siirtyä koko ajan paikasta A paikkaan B, vaan voidaan yhdestä pisteestä operoida juurikin.

Antti [00:11:54]: Kyllä. Ja tästä etäyhteyksien käytöstä, silloin kun videoyhteys, on aina kamerat päällä. Eli se, mitä me kaikki tässä korona-aikana ollaan totuttu pitämään yhteyksiä, niin onhan täysin eri asia, onko ne kamerat kaikilla päällä vai ei. Eli tässä ollaan aina henkilökohtaisessa yhteydessä point to point niin sanotusti, eli molempien henkilöiden kuvat näkyvät toisilleen, että siitä tulee se tunne henkilökohtaisesta kontaktista.

Juontaja [00:12:28]: Kyllä vain. Hypätäänpä tästä sitten, kun oli joku pikkuisen asiakkaiden näkemyksiä framilla, niin hypätään tähän asiakkaiden näkökulmaan, että onko minkälaisia ennakkoluuloja ollut tämmöisiin etäseurantalaitteisiin? Onko esimerkiksi niin, että voiko asiakas olettaa, että jos vaikka minun kotiini asetettaisiin etäseurantalaite, että onko siellä toisessa päässä joku kaveri työvuorossa, jolla on 75 eri ruutua, joissa kameroista näkee, että mitä se Jaakko 85-v siellä oikein touhuaa sitten, että pelaa Yatzya keskenään siellä vai mitä? Vai mitenkä asiakkaat ovat ottaneet vastaan? Onko ollut kipuilua niin sanotusti?

Antti [00:13:07]: No joo, tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, että totta kai on myös välillä sellaista vastarintaa, ja kyllä havainto on se, että se vastarinta on aina sitä, että uutta aina vähän jännitetään ja pelätään. Sitten toisaalta niin päin, että asiakkailta, joilla on ollut sellaista, että minähän en tämmöisiä tarvitse, niin vastaavasti sitten, kun ensimmäisen kerran on havaittu se, mikä se hyöty on, että hetkinen, nämähän eivät häiritse ollenkaan tätä arkea, mutta nyt saatiin apu, kun oli tällainen tilanne, tällainen muutos, mistä sä tiesit tulla tämmöisiä asioita kysymään? Niin se kääntyy hyvin nopeasti positiiviseksi se ajatus. Loppukäyttäjät eli tavallaan nämä palvelukäyttäjät, joille niitä sensoreita asennetaan, ovat ottaneet erittäin hyvin vastaan tämän teknologian. Eli tämä meidän sensoritekniikkahan perustuu siihen, että vaikka puhutaan sensoreista, se on vähän tekninen, niin voisi puhua jopa, että on havaintoyksikkö, enkä niinkään haluaisi puhua seurannasta, koska tässä ei varsinaisesti seurata, vaan tässä havainnoidaan niitä olosuhteita sieltä kotoa. Ja niin kuin tuossa mainittiin, niin nämä eivät kuuntele eivätkä kuvaa, vaan tunnistavat, missä on liikettä, mikä on lämpötila, mikä on kosteus tilassa ja niin edespäin, hyvin yksinkertaisia, milloin ovia avataan, eli milloin vaikka jääkaapilla on käyty. Niin tästä pystytään hyvin henkilöyksityisyyttä kunnioittavalla tavalla tämä tiedon kerääminen toteuttamaan. Sensorien käyttöönottohan ei vaadi asiakkaalta itseltään eli ikäihmiseltä mitään. Eli teknologia on tehty sellaiseksi, että ei tarvitse asukkaan alkaa opettelemaan laitteiden käyttöä, vaan ne laitteet asennetaan sinne kotiympäristöön ja ne havainnoivat, tunnistavat automaattisesti niitä arjen tapahtumia ja muutoksia siinä.

Juontaja [00:15:09]: Mitenkä, jos ottaa kotihoitoa vielä, sitä ollaankin tässä jo vähän sivuttu juuri, että kotihoito tulee sitten paikalle vaikka kerran viikossa tai näin, mutta onko se jotenkin rakennettu yhteistyössä kotihoitoa tarjoavien palveluiden kanssa, että se tulee suoraan se ilmoitus heidän yksikköihinsä sieltä teidän sovelluksistanne vai millä tavalla se on toteutettu?

Antti [00:15:35]: No tässä oikeastaan mennään sitten vielä ihan ydinkysymykseen, että mitä tulevat hyvinvointialueetkin tarvitsevat. Eli tarvitaan innovatiivista ajattelua, että miten kotihoito toteutetaan, koska meillä on hoitajapula, meillä on jatkuvasti liian vähän hoitajia, ja tiedetään ja tiedostetaan myös se, että sitä ei voida toteuttaa täysin vain lisäämällä hoitajia. Eli sitä resurssia pitäisi niin paljon lisätä, että kannattaa tehdä mieluummin niin, että otetaan siitä teknologiasta kaikki irti. Näiden kotisensorien avulla ja ylipäänsä etäratkaisujen avulla pystytään tuottamaan kotiympäristöstä jatkuvaa tilannekuvaa, jonka perusteella pystytään niitä kotihoidon resursseja myös kohdentamaan paremmin, eli niissä tapauksissa, missä esimerkiksi se kotona käynti on voinnintarkastuskäynti, mihin ei liity mitään fyysisen tekemisen tarvetta, jota tietenkään ei voida korvata millään etäyhteydellä, niin kaikissa tällaisissa tapauksissa voidaan hyödyntää sitä tietoa, mitä kotiympäristöstä on saatu, minkälaista yhteydenpitoa esimerkiksi on ollut siellä. Eli nähdään esimerkiksi se, ovatko siellä omaiset jo käyneet tänä aamuna tai onko siellä joku toinen ammattilainen jo käynyt tänä aamuna, joka näkyy sitten siellä kokonaiskuvassa. Näin voidaan sitten optimoida sitä, keille asiakkaille mennään ja missä järjestyksessä siellä asiakkailla vieraillaan, jos on fyysisiä käyntejä, mutta sitten myöskin etäkäyntien osalta voidaan etäkäynti ajoittaa sellaiselle ajankohdalle, joka sopii asukkaalle parhaiten.

Juontaja [00:17:26]: Juuri näin. Jos ajatellaan hyvinvointialueesta, kun otit puheeksi, niin jos siirretään ajatukset Lappiin, niin mitä ajattelet, että mitkä ovat isompia haasteita skaalata toimintaa Lapissa, jos ajatellaan vaikka, että Lappi on kuitenkin aika pitkien etäisyyksien paikka ja osa ikäihmisistä asuu kuitenkin tuolla pohjoisessa, jossa ei hirveän suuria kaupunkikeskittymiä ole tai palveluja ole välttämättä niin paljoa tarjolla.

Antti [00:17:58]: No Lappihan on aivan erinomainen hyötyjä etäratkaisuille. Toki Suvanto Carekin toimii valtakunnallisesti, ja toimitaan tällä hetkellä jo lähes kaikilla hyvinvointialueilla aktiivisesti. Vastaavia kokemuksia on tietysti myös muualta, että onhan esimerkiksi Itä-Suomessa yhtä lailla pitkiä etäisyyksiä mitä Lapissakin täällä on. Ehkä haasteet liittyvät siihen, että harvaan asutuilla alueilla on ollut haasteita datayhteysissä. Eli voi olla ihan yksittäisiä taloja jossain kymmenien kilometrien päässä, niin siellä voi olla muutenkin datayhteyksissä haastetta. No sitten täytyy myös mainita se, että Lappi on tietyllä tapaa edelläkävijä siinä, että täällä on aika hyvin rakennettu muun muassa näitä kiinteitä verkkoja viime vuosina. Eli näitä teknologiaratkaisujahan voidaan liittää vaikka siellä valokuidun päässä olevaan kiinteistöön, jos siellä ei jostain syystä mobiiliverkko toimi hyvin.

Juontaja [00:18:59]: Eli voisi sanoa, että periaatteessa Lapissa voisi olla jo resursseja tällaiseen uudistumiseen tämän asian osalta?

Antti [00:19:06]: Kyllä kovastikin, eikä tämä ole ollenkaan vieras täällä Lapissa, että kyllä Lapin hyvinvointialueella tänäkin päivänä palveluja käytetään hyvinkin aktiivisesti.

Juontaja [00:19:16]: Joo, olen kuullut termin, että sanotaan, että ensin tulevat asiat etelään ja ne tulevat viimeisenä vasta Lappiin, mutta kyllä varmasti täälläkin kehitetään juurikin näihin tarpeisiin lähteviä asioita. Mitenkä kotihoitoa ajatellen, onko teillä esimerkiksi sellaista tarvelähtöistä kehittämistä, että jos asiakkaalla tulee jokin tarve, minkä vuoksi kehitetään vaikka jonkinlainen laite, mikä voisi auttaa siinä arjessa?

Antti [00:19:44]: No kyllä, joo. Tässä voisi tiivistää vielä meidän koko ydinajatuksen Suvanto Caresta, eli meidän ratkaisuhan on pohjimmiltaan palvelualusta, joka kokoaa kaiken kotihoitoon tarvittavan teknologian yhtenäiselle palvelualustalle. Eli sen jälkeen kuin me tähän aluksi tämä sensoritekniikka tuotiin ja siitä meidän toiminta lähti, niin sen jälkeen me ollaan kerätty nimenomaan asiakastarpeiden perusteella, että meillä on turvapuhelimet, paikantavat ratkaisut, videoyhteydet, lääkemuistuttajat, etämittausmahdollisuudet, kaikki on koottu samalle alustalle. Sitten siellä on se mobiilisovellus ja lisäksi tietysti ammattilaisten käyttöliittymät, jotka ovat yhtenäisiä ratkaisuja niin, ettei tarvitse opetella joka laitteelle, joka ratkaisulle erityyppistä järjestelmää.

Juontaja [00:20:36]: Juuri näin. Voisin tähän loppusuoralle esittää kysymyksen vielä tällaisesta, että mitä osaamista tarvittaisiin lisää Lappiin työntekijöiden osalta ja yhteistyötoimijoiden osalta?

Antti [00:20:49]: Välttämättä ei tarvita hirveästi uutta osaamista enempää. On oikeastaan kyse siitä, että on avoin asenne ja luottamus siihen teknologian hyödyntämiseen. Tässähän ei esimerkiksi ole kyse siitä, että oltaisiin vähentämässä hoitajia ja korvaamassa teknologialla, mistä joskus kuulee puhuttavan, vaan nimenomaan tämä on sitä, että teknologialla tuetaan sitä hoitotyötä niin, että hoitajien työaika olisi entistä enemmän sitä hoitoa, johon he ovat koulutuksen saaneet. Eli esimerkkinä vaikka se, että vähemmän istutaan autossa ja kirjataan järjestelmiin asioita, kun tietyt asiat voidaan hoitaa vaikka etäyhteydellä, jolloin pystytään nopeammin siirtymään asiakkaalta toiselle ja käyttämään sitä ammattiosaamista siinä. Ja ehkä juuri tämä, että ei kannata ajatella, että en osaa, koska se teknologia on hyvin yksinkertaista käyttöönottaa ja käyttää. Että kaikki ovat käyttäneet kännykkää ja oikeastaan se osaamistaso riittää ammattilaisen näkökulmasta. Meidän tekninen tuki ja tarvittaessa koulutetut asentajat ovat se, joka hoitaa sen teknisemmän puolen.

Juontaja [00:22:09]: Justiin näin. Juuri koen, että tiedon saanti on kovin tärkeää, niin ammattilaiselle kuin asiakkaallekin. Mulle tuli itse asiassa tässä mieleen viime vuoden lopulla mieleen, meillä on hankkeella hyvinvointiteknologiamessut täällä Rovaniemellä ja meillä oli Terveiset 2040-luvulle, tällainen postikorttihaaste, missä asiakkaat saivat kirjoittaa, minkälaisia palveluita he kokevat tarvitsevansa 20 vuoden päästä tai tarkalleen 17 vuoden päästä nyt, kun puhutaan vuodesta 2023. Mutta siellä tuli meillä yksi kävijä ja kertoi alkuun näin, että hän kokee, että 2040-luvulla, kun hän on 80-vuotias, että hän tarvitsee kotiin nappulan, mitä painamalla hän saa ihmisen paikalle. Sen jälkeen hän kävi kiertämässä nämä osastot ja kirjoitti uuden kortin sen jälkeen, jossa kertoi, että kävin nyt kiertämässä nämä osastot ja tuumasin sen jälkeen, että minä tarvitsen tällaiset etämittaussensorit kotiin, kun olen 80-vuotias, että ne auttavat minua selviytymään arjesta. Juurikin tämä tietoisuus, kun tiedetään, mitä palveluja on tarjolla, eikä olla siinä ennakkoluulon varassa, niin kuin esimerkiksi aiemmin otit, että siellä joku katsoo kameroista, että tämmöistä ne touhuaa siellä.

Antti [00:23:30]: Kyllä, tämä oli hyvä ja konkreettinen. Näitä tarinoita kuulee ihan asiakkailta, ja myöskin meidän myynti ja tuki kuulevat ihan samoja tarinoita asaikkailta, ja nimenomaan se perustuu siihen, että kun tiedetään, niin tavallaan se pelko hälvenee. Sama juttu, mikä tuossa jo mainittiinkin, kun keskusteltiin aiemmin näistä käyttöönottovaiheen haasteista joissain tilanteissa, että voidaan vierastaa sitä teknologiaa, mutta kun tiedetään, mitä se teknologia on, niin sitten se ääni muuttuu kellossa. Olen ollut paikan päällä esimerkiksi asennuksissakin mukana, joissa vietiin uudelle alueelle teknologiaa käyttöön, niin asiakas oli aivan haltioissaan, että "onko todellakin niin, että minä olen nyt ainoa tällä kylällä, joka käyttää tällaista teknologiaa, minäkö saan nämä käyttöön?" Sitten taas tämmöinen innostuskin voidaan saada aikaan, kun tiedetään, mikä se hyöty on ja mitä ne ovat, eikä tosiaan tule sitten epäilyksiä, että mitä tällä nyt seurataan. Siitä ei ole kyse.

Juontaja[00:24:38]: Justiin näin. Ehkä sellainen lopun kuningaslause, voisin tähän sanoa, aikanaan itse asiassa kirjoitin opinnäytetyöhönikin samalla tavalla, että "digitalisaation tarkoitus ei ole korvata todellakaan ihmistä, vaan sen on tarkoitus olla apuväline", oli se sitten työssä tai arjessa, niin tälla tavoin voisi aiheen ehkä tiivistää. Mutta kiitos Antti paljon, että tulit vieraaksi tänään. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla taas vähän uudenlaista aihetta itselle näin kotihoidon saralta.

Antti [00:25:08]: Kiitos kiitos.

Juontaja [00:25:08]: Jes. Kiitos myös kuulijoille, ja olemme kuulolla jälleen ensi kerralla. Se on moro!

Jakso 7 Adventure Psychology - Going Knowingly Into The Unknown

Jingle [00:00:09]: The Northern Factors, Podcast by Lapland University of Applied Sciences.

Tommi [00:00:18]: My name is Tommi Haapakangas, and in this podcast we are going to speak about adventure psychology with our two amazing guests. Paula Reid, she has just published a book about the adventure psychology, welcome. And there's Oula-Matti Peltonen, who is a grand old man of any kind of adventure based...

Oula-Matti [00:00:44]: Too old man.

Tommi [00:00:45]: Too old man for any kind of...

Paula [00:00:46]: I am quite old, too.

Tommi [00:00:47]: [chuckles 00:00:47] Adventure based activities here in Lapland. And our main goal for today is to have a non-formal discussion about the psychological side of the adventure. And in my point of view, that's a thing everybody who is working somehow or is included to adventure-based tourism or adventure-based education or adventure itself, it is a thing that we speak, but we don't know quite much about it. And Oula-Matti is working with the risk management things and fear. Your tools are based on the excitement and fear. And Paula has a little different perspective to adventure as an endured adventurist.

Paula [00:01:52]: Maybe endurance or bringing nature or transcendence, other qualities. But I am also interested to hear about fear, courage, risk, all those, they come up.

Tommi [00:02:03]: Yeah. So, don't mind starting a debate about the things, and let's just keep it a non-formal discussion.

Paula [00:02:13]: Sure.

Tommi [00:02:14]: I don't have any kind of schedule, or I don't have any kind of rules in here.

Oula-Matti [00:02:22]: I have a list here.

Tommi [00:02:23]: You have a list here.

[all laugh 00:02:23]

Paula [00:02:26]: Don't text me too much.

Tommi [00:02:28]: It's unfortunate that we haven't had a chance to read the book yet, because it's just published, and we have no copy of it. But we have abstracts. Can you tell me a bit about the book and the process itself? How did it go?

Paula [00:02:47]: So, I do lots of adventuring, and I have felt the physical and mental impact of my mindset on my performance, on my energy. I have skied the South Pole, that took 46 days, and I had a severe leg injury from day seven. And I just felt the impact of my mind and state on my performance, energy, motivation, drive, mojo, all sorts. And I realised how much the mind can conquer or be more strong than the muscle quite often. So, then I did a master's degree in applied positive psychology, which then brings in things like hope and optimism and goal setting and maybe visualisation, but I prefer to think about anticipatory thinking. And I have mashed the two together. So, I have merged my embodied experiences on adventures with the science and evidence of positive psychology, and putting them two together to look at how to survive, cope and thrive when there are challenging conditions, which includes mindset, fear, courage, success, failure, transformation, transcendence, our relationship with nature. There's such a lovely group of subjects under that umbrella, and I think everyone can benefit from knowing about these things, not just people on adventures.

Tommi [00:04:21]: Yeah. And I assume that you are a speaker, as well, for the business about these things.

Paula [00:04:30]: Yes. I have got one small foot in the world of academia. Not much, [chuckles 00:04:36] but the science and the evidence and the research is very important, so we understand the data. But also, having done a lot of adventures, I know how it feels, and how I think, and how it's experienced phenomenologically myself. But then, I also deliver a lot of these messages and tools. So, I talk about the mindset, the skillset and the toolset for every person to somehow get through the adventure of life, to navigate the journey with all of its obstacles and challenges and barriers, Covid being a great example, which was very mentally, a lot of mental struggles going through and still now, of course. And how do we cope? How do we basically survive through to potentially thriving? Even when it's dangerous or difficult, we can thrive.

Tommi [00:05:31]: Yeah.

Oula-Matti [00:05:33]: So, in Finland, there is a lot of discussion about the resilience, and it's a part of this.

Paula [00:05:41]: Sisu.

Oula-Matti [00:05:42]: Yeah, the big picture because of the Covid, and this [?? 00:05:48] case and so on. But the resilience is actually one part of my work with the fear as well. And I am actually doing a thesis. Did I say it right?

Paula [00:06:04]: Thesis.

Oula-Matti [00:06:05]: Thesis, yeah.

Paula [00:06:05]: But it's good.

Oula-Matti [00:06:06]: Yeah. About the fear and the resilience when you train with the students, for example, things in water, so there is the fear of water, actually, the fear of water is one part, and the fear of high places, heights, is one part in adventure sports as well. And every year with the students, I see some of them crying, for example, because of the fear of water or fear of high places. And I try to find some kind of, for example, drills or exercise or safety things that I can, for example, tell to the students, "Do this or that, and you can face the fear easier." It can be probably different breathing techniques, for example, it can be smiling, for example, when you go to the water, and you smile at the same time. So, it means to your body that there is no reason for fear. And this kind of techniques I want to find. And I also do a lot of different kinds of drills in a pool, when we start to practice paddling, for example. So, we do different water and swimming exercises.

Paula [00:07:59]: Like exposure, but in a safer environment first.

Oula-Matti [00:08:01]: Yeah, that's right. And ground proofing, do you know the word ground proofing? Have you heard that word?

Paula [00:08:10]: Yes.

Oula-Matti [00:08:13]: It came from USA, from some technical school or technical university, about in 1960s. And there was a one teacher who used ground proofing techniques to the students. And what is ground proofing? It's actually that they put a rope to the legs, for example, and they keep their hands on the back of their body, and then they start to go to the water. And the ground proofing means that, of course, if there is a rope in your legs, and you keep your hands like this, there's no chance to survive. But it's the question of, of course, the technique, but the mental things, as well. And we don't have such a translation for ground proofing in Finland. So, there is ground proofing, they have done a lot, but in Finland, actually, the Finnish military doesn't have a word for that. So, this is an interesting part.

Paula [00:09:31]: It is, for me, it's a bit of the endurance point, as well, where we have mental limits or [chuckles 00:09:39] superficial or pretend limits. They're not actually our limits. So, there's some interesting research about how long we can hold our breath underwater, and it's way beyond what we perceive to be our limits. So, apparently, after maybe two to three minutes, we think that is it. I am going to die and stop. But actually, if we can push through that, then we can hold up. I thought I can't, but lots of people have done amazing lengths of time because of that. A bit like the petrol in your car when the gauge is saying you are nearly out of petrol, you need to stop now, but actually, we have got more in us. So, I wonder whether that ground proofing is partly, there might be a limit, but beyond that limit, if we breakthrough, there are deeper capabilities and oxygen [chuckles 00:10:35] resources within us. But that's not really discussed much in the UK either, that I know of.

Oula-Matti [00:10:45]: This man, I just checked the name, because I forget it, but anyway, he got about 20,000 students who did this kind of ground proofing course. And it was it was a mandatory course. They had to do it if they want to go through that university, technical university. And it was strange, but it was a part of it. And I have to check.

Paula [00:11:18]: Quite a rite of passage. I mean, maybe a bit like other youngsters do in other countries, they go through these extreme tests and challenges. Interesting.

Tommi [00:11:35]: But you both think that the adventure, it doesn't matter if it's like a short paced adventure, or like endured adventure, the body and mind connection is crucial to cope with.

Paula [00:11:54]: Yes. So, I am a big believer, the systems theories are perhaps experiencing a resurgence. The mind and body are so connected, and that's within the context of the environment and within the context of social people maybe, so the extension of everything, and I think psychology concentrates too much on the brain, although psyche, of course, is more, I like the word spirit, the spirit of us, whatever that is, whatever we believe. But I mean, the mind and body are so close. But now, we are talking about different types of brains and the extended brain, but also within a context and then the dynamic relationship between the activity, the environment, the person and the state, and it's all very subjective and unique and, ah, it's just quite complex. But it is a system, isn't it?

Tommi [00:12:48]: It is.

Paula [00:12:48]: And one massively affects the other. But in the book, on the chapter of endurance, they quite often think that oxygen is the physical measurement of whether we can continue or endure or not. So, oxygen being the limiting factor, or VO2 max or whatever. But what they are proving now is that we can actually endure without oxygen, as it were, underwater, being the proof where you have to keep your face within the water for way longer than was thought. Which seems to be a psychological switch, rather than a physical running out of air. Which fascinates me. This whole stuff, our abilities and resources, I think, are way more than we realise. And we are just discovering that now.

Tommi [00:13:42]: You both have been operating with a huge amount of people who face fear, face excitement, or face challenges that are beyond unbelievable. And are there any archetypes of personalities that cope with these elements of stress better than the others? Who are those who start to cry, for example, when they are [chuckles 00:14:20] hanging on the ropes? Or is there a kind of personality?

Oula-Matti [00:14:29]: I don't know about the personality, but for example, with water, it can be a memory from childhood.

Paula [00:14:37]: A trauma.

Oula-Matti [00:14:38]: Yeah, a trauma. And I see many cases that they remember a thing that they have been submerged, and they remember a hand of father or mother who is taking him or her away from the water. And it has been a close call.

Paula [00:15:00]: I think there's a book called The Body Keeps the Score.

Oula-Matti [00:15:02]: Yeah.

Paula [00:15:03]: Which I haven't yet read, but something in our body has the memory of something, even if we can't cognitively bring it to fore.

Oula-Matti [00:15:11]: Yeah, that's right. But the fear of high places, the heights, probably that's the thing that, let's say, most of the people don't know, because you know the water, you have been in the water, but if you don't like the high places, you are probably not sure what happens when you go to the place which is high, and you have to go somewhere, using a rope down or up. Then, you know it, I didn't know that I had that kind of fear of heights. Sometimes it's like that, and you can avoid high places if you have that kind fear, then you don't go to the high places. But every now and then, there are students who come to my courses, and I ask them, "Do you have a fear of water or, for example, fear of high places?" And they say, "No, I don't have." But probably, they don't know themselves that they have that kind of fear. Or sometimes they know it, but probably, it can be also that they want to face the fear, maybe in a safe place in the school maybe. And that's why it's interesting, because it's the safe place when we do it in the pool, when we do it in the higher place, we have the ropes, we have the safety systems for that, so it's easy, and it's the safe way to face the fear. And probably, you can go over that fear. And I would say it's one possible way to manage the fear.

Paula [00:17:15]: Well, it reminds me of this fact that you can have maybe a plank or a piece of wood or a beam to walk along, which is maybe 30 centimetres wide, and if it's near to the ground, you are happy to walk across it, but if it's over [chuckles 00:17:32] a chasm, or there's a big drop underneath, you can't do it. It's the same. It's the same physical activity, the same objective task, but it's your mind that's making the difference, isn't it? With the safety or not safe. But also, going back to your question about personality type, I think one of the more common ones that are referenced is, funny enough, the big five, which is sometimes described as OCEAN or CANOE, which are great words to use for adventure, so that each letter represents a type, but openness to experience is the main one quoted in relation to adventure, whether people are on a continuum more open to experience or really not at all open to experience. That's one of the main ones that are relevant, I guess, to this discussion, but not necessarily to do with our appetite for risk or challenge. I am not scared of heights or water. I presume you are not, unless you've conquered it amazingly, and you are now doing the job that you do. But I find it fascinating to separate risk from fear. So, one of the things I would like to discuss with you is my little pet theory, which is, for instance, before I went to Antarctica, I had 31 different things that were concerns or worries. I realised that that list contained, half were risks, and half were fear. Okay? With risks, apply risk management or safety management, or whatever you do, instruct, learn, get the right kit, insurance, whatever. So, 15 of my worries before Antarctica were managed by risk management strategies. However, half are still subjective internal fears. And that's where you need some of the other techniques, like the breathing you mentioned or laughter to change your state. So, my little theory is, separate the risks from the fears, and you deal with them differently. They have different sort of strategies or management to deal with them. And one's subjective and internal and human and unique to each of us. So, maybe the solutions are potentially quite unique too. But yeah, it's interesting, isn't it, to look at them as two different categories, and therefore two different strategies to manage. And I want to do a TED talk about that, by the way. [laughs 00:20:01] So, yeah.

Tommi [00:20:07]: How do you cope with fears then?

Paula [00:20:10]: How do I cope with fears?

Tommi [00:20:12]: You have been sailing competitively in around the world, 10 months, you have been skiing in the South Pole, you have been in a river, which I don't remember, you told me.

Paula [00:20:26]: The Mekong.

Tommi [00:20:26]: Mekong River, battling with the kayak that is made by the natives. And just the huge adventures, not knowing where to go, and of course, there are fears and risks involved, and risk management can handle the risk, but how do you cope with the fears?

Paula [00:20:49]: Yeah. So, I think I probably have like 40 techniques [chuckles 00:20:52] altogether. There's so many, and they are all in my kit bag, and there's probably more that I will learn in the future. And I learned a lot of them before I did my degree in psychology. So, they were just instinctive maybe. But you mentioned two. One was breathing, or laughter, so changing the state, they are really good ones. Trouble with breathing though, is it can make you feel more tense. So, people say, "Take a breath or breathe, breathe!" And you're like, [gasping 00:21:18], but if you are breathing in, like I have just done, and it almost stopped me from, it feels more tense. So, think breathing out first is a technique. Breathe out first. Let your breath out, because otherwise, you are holding it in. Or box breathing is known. Peripheral vision has come out recently into research. So, foveal vision is our sharp focus, narrow vision, which is linked to our, to get this right, I think our sympathetic nervous system, which is our fight-flight-freeze. But peripheral vision, if we can engage that, it calms us down again. So, there's lots of these fascinating techniques. If you have the wherewithal to try and use your peripheral vision when you are scared, but that, obviously, takes some self-control or regulation. I use laughter a lot. I use music or changing the state with dancing, physical, playing, laughing, music, it just changes the state. Curiosity is a great one, if you can engage curiosity. So, if you are clinging to a mountain, and you are scared, then trying to be curious about how you are feeling or what your fingers are doing or the moss in front of your eyes, and just look at the moss and the way it's designed, that can calm you down. And I use that quite a lot. So, I personally use laughter [chuckles 00:22:48] because I like it, music, I love music, if it's pumped up, and it's some of my favourite tracks, it will really make me feel stronger and better. Curiosity, I use a lot. I am also quite fact and data, I quite like my data, so the mathematics of something or motivation to do so many miles or minutes or to contract with myself to just do one more hour or one more mile, that will get me through sometimes the dark time. Hope and optimism, goals, I am really a big one for goals. That just keeps me going through all sorts. And reminding myself of why I am doing something. So, if it's for charity or a goal, or people are interested or something, you know, re-engage with the why. So, remotivate myself. I use loads, there's so many, and I have just built them up over the years. Sailing one was, I think, the most dangerous, because it's dynamically dangerous with the weather and the ocean and Cape Horn. So, 22-meter waves, when you are on a little boat going the wrong way, we went westwards against the conditions, really dangerous. And for that, really, it was incremental, like the exposure theory, I think, it was incremental from Buenos Aires to Wellington, it just got more and more dangerous and more and more rough, and the waves got bigger and bigger. But you acclimatise, and by the end, by Cape Horn, it's a joy ride. You are enjoying it, because yesterday [chuckles 00:24:29] it was all so hard, and today, you know, bring it on. So many different techniques. I think everyone needs to build their own tool bag.

Tommi [00:24:38]: Yeah. That was very enlightening that those are operative level of techniques everybody can use, you just need to find the right ones which are suitable for you. And I think we talked about this earlier, the meaning of routines in enduring adventures that, for myself, I like to think that [chuckles 00:25:06] when the poop hits the fan situation, they are always my routines I can rely on when the things are getting [stuff? 00:25:17], and the motivation is going down, there are some basic routines in an environment that I can master. And when I get back to those routines, they give me a self-esteem and [?? 00:25:33] that this might work actually. And then, things start to build up in a better way.

Paula [00:25:40]: And if you are mentally fatigued, you have less resources, you have less solutions to cope.

Tommi [00:25:45]: Exactly.

Paula [00:25:46]: So, if you are in difficulty, and you are mentally fatigued as well, then your solutions or problem-solving skills or creative thinking or ability to calm down is reduced greatly. So, I think having the routines and habits helps you function without too much thinking. So, it releases some mental capacity to then cope with crisis, for instance. It also makes you feel strong and capable and confident and like you are making progress.

Tommi [00:26:13]: Exactly.

Paula [00:26:14]: So, when I describe, again, skiing to South Pole, if I wasn't cleaning my teeth, I knew I was in trouble. If I couldn't even clean my teeth twice a day, then clearly, I was not coping, and somehow I needed to change my perception or my activity, so I was coping again. So, yeah, they are important, the habits, routines, discipline, structure, regularity of some events, something to hold onto. Yeah. Good one.

Tommi [00:26:44]: How about the Sisu?

Paula [00:26:50]: Yeah. Chapter in the book.

Tommi [00:26:52]: Chapter In the book.

Paula [00:26:53]: A Finnish chapter.

Tommi [00:26:54]: There is actually a Finnish chapter in the book, and that's quite an interesting thing. Well, there are many, another one we already actually talked about was this post-traumatic growth. And Sisu, I think they are kind of connected somehow. How do you see Sisu?

Paula [00:27:17]: I love Sisu. So, you talked about resilience before. There's resilience, mental toughness, hardiness, grit, perseverance, there are a lot of psychological concepts which us psychologists like to make them different and detailed, but actually, they are roughly mental toughness. Right? But Sisu I came across is a Finnish concept, a Finnish word, you've got tough people up here. [chuckles 00:27:45] So, there are tough words and mindsets, I think, that come from difficult places where people live, so Scandinavia, Iceland, Alaska, there are some tough mindsets that have, I think, evolved over many years. Sisu, if I am pronouncing it properly, is in effect what in England we call second wind. So, you think you have reached the limit of your skill, strength, energy, capability, life, but somehow, something comes up and gives you a second depth of energy or skill or something, and it comes to your rescue. So, that's specifically how Sisu is described you. You think you are at the limit. And in England, there's a lovely phrase which is second wind. Which is quite nice.

Tommi [00:28:36]: That's interesting, I haven't heard it.

Paula [00:28:41]: It's a nice one. So, second energy, second puff, [laughs 00:28:44] second breath. I don’t know.

Tommi [00:28:45]: Second wave.

Paula [00:28:47]: Yeah. And then, Emilia Elisabet Lahti, who wrote the chapter, she specialises in Sisu, she has now moved it on to describe gentle power. So, too much power can potentially kill you, because if you carry on too much, you can die, right? So, you need to know when to quit or when to stop, ideally, if you can. So, she now specialises in gentle power, where you do need to have the power to continue, but you need to also be kind or compassionate to yourself as to whether you are going to survive or not. So, she has moved it slightly onto a slightly different meaning. So, yeah, Sisu and resilience and that sort of mental toughness to persevere. Again, in England, we use the word grit a lot, because it's a very British word, I guess. But we also need to know when to stop and when to call it a day. And so, I talk about legitimate, this is a bit English, sorry, legitimate, legit quitting, legit quit or shit quit. Sorry if I am not meant to swear, but [chuckles 00:29:55] too late. There's good quitting and there's bad quitting, right?

Tommi [00:30:00]: Yeah. What is bad quitting for you?

Paula [00:30:02]: When you probably shouldn't. There's going to be times on an adventure or a climb or an exhibition where it gets really difficult, of course. And that's when you want to quit, you want to stop, go home, have a cup of tea, get suddenly warm, comfortable, dry, safe, something. There's always going to be that voice calling you to stop when it gets difficult. And I would say, in most cases, you should carry on, because we are very capable, and the pride and achievement and sense of success and I did that, I can do that, hashtag, you know, #thisgirlcan type of stuff, is massive, and it will feed you in future activity. But now and again, death will occur. [laughs 00:30:49] You know?

Tommi [00:30:51]: Eventually.

Paula [00:30:52]: Yeah. It requires a lot of self-regulation to make the right decision at the right time. But most of the time, I think we benefit from continuing, from carrying on, even if it's just for one more mile, one more hour.

Tommi [00:31:04]: Yeah. Life is a bitch, and then we die.

Paula [00:31:06]: Yeah. And when the going gets tough, the tough get going.

Tommi [00:31:11]: Yeah, exactly.

Paula [00:31:16]: What's your opinion? I would love to hear what your experiences of risk or risk management or our relationship with risk, because in the book, we describe it as a benevolent guide and a focusing force. So, it's good for us to feel fear. But what do you think?

Tommi [00:31:33]: Should we be fearless or...?

Oula-Matti [00:31:37]: Yeah, of course, we need to feel fear, because otherwise, if we don't feel fear, we are dangerous for ourselves, it's obvious. But this is actually the biggest, the big scene is this, like I told you, in adventure education and in programme services and customer services, for example, 150,000 tourists come here every Christmas time in Rovaniemi and in Lapland area, and it's an adventure for them. And if we tell them, for example, when they take a part for a ski to safari, for example, or reindeer safari, or they go to swim to the ice swimming place or wherever, if we tell them all the risks that can happen there, we should do that because of the law, we have that kind of customer law in Finland, that we need to tell to the tourists, for example, that there are these different kinds of risks, and you need to know that. And even, you need to know that if the kite is not able to continue, for example, you need to do something yourself. So, here are survival things, for example, in this pack, and you have to take it, and you have to call in this number. Okay. But what happens then when we tell all these risks, for example, to the tourists? So, we have seen already that, in Finland, and it was an inspection of authority in one company, and there was a couple of tourists from I don't know which country, but anyway, the inspector wants to see what kind of a briefing and safety things they tell them. So, after that, when he told them that, if something happens to me as a guide, so here is the rescue pack, and take that, and call that number, they leave the house and left the building because they said, "If this is so dangerous, we can't do that. We thought that this is safe." So, if we tell all these risks that can happen, what happens to the person? The person starts to be stiff, and like in sport, you need to be relaxed, that you can manage, and you can make the top performance. But if you are stiff, what can you do? Nothing. And this is the thing which is very critical, I would say, in programme services and in customer services. And actually, is it so that you have to know all the risks because if you can't handle...?

Paula [00:34:50]: It makes it more risky maybe.

Oula-Matti [00:34:52]: Yeah. After that, you are a person who can't act when something really happens.

Paula [00:35:01]: Good point.

Oula-Matti [00:35:02]: That's the point which is...

Paula [00:35:05]: That's fascinating.

Oula-Matti [00:35:07]: Yeah, it's difficult.

Paula [00:35:08]: You are right.

Oula-Matti [00:35:08]: But for example, if I have a company, and I know that we have plenty of risks, should I tell all the risks or keep maybe something?

Paula [00:35:19]: But you are right, if somebody is too stiff or too scared, or even their mind closes, so they are narrow-minded, their brain doesn't function as well, let alone their body, they will perform less well. So, they will be more likely to have an accident, more likely to break a leg, more likely to not enjoy the experience. So, that's interesting.

Oula-Matti [00:35:40]: The law says one, but the common sense says another thing.

Paula [00:35:44]: Yes. And also, the guide or the relationship with the experience, ideally, is a bit fun, or they are enjoying the scenery. I have seen so many maybe tourists whose faces are so set with worry or fear or uncertainty. They are not enjoying the scenery; they are not stopping to look at the trees or the snow or the reindeer. Interesting.

Oula-Matti [00:36:05]: Yeah. So, this is one example what has happened in this season, and it was actually a programme service where you float with a survival suit on, lying on your back in the water and watching perhaps Aurora borealis or maybe a black sky. But anyway, when you are there, I am not sure did they tell it like this, that if you go to the water, there's the cold shock tomorrow.

Paula [00:36:38]: Yes, I will experience that. I know, yeah.

Oula-Matti [00:36:41]: Yeah. And okay, it's a risk. But after one minute, you will be okay.

Paula [00:36:48]: Yeah. And that's good for us.

Oula-Matti [00:36:50]: Yeah, that's right. But what happened? So, they went floating to the ice hole, and somebody threw water, cold water through the ice, and one customer started panicking. And he flipped, and the face was on the water. And [breathes in 00:37:11] he took the water to the lungs, and the heart stopped, and they have to start the CPR. And okay, the result was good, he came back, but we have had this kind of close call, for example, this season over here.

Paula [00:37:29]: I cannot imagine that.

Oula-Matti [00:37:30]: And this is the problem that, is it so that you need to know the things about the cold shock, okay, probably you would, or you should know something about that when you go to the water, but when you have this rescue suit on, so there wouldn't be that kind of cold shock. But if you have a cold water in your face, then the cold shock can start.

Paula [00:37:59]: It's a fine line.

Oula-Matti [00:38:00]: Yeah. So, that was one example of it.

Paula [00:38:06]: Because I am all for people taking risks, because it's good for us, right? It helps us to build the muscles of responsibility, response ability, any survival training is helping you to go through already experiences, so you are quicker at responding next time, you have more skills, more knowledge, more wisdom, more ability to respond appropriately. So, we need to go through some difficult times and learn to cope. And if we are too cotton wool balled, which is [chuckles 00:38:41] what we say, surrounded in cotton wool, then how are we going to learn and grow and develop our ability to cope? But life these days requires perhaps less coping skills. You talk about tourists, if people are coming from a city, and they work in a city, then their environment is an apartment block, and their office is air conditioned, and they just have to go from one to the other, and they have a very comfortable lifestyle. Which might suit them, they might be a bit sedentary, perhaps, or languish. They are not learning skills to cope. But maybe they don't need to, maybe their whole life will be quite easy and comfortable. But I do believe in putting people through challenging experiences, and safety tourism is a thing, and I know a story of some tourists who thought a whitewater rafting experience was going along a cable under the water. They thought they were attached to a cable in a whitewater [laughs 00:39:50] experience. So, yes, there's a line somewhere.

Oula-Matti [00:39:56]: So, this tourism is one thing. The other one is the schools and young kids and the way where we are going at the moment. So, the result won't be good, because I know it already happens in UK, and it starts here, that the teachers won't go outside with the children because there are some kinds of risks. Or actually, the question is the parents. They say that, my daughter or my son, it's not good to go outside because they can take their phone there or lose their phone there or slip or whatever can happen there. It's easier to stay inside. And this is the big thing, as well, that if you don't face the risks, for example, as a child, you don't go outside, you don't know what is cold weather. Okay, it's not a good idea to go outside and to thin ice, for example, to the lake. But I would say that my age person know, because we did it, we climbed on the trees, we know that this tree is not good enough for climbing, we knew it some way.

Paula [00:41:22]: You learned the hard way.

Oula-Matti [00:41:23]: Yeah, we learned that risk management by doing. And the thin ice, as well, because we hear if there's a crack, we knew should we continue or go back. But nowadays, the parents are like that. Don't go there because it's dangerous. And it's the same with the sports as well. Maybe this is some kind of a legend, you can say if it's true, but in UK, they say that, for example, pushups, it's forbidden to do pushups in the schools, because it can make harm to your wrists when you are a child. I have heard this maybe. And running, if you do running with the school children, you should have a soft surface, that it's okay, because otherwise, your knees and your ankles are...

Tommi [00:42:24]: Sprained.

Oula-Matti [00:42:25]: That's right. So, if we are going that way, that we don't face risks, different kind of weather, the cold weather and the rain and whatever, in the end of that road, there is a catastrophe. Because if something really happens, I mean the electricity goes [slams the table 00:42:47] like this, off, and next three weeks we are without electricity, for example, here in Finland, and it's minus 20. And we haven't tried different skills, for example, because it's dangerous to try to have a knife and make a fire, for example. So, in the end of that road, there's a catastrophe, because we don't know how we should do there.

Paula [00:43:16]: I agree, a hundred percent. Although what I've seen before is maybe some people will have a sedentary lifestyle, if they are living in a city, working in a city, and certain countries more than other countries, maybe it doesn't matter if they learn survival skills, but hope that nothing happens to them. Although Covid, I think, was a good example. None of us could manage or expected it. So, something could come in and test our abilities. But also, I think for our physical and mental health, so not just the lifestyle lessons that are useful to know if there's a power cut, but definitely, for our physical health, movement and muscle and exercise and fresh air and nature, but also for our mental health. Otherwise, we languish, we fail to grow, we just get static, and the world moves on, and if we languish, we are not growing or adapting, but also, mentally and physically, we are just not using our muscles, and we will deteriorate or go soft potentially over many years. So, I think, in England, yes, there is this trouble about safety-ism or the health and safety culture, which I personally have a big problem with, wearing goggles to play conkers, with the big nuts with strings that we hit each other with. I mean, this is all fun childhood games, and maybe even designed to help us to learn to cope. It's a similar concept to not be able to lose at sports, as well, in English schools now. So, you have a game of football, and the teacher is told, "Don't keep the score", because you can't have a losing team. I mean, it's the same approach. As you say, it's catastrophic, we are not learning to lose, we are not learning to deal with failure or being the losing team, like we are not using the physical survival skills either.

Oula-Matti [00:45:18]: So, I would say that we are in critical point at the moment here in Finland, and also probably in UK, and wherever, because if we continue like this...

Paula [00:45:34]: We devolve. [chuckles 00:45:34]

Oula-Matti [00:45:35]: Yeah. That's right. Yeah.

Tommi [00:45:36]: Exactly.

Paula [00:45:37]: And that's why we need to have these conversations, Tommi. That's why we do what we do, because we are passionate advocates of nature, sport, movement, adventure, expeditions, pushing ourselves, risk management and all that growth. That's why we do what we do. And that's why this is an important conversation to get more people challenged and being challenged.

Oula-Matti [00:46:02]: That's right.

Tommi [00:46:02]: Yeah. And I think we all agree that adventure is part of inner self-development processes. There is always a part of nature involved. But then, in your book, there was this fifth perspective that's really interesting.

Paula [00:46:26]: Okay. [chuckles 00:46:27] Okay.

Tommi [00:46:27]: [chuckles 00:46:27] And when I see through the abstracts, I noticed that there are so many studies speaking about reconnection to nature through adventures.

Paula [00:46:42]: Yes.

Tommi [00:46:43]: And that's really interesting stuff for me, because that's my area of study, to try to figure out ways how to really make people to connect to nature. And I use adventure pedagogics, for one part. Can you tell us about this five perspectives of adventure?

Paula [00:47:08]: So, everyone always says define adventure, it's a very difficult thing to define, and you could say it's everything and anything, it's up to the person, how they experience the world. Or you can say, specifically, it's a set thing. But I agree it has to be outside. Because if it's in an inside environment, it's pre-planned and premade, constructed, so it can't be adventure, and it hasn't got the weather, which adds another element. So, the five frameworks we describe at the start of the book to try and define adventure really is, first of all, as an activity. So, there could be an adventurous activity which describes adventure. And that, as well, is [chuckles 00:47:51] difficult to define, because an extreme sport, I think, quite often is an adventurous activity, but lots of other traditional sports aren't. So, anyway, I won't go fully into that right now. So, adventure by activity can be a definition. Adventure, how it is experienced through the person is another framework. So, somebody living in Mumbai who comes to Finland, or vice versa, they would then experience different adventures because their life is at a different place. So, through the person, the way they uniquely and subjectively experience is an adventure. So, me maybe making a cake, if I haven't made a cake before, you could say it was an adventure. I would disagree. The third way is the context. So, it has to be about the context in which you are for it to be an adventure, which is outdoors, nature, the weather, the environment, the terrain, terra incognita, the context in which you are playing or adventuring or journeying, wayfare. So, activity, person, context. The fourth one, which is an easy one, I think, to agree with, is the dynamic interplay or relationship between those three. So, it is an activity of some sort with a person's unique subjective experience of it within a context which, we agree, is outdoors, but that could be all sorts of different things. So, that's the fourth one. [chuckles 00:49:24] The fifth one we posit in the book is a state, so a bit like flow or love. So, it's the dynamic interplay of those four previous ones, but it is actually a state of being, and it's a combination of factors. I haven't got the book on me at the moment, but there is quite a nice description, if anyone does get it, where it creates a state. So, flow as a state is described as high challenge, high skill. It does contain some of those elements, but also within a natural setting and so on. So, that's our fifth framework that we were suggesting in the book.

Tommi [00:50:08]: Yeah. That's very interesting stuff. Do you have any thoughts about it?

Oula-Matti [00:50:17]: I will have to read the book first. I don't know how to answer that one.

Tommi [00:50:18]: Yeah. Yeah.

Paula [00:50:20]: Everyone, buy the book.

Tommi [00:50:21]: But in this fifth perspective, you are saying also that adventure has profound benefits for both people and planet.

Paula [00:50:29]: Yes.

Tommi [00:50:30]: How does the planet...?

Paula [00:50:31]: Right, right.

Tommi [00:50:33]: Was this the frame you were...?

Paula [00:50:35]: So, also my biggest takeaway, myself, from this book, you write about it, you think about it, you have fresh thoughts and concepts and "aha" moments and insights, but my final biggest output, for me, is that symbiotic relationship with nature. So, the last chapter, there are chapters in here about transcendence and the environment and our relationship with nature, but the last chapter was called Giving Back to Nature. And at the moment, of course, there's a lot of discussion around saving the planet and being consciously eco-friendly and all that. So, Giving Back to Nature was the title of the last chapter, and I thought, hold on a minute. That is still quite human-centric. It's still quite patronising. [chuckles 00:51:26] Nature gives us back a lot. And the gift that it gives, the fresh air, the green therapy, the beauty, awe of trees and stars and flowers and swimming. So, actually, we just called it Giving Back, because both people and planet have to have this two-way relationship, I think. So, I think it's still quite patronising or egocentric of us to say, "Let's save the planet", because I think, actually, we are trying to say, "Let's save ourselves, so we don't destroy the planet, so that we can carry on surviving as a human race." But the planet gives so much to us, and it's a very strong ecosystem. And I think adventure psychology, a lot of it is being outdoors, experiencing nature. Ideally, of course, not destroying it, but I think the gift that we receive from being in nature is massive. So, I think, for me, adventure psychology is quite special at the moment, because it's not an indoor sport, it's an outdoor recreational accessible thing for us all to do. But it's very much intertwined with the context and our experience with nature. Not just in nature. And we are natural beings, of course, ourselves. So, it's a bit like avatar or the concept of biophilia where we feel very connected with nature, but it's definitely a two-way relationship.

Tommi [00:52:56]: Yeah, I agree. And I have used the phrase like you need to, you need to... How does it translate?

Paula [00:53:06]: Say it in Finnish maybe.

Tommi [00:53:11]: You need to, no, you need to love nature first before you can protect it. And that's kind of a framework I like to think, how to create love for the nature, and it's not just mindfulness, nature-based therapy things, it's about our relationship to nature and feeling the elements.

Paula [00:53:45]: The oneness, as well.

Tommi [00:53:46]: Yeah. And the oneness and feeling the elements and staying in the nature alone, not always with the group, having time, not detailed plan what to do in the nature, but just to interact with the nature. Those are the elements that create experiences from the nature, and that way, they start to produce love against the nature. And when you love the nature, then you can really protect the nature.

Paula [00:54:25]: Because it matters. It makes it matter.

Tommi [00:54:27]: It matters, yeah. There needs to be a meaning for the nature. And I have noticed with the students, these adventure-based experiences in a nature, in harsh conditions, those are the elements they remember the rest of their life. They like to go back in the place where it happens on their spare time, they like to reconnect, rememorise the adventures they had with the friends, and it somehow moves something inside of them, and they start to respect nature in a totally different way. And they take it as a part of their everyday life. And when I see that happens, I get hopeful that, okay, we don't just consume the nature.

Paula [00:55:26]: I have shifted.

Tommi [00:55:27]: Yeah. We make things that help nature to provide wellbeing for us in the future.

Paula [00:55:35]: Yes. And the book talks about those three stages we go through. I think consumption was the first stage where we are using nature, obviously, to create fire or to cook. Then, it was a combat, it was a battle with nature. So, some of those extreme experiences maybe students have, it might be a more combative relationship. But ideally, the next higher level, if you like, is the collaborative phase, where it's not a battle, we are not trying to conquer the waves or the mountains, [chuckles 00:56:08] but we are actually trying to have a collaborative relationship with it where we are going with the flow of nature, and we are enjoying the seasons or the changes or the waves coming in and going out, or whatever that is. So, I think a lot of people are still on the consumption or combat, conquering relationship. And ideally, we are shifting more towards the collaborative, symbiotic, two-way, unconditional positive regard for each other stage.

Tommi [00:56:40]: I didn't think of that myself, that I need to develop the skills to cope with the nature in the hardest conditions, but then, suddenly, I realised that that's not the way actually, and I started to use this, not time-bounded, not activity-bounded approach to nature with the students. And I wanted just to push them there and give them time to adapt to what's happening and get kind of interested in what's around them. And that makes a huge difference for the mindset. But I am not sure if it's possible without those two elements you mentioned, the battle and the other.

Paula [00:57:35]: Consumption.

Tommi [00:57:36]: Yeah, the consumption.

Paula [00:57:37]: Conquering.

Tommi [00:57:38]: I have done those in my life, so is that a kind of a process or can we go straight into?

Paula [00:57:46]: I don't know. I mean, there's evolutionary psychology, which is why we now think and feel what we now think and feel, and it's because of evolution and what we have gone through in the past. I don’t know if we have gone through those phases as a human race, or whether each individual needs to go through those phases, or whether we can be born straight into the sort of community which respects and has a two-way relationship. I am always hopeful, I am an optimistic person, and [chuckles 00:58:16] I like to think that we are moving in the right direction, albeit a lot of things that still need to be fixed and sorted, and eco anxiety is massive now, and I think the younger generations do have a bit of a challenge. But I am hopeful and optimistic that we are going in the right direction.

Tommi [00:58:40]: You say that you have like a soul picture in general. And have you ever visited with the natural tribes, and how do you see their relationship to nature?

Paula [00:59:03]: So, yes, I have been to the Amazon or West Papua, Borneo, Kalimantan, so real deep, deep jungle tribes without much, I never know what word to use, civilisation, you know, without much mechanical constructions and consumerism and all that, and without, I don't want to sound patronising, I just think they have got quite a good life going on. And I know they want the t-shirts or the cigarettes or the money or the tourism. So, it can sound like a western, white, patronising point of view, but actually, when I really look at them, I think they have got a better life, and the stressors that we experience in Europe or America, ridiculously, if we get an email or too many emails or [laughs 00:59:54] things that we, a laptop just pinging a noise that can really get us down. I think we have a worse life. And their simplicity, which sounds patronising, but their absolutely simple and two-way relationship they have with the environment and their communities and families and children and older people and nature is fantastic. But of course, they want the other, or not all of them, but I can understand if they want the tourism or the dollars. But my happy place is, yeah, in the jungle with a tribe of people who I just communicate with through hand signals and eye contact.

Tommi [01:00:41]: Yeah. I have a friend who lives now in Helsinki, but she used to live two years in Tanzania in some tribe. She was married with one of the men from the tribe, and she said that that was very ascetic environment, but that was her happy time. When she got back in Finland, the stress and everything started to kind of push through.

Paula [01:01:19]: Yeah.

Tommi [01:01:20]: Hey, okay, I am sure that we can continue this with a pint or something.

Paula [01:01:29]: Oh, okay. [laughs 01:01:30]

Tommi [01:01:29]: But if there's a conclusion, you said why. What is your opinion? Why should we have an adventure? As a conclusion.

Paula [01:01:40]: Should I go first? Are you thinking?

Oula-Matti [01:01:45]: I have one idea about the adventures, why do we have, or is there an adventure education, for example, something that we can take through the sports and sport instruction, this is the one topic I thought here. And I would say that we have, for example, Finnish ski instructors association updated their pedagogical things just this season, and they took this kind of idea of adventure education to the ski instructing things, that there should be physical safety, psychological safety and social safety, three different kinds of safety circles that we need to use when we are teaching skiing, for example. And this is the idea, probably, which comes to the sports more and more from the adventure education side. And I would say that this is the common thing, and this is the future of sport instruction, because we just talk about the risks and persons and fears and everything. So, the instructors need to know not only the sport, but these mental things and psychological and social things and safety issues. So, three circles at least. Maybe there are more circles. But I would say that this is the future, and it already is in skiing instructors association, for example.

Paula [01:03:47]: Interesting. I think elite sports have had a few commentators in the last few years, like the Olympics, I remember there's a few elite sport performers who are broken, or they have just been pushed too hard, and they can crash, or they lose their identity or life after competing at an elite level. And that has been commented on a bit lately. So, I think the psychological safety or the mental health or wellbeing of sports performers is becoming more important and more understood or aware. But also, I think the human race, generally, we are suffering a lot of anxiety and depression and suicidal tendencies more and more. And so, mental health and mental wellbeing is massive. I think adventure is a fantastic solution, because I was listening to a webinar last night, and it talked about interventions, and it's pharmaceutical, for instance, drugs or translucent properties that's coming back into fashion, if you like, or therapy, which is quite often in a locked room. So, I think, let's get outside, get out into the natural world, which is a very, well, I don’t know what to call it, whether it's nature's chemists or nature's, I don’t know, but the healthiness of moving, being outside, getting some fresh air and having to struggle and learn to cope is just so good for us. And I just want to finish, the phrase that came to mind when you were speaking about your three circles is, we need to go knowingly into the unknown. So, it's okay to have the right kit, training, safety skills, drills, classroom talking about psychological safety and social support. So, let's go knowingly, with an amount of confidence and skillset. But then, we still need to take that leap into the unknown to explore the future, tomorrow, innovation, invention, testing ourselves, finding out stuff. Otherwise, we are not going to progress. But the foundations of going knowingly help us to, therefore, then go into the unknown, which to me is an adventure. And an adventure is defined as a future challenging undertaking, which basically life is. So, we shall see where it takes us.

Tommi [01:06:18]: Yeah, exactly. That was a very good ending for our interview moment. We have been talking about one hour, and I think we will stop now and continue without the recording part. [chuckles 01:06:33]

Paula [01:06:34]: But with the beer that you just promised.

Tommi [01:06:36]: Yeah, I promised you a beer. [laughs 01:06:37] Okay. Thank you all.

[jingle 01:06:42]

Jakso 8. Digitaaliset ratkaisut harvaan asutun alueen tukena. Active Arctic Podcast, Osa 4

[00:00:09] Pohjoisen tekijät - Lapin ammattikorkeakoulun podcast

Jaakko Lahtinen [00:00:15]: Lämpimästi tervetuloa Active Arctic -podcastin pariin. Täällä linjoilla jälleen tuttu ja turvallinen Lahtisen Jaakko, ja tänään on itselleni vähän entuudestaan tutumpia vieraita. Multa löytyy täältä kaksi projektipäällikköä, Tuuli Tikkanen ja Mika Uitto. Haluaako Tuuli aloittaa vähän kertomalla itsestään?

Tuuli Tikkanen [00:00:33]: No niin. Kiitos Jaakko, ja kiitos kutsusta tähän podcastiin! Eli tosiaan Tikkanen Tuuli on minun nimi, ja toimin Lapin Ammattikorkeakoulun puolella tämä hankkeen projektipäällikkönä. Hankehan on yhteinen Lapin yliopiston kanssa, ja yliopiston puolella on Ella Björn tässä projektipäällikkönä. Mä olen vuoden päivät Lapin Ammattikorkeakoulussa talossa, että oon ihan uusi AMK:ilainen. Tausta mulla on finanssialan puolella. Siellä oon ollut yli kymmenen vuoden ajan. Sitten myynnin eri tehtävissä sen jälkeen. Tämmöinen liiketaloudellinen tausta on mulla vahva.

Jaakko Lahtinen [00:01:09]: No niin, Tuulilla löytyy liiketaloudellinen tausta, mutta mitenkäs Mikalta sitten?

Mika Uitto [00:01:13]: Joo, terve vaan! Eli Uiton Mika ja sama talo eli Lapin Ammattikorkeakoulu ja siellä oon projektipäällikkönä Frosbit Software -labralla. Eli se on ICT-ohjelmistolaboratorio Lapin AMK:n sisällä Rovaniemellä. Seitsemän vuotta oon siellä kohta tehnyt hommia, ja kohta neljä vuotta projektipäällikkönä. Suunnittelen aika laajalla skaalalla eri toimialoille hankkeita, ja nyt oon tässä digitaalisen osaamisen asiantuntijana tässä hankkeessa.

Jaakko Lahtinen [00:01:44]: Kyllä vain. Ja molemmat toimivat tosiaan Active Arctic -hankkeessa, jossa tosiaan kehitetään digitaalisia ympäristöjä ja ratkaisuja harvaan asutun Lapin hyvinvoinnin ja yritysten tueksi. Siellä kartoitetaan digitalisaatiota ja uusien teknologioiden mahdollisuuksia vastata alueelle ilmenneisiin tarpeisiin. Hankkeessa kehitetään myös uuden teknologian hyödyntämiseen perustuvia liiketoimintamalleja ja lisätään tietoisuutta teknologisista ratkaisuista. Kuten aiemmin Tuuli jo mainitsikin, niin kyseessä on yhteishanke, jossa on toimijoita sekä Lapin Ammattikorkeakoulusta että Lapin yliopistolta. Mutta tänään meidän keskustelun keihäänkärki on oikeastaan siinä, että mitä tässä hankkeessa on tähän asti tehty, ja mitä oivalluksia on syntynyt tähän mennessä. Tässä itsekin, kun on hankkeessa mukana ollut, niin monessa keskustelussa olen kuullut sitä, että tietoisuuden lisääminen on erittäin tärkeä teema meidän hankkeessa. Niin mitä tällä tietoisuuden lisäämisellä oikein tarkoitetaan? Voisiko Tuuli aloittaa avaamalla tätä?

Tuuli Tikkanen [00:02:46]: No joo. Eli tietoisuutta sekä asukkaille, yrityksille ja eri toimijoille siitä, minkälaisia digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja löytyy juuri niin kuin aikaisemmin sanoit, niin niihin tarpeisiin nähden, mitä Lapissa esiintyy. Eli onko yrityksen tarpeet sellaisia, että niihin voidaan digitaalisin keinoin löytää ratkaisuja, miten voidaan palvelujen saatavuutta turvata pitkien etäisyyksien alueella, ja tietoisuus juuri sitäkin kautta, että kun asukkaille syntyy tietoisuutta siitä, minkälaisia hyvinvointiin liittyviä mahdollisuuksia on, niin hekin sitten alkaa vaatimaan niitä yrityksiltä ja ehkä sieltä julkiseltakin puolelta.

Jaakko Lahtinen [00:03:25]: Juuri näin. Herääkö Mikalla ajatuksia tästä tietoisuuden lisäämisestä?

Mika Uitto [00:03:29]: Joo. Voisin lisätä sen verran teknologianäkökulmaa, että monet uudet teknologiat ehkä vähän tuntuu jopa vierailta ja pelottavilta joillekin toimijoille, kuten tekoäly ja robotiikka ja niin edelleen, joten niiden avaaminen on tärkeää, sillä tavalla lisätä tietoisuutta, että mitkä ne on ne hyödyt, ja mitä siitä voisi se oma yritys tai kunta hyötyä.

Jaakko Lahtinen [00:03:51]: Kyllä vain. Se on itse asiassa havainto, mitä itsekin olen tehnyt matkan varrella, mitä Mika sanoi tuossa. Seuraava kysymys käsitteleekin tätä matkaa, että minkälaisia tämän matkan varrella on syntynyt. Haluaako Tuuli aloittaa sieltä?

Tuuli Tikkanen [00:04:05]: Joo. Mehän on oltu hankkeessa paljon mukana, oikeastaan hankkeen heti alusta alkaen kaikissa erilaisissa tapahtumissa, ja ollaan niitä pyritty järjestämään. Eli ollaan yhdessä alueyritysten ja järjestötoimijoiden kanssa yhteistyöllä muun muassa Kemissä ja Kemijärvellä järjestetty tämmöisiä Ikääntyvän hyvä digiarki -tilaisuuksia. Siellä ollaan huomattu oikeastaan vähän tuohon tietoisuuden lisäämiseen liittyen, että ihmiset yllättävän ennakkoluulottomasti suhtautuu tähän uuteen teknologiaan, ja ollaan kiinnostuneita siitä, miten esimerkiksi siellä kotona voi asua pidempään turvallisesti, varsinkin, jos on paljon yksinäisiä ihmisiä. Tai sitten, että minkälaisia virikkeellisiä juttuja voidaan digitaalisin keinoin lisätä. Ollaan oikeastaan havaittu sellainen asia, että kun me ollaan yhdistetty toimijoita, niin selvästi näkyy sellainen, että on se yhteinen intressi, yhteinen halu parantaa lappilaisten ihmisten elämää ja tukea esimerkiksi ikäihmisiä siinä kotona asumisessa ja syrjäytymisen riskien torjumisessa. Sitten tämmöinen, minkä haluaisin tässä myös sanoa, että vaikka on paljon tehty ikäihmisille tiettyjä asioita, niin kyllähän näillä ratkaisuilla pyritään löytämään kaikille ikäluokille ja kaikille asukkaille sitä hyvinvointia. Eli myös tärkeänä siellä ovat lapset ja nuoret.

Jaakko Lahtinen [00:05:37]: Kyllä vain. Voisin nostaa tähän myös, kun toimijoita on ollut meillä yhdessä erilaisissa tapahtumissa, niin meillähän oli Hyvinvointiteknologiamessut viime vuoden loppupuolella, ja meillähän on tulossa seuraavat Hyvinvointiteknologiamessut elokuussa 2023. Siellähän oli Mika muun muassa esittelemässä, ja itse olin haastattelemassa. Haluatteko vähän avata, minkälaisia kokemuksia sieltä Hyvinvointiteknologiamessuilta jäi? Jos vaikka Mika aloittaa esittelijän roolista?

Mika Uitto [00:06:06]: Joo. Mehän vierailtiin HIMSS-tapahtumassa Helsingissä, järjestettiin se viime keväällä ja sieltä jonkin verran tuotiin sinne puhujia ja teknologiaa, mutta myöskin täältä Lapista osaamista esille ja puhujia. Itselle jäi kyllä vahvasti mieleen, miten hoitotyöhön on tulossa uudenlaisia ratkaisuja, eli tällaisia tukirankaratkaisuja ihan, että ergonomisesti pystyvät toimimaan paremmin eivätkä loukkaa selkiään nämä hoitajat ihmisiä nostamassa, konkreettista hyötyä tästä teknologiasta. Kaikki laitteet, mitä on tulossa, niitähän kehitetään tavallaan terveydenhoitoalan tueksi, ja siinä mielessä se messu oli onnistunut, että siellä oli aika paljon yleisöä ja nimenomaan kohderyhmää, jotka näki sitten näitä meidän kokoamia puhujia ja sitä teknologiaa.

Jaakko Lahtinen [00:07:04]: Minkälaisia ajatuksia Tuulilla on? Tuulihan oli siellä pyörittämässä tätä orkesteria niin sanotusti, niin mitenkä meillä siellä sujui?

Tuuli Tikkanen [00:07:12]: No messuthan oli tosi menestys, niin kuin Mikakin tuossa sanoi. Siellä selvästi aisti sen, että tarvetta oli tällaiselle tilaisuudelle. Eli meillä Lapissa kuitenkin tämä hyvinvointiteknologia, terveysteknologia esimerkiksi on uusia asioita, ja tämä oli ensimmäinen tapahtuma, mitä ei aikaisemmin Lapissa ole ollut. Niin tosiaan pikkuisen jännitti ennen messujen alkua, että saapa nähdä, miten tässä käy, mutta oli kyllä mahtavaa sitten, että paikalla oli paljon väkeä, ja toivottiin uutta tilaisuutta. Sen vuoksi järjestetään tänäkin vuonna tämä tapahtuma.

Jaakko Lahtinen [00:07:49]: Eli jokaiselle kuulijalle nyt, niin otahan ensi kerralla myös kaveri mukaan, ellet itsekin ole ollut viime messuilla paikalla, niin tule sinäkin ihmeessä katsomaan, mitä meillä on syssymmällä tarjota. Mennäänpä sitten hyvinvointialan mikro- ja pk-yrityksiin ja heidän mahdollisuuksiin digitalisaation saralla, niin minkälaisia mahdollisuuksia tämänkaltaisista innovaatioista? Aloittaako Tuuli sieltä?

Tuuli Tikkanen [00:08:16]: Joo. Voisin siten aloittaa, että monesti nämä pienet yrittäjät ja pk-yritykset on kiinnostuneita uudesta teknologiasta ja uusista ratkaisuista, mutta esimerkiksi siinä käyttöönotossa voi olla hankaluuksia ja sellainen osaamisen puute voi olla monesti siellä taustalla, että ei osata tai tiedetä hakea sitä tietoa, ja yksi tärkeitä asioista, mitä yleensäkin digitaalisten ja teknologisten ratkaisujen käyttöönotossa on, että se tukee aidosti sitä omaa ydinliiketoimintaa. Eli vaikka tien toisella puolella olevalla kollegalla olisi joku kiva juttu tai härpäke siellä käytössä, niin se ei välttämättä tarkoita, että se sopii sinun toimintaan laisinkaan. Tällä esimerkiksi hyvinvointipuolella, nyt kun meillä on esimerkiksi uusi hyvinvointialue aloittanut vuoden alusta, niin hirveän tärkeää on, että pienet yritykset tekisivät yhteistyötä keskenään, jolloin he pystyisivät vastaamaan hyvinvointialueen tarpeisiin. Pk-yritykset yksinään eivät välttämättä pysty vastaamaan isoihin tarpeisiin, mitä on. Yhteistyö on sellainen yksi tärkeä asia. Eli vaikka puhutaan digitaalisista ja teknologisista ratkaisuista, niin monesti se toimintatapojen muuttaminen ja tiettyjen prosessien muuttaminen voi olla myös avaintekijä.

Jaakko Lahtinen [00:09:42]: Tosiaan tähän vastaukseen voisinkin nostaa meidän toisesta jaksosta, jossa meillä oli digitaalinen liiketoiminta käsittelyssä, niin siellähän Miettusen Minna korosti myös sitä, kuten sanoitkin aiemmin, niin välttämättä se toisen juttu ei toimi juuri sinulla, että se on tärkeää sitoutua siihen yrityksen strategiaan, että minkälaisia innovaatioita otetaan käyttöön. Mutta onko Mikalla näkemystä, sulla on asiantuntijuutta erityisesti kaikkeen tällaiseen digitaaliseen hommaan?

Mika Uitto [00:10:11]: Joo, kyllä varmaan meidän yksi tärkein, mitä ollaan tehty, niin ollaan tämän teknologian esille tuomisen lisäksi pyritty näyttämään sitä digitaalista liiketoimintaa, että mitä se voisi olla eri toimijoilla, on se sitten fysioterapiaa tai ICT:tä, ja miten ne nimenomaan voisivat tehdä yhdessä sitä. Esimerkiksi sellaiset alustaratkaisut ovat, mitä me tässä ollaan pyöritelty, tarkoittaen sitä, että löydetään niitä yhteisiä palveluita ja mietitään, mitä uutta voidaan tehdä yhdessä, nimenomaan vastaten tuohon Tuulin kommenttiin siitä, että yhdessä voidaan vastata isompiin kokonaisuuksiin pieninäkin toimijoina.

Jaakko Lahtinen [00:10:52]: Juuri näin. Eli yhteistyö on merkityksellistä, ja luodaan uusia asioita juurikin tarpeisiin pohjautuen. Itse asiassa juuri erilaisiin tarpeisiin pohjautuen voitaisiin mennä hankkeissa kehitettyihin pilotteihin. Täällähän on ollut kolme erilaista, eli Metsänkävijä-VR-ympäristö, VR-sovellus, sitten on tällainen Heltti ja Ennakointipilotti, niin haluaako Tuuli aloittaa näistä kertomisen?

Tuuli Tikkanen [00:11:23]: Joo. Nää pilotithan on syntyneet ja saaneet ajatuksensa juuri siitä, että kun on kartoitettu näitä Lapin alueen tarpeita, sekä tässä meidän omassa hankkeessa että aikaisemmissa hankkeissa, mitä on ilmennyt tuloksia, plus sitten tietenkin, mitä on laadittu Lapin alueella muutenkin, esimerkiksi koronan jälkeiseen aikaan liittyviä havaintoja, ja sitten mietitty, että mitä Lapissa on sellaisia vahvuuksia, mitä me voitaisiin itse täällä... mihin meillä osaamista riittää, niihin pilotteihin tietenkin huomioiden. Sitten tuli tällainen ajatus tällaisesta muun muassa kaiken ikäisille... Eli jos on vaikka niin, ettei pääse liikkumaan luontoon tai ei ole jostakin syystä... on vaikka sitä masentuneisuutta, niin tällainen green care -muotoinen VR-sovellus eli virtuaalinen luontokokemus, ja siinähän tietenkin Frostbit vahvassa roolissa sen tekemisessä. Eli yhdessä sitä on tehty hyvinvoinnin asiantuntijoiden kanssa, eli siinä on hyödynnetty green care -asiantuntijoita ja alueen toimijoita. Eli me ollaan tämän VR-sovelluksen tai Metsänkävijän kanssa käyty Päivätoiminta Onnimannissa eli Lapin Muistiyhdistyksen tilaisuuksissa ja Rovaseudun hoivapalveluissa ollaan oltu. Eli alustavasti ollaan siellä ikäihmisten luona oltuj a saatu sieltä sitä käyttäjäkokemusta, palautetta siitä, että mitä siellä tulisi huomioida. Eli se ympäristö väreineen ja kaikkine äänineen on käyttäjien pohjalta muotoutunut. Että meillähän ei sitä terveydellistä asiantuntijuutta ole, niin sitä on haettu sieltä kautta. Heltti on syntynyt sitten myös työpajojen ja aikaisempien tulosten perustella, ja minä voisin Mikalle antaa siinä puheenvuoron, että Heltistä vähän lisää... ja voit toki täydentää myös metsänkävijää.

Mika Uitto [00:13:22]: Joo.

Mika Uitto [00:13:22]: Joo. Ehkä siitä Metsänkävijästä, niin odotinkin, että siitä kyllä kiinnostutaan, mutta se vastaanotto on ollut hyvinkin... että ollaan oltu kiinnostuneita ja halutaan, että sitä jatkokehitetään, ja muun muassa ikäihmiset on olleet innokkaita tästä sovelluksesta ja muutkin, jotka sitä on testanneet. Eli se todellakin tuo lisäarvoa päivään, jos välttämättä ei pääse poistumaan sieltä kotoa. Hyvin paljon jatkokehitysideoita on siinä mielessä, että siihen voi vaikka hajuaistejakin yhdistää, mikä nykyään on mahdollista, ja liikkumista, ehkä tuntoaistia sillä, että sinne luodaan jotakin fyysisiä objekteja, vaikka sieniä, joita sä voit poimia, jotka vaikuttaa esimerkiksi motoriikkaan ja sen ylläpitoon. Eli paljon on jatkokehitystä siinä, ja oon siitä tyytyväinen, että hyödyt on huomattu. Heltistä ehkä sen verran, että sehän vähän liittyy siihen alustaratkaisuun, mitä jo aiemminkin mainittiin, eli siellä olisi toimijoiden tarjoamia palveluita ja ne olisivat helposti saatavilla ja tavallaan skaalattavina siellä, että pienemmästäkin yrittäjästä isompaan. Että olisi helposti saatavat palvelut kaikille tämän hyvinvointisektorin alalta ja koko Lapista. Siitä ei oikeastaan sen enempää. Haluatko Tuuli Ennakointipilotista?

Tuuli Tikkanen [00:14:56]: Joo. Voisin tästä meidän Ennakointipilotista eli Yhdessä etänä -tilaisuudesta mainita. Eli meillä kun on nämä pitkät etäisyydet ja paljon ihmisiä kokee esimerkiksi yksinäisyyttä tai on vaikea päästä tiettyjen vaikka kulttuurillisten tai liikunnallisten palvelujen piiriin, niin halutaan lisätä sitä osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta kaikissa ikäluokissa. Tässä Yhdessä etänä -tilaisuudessa on kuusi toiminnallista kertaa, jotka on yhdessä suunniteltu osallistujien kanssa, ja siinä etänä juodaan yhdessä kahvit, pidetään jumppahetki, runonlausuntaa tai mitä tahansa siellä ohjelmassa nyt halutaankin. Tämmönen on myös siinä. Sinäkin sitten tämä digitaalisuus, kun Teams-yhteyksillä tapahtuvat nämä sessiot tai tunnit, niin sekin näkyy siinä, että me halutaan löytää juuri niitä keinoja, että miten mahdollistetaan se ihmisten osallisuuden tunne, niin se on tärkeässä roolissa. Voit lisätä myös, Mika, vielä jotakin, jos haluat.

Mika Uitto [00:16:04]: Joo. Tässä nyt on se sosiaalinen hyvinvointiaspekti, että yksinäisetkin ihmiset kokevat, että ovat yhteydessä toisiin, että se tässä on se pointti minusta.

Jaakko Lahtinen [00:16:15]: Eli tosiaan monenlaisia mielenkiintoisia pilotteja on tulossa, ja ajan myötä meidän on sitten mahdollista nähdä, mihin suuntaan ne lähtevät kehittymään. Mutta tuohon Metsänkävijään tarttuen ja etenkin tuohon virtuaalitodellisuuteen, niin kiinnostaisi tietää vähän virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista esimerkiksi Lapin alueen saralla. Mitä Mika sanoisit tähän?

Mika Uitto [00:16:39]: Joo, eli siellä on paljon mahdollista, varmaan useammankin podcastin verran voisin jutella, mutta lyhyesti jos sanon, niin esimerkiksi virtuaalimatkailuun ja hyvinvointiinkin linkittyy tällaiset elämykselliset ratkaisut. Vaikka 360-videomateriaalilla voidaan kuvata luontoa, vaikka voit olla melomassa siellä veneen kyydissä tai riippuliitää tai vaeltaa tai olla suolla poimimassa hilloja, joten paljon on mahdollisuuksia, miten luoda ihmisille elämyksiä. Toisaalta myös tämmöiset pelilliset ratkaisut, missä voidaan vaikka tehdä jotakin muistin virkistämiseksi, niistä on ollut puhetta tämän hankkeen aikana. Tunnista eläimiä, tunnista kasveja, ja myös tosiaan se hyvinvointi siellä, että saat olla rauhassa, niin se on iso aspekti ihmisille. Aika rajattomat mahdollisuudet siinä on, että tavallaan mielikuvitus on rajana. Ehkä jos tarkennat vielä, niin voin vastata vielä enemmän.

Jaakko Lahtinen [00:17:45]: Joo, no jos vaikka VR-ympäristöjä... Oliko Tuulilla joku välikommentti?

Tuuli Tikkanen [00:17:50]: Joo. Voisin vielä tähän sillä tavalla lisätä, että meillähän tosiaan alueella on vahvaa osaamista juuri tällä VR-puolella ja XR-puolella. Siinä kannustaisin juuri hyödyntämään alueen, Lapin yliopiston ja Lapin AMK:n kehittämisympäristöjä ja sitä teknologiaa, mitä täällä on käytettävissä. Sitä on mahdollisuus kokeilla, että lämpimästi tervetuloa, kuka haluaa, niin otetaan mielellämme vastaan.

Jaakko Lahtinen [00:18:15]: No Tuulin kommenttiin voisin tarttua ja esittää lisäkysymyksen, niin onko tämmöisiä VR-ympäristöjä testattu Lapin alueella millä tavalla?

Mika Uitto [00:18:23]: No siis kyllähän meidän labra tekee jatkuvasti niitä virtuaalitodellisuusympäristöjä. Niitä tehdään varsinkin koulutuksen tarpeisiin, jonkin verran matkailuun on tehty, esimerkiksi luontopolkukokemusta pääset katsomaan näillä 360-videoilla ja kuvilla. Koulutuksia on kaivosalalta metsäpuolelle ja niin edelleen. Mutta ehkä sellaisen nostaisin, että yrityksiä kyllä tarvitaan sinne lisää, jotka tekee näitä ratkaisuja, mutta se, että me saadaan niitä, niin minusta vaatisi sen, että alueyrittäjät huomaisivat tämän hyödyn, kävisi ehkä tutustumassa meillä näihin ratkaisuihin ja osoittaisivat kiinnostuksen lähteä tilaamaan tai miettimään tarpeita, mitä hyötyjä se oikeasti toisi heidän liiketoimintaansa, jos heillä olisi tällainen ratkaisu omassa tuotevalikoimassaan.

Jaakko Lahtinen [00:19:18]: Nostaisin kysymyksen, jos esimerkiksi kuuntelijana sattuu olemaan yrittäjiä, jotka miettivät näitä asioita, niin jos vaikka itselläni olisi hyvinvointialan yritys, niin minkälaisia välineitä minä tarvitsisin, että voisin tarjota asiakkailleni tällaisia virtuaaliympäristön mahdollisuuksia?

Mika Uitto [00:19:37]: No jos meidän labran kanssa tekee yhteistyötä, niin sehän on tavallaan pakettidiili. Eli siinä meillä on ne laitteet, niitä ei tarvitse ostaa. Hyvälaatuiset 360-kamerat ovat aika kalliita vielä. Tosin niitäkin saa kohtuuhintaa, siinä pitää jonkin verran olla sitten editointitaitoja ja niin edelleen. Se vähän riippuu siitä, mihin käyttötarkoitukseen tulee ja minkälainen laatu on tyydyttävää. Videoeditointiosaamista ja siihen ohjelmistoja, ja sitten jonkinnäköinen 360-kamera ainakin. Sitten jos mietitään mallinnettuja alueita, niin siihenhän tarvitsee uudenlaista osaamista 3D-puolelta ja art-puolelta myöskin.

Jaakko Lahtinen [00:20:21]: Juuri näin, että mahdollisuuksia on kyllä aika paljon, kun on tässä kuunnellut, mitä eri asioita olet luetellut, ja mitä myös itse olen ollut kokemassa tähän asti. Uskon, että vielä on paljonkin mahdollisuuksia kehityksenkin saralla näissä virtuaalitodellisuuksissa. Olen kuullut myös, että hyvinvointialueilla on hyvinvoinnin ja terveyden keskittymiä. Esimerkiksi Oulusta ja Tampereelta löytyy tämmöisiä, mutta ilmeisesti Lapissa ei ole tällä hetkellä sellaista, niin miten näette, minkälaisia mahdollisuuksia Lapilla voisi olla tämmöisestä keskittymätoiminnasta. Haluaako Tuuli aloittaa tästä?

Tuuli Tikkanen [00:21:02]: No ehdottomasti meillä on mahdollisuuksia hyvinvoinnin keskittymätoiminnasta. Eli meillä on täällä ainutlaatuinen ympäristö, meillä on paljon osaamista. Meidän pitää vain löytää yhteinen tahtotila, mitä me Lappina halutaan olla. Miten me erotutaan kansallisella tasolla muista toimijoista, että me oltaisiin houkutteleva alue muille yrityksille ja toimijoille tulla tänne tekemään jotakin, mitä ei välttämättä muilla alueilla voi tehdä. Eli sellainen yhteinen visio on siinä tärkeässä roolissa. Sitten oikeastaan sellainen toimijoiden välinen yhteistyöhän siinä on se tärkein asia, että löydettäisiin sellainen yhteinen tahtotila. Minä uskon, että varmaan tämä etäisyyksien hallinta ja tämä, että mahdollistetaan hyvinvointia kaikilel täällä Lapin alueella riippumatta siitä, missä päin asuu, niin se on varmaan yksi asia, mihin kaikki haluaa löytää ratkaisuja.

Jaakko Lahtinen [00:22:00]: Mikahan on ollut Tampereella muun muassa tutustumassa tällaiseen hyvinvointikeskittymään, niin haluaisitko vähän avata siitä reissusta kokemuksia?

Mika Uitto [00:22:09]: Joo, jos mä koitan palautella muistiin vähän, mutta sanotaanko niin, että siellä on pitkäjänteistä työtä tehty sen alueen kanssa. Siellä myöskin on se infra tehty niin, että siellä on sekä yliopistollinen sairaala, yliopisto ja ammattikorkeakoulu hyvin lähekkäin toisiaan, sekä kaupungissa kriittisiä toimintapisteitä toiminnan kannalta. Tukevat hyvin vahvasti yrityskantaa ja startup-kulttuuria siellä, muun muassa Spark-verkoston kautta, jossa on vanhoja konkareita, jotka tavallaan näkevät sitä liiketoimintapotentiaalia ja sitä kautta nostavat alueen yrityskantaa näiden uusien ideoiden kautta. Ehkä näkisin siinä yhteistyömahdollisuuksia, mutta sieltä ehkä ne parhaat opit pitäisi tuoda tänne, kuten myös muilta alueilta, mitä benchmarkata, ja sitten miettiä täällä yhteisten toimijoiden kanssa, mikä tänne on se sopivin malli. Se nimenomaan pitää tehdä niin, että siinä huomioidaan ne alueen vahvuudet. Niin kuin Tuulikin mainitsi, että meillä on täällä esimerkiksi tuo luonto, ja jos miettii hyvinvointimatkailua, niin se on sellainen, millä voidaan tämä meidän yksi kärki eli matkailua sitoa hyvinvointiteemaan. Sitten meillä tätä lääketieteellistä yliopistoa ei ole, mutta sosiaalipuolella on vahva osaaminen. Ehkä Tuulilla oli tähän lisäämistä?

Tuuli Tikkanen [00:23:39]: Joo. Minusta tärkeä asia, mitä tässä huomioitaisiin, on juuri, että me huomioitaisiin kaikki se, mitä me ollaan jo alueella yleensäkin tehty, sen osaamisen huomioimisen lisäksi. Ja kun Lapillahan on oma maakuntastrategia ja muuta, että me linjassa niiden kanssa tehdään ratkaisuja ja haetaan innovatiivisia uusia juttuja, niin toimittaisiin linjassa kaikkien niiden jo tehtyjen strategisten päätösten kanssa.

Jaakko Lahtinen [00:24:09]: Kyllä vain. Kuulostaa mielenkiintoiselta, ja ehkä tässäkin aika näyttää, mihin suuntaan tämäkin lähtee. Tähän lopuksi haluaisin vielä kysyä teiltä, että mitä haluatte sanoa lappilaisille toimijoille? Haluaako Tuuli aloittaa?

Tuuli Tikkanen [00:24:25]: No sellainen oikeastaan, että sellainen vilpitön yhteistyö alueella. Että ajateltaisiin, että tehdään työtä Lapin hyväksi ja lappilaisten asukkaiden hyväksi, ja sitä kautta monesti se oma liiketoimintakin kasvaa, kun se yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on vahva. Että se nähtäisiin positiivisena asiana se yhteistyö kilpailijankin kanssa. Ja sitten se, että rohkeasti uskaltaa kokeilla jotakin uusia ratkaisuja. Sellainen epäonnistumisen pelko, sitä yrittäisi... Nämä kehittämisympäristöt toimivat juuri siinäkin, että voidaan kokeilla, ennen kuin tarvitsee välttämättä tehdä lopullista päätöstä.

Jaakko Lahtinen [00:25:06]: Juurikin näin. Onkos Mikalla jotakin?

Mika Uitto [00:25:08]: Joo. Ehkä jatkaisin tuosta, että sellaiset kevyet prototyypit ovat varmaan helpoin tapa nähdä, mitä niillä teknologioilla voisi saada omaan liiketoimintaan. Meillekin voi tulla ja meidän muihin labroihin ja yliopiston toimintaympäristöihin testaamaan näitä aivan ilmaiseksi ja juttelemaan ideoista meille. Aivan mielelläänkin pähkäillään yhdessä, minkälaista yhteistoimintaa voitaisiin tehdä ja miten, ja millä resursseilla. Rohkeasti vain sinne, niin saadaan uusia innovaatioita tälle alueelle.

Jaakko Lahtinen [00:25:46]: Juurikin näin. Jos täältä kuuntelijoista löytyy kiinnostuneita, niin meillähän tosiaan hanke jatkuu vielä elokuulle asti. Teihin varmasti voi olla yhteydessä, jos tulee jonkinlaisia kysymyksiä mielen päälle tai mahdollisia yhteistyöehdotelmia?

Tuuli Tikkanen [00:26:00]: Ehdottomasti.

Mika Uitto [00:26:01]: Kyllä, mielellään.

Jaakko Lahtinen [00:26:02]: Kyllä vain! Näillä puheilla haluan kiittää teitä, Tuuli ja Mika, että tulitte vieraaksi tähän jaksoon.

Tuuli Tikkanen [00:26:09]: Kiitos paljon.

Mika Uitto [00:26:10]: Kiitos.

Jaakko Lahtinen [00:26:10]: Ja kiitoksia myös kuuntelijoille. Olemme kuulolla jälleen ensi kerralla. Se on moro!

Jakso 9. Liikunnallisuus, hyvinvointi ja teknologiset innovaatiot. Active Arctic Podcast, osa 5

Intro: Pohjoisen tekijät, Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Jaakko [00:00:09]: Lämpimästi tervetuloa Active Arctic -podcastin pariin. Edellisten jaksojen tapaan täällä juontajan roolissa äänessä Lahtisen Jaakko. Tänään minulla on vieraita täältä Lapin ammattikorkeakoulun urheilupuolelta; Haapakankaan Tommi ja Varjuksen Riikka. Tervetuloa teille tähän podcastiin.

Tommi [00:00:33]: Kiitos.

Riikka [00:00:33]: Kiitoksia.

Jaakko [00:00:34]: Hei, kertoisitko Tommi alkuun vähän itsestäsi, että mitä teet ja minkälainen rooli sinulla on siellä urheilupuolella?

Tommi [00:00:41]: Joo. Ehkä heti alkuun voisi osoittaa sen, että urheilupuoli, vaikka se on tuttu, niin siitä huolimatta minä haluaisin tuoda itseni tänne hyvinvoinnin asiantuntijana. Toimin tuolla liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa lehtorina. Luontoliikunta on tällä hetkellä semmoinen lähellä sydäntäni oleva asia, mutta tämän teknologiapuolen kanssa olen ollut kyllä paljon tekemisissä tässä viime vuosien aikana. Tuon ehkä sitä hyvinvointinäkökulmaa tänään tänne.

Jaakko [00:01:17]: Juuri näin. Ottaako Riikka siitä seuraavaksi sitten kertoakseen itsestään?

Riikka [00:01:21]: Kyllä, voidaan ottaa. Varjuksen Riikka tosiaan ja puoli vuotta täällä Rovaniemellä asustanut ja työskennellyt Lapin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajakoulutuspuolella asiantuntijan roolissa.

Jaakko [00:01:37]: Juuri näin. Itsehän olen vieraillut kertaalleen siellä Santasportilla, missä teillä työpisteet sijaitsevat. Riikan näin itse asiassa laboratorion puolella siellä. Voitko Riikka kertoa vähän tästä laboratoriosta lisää, että mitä siellä oikein tehdään?

Riikka [00:01:51]: Joo. About vuoden vanha laboratorio, SPORTS LAB nimeltään. Se on minun valtakuntaani. Se on opetus- ja koulutusympäristöksi tarkoitettu ja myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristö samalla. Siellä on erilaisia liikuntavälineitä ja -laitteita, joilla voidaan mitata tasapainoa, staattista ja dynaamista tasapainoa, tehdään hengityskaasuanalyyseja, voidaan mitata ylipäätään kehoa ja ihmistä, tehdään voimamittauksia ja tehomittauksia, katsotaan puolieroja. Sitten meillä on semmoinen Motek Grail -laitteisto, millä voidaan tehdä kävely- ja juoksuliikeanalyyseja. Se on ehkä meidän hienoin kokonaisuutemme, mikä sieltä löytyy. Minä vähän niin kuin vastaan siitä laboratoriosta ja hallinnoin ja koordinoin sitä.

Jaakko [00:02:51]: Eli sitä voisi varmaan aika moninaiset toimijat hyödyntää sitä ympäristöä monipuolisesti juuri, kun kerroitkin noista testausmahdollisuuksista, mitä siellä on. Voisiko esimerkiksi joku urheiluseura käydä siellä tekemässä jonkinlaisia testejä?

Riikka [00:03:06]: Joo. Esimerkiksi tänään on ollut meidän opiskelijamme siellä. Niillä on ollut lähipäivät, niin opiskelijat ovat tänään hyödyntäneet sitä laboratoriota. Koska me olemme myös osa Olympic Training Centeriä, niin siinä on myös yrityksiä, kuten tuo Santasport, niin esimerkiksi he pystyvät hyödyntämään sitä. Mutta totta kai akatemiaurheilijat, jotka toimivat siinä ympäristössä, pystyvät hyödyntämään sitä. Ja ehkä tulevaisuudessa ulkopuoliset asiakkaatkin.

Jaakko [00:03:33]: No niin, justiin näin, eli teihin varmaan voi olla yhteydessä sitten, jos tästä herää enemmän kiinnostusta, niin voidaan selvittää sitten, että minkälaisia mahdollisuuksia kenenkin toimijan saralla tämän laboratorion suhteen on. Mutta mennään jakson aiheeseen tarkemmin. Tänään me puhumme liikunnallisuudesta, hyvinvoinnista, ja teknologisista innovaatioista liittyen näihin kahteen edellä mainittuun asiaan. Aloitetaan liikunnallisuuden käsittely sillä tavoin, että millainen on sen nykytilanne. Alkuun haluaisin sivuta pikkusen tätä nuorempaa ikäpolvea, eli peruskouluikäisiä. Aloitatko Tommi sieltä, että miten sinä näet heidän nykypäivän liikunnallisuuden?

Tommi [00:04:13]: Kyllähän melkoisessa paradoksissa tällä hetkellä eletään, jos miettii teknologiaa ja ihmisten liikunnallisuutta. Dataa on käytössä, vaikka kuinka paljon enemmän, kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti ihmiset ja nuoret liikkuvat vähemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Teknologia ja liikunnallisuus eivät ole selkeästikään kasvaneet samassa suhteessa. Mitkä sitten ovat syyt siihen, että nuorten liikunnallisuus ja lasten liikkuminen on vähentynyt, niin se voi olla osittain jopa sen teknologian ansiota tai syytä. Meille on tullut niin paljon sijaistekemisiä arkeemme, että sitten vanhempien esimerkki voi olla ei niin liikunnallinen enää nykypäivänä, kuin se on ehkä aikaisemmin ollut. Sitten siellä kotona viihdytään näiden viihdekeskusten ympärillä ja teknologian parissa. Se on niin helposti käytettävää se teknologia, että se sitten sitoo sen lapsen mieluummin siihen ruudun ääreen, kuin sitten sinne ulos liikkumaan. Kyllähän se näkyy tällä hetkellä ihan lasten jaksamisessa, koulujaksamisessa, hyvinvoinnissa, mielenterveysongelmissa, ja myös aikuisten. Tämä on sellainen dilemma, jota tässä pitää ratkoa tällä hetkellä aika kovaakin, että kiire tulee.

Jaakko [00:05:45]: Juuri näin. Onko Riikalla näkemystä tähän asiaan millä tavoin?

Riikka [00:05:49]: No Tommi vei sanat suustani. Ehkä siihen lisätäkseni voisin sanoa, että ne lapset, jotka liikkuvat, niin ne liikkuvat sitten todella paljon. Tavallaan on sellainen polarisaatio, että ne, ketkä eivät liiku, eivät liiku ollenkaan, mutta sitten taas ne, jotka liikkuvat, saattavat liikkua todella todella paljon. Tavallaan se kuilu siinä heidän välillään on aika suuri. Sitä, kuten Tommi tuossa äsken sanoi, pitäisi jollakin tavalla pystyä ratkomaan ja ratkaisemaan.

Jaakko [00:06:17]: Niin, voiko esimerkiksi kouluympäristöstä löytyä ratkaisuja tähän asiaan? Liikutaanko esimerkiksi koulussa yhtä paljon, kuin ennen, vai miten ajattelette?

Tommi [00:06:27]: No koulujenkin liikuntatuntien määrät ovat tipahtaneet. Samoin välituntiliikkuminen on vähentynyt aika paljonkin. Toki on liikkuvia kouluja. Silloin, kun koulu on onnistunut luomaan semmoisen liikuntakulttuurillisen ympäristön sinne, niin silloin oppilaat liikkuvat tunneilla. Varsinkin alakoulun oppilaat, yläkoulun oppilaat eivät niinkään enää niin paljon liiku. Miten sitä ratkotaan, niin kyllä se jollain tavalla täytyisi lähteä sieltä ylemmän tahon toimenpiteistä, jossa sitä mahdollistettaisiin sitä liikkumista ja ei ainakaan vähennettäisi sitä kouluaikaisen liikkumisen määrää. Suomen malli nyt on hyvä malli siitä, että tällä hetkellä on mahdollistettu ilmainen liikkuminen koulupäivien jälkeen, ja se on kirjoitettu sinne lukujärjestyksiin, että lapsilla on mahdollisuus osallistua eri urheiluseurojen vetämiin harjoituksiin siellä, jotka eivät ole kilpailullisesti orientoituneita.

Jaakko [00:07:39]: Juuri näin, että itse muistan omasta nuoruudestani, että paljon esimerkiksi pelasimme pihapelejä yhdessä kavereiden kanssa ja kokoonnuttiin sillä tavoin liikkumaan. Sitten nyt, kun on nähnyt muutamia lähipiirissä olevia pienempiä lapsia, niin he taas sitten kotona pelaavat internetin välityksellä keskenään. Ne pelit ovat ehkä sillä tavalla muuttuneet paljon matalamman kynnyksen peleiksi. Sittenhän tietysti on se, että millä tavoin niitä rajoja asetetaan siihen pelaamiseen ja niin edespäin, tai mitä se tekeminen ikinä sitten onkaan. Mutta mennään lapsista sitten aikuisiin, että miten liikunnallisuus voisi vaikuttaa työelämässä olevan ihmisen jaksamiseen. Haluaako Riikka aloittaa siitä?

Riikka [00:08:16]: No se vaikuttaa aika paljonkin. Valitettavasti pitää sanoa, että nykyään työikäiset eivät jaksa enää liikkua, mutta ne eivät jaksa myöskään töissä. Työpäivän aikana niillä tulee jo uupumusta. Sitten totta kai se heijastuu sinne sairaspäiviin ja sairaspoissaoloihin. Sitten, kun ne ovat tavallaan töissä myös väsyneitä, niin eiväthän ne jaksa sitten enää työpäivän jälkeenkään lähteä liikkumaan. Sitten se tavallaan lähtee se oravanpyörä pyörimään ja sitä ei ehkä saa loppumaan.

Jaakko [00:08:58]: Miten Tommi ajattelee tästä?

Tommi [00:08:58]: Joo, kyllä samoilla linjoilla ollaan. Tilastollisesti mielenterveyden ongelmat ovat tällä hetkellä ylittäneet ennenaikaiselle eläkkeelle jäämisen syynä tuki- ja liikuntaelimistön vammat. Johtuuko se sitten siitä, että ne mielenterveyden ongelmat ovat niin paljon räjähtäneet, vai siitä, että se liikkuminen on vähentynyt ja niitä ei enää urheillessa tule niitä vammoja niinkään paljoa? Mutta kyllä mielestäni työnantajien ja yksilön vastuuseen kuuluisi myös se, että se istumatyö, jota suurimmalla osalla se työ nykyään on, kestettäisiin. Kahdeksan tuntia sitä istumista vaatii kohtuullista kuntoa, vaikka äkkiseltään voisi ajatella, että istuminen on helppoa, mutta ei se keholle ole. Se on stressitila.

Jaakko [00:09:52]: Kyllä. Etenkin nykypäivänä, kun etätyöskentely on myös mahdollista, niin sekin on vähentänyt työikäisten ihmisten liikkumista. Se työmatkaliikkuminen vähenee, kun voidaan kotoa käsin tehdä niitä töitä. Näkisin senkin jonkin tason riskinä isossa kuvassa.

Tommi [00:10:06]: Kyllä. Ja sitten se vaikuttaa myös tauotukseen, että sitten ei tule niitä taukojakaan pidettyä niin runsaasti siellä kotona. Se on havaittu, että tällainen ihmisten jatkuva työskentely ja työn tauottaminen myös on vähentynyt etätyöaikana.

Jaakko [00:10:23]: Juuri näin. Kun puhuttiin siitä, että työpäivien jälkeen ei välttämättä jakseta lähteä liikkumaan, niin mennään seuraavaksi sitten motivaatioon. Mistä sitten voisi saada motivaatiota liikkumiseen?

Riikka [00:10:37]: Minä sanoisin niin, että se pitää lähteä sieltä itsestä. Se pitää löytää tavallaan se syy ja tavoite miksi lähteä sinne liikkumaan. Pitää löytää siitä se ilo ja nautinto. Löytää sellainen tekeminen, mistä oikeasti nauttii. Jos se on se, että haluaa nähdä kavereita, olla perheen kanssa, niin keksiä siihen se yhteinen tekeminen, minkä puolesta lähteä tekemään jotain ja hoitamaan vaikka niitä sosiaalisia suhteita tai mitä se sitten ikinä onkaan. Se halu ja palo pitää löytyä sieltä jostain syvemmältä. Ovatko ne sitten terveydelliset syyt, ovatko ne sosiaaliset syyt, mikä se onkaan, mutta se tavoite, halu ja motivaatio pitää löytää minun mielestäni sitä kautta.

Jaakko [00:11:24]: Niin, että väkipakolla sitä ei kuitenkaan sitten löydy, että se ei ole se oikea tie siihen, että pitäisi pakon edestä harrastaa sitä liikuntaa, vaan siihen pitäisi löytää se ilo ja nautinto sitten sen tekemiseen?

Riikka [00:11:36]: Kyllä, koska jos sitä tehdään pakolla, niin se ei kestä yleensä kovin kauaa. Jos siitä halutaan elämän mittainen juttu, niin se ilo, riemu ja hauskuus pitää löytää.

Jaakko [00:11:50]: Juuri näin. Mites Tommi ajattelee?

Tommi [00:11:52]: Minä en ajattele ehkä ihan noin mustavalkoisesti. Toki olen samaa mieltä, että ehdottomasti sinne, mistä saa niitä hyvän olon tunteita, sellaista liikuntaa. Mutta sitten taas, jos miettii sitä jatkuvuutta ja tavoitteita, niin monesti ihmiset, kun aloittavat liikunnan, niin tavoitteet voivat olla joku määrällinen tavoite tai tapahtumatavoite tai kilometrimäärätavoite, ja se ajattelu ohjaa hyvin paljon sitä toimintaa vain sinne asti, kun se tapahtuu. Sitten me puhumme paljon siitä, että meillä pitäisi olla hirveä motivaatio kaikkeen. Se ajatus ajaa meidät sellaiseen ajatteluun, että mitä jos sitä motivaatiota ei ole. Oletko sinä joka päivä, joka hetki motivoitunut lähtemään töihin tai tekemään jotain asioita? Motivaatio on aina häviävä, se on ja sitten se häviää, se on tunne. Minä pitäisin tärkeämpänä sitä, että sen tavoitteen tai pelin voittamisen sijaan oppisi jatkamaan peliä. Se vaatii rutiinien löytämistä. Ne rutiinit siellä arjessa, kun saadaan niistä niin helposti toteutettavia, eli järjestetään se arki sellaiseksi, että me pystymme helposti toteuttamaan sellaisia rutiineja, jotka opettavat meitä jatkamaan sitä peliä, vaikka meillä tulee välillä sairastumisia tai onnistumisia. Enemmänkin pitäisi keskittyä siihen mind muscle:n harjoittamiseen, kuin yltiöpäiseen motivaation hakemiseen. Se tulee sitten ajan kanssa se motivaatio, kun huomaa kehitystä. Se motivaatio ikään kuin helpottaa sitä ajan juoksussa, mutta aloittaminen vaatii vähän sellaista pinnistelyä, ja sitäkään ei saisi unohtaa.

Jaakko [00:13:46]: Mitenkä Tommi ajattelet, esitän jatkokysymyksen tähän puneenvuoroosi, että onko keskustelu liikunnan ympärillä liian suorituskykykeskeistä tänä päivänä?

Tommi [00:13:55]: Ehdottomasti. Aivan ehdottomasti. Me voimme ajatella tätä myös tällaisena, voimme puhua psykologisesta tai jopa neurobiologisesta ilmiöstä. Siinä vaiheessa, kun me alamme mittaamaan ja kilpailemaan tai analysoimaan, niin me hyppäämme meidän vasemman aivopuoliskon toimintoihin, jotka ovat kognitiivisia toimintoja. Meidän keholliset tunteemme, jotka heräävät ensimmäisenä, kun synnymme, silloin, kun vauva ei vielä osaa puhua, se kommunikoi lukemalla vanhempiensa mikroilmeitä ja opettelee liikkumaan kehollisuuden onnistumisen ympäristön kautta. Aina, kun me alamme suorittamaan, niin silloin me eristäydymme siitä meidän kehollisesta puolestamme. Silloin me blokkaamme ison potentiaalin meidän tämmöisestä kyvykkyydestämme havainnoida ja aistia ja nauttia myös siitä liikunnasta. Se on minun mielestäni sellainen, joka varsinkin terveysliikunnassa pitäisi muistaa, että välillä jopa voisi jättää ne mittarit kotiin ja lähteä fiilistelemään.

Jaakko [00:15:18]: Eli voitaisiin puhua semmoisesta mielen hyvinvoinnista siihen kylkeen?

Tommi [00:15:21]: Kyllä, mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan.

Jaakko [00:15:28]: Juuri näin.

Tommi [00:15:29]: Ne kuuluvat samaan holistiseen komponenttiin.

Jaakko [00:15:32]: Haluaako Riikka lisätä jotain tähän aiheeseen vielä?

Riikka [00:15:36]: No ehkä juuri sen, että mitä ainakin itse koen todella paljon, että mediassa myös nostetaan todella voimakkaasti sitä suorituskykyisyyttä esiin, ei niinkään sitten sitä matalan kynnyksen tekemistä. En tiedä voiko sanoa niin, mutta koska se ei ole niin mediaseksikästä tavallaan. Se suorituskykyinen ihminen pitää olla koko ajan, vähän niin kuin 24/7, ja sitten niitä asioita ja juttuja lyödään koko aika sinne mediaan. Mutta semmoista matalan kynnyksen tekemistä ei niinkään, mitä minun mielestäni pitäisi lisätä. Kuten Tommi tuossa äsken sanoi, että mielen ja kehon yhteiskomponentti, mikä vaikuttaa sitten kaikkeen.

Jaakko [00:16:16]: Juuri näin. Itsekin olen huomannut aikanaan silloin, kun olin nuorempi vielä, niin oli juurikin keskustelu liikunnan ympärillä kaveripiirissä sitä, että lähdenpä juoksemaan ja juoksen tämän tai tämän verran, mutta esimerkiksi ei ollut mitään puhetta esimerkiksi peruskuntoharjoittelusta tai tämmöisestä rauhallisen sykealueen harjoittelusta. Siinä on minun mielestäni paljon opittavaa vielä siihen, että pystytään myös sen alemman kynnyksen harjoittelun kautta lähteä rakentamaan sitä hyvää fiilistä siihen liikkumiseen, että sen ei tarvitse olla rääkkiä joka kerta.

Tommi [00:16:50]: Juuri näin.

Jaakko [00:16:51]: Juuri näin. Siirrytään sitten näihin innovaatioihin. Siirrytään niiden pohdintaan. Nykyään on paljon tarjolla erilaisia teknologisia ratkaisuja, millä esimerkiksi omaa aktiivisuutta, unta, ja liikkumista voi seurata datan pohjalta. Aikanaan, kun käsikirjoitettiin tätä jaksoa, niin Tommi otit esille, että toivoisit tulevaisuudessa tämän kaltaisten ratkaisujen olevan myös sen kaltaisia, että ne voisivat mitata persoonallisuutta ja sen kautta suositella ihmisille erilaisia liikuntamuotoja. Pystytkö avaamaan vähän ajatusta tämän taustalla?

Tommi [00:17:23]: No joo. Voidaan ajatella, että meidän persoonallisuutemme ovat erilaisia. Meillä on erilaisia psykologisia testejä, miten voidaan persoonallisuutta tutkia. Liikuntainnovaatioitakin on olemassa jo, esimerkiksi Hugo Sport jaottelee neljään liikkujatyyppiin. Se tarkoittaa sitä, että varsinkin terveysliikkujille sen bisneksen ympärillä on paljon semmoista höttöä ja me tarjoamme mittareita ja suorituskykyä ja valmennusohjelmia, mutta kuten Riikka tuossa aikaisemmin sanoi, niin ne eivät välttämättä ole ne asiat, jotka motivoivat sitten sitä holistista puolta ihmisjoukosta. Silloin pitäisi lähteäkin yhdessä liikkumaan ja fiilistellen liikkumaan ja luontoon liikkumaan. Minkälaisilla teknologisilla apuvälineillä voitaisiin sitten kartoittaa sitä, että mikä on minun henkilökohtainen liikkujatyyppini ja minkälainen liikunta minulle sopii ja minkälainen personal trainer minun kannattaisi hankkia vai kannattaako minun hankkia personal traineria ylipäätäänkään? Siihen vähemmän tällä hetkellä kiinnitetään huomiota, että enemmän se on tuota suorituskyvyn mittaamista ja sen kehittämistä nämä mittalaitteet, ja ne eivät sovellu välttämättä kaikille. Osalle taas ne ovat aivan nappi silmään, että se on se, joka motivoi heitä. Analyyttiselle ihmiselle se numero on siellä paljon tärkeämpi kuin se, miltä lenkki tuntui. Mittaamaton lenkki ei ole lenkki ollenkaan.

Jaakko [00:19:11]: Itsellänikin on tällainen älykello, joka on dataan perustuva, niin siinähän kysytään alkuun, että oletko ykkös-, kakkos- vai kolmostason liikkuja, ja sitten se sillä mittaa sitä aktiivisuutta ja tarjoaa dataa sen pohjalta. Mitä Riikka ajattelet siitä, että voiko data olla motivoiva tekijä itsesään lisäämään ihmisten liikunnallisuutta?

Riikka [00:19:31]: Ehkä Tommi tuossa äsken sivusikin, että kyllä se joitakin ihmisiä varmasti data saa liikkumaan. Mutta se on enemmänkin persoonakysymys, että ketä se data kiinnostaa, että saa mustaa valkoisella siihen paperille tai puhelimeen tai läppärille tai mihin se onkaan, niin joitakin se kiinnostaa. Heitä saa varmasti se data myös liikkeelle ja jopa tekemään vielä enemmän ja vähän kovempaa. Mutta sitten tullaan taas siihen, että kun sitä dataa on paljon saatavilla, niin totta kai sitä dataa pitää pystyä myös lukemaan. Siinäkin pitää olla se asiantuntija. Sitten tullaan taa siihen, että kun sitä dataa on paljon saatavilla, ja sitten jos osaat sitä lukeakin myös, niin sitä ei saa toisaalta myöskään lukea todella tarkasti, että hei nyt tämä on näyttänyt minulla tänään tältä ja nyt minun pitää tehdä tällä ja tällä tavalla. Sitä pitää osata myös tulkita vähän pidemmällä aikavälillä, mitä se on näyttänyt, ja tehdä ehkä sitten sen mukaan niitä mahdollisia jatkotoimenpiteitä ja suunnitelmia. Liian pilkun tarkastikaan niitä asioita ei voi tehdä sen datan perusteella.

Jaakko [00:20:49]: Kyllä joo, että se ei tuo sitä fiilispuolta taas se data millään tavalla ilmi, esimerkiksi kello ei näytä millainen fiilis sinulla on ollut. Senkin ihminen voi määrittää pelkästään itse juuri, ja siinähän tullaankin juuri niiden innovaatioiden pohtimiseen, mitä Tommi aiemmin sanoikin juuri siihen fiilikseen perustuvaa. Tutkin, tai minä en tutkinut itse, vaan selasin tietoa, että Tampereen ammattikorkeakoulussa on aikanaan tutkittu sitä, että suomalaisista satunnaisesti mobiilipelejä pelaa noin 59 % väestöstä. Mitä ajattelette, että voisiko semmoiset pelilliset innovaatiot saada ihmisiä liikkumaan enemmän?

Tommi [00:21:34]: Joo, kyllähän tässä nähtiin, kun kaikki seurasimme tuota Pokemon Go -villitystä muutamia vuosia takaisinpäin, ja vieläkin tuolla kaduilla näkee. Itse seurasin sitä omien lasten kanssa. Minua se ei henkilökohtaisesti kiinnostanut, sen verran, että otin selvää, mistä on kyse, mutta kyllä se sai lapset ulos ja liikkeelle. Se sai jopa tällaisia yhteisöllisiä piirteitä, kun ihmiset kokoontuivat samoille gymeille tekemään. Siellä oli aikuisia ja lapsia heittelemässä niitä pokepalloja ja kulkivat pitkiä matkoja kaupungissa. Se selkeästi lisäsi lasten liikunnallisuutta. Tämmöistä pelillistämistä voisi käyttää enemmänkin minun mielestäni. Luulen, että nähdään vielä tulevaisuudessa uusia pelejä ja innovaatioita sen pelillistämisen näkökulmasta, koska siitä on tullut jotenkin niin arkipäivää tuollaisista virtuaalisista maailmoista. Tuolla meidänkin labroissamme pystyy VR-pelien kautta melko hikitreenejä tekemään erilaisissa virtuaalisissa ympäristöissä, joissa liikutaan. Toki sitten täytyy muistaa, että ovatko ne aina kaikkien saatavilla. Kännykkä ja lisätyn todellisuuden tällaiset applikaatiot varmaan pystyvät tulevaisuudessa liikuttamaan kyllä lapsia.

Jaakko [00:23:06]: Juuri näin. Haluaako Riikka ottaa kantaa tähän pelillisyysajatteluun?

Riikka [00:23:10]: Ehkä myös sen, että sanoisin, että tämäkin on ehkä semmoinen persoonakysymys, kuten tavallaan myös se datan keruu. Joitakin, kuten Tommi äsken sanoi, että häntä itseään se ei saanut liikkeelle, mutta toisia se sitten taas saa. Se on tavallaan persoonakysymys, että ketä ne myös palvelevat. Sitten ei saa myöskään unohtaa sitä toista puolta, ketkä eivät ole niin kiinnostuneet niistä pelihommista. Tavallaan heillekin pitää jotain muuta keksiä, että mikä on heille se sopiva liikunnallinen tapa. Mutta sitten taas joillekin se sopii ja se on ihan ok.

Jaakko [00:23:47]: Just näin. Ehkä tähän lopuksi voisin esittää vielä tämmöisen kysymyksen, tämä on aika laaja kysymys, mutta jos haluatte molemmat kuvata vähän sitä, että mistä tämmöinen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu teidän mielestänne?

Tommi [00:24:01]: No se on kyllä laaja kysymys. Olen ollut muun muassa yhdessä hankkeessa, jossa on käytetty liikuntaa, ja varsinkin luontoliikuntaa, tällaisten syrjäytymisuhan alla olevien nuorten auttamiseksi. Se näyttää, että nimenomaan psyykkisen resilienssin kehittymisen näkökulmasta luontoliikunta on paras, helpoin, kustannustehokkain tapa. Siellä on toki olleet nuoria, jotka ovat innostuneet sitten, jos olemme käyttäneet vaikka palautumisen seurannassa HRV-mittareita ja hermoston tilaa analysoivia mittareita ja sitä kautta tehneet sitä valmennusta, niin osa innostuu siitä, että me pystymme mobiilisti ikään kuin tekemään valmennusta. On se kontakti, vaikka se ei ole suora kontakti, kuten meillä tässä, vaan se on mobiilin kautta, niin se on kuitenkin turvallisempi joillekin. Mutta mistä tällainen kokonaisvaltainen hyvinvointi kumpuaa, niin kyllä minä näkisin, että aidot kokemukset, aidot aistielämykset, merkityksellisyyden tunne, ja hyvä fyysinen kunto tukevat sitä resilienssiä. Se on yksi tärkeimmistä semmoisista pilareista siellä kokonaisvaltaisuudessa semmoinen kykeneväisyys toimia ja tehdä niitä asioita, mistä nauttii. En tarkoita sillä sitä, että kaikkien pitäisi olla samalla lailla toimintakykyisiä, vaikka on toimintakyvyn rajoitteita, istut vaikka pyörätuolissa, niin silti voit kokea olevasi terve ja tehdä niitä toimenpiteitä ja asioita, joista nautit arjessasi ja saat niistä positiivisia kokemuksia ja tunnet kuuluvasi johonkin. Se on monisyinen moninäkökulmainen asia tämä kokonaisvaltainen hyvinvointi, että sitä ei voi erittää yhteen liikuntaan tai mentaaliseen puoleen, vaan ne kaikki menevät käsi kädessä.

Jaakko [00:26:16]: Pienistä osista nivoutuu yhteen. Haluaako Riikka sanoa siihen vielä oman näkemyksensä?

Riikka [00:26:22]: No minulla on ehkä tällainen valmennuksellinen näkökulma, kun minulla on valmennustaustaa. Sanoisin, että se on semmoinen kolminaisuus, että jotta jaksat töissä tai koulussa, niin lepo on tärkeää, eli se uni. Riittävä unen määrä juuri sinulle. Sitten tietenkin se ravinto. Syöt säännöllisesti ja riittävästi. Ihan perusasioita. Sitten liiku terveydelle tarpeeksi ja riittävästi, että sinun kroppasi voi hyvin ja sinä voit hyvin, jaksat siellä koulussa koulupäivän aikana tai siellä töissä työpäivän aikana. Sanoisin, että niistä se koostuu, levosta/unesta, siitä ravinnosta, ja sitten liikunnasta itsellesi sopivalla määrällä ja tasolla.

Jaakko [00:27:15]: Tässä tuli aika hienosti kiteytettynä näitä ajatuksia. Kiitoksia paljon, että tulitte tänään vieraakseni Tommi ja Riikka.

Tommi [00:27:22]: Kiitos.

Riikka [00:27:23]: Kiitoksia.

Jaakko [00:27:25]: Ensi kerralla ollaan kuulolla tämän podcast-sarjan osalta viimeisen kerran. Mutta vielä tämän jälkeen vuorossa on kuitenkin yksi jakso, jolla pistetään tämä podcast-sarja purkkiin, joten vielä kerran on tulossa uusi julkaisu. Kiitos kaikille kuuntelijoille ja ollaan kuulolla vielä ensi kerralla. Se on moro!

Jakso 10. Keskustelua ikääntyvien hyvinvointiteknologiasta

Jingle [00:00:09]: Pohjoisen tekijät - Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Marjo Jussila: Tervetuloa kuuntelemaan podcastia liittyen ikääntyville suunnattuun hyvinvointiteknologiaan. Tämä podcast on osa Living Lab Pruntsi -hanketta, joka keskittyy palveluiden käyttäjälähtöiseen kehittämiseen, erityisesti ikääntyneen väestön näkökulmasta, ja kotona asumisen tukemiseksi. Living Lab Pruntsi -hankkeessa otetaan ikäihmiset ja sotealan työntekijät mukaan aktiivisiksi toimijoiksi tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Hankkeessa on nyt esiselvitysvaiheessa suunniteltu toimintaympäristöä, joka voisi parhaimmillaan olla kodinomaiseksi rakennettu tila, jossa voisi olla esillä erilaisia teknologisia ratkaisuja ja apuvälineitä. Living Lab -toiminnassa voitaisiin koota yhteen ikääntyneiden ja eri toimijoiden ideat, edistää uusien ideoiden syntyä ja niiden kehittämistä käytäntöä hyödyntäviksi, uusiksi toimintatavoiksi. Uusia toimintatapoja voitaisiin hyödyntää erilaisissa ympäristöissä, muun muassa kodeissa, palvelutaloissa ja oppilaitoksissa. Minä käyn nyt tähän podcastin alkuun läpi, minkälaisia asioita me tulemme käsittelemään tässä podcastissa. Ensimmäiseksi käydään lyhyt esittäytymiskierros, että ketkä täällä ovat äänessä. Sen jälkeen sukelletaan itse aiheeseen, mitä on ikääntyvien hyvinvointiteknologia tällä hetkellä. Sen jälkeen käydään muutama keskustelukierros niin, että asiantuntijat täällä saavat nostaa esille teidän mielestänne mielenkiintoisia teknologisia ratkaisuja. Sen jälkeen keskustellaan vielä siitä, että minkälaisia asenteita ja tunteita tähän ikääntyvien hyvinvointiteknologiaan liittyy ja minkälaisia se herättää. Lopuksi katsotaan vielä vähän lähitulevaisuuteen ja siihen, mitä on tulossa niin hankkeessa kuin koulutuksen puolella. Minä olen Marjo Jussila ja toimin tässä Living Lab Pruntsi -hankkeessa palvelumuotoiluasiantuntijana. Olen ollut mukana osallistamassa ikääntyneitä toiminnan ja palveluiden suunnitteluun, ja meillä on ollut todella antoisia työpajoja tämän aiheen äärellä. Tänään minun kanssani täällä studiossa on useita asiantuntijoita tästä hankkeesta, joten käydään näin alkuun tällainen esittäytymiskierros. Kertokaa jokainen keitä olette, mitä opetatte, ja millaisesta hyvinvointiteknologiasta olet erityisesti kiinnostunut? Aloitetaan Anniinasta.

Anniina Tohmola [00:02:28]: Minä olen Anniina Tohmola ja toimin Living Lab Pruntsi -hankkeessa projektipäällikkönä. Työskentelen Lapin ammattikorkeakoulussa ja opetan ikääntyneiden hoitoon liittyviä asioita sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, nursing- ja geronomikoulutuksissa. Minua kiinnostaa erityisesti semmoinen teknologia, joka auttaa ja helpottaa ikääntyneitä hoitavia hoitajia heidän työssään.

Marjo Jussila [00:02:54]: Sitten meillä on täällä Tanja.

Tanja Marjanen-Korkala [00:02:56]: Heippa vaan. Olen Tanja Marjanen-Korkala ja toimin Living Lab Pruntsi -hankkeessa vanhustyön asiantuntijana. Hanketyön lisäksi opetan sitten Lapin ammattikorkeakoulussa vanhustyön koulutusohjelmassa geronomeja. Aikaisempi työkokemukseni liittyy pääsääntöisesti vanhustyöhön ja siellä erityisesti kotihoidon palveluihin, mutta myös ennaltaehkäisevään toimintaan. Minua kiinnostaakin erityisesti teknologia, jolla voidaan tukea itsenäistä ja mielekästä arkea siellä omassa kodissaan.

Marjo Jussila [00:03:30]: Sitten meillä on täällä Päivi.

Päivi Jauhola [00:03:33]: Tervehdys vaan kaikille. Olen Päivi Jauhola ja osallistun hankkeeseen ammattiopisto Lappiasta. Tässä hankkeessa toimin Lappian hankekoordinaattorina ja muuten työskentelen arjessa tuolla sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksessa hoitotyön opettajana. Erityisosaamiseni on digitaalisessa oppimisympäristössä ja sen puitteissa sitten älykoti ja hyvinvointiteknologia ovat kiinnostukseni kohteita.

Marjo Jussila [00:03:56]: Juu. Sitten Arja.

Arja Meinilä [00:03:58]: No niin, hei vaan, olen Meinilän Arja, olen yksi tämän hankkeen asiantuntijoista. Olen pitkään aikaisemmin toiminut hoitotyön opetuksessa täällä Lapin ammattikorkeakoululla ja olen toiminut myös Hyvinvointipysäkillä. Tämä Hyvinvointipysäkki on Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tämmöinen monialainen oppimisympäristö, eli harjoittelupaikka. Tämä Hyvinvointipysäkki toteuttaa monenlaista terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa koululla, liikkuvissa palveluissa meillä on tämmöinen Onni-auto ammattikorkeakoululla, ikääntyneiden kerhoissa, palvelutaloissa, tapahtumissa ja niin edelleen. Osana tätä Hyvinvointipysäkin asiakastyötä on vuosien mittaan kokeiltu monenlaisia hyvinvointiteknologisia sovelluksia ja laitteita, esimerkiksi tasapainon mittausta, sydämen rytmin tunnistamista, kehon koostumuksen mittausta, hyvinvointianalyysia, etäohjausta sun muuta, mitä opiskelijat siellä ovat toteuttaneet.

Marjo Jussila [00:04:56]: Kiitos. Ja sitten vielä Sami.

Sami Karvonen [00:04:58]: Hei, minä olen Karvosen Sami tosiaan, ja tieto- ja viestintätekniikan opettaja sieltä ammattiopisto Lappialta. Minua lähinnä kiinnostaa näissä hyvinvointiteknologioissa niiden asentaminen ja ne tekniset ratkaisut, että meillä on yksi tutkinnon osa hyvinvointiteknologia, että nämä liittyvät kuitenkin hyvin lähelle sitä tieto- ja viestintätekniikkaa näiden laitteiden tekniikka, että saadaan ne toimimaan. Tämä on minun osaamisalani sitten tässä.

Marjo Jussila [00:05:35]: Lähdetään näin alkuun liikkeelle siitä, mikä on ikääntyville suunnatun hyvinvointiteknologian tilanne tällä hetkellä, missä mennään. Sinulla on Tanja työkokemusta vanhustyöstä sekä kotihoidon että ennaltaehkäisevän toiminnan puolelta. Mitä sinä olet mieltä, miltä tilanne näyttää noin yleisesti tällä alalla, millaista teknologiaa on tarjolla?

Tanja Marjanen-Korkala [00:05:55]: No teknologiahan kehittyy hurjaa vauhtia ja meille tulee koko ajan uusia välineitä, joilla voidaan tukea ja helpottaa muun muassa sitä ikääntyvien arkea, mutta myös sitä työntekijöiden arkea. Teknologioiden lisääntyminen muuttaa arkea, mutta myös niitä työntekemisen tapoja, ja se vaatiikin lisää osaamista niin ikääntyneiltä itseltään, heidän läheisiltään, mutta myös sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstöltä. Teknologiaa itsessään löytyy laajasti hyvinvoinnin ja terveyden ja toimintakyvyn tukemiseen. On turvalaitteita, lääkemuistuttajia, apuvälineitä, pelejä, sisältöpalveluita, etälaitteita, sekä paljon erilaisia ratkaisuja siihen arkeen, jotka mahdollistavat sitten sitä itsenäistä ja oman näköistä elämään.

Marjo Jussila [00:06:46]: Tanja mainitsi, että teknologian lisääntyminen muuttaa ikääntyvien arkea, mutta myös työntekemisen tapoja. Tämä lisääntyvä hyvinvointiteknologia siis vaikuttaa useisiin kohderyhmiin, niiden ikääntyneiden lisäksi heidän omaisiinsa ja alan työntekijöihin. Nyt voitaisiin ehkä pureskella tätä aihetta vähän kohderyhmä kerrallaan, että miten tämä hyvinvointiteknologia näyttäytyy näille eri kohderyhmille. Miten sinä Anniina hoitotyön opettajana näkisit tämän, että millä eri tavoin teknologia näkyy esimerkiksi ikääntyville ja heidän läheisilleen ihan arjessa?

Anniina Tohmola [00:07:18]: Teknologia voi näkyä ikääntyvien arjessa monellakin tavalla. Esimerkiksi on erilaisia muistuttajia ja automaatteja, jotka auttavat muistamaan esimerkiksi lääkkeenottoa tai aktiivisuutta. Sitten on tabletti, jonka avulla voi pitää yhteyttä kauempana asuviin läheisiin tai osallistua ryhmätoimintaan esimerkiksi ihan kotoa käsin. Sitten esimerkiksi säännöllinen ruokatilaus tai kotiin toimitettu ruoka voi auttaa huonosti liikkuvaa syömään hyvin ja monipuolisesti, kun ei itse tarvitse kantaa sitä ruokaa kotiin kaupasta. No sitten on esimerkiksi älylukko, joka voi auttaa petipotilasta niin, että ei tarvitse nousta vuoteesta avaamaan ovea sinne kotiin tulevalle ihmiselle. On myös liikuntasovelluksia ja -ohjelmia, sekä aktiivisuusranneke, jotka voivat yhdessä tukea arkiliikunnan ja hikiliikunnan toteuttamisessa.

Anniina Tohmola [00:08:21]: Onko jollakin teistä kokemusta ikääntyvien hyvinvointiteknologiasta esimerkiksi omaisen roolissa, että mitä hyötyjä omaisille näistä eri teknologioista voisi olla?

Arja Meinilä [00:08:30]: No minä voisin kertoa omasta näkökulmastani siitä, kun minun äitini on tällä hetkellä 92 vuotta ja olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että hänen toimintakykynsä pysyisi sellaisena, että hän pärjäisi siellä kotona mahdollisimman pitkään ja saisi elää sitä elämäänsä omalla tavallansa, omassa kodissansa, mahdollisimman pitkään. Jos ajatellaan näitä teknologioita, niin siinä on pikkuisen sellaista haastetta ollut. Meillä on joitakin noita, mitä Annina tuossa mainitsi, ollut kokeilussa ja käytössä, mutta äiti on itse sitä sukupolvea, jolloin perheen on täytynyt selviytyä puutteellisissa oloissa sodassa ja sodan jälkeen, niin silloin on täytynyt selvitä omavaraisesti ja sillä tavalla, että mahdollisimman vähän saa ulkopulista apua, ei ole haluttu sitä. Sitten tietysti on ollut myös rahasta tiukkaa. Sitten kuitenkin ikääntyessä toimintakyky heikentyy niin kokonaisvaltaisesti, erityisesti, jos on muistisairautta, kuten äidilläni nyt on, että hänellä on etenevä muistisairaus, niin sitten se kyllä huolettaa läheisenä sitä, että miten se itsenäinen selviytyminen siellä onnistuu, ja turvallisuus siellä kotona. Näiden teknologioiden hankkimisessa meillä on ollut tosiaan aika työlästä se asia, koska jo tuo, että saa kotipalvelun kotiin, on ollut aika työlästä. Teknologiathan maksavat ja niihin liittyy erilaisia palvelusopimuksia, niin ne aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia. Mutta tosiaan olisi kuitenkin tärkeää, että näitä teknologisia ratkaisuja mietittäisiin ja kokeiltaisiin riittävän ajoissa. Meidän äidillemme alettiin miettiä ehkä viisi vuotta sitten, kun alettiin tarjoamaan niitä, niin tosiaan olisi tärkeätä, että niitä alettaisiin kokeilemaan riittävän ajoissa, jolloin niiden käyttöön opittaisi osana sitä normaalia arkea. Tietenkin tärkeää on myös se, että me läheisinä saisimme tarvittavan ohjauksen siihen teknologian käyttöön, mikä voi myös osaltaan madaltaa sen ikäihmisen kynnystä hankkia sitä teknologiaa. Tavoitteenahan on, kuten tuossa alussa sanoin, että se ikäihminen voisi olla mahdollisimman riippumaton ja pärjäisi siellä kotona. Se ennaltaehkäisisi sitten siirtymistä sinne kotipalvelun piiriin.

Marjo Jussila [00:10:55]: Onko sinulla Arja jotain esimerkkejä niistä tarpeista, mihin teknologia voisi tarjota apua, tai on teillä tarjonnut?

Arja Meinilä [00:11:01]: No turvallisuusteknologiat, eli tuollaiset turvanapit ja tuollaiset, mitä Anniina tuossa kertoikin. Tuota kuvapuhelinpalvelua meillä ei ole, mutta me olemme sitä yrittäneet, joka auttaisi sitten suhteiden ylläpitoa ja arjen yhteydenpitoa. Minä esimerkiksi asun täällä Kemissä ja äiti on Rovaniemellä, eli asun kauempana, niin olisi hyvä, mutta ei se oikein onnistunut. Sitten tuo asia läheisenä huolettaa, että miten se ihmisen toimintakyky siellä säilyy ja miten lihaskunto ja fyysinen aktiivisuus sitten säilyy kotioloissa, varsinkin silloin, kun ei suostu lähtemään yhdessä ulos eikä etäyhteydelläkään se tuolijumppakaan onnistu. Sitä olemme miettineet, että tämmöinen aktivoiva robotti tai ihan tämmöinen sähköisesti toimiva polkulaite auttaisi siinä lihaskunnon ylläpitämisessä. Nämähän on suhteellisen helppo oppia, ainakin tuo polkulaite. Sitten se, että robotithan muistuttavat sitten myös siitä aktiviteetista ja myös kotihoidolle ja läheisille tulee sitä tietoa, ja kotihoito voi vielä muistuttaa lisäksi. Sitten voisi noita lääkemuistuttajia, mitä Anniina mainitsi myös, niin niihinhän myös läheinen voi saada tiedon siitä oikea-aikaisesta lääkkeen otosta, jos se asennetaan siihen läheisen mobiililaitteeseen. Sitten tuo teknologia-avusteinen ateriapalvelu tai ateria-automaatti, jossa sitten näiden tämmöisten puolivalmiiden aterioiden valmistaminen, jos se onnistuu ikääntyneeltä kotona, niin se voisi olla myös helpottamassa sitä läheisen huolta siitä, että se ruokahuolto toimii.

Marjo Jussila [00:12:55]: No jos mietitään sitten tätä ikääntyville suunnattua hyvinvointiteknologiaa alan työntekijöiden näkökulmasta, niin osaisitko sinä Tanja kertoa, että minkälaisia hyötyjä teknologia tarjoaa ikääntyvien kanssa työskenteleville ihmisille? Kiinnostaa tietenkin, että miten suuresti ja laajasti tämmöistä teknologiaa on käytössä palveluyksiköissä ja onko se henkilöstön hyödynnettävissä?

Tanja Marjanen-Korkala [00:13:17]: No tällä hetkellä harvemmista paikoista löytyy vielä tämmöistä toimijuutta ja osallisuutta tukevaa teknologiaa, jolla voitaisiin tuoda sinne arkeen mielekästä tekemistä. Muutamat yksiköt vasta hyödyntävät esimerkiksi erilaisia pelimahdollisuuksia tai sisältöpalveluita. Näiden laitteiden ja palveluiden hankinta vaatii tietysti varoja, mutta myös sitä osaamista, ja ennen kaikkea mielenkiintoa ja innostusta sitä teknologiaa kohtaan. Me kartoitimme viime vuoden puolella tässä Living Lab Pruntsi -hankkeen yhtenä toimena Kemissä ikäihmisten palveluiden henkilöstön teknologiaosaamista. 50 % vastaajista koki osaamisensa hyväksi, kun taas sitten vastaavasti 50 % vastaajista olivat sitä mieltä, että heidän teknologiaosaamisensa on keskinkertaista. Sitten tässä samassa kyselyssä vielä selvitimme, että käyttäisikö henkilöstö työssään näitä teknologisia ratkaisuja enemmän, jos niiden käyttöön saisi opastusta. Jopa 92 % vastaajista oli sitä mieltä, että käyttäisivät. Opastuksen toivottiin olevan henkilökohtaista opastusta ja koulutusta. Uusiin välineisiin ja laitteisiin toivottiin järjestettävän ihan liveopetusta ja myös tämmöinen nimetty tukihenkilö koettiin tärkeänä. Minun mielestäni nämä kyselyn tulokset kyllä kertovat siitä, että teknologialaitteiden käyttöön tarvitaan opastusta ja neuvontaa, ja ne tulee olla helposti saatavilla.

Marjo Jussila [00:14:56]: Tämmöisessä nyt käynnissä olevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa nousee paljon esille myös sosiaali- ja terveysalan, ja erityisesti hoitotyön, kuormittavuus. Alan työntekijöiden työhyvinvointi ja jaksaminen on semmoinen yhteinen huolenaihe. Miten te näette, minkälaisia vaikutuksia teknologian hyödyntämisellä voi olla työn kuormittavuuteen ja työhyvinvointiin?

Arja Meinilä [00:15:18]: No jos minä tässä tähän kommentoisin, että hoitotyötä, etenkin ikääntyvien hoidossa, pidetään fyysisesti ja psyykkisesti aika raskaana tai kovinkin raskaana. Ala ei ole nykyisin kovinkaan houkutteleva. Hoitajia siirtyy muihin töihin kasvavalla vauhdilla. Miksi näin? Olen miettinyt, että vaikka on tosiaan osoitettu, kun on tässä näitä tutkimuksia luettu ja selvitelty, että se robotiikka ja automatiikka, nämä eri sovellukset, mahdollistavat keventämään sitä työtä ja jopa korvaamaan tai täydentämään hoitotyöntekijöiden työtehtäviä ainakin noin viidenneksellä, että se on aika iso osa. Sitä mietin ja ihmettelen, että miksi näin, että miksi hävitään alalta. Sitten tutkimuksissahan on osoitettu, että se teknologian koettu kuormittavuus ja teknologian koettu hyödyllisyys korreloi keskenään. Tässä meidän Living Lab Pruntsi -hankkeen kyselyssäkin ja keskustelussa hankkeen aikana hoitajien kanssa on koettu, että se teknologia tuo sitä hyötyä työhön. Aikaa säästyy muihin tehtäviin, tiedonkulku helpottuu ja työhyvinvointikin paranee. Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa tästä työhön vaikuttamisesta, kun olimme Päivin kanssa benchmarkkaus-vierailulla naapurimaassa Ruotsissa tuolla Kalixissa, ihan tuossa lähinaapurissa. Tutustumme siellä tämmöiseen yhteen puettavaan älyteknologiaan, jonka avulla voidaan säästää hoitajien työaikaa ja vähentää myös työn kuormittavuutta samalla. Tämä älyteknologia oli tämmöinen tavallinen inkontinenssihousu, johon on asennettu sensoreita, jotka sitten arvioivat sitä potilaan virtsanpidätyskykyä. Sen avulla pyrittäisiin löytämään se, että kuinka usein niitä suojia vaihdetaan ja ajoitetaan vessakäyntejä ja miten siihen avustamiseen se aika menee, että mahdollisimman oikea-aikaisesti tehtäisiin näitä toimia sitten potilaan kanssa. Ajansäästön lisäksi myös potilaan yksilöllinen ja tarkoituksellinen hoito toteutuu, kun ei tehdä liian usein tai harvoin näitä vaipanvaihtoja. Mutta toki siellä meidän käynnillämme Kalixissa kävi ilmi, että ne ovat aika kalliita kuitenkin nämä sensorit ja sovellukset, kun niihin aina liittyy ne sovellukset, mutta hyvänä niitä oli käytössä siellä hoivakodeissa. Siitä huolimatta se olisi yksi semmoinen aika konkreettinenkin esimerkki siitä, kuinka se työ helpottuu.

Marjo Jussila [00:18:04]: Mainitsit todella paljon tuommoisia hyötyjä ja positiivisia vaikutuksia siihen, miten se voisi vaikuttaa siellä hoitotyössä työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Minulla kyllä herää kysymys, että tuovatko nämä erilaiset teknologia-avusteiset ratkaisut vain helpotusta sinne arkeen, vai onko näillä jotain kääntöpuolia?

Arja Meinilä [00:18:23]: No onhan niillä. Työhyvinvointiin ja työn kuormittavuuteen liittyen on alettu puhumaan teknostressistä. On havaittu, että se heikentää työhyvinvointia ja työssä suoriutumista. Tänä päivänähän hoitotyön tekijät käyttävät lisääntyvästi päivittäin teknologisia laitteita ja erilaisia sähköisiä järjestelmiä. Osalle tämä yleensäkin lisääntynyt digitalisaatio on tosi innostavaa, motivoivaa, työtä helpottavaa, ja sitä myöten myös tukee sitä työhyvinvointia. Mutta osa hoitajista taas kokee, että tämmöiset erilaiset tietojärjestelmät ja laitteet ovat kuormitustekijöitä ja oma osaaminen ei oikein riitä, ne valmiudet eivät oikein riitä ottamaan niitä käyttöön. Kuten Tanja tuossa vähän mainitsi, että tässä meidänkin tutkimuksessamme puolella oli keskinkertainen osaaminen niiden käytössä. Tämmöisestä teknostressistä ja tämmöisestä tilanteesta voi sitten, että se hoitaja kokee jännittyneisyyttä ja väsyttää ja on tehottomuutta, ja voi myös ahdistua ja olla ihan kyyninen sitten siinä työssä, että se näkyy aika monella tavallakin. Näitä tuntemuksia kutsutaan erityiseksi työstressiksi eli teknostressiksi. Tämä teknostressi on tänä päivänä tosi iso haaste tässä digitalisaatiossa, kun pyritään sovittamaan näitä älylaitteita ja uusia tietojärjestelmiä hoitajan arjen työhön, jossa jo ennestään on paljon sitä informaatiotulvaa sekä aika- ja suoriutumispaineita. Tämän vuoksi on tärkeää panostaa myös siihen, että kuullaan myös niitä hoitajia siellä, kun lähdetään kehittämään niitä teknologioita ja mietitään, että mitä otettaisiin käyttöön. Se edistää myös sitä työyhteisön henkilöstön työhyvinvointia samalla, kun se työ sujuvoituu ja tulee tehokkaammaksi. Sillä tavalla se kuormittavuuskin vähenee. Muun muassa Mäkiniemi on kirjoittanut teknostressistä työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehdessä, että siihen voi tutustua siellä enemmän.

Marjo Jussila [00:20:33]: No siinä tuli aika laajasti näiden työntekijöiden näkökulmasta käsiteltyä tätä aihetta. Mennään sitten vähän tuohon koulutuksen näkökulmaan. ON varmasti aivan ymmärrettävää, että se hektisen työn keskellä uuden omaksuminen ja erilaisiin muutos- ja kehitystarpeisiin reagoiminen voi olla stressaavaa ja kuormittavaakin, vaikka siitä olisi etuja lopulta. Koko toimialan kehittymisen kannalta keskeisessä asemassahan on tietenkin myös se koulutus, joka tuottaa koko ajan uutta työvoimaa ja osaamista sinne työelämään. Miten laajasti näitä erilaisia hyvinvointiteknologioita käytetään ja tuodaan tutuksi siellä sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa? Aloitetaanko vaikka Päivistä ja toisen asteen koulutuksesta?

Päivi Jauhola [00:21:14]: No toisen asteen koulutuksessa hyvinvointiteknologiaa käytetään opetuksessa jatkuvasti ja se on mukana näyttökriteereissä ja opiskelijat tekevät näyttötutkintoina tutkinnon, niin se on siellä yhtenä osa-alueena mukana. Mutta niin, kuin Arja mainitsi tuossa, niin varmasti on yksi semmoinen stressiä lisäävä tekijä tuo digitalisoituminen. Lähihoitajakoulutuksessa tutkinnon perusteet ovat tällä hetkellä muutoksessa ja 2024 tulee uudet tutkinnon perusteet. Siellä mukana on esimerkiksi tällainen hyvinvointiteknologia, valinnainen tutkinnon osa, joka on 15 osaamispistettä. Siihen sitten sisällytetään monipuolisesti erilaisia digilaitteita, apuvälineitä, sovelluksia, joita hoitotyössä voi sitten hyödyntää. Meillä Lappiassa sitten on suunniteltu monialaisia toiminnallisia harjoituksia opiskelijoille, johon voisivat sitten osallistua lähihoitajaopiskelijat, tieto- ja viestintäalan opiskelijat, sekä turva-alan opiskelijat, ihan niin kuin tässä hankkeessakin ollaan oltu mukana, niin kaikki samat alat olisivat siellä sitten jatkossakin tekemässä hyvinvointiteknologiaa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tämän hankkeen hienojen yhteistyöverkostojen avulla koulujen ja työpaikkojen välillä, niin voisimme jatkossakin tehdä sitä yhteistyötä ja sitten taata sitä osaamisen tarvetta, että meillä olisi sitä tulevaisuudessakin.

Marjo Jussila [00:22:44]: Mites sitten täällä ammattikorkeakoulun puolella sairaanhoitajakoulutuksessa, miten nämä siellä näkyvät?

Anniina Tohmola [00:22:50]: No sairaanhoitajan työssä käytetään paljon teknologiaa, ihan lähes joka organisaatiossa ja jokaisessa yksikössä. Me sitten sairaanhoitajakoulutuksessa yritämmekin tutustua niihin, mutta tietenkin se ei ole ihan samanlaista, kuin mitä sitten siellä käytännössä. Emme pääse ihan siihen laajuuteen. Sairaanhoitajakoulutuksessa keskustellaan teknologian käytöstä ja hyödyistä teoriassa ja tutustutaan sitten koululla olevaan teknologiaan ja netistä saataviin ohjelmiin ja sovelluksiin. Esimerkiksi simulaatioharjoituksissa mietitään teknologian käyttöä ja näytetään esimerkkiä muille opiskelijoille simulaatiotilanteessa. Hoitajan näkökulmista meillä on koululla teknologiaa jo jonkin verran, mutta ikääntyneiden näkökulmasta vain joitakin markkinoilla olevia laitteita. Koululla on muun muassa VR-laseja, etäyhteyslaitteet, ja aistihuoneessa erilaisia mahdollisuuksia, mitä voi testailla ja kokeilla sitten täällä koulun tiloissa.

Marjo Jussila [00:24:00]: Varmaan sitten myös tuolla geronomikoulutuksessa käsitellään myös tätä hyvinvointiteknologiaa jollain tavalla?

Tanja Marjanen-Korkala [00:24:06]: Joo, tosiaan meillä on tuolla geronomikoulutuksessa kanssa hyvinvointiteknologia opetuksessa mukana. Meillä tuodaankin esille hyvinvointiteknologiaa itsessään ja siihen liittyvää käyttöä sekä ohjausta. Olemme tutustuneet muun muassa erilaisiin pelillisiin ratkaisuihin sekä sisältöpalveluihin, joilla tuetaan hyvinvointia ja osallisuutta sekä toimijuutta. Lisäksi sitten tutustumme myös toimintakykyä tukevaan teknologiaan ja eri apuvälineisiin.

Marjo Jussila [00:24:39]: Miten näiden tämmöisten perinteisten sosiaali- ja terveysalan koulutusten lisäksi tämä hyvinvointiteknologia näkyy myös sitten näissä muissa koulutuksissa? Kertoisiko Sami tästä lisää?

Sami Karvonen [00:24:50]: Joo, toisella asteella meillähän on tieto- ja viestintätekniikan koulutuksessa ihan tutkintonimikkeenä hyvinvointiteknologia-asentaja. Sitten laaja tutkinnon osa on turvalaite ja hyvinvointiteknologia järjestelmien asennus, joka on 45 osaamispistettä. Muitakin hyvinvointiteknologiaan liittyviä tutkinnon osia on. Tietenkin jonkunhan nämä laitteet täytyy asentaa ja siinä mielessä meidän tutkinnossamme sitten mietitään, että miten niitä fyysisesti asennetaan ja miten ne kytketään esimerkiksi internetiin. Hyvin paljon ne keskustelevat tuolla verkkojen kautta toistensa kanssa nämä hyvinvointiteknologia ja kiinteistöautomaatio, joka on myös yhteydessä siihen hyvinvointiteknologiaan. Meidän koulutuksemme tietenkin pyrkii vastaamaan siihen, että oppilaat osaavat sitten asentaa niitä, konfiguroida, opastaa käyttäjiä, ja myös se huolto liittyy meille tutkintoon.

Marjo Jussila [00:25:49]: Aivan. No koko sosiaali- ja terveysala on tällä hetkellä suuren murroksen keskellä ja sehän näyttää heijastuvan myös koulutuksen puolelle. Alan koulutuksiin ei enää hakeuduta opiskelijaksi samalla tavalla, kuin aiemmin huippuvuosina. Mitä mieltä te olette siitä, että voisiko tämä teknologian hyödyntäminen jollakin tavalla myös nostaa sitä alan vetovoimaa ja lisätä kiinnostusta hakeutua alalle niin opiskelijaksi kuin töihinkin?

Päivi Jauhola [00:26:16]: No minun mielestäni digilaitteet ja se digiosaaminen menee niin lujaa vauhtia eteenpäin, että hoitotyön opetuksen ja koko alan ylipäätään on hyvä olla tässä kehityksessä mukana. Varmasti sitä erityisosaamista tarvitaan ja koulut voisivat tehdä esimerkiksi tällaisia osaamisalaa syventäviä opintoja hyvinvointiteknologiasta laajemminkin, ja sitten vielä viedä sitä digiosaamista opiskelijoista, jotka ovat kiinnostuneita, niin vielä eteenpäin. Miksipä ei voitaisi vielä vaikka lanseerata tällainen digihealth -hoitaja, jossa syventävissä opinnoissa sitten saataisiin näitä ammattilaisia työpaikoille toimimaan tutoreina ja digiosaamisen hyödyntäjinä sitten siellä arjen tilanteissa.

Marjo Jussila [00:27:00]: Onko tämmöisiä digihealth-hoitajia jo jossain, vai onko tämä ihan uusi juttu, minkä heitit meille tässä?

Päivi Jauhola [00:27:05]: No varmasti sitä on, koska sitä tutkinnon perusteissa on, ja sitä on myöskin täällä ammattikorkeakoulun puolella, mutta ehkä vielä tarvittaisiin sellaista skarpimpaa otetta, että saataisiin tuonne työpaikoille niitä ammattilaisia sitten vähentämään sitä stressiä niistä digiasioista, jotka palvelisivat sitten hoitajia, ja sitten varmasti potilaita laajemminkin, että meillä olisi paikan päällä siinä arjen työssä sitä osaamista, tukea ja apua niihin digitaitoihin, sovelluksiin ja laitteiden käyttöön.

Marjo Jussila [00:27:36]: Mites Anniina ja Tanja, te toimitte hoitotyön ja geronomikoulutuksen opettajina tälläkin hetkellä, niin mitä mieltä te olette, voisiko tämä teknologian hyödyntäminen jollakin tavalla myös nostaa alan vetovoimaa?

Anniina Tohmola [00:27:48]: No nuoret osaavat tällä hetkellä käyttää teknologiaa ketterästi ja oppivat sen käytön nopeasti. Toki ei voida yleistää, että digitaidot ovat ikäsidonnaisia, että ei ole aina niin. Teknologian tuominen koulutukseen voisi tuoda mielekkyyttä opiskeluun ja lisätä kiinnostusta semmoisille henkilöille, jotka tykkäävät olla teknologian kanssa muutenkin tekemisissä, mutta sitten kuitenkin yhdistää siihen ihmisten parissa olemista ja hoitotyötä.

Tanja Marjanen-Korkala [00:28:20]: Ajattelen Anniinan kanssa ihan samalla tavalla ja uskonkin, että sen teknologian tuominen osaksi sitä hoitotyön päivittäistä arkea voisi lisätä sitä kiinnostusta yleisestikin hoiva- ja hoitotyötä kohtaan. Ajattelen myös tällä tavalla, että teknologia muuttaa niitä työntekemisen tapoja ja onkin siltä osin lisäämässä vetovoimaa sosiaali- ja terveysalalle.

Anniina Tohmola [00:28:45]: Mutta ne teknologiajutut eivät ole kuitenkaan aina vain positiivisesti koettu asia, vaan ne voidaan kokea vaativana lisänä muutenkin monipuoliseen ja monimutkaiseen hoitotyöosaamiseen. Opiskelijan polku aloittelijasta ammattiin valmistumiseen ja siinä ammatissa kehittymiseen on pitkä ja monipuolinen oppimisen prosessi, jossa perusasioiden päälle lisätään sitä syventävää tietoa. Ensin pitää opiskella se peruskaura ja sitten päälle ne ekstrat. Karkeana esimerkkinä tästä ihmisen anatomian ja fysiologian opiskelu ensin, sitten sairauksien opiskelua ja niiden hoitoa, sitten elämänhistorian vaikutukset psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen persoonaan, sekä erilaiset lähtökohdat vastaanottaa potilasohjausta, ja miten tässä kaikessa hoitajan kohtaamis- ja vuorovaikutustaidot ovat, on yksi vaikkakin keskeinen osaamisalue. Jatkokoulutuksissa voi sitten syventyä vielä lisää. Niissä voi olla esimerkiksi enemmän teknologiasisältöjä, kuin ammattiosaamista. Tarttumapintaa jo on, jonka päälle uudet asiat on sitten hyvä rakentaa. Hoitajan ammatti on monipuolinen ja vaativa, joten digitaitojen osaaminen vaati sen työn hallinnan ja toteuttamisen lisäksi erilaisia taitoja, jotta se voi olla osa laajempaa osaamisen kokonaisuutta.

Marjo Jussila [00:30:16]: Kiitos. Tästä nyt vähän yhteenvetona, kun kävimme tätä teknologia eri kohderyhmien näkökulmasta, voisi todeta, että se teknologian määrä lisääntyy ja tulee muuttamaan sitä ikääntyvien ja omaisten arkea, mutta myös vaikuttaa muihinkin väestöryhmiin. Se vaikuttaa myös siihen työn tekemiseen monin eri tavoin, ja siksi on myös huomioitava jo ihan siellä tämän päivän koulutuksessa, että minkälaiseksi työelämä on muuttumassa, jotta on sitä osaamista, mitä siellä tulevaisuudessa tarvitaan. Living Lab Pruntsi -hankkeessa on järjestetty paljon erilaisia työpajoja tämän yhteisen aiheen ympärillä. On kohdattu ikäihmisiä, heidän omaisiaan, alan työntekijöitä, ja on tutustuttu yhdessä erilaisiin teknologisiin ratkaisuihin ja niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tämä on todella laajentanut meidän ymmärrystämme sen suhteen, miten nämä eri kohderyhmät kokevat nämä teknologiset ratkaisut. Työpajojen lisäksi tässä hankkeen toiminnassa merkittävää on ollut erilaisten teknologisten ratkaisujen benchmarkkaus ja selvitelty sitä, mitä markkinoilla on tarjolla. Vuonna 2022 useimmat teistä Living Lab Pruntsi -hankkeen asiantuntijoista olette kiertäneet erilaisilla yritysvierailuilla, suomalaisilla apuvälinemessuilla, ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa tutustumassa ikääntyneiden asumiseen ja hoitoon liittyviin teknologioihin. Tänään me olemme juuri näiden aiheiden äärellä täällä keskustelemassa. Minä olen Marjo Jussila ja minun kanssani täällä studiossa on projektipäällikkö ja lehtori Anniina Tohmola, asiantuntija Arja Meinilä, ja opettaja Tanja Marjanen-Korkala Lapin ammattikorkeakoulusta, sekä opettajat Päivi Jauhola ja Sami Karvonen ammattiopisto Lappiasta. Te mainitsitte jo tuossa aiemmassa keskustelussa joitakin teknologisia apuvälineitä, mutta käydään nyt muutama kierros niin, että te saatte tehdä nostoja teidän mielestänne mielenkiintoisista teknologioista. Minä annan täältä aina kategorian ja saatte heittää niihin omia ehdotuksianne sitten. Myös lyhyet perustelut tietenkin, että miksi näin. Lähdetään ensimmäisenä liikkeelle tästä ykköskategoriasta: hyödyllinen työväline. Millainen on teidän mielestänne mielenkiintoisin ikääntyneiden hoitotyöhön tarkoitettu väline ja miksi?

Anniina Tohmola [00:32:38]: No minun mielestäni hankkeessa on tutustuttu todella laajasti messuilla ja benchmarkkausreissuilla ja yritysten kanssa yhteistyössä erilaisiin teknologiaratkaisuihin. Ihan parasta antia on ollut ikäihmisten arjen sujuvuutta edistävät ratkaisut, kuten esimerkiksi lääkejakorobotit, etäohjausvälineet, ja erilaiset digitaaliset viriketoiminnan mahdollistamat välineet.

Marjo Jussila [00:33:00]: Mikä on lääkkeenjakorobotti? Miten se toimii?

Arja Meinilä [00:33:02]: Lääkejakorobotti on esimerkiksi kotihoidossa kotona asuvalla iäkkäällä kotona oleva robotti, joka jakaa ja muistuttaa lääkkeet. Sinne voivat hoitajat tietokoneelta tai mobiilisti ohjelmoida lääkejakorobottia ja ikäihminen saa sitten oikeaan aikaan oikeat lääkkeet. Lääkkeet tulevat semmoisessa pussissa sitten, tavallaan vähän niin kuin tulostettuna sille ikäihmiselle sinne kotiin.

Marjo Jussila [00:33:29]: No mitäs muita hyödyllisiä työvälineitä nostaisitte tähän ikääntyneiden hoitotyöhön liittyen?

Tanja Marjanen-Korkala [00:33:34]: No minusta mielenkiintoisia ovat olleet tällaiset erilaiset pelilliset ratkaisut ja sisältöpalvelut, joilla voidaan lisätä sinne arkeen sitä hyvinvointia ja osallisuutta ja yleisestikin sitä tekemistä ja toimintaa. Ensimmäisenä minulla nousee esimerkkinä mieleen tällainen Yeti-tabletti HILDA- ja Medeka-sisältöpalvelut. Me esittelimmekin näitä siellä [?? 00:33:57] korttelissa eri yksiköissä asukkaille ja henkilöstölle, ja ne herättivätkin tosi paljon mielenkiintoa niissä. Lisäksi meillä oli esittelyssä mukana tukisukanvetolaite ja silmätippaohjuri, jotka myös koettiin sitten hyödyllisiksi ja helpoiksi työvälineiksi. Teknologiset ratkaisut voivat olla hyvinkin yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä.

Marjo Jussila [00:34:23]: Sinä Tanja mainitsit näitä erilaisia sisältöpalveluita, oli Yeti ja HILDA ja Medeka. Kerro vähä tarkemmin, että mitä ne ovat ja miten ne toimivat?

Tanja Marjanen-Korkala [00:34:31]: No esimerkiksi Yeti-tabletti on tämmöinen YetiCare-ohjelmistolla varustettu tabletti, jolla voidaan lisätä sinne arkeen mielekkyyttä sekä motivoida käyttäjiä tämmöiseen kognitiiviseen ja fyysiseen toimintaan. Yeti-tabletissa on suuri näyttö ja se houkuttelee tämmöisen yhteisen tekemisen äärelle. Lisäksi sen avulla voidaan järjestää monipuolisia ryhmätoimintoja. Nämä HILDA ja Medeka ovat tämmöisiä sisältöpalveluita. HILDA-sisältöpalvelu onkin suunniteltu erityisesti hoivakotien arkeen. Sen sisältö on monipuolista ja sen avulla voidaan järjestää tämmöisiä yhteisiä hetkiä vaivattomasti. Medeka-sisältöpalvelu on tämmöinen virtuaalinen reittiohjelmisto, jota voidaan käyttää muun muassa kuntoutuksen tukena.

Marjo Jussila [00:35:21]: Eli voi päästä retkelle ihan sieltä omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä?

Tanja Marjanen-Korkala [00:35:28]: Kyllä, juuri näin.

Marjo Jussila [00:35:30]: Joo. No jos mennään sitten tuohon kategoriaan kaksi, eli yllättäjä. Oliko jotakin sellaisia löydöksiä, että yllätyitte itsekin, että taipuuko teknologia myös tämmöiseen?

Arja Meinilä [00:35:43]: No minusta oli yllättävää, kuinka nämä erilaiset hygienia-apuvälineet ovat kehittyneet ja kuinka niihin voidaan liittää sitä teknologiaa. Minä aiemmin mainitsin nämä sensorit Tena- ja inkontinenssihousuissa, eli tavallaan normaalit Tena-housut, mutta niihin liitetään ne sensorit. Eli se oli aika yllätyksellistä kyllä huomata tosiaan, kuinka tämä teknologia kehittyy myös sillä alalla. Sitten muuhun päivittäiseen toimintaan, kuten pesuihin, on myös kehitetty, että siellä Kalixin [?? 00:36:18] vierailulla meille esiteltiin tällainen mielenkiintoinen pesuri. Tämmöinen pesurobotti, johon se potilas istutetaan ja pesutoimet hoituvat kuten itsestään automaattisesti. Tämä ei ollut oikein saanut suosiota hoitotyössä, että se ei oikeastaan ole käytössä, kun se ei oikein aktivoi sitä potilasta ja se on vähän semmoinen pesuri tosiaan. Se oli aika yllättävää, että kaikkeen se teknologia taipuu kuitenkin, mutta ei aina sillä tavalla jää käyttöön välttämättä. Olihan sitä jonkun verran käytetty siellä, kokeiltu, että siellä Kalixissa oli tämmöinen [pestik? 00:36:54]-robotti siellä keittiössä. Sitten samoin tämä lääkkeenottorobotti, mistä oli aikaisemminkin mainintaa, tämä Evondos. Palvelutaloissa, ainakin Ruotsissa, kuulosti olevan aika paljon asukkaiden käytössä tämmöisiä pehmoisia kissarobotteja, jotka aktivoivat heitä ja huolehtivat siitä mielen hyvinvoinnista. Sitten olin vielä Rovaniemen hyvinvointiteknologiamessuilla tutustumassa näihin robotteihin, että siellä oli Emma-robotti ja Pepper-robotti. Sitten oli tämmöisiä ihan uudenlaisia, Suomessa kehitettyjä teknologiaratkaisuja, kuten eksoskeleton puettava robotti, joka on sinne hoitotyöhön tarkoitettu hoitotyön fyysistä kuormittavuutta helpottava, keventävä robottilaite, mikä puetaan päälle. Myös muilla aloilla sitä käytetään, mutta se olisi myös erinomainen hoitotyössä. Ne potilassiirrot ovat aika kuormittavia monesti. Sitten Myontecillä on tämmöisiä älytekstiilejä, että on paitoja, shortseja, säärystimiä, joissa on näitä sensoreita, jotka mittaavat sitä lihaskuormitusta. Sitä tietoa sitten analysoidaan, mitä tulee näistä sensoreista, ja sen avulla voidaan suunnitella työvaiheita ja ehkäistä sitä ylikuormitusta, ja sitä kautta tietysti vähentää sairaspoissaoloja. Myös nämä säärystimen muun muassa ovat yksi semmoinen tapa, millä voidaan saada tietoa kaatumisten ennaltaehkäisyyn.

Marjo Jussila [00:38:34]: No sinä Arja mainitsit nyt tässä jo melkoisen määrän erilaisia robotteja. Niitä tuntuu olevan moneen eri tarpeeseen. Te olette tutustuneet näihin erilaisissa showroomeissa ja muissa esittelyissä, mutta mikä on teidän käsityksenne, että miten laajasti näitä on palvelu- ja hoitoyksiköissä käytössä esimerkiksi täällä meidän alueellamme Meri-Lapissa?

Arja Meinilä [00:38:56]: No minulla on ainakin semmoinen käsitys, minä nyt olen pikkuisen aikaa ollut jo työelämästä pois, mutta eipä ole oikein niitä robotteja meillä täällä, Meri-Lapin alueella varsinkaan. Ehkä jossain kohti Suomea voi ollakin jotakin. Erityisesti sairaaloissa minusta on paljon enemmän robotteja käytössä erilaisiin tämmöisiin tiedonsiirtoihin ja konsultaatioihin ja muihin. Mutta minun näkemykseni mukaan ei ole oikein missään. Mites muut?

Päivi Jauhola [00:39:27]: Ehkä vastanottoon käytetään Suomessa robotteja. Mutta kyllä Ruotsi varmaan on meitä nyt tässä hetken edellä, että siellä palvelutaloissa esimerkiksi käytetään ruokailutilanteissa tällaisia viriketoimintoja ja sitten aisteja stimuloivia sovelluksia ja laitteita enemmän.

Marjo Jussila [00:39:46]: No oliko muita teknologisia yllättäjiä, minkälaisia löydöksiä?

Anniina Tohmola [00:39:52]: Minulle tulee mieleen Awario, joka on Heart2Saven kehittämä EKG-mittausratkaisu rytmihäiriöiden tunnistamiseen ja seurantaan kotioloissa ja hoitotyössä. Se palvelu soveltuu erityisesti eteisvärinän seulontaan ja ihmisille, joilla on rytmihäiriötuntemuksia. Sen avulla voidaan saada EKG-nauhaa sitten sinne sovellukseen, jota voi sitten lääkärille näyttää ja todentaa sen rytmihäiriötuntemuksen. Sitä on olemassa korumallisena ja kahvamallisena eri käyttäjien tarpeisiin. Ikäihmisille itselleen voisi olla tämä korumallinen ja kotihoidossa sitten kahvamallinen hoitajan käytössä. Yhdessä meidän työpajassamme kotihoito innostui tästä ja näki sen hyvänä työkaluna heille. Myös opiskelijoiden kanssa olemme tutustuneet tähän laitteeseen simulaatioissa.

Sami Karvonen [00:40:50]: Yksi teknologinen yllättäjä, mikä itselle tuli vastaan siinä, kun käytiin hankkeen aikana tutustumassa Vaasan ammattioppilaitoksen Vamian hyvinvointiteknologian oppimisympäristöön VamiaEasyyn. Siellä oli pohjalla tämmöinen ABB-free@home -kotiautomaatiojärjestelmä. Se ABB-free@home -kotiautomaatiojärjestelmää ei erityisesti ole suunniteltu siihen hyvinvointiteknologiaan, mutta se hyvin soveltuu siihen myös, että se hyvin elää sen asukkaan ikääntymisen ja sen arjen mukana ja pystyy sitten sen verran ohjelmoimaan sitä sen ikääntymisen aikana. ABB-free@home -järjestelmällä voidaan esimerkiksi helpottaa sitä ikääntyneen, muistisairaan tai liikuntarajoitteisen asumista. Eli toimintoja, joilla muistisairaan arkea voidaan avustaa, niin esimerkiksi lääkekaapin yläpuolella voisi olla joku valaistus, joka syttyy automaattisesti, että milloin se lääke tulee ottaa. Minun mielestäni kuitenkin se teknologia ei saa olla se haaste siinä käyttöönotossa, vaan sen pitäisi toimia siinä taustalla ja automaattisesti niiden asukkaiden mukaan. Sen asukkaan ei tarvitsisi huolehtia siitä, milloin tapahtuu jotakin. Esimerkiksi valaistusta voidaan automaattisesti ohjata, aamulla sytyttää valoja ja nostaa verhoja ja tämmöisiä. Siellä pohjalla olisi semmoinen kotiautomaatiojärjestelmä.

Marjo Jussila [00:42:13]: No olivatko nämä kaikki teknologiset yllättäjät, mitä te löysitte, niin positiivisia?

Anniina Tohmola [00:42:20]: Kaikki yllättäjät eivät ole olleet vain pelkkiä positiivisia, vaan vähän vanhanaikaistakin teknologiaa olemme nähneet, niin sanottuja karvalakkimalleja, joissa tekniikka on vähän vanhanaikaista tai hyvin yksinkertaista. Kaikki me tiedämme, että tämä tekniikka menee niin kovaa vauhtia eteenpäin, niin siitä se ehkä johtuu. Tämä tuo esiin sen ongelman, että osa tuotteista vanhenee äkkiä, eivätkä ole välttämättä päivitettävissä. Se ei puolestaan tue kestävän kehityksen ajattelua. Yhteiskunnallisesti on merkittävää, että tuetaan ikäihmisten kotona asumista ja siksikin monenlaisia tuotteita ja palveluita on tarpeen käyttää ja myöskin tarjota ikäihmisille ja ikäihmisten hoitoon. Myöskin varmaan paljon on suunnitteilla ja kehitteillä, mistä emme vielä tiedä. Yritysten on oltava ajan hermolla ja heidän on päivitettävä tuotteitaan ja sitä kehitystä tarpeen mukaan ja ehkäpä tehdä enemmänkin yhteistyötä hoitavien organisaatioiden, koulutusta tarjoavien oppilaitosten, ja muiden tahojen kanssa.

Tanja Marjanen-Korkala [00:43:38]: Minä ajattelen, että tähän liittyvät myös eettiset asiat sekä muun muassa ikäihmisten osallisuuteen liittyvät asiat. Mitäs sitten, kun se ikäihminen ei ehkä haluakaan kotiinsa teknologisia laitteita, tai sitten päinvastainen tilanne, jossa ikäihminen itse haluaisi jonkun apuvälineen tai teknologialaitteen, mutta omaiset tai läheiset eivät jostain syystä anna sitä hankkia tai ottaa käyttöön siellä ikääntyvän arjessa? Tällöin kyllä joudutaan miettimään ja pohtimaan näitä eettisiä asioita, ja varsinkin sitä itsemääräämisoikeutta.

Arja Meinilä [00:44:13]: Minä tuossa aikaisemmin mainitsin sen oman vanhan äitini tilanteen, niin kun tämän hetken ikäihmiset, jotka nyt ovat 80-90 -vuotiaita, ovat tottuneet pärjäämään aika vähällä.

Jakso 11. Älylääkekaapin käyttö sairaalassa

Anna-Leena Nousiainen [00:00:01]: Tässä podcastissa meillä on tarkoitus keskustella Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa ja Lapin keskussairaalassa tämän vuoden ja vuoden 2024 välillä eri yksiköissä käyttöönotettavista älylääkekaapeista, ja niiden mukana tuomista muutoksista organisaatioiden lääkehoitoprosesseihin. Mukana meillä tästä aiheesta on keskustelemassa Oulun yliopistosairaalasta proviisori ja älylääkekaappien käyttöönotosta vastaava projektipäällikkö siellä OYS:n päässä; Katja Knuuti, ja Lapin keskussairaalasta proviisori ja älylääkekaappien käyttöönotosta vastaava projektipäällikkö täällä Lapin keskussairaalan päässä; Maria-Pauliina Korhonen. Sekä minä, Anna-Leena Nousiainen, hoitotyön lehtori Lapin ammattikorkeakoulusta, joka tässä kyselen teiltä asiantuntijoilta muutamia kysymyksiä älylääkekaappeihin liittyen. Monihan meistä jo odottaa älylääkekaapin tuloa. Kertoisitko sinä Maria-Pauliina, mikä älylääkekaappi oikein on?

Maria-Pauliina Korhonen [00:01:11]: Joo, eli älylääkekaappi on tämmöinen elektroninen lääkkeiden säilytysjärjestelmä. Siihen kuuluu fyysisen kaapin lisäksi kosketusnäytöllinen tietokone, jolla sitä kaappia käytetään. Sitten lisäksi siinä on muun muassa tarratulostin ja viivakoodin lukija. Älylääkekaappiin pystyy liittämään myös lääkejääkaapin. Lääkejääkaappiin on siis mahdollista asentaa älylääkekaapin lukko. Jokaisella käyttäjällä on henkilökohtaiset oikeudet kirjautua älylääkekaapille. Sinne kaappiin voidaan sijoittaa lääkkeet sillä tavalla, että riskilääkkeiden suhteen sekaantumisen riski on minimoitu. Se kaappi ohjaa lääkkeidenotossa ja näyttää ne varastopaikat. Sinne kaapille on määritelty yksikön kanssa lääkevalikoima, eli siinä on katsottu mitä lääkkeitä siellä tulee säilyttää ja miten paljon.

Anna-Leena Nousiainen [00:02:21]: Aivan. Miten Katja siellä OYS:n päässä, olisiko sinulla tähän lisättävää?

Katja Knuuti [00:02:28]: Joo. Meillä tulee näiden tällaisten elektronisten älylääkekaappien rinnalle tämmöisiä niin sanottuja virtuaalisia älylääkekaappeja. Virtuaalinen älylääkekaappi tarkoittaa sitä, että lääkkeet varastoidaan ihan tämmöisessä perinteisessä kalustekaapissa, mutta sitten sen lääkevalikoiman ylläpidossa meillä onkin sitten tämmöinen ohjelmisto apuna, mihin me määrittelemme sen yksikön lääkevalikoiman. Se auttaa sitten esimerkiksi tilausten tekemisessä.

Anna-Leena Nousiainen [00:03:00]: Osaatteko sanoa minkä verran näitä älylääkekaappeja on nyt tulossa OYS:iin ja LKS:ään noin pyöreästi, yksi vai kaksi vai kymmenen?

Katja Knuuti [00:03:13]: Meillä OYS:ssa älylääkekaappeja tulee olemaan noin 80 kappaletta uudessa sairaalassa. Niitä virtuaalisia älylääkekaappeja tulee siihen sitten lisäksi noin 70 kappaleen verran.

Anna-Leena Nousiainen [00:03:29]: Aivan. Mitenkä siellä LKS:n päässä, onko kaavailtu, että kuinka monta?

Maria-Pauliina Korhonen [00:03:36]: Meillä arviolta tulee älylääkekaappeja noin 25.

Anna-Leena Nousiainen [00:03:39]: Että isoja muutoksia on tulossa. Miten tämä älylääkekaappi sitten muuttaa lääkehoitoprosessia ja miten se näkyy hoitajan toteuttamassa lääkehoidossa Katja?

Katja Knuuti [00:03:53]: Joo, älylääkekaapit tullaan integroimaan eri potilastietojärjestelmiin. Se tarkoittaa sitä, että lääkkeet otetaan kaapista potilastietojärjestelmässä olevan lääkemääräyksen perusteella. Se elektroninen älylääkekaappi ohjaa ottamaan sen oikean lääkkeen oikeasta varastopaikasta. Kun lääke on saatu käteen, niin se otto vahvistetaan lukemalla lääkepakkauksessa oleva viivakoodi. Eli se vielä varmistaa sen, että varmasti otettiin oikea lääke. Se ottojen kirjaaminen on edellytys sille, että meillä pystytään hoitamaan sitä kaapin sisältöä apteekin täyttöpalvelun toimesta. Se oton kirjaaminen vahvistaa sen lääkkeen saldon vähenemisen sieltä kaapin valikoimista. Hoitajille toinen tärkeä ominaisuus on se, että jos siinä oman yksikön älylääkekaapissa ei jotakin tiettyä tarvittavaa lääkettä ole saatavilla, niin hoitaja pääsee sieltä älylääkekaapin kautta katsomaan, että onko esimerkiksi naapuriosastolla lääkettä saatavilla, tai onko sitä apteekissa, tai onko ylipäätään missään. Loppuu semmoinen lääkkeiden perässä juokseminen ja soittelu naapureille, että mistä saa lääkettä.

Anna-Leena Nousiainen [00:05:28]: Kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselle ja paljon on hyvää tulossa hoitajan toteuttamaan lääkehoitoon. Miten sitten älylääkekaappi vaikuttaa osaston tai yksikön lääkehuoltoon Maria-Pauliina?

Maria-Pauliina Korhonen [00:05:45]: Ensinnäkin älylääkekaapille määritellyn valikoiman perusteella tilaukset muodostuvat automaattisesti älylääkekaapilta. Apteekin vastuulle siirtyy älylääkekaappien täyttäminen, vanhenevien lääkkeiden poistaminen ja lääkkeiden inventointi. Lisäksi lääkevaraston hallinta on tehokkaampaa. Me näemme, jos jokin lääke seisoo turhaan älylääkekaapissa. Me pystymme paremmin kierrättämään varastoa. Lääkkeiden saatavuus tai näkyvyys sairaalassa tosiaan paranee, että on helpompi etsiä niitä puuttuvia lääkkeitä, kun näkee sairaalan kaikkien älylääkekaappien varastosaldot sieltä omalta älylääkekaapilta. Lapin keskussairaalassa meillä lääkevarastot älylääkekaapeissa on apteekin omaisuutta, jolloin samaa kaappia voi käyttää useampi osasto, koska ne lääkkeet laskutetaan sen yksikön perusteella, minne se otto on tehty.

Katja Knuuti [00:06:54]: Meillä OYS:ssa tuo toimintamalli poikkeaa hieman Lapin toimintamallista siinä, että meillä se lääkekaapin varaston omistaa yksikkö. Meillä ne älylääkekaapit ovat tämmöisiä pieniä yksiköitä, ja ne on sijoitettu mahdollisimman lähelle käyttäjiä, esimerkiksi jokaiseen leikkaussaliin ja tehon valvontamoduuleihin. Vuodeosastolla on taas sitten lääkehuoneessa se virtuaalinen älylääkekaappi. Apteekin täyttöpalvelu hoitaa näiden kaappien täyttämisen niin, että esimerkiksi siellä leikkaussalissa hoitajan ei tarvitse aloittaa työvuoroa sillä, että käy hakemassa lääkehuoneesta lääkkeet anestesiapöytään, koska ne lääkkeet ovat jo siellä salissa varastoituna valmiiksi.

Anna-Leena Nousiainen [00:07:45]: Kuulostaa kyllä todella hienolta. Kertaatko vielä Katja millä tavoin potilaiden lääkitysturvallisuus sitten paranee älylääkekaappien käyttöönoton myötä?

Katja Knuuti [00:07:56]: Joo, kuten Maria-Pauliina tuossa sanoikin, että ihan se pelkkä kaappikin jo auttaa siinä potilasturvallisuudessa esimerkiksi sillä tavalla, että ne riskilääkkeet pystytään sijoittamaan sillä tavalla turvallisesti, että kaappi ohjaa sitä oikean lääkkeen ottoa. Kyllähän tässä kokonaisuudessa sitten iso vaikutus tulee olemaan myöskin niillä integraatioilla. Kun saadaan ne valmiiksi, niin sen potilastietojärjestelmän lääkemääräyksen tiedot siirtyvät katkeamattomina älylääkekaapille, missä se oikea lääke valitaan sitten sen lääkemääräyksen tietojen perusteella, ja vielä vahvistetaan sillä pakkauksen viivakoodilla, että varmasti käteenkin sattui sieltä kaapista se oikea lääke. Eli näin se teknologia vahvistaa sitten sitä turvallista ja oikean lääkkeen ottamista lääkevarastosta. Toinen asia, mikä sitä potilasturvallisuutta parantaa on se, että älylääkekaappi tulostaa aina viivakooditarran, millä voimme merkitä lääkkeet. Esimerkiksi, jos otetaan kaapista ampulli ja se viedään ruiskuun, niin ruiskuun saadaan sitten viivakooditarra, millä voidaan sitten antovaiheessa varmistaa, että oikea potilas saa oikean lääkkeen. Nämä vaikuttavat siihen potilasturvallisuuteen. Turvallisuutta lisää myös se, että me voimme niiden älylääkekaappien avulla huolehtia siitä lääkevarastojen tilasta, eli siellä lääkevarastossa on vain niitä yksikön tarvitsemia lääkkeitä ja me voimme sieltä tehokkaammin huomata, jos siellä on seisovia lääkkeitä. Myöskin vanhenevat lääkkeet poistetaan ajoissa, että niitä ei sitten siellä hyllyssä turhaan ole. Nämä myös vaikuttavat siihen potilasturvallisuuteen.

Anna-Leena Nousiainen [00:10:03]: Kiitos. Todella hienoa kuulla, että miten juuri näyttöön perustuvan tiedon pohjalta näitä lääkitysprosessin eri vaiheita pystytään varmistamaan ja siten lisäämään tuota lääkitysturvallisuutta juuri tämän älylääkekaapin myötä. Kiitos teille molemmille todella paljon, että avasitte ja raotitte meille tätä älylääkekaappia näin konkreettisesti sanallisessa muodossa Katja ja Maria-Pauliina.

Katja Knuuti [00:10:30]: Kiitos paljon, tämä oli mukavaa myös minulle.

Maria-Pauliina Korhonen [00:10:36]: Kiitos, kun saimme olla kertomassa älylääkekaapista.

Anna-Leena Nousiainen [00:10:40]: Kiitos teille paljon. Hei hei.

Jakso 12. Mitä on älykäs erikoistuminen? Active Arctic Podcast, osa 6

[Musiikkia 00:00:00]: Pohjoisen tekijät, Lapin ammattikorkeakoulun podcast

Jaakko Lahtinen [00:00:15]: Tervetuloa viimeisen Arctic podcastin pariin, viimeistä viedään. Tässä kun matkan aikana on havainnoinut, silloin kun tammikuussa aloiteltiin, niin oli vielä metri lunta maassa. Nyt aletaan olla kesän korvilla, aurinko paistaa ja pihalla on jopa lämmin. Täällä studiossa tuttuun tapaan juontaa Lahtisen Jaakko niin kuin aikaisemmatkin jaksot. Tänään olen saanut vieraita Lapin liitosta, ja alkuun haluaisin tiedustella, että ketä meitä on täällä paikalla?

Paula Heikkilä [00:00:45]: Moi. Minun nimeni on Paula Heikkilä. Työskentelen asiantuntijana Lapin liitolla älykkään erikoistumisen kehittämistehtävissä. Maakuntaliitolla olen nelisen vuotta näissä hommissa työskennellyt.

Riikka Poikela [00:00:59]: Moikka. Minun nimeni on Riikka Poikela. Lapin liitolla olen projektipäällikkönä Paulan kollegana älykkään erikoistumisen kehittämishankkeessa. Nyt siellä reilu vuoden päivät ollut töissä ja siirtynyt yliopistolta. Yliopistolla olin pitkään, viisi ja puoli vuotta tuolla yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Siellä myös väitöskirja on kesken, liittyen tähän meidän tämänpäiväiseen aiheeseemme.

Jaakko Lahtinen [00:01:23]: Juuri näin. Tänään me puhumme hyvin mielekiintoisesta aiheesta elikkä Lapin älykkään erikoistumisen strategiasta. Me puhumme siitä niillä näkökulmilla, että mikä se on, miksi sitä tehdään ja miten se toimeenpannaan tulevina vuosina. Itsellä siihen alkukantaisesti hirveästi ei ole tietoa, niin alkuun voisin kysyä, ennen kuin mennään tarkemmin strategian sisältöosuuteen, että mitä tarkoittaa älykäs erikoistuminen? Haluaako Riikka aloittaa?

Riikka Poikela [00:01:55]: Voisin ehkä mennä hieman kauemmas niihin lähtöpisteisiin, että miksi tämmöinen käsite on yleensäkin tullut. Älykäs erikoistuminen on Euroopan unionissa tämmöinen merkittävä poliittinen prioriteetti. Se on suhteellisen uusi käsite, että ei tarvitse mennä kuin tuonne 2010-luvun, ei ehkä 2010-lukuunkaan, vaan muutamia vuosia sitä ennen, tämä keskustelu alkoi tuolla Euroopan unionissa. Siellä keskusteltiin oikeastaan siitä, että Euroopassa tehdään paljon tutkimus- ja kehittämistoimintaa, mutta sen hyödyntäminen ei ole vielä kovin hyvää tai niin hyvää kuin esimerkiksi verrokkimaissa. Yhdysvalloissa ja Japanissa huomattiin, että meidän järjestelmämme täällä tutkimuksen ja kehityksen hyödyntämiseen Euroopassa on vielä näitä verrokkimaita jäljessä. Tavoitteena älykkäällä erikoistumisella on rakentaa semmoinen vaikuttava innovaatiojärjestelmä, jossa juuri pystytään sitten hyödyntämään niitä tutkimuksen ja kehityksen toimenpiteitä. Nyt, kun puhutaan nimenomaan älykkäästä erikoistumisesta, niin puhutaan myös siitä, että miten tutkimusta ja kehitystyötä pystytään hyödyntämään sitten näistä alueellisista lähtökohdista. Eurooppa on vielä jaettuna alueisiin, niin kuin esimerkiksi Lappi täällä meidän kontekstissamme.

Jaakko Lahtinen [00:03:23]: Juuri näin. Haluaako Paula lisätä jotakin tähän?

Paula Heikkilä [00:03:27]: Euroopassa näitä älykkään erikoistumisen strategioita, niin niitä alkaa lähemmäs 200 alueella jo olla eli jokaisella alueella omansa. Eurooppa on tavallaan alueiden Eurooppa, ja siinä se ajatus on juuri se, että ei tehdä kaikki kaikkea. Alueet valitsevat sitten niihin alueiden omiin vahvuuksiin ja omiin tarpeisiin perustuvat kehittämisen painopisteet eli toisin sanoen erikoistuu. Niihin painopisteisiin sitten suunnataan sitä TKI-rahoitusta. Ne eurooppalaiset alueet, joilla on yhteisiä painopisteitä ja tämmöisiä kehittämisen prioriteetteja, joihin he haluavat panostaa, niin ne alueet tekevät yhteistyötä ja verkostoituvat keskenään.

Riikka Poikela [00:04:14]: Jos mennään ihan tähän Lapin kontekstiin, niin Lapissakin älykästä erikoistumista on toteutettu jo noin kymmenen vuotta, olisikohan ollut 2014, kun alettiin rakentamaan silloista strategiaa. Kun kymmenen vuotta on strategiaa toteutettu, niin se on myös muuttunut tässä matkan varrella. Jos katsotaan sinne ihan ensimmäiseen strategiaan, niin siellä lähtökohtana oli se, että hyödynnetään esimerkiksi luonnon olosuhteita kestävästi. Silloin näitä toimenpiteitä lähdettiin viemään eteenpäin viidellä erilaisella klusterilla.

Paula Heikkilä [00:04:55]: Joo, ja nyt tämän uusitun strategian myötä tätä strategian rakennetta ja painopisteitä on uudistettu. Meillä on nyt Lapissa neljä kehittämisen painopistettä, jotka tuossa kohta paljastetaan. Lisäksi me olemme sitten tarkastelemassa tätä Riikan mainitsemaa älykkään erikoistumisen klusteritoimintaa uudelleen. Yhdessä toimijoiden kanssa mietitään, että minkälaisilla yhteistyön rakenteilla maakunnassa tätä TKI-toimintaa olisi vietävä eteenpäin ja missä niitä yrityksiä on aidosti mukana.

Jaakko Lahtinen [00:05:37]: Ne toimijat tämmöisessä strategiassa, niin varmaan on kuntaa ja yrityksiä ja vastaavaa?

Riikka Poikela [00:05:45]: Joo, toimijat muodostuvat tietysti, kunta on tärkeä ja yritykset, sitten totta kai tutkimusorganisaatiot, kehittämisorganisaatiot. Jäikö Paula jotakin mainitsematta?

Paula Heikkilä [00:06:02]: Siinä varmasti keskeisimmät. Ajatus on juuri se, että tehdään hyvin tämmöisellä laaja-alaisella yhteistyöllä sitä TKI-toimintaa, ja että se hyödyttäisi ennen kaikkea niitä meidän alueemme elinkeinoja.

Jaakko Lahtinen [00:06:16]: Juuri näin. Paula, kuten sanoit aikaisemmin, niin paljastetaan ne neljä painopistettä. Minulla on kunnia, että pääsen ne nyt paljastamaan. Lapin älykkään erikoistumisen strategian neljä painopistettä ovat, ensimmäisenä on kiertotalous kestävän kasvun perustana, toisena hyvinvointi ja elämyspalveluita luonnosta, kolmas teknologiat kestävän tuotannon ja palvelun uudistajana, ja neljäntenä uusiutuvan energian ratkaisut omavaraisuuden edistäjänä. Haluaisin näihin liittyen nyt sitten kysyä, että miksi tehdään älykästä erikoistumista Lapissa ja miksi juuri näillä painopisteillä?

Riikka Poikela [00:06:52]: Älykästä erikoistumista tehdään tietysti useasta eri syystä. Ensimmäisenä mieleen tulee kyllä se, että Euroopan unioni edellyttää strategioita, jotta täällä alueella voidaan jakaa Euroopan aluekehitysrahoitusta. Strategian on oltava, jotta täällä voidaan kohdentaa sitä rahoitusta. Monissa muissakin rahoitusinstrumenteissa edellytetään sitä, että hakemuksissa reflektoidaan alueen älykkään erikoistumisen strategia. Toisekseen tietenkin se toiminta, että miten tätä älykästä erikoistumista tehdään, elikkä tämä erikoistuminen ja yhteistyö, johon Paulakin tuossa viittasi, näissä painopisteissä mahdollistaa uudet avaukset, uudenlaisen toiminnan ja ehkä synnytetään jopa niitä kuuluisia innovaatioita tämän yhteistyön ja näiden avausten kautta. Tavoitteena on semmoinen vaikuttavampi työ maakunnallisesti, ei vain organisaatioittain, elikkä laajempi yhteistyö ja sitä kautta myös toivottavasti ne uudet ideat ja uudet avaukset näissä painopisteissä.

Jaakko Lahtinen [00:08:08]: Haluaako Paula lisätä?

Paula Heikkilä [00:08:10]: Se sitten, että kenelle me sitä älykästä erikoistumista tehdään, niin kyllähän siinä ajatuksena on se, että kun me kootaan ne joukot yhteen, alueen TKI-toimijat, julkiset toimijat tai esimerkiksi ne kunnat, niin se kehittäminen sillä yhteistyöllä ja sitä kautta syntyvä kasvu, että se näkyisi ennen kaikkea siellä meidän yritysten ja elinkeinojen kasvuna. Tässä me olemme tosi isojen haasteiden äärellä, sillä lappilaiset yritykset osallistuvat TKI-toimintaan varsin vähän ja tuntee toisaalta myös huonosti meidän alueemme TKI-palveluita ja TKI-organisaatioita. 15 prosenttia yrityksistä, osa tekee korkeakoulujen kanssa yhteistyötä ja 28 prosenttia ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa. Kyllä meillä siinä iso haaste on vielä aktivoida niitä yrityksiä TKI-toimintaan mukaan. Se tietenkin sitten, että miksi ne yritykset eivät osallistu, syitä on moniakin, esimerkiksi tämä meidän yritysten koko, että ne ovat pieniä. Sitten esimerkiksi osaavan työvoiman saanti tällä hetkellä, mikä on erittäin iso haaste ja vaikuttaa siihen, että yritykset eivät pysty siihen tai ei ole resursseja tehdä sitä TKI-yhteistyötä.

Jaakko Lahtinen [00:09:38]: Jos Riikalta kysyisin, että mikä tässä strategiatyössä on lähtökohta?

Riikka Poikela [00:09:45]: Jos näitä painopisteitä nyt mietitään ja oikeastaan koko tätä strategiatyötäkin, niin lähtökohtana oli se, että me pystyisimme rakentamaan semmoisen strategian, missä elinkeinojen tarpeet on huomioitu. Kokonaisuudessaan strategia tähtää siihen, että eri elinkeinojen innovaatiokyvykkyyttä pystytään parantamaan, eli että he satsaisivat innovaatiotoimintaan ja sitä kautta pystyisivät uusiutumaan, kasvamaan ja lisäämään esimerkiksi vientiä ulkomaille. Tämä elinkeinolähtöisyyden vahvistaminen oli meilläkin semmoinen ohjenuora tässä strategiatyössä. Me sitä lähdimme miettimään oikeastaan kahdelta kantilta. Toinen on tämä yritysten näkökulma, ja toinen on sitten tämä osaaminen. Meillä tuolla Lapin liitossa oli ehkä enemmänkin tämä osaamispuoli selvityksen alla. Me teimme tuossa vuosi sitten 54 asiantuntijahaastattelua eli me keskustelimme hyvin monen tämmöisen tutkimus-, kehitysinnovaatioasiantuntijan kanssa siitä, minkälaista osaamista meillä täällä Lapissa on. Se muodosti näiden painopisteiden toisen palikan. Me hahmotimme sen osaamiskentän.

Paula Heikkilä [00:11:22]: Lisäksi me teimme Lapin kauppakamarin kanssa yhteistyötä. Siellä oli käynnissä tai on nyt päättymässä, mutta viime vuonna tämmöinen eräänlainen sisarhanke meille, eli he lähtivät omista valiokunnistaan kysymään ja tarkastelemaan lappilaisten elinkeinojen innovaatiovetoisia kasvun tarpeita. Sitten me lähdimme tarkastelemaan sitä aineistoa. Meillä oli se elinkeinon ja yritysten näkökulma. Meillä oli se osaaminen ja lähdettiin miettimään, että siellä missä nämä kohtaavat, niin siellä on suurin innovaatiopotentiaali, ja sellaisia asioita meidän kannattaa nostaa strategiaan painopisteeksi.

Riikka Poikela [00:12:07]: Me ikään kuin yhdistimme nämä kaksi erilaista näkökulmaa näihin painopisteisiin. Sieltä tosiaan, niin kuin Paula sanoi, niin hahmotetaan se, että mitä tarpeita elinkeinolla on ja minkälaista osaamista meillä niihin teemoihin sitten on, että missä se yhtymäpinta on. Se tavallaan näkyy sitten niissä painopisteissä.

Jaakko Lahtinen [00:12:31]: Haluaisin nostaa tässä, Paula kun mainitsit sitä, että yritykset on vaikea tavoittaa, ei ole hirveästi saatu sitä yhteistyötä, niin kävikö siellä ilmi, että ovatko yritykset edes tietoisia mahdollisuuksista mitä on?

Paula Heikkilä [00:12:48]: Aika vähän, että kyllä se näin on. Tätä asiaa esimerkiksi yritysbarometrissa tarkastellaan puolivuosittain. Kyllä se tilanne on haastava. Toki se on myös valtakunnallisesti, että ihan yhtä lailla ne ovat valtakunnallisestikin pieniä ne yritykset ja haastava saada TKI-toimintaan mukaan. Siinä mielessä samojen haasteiden äärellä painitaan kyllä kaikissa maakunnissa Suomessa.

Riikka Poikela [00:13:17]: Niin, ja tilanne on tietysti aika luonnollinen sillä tavalla, jos ajatellaan tätä meidän yrityskantaa. Suurin osa yrityksistä täällä on mikroyrityksiä, joka tarkoittaa, että siellä henkilöstöä on yksi, kaksi ehkä. Se resurssi pyörii paljon sen yritystoiminnan käynnissä pitämisessä. Jos mietitään tätä älykästä erikoistumista, kun meillä tavoitteena on kuitenkin se kehittyminen, ehkä se innovaatiotoiminta ja sitä kautta uusien asioiden tuominen siihen liiketoimintaan, niin se ei välttämättä, siihen ei niin kuin kyetä sen normaaliarjen pyörittämisen ohella. Tämä on vähän tämmöinen kaksisuuntainen tai kaksipiippuinen juttu. Varmasti intoakin monesti olisi, mutta se realismi on vain se, että ne työpäivät menevät siinä ydinliiketoiminnan pyörittämisessä.

Jaakko Lahtinen [00:14:19]: Minulle tuli tuo sama asia mieleen, kun kuitenkin on ollut pandemia-aikaa tässä. Lapissakin on todella paljon esimerkiksi matkailualan yrityksiä, niin nyt, kun asiat ovat taas normaalisti ja se oman toiminnan tietyissä määrin uudelleenkäynnistäminen taas tähän uuteen normiin niin sanotusti ja sillä lailla. Nyt ollaan kuultu sitten älykkään erikoistumisen strategian vähän synnystä, että miten se on syntynyttä näille nykyisille painopisteille, niin seuraavaksi sitten voisi kysyä, että miten sitä toimeenpannaan tulevina vuosina?

Paula Heikkilä [00:14:56]: Strategia hyväksyttiin tosiaan maaliskuussa. Me lähdimme sitten suunnittelemaan, että miten niitä toimeenpanosuunnitelmia lähdettäisiin sitten rakentamaan. Ajatushan oli, että jokaiselle neljälle painopisteelle tulee oma suunnitelma. Me lähdimme liikkeelle toteuttamalla tämmöinen hankekartoitus ensin. Se toteutettiin maalis- huhtikuussa eli lähdettiin katsomaan, että mitä käynnissä olevaa ja toisaalta suunnitteilla olevaa kehittämistoimintaa meillä on tällä hetkellä maakunnassa neljällä painopisteellä, eli että saadaan semmoinen tilannekuva sen työn pohjalle ennen kuin niitä varsinaisia toimeenpanosuunnitelmia lähdetään työstämään. Siihen hankekartoitukseen saatiin 110 hanketta. Meillä oli 8.5 semmoinen etäsessio, missä me esittelimme sen hankekartoituksen tuloksia ja vähän alustettiin asiantuntijoille maakunnassa, että tämäntyyppistä kehittämistä meillä on nyt tällä hetkellä käynnissä. Sitten me seuraavassa vaiheessa lähdemme nyt sitten, meillä on semmoiset kehittämissprintit tulossa ihan muutaman viikon sisällä eli 23. ja 24.5. Kemissä järjestetään kahden päivän kehittämissprinttitilaisuus, johon toivotaan, että saadaan mahdollisimman laajasti asiantuntijoita maakunnasta, eri organisaatioista. Tämmöisellä aika intensiivisellä työskentelymuodolla lähdetään yhdessä työstämään tavallaan sen tilannekuvan pohjalta, että mihin me tähtäämme sinne vuoteen 2027 mennessä ja mitä kehittämistoimia meidän pitää pistää liikkeelle ja mitä tässä välillä pitää tapahtua, että me oikeasti sitä vaikuttavaa TKI-toimintaa ja uusia innovaatioita tässä tulevina vuosina sitten synnytetään.

Riikka Poikela [00:17:03]: Tämä hankekartoitus oli ehkä semmoinen meillekin tsekkaus, että kun aikaisemmin sanoin, että me haarukoimme sitä osaamista, että minkälaista osaamista tällä alueella on. Kun sitä tehtiin, niin siinä puhuttiin myös paljon siitä, että minkälaista osaamista täällä pitäisi olla. Toisaalta sitten se yrityspuoli taas, että minkälaisia innovaatiovetoisia tarpeita heillä sitten on, niin nämä käynnissä olevat ja suunnitteilla olevat hankkeet sitten realisoivat sitä, että ollaanko nyt siinä suunnassa, missä on sanottu olevan, ja ollaanko menossa siihen suuntaan, mitä sitten tämä meidän muu kerätty aineisto osoittaa. Tämä on myös hyvä, ehkä se realisoi sitä tilannetta, missä ollaan nyt, huomioiden tietenkin se, että siellä ei ole kaikkea hanketoimintaa, kehittämistoimintaa, mitä täällä maakunnassa tehdään, mutta antaa semmoista suuntaa. Jos mennään siihen strategiapuoleen, niin edellisessä strategiassahan on painotettu sitä klusteritoimintaa niin kuin tuossa aikaisemmin jo puhuttiin. Nyt tässä strategiassa me otimme lähtökohdaksi kehittämiselle nämä painopisteet. Me katsomme sitä, miten tämä klusteritoimintakin näihin painopisteisiin muodostuu, mutta nimenomaan se kehittämistoiminta tarkastellaan painopisteittäin. Niin kuin Paula sanoi noissa kehittämissprinteissä, nämä toimeenpanosuunnitelmat nimenomaan näihin neljään painopisteeseen sitten rakennetaan.

Jaakko Lahtinen [00:18:40]: Itsekin, kun noita painopisteitä lueskelin, niin jotenkin tuli ajatus siinä, että minun mielestäni ne tukevat hyvin toisiaan niin kuin teemoina. Se on niin kuin selkeä, että ymmärtää helposti, että mistä on kysymys. Haluaako Paula jatkaa? Teillä ilmeisesti on jonkinlainen koordinaatioryhmä tässä ollut sitten?

Paula Heikkilä [00:19:05]: Joo. Yksi tämmöinen lisäuudistus tälle kuluvalle strategiakaudelle on, että me esitämme Lappiin perustettavaksi älykkään erikoistumisen koordinaatioryhmän. Lapin liittohan vastaa tavallaan strategian laadinnasta ja siitä kokonaistoiminnan seuraamisesta ja arvioinnista. Sen Lapin liiton työn tueksi tarvitaan, että kyllä ehdottomasti tämmöinen koordinaatioryhmä, joka sitten on mukana tässä, tavallaan seuraa sitä toimeenpanoa, tekee arviointia ja tavallaan käy sitä keskustelua tarpeesta esimerkiksi päivittää tai uudistaa sitä strategiaa. Sillä strategialla on mahdollista reagoida nopeammin maailman mullistuksiin ja mitä uudistuksia nyt saattaakaan tulla tulevina vuosina, että meidän ei tarvitse odottaa sinne vuoteen 27 ja katsoa, että mitä me seuraavaksi teemme. Me pyrimme saamaan sen strategian rullaamaan ja elämään ajassa paremmin.

Jaakko Lahtinen [00:20:21]: Jos saan heittää nopean bonuskyssärin, niin tuleeko koordinaatioryhmä, niin tuleeko sieltä Lapin liiton sisältä asiantuntijoita?

Riikka Poikela [00:20:29]: Ei missään nimessä. Totta kai Lapin liitto siinä on mukana yhtenä tärkeänä organisaationa, mutta tarkoitus on koota sinne keskeisiä toimijoita, Lapista noin 15 henkeä, plus sitten totta kai varajäsenet. Näin me ehdotimme, tämä koordinaatioryhmä.

Jaakko Lahtinen [00:20:46]: Eli havainnot tulee kentältä?

Paula Heikkilä [00:20:47]: Kyllä, ja sitten minä näkisin, että miksi on tärkeää, että siinä koordinaatioryhmässä on laajasti eri organisaatioita edustettuna, on se, että sitten taas myös ne strategiatoimeenpanevat hanketoimijat saavat sen oman organisaationsa tuen sille yhteiselle tekemiselle. Se organisaatio on tavallaan monella tasolla sitoutunut johdon tasolla siihen yhteiseen tekemiseen, ja sitten lisäksi on ne itse hankkeita toteuttavat henkilöt.

Riikka Poikela [00:21:19]: Tässä voidaan ehkä reflektoida vähän siihen, mitä aikaisemmin on tässä toimeenpanossa ollut. Kun sanoin, että noin kymmenisen vuotta on toteutettu älykästä erikoistumista, niin voidaan pikkuisen katsoa sinne taaksepäin. Siellä haasteena on ollut muun muassa se, että toimijoilla on ollut hankaluuksia tunnistaa, että minkälaisissa toimenpiteissä he saavat olla mukana, missä he voivat olla mukana. Aina toimijat ovat kuitenkin töissä jossakin organisaatiossa. Sitten tehdään toimenpiteitä, jotka liittyvät älykkään erikoistumisen toimintaan. Siellä on ollut semmoisia kysymysmerkkejä, että missä voi olla mukana, mitä meidän organisaatiomme tukee ja mihin me voidaan liittyä. Sitten myös se, että meillä on tosi pieni maakunta, että niin kuin varmaan me kaikki olemme hoksanneet sen, että kun mennään johonkin palaveriin, niin siellä on tietyt ihmiset paikalla. Sitten siitä sanotaan, että tunnin päästä pitää hypätä toiseen palaveriin, niin tattaraa, siellä ne samat tyypit osittain istuvat myös siellä toisessa ryhmässä, eli myös se, että kun ollaan siellä omassa organisaatiossa töissä, sieltä maksetaan meille palkka. Mitäs sitten, kun tehdäänkin niitä älykkään erikoistumisen toimenpiteitä, missä roolissa silloin ollaan siinä mukana, eli ollaan haluttu selkeyttää tätä toimeenpanoa. Toki siellä varmasti päällekkäisyyksiä edelleenkin on jossakin määrin, mutta aina olisi kuitenkin tieto, että missä roolissa missäkin ryhmässä ja toimeenpanovaiheessa ollaan mukana.

Paula Heikkilä [00:23:00]: Joo, ja kyllä yksi aikaisempien strategiakausien keskeisimpiä tuloksia on ollut tämä Arctic Smartness -brändi ja sen alla tehty yhteistyö. Ennemmin ihmiset maakunnassa ehkä tunnistaa Arctic Smartnessin kuin älykkään erikoistumisen strategian. Se brändi on ollut vahva, ja sitä yhteistyötä pitää edelleen kehittää ja löytää uusia tapoja tehdä sitä yhteistyötä, selkeämpiä rakenteita ja esimerkiksi tämä koordinaatioryhmä on yksi työkalu siihen.

Jaakko Lahtinen [00:23:34]: Kyllä vain. Jos Riikalta kysyisin seuraavaksi, että olenko ymmärtänyt oikein älykkään erikoistumisen toiminnassa, että siellä tavoiteltaisiin jonkinlaisia innovaatioita?

Riikka Poikela [00:23:45]: Kyllä se ihan oikein menee, että näiden uusien innovaatioiden kautta pyritään siihen, että esimerkiksi se liiketoiminta uusiutuu. Synnytetään uutta, mahdollisesti uutta liiketoimintaa, mikä sitten lähtee kasvamaan ja tuo niitä hyötyjä tänne meidän maakuntaamme. Innovaatioihin tarvitaan toki aina muita. Sitä harvoin ihan yksin jossain piilossa saadaan aikaiseksi, että jos miettii näitä meidän älykkään erikoistumisen painopisteitä, niin ne ovat toivottavasti selkeät ne painopisteet. Me olemme halunneet jättää niihin myös semmoista väljyyttä, että niitä ei määritetä liian tarkasti. Me olemme toki sitoneet sen niin kuin teemaan, mutta toimijat itse saavat lähteä muokkaamaan sitä sisältöä. Jos ajatellaan innovaatioiden syntyä niin kuin käsitteellisesti, niin siellä tarvitaan aina se väljyys. Jos me määrittelemme suoraan, että esimerkiksi kiertotalousteemassa teidän täytyy nyt tehdä tätä ja tätä, niin se rajaa sen innovaation syntymisen oikeastaan aika tehokkaasti pois, koska se on jotakin uutta, mitä me emme vielä osaa tässä hetkessä sanoa.

Paula Heikkilä [00:25:09]: Joo, ja innovaatiossa on aina hyvä muistaa, että se voi olla vähän semmoinen vieraannuttava sana, varsinkin jos yrityksille lähtee puhumaan, että kyllä meidän täytyy nyt uudistaa tätä teidän liiketoimintaanne ja pitää keksiä innovaatioita. Se ehkä ohjaa ajatusta johonkin teknologiaan helposti, että se on joku todella monimutkainen digitaalinen ratkaisu tai joku laite, mikä täytyy ottaa. Ihan yhtä lailla innovaatioita on myös esimerkiksi sosiaaliset innovaatiot. Se voi olla vaikka joku toimintamalli tai uusi tapa tehdä joku vanha asia, mutta tehokkaammin ja paremmin.

Jaakko Lahtinen [00:25:51]: Juuri näin. Se on hyvin trendikästä tänä päivänä. Paljon puhutaan digitalisaatiosta ja näin, mutta sitten ne voivat olla semmoisia käytännönläheisempiäkin tapoja, miten kehittää tuota. Haluatko Paula jatkaa näistä aikaisemmista kokemuksista älykkään erikoistumisen toteuttamisessa ja kokemuksista vähän yhteistyön saralla?

Paula Heikkilä [00:26:09]: Se aika pitkälti kyllä kilpistyy jo tuohon aikaisemmin mainitsemaani Arctic Smartness -yhteistyöhön ja siihen vahvaan brändiin. Kyllä tämän älykkään erikoistumisen puitteissa on pitkään Lapissa rakennettu tällaista vahvaa yhteistyömallia. Uusi strategia on tietenkin aina murrosvaihe ja se tuo jotain uutta, mutta kyllä me sillä vahvalla yhteistyö, sillä me jatkamme. Se tulee tavallaan tulevinakin vuosina olemaan varmasti tässä meidän strategiatyömme ytimessä, että nämä ovat yhteisiä asioita, mitä me olemme tavallaan tällä älykkään erikoistumisen strategialla ratkaisemassa. Aika lailla kaikki me täällä niiden lappilaisten elinkeinojen hyväksi pyrimme töitä tekemään.

Riikka Poikela [00:27:04]: Jos katsotaan taas sinne taaksepäin, että mitä esimerkiksi sieltä aikaisemmasta toimeenpanosta voi nostaa tämmöisenä hyvänä kokemuksena, niin varmasti paljon se liittyy kansainvälisyyteen ja siihen, että täällä lappilaiset toimijat osaavat toimia siellä kansainvälisessä ympäristössä, osaavat yhteistyössä hakea esimerkiksi näitä suoran rahoituksen hankkeita Euroopan unionilta. On tunnistettu sitä muiden osaamista ja tunnistettu, että miten siitä myöskin voidaan hyötyä ja mitä sitten itse voidaan toisille antaa. Sitä kautta on saatu esimerkiksi semmoisia hankekokonaisuuksia tänne Lappiin, mitä ei varmasti yksin yhden organisaation voimin ja yhteistyöllä ennen tätä Arctic Smartness -yhteistyötä olisi saatu.

Jaakko Lahtinen [00:27:58]: Juuri näin. Voisin yhteistyöhön liittyen kysyä siitä, oli puhettakin juuri tuosta kansainvälisyydestä, mutta miten valtakunnallisesti? Teemmekö me alueittein kesken yhteistyötä millä tavoin?

Paula Heikkilä [00:28:13]: Kyllä me itse asiassa teemme. Lappihan on mukana tämmöisessä Itä- ja Pohjois-Suomen seitsemän maakunnan yhteistyöaloitteessa nimeltä Elmo tai Elinkeinot murroksessa. Myös tämmöisessä älykkään erikoistumisen maailmassa, niin me olemme myös kansallisesti haettu tällaisia yhteistyön kuvioita, että sekä valtakunnallisesti, mutta sitten Euroopan tasolla.

Jaakko Lahtinen [00:28:40]: Kyllä vain, ja ne ovat mahdollisuuksia, että eri maakunnissa on erilaisia erikoisosaamisen alueita ja näin. Riikka, halusit lisätä jotain?

Riikka Poikela [00:28:49]: Joo. Kun puhutaan älykkäästä erikoistumisesta alueella, niin sehän ei missään nimessä tarkoita sitä, että me sillä osaamisella, mikä meillä täällä pelkästään on, niin sillä pitäisi pärjätä. Kyllä tässä työssä hyvin keskeistä on se, että sitä yhteistyötä tehdään muiden alueiden kanssa ja sitä puuttuvaa osaamista haetaan sieltä muualta. Vaikka alueellisesti näitä painopisteitä määritellään, niin se ei silti tarkoita sitä, että me täällä omassa, rajojen sisäpuolella niin kuin tehdään, vaan nimenomaan sitä, että tunnistetaan se osaaminen, tunnistetaan ne elinkeinojen loppukäyttäjän tarpeet. Mikäli meillä ei ole sitä osaamista, niin sitten lähdetään miettimään, mistä sitä osaamista voitaisiin saada.

Jaakko Lahtinen [00:29:32]: Juuri näin, yhteistyön voimaan, niin kuin joskus olen sanonnan kuullut näin sanotusti, niin kiitos Paula ja Riikka. Tässä oli tämän jakson ensimmäinen osuus, nimittäin nyt teemme historiaa Arctic podcastissa, eli meillä on ensimmäistä kertaa mainoskatko jakson aikana. Toki tietysti ketään mainostajaa tässä ei ole, mutta kuulette jonkun kivan melodian tässä välissä. Sitten me saamme meidän hankkeestamme, tämmöinen toinen projektipäällikkö vielä kertomaan vähän havaintoja juuri tuosta hyvinvointinäkökulmasta meidän hankkeen myötä, että miten se esimerkiksi tämän strategian painopisteen mukaisesti, niin minkälaisia havaintoja ollaan saatu. Palataan asiaan noin kymmenen sekunnin kuluttua, kiitos.

[Musiikkia 00:30:16]

Jaakko Lahtinen [00:30:29]: Tervetuloa takaisin kaupallisten tiedotteiden parista. Tosiaan aikaisemmin sanoinkin, että tauon aikana ollaan saatu yksi lisävieras tänne studioon. Meidän hankkeemme toinen projektipäällikkö Ella Björn Activ Arctic -hankkeesta täällä paikalla. Haluaisitko Ella aloittaa alkuun kertomalla itsestäsi hieman?

Puhuja 4 [00:30:50]: Kiitos Jaakko. Tosiaan Ella Björn, ja työskentelen täällä Lapin yliopistolla projektipäällikkönä taiteiden tiedekunnassa. Oma tausta on yhteiskuntatieteiden puolella matkailututkimuksen saralla. Ensimmäistä kertaa olen nyt mukana tämmöisessä hyvinvointiteemaan liittyvässä hankkeessa. Activ Arctic -hankkeessa kehitetään digitaalisia ratkaisuja hyvinvointialalle tänne Lappiin.

Jaakko Lahtinen [00:31:16]: Me olemme ihan samassa tilanteessa kuin minäkin olen ensimmäistä kertaa. Hyvinvointihankkeessa toki täytyy mainita, että tämä on myös minun ensimmäinen hankkeeni, että en ole ollut missään muussa hankkeessa ennen sitä, mutta tämmöisenä välikevennyksenä, niin voisi sanoa näin. Me olemme tässä Riikan ja Paulan kanssa jo puhuneetkin paljon tästä älykkään erikoistumisen strategiasta. Ella, sinulta haluaisin kysyä sitä, että minkälaisia vahvuuksia Lapin alueella olet havainnut hankkeen aikana, ja jos otetaan erityisesti tämä hyvinvointipuolen osuuden näkökulma tarkasteluun?

Puhuja 4 [00:31:52]: Lapissa on paljonkin vahvuuksia täällä hyvinvoinnin saralla, että ensinnäkin tämä Lapin omaleimainen ja kaunis luonto, puhdas ilma yhdistettynä tuohon meidän vahvaan liikunta- ja sosiaalityön osaamiseen, niin tarjoaa kyllä paljon mahdollisuuksia uusille innovaatioille täällä alueella. Juuri tuo älykkään erikoistumisen hyvinvointia luonnosta -tematiikka, niin olemme huomanneet tässä hankkeen aikana, että se tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveyteen tai liikkumattomuuden haasteisiin liittyviä ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Luonto voi toimia ikään kuin tämmöisenä living lab -testausympäristönä testata näitä erilaisia hyvinvointiin liittyviä ratkaisuja tuoden sitten nämä julkisen ja yksityisen sektorien toimijat kaikki yhteen siihen kehittämistyöhön. Mitä ollaan hankkeen aikana myös huomioitu, niin matkailuala on tietenkin iso elinkeino täällä Lapissa. Yhdistettynä näihin hyvinvointialan haasteisiin, niin voidaan tehdä myös tämmöistä toimialoja yhdistävää innovaatiotyötä. Tärkeää on yhdistää näitä eri alojen toimijoita ja tuoda uusia mahdollisuuksia, ideoita, ja ajatella myös sen oman toimialan ulkopuolelta. Olemme huomanneet, että palvelumuotoilu etenkin on tässä oiva työkalu, johon meillä täällä Lapin yliopistolla on vahvaa osaamista. Digitaalinen käytettävyys, sen asiantuntijuus sekä uusien teknologioiden hyödyntäminen ja testaaminen täällä meidän korkeakoulujen kehittämisympäristössä, niin tuo suurta potentiaalia näiden alueen mikro- ja pk-yrityksille. Kuten tuossa aiemmin olikin jo puheessa, niin olisi toki hyvä viestiä vielä enemmän sinne yritysten suuntaan näistä meidän mahdollisuuksistamme siihen tutkimus- ja kehittämis- ja innovaatiotoimintaan osallistumiselle niille yrityksille. Tosiaan, kuten tuossa aiemmin myös mainitsin, nämä sosiaaliset innovaatiot, niin ollaan myös huomioitu se tässä hankkeen aikana, että niillä on merkittävä potentiaali täällä Lapissa. Meillä ei ole täällä niinkään sitä terveysteknologiaan liittyvää osaamista, mutta sosiaalityön osaaminen on esimerkiksi täällä vahvaa. Meillä on myös hyvinvointijohtamisen osaamista. Nämä Lapin pitkät etäisyydet määrittelevät tätä aluetta, ja tuomme sen oman erityispiirteensä tänne, johon voidaan sitten mahdollisuuksien mukaan ideoida uusia digitaalisia ratkaisuja, etäratkaisuja, jotka voivat olla mahdollisesti skaalattavissa jopa laajemmalle ja voidaan toimia semmoisena pitkien etäisyyksien mallimaana esimerkiksi tulevaisuudessa. Me olemme hankkeessa tehneet paljon myös kansainvälistä verkostoitumista ja miettineet sitä rajat ylittävää yhteistyötä, jolla sitten voitaisiin tuoda alueelle isompia hankkeita ja osaamista myös ulkopuolelta. Olemme esimerkiksi lähdössä tuonne Norjan puolelle benchmarkkaamaan, että millaista toimintaa siellä on. Meillä oli myös viime viikolla Tallinnan Technopol Science Parkista vierailija täällä, että teimme myös semmoista verkostoitumistyötä siihen suuntaan ja saimme paljon uusia oppeja.

Jaakko Lahtinen [00:35:07]: Kyllä vain. Ainakin, mitä muistelen, mitä Riikan ja Paulan kanssa tuossa ennen mainoskatkoa keskusteltiin, niin minun mielestäni täällä tuli aika paljon niitä asioita, mitä nostettiin esille siellä alkupuoliskossa. Mitä Riikka ja Paula ajattelette näistä? Riikka voi vaikka aloittaa.

Riikka Poikela [00:35:25]: Kyllä paljon yhtymäkohtia tuli, ja etenkin siihen hyvinvointi- ja elämyspalveluita luonnosta painopisteeseen, että nämä ajatukset kohtaavat etenkin niihin suunnitteluvaiheen keskusteluihin, mitä käytiin, matkailu totta kai isona toimialana täällä Lapissa varmasti sieltä nousee edelleenkin. Tämä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ajatus ja se luonto vielä kytkettynä siihen, niin kyllä hyvin vahvasti resonoi siihen, mitä tavallaan niistä meidän eri aineistoistamme saatiin irti ja miksi tämä painopiste on syntynyt. Täällä ihan selvästi matkailun lisäksi sitä toista puoliskoa niin kuin hahmottuu.

Paula Heikkilä [00:36:07]: Meillekin on ollut tosi tärkeää myös huomioida paikallisten hyvinvointia. Se, että näillä saisi sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia alueelle huomioiden nämä eri alojen osaamiset ja eri organisaatioiden osaaminen.

Jaakko Lahtinen [00:36:23]: Juuri näin, että mitä itsekin nyt, mitä tässä hankkeessa kerennyt toimimaan, niin kyllähän meillä Lapilla on todella paljon tarjottavaa myös muille, että ei pelkästään niin kuin muualta tarvitse tuoda tänne. Meillä on myös paljon annettavaa valtakunnalliseen ja miksi ei myös kansainväliseen yhteistyöhön. Tuossa Ella mainitsi, että Norjaan lähdetään, ja Tallinnasta on tultu käymään täällä ja näin. Uskoisin, että matka on alussa ja sitä tässä jatketaan sitten pikku hiljaa kohti parempaa huomista ja näin. Kiitos Ella, kun tulit käymään tässä. Kiitos Riikka ja Paula, kun olitte tässä mukana. Nythän minun pitäisi clousata tämä podcast -sarja tässä, kun sen viimeisen jakson aika, niin tosiaan syksyllä aloitettiin. Ensimmäisenä päivänä sanoin, että tehdäänkö podcasti. Tuumattiin, että tehdään. Syksyn aikana sitten vähän rakentui, että miten tämä homma lähtisi niin sanotusti rokkaamaan. Sehän lähti ihan hyvin sitten, tuolla tammikuun puolella saatiin ensimmäiset nauhoitukset, niin oikeastaan kiitollinen mieli tästä kaikesta, ja täytyy sanoa kiitokset vieraille ensinnäkin, kaikille, ketkä olette olleet tässä mukana ja kaikille hankeyhteistyökumppaneille, kaikille, jotka ovat jakaneet minulle tietoa ja osaamista, ja meidän hanketiimillemme, jotka ovat olleet auttamassa näiden aiheiden rakentamisessa ja sillä lailla. Erityisesti kiitos kuuntelijoille, joilta on tullut palautetta, ja joiden pohjalta on ollut mukava kehittää tässä toimintaa eteenpäin. Toivottavasti olet oppinut näistä jaksoista jotain uutta. Eihän sitä koskaan tiedä, jos tässä langan päässä ollaan vielä tulevaisuudessa jonkinlaisten aiheiden äärellä, mutta nyt haluan toivottaa jokaiselle kuuntelijalle erittäin hyvää kesän alkua. [Musiikki alkaa soida 00:38:20] Ei muuta, näihin kuviin ja tunnelmiin. Se on moro.

Jakso 13. Etäohjausosaaminen sote-alalla, osa 1: Kokemuksia etäohjauspilotista

Intromusiikki [00:00:09]: Pohjoisen tekijät. Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Sari Arolaakso [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan tätä TKI-toiminta digiaikaan -hankkeen podcastia. Tämä liittyy osallisuus- ja toimintakykyosaamisryhmän etäohjausosaaminen sote-alalle -pilottiin. Tämä on podcast osa yksi ja tässä käsitellään kokemuksia toteutetusta etäohjauspilotista. Minä olen Sari Arolaakso ja toimin tässä TKI-toiminta digiaikaan -hankkeessa projektityöntekijänä. Ja nimenomaisesti juuri tässä osallisuus- ja toimintakykyosaamisryhmän pilotissa. Minulla on täällä keskustelemassa minun kanssani hankkeessa toimineet Teemu Alatalo ja Birgitta Huotarinen. Te voisitte esitellä lyhyesti itsenne, mistä tulette ja ketä olette. Eli aloitetaanko Birgitta sinusta, olepas hyvä.

Birgitta Huotarinen [00:01:14]: No hei vaan. Olen Birgitta Huotarinen ja vastavalmistunut geronomi tältä keväältä ja Rovaniemeltä lähtöisin ja olen nyt ollut töissä sitten tuolla Lapin pienessä kylässä kuin Kolarissa ja tästä jatkan sitten eteenpäin tuonne Etelä-Suomeen geronomin töihin. Ja tässä hankkeessa olin sitten tuossa viime vuoden lopulla loka-, marras- ja joulukuussa osa-aikaisena.

Sari Arolaakso [00:01:42]: Kiitoksia. Mites Teemu?

Teemu Alatalo [00:01:44]: Terve vaan. Teemu Alatalo ja olen 24-vuotias fysioterapeuttiopiskelija ja opiskelen viimeistä vuotta tässä Lapin ammattikorkeakoulussa. Oulusta lähtöisin ja tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Pääsin tähän TKI digiaikaan -hankkeeseen vapaavalintaiseen harjoitteluun aluksi silloin viime vuoden lopulla. Ja sitten sain jatkaa työskentelyä osa-aikaisesti projektityöntekijänä tässä.

Sari Arolaakso [00:02:19]: Te molemmat olette saaneet työskennellä nyt opintojen aikana hankkeessa ja saaneet kokemuksia hanketoiminnasta ja hanketyöstä, niin millaisia tehtäviä tämä hanke tarjosi teille? Aloitatko Teemu vaikka sinä?

Teemu Alatalo [00:02:34]: No pääasiassa tehtävänä meillähän oli tämä ikäihmisten etäohjaus, ja siinä se pilotointi, että miten se toimii. Tämä tehtiin yhteistyössä Arctic Connectin kanssa. Arctic Connect myös tarjosi asiakkaille nämä laitteet, joita he käyttivät tässä etäohjauksessa. Laitteet olivat heillä kotona. Sitten mekin teimme ne ohjaukset kotoa käsin. Saimme myös sieltä Arctic Connectilta lainaan Jabran tilamikrofoneja ja kuulokkeita sitten tähän, mitä testailtiin, että miten ne toimivat tämän sovelluksen kanssa siinä. Ja sitten lisäksi pääsimme osallistumaan semmoiseen etäohjauksen verkkokurssisuunnitteluun.

Sari Arolaakso [00:03:28]: Joo. Palataan vielä tuohon etäohjausverkkokurssiin ja siihenkin hetken päästä. Mutta te saitte siis olla ja toteuttaa myöskin yrityksen kanssa yhteistyötä, ja teknologia siellä varmasti vahvasti oli mukana. Mitäs Birgitta, minkälaisissa tehtävissä sinä olet hankkeessa saanut olla mukana?

Birgitta Huotarinen [00:03:52]: Joo, Teemu aika hyvin kertoikin tuossa, että meillä oli todellakin hyvä yhteistyö tämän yrityksen Arctic Connectin kanssa, joilla on toimipiste täällä Rovaniemellä, ja pääsimme heidän tiloihinkin sitten toteuttamaan tätä etäohjausta. Se yhteistyö kyllä heidän kanssaan toimi hyvin, ja saimme sieltä todellakin sitten kokeiltavaksi näitä laitteita ja tavallaan kun me huomasimme jotain semmoista toimimattomuutta laitteissa tai asiakkaiden laitteista, niin heti sieltä saatiin se apu ja tuki. Että he hyvin ottivat vastaan ja korjasivat niitä vikoja sitten siinä saman tien. Ja tosiaan näitten laitteitten kanssa toimiminen, mutta myös sitten tämä etäohjauksen suunnittelu oli itselle semmoinen todella hyvä kokemus. Että saimme itse vapaasti sitten suunnitella näitä ohjauskertoja. Ja Teemun kanssahan meillä hyvin menikin sitten tuossa viime vuoden puolella, kun yhteistyössä teimme näitä viikoittain, kerran tai pari, näitä tapaamisia sitten näitten iäkkäiden, sanotaanko nyt tietysti asiakkaiden kanssa, niin se oli semmoinen hyvin opettavainen ja hyvä kokemus sitten, myös tämä ohjauksen suunnittelu.

Sari Arolaakso [00:05:13]: Joo, elikkä tämmöiseen kehittämistyöhön olette päässeet mukaan, sekä itse etäohjauksen ja siinä käytettävien teknologioitten käyttöönottoon ja testailuun, ja sitten myöskin tuon etäohjausosaamisen koulutuspaketin suunnitteluun. Teemu, mainitsit siitä, niin millä tavalla te suorititte sen ja millä tavalla myöskin siihen kehittämistyöhön pääsitte mukaan?

Teemu Alatalo [00:05:39]: Joo, eli me käytiin siis se koulutuspaketti läpi huolellisesti, ja sitten, jos siellä oli jotakin virheitä tai jotakin vastakirjoitusvirheitä tai jotakin mikä ei toiminut, niin me sitten raportoimme siitä eteenpäin ja sitä kautta sitten kehitimme sitä, että siitä tuli semmoinen toimiva paketti.

Sari Arolaakso [00:06:02]: Hyvä, elikkä tuo etäohjausosaamisen koulutuspakettihan on tässä meidän pilotissamme ollut yksi, mitä me olemme toteuttaneet ja tuottaneet ja rakentaneet, ja se on ollut kyllä arvokasta tietoa meille se, että te olette sitä testailleet ja päässeet myöskin antamaan palautetta ja kehittämään sitä meidän kanssamme. Birgitta tuossa vähän jo kertoikin, että miten tuo etäohjauspilotin, mitä te toteutitte tuolla Arctic Connectin kanssa, niin mitä kaikkea siinä teitte ja mitä kaikkea osaamista se tuotti, että oli hyvä päästä suunnittelemaan tuommoista, noita ohjaustilanteita ja toteuttamaan niitä, niin minkälaista osaamista noissa tehtävissä toimiminen tuotti? Mitäs Teemu ajattelet, että mitä se, ja mitä osaamista se vahvisti tulevana fysioterapeuttina?

Teemu Alatalo [00:07:00]: Tosi paljon tuli kokemusta ja osaamista esimerkiksi jumppien etäohjaamisesta, että siitä ei ollut oikeastaan mitään kokemusta. Olen pitänyt erilaisia liikuntatuokioita ihan tälleen lähenä, tai silleen jumppasalissa asiakasryhmille. Nyt pääsi sitten kokeilemaan etänä sitä, niin että ohjaustaidot varmasti kehittyivät paljon siinä. Ja sitten kaikki aikatauluttaminen ja suunnittelu, niitähän siinä piti tehdä aika paljon, että saatiin kaikkien kanssa ajat sopimaan yhteen.

Sari Arolaakso [00:07:40]: Joo, eli hyvää ihan käytännön tekemisen harjoittelua ja tekemistä ja siihen sitä osaamista. No nämä etäpalvelu ja etäohjaus ovat olleet tosi pitkään jo kehittämiseen alla ja niitä kehitetään koko ajan lisää. Miten Birgitta sinä koet, että miten nämä etäpalvelut ja etäohjaaminen toteutuvat tällä hetkellä sillä sinun omalla alallasi? Sinä olet valmistunut geronomiksi tässä ihan hiljattain, niin miten sinä näet, että miten siellä etäohjaus toteutuu tällä hetkellä?

Birgitta Huotarinen [00:08:23]: Kyllä, valmistuin geronomiksi ja olen tuossa opintojen aikana myös tehnyt töitä niin hoitopuolella kuin myös sitten palveluohjaukseen ja ohjaukseen muutenkin ja sitten Rovaniemi on sillä tavalla ollut kotihoidon kautta tuttu, että Rovaniemeltä sitten siirryin vuoden alussa tuonne pienempään kuntaan, missä on sitten vähän erilainen tilanne: Mutta voisi sen verran sanoa, että aika hyvän kokemuksen sain sitten sekä vähän isommasta että pienemmästä kunnasta, ja kun ollaan nyt Lapin hyvinvointialueella, niin kaikkihan olisi tarkoitus tavallaan yhtenäistää ja saada tätä etäpalvelua sitten joka paikkaan. Ja Rovaniemellähän tilanne on hyvä, että täällähän toimii, että täällä etähoivakin toimii, on toiminut jo kauan ja toimii hyvin, ja nyt on pilotoitu myös päiväpalvelutoimintaa iäkkäille etänä. Ja täällä riittää niitä resursseja kehittää ja toteuttaa näitä etäpalveluita. Mutta sitten itse huomasin tuolla pienellä paikkakunnalla, että siellä todellakaan ei ole niitä resursseja, jotka pystyisivät toteuttamaan näitä. Ja sen myötä sitten nämä pilotoinnit ovat todella tärkeitä sinne. Että saadaan vaikka pilotointien avulla työntekijät sinne tavallaan käynnistämään näitä asioita. Sittenhän ne menevät omalla painollaan, kun ollaan saatu se alkuun. Elikkä just niitä haasteita, mitä siellä tuli vastaan, on se, että ensinnäkin täytyy olla se paikka, mistä me tätä etäpalvelua lähetetään, että se ei sitten jää semmoisen vasemman käden toiminnaksi ja toisekseen pitää olla henkilökunta, täytyy sitten kouluttaa. Ja kolmas on sitten, mikä erittäin tärkeä, mikä varmasti on koko hyvinvointialueen ongelma tai haaste, että miten saadaan syrjäisimmille seuduille nämä etäyhteydet toimimaan. Elikkä siellä on paljon iäkkäitä ihmisiä, jotka asuvat vaikeitten matkojen päässä. Ja siellä eivät todellakaan nämä yhteydet toimi. Heillä ei sillä tavalla ole tietenkään intressiä alkaa niihin sijoittamaan eikä investoimaan. Vaikkakin joissakin paikoissahan on paljon valokuitua vedetty valmiiksi, että siihen omakotitaloliittymät voisivat liittyä. Mutta sitten tavallaan, että miten me saadaan iäkkäät sitten liittymään näihin. Että tämä tulee olemaan yksi iso ongelma, mutta kunhan saadaan vaikka näillä pienillä paikkakunnilla ensinnäkin nämä puitteet, että mistä etähoivaa ja etäpalvelua toteutetaan ja työntekijät koulutettua, niin kyllä minä luulen, että sitten se lähtee omalla painollaan menemään eteenpäin sielläkin. Että todella hyvä idea, että meilläkin tuli sitten tämä pilotointi tästä etäohjauksesta Lapin ammattikorkeakoulun kanssa, mikä oli erittäin hyvä. Että nyt on sitten työntekijät, jaettu heille se, että he käyvät kaikki sen koulutuspaketin ja sitä kautta saavat lisää osaamista tai osaamisen vahvistamista sitten siihen käytäntöön, ja tämähän on hyvä koulutuspaketti sinänsä, että kun tämän pystyy tekemään joustavasti verkossa, että ei tarvitse olla sitten tiettyyn aikaan ja tiettyyn paikkaan sidottua, että todella tarpeeseen tulee kaikki nämä pilotoinnit ja koulutukset, varsinkin tuolla vähän pienemmillä paikkakunnilla.

Sari Arolaakso [00:12:02]: Eli paljon vielä on kehitettävää ja voisiko sanoa kokeiltavaa, ja kyllähän nämä pilotit ovat niitä hetkiä, missä sitten saadaan selville ehkä niitä haasteita ja mihin pitää kiinnittää huomiota. Ja sitten myös tuo osaaminen, mitä toit esille, että myös siihen vielä tarvitaan kouluttautumista. Minua vähän kiinnostaa sitten Teemun fysioterapiapuoli. Minä ajattelen, että tommoinen vanhuspalvelut ja tuolla geronomipuolella, missä Birgitta on, niin siellä ehkä tämä etäohjaus on aika tuttuakin. Ja nämä sähköiset palvelut, etäpalvelut. Mutta itse kun olen fysioterapiataustainen, niin näen ja tunnistan siellä ehkä tiettyjä haasteita sitten tässä etänä toteutuvassa fysioterapiassa. Niin mitäs Teemu, miten sinä ajattelet, että miten siellä fysioterapiassa tänä päivänä tuota etäohjausta, etäfysioterapiaa toteutetaan?

Teemu Alatalo [00:13:11]: No voisin kuvitella, että esim. kun jos aletaan tekemään semmoista vastaanottotyötä, missä sitten tutkitaan vaikka jotakin tuki- ja liikuntaelinvaivoja, tämmöisiä, niin sitten se, että sinne työpaikalle aluksi tarvitaan hyvät kamerat ja mikrofonit, että se etäohjaustilanne onnistuu hyvin, että se asiakas näkee, mitä se fysioterapeutti tekee, jos neuvotaan vaikka jotakin liikkeitä tai vastaavaa. Ja ennen kaikkea se hyvä ammattitaito tulee siinä kyllä sitten esille, että pitää olla vähän tietoa, kun ei pääse tutkimaan sitä asiakasta paikan päällä. Ja sitten ongelma myös siinä voi olla se, että jos sillä asiakkaalla, joka osallistuu etänä siihen vastaanottotilanteeseen, niin jos hänellä ei esimerkiksi ole hyvä kamerayhteys, niin se kyllä vaikeuttaa sitä tutkimista, koska ei sitten, se että kameran kuvan laatu on huonompi, niin vaikeampi siinä varmaan sitten on tutkia, jos ei kuvasta saa selvää esimerkiksi.

Sari Arolaakso [00:14:18]: Eli tekniset ratkaisut ja myöskin ne, mitä siihen liittyy, niin täytyy olla kunnossa. Niin kuin tuossa Birgitta vähän toi aikaisemmin jo esille, että täytyy ne tietyllä tavalla, ne fasiliteetit olla kohdillaan ja olla se tila mistä sitä etäohjausta toteutetaan, että ne on tärkeä huomioida ja myöskin huolellisesti suunnitella. Tuossa aikaisemmin toittekin jo esille, että aika paljon sitä suunnittelua ja niitten tilanteiden etukäteisvalmistelua vaatii, niin se on varmasti totta. Oma kokemus, mitä olen ollut mukana hankkeissa, näissä, missä etäohjausta on pilotoitu, niin aika paljon sinne etäohjaukseen ja etänä toteutettavaksi taipuu. Mutta varmasti fysioterapiassa on sitten niitä hetkiä, jolloin täytyy olla siinä lähitilanteessa. Onkin tärkeää tosiaan miettiä, että mikä sitten soveltuu siinä etänä toteutettavaksi ja mikä sitten täytyy edelleenkin, voisiko sanoa perinteisesti, viedä sitten siellä lähivastaanotolla. Birgitta tuossa vähän viittasikin jo tuohon osaamiseen, että pitää olla riittävää osaamista. Mitä te ajattelette, onko työntekijöillä tällä hetkellä riittävästi osaamista tähän etäohjaukseen, etäpalveluitten tuottamiseen? Mitäs Teemu? Birgitta tuossa tosiaan jo vähän avasikin sitä, mutta mitä sinä Teemu ajattelet, että onko osaamista riittävästi?

Teemu Alatalo [00:15:59]: Kyllä minä veikkaisin, että ainakin suurimmalla osalla työntekijöistä on. Yleensä näihin pitää käydä tai käydään joku tommoinen opintopaketti, esimerkiksi, että mitä kannattaa huomioida etäohjaamisessa ja miten käytät jotakin tiettyä ohjelmaa. Ja eivät nämä käytettävät ohjelmat yleensä ole hirveän monimutkaisia siinä käytössäkään sitten, että en usko, että on mitään ongelmia sen suhteen.

Sari Arolaakso [00:16:28]: Ja tänä päivänä varmasti alkaa, niin kuin Teemu sanoit, niin olla, että on esimerkiksi koulutuksia, opintoihin alkaa liittyä kyllä jo ihan opintoihin sisältyväksi joku etäohjaukseen liittyvä opintokokonaisuus tai kurssi. Ja tosiaan tässä meidän pilotissamme nyt on, mikä tässä on vilahdellutkin, niin on tuo etäohjauskoulutuspaketti, jota on mahdollista suorittaa, ja johon Birgitta tuossa viittasi. Siitä itse asiassa meillä on tulossa podcastin osa kakkonen, eli minkälaisia kokemuksia sitten siitä koulutuspaketista on, niin siitä saadaan kuulla kyllä sitten siellä lisää. Mutta mitäs Birgitta, mitä sinä ajattelet työntekijöitten osaamisesta? Siihen viittasitkin kyllä tuossa jo aikaisemmin. Mutta oletko Teemun kanssa samaa mieltä, että alkaa tänä päivänä jo ollakin sitä osaamista aika paljon tuolla kentällä?

Birgitta Huotarinen [00:17:37]: No joo, minulla on kokemus sitten ehkä enemmän nyt kotihoidon puolelta, missä paljon työskentelee sitten lähihoitajia ja sairaanhoitajia, mutta myös fysioterapeutteja, geronomejakin enenevissä määrin, ja meillähän geronomeilla on sillä tavalla hyvä tilanne, ainakin Lapin ammattikorkeakoulussa, että meillä tämä ohjausosaaminen kuuluu opintoihin, mikä on ollut todella hyvä juttu, että siitä sai paljon eväitä ja sai sitten, on päässyt toteuttamaan sitä työelämässä. Mutta käsittääkseni hoitoalan opintoihin, kuuluukohan tänä päivänäkään ohjausosaamista. Ainakin mitä olen keskustellut sitten omien työntekijöitten kanssa, niin ei ainakaan aikaisemmissa opinnoissa ole kuulunut, että kyllä tämä on erittäin tärkeä siinä mielessä tämmöinen lisäkoulutus tavallaan jälkikäteen työntekijöille. Varsinkin, jos siitä omasta tutkinnosta on jo jonkin verran aikaa. Kyllä he ovat ainakin olleet tosi tyytyväisiä sitten henkilöt, jotka ovat käyneet, että ihan hyvä, että saa tätä niin sanottua vahvistamista siihen ohjausosaamiseen. Että ehkä sillä tavalla uusiin koulutuksiin, jotka nyt ovat menossa tai alkavat, niin kuuluukin se ohjausosaaminen, mutta meillähän on paljon kentällä työntekijöitä, jotka ovat käyneet tutkinnon jo todella kauan sitten, niin kyllä heillä ei välttämättä sitä nykyaikaista ohjausosaamista ole siinä riittävässä määrin, mitä pitäisi olla. Että itse olen havainnut tuolla kentällä, mitä on ollut.

Sari Arolaakso [00:19:18]: Kyllä. Lisäosaamista tarvitaan. Ja niin kuin tässä on vähän jo tullutkin esille, että monenlaisia asioita siellä täytyy ottaa huomioon, jos työntekijä lähtee sitä etäohjausta, etäpalvelua suunnittelemaan ja toteuttamaan. Siellä on erilaisia teknisiä asioita, mitä pitää hallita ja sitten ihan se itse ohjaus etänä, ohjausosaaminen ja sitten se sisältö, ja niin kuin Teemu tuossa viittasi, että esimerkiksi fysioterapiassa, että on hyvä olla siitä fysioterapiasta kokemusta, niin kuin siinä lähellä tapahtuvana, jotta sitten siinä etänä pystyy kiinnittämään erilaisiin asioihin huomiota. No tässä nyt on puhuttu työntekijöitten osaamisesta tähän etänä tapahtuvaan palveluun ja etätilanteisiin. Mitä ajattelette, että onko meillä asiakkailla riittävästi osaamista käyttää näitä etäpalveluita? Tuo pilotti, johon te saitte osallistua ja jossa olitte mukana, niin suuntautui ikääntyneisiin, ikäihmisten, ikäihmiset oli siellä kohderyhmänä, niin mitäs ajattelette, onko asiakkailla riittävästi osaamista? Mitäs Teemu tuumaat?

Teemu Alatalo [00:20:49]: No ainakin mitä tuossa me huomasimme, niin heidän puolesta se laitteen käyttö ei kyllä hirveästi vaadi, että yleensä se on joko semmoinen, että siihen tulee, kun soittaa niin joku vihreä ja punainen luuri, josta sitten vastataan tai ei vastata, jos ei halua osallistua, mutta joihinkin laitteisiin voidaan myös laittaa sellainen niin sanottu pakotettu soitto, että kun soitetaan siihen laitteeseen, niin se hetken päästä avaa sen yhteyden. Periaatteessa niihin laitteisiin ei välttämättä tarvitse edes koskea, kunhan ne pysyvät päällä ja niissä pidetään virta päällä, jotta ne pystyy päivittämään esimerkiksi tarvittaessa.

Sari Arolaakso [00:21:33]: Mitäs Birgitta, mitä sinä ajattelet?

Birgitta Huotarinen [00:21:35]: Joo no varmasti tuossa kotihoidon puolella, kun iäkkäitä asiakkaita meillä on, niin se riippuu aivan täysin siitä asiakkaan toimintakyvystä, että on asiakkaita, joilla se sujuu ihan varmasti todella hyvin ja he malttavat olla siinä laitteen ääressä ja ei ole ongelmaa, mutta sitten on todellakin, on myös paljon asiakkaita, joille se ei yksinkertaisesti sovi, että he, voi olla muistisairaus jo niin pitkällä, vaikka kotona asuukin, että ei vaan yksinkertaisesti se toiminnanohjaus ei pysty siihen sen laitteen käyttämiseen. Mutta se on hyvin pitkälti kiinni siitä toimintakyvystä ja mielestäni nyt taitaa ollakin, että asiakasohjauksessa ja palveluohjauksessa otetaan entistä enemmän huomioon tämä niin sanottu digiosaaminen. Elikkä kun sitä arvioidaan sitä toimintakykyä, niin siellä myös uusien asiakkaiden kohdalla varsinkin, niin myös arvioidaan tämä digiosaaminen. Että osaako henkilö sitten, onko hän kykeneväinen käyttämään mahdollisesti näitä etälaitteita sitten, jos semmoinen tulee eteen. Että siinä mielessä nämä arvioinnit ovat aika tärkeässä roolissa tuossa kotihoidon puolella, että nähdään sitten, että kelle se sopii ja kelle ei.

Sari Arolaakso [00:22:56]: Joo, tuo on tosi tärkeä asia, minkä nostit Birgitta esille, että se arviointi ja sitten vielä se teknologisten ratkaisuitten käyttöön liittyvä osaaminen, sehän pitäisi arvioida riittävän varhaisessa vaiheessa ja myöskin näihin teknologisiin ratkaisuihin, etäpalveluihin ja digitaalisiin palveluihin olisi hyvä tutustua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, että niitten käyttö sitten olisi mahdollisimman luontevaa ja niitten käytön ja tarkoituksen myöskin ymmärtäisi, vaikka se toimintakyky heikentyisikin ja vaikka muistissakin tulisi otakin haasteita. Onko teillä ollut, kun tuli tuo muistiasia mieleen ja toimintakyvyn arviointi ja kenellä on riittävästi toimintakykyä olla ja ottaa vastaan etäpalveluita, niin tuli nyt mieleen, että onko teillä kokemuksia sitten muistisairaitten kanssa tämmöisestä etäohjauksesta ja etätilanteista?

Birgitta Huotarinen [00:24:05]: No sen verran on ollut, että on jouduttu ottamaan laite pois, kun ei yksinkertaisesti sitten, se ei ole hyödyttänyt, että ei ole se, että kun on mennyt niin pitkälle, jotta ei tavallaan, se toiminnanohjaus on häiriintynyt jo niin paljon, että ei siitä sillä vastaavasti ole hyötyä ja sitten voi olla, että ei enää henkilö sitten hoksaakaan, että mikä laite se tuossa onkaan. Että se voi mennä, jos on muistisairaus mennyt jo niin pitkälle. Mutta tietenkin jos on tämmöinen omaishoidettava, että siinä on se omaishoitaja läsnä, niin silloinhan se kyllä onnistuu etäyhteyskin. Mutta niin, se on niin tapauskohtaista. Mutta sitten toki näihin palveluasumisiin tai muistiyksiköihin, että sinne jos saataisiin tämmöinen ryhmätapaaminen, missä hoitaja sitten pitää sitä yhteyttä auki ja henkilöt ovat siellä sitten ruudun äärellä, niin sillä tavallahan se kyllä toimii sitten, että siinä on tavallaan se ohjaaja siellä paikan päällä läsnä.

Sari Arolaakso [00:25:15]: Kyllä, elikkä saadaan tuotettua sinne vaikka hoivapalveluyksikköön sitten tämmöistä aktiviteettiä myös etänä. Sitäkinhän meillä paljon on. Viittasit Birgitta tuossa vähän tuohon, niin sanottuun e-avustajaan. Elikkä sitten, jos siellä kotona sitten on se tilanne, että tarvitsee siihen teknologiaan ja teknologian käyttöön siinä etätilanteessa avustusta, niin sitten monesti voi olla, että on niin sanottu e-avustaja, joka on usein sitten se läheinen, joka asuu siellä.tämän samassa asunnossa. Tai voihan se sitten olla vaikka se työntekijäkin, joka sattuu olemaan sillä hetkellä siellä paikan päällä ja sovitusti aina on sillä hetkellä sitten aukaisemassa niitä yhteyksiä, jos vaikka esimerkiksi tommoista fysioterapiaa sitten sinne etänä kotiin tuotettaisiin. Mitä vielä voisi kysyä, semmoista asiaa, tuossa nyt oli tuosta asiakkaitten teknisestä osaamisesta, mutta minkälainen mielikuva teille on syntynyt siitä, että minkälainen asenne asiakkailla on etäpalveluun, etäohjaukseen, että ovatko he kiinnostuneita ottamaan sinne kotiin etänä sitä palvelua, etä-, vaikka fysioterapiaa, etäohjausta ylipäätänsä. Mitäs Teemu sinä ajattelet?

Teemu Alatalo [00:27:00]: Minun kokemukseni mukaan on oltu ihan kiinnostuneita, että mitä kaikkea se voi mahdollistaa se etäyhteysmahdollisuus sitten sinne, jos se on siellä kotona, että tietenkin on voitu olla vähän silleen, että no mitä minä nyt hyödyn, jos tuo tabletti tänne tulee. Niin sitten kun sen selvittää, että miten se homma toimii siinä etäohjaustilanteessa ja mitä hyötyjä siitä voi olla tälle asiakkaalle, niin kyllä ainakin kaikki, kenen kanssa minä olen toiminut, ovat ihan innolla ottaneet vastaan sen ja sitten kertoneet jälkeenpäin, että on ollut hyviä ohjauksia.

Sari Arolaakso [00:27:39]: Elikkä taas tässä, mihin Birgitta tuossa viittasi aikaisemmin, että tämä pilotointi ja kokeilu ovat tosi tärkeät. ja siinä on myöskin tärkeää se, että siitä tulee semmoinen positiivinen kokemus. Ja tuo, mitä sanoit Teemu, että mitä kaikkea se mahdollistaa, niin mehän emme tiedä, mitä se mahdollistaa, jos emme saa niitä kokemuksia, ja sitä kautta sitten se kiinnostus siihen kasvaa. Mitäs Birgitta sinä ajattelet, minkälainen asenne meidän asiakkaillemme on ottaa vastaan etäpalveluita ja etäohjausta?

Birgitta Huotarinen [00:28:17]: No varmaan niillä asiakkailla, joilla se toimintakyky on siihen, niin on hyväkin asenne. Monestihan on niin, että läheiset tai omaiset ovat jo tavalla tai toisella tuoneet sitä teknologiaa sinne. Heillä on esimerkiksi ollut jopa Skype-puheluita siellä aikaisemmin tietokoneen kautta. Mutta sitten, jos jollakin on semmoinen asenne ollut, että ei, että mitäs tuolla, että eihän tuosta ole mitään hyötyä ja muuta, niin sitten, kun on sen alkuennakkoasenteen päässyt ohi ja hän on päässyt kokeilemaan sitä, niin sitten tavallaan se mielipide muuttuu, että se tavallaa.n, just se kokeilu on siinä tosi tärkeää, että vaikka ensin vähän vastustaa, mutta sitten, kun on päässyt itse siihen mukaan, ja varsinkin nyt tässä etähoivassa on huomannut sen, että ihmiset ovat todella iloisia, kun heillä saattaa olla sukulaisia lapsia, lapsenlapsia ympäri maailman. Niin he saavat tämän etähoivan kautta siis näköyhteyden myös niihin omiin läheisiinsä. Ei pelkästään sitä etähoivaa sieltä kotihoidosta, mutta sitten myös se omaisyhteys, mikä on koettu todella tärkeäksi sitten siinä, niin sitäkin kautta he ovat hyvin innostuneita olleet siihen.

Sari Arolaakso [00:29:38]: Mahdollisuuksien tarjoaminen ja kokeilu ja kyllähän, mitä itse asiaa on tässä ihmetellyt jonkun aikaa, niin tosiaan se, että pelkästään diagnoosi tai joku tietty sairaus tai toimintakyvyn heikentyminen ei estä, tai pitäisi olla esteenä etäohjaukseen tai etäpalvelun toteuttamiseen, vaan sitten sitä, kenelle se soveltuu ja sitten myös se, että sen kokeilun kautta sitten saadaan selville, että miten se onnistuu, ja siinäkin mielessä nämä pilotit ja kokeilut ovat tosi tärkeitä. Itse ajattelen, että ehkä semmoinen rohkeus kokeilla ja ihmetellä yhdessä, ja sieltä voi syttyä sitten niitä hyviä ideoita ja ajatuksia ja kiinnostus sitten siihen etätoteutuksiin. Te olette nyt molemmat saaneet olla hankkeessa TKI-toiminta digiaikaan -hankkeessa opintojen aikana, ja nyt Birgitta myös valmistumisenkin jälkeen hankeyhteistyötä olet toteuttanut, niin mitä haluat sanoa opiskelijoille, jotka ehkä nyt juuri tällä hetkellä pohtivat, että lähtisikö johonkin hankkeeseen mukaan työskentelemään tai suorittamaan harjoittelua, niin mitäs Teemu sanot ja sanoisit semmoiselle opiskelijalle ja opiskelukaverille?

Teemu Alatalo [00:31:27]: No sanoisin, että ehdottomasti kannattaa lähteä mukaan, jos vaan pääsee. Itselläni oli ainakin tässä kokemuksena se, että oli mukavia ja monipuolisia työtehtäviä kuitenkin. Ja sitten pääsee tekemään vähän kaikenlaista ja toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Ja varsinkin nämä etäpalvelut, niin näitten kehittäminen on tulevaisuuden kannalta kyllä todella tärkeätä, että lisääntyy vain koko ajan, niin kyllä ehdottomasti vaan mukaan, jos pääsee.

Sari Arolaakso [00:32:00]: Mitä, sinä sanoit, että jos pääsee, niin näetkö, että näitä mahdollisuuksia ei niin paljon ole tarjolla vai mihinkä viittaat?

Teemu Alatalo [00:32:10]: Jos kaikki haluavat, niin eiväthän kaikki voi päästä. Ei välttämättä ole niin montaa työpaikkaa.

Sari Arolaakso [00:32:19]: Niin, kyllä. Ja sitten, ehkä minä ajattelen, että onko aina niin tietoa siitä, että tämmöisiäkin mahdollisuuksia on. Että sitä me varmaan voisimme hankkeen puolelta sitten lisätä sitä tietoutta ja antaa niitä mahdollisuuksia. Mitäs Birgitta, mitäs sinä sanoisit?

Birgitta Huotarinen [00:32:41]: Joo, kyllä kannustan ilman muuta opiskelijoita, jotka haluavat kehittää toimintaa. Elikkä joilla on nimenomaan se mielenkiinto siinä kehittämispuolessa, ja tämmöisessä, että tietyissä hankkeissa, tai yleensäkin hankkeissa, päästään luomaan toimintamalleja, joita sitten pyritään sinne käytäntöön saamaan, että jos on yhtään kiinnostunut semmoisesta toiminnasta, niin ilman muuta mukaan. Ja itse olen hankkeessa ollut aikaisemmassa elämässä myös, ja tämä ja sitten opiskelujen myötä myös tässä hankkeessa, mutta myös toisessakin hankkeessa tein harjoittelua. Molempien hankkeiden kautta pääsin verkostoitumaan erittäin hyvin, ja sanotaanko suoraan, että toisen hankkeen kautta pääsin myös töihin. Elikkä kannattaa ilman muuta käyttää hyväksi, jos on mahdollista, ja imeä sitä tietoa sieltä. Itse olen edelleenkin innokas hakeutumaan hankkeisiin töihin. Nyt just tällä hetkellä en ole hankkeessa töissä, mutta toiveena olisi, että jossakin vaiheessa toimisin jossain kehittämis-, nimenomaan iäkkäiden kehittämiseen suuntautuvissa hankkeissa, että se on kyllä itsellä ollut se toive tällä hetkelläkin. Mutta ilman muuta kannustan hakeutumaan.

Sari Arolaakso [00:34:16]: Hyvä, kiitoksia. ja tuossa nyt tulikin sekin näkökulma, että hanke voi myös sitten mahdollistaa sen työllistymisen ja voi olla väylä sitten sinne ihan työllistymiseenkin. Hieno juttu. Me olemme kuulleet tässä nyt kokemuksia TKI-toiminta digiaikaan -hankkeen osallisuus- ja toimintakykyosaamisryhmän pilotista, jossa me on tosiaan rakennettu tuo etäohjausosaamisen koulutuspaketti, josta lisää sitten tuossa podcast osa kakkosessa. Johon siis tässä jo vähän viitattiinkin, mutta siellä kuullaan enemmän siitä ,sen sisällöstä ja sen toteutuksesta. Eli jos vain kiinnostaa, niin sitten sitä osa kakkosta kuuntelemaan. Tässä me olemme kuulleet tosiaan tuohon etäohjauspilottiin liittyviä kokemuksia, jotka selkeästikin toivat monenlaista näkökulmaa siihen sekä etäohjausosaamisen kehittämiseen laajemminkin ja myöskin tähän teknologiaan ja teknologioitten käyttöönottoon ja minkälaisia haasteita siellä on. Kiitoksia Birgitta ja Teemu teille molemmille tästä keskusteluhetkestä. Tosi mielenkiintoisia näkökulmia ja niin kuin kuultiin, niin tulevaisuudessa yhä enemmän tätä etäohjausta, etäpalvelua varmasti tullaan toteuttamaan, ja näitten etäpalveluitten kehittämistyö on monialaista, moniammatillista yhteistyötä, ja siinä tarvitaan sekä alan ammattilaisia, työntekijöitä, teknologiayrityksiä ja sitten tarvitaan myöskin niitä loppukäyttäjiä. Elikkä niitä meidän asiakkaita ja minkälaisia kokemuksia heillä on ja miten he haluaisivat, että näitä palveluita sitten kehitettäisiin. Kiitoksia oikein paljon tästä hetkestä ja mukavaa kevättä.

Birgitta Huotarinen [00:36:39]: Kiitos oikein paljon ja oikein hyvää kevättä kaikille.

Teemu Alatalo [00:36:43]: Kiitos.

Jakso 14. Etäohjausosaaminen sote-alalla, osa 2: Pelillisyys osaamisen vahvistajana

Aloitus [00:00:00]: Pohjoisen tekijät. Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Heli Katajamäki [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan TKI-toiminta digiaikaan hankkeen podcastia. Tämä liittyy osallisuus- ja toimintakykyosaamisryhmän etäohjausosaaminen sote-alalla pilottiin. Tämä on tämän podcast-sarjan osa kaksi. Tässä tullaan käsittelemään kurssin sisältöä ja toteutusta sekä erityisesti pelillisyyttä osaamisen vahvistajana opiskelijan ja työelämän näkökulmasta. Minä olen Heli Katajamäki ja toimin tässä TKI-toiminta digiaikaan hankkeessa projektityöntekijänä.

Heli Katajamäki [00:01:01]: Minulla on täällä keskustelemassa asiasta etäohjausosaaminen sote-alalle verkkokurssin suorittanut fysioterapia-alaa opiskeleva Tanja Poutiainen-Rinne. Nyt voisit Tanja lyhyesti esitellä itsesi. Ole hyvä.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:01:19]: Kiitos. Terve vaan kaikille. Minä olen ensimmäisen vuoden opiskelija Lapin amkissa. Fysioterapiaa monimuotolinjalla luen ja olen yhtä aikaa myös yrittäjä kuntoutusalalla. Ja siksi monimuotolinja sopii minulle erinomaisesti, koska pystyn yhdistämään kuitenkin jossain määrin työntekoa opintoihin ja ne tukevat toisiaan. Motivaatio on tosi kova, koska työssäni joka päivä huomaan, miten voin oppia ja osaamista käyttää siellä hyödykseni. Toisaalta toisinpäin, että myös opinnoissa, aina kun tulee uutta asiaa, sen yhdistää helposti omaan käytäntöön, kun on jo jonkinlaista ymmärrystä alasta. Olen nelisen vuotta toiminut kuntoutusalalla ja vedän Comeback Center -nimistä urheiluvammojen kuntoutusklinikkaa Rovaniemellä. Minulla on tiimissä noin 15 muuta ammattilaista, pääosin fysioterapeutteja, mutta on myös ravitsemusalan asiantuntijoita, ortopedia ja niin edelleen. Saan siinäkin ympäristössä olla mahtavassa oppimisympäristössä mukana. Ehkä sen verran voin vielä sanoa, että oma taustani on sinällään huippu-urheilusta. 2014 päätin alppihiihto-ammattilaisurani, ja sieltä tulee vahva ymmärrys huippusuorituskykyyn ja mitä se vaatii, minkälaisia asioita.

Heli Katajamäki [00:03:10]: Kiitos Tanja. Kuten Tanjan esittelystä huomasitte, niin Tanja edustaa tässä sekä opiskelijan roolia että myös työelämän roolia.

Heli Katajamäki [00:03:26]: Verkkokurssin sisällöstä, se kurssihan koostui neljästä eri moduulista. Ne olivat etäohjauksessa huomioitava tietosuoja ja tietoturva, etäohjauksen valmistelu ja toteutus, vuorovaikutus etäohjaustilanteessa ja työn uudelleenmuotoilu. Aina moduulit sisälsivät kolmesta neljään eri oppituntia aiheisiin liittyen. Koko kurssin tavoitteena on sen tehneille lisätä valmiuksia suunnitella ja toteuttaa asiakaslähtöinen ja sujuva etäohjaustilanne. Kurssin tehneenä, Tanja, vastasiko sinun mielestä etäohjaaminen sote-alalle verkkokurssi odotuksiasi, jos ajattelet asiaa fysioterapeutin tai fysioterapian opiskelijana tai työelämän edustajana?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:04:27]: Itse asiassa minun mielestäni kurssi käsitteli tätä asiaa paljon laajemmasti kuin olin odottanut tai ajatellut etukäteen ja hyvä niin. Itse koen erityisen hyvänä tietoturvan ja tietosuojaan liittyvät sisällöt, koska ne ovat terveydenhoitoalalla tärkeitä asioita ja niistä pitää huolehtia hyvin. Vaikka olen viime vuosien aikana siihen tottunut, niin kyllä siellä tuli lisää asiaa ja tietoa siihen ja vähintäänkin hyvä muistutus työelämään, että näistä vain on huolehdittava hyvin ja toisaalta terveydenhoitoalalla luottamus on tosi tärkeää ja vaikeaa asiakkaita kohtaan saada takaisin, että se on ykkösasia. Sitten sanoisin, että vuorovaikutukseen liittyen siellä oli hyviä juttuja. Vaikka me varmaan opimme elämämme varrella käytöstapoja ja miten ihmisiä kohdellaan ja puhutellaan, niin meille on vähän uutta kohdata asiakas enenevissä määrin etänä. Tämä on hyvä muistutus siihen, ja pitää itsekin miettiä ja pohtia näitä asioita, miten verkon ylikin puhutellaan. Yhtä lailla sielläkin tulisi tervehtiä ja katsoa silmiin ainakin välillä sieltä ruudun kautta. Antaa puheenvuoroille tilaa, kun ei olla ihan kasvokkain saman pöydän ääressä. Se on pikkuisen erilaista ja sitäkin on hyvä harjoitella ja ehkä myös opiskella. Työn uudelleenmuotoilu osa siinä myös aika paljon herätti ajatuksia.

Heli Katajamäki [00:06:27]: Hyvä, kun nostit tämän vuorovaikutusasian. Tästähän on paljon puhuttu tänä päivänä. Noin kolme vuotta sitten, kun mentiin etäohjaukseen koronan alettua rytinällä, niin vuorovaikutuksellisuus siinä etäohjaamisessa oli aika lapsen kengissä. Siellä oli tietenkin paljon muutakin lapsen kengissä, mutta vaihtoehtoja oli tasan yksi, miten tätäkin alaa jatkettiin. Sieltä on jäänyt myös paljon hyvää ja paljon on menty tässä kolmessa vuodessa eteenpäin ja paljon opittu. Paljon on tehty varmaan myös virheitä. Tuonkin, minkä nostit, eli tuon tietosuoja- ja tietoturva-asian, niin sehän oli yksi suuri kompastuskivi. Tehtiin suuria virheitä silloin kolme vuotta sitten, mutta siitä onneksi on paljon viisastuttu ja opittu. Tänä päivänä senkin puolesta asiat ovat paljon paremmin.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:07:44]: Anteeksi, luulen myös, että meillä on nyt mennyt valtavasti tekniikka ja käytännön tekninen toteutus eteenpäin. Se on hyvällä mallilla. Uskon, että meidän pitää edelleen paljon kiinnittää huomiota siihen, miten me se kohdataan se ihminen siellä verkon yli. Törmään esimerkiksi työssäni loukkaantuneen tai vammautuneen urheilijan kanssa tilanteeseen, kun hän tulee lähivastaanotolle ja häneltä kysyy, että mitä sinulle kuuluu? Hyvin yksinkertainen ja periaatteessa ihan peruskysymys. Hän saattaa hämmästyä, että ei häneltä ole pitkään aikaan kysynyt. Me ei ehkä osata verkon yli aloittaa riittävän rennolla jutustelulla alkuun, vaan me painetaan suomalaisen pragmaattisesti heti asiasisältöihin ja unohdetaan jutustelu, että mitä asiakkaalle kuuluu yleisesti.

Heli Katajamäki [00:08:46]: Kyllä. Ja sitten, olipa se lähi tai näin etä, niin se asiakkaan kohtaaminen on sote-alalla merkityksellisin asia koko terapiassa. Miten sinä kohtaat asiakkaan ja minkälaista se vuorovaikutus on ja minkälaisen terapiasuhteen sinä saat siinä aikaiseksi. Minä olen sanonut aina, että kaikki muu tulee sen jälkeen.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:09:16]: Kyllä.

Heli Katajamäki [00:09:23]: Mennäänpä tähän verkkokurssiin sitten, eli verkkokurssia oli hyvin pelillistetty tarkoituksellakin. Siinä oli käytetty erilaisia pelillisyyden keinoja oppimismotivaation tukemiseksi ja oppimistavoitteiden saavuttamiseksi. Pelillisyys on tapa tehostaa tavoitteen, kuten oppimisen toteuttamista ja uusien asioiden omaksumista. Pelaaminen ja uuden oppiminen ovat molemmat tavoitteellista toimintaa ja siksi nämä yleensä toimivat loistavana parina uuden asioiden omaksumisessa. Tanja, millaisena sinä koit pelillisyyden hyödyntämisen koko verkkokurssin sisällössä? Jos ajattelet omaa osaamista ja sen vahvistamista.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:10:22]: Koin sen mukavana, tosi kivana vaihteluna. Se ehkä yllättikin positiivisesti, kun alkoi tätä kurssia suorittaa kaiken muunkin kiireen keskellä. Siksi se jäikin mieleen. Se tuntui jopa vähän rennommalta, kun välillä siellä on videota ja se pysähtyy ja pitää itse valita ja klikata asioita ja miettiä mitä meni oikein ja mitä meni väärin tässä tapauksessa. Siellä oli videota ja ristikkotehtävään verrattavissa olevia tehtäviä. Itse koin, minulle ainakin oppimista vahvistavana tekijänä yleensä on itse kirjoittaminen. Kirjoittipa käsin tai koneella, niin huomasi, että niissä tehtävissä, joissa piti itse poimia lyhyt vastaus ja kirjoittaa se sinne peliin tai tehtävään. Se vahvisti muistijälkeä, mitä siinä oli käyty läpi. Ylipäätään tämä oli kivaa vaihtelua, koska sanoisin, että erityisesti tässä monimuotolinjassa meillä on tosi paljon itsenäistä opiskelua. Välillä se menee aikataulupaineessa siihen, että asioita käy läpi liukuhihnalta. Tällainen poikkeava kurssi nousi sieltä positiivisesti esiin.

Heli Katajamäki [00:11:55]: Eli näistä sanoista päätellen enempi mahdollisuus kuin uhka sinun osaamisen vahvistajana?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:12:03]: Kyllä minä pidän pelillisyyttä ehdottomasti mahdollisuutena. Ei minulla oikeastaan tullut mitään uhkaa edes mieleen, vaikka oikein nyt yritän miettiä. En sillä lailla näe, että siellä joku estäisi oppimista.

Heli Katajamäki [00:12:27]: Jos mietitään verkkokurssin suorittamista, niin tässä on tullutkin jo osaksi. Puhuit tietosuojasta, tietoturvasta, vuorovaikutuksesta ja työn uudelleenmuotoilusta. Jos mietit nyt enemmän omaa tämän hetkistä työtä, niin osaatko ajatella, että toiko sinne jotain konkreettista osaamista? Toki voit miettiä sitä myös opiskelijan näkökulmasta.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:13:05]: Joo, sellainen jäi tuolta mieleen, että puhuttiin myös kestävästä kehityksestä, joka on tärkeä asia. Ymmärrän hyvin, että etävastaanotolla tai etäohjaamisella pystytään myös vähentämään matkustusta esimerkiksi, varsinkin meillä Lapissa, jossa on pitkät välimatkat. Sen koen hyvänä asiana, kunhan se suunnitellaan hyvin. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, tai mikään ja mikään, mutta on tosi vaikea korvata fyysistä tapaamista, missä tutkitaan asiakkaan vammaa tai vaivaa. Sen lisäksi, että häntä haastatellaan ja jututetaan monipuolisesti. Kun asiakassuhde on pitempikestoinen ja siihen sisältyy useampi tapaaminen, silloin etäohjaustilanne lähitapaamisten välissä on erittäin hyvä asia. Sillä pystytään pitämään asiakkaan motivaatiota yllä, kun tulee ehkä sinne käyntivälien väliin lyhyt etätapaaminen. Varmasti me jokainen joudumme tai pääsemme etäohjaamiseen tulevaisuudessa tutustumaan. Se on varmasti tulevaisuutta ja hybridityö lisääntyy. Kun ajattelen itseäni työelämässä, niin minä tykkään siitä ja koen sen hyvänä. Joskin se vaatii ehdottomasti kykyä suunnitella, aikatauluttaa ja koordinoida omaa työtä. Se voi olla työuran alussa oleville itse asiassa aika vaativaa ja kuormittavaa. Kurssissa puhuttiin työn uudelleenmuotoiluosiossa työyhteisön rakentamisesta ja johtamisesta. Osa työntekijöistä varmasti vaatii enemmän tukea etäohjaamiseen ja aikatauluttamiseen. Sitä pitää pystyä antamaan ja pyytämään. Tässä on paljon asioita, joita pitää miettiä ja pohtia. Työn uudelleenmuotoiluosa oli varsinkin hyvä käydä läpi.

Heli Katajamäki [00:15:35]: Kyllä. Jos menen tuohon, mitä aluksi sanoit, että fysioterapeutteina ja sinä tämän hetken työelämän edustajana, niin kyllähän meidän täytyy tuntea käsillä paljon asioita. Kaikki ei missään tapauksessa tule nyt eikä tulevaisuudessakaan olemaan pelkkää etä. Mutta kuten sanoit, se mahdollistaa paljon uusia asioita. Juuri mitä täällä Lapissakin on, pitkät välimatkat ja kestävän kehityksen esille nostaminen on äärettömän tärkeä asia, mitä me voimmekaan tehdä etänä. Sehän on ehdottomasti meidän alalla ja sote-alalla mahdollista. Se ei saisi olla missään tapauksessa, enkä uskokaan, että siitä tulee mikään haaste sille, vaan se on ehdottomasti mahdollisuus. Mutta tuohon viimeiseen lauseeseen vielä työn uudelleenmuotoiluun ja ehkä juuri työntekijöiden perehdyttäminen etäohjaamiseen ja mitä siinä tarvitsee huomioida. Mitä asiakkaan tarvitsee huomioida, kun etäohjaamistilanne tulee sujuvaksi. Se on ehkä sellainen, joka ei vielä tänä päivänä jokaisessa työpaikassa näy. Ei riitä, että antaa työntekijälle kuulokkeet ja näytön. Että epäohjaamistilanteesta tulisi sujuva.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:17:23]: Juuri näin. Ja sitten se asia, että tämä on myös paikasta riippumaton, mutta myös jossain määrin ajasta riippumaton. Moni arvostaa sitä itse työtä tekevänä, ajattelen sen positiivisena asiana. Että asiakastyön ei aina tarvitse sijoittua kahdeksan ja kuudentoista väliin perinteisesti. On myös sellaisia elämäntilanteita. Oli sitten perhettä, jos lapset viedäänkin aikaisemmin hoitoon tai haetaan aikaisemmin, voi pitää iltapäivällä taukoa töistä ja tehdä iltatöitä muutaman tunnin, jos se sopii paremmin. Meillä on erilaisia elämäntilanteita ja kyllähän tämä etäohjaaminen mahdollistaa myös, ja etätyö sitä, että voi laatia niitä aikatauluja omaan arkeen sopivaksi, mikä on hyvä asia.

Heli Katajamäki [00:18:13]: Ehdottomasti. Vielä jos mennään sinun aikaisempaan osaamiseen. Oliko sinulla, Tanja, kuinka paljon teet työssäsi, jos mietit arkea, etäohjaamista? Millaista on sinun etäohjaaminen?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:18:38]: Jos etäohjaaminen ajatellaan, että ohjataan jotain harjoitteita, niin sitä teen oikeastaan hyvin vähän. Siitä minulla ei ole kokemusta.

Heli Katajamäki [00:18:53]: Mutta asiakkaisiin olet yhteydessä?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:18:58]: Juuri näin. Ehkä jatkaisin tästä tällaisena aasinsiltana, että muuten käytän työssäni etätyötä. Paljon olen asiakkaisiin etänä yhteydessä. Esimerkiksi ennen kuin asiakas meille tulee lähipäivälle, käyn hänen kanssaan milloin milläkin konstilla. Se voi olla Teams, WhatsApp tai perinteinen puhelu. Meillä on paljon asiakkaita ulkopaikkakunnalta, muualta kuin Rovaniemeltä. Kontaktoin joka tapauksessa asiakkaan aina ennen kuin hän tulee paikan päälle ja käydään läpi tilannetta. Tarvittaessa, jos on kuvayhteys, hän voi näyttää, jos on ongelmia jonkun liikkeen tekemisessä. Pystytään se katsomaan etänä. Jaan tämän tiedon tietenkin meidän muiden ammattilaisten kanssa, jotka toimivat hänen kuntoutustiimissä. Pidän etäyhteyttä asiakkaaseen, mutta pidän myös pikaisen etäpalaverin oman fysioterapeuttitiimin kanssa, jotta tieto asiakkaan tilanteesta on kaikilla jo etukäteen. Siinä mielessä käytän paljon etäyhteyksiä. Voihan tässä mainita sen, että meillä on myös joitakin ulkomaalaisia asiakkaita ollut ja tulee olemaan, ja jostain kauempaa Keski-Euroopasta. Ainakaan ihan uusi asiakas ei ihan suin päin lähde Rovaniemelle asti tulemaan ilman kontaktia kasvokkain vaikkakin etäyhteydellä. Se luo luottamusta, että minä ja vaikka meiltä joku vastuufysioterapeutti otetaan Teams-yhteys ulkomaille ja käydään asiakkaan keissiä läpi vähän ja mikä se vaiva on ja mitä hän on sille tehnyt. Hän tapaa meidät jo näin etänä ja hänellä on paljon pienempi kynnys oikeasti ostaa ne lentoliput Rovaniemelle asti ja tulla tänne asti.

Heli Katajamäki [00:20:56]: Kyllä. Eli tässäkin tulee taas esille tämä mahdollistaminen ja mahdollisuus. Ja tuo mitä sanoitkin tuossa äsken, että on se sitten Teams tai Zoom ja sittenhän on erilaisia jo sovelluksia etäohjaukseen, mutta eihän sillä ole todellakaan väliä, että mikä se väline on. Että monella välineellä etäohjaaminen ja etäyhteyksien tekeminen mahdollistuu.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:21:30]: Juuri näin. Meidän ei pitäisi lukkiutua siihen, että pitää nyt keksimällä keksiä jotain uusia sovelluksia ja jokaisen pitäisi keksiä oma sovellus omalle yritykselle käyttöön. Että minä ehkä itsekin lähdin siihen liikaa miettimään. Sillä ajatuksella todetakseni, että meillä on paljon toimivia välineitä ja työkaluja, että se on enemmän siitä omasta asenteesta kiinni ja siitä, miten sitä käyttää ja mikä se sisältö on siellä, mitä toteutetaan etänä ja mitä sitten vastaavasti on paljon parempi toteuttaa läsnä.

Heli Katajamäki [00:22:13]: No, jos mietitään, että sinä olet verkkokurssin käynyt nyt, niin olisiko vielä sinulla jotain, että minkälaisessa tilanteessa sinä voisit hyödyntää nyt saamaasi osaamista? Ehkä jos tässä mietitään heti kerralla fysioterapian opiskelijana ja tulevana fysioterapeuttina tai tämän hetken töissä?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:22:39]: No, minä ajattelen, että tämä on hyvä muistutus siitä, että me mennään digitaalisuudessa koko ajan eteenpäin ja se on myös osan asiakkaista tahtotila. He ovat tottuneet monia asioita hoitamaan etänä tai diginä, ja siksi meidän pitää itsekin siihen oppia ja olla mieluummin siellä ensimmäisessä junassa oppimassa ja osaamassa sitä asiaa. Mitä siinä kurssissakin tuli esille, että etänä voi jopa, ja on tutkittu, että asiakas saattaa olla jopa motivoituneempi tai jotenkin innostuneempi siitä kuntoutuksesta. Siinä kohtaa jäin itsekin pohtimaan, että se on nimenomaan mahdollisuus ja me voisimme lisätä sillä meidän omankin yrityksemme asiakkaita, jotka ovat ympäri Suomea pääosin, niin sitä yhteydenpitoa sillä, että me käytämme sitä etäkontaktia hyödyksi ja pidämme motivaatiota ja innostusta sitä kautta yllä ja hyödynnämme näitä digitaalisuuden mahdollisuuksia.

Heli Katajamäki [00:23:48]: Nimenomaan. Jos mietitään sitten haasteita, niin oletko kohdannut minkälaisia haasteita etäohjaamisessa, jos mietit tämän hetken työtä?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:24:03]: No sanoisin, että juuri se, että ei pääse koskettelemaan sitä ihmistä tai lihaksia tai jänteitä tai liikkuvuuksia tai mitä tahansa, niin se on todellinen haaste. Jopa meidän asiakkaiden kanssa, he ovat käyneet lähijaksolla ja ovat sitten vaikka kuukauden kotona ja toteuttavat toki sitä meidän harjoitusohjelmaa ja vähintäänkin viestein ollaan yhteydessä, että miten sujuu, niin se on sitten kuitenkin eri asia, kun hän tulee paikan päälle ja nähdään, että meillä on ollut hyvin eri käsitys vaikkapa tästä, että onko tämä polven ojennus jo täysi vai eikö se ole täysi. Ei asiakas voi tietää, mitä se tarkoittaa, että on täysi ojennus siinä polvessa ja jos se on muutamankin asteen vajaa, niin me taas ammattilaisina tiedämme, että se vaikuttaa moneen asiaan siinä kuntoutusprosessissa ja sitten ehkä joudutaankin siinä lähijaksolla priorisoimaan asioita eri tavalla, kuin mitä oli ajateltu, jotta se kuntoutus etenee. Se on haaste, ja en tällä alalla näe, että etä voisi täysin korvata sitä kasvokkain tapahtuvaa kuntoutusta.

Heli Katajamäki [00:25:26]: Joo, en minäkään ja en usko, että se tulee koskaan syrjäyttämäänkään lähiterapian tai lähikuntoutuksen. Osaatko ajatella sitten, kun itsekin sanoit, että tekniikka kehittyy ja se myös mahdollistaa, niin ajatteletko Tanja, että millaisia haasteita ehkä tässä etäohjaamisessa on tulevaisuudessa, ehkä sinun omasta puolesta tai asiakkaiden puolesta vai näetkö, että haasteita tulisi lainkaan olemaan?

Tanja Poutiainen-Rinne [00:26:12]: Ajattelen tätä ehkä näin, että tämä elämä on koko ajan enemmän ja enemmän hektistä, niin itsellä kuin asiakkaallakin tuntuu olevan. Jotenkin se, kun hektisyys lisääntyy ja on niin paljon asioita arjessa, niin se voi ohjata siihen, että asiakas ei ole sitäkään vähää valmis matkustamaan kuntoutuksensa takia, edes lyhyitä matkoja. Että jos asiakas kokee liikaakin etäohjaamisen hyödyt ja olettaa, että se riittää pelkästään, niin ehkä sen näen haasteena tai sellaisena asiana, mikä pitää osata ottaa huomioon ja ehkä myös perustella, miksi olisi syytä käydä ihan fyysisesti sen kuntouttajan luona ainakin aika ajoin. Eli ehkä tällainen, että ei taas ajauduta etäohjaamisen kanssa nollasta sataan, että näkisin, että se on erinomainen lisä, mutta se on hyvä pitää tasapainossa. Puhuttiin haasteista, mutta minulla tulee mieleen vielä positiivisia asioita. Tärkeintä asiakkaan kuntoutumisen kannalta on se, mitä hän tekee fysioterapiakäyntien tai kontaktien välissä. Eli toteuttaako hän niitä annettuja harjoitteita vai ei. Ja tämmöinen etäkontakti, varsinkin jos se on videon välityksellä, niin siinähän fysioterapeutti pystyy myös näkemään paremmin, että minkälaiset olosuhteet asiakkaalla on siellä kotona. Ja ehkä pystyy vielä helpommin ohjaamaan asiakkaalle, että hei, sinulla on tuolla tuollainen penkki näyttäisi olevan, sillä sinä pystyt tekemään tällaisen harjoitteen. Hei, sinullahan näkyy tuolla jokin hyvä esine, jonka voi ottaa painoksi, jos ei sinulla painoja itsellä ole. Päästään vielä lähemmäksi asiakkaan arkea ja ehkä motivoimaan ja auttamaan asiakasta huomaamaan, miten hyvin hän pystyisi kotona sitä harjoitussohjelmaa noudattamaan. No ehkä just vielä haasteisiin tulee mieleen, että minä koen, että sellaista vertaistukea ja ehkä asian vierestä puhuttua tärkeää juttelua, niin sitä on hyvin vaikea toteuttaa etänä. Ehkä me tulemme oppimaan siihen tulevaisuudessa, mutta sen olen kokenut itse tosi hedelmälliseksi asiakkaiden kanssa lähipäivinä ja lähijaksoilla, että pääsen myös sen varsinaisen ohjaamistunnin lisäksi keskustelemaan kuntoutuksesta heidän kanssaan. Ne ovat monesti sellaisia käänteentekeviä asioita siinä asiakkaan prosessissa. Se on haasteena etätapaamisessa.

Heli Katajamäki [00:29:07]: Kyllä, ehkä etätapaamisissa se ei ehkä solju se keskustelu niin luontaisesti kuin olet kasvokkain. Etänä keskustelusta tulee paljon päälle puhumista ja sitten kun yhteydet eivät ole aina yksi yhteen, niin tämä tuo vähän semmoista klikkiä aitoon, jouhevaan vuorovaikutukseen. Olen aivan samaa mieltä Tanja sinun kanssasi siitä, että kuinka helppoa etänä työskentely ja etänä asiakkaan olo tai sinä siellä asiakasta ohjaavana on. Ymmärrän asiakkaita myös siinä, että kuinka he tuudittautuvat varmaan aika helposti siihen, että pidetään etänä tämä. Ei tarvitse sieltä kotoa liikahtaa mihinkään. Sama asia on työntekijöiden, monien sote-alojen ulkopuolellakin olevien työntekijöiden. Tämän päivän työnteon sellainen moodi. On helppoa tehdä sitä työtä kotoa käsin.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:30:27]: Juuri näin. Varmaan siihen sen tasapainon löytäminen on kuitenkin se tärkeä asia.

Heli Katajamäki [00:30:31]: Jep, kyllä. Nyt olemme keskustelleet etäohjaaminen sote-alalla verkkokurssista liittyen osallisuus- ja toimintakykyosaamisryhmän pilottiin. Keskustelimme Tanjan kanssa hieman kurssin sisällöstä ja erityisesti pelillisyyden merkityksestä osaamisen vahvistajana. Sinä Tanja kerroit vähän kokemuksia kurssin suorittamistavasta ja sen tuottamasta osaamisesta ja sen hyödyntämisestä niin opiskelijan kuin työelämänkin näkökulmasta. Keskusteltiin vähän myös sinun aikaisemmasta osaamisesta liittyen etäohjaamiseen. Millaisia haasteita ehkä etäohjaaminen on sinulle tuottanut ja mitä haasteita se voi ehkä tulevaisuudessa tuottaa. Tuottaako se enää haasteita etäohjausta tekeville tekniikan kehittyessä ja työelämän ja asiakkaidenkin osaamisen kasvaessa. Mutta se on kuitenkin totta niin kuin tässä molemmat totesimme, että etäohjaaminen on tullut sote-alalle jäädäkseen ja se tuo mukanaan ehkä haasteita, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että erityisesti mahdollisuuksia. Haluaisitko Tanja vielä sanoa jotain, ehkä juuri heille, jotka kuuntelivat tämän podcastin ja jotka ehkä vielä empivät kurssin suorittamista tai sen tuottamaa hyötyä.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:32:09]: No joo, tuli vielä sellainen mieleen, että kyllä tosiaan digillä pystytään aktivoimaan asiakasta niinä kotipäivinä, kun se toteutetaan hyvin, mutta myös niin, että se etä ei sinällään tee palvelusta asiakaslähtöistä, vaan se asenne ratkaisee eniten. Se on kaiken a ja o, ja tästähän puhuttiin jo alkuun, että siitä se kaikki lähtee ja sitten käytetään vain sopivasti etä- ja lähikontakteja. Se tuli vielä tuossa mieleen, että sosiaaliset kohtaamiset työyhteisössä on kuitenkin mielestäni tosi tärkeitä. Aletaan olemaan hybridi-työntekijöitä, niin usein kehitystyö, sparraaminen ja ehkä yhteen kuuluvuus työyhteisössä, niin sillekin pitäisi löytyä aikansa ja niihin sosiaalisille suhteille. Se on hyvä ehkä jatkossa tunnistaa ja muistaa.

Heli Katajamäki [00:33:13]: Kyllä. Tuhannesti kiitoksia, Tanja, tästä keskustelusta. Toivotan sinulle ja kaikille kuuntelijoille oikein aurinkoista loppukevättä ja kesän odotusta.

Tanja Poutiainen-Rinne [00:33:29]: Kiitos samoin.

Jakso 15. Etäohjausosaaminen sote-alalla, osa 3. Yritysyhteistyö etäpalvelun kehittämisessä

Pohjoisen tekijät. Lapin ammattikorkeakoulun podcast.

Jussila [00:00:18]: Tervetuloa kuuntelemaan TKI-toiminta digiaikaan -hankkeen podcastia. Tämä liittyy osallisuus- ja toimintakykyosaamisryhmän etäohjausosaaminen sote-alalle -pilottiin. Tämä on podcast osa kolme. Tässä käsitellään etäohjausosaamista yritysyhteistyön näkökulmasta. Minä olen Tarja Jussila ja toimin tässä TKI-toiminta digiaikaan -hankkeessa projektityöntekijänä. Ja hankkeen teeman mukaisesti tämä podcast toteutetaan etänä. Mukana keskustelemassa on Arctic Connect -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Toni Kurvinen. Arctic Connect on omalla toiminnallaan tukenut tieto- ja viestintätekniikan alan kehitystä, ja sinä olet Toni itse toiminut aktiivisesti ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä monin tavoin. Tervetuloa mukaan tähän podcastiin. Kerrotko hiukan itsestäsi ja yrityksestäsi?

Kurvinen [00:01:30]: Joo. Eli Kurvisen Toni olen ja Arctic Connect Oy perustaja, ja se on perustettu vuonna 2006. Se ajoittuu oikeastaan sinne aikaan, että valmistuin itse silloin ammattikorkeakoulusta tietotekniikan insinööriksi ja lähdin saman tien tähän yritysmaailmaan mukaan. Arctic Connect Oy on tällainen visuaalisen viestinnän ammattilaistalo, joka tarkoittaa videoyhteyksiä erityyppisiin kokonaisuuksiin neuvotteluhuoneista, auditorioratkaisuista opetustiloihin. Sote-kentässä ollaan yli 10 vuotta tehty sairaala- ja terveyskeskusympäristöön ratkaisuja ja sitä kautta pikkuhiljaa kotisohville asti kotiin vietäviä ratkaisuja tässä visuaalisessa viestinnässä. Tämä on iso osa-alue mitä tänä päivänä kehitetään, koska meillä on oma kehitysyksikkö täällä Rovaniemellä.

Jussila [00:02:39]: Jos kuvailisit yritystäsi yhdellä lauseella, niin mikä se olisi?

Kurvinen [00:02:48]: Arctic Connect yhdistää asiakkaan ja teknologian. Se on lyhykäisyydessään juuri siitä syystä, että näihin tarvitaan paljon erityyppisiin teknologisiin ratkaisuihin monesti eri ammattialoilla sitä yhteistyökumppania, joka pystyy tukemaan hallintoa ja käyttöönottoa ja vapauttaa ammattilaisen aikaa mallintaa. Ammattilaisten toimintamalleja tähän visuaaliseen kommunikaatioon.

Jussila [00:03:15]: Hyvältä kuulostaa. Hankkeessa olemme yhteistyössä kehittäneet etäohjausosaamista sote-alalle, ja muun muassa pilotoineet rakentamaamme etäohjaamisen verkkokurssia. Arctic Connect on ollut meidän TKI-digiaikaan -hankkeessa yritysyhteistyökumppanina. Mikä sai teidät yrityksenä lähtemään mukaan TKI-toiminta digiaikaan -hankkeeseen tähän toimintaan? Ja miten tämä yhteistyö on näyttäytynyt ja toteutunut?

Kurvinen [00:04:01]: Oikeastaan mukaan lähtemiseen on vaikuttanut se, että jo sieltä ihan perustumisesta lähtien, olen säännöllisesti ollut tässä Lapin alueen korkeakouluyhteistyössä mukana ja pyrkinyt rakentamaan niitä erityyppisiä yhteistyökuvioita ja malleja sitä varten, että pystyttäisiin turvaamaan Lapin alueelle tällaista työvoimaresurssia ja osaamista tietyllä tavalla tarpeisiin. Jos täältä paikallisesti lähtee yrityskentästä organisaatiot kasvamaan, niin nehän tarvitsee työvoimaa, ja silloin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa voidaan perehdyttää sitten niitä tämänkin alan tulevia asiantuntijoita, ja siinä tällä oppilaitosyhteistyöllä on tärkeä rooli. Ja nyt sitten tämän TKI-toiminta digiaikaan -hankkeen näkökannasta tuli hyvin vahvasti moniammatillinen näkökanta, joka kiinnostaa meitä erityisesti organisaationa. Tästä syystä halusin lähteä tähän hankkeeseen mukaan ja pilotointeja mahdollistamaan just siitä syystä, että saadaan tämmöinen monialaisuus plus sitten se loppukäyttäjäkenttä mahdollisimman hyvin tuotua mukaan myös tähän oppilaitosyhteistyöhön. Minun mielestä tässä aika hyviä malleja on toteutunut ja näyttäytynyt aika isosti sillä lailla, että on saatu pilotoinnin aikana ja hankkeen aikana tosi hyviä tuloksia eri näissä hankkeen osa-alueissa käytäntöön toteutettua. Tämä on tuonut aika paljon myös meille tulevaisuuteen lisää ajatuksia ja tietoa.

Jussila [00:05:51]: Muun muassa nämä ohjausvälineethän tuli teiltä. Oliko niiden käytössä jotain hankaluuksia tai oliko matkan varrella muuten jotain hankaluuksia?

Kurvinen [00:06:02]: Tämä oli mielenkiintoinen testi sinällään, että me ollaan tuota konseptia tosiaan kehitetty aika pitkään ja ollaan oikeastaan Suomessa oltu kaikilla eri sote-alueilla ja nykyisillä hyvinvointialueilla, missä on ollut merkittäviä käynnistymisiä viimeisen kuluneen kymmenen vuoden aikana etähoivaan, kotihoivaan ja näihin kenttään. Me ollaan oikeastaan oltu siellä aina se, joka sen käynnistää. Mukaan lukien pääkaupunkiseutu. Tämän hankkeen myötä tulikin tällainen hyvä hetki kokeilla tähän pilotointiin, että miten nämä prosessit toimivat, että kun tässä pystyttiin ottamaan täysin asiaan perehtyneet henkilöt esimerkiksi viemään niitä laitteita sinne kotiympäristöihin ja näyttämään käyttäjille, että miten niitä käytetään ja miten ne lähtee toimimaan, niin saatiin tosi hyvin käyttöönotot onnistumaan. Tietenkin siellä sitten historiasta toki haasteet muistuttavat sitten näistä, että kun nämä mobiiliyhteydet meillä kuitenkin tällä hetkellä Lapin alueella eivät ole sillä tasolla, mitä mainostetaan olevan. Se on jatkuva kehittämisen kohta, johon ihan ehdottomasti pitäisi ottaa ne operaattoritkin, että pystytään ratkaisemaan. Toki siellä on valokuitutyyppisiä projekteja ja kokonaisuuksia jotka menee omalla painollaan, mutta silti sillä mobiiliyhteyksienkin täydentämisellä olisi erityistä helpotusta tämmöisiin kotiin vietäviin teknologioiden käyttöön ja toimintaan, koska ne on sitten helposti siirreltäviä sitä myötä kun on yhteydet. Oikeastaan tämä tietoliikennepuoli on se jatkuva kohta, missä joutuu aina tarkkana olemaan. Mutta muilta osin hyvä vastaanotto, että näillä käyttäjillä tietenkin, jotka tuli tähän mukaan, ei ole aikaisempaa kokemusta ollut visuaalisista kuvayhteyksistä, mutta siinä saatiin aika hyvin yhteisöllisyys äkkiä luotua, että siellä tuli vähän tämmöinen kaveripainekin positiivisella tavalla luotua, mikä sitten kannusti näitä käyttäjiä ottamaan niitä käyttöön. Nyt sitten, kun on tehty tämmöisiä yhteenvetoja, että miltä tämä on tuntunut, niin kyllä se laitalukijapalaute on semmoinen, että oliko hyvä, kun tulitte mukaan tähän kaveriporukkaan ja lähdettiin toteuttamaan näitä yhteyksiä. Tosi tyytyväisiä on ollut käyttäjät näihin harjoittelijoiden ja opiskelijoiden toteuttamiin toimitteisiin, mitä ovat sitten tehneet tällä visuaalisella kuvayhteydellä.

Jussila [00:08:54]: Kyllä. Eli kuulostaa siltä, että sitä vuorovaikutusta on myös siellä etäohjaamisessa syntynyt, mikä on tietysti hyvä juttu.

Kurvinen [00:09:03]: Kyllä.

Jussila [00:09:10]: Mitä tämä yhteistyö antoi ihan konkreettisesti teidän yritykselle?

Kurvinen [00:09:17]: Meille tämä aika paljon rakensi semmoisia skenaarioita tähän moniammatilliseen ympäristöön ja tähän sote-kentän ympäristöön mitä teknologian luonnollinen tuominen tai lähestyminen tulisi olla ja mitä tähän ammattikenttään mahdollisesti lisää tarvitaan. Sitten tämä toi toimintamalliin... nyt kun mietitään, että ollaan tämmöisessä murroksessa, että on valtavat uudistukset tapahtuneet hyvinvointialueiden tulemisen myötä, ja puhutaan erityyppisistä sote-keskusajatuksista ja muista kokonaisuuksista, niin meidän tyyppisellä yritykselläkin on sinne erityyppisiä ideoita, että miten voisimme olla siellä mukana ja mahdollisesti ihan uutta palvelutuotantoa, että millä tavalla niitä lähdettäisiin toteuttamaan. Tätä kautta sitten vahvistuu entisestään se, että tullaan jatkossakin ottamaan suoraan muualtakin kuin teknologian ja tekniikan alalta näitä ihmisiä harjoitteluihin ja tarjoamaan opinnäytetyömahdollisuuksia ja muita kuvioita ihan sillä, että tämän hankkeet tuomat tulokset herätti meillä myös yrityksessä sisäisesti tosi paljon uusia ideoita ja kokonaisuuksia, että mitä tämä voisi olla ja millä tavalla jopa tällaisia yksiköitä voitaisiin perustaa, missä sitten on tätä moniammatillista osaamista. Siellä on sitten teknologiaosaaja ja vanhusalan osaajaa sujuvasti esimerkiksi samassa yksikössä hommassa ja yhteen hiileen puhaltamassa.

Jussila [00:11:04]: Kyllä, eli tällaista kehittävää näkökulmaa myöskin hankkeen myötä ja yhteistyö on tuonut tullessa.

Kurvinen [00:11:12]: Kyllä.

Jussila [00:11:14]: Hienoa. No jos kiteyttäisit, että mitä konkreettisia tuloksia mielestäsi tällä yhteistyöllä on saavutettu, mitä sanoisit?

Kurvinen [00:11:24]: Kyllähän tuossa tietenkin, jos ajatellaan ihan niitä loppukäyttäjiä, niin nämä meidän hienot ja mahtavat ikäihmiset, jotka olivat näissä erityyppisissä viikko-ohjelmissa mukana, niin sieltähän se palaute on se kaikista mahtavin, että siellä on hyvin aktiivistakin elämää eläviä eläkeläisiä, ja ovat päivisin monen tyyppisissä aktiviteetissa mukana ja menossa, mutta sitten myöskin ilta-aikaan aika monelle olisi mukava tällainen henkisen hyvinvoinnin tukeminen, mikä ehkä on se keskiössä oleva kokonaisuus, mitä pitää ylläpitää, jotta voidaan päästä tämän tyyppisiin tavoitteisiin. Jos mietitään tätä isoa kuvaa, että pitäisi pystyä tukemaan mahdollisimman pitkään kotona asumista ja saada ne palvelut sinne kotiin ja sitä kautta monella eri tavalla tukea sitä kotona asumisen mahdollisuutta, niin tämä ihan selkeästi osoittaa, että tälle on paikkansa. Tämä toiminta ei itsessään korvaa mitään käytännön kuvioita, mutta tämä täydentää nimenomaan näihin erityyppisiin kohtaamisiin ja ihan ehdottomasti tulee olemaan jo nyt ja lähitulevaisuuden yksi tärkeä osa kotihoidollista, terveydenhuollollista ja sosiaalihuollollista prosessia että etäteknologia tavalla tai toisella on siellä palvelutuotannossa mukana. Loppukäyttäjien palaute on se tärkein, mikä sieltä tuli. Konkretian puolelta tietenkin oli hienoa, että saatiin hankkeen kautta kehitettyä ja sitten tällainen kurssikokonaisuus, mistä onkin jo esimerkkejä, että siellä on paljon opiskelijoita ja työelämässä olevia, jotka ovat käyneet sen läpi. Sieltäkin se kuultu palaute on ollut hyvä. Tämä on sellaisessa ammatillisessa mielessä ehkä se positiivinen konkretia siinä, että saatiin omaankin tietoja levitettyä myöskin alalle opiskelevien suhteen.

Jussila [00:13:58]: Kyllä, eli tästä voi päätellä, että varmaan näille ohjattaville ja ohjattavalle on jäänyt positiivinen tunne siitä, että ollaan sen ohjattavan kanssa samalla puolella ja tuetaan ja tavoitellaan hänen parastaan. Eli sekä ohjaajilla että ohjattavalla hyviä kokemuksia tästä.

Kurvinen [00:14:26]: Kyllä, ja opiskelijoilta varsinkin näiltä, jotka ovat työelämässä olleet jo mukana, niin ihan yhtenäväinen mielikuva ja mielipide on siitä, että tämmöinen on yksi osa sitä, ja pitääkin olla sitä lähitulevaisuutta siellä mukana, ja vievät varmasti niihin omiin työorganisaatioihin tätä viestiä tästä. Se, että saatiin tarjota tämmöinen konkreettinen mahdollisuus lisää nyt sitä tietoutta tähän tekevään kenttään, jotka ammattilaisena tulee vastaamaan tästä, että näitä kotiinvietäviä palveluita ja kotipalveluita voidaan sitten tulevaisuudessa toteuttaa.

Jussila [00:15:16]: Kyllä. Mitä ajattelet, että mitä nämä osallistuneet opiskelijat tässä yritysyhteistyössä saivat tästä yhteistyöstä?

Kurvinen [00:15:27]: No varmasti tämmöinen totaalisesti erilainen lähestymiskanta toki alalle, että jotka varsinkin harjoittelussa oli, niin pääsemme näkemään, mitä se teknologia itsessään on, ja sitten näitä tärkeitä pieniä asioita ihan oheislaitetasolta lähtien, että pääsivät kokeilemaan eri hintaluokassa ja kokonaisuuksissa eri merkeiltä olevia oheislaitteita, näitä headsettejä ja kuulokkeita ja mikrofoneja ja erityyppisiä kameroita, eritasoisia, eri kokoisiin tiloihin tarkoitettuja kameroita ja muita vastaavia. Tämä varmasti tarjosi sitä näkökantaa, ja samalla sitten kuitenkin saivat tähän sen huomion, että kun näitä asioita mallinnetaan ja mietitään, että miten sitä tekniikkaa käytetään, niin ei se olekaan sellainen pelottava, vieras asia, ja ei tarvitse olla todellakaan tekniikan ihminen käyttääkseen korkean luokan teknologiaa näissä toiminteissa. Tällainen oli varmasti kaikilla yhdistävä tekijä. Sitten siellä on ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, että sieltä on myös työllistytty jo tämän hankkeen aikana erityyppisiin työtehtäviin ja hyvinvointialueiden työntekijäksi näillä samoilla ajatuksilla. Ja tekemään myös tätä etäyhteyksien hoitamista. Siinä mielessä oppilaitoksen ja yrityspuolen yhteistyö on ihan hieno malliesimerkki, että kuinka lyhyessä ajassa saattaa ihan tämmöisiäkin tuloksia konkreettisesti syntyä, että siellä jo työllistytään johonkin opiskelun aikana.

Jussila [00:17:22]: Joo, eli opiskelijoille varmaankin tämmöinen digitaalisten ympäristöjen merkitys on avautunut ihan konkreettisella tavalla, ja sitten siinä etäohjaamisen yhteydessä on avautunut uusia asioita. Eli opittu ihan uusia asioita konkreettisesti.

No mitä ajattelet etäohjausosaamisesta tulevaisuudessa, kun tekniikka yhä edelleen kehittyy?

Kurvinen [00:18:02]: Varmasti tulee uusia malleja toimia. Toivottavasti tulee uusia malleja toimia. Toki tulee semmoista ehkä tämän alan kärjessä, kun tätä kehitystä seurataan, niin meidän näkökannasta semmoista kertaamista, että otetaan semmoisia asioita ehkä esille, että nyt aletaan tätä tekemään, mikä tuntuu, että tämmöistähän on jo ollut aina olemassa, mutta kyllä tämä varmasti enemmän ja enemmän, varsinkin nyt sitten näiden elettyjen maailman tilanteiden myötä, niin tulee näitä toimintamalleja lisää. Ja toivottavasti tämä menee yhdeksi semmoiseksi sujuvaksi, jokapäiväiseksi toimintaprosessiksi sinne käytäntöön. Kuitenkin kohdataan niitä ihmisiä silti fyysisesti ja tehdään niitä peruspalveluita ja turvataan niitä peruspalveluiden oleminen. Sitten kohtaamista mistä täydennetään tämmöisillä etäohjaustoiminteilla. Ja varmaan tulee tätä myötä todennäköisesti uusia liiketoimintaideoitakin. Ja eipä poissuljettu sekään, että opiskelijaporukasta tai meilläkin harjoittelussa olleista joku uskaltautuu jopa kokeilemaan ponnistaa sitten tätä yrittäjyyskenttääkin.

Jussila [00:19:34]: Eli kaikesta päätellen digitaalisten ohjausvälineiden avulla voidaan muun muassa helpottaa sitä yhteydenpitoa ja tulevaisuustyöskentelyä kasvokkain tapahtuvan työskentelyn rinnalla.

Kurvinen [00:19:45]: Kyllä. Sillä on varmasti merkittävä rooli, kun mietitään tätä, että nämä meidän etäisyydet ja sitten kuitenkin on hyvin elinvoimaisia kuntia ja alueita, missä ihmiset asuu, niin nehän eivät nyt sinällään meillä näiden erilaisten sote-kentän muutosten myötä ole mihinkään sieltä hävinneet. Ja aikahan se on meille kaikille se yhdistävä tekijä, että pitäisi pystyä siinä mahdollisimman tehokkaasti aina toimimaan, niin tämä varmasti mahdollistaa sitten omalta osaltaan toimintaa siinä kentässä, että voidaan myös osaa näistä kohtaamista hoitaa etäteknologialla.

Jussila [00:20:26]: Entäpä miten koet oman etäohjausosaamisesi tällä hetkellä?

Kurvinen [00:20:35]: Varmasti siinä aina kehittämistä löytää, jos alkaa itsekriittisesti katsomaan, että millä tavalla toimii. Ainahan se riippuu tietenkin kokonaisuudesta. Itsellähän tämä on ollut vähän niin kuin henki ja elämä 2006 vuodesta lähtien, että tätä niin paljon varsinaisesti käyttää. Mutta kyllä tällainen hankkeenkin kautta kurssikokonaisuuden luominen tietyllä tavalla sivisti myös itseäni siitä näkökannasta, että millä tavalla tällaisen etäohjausosaamiseen voisi osa-alueita itsekin ottaa ja kehittää ja lähteä toteuttamaan. Varmasti yhdistävä tekijä tämmöisessä on, että se ennalta hyvä suunnittelu auttaa myös tässäkin asiassa. Sen kautta sitten jokainen meistä voi olla hyvä etäohjauksen toteuttaja.

Jussila [00:21:35]: Ihan varmasti ja ainakin harjoitella ja tulla sellaiseksi. Kyllä. Tämä yritysyhteistyö on antanut paljon eri osapuolille. Ollaan saatu paljon hyviä kokemuksia etäohjaamisen mahdollisuuksista. Sekä opiskelijat että ohjattavat asiakkaat että asiakasryhmät ovat saaneet hyviä kokemuksia ja palaute on ollut hyvää. Eli digitaalisten ympäristöjen merkitys on avautunut ihan konkreettisella tavalla eri osapuolille. Sähköisen ja etäasioinnin lisääminen on myös kansallinen tavoite. Digitaalisten palveluiden sekä sähköisten järjestelmien määrä sote-alalla kasvaa jatkuvasti. Digitaalisten palvelujen lisääminen edellyttää työntekijöiltä uutta osaamista sekä uudenlaista tapaa tehdä ja organisoida työtä. Henkilöstön digiosaaminen puolestaan on perusedellytys, jotta palveluketjut toimivat ja digiratkaisut olisivat hyötykäytössä. Kiitos Toni sinulle, että olit mukana tässä podcastissa kanssani keskustelemassa tärkeästä aiheesta. Hyvää kevään jatkoa sinulle.

Kurvinen [00:23:02]: Kiitos ja mukava oli yrityksen puolesta olla tämmöisessä hankkeessa mukana kehittämässä yhteistyötä, toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Jussila [00:23:13]: Kiitos.

Jakso 16. Arvonluonti organisaatiossa palvelumuotoilijan silmin

Otsikko [00:00:09]: Pohjoisen tekijät. Lapin ammattikorkeakoulun podcast

Mira Alhonsuo [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan Pohjoisen tekijät -podcastia. Tässä podcastissa aiheena on organisaation omaan ja toimintaympäristöön liittyvä tieto ja sen hyödyntäminen arvonluonnissa, ja tätä teemaa tarkastellaan tänään erityisesti palvelumuotoilun näkökulmasta. Minun nimeni on Mira Alhonsuo, ja minulla on täällä vieraana väitöskirjatutkija, yliopisto-opettaja sekä rautainen palvelumuotoiluosaaja Krista Korpikoski. Tervetuloa!

Krista Korpikoski [00:00:48]: Kiitos paljon, ja kiitos kutsusta. Mukava tulla tänne podcastia tekemään kanssasi.

Mira Alhonsuo [00:00:53]: Krista, sinulle on tuttua palvelumuotoilu ja muotoilulähtöinen kehittäminen organisaatioissa, sekä tutkijana että palvelumuotoilijana. Voisitko kertoa meille vähän omasta urastasi muotoilijana, ja mikä on johdattanut sinua kohti väitöstutkimuksesi aihetta, jossa tarkastellaan muun muassa sitä, miten organisaatioissa saavutetaan laadukkaampaa toimintaa?

Krista Korpikoski [00:01:20]: Jes, no niin, käydään tämmöinen pieni lyhyt historia siitä läpi. Tulin Lapin yliopistoon aikoinaan opiskelemaan teollista muotoilua vuonna 2008, ja valmistuin taiteen maisteriksi teollisesta muotoilusta vuonna 2013. Silloin tuli opintoaikoina tehtyä aika paljon tuotemuotoilua ja käyttöliittymä - käyttökokemussuunnittelua, enkä tiennyt palvelumuotoilusta paljon mitään.

Sitten työllistyinkin työelämään palvelumuotoilijaksi. Ensin olin tässä yliopistolla töissä yhdessä hankkeessa, mutta sitten päädyinkin teollisuuteen, ja kun teollisuudessa olin ollut palvelumuotoilijana vajaa puoli vuotta niin siinä kohtaa jo havaitsin, että hei, että tätähän minä haluaisin oikeastaan tutkia, että mitä tämä arvo on, ja tämä hyöty, tälle organisaatiolle. Mitä tästä palvelumuotoilusta tänne oikeasti tulee? Miten tämä hyödyttää ja miksi tätä tehdään. Koska yhtäkkiä siellä organisaation sisällä oli kova tämmöinen niin sanottu "buy in" englanniksi, kun tehtiin palvelumuotoilua ja tuotiin asiakasymmärrystä sinne organisaatioon aika syvälliselläkin tasolla.

Niin siitä se sitten lähti se minun väikkärimatkani, että olin kuitenkin kolme vuotta teollisuudessa, ennen kuin hakeuduin yliopistoon takaisin opiskelemaan. Mutta sitä kautta se sitten lähti ja siitä lähti myös vuonna 2017 minun urani nuorena tutkijana kohti väitöskirjaa. Tässä on nyt kuusi vuotta mennyt kun olen tehnyt tutkimusta ja opetustyötä ja hanketöitä yliopistolla. Näin se matka on mennyt tässä viime vuosina.

Mira Alhonsuo [00:03:07]: No niin. rautainen ammattilainen ja ihan nappi nenänpäähän meidän tämän päivän aiheeseen. Ensimmäisenä voisimme puhua vähän palvelumuotoilusta organisaatiossa. Ihan tämmöisenä täsmätietona, että kun me puhumme palvelumuotoilusta, niin se voidaan ajatella lähestymistapana, joka keskittyy kokonaisvaltaisesti palveluiden kehittämiseen ja suunnitteluun. Palvelumuotoilu yhdistää tämmöisen ihmislähtöisen ajattelun, luovuuden ja käyttäjäkeskeisen suunnittelun. Tavoitteena on parantaa asiakkaiden kokemuksia ja ratkaista monimutkaisia ongelmia. Näitä monimutkaisia ongelmia kutsutaan myös termillä "wicked problem", tai "ilkeät ongelmat".

Krista Korpikoski [00:03:55]: Kyllä.

Mira Alhonsuo [00:03:57]: Palvelumuotoilussa korostuu empatia, ja empatia nimenomaan asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseksi. Siinä hyödynnetään ideointia uusien ratkaisujen löytämiseksi ja näiden ideoiden testaamista sitten tehdään käytännössä. Sitä kutsutaan prototypoinniksi. Sitten tietenkin tämmöinen jatkuva iterointi sen palautteen perustella. Pyritään testaamaan näitä palveluita ja kysymään sitten ihmisiltä, että mitä mieltä he niistä oikeasti ovat. Lopulta palvelumuotoilu pyrkii luomaan saumattomia ja merkityksellisiä kokemuksia niin asiakkaille kuin myös palvelun tarjoajille, ja tässä nimenomaan korostuu se organisaation näkökulma ja ne organisaation sisäiset toiminnot.

Krista, sinä olet tehnyt palvelumuotoilun avulla kehittämistä erilaisissa organisaatioissa oman tutkija- ja muotoilu-urasi aikana. Minkälainen kokemus sinulle on muodostunut siitä, mitkä tekijät ovat palvelumuotoilun vahvuuksia, kun puhutaan nimenomaan organisaation kehittämisestä muotoilulähtöisen toiminnan avulla. Eli mitä erityistä juuri palvelumuotoilu voi tuoda organisaation arvonluonnin kehittämiseen?

Krista Korpikoski [00:05:20]: No, omat kokemukset ihan siellä työympäristöissä, mutta myös näin tutkijana kun olen tehnyt sitä tutkimustyötä ja selvittänyt haastateltavilta sitä, että mikä on palvelumuotoilun suurin arvo, niin minulle vastattiin näin, että kyllä se on se tieto siitä asiakkaasta ja niistä käyttäjistä. Eli niistä, jotka ostavat organisaation tuotteita ja palveluita. Organisaatiossa aiemmin ei tehty systemaattista selvitystyötä siitä, että mitkä ovat ne asiakastarpeet, minkälaisissa konteksteissa ja ympäristöissä yleensäkin ottaen asiakkaat elävät, minkälaiset heidän työnkuvansa ovat, ja mitkä heidän tarpeensa ovat suhteessa tähän kyseisen organisaation A tarjoamiin palveluihin. Nyt kun puhun asiakkaista, niin puhun tässä tapauksessa yritysasiakkaista, eli en nyt puhu kuluttaja-asiakkaista, koska puhun nyt teollisesta kontekstista, jossa teollisuusyritys myy tuotteita ja palveluita toisille yrityksille. Näin ollen asiakas on se yritysasiakas.

Jos aiemmin yrityksissä oli selvitetty käyttäjätarpeita koska muotoiltiin tuotteita ja haluttiin ymmärtää, miten käyttäjät käyttävät tuotetta, niin totta kai käyttäjiä oli havainnoitu. Oli tehty käyttäjätutkimuksia, etnografista tutkimusta käyttäjien keskuudessa; käyttäjien parissa. Mutta se, että mitä se tarkoittaa - palveluiden suunnittelu, palveluiden kehittäminen - niin se oli ollut vähän sillä lailla tietyllä tavalla taka-alalla. Tai sanoisinko että sitä oli tehty perinteisin kehittämisen keinoin siten, että ajateltiin ja oletettiin tietävämme, mitä asiakas tarvitsee. Ja näin ollen sitten oli toimittu niin, että oli ollut johtotason henkilöstö ja markkinointiosasto, mahdollisesti strategiaosasto mukana palveluiden kehittämisessä, mutta missä oli ollut se todellinen asiakasymmärrys? Ja missä oli todellinen tieto siitä, että tiedämmekö me oikeasti, mitä asiakkaat tarvitsevat?

Minulle sanottiin haastatteluissa, että kyllä palvelumuotoilun suurin arvo on siinä, että se tuo systemaattisesti tietoisuuteen sen, mitkä ne asiakastarpeet oikeasti ovat. Mitä asiakkaat meiltä odottavat? Minkä ongelmien kanssa asiakkaat kamppailevat omassa arjessaan? Ja missä kohtaa meidän palvelutuotannossa meidän puutteemme sijaitsevat ja meidän ongelmakohtamme? Sitä kautta kun ymmärretään asiakasta ja meidän ongelmiamme ja aletaan penkoa niitä juurisyitä, mistä ongelmat johtuvat, me pystymme alkaa tehdä myös korjausliikkeitä ja kehittämään sitä palvelua parempaan suuntaan. Oli se sitten niin, että kehitettiin olemassa olevaa palvelua paremmaksi taikka sitten kehitetään kokonaan uusia palvelukonsepteja niitten tarpeiden pohjalta.

Mutta samalla luonnollisesti sitä myötä kun palvelumuotoilua tehtiin, niin ihmisillä ja organisaation eri sidosryhmillä alkoi tulla myös lisää ymmärrystä palvelumuotoilusta. Että mitä tämä palvelumuotoilu oikeasti tarkoittaa. Mitä ovat luovan kehittämisen menetelmät, joita hyödynnetään, kun tehdään asiakaskeskeistä kehittämistyötä ja kun mennään myös ideoimaan sinne asiakkaitten pariin ja testaamaan niitä meidän prototyyppejä. Mikä toimii, mikä ei, ovatko sisällöt oikeanlaiset vaiko ei? Mitä pitää poistaa? Mikä on taas sellaista, mikä on kriittistä arvoa luovaa tekijää siinä kyseisessä uudessa palvelussa asiakkaalle?

Sitä myötä luonnollisesti kun ymmärretään myös palvelumuotoilua ja sen merkitystä sille organisaatiolle, niin lopputuloksena totta kai olisi tavoite siinä, että palvelut kehittyvät ja palveluiden laatu paranee. Ja tätä myötä kun palveluiden laatu paranee, niin organisaatio kehittyy niiden palveluiden osalta ja niitten prosessien osalta - mitä ne tulevaisuuden palvelut tarkoittavatkaan. Mitkä ne tulevaisuuden palveluntuotannon "end to end" eli alusta loppuun -tuotantoprosessit ovat organisaation sisällä? Mutta ei ainoastaan sen kannalta, että palvelu kehittyisi, vaan organisaatio saattaa lähteä kehittymään sisäisesti, eli sillä saattaa olla myös hyvin vahvoja organisaation sisäisiä strategisiakin vaikutuksia, koska aletaan ymmärtää, mitä arvoa palvelumuotoilu tuo organisaatioon asiakas- ja ihmislähtöisen kehittämisen menetelmänä.

Tätä kautta alkaa ihmisten kokemuksellinen oppiminenkin tavallaan kehittyä ja tulee niitä ahaa-elämyksiä, että aivan! Tätä palvelumuotoilu on; aivan! Tällaisia meidän asiakastarpeet on; aivan! Eli näin me voimme kehittää asioita yhdessä asiakkaitten kanssa, ja ymmärtää, mitä meidän tulevaisuuden palvelumme tulisi olla. Näin ollen se voi myös alkaa hyvin laaja-alaisestikin muuntaa myös sitä organisaatiota isossa mittakaavassa. Se saattaa vaikuttaa niin vahvasti strategiaan, että tulee organisaatiossa strategiamuutoksia ja tulevaisuuden visiot ja missiot muuttuvat, halutaan tehdä asioita asiakaskeskeisesti, ei ainoastaan niissä projekteissa missä palvelumuotoilu on mukana, vaan myös monissa muissa tulevaisuuden projekteissa, ja niihin halutaan sitten implementoida tai ottaa mukaan palvelumuotoilua. Alkaa tapahtua niin sanottu kokonaisvaltainen muutos, jossa organisaatio alkaa pohtia, miten saadaan integroitua palvelumuotoilua mukaan paremmin myös muissa projekteissa.

Näin ollen tullaan toisaalta myös haasteisiinkin eli siihen, mitä olemassa olevat prosessit esimerkiksi ovat; tukevatko ne ketterää kehittämisen toimintatapaa ja oppimiseen perustuvaa eksperimentointia ja tällaista. Tullaan myös systeemitason asioihin; miten meidän organisaatiomme ja esimerkiksi projektinhallintatyökalumme tukee palvelumuotoilun tekemistä? Eli tullaan myös organisaation rakenteelliselle tasolle. Tämä myös edellyttää sitä, että organisaation pitää olla myös valmis muuttumaan ja kehittymään sisäisesti ja rakenteellisesti, jos halutaan tukea tällaista asiakaskeskeistä ja käyttäjäkeskeistä ihmislähteistä kehittämisen tapaa, jossa kuunnellaan sekä asiakkaita että käyttäjiä, mutta myös organisaation sidosryhmiä ja niitä henkilöitä, jotka työskentelevät siellä asiakasrajapinnassa. Näin se lähtee pikku hiljaa muuntamaan organisaatiota; näin se lähtee sieltä asiakasymmärryksestä, mutta päätyy tavallaan sitten strategisellekin tasolle. Tähänhän me haluaisimme pyrkiä. Aika näyttää, kuinka siellä organisaatiossa sitten käy.

Mira Alhonsuo [00:12:37]: No niinpä, ja ei ole varmaan ihan suoraviivainen tie tämmöinen muutos.

Krista Korpikoski [00:12:40]: Ei, ei.

Mira Alhonsuo [00:12:43]: Sinulla oli tosi mielenkiintoisia, aivan tosi hyviä näkökulmia tuossa mitä kerroit, ja jotenkin tuli itselle mieleen vahvasti muutama oma kokemus kun on organisaatiossa palvelumuotoilua tehnyt, ja ne ahaa-elämykset sieltä organisaation puolelta siitä, että mitä palvelumuotoilu itse asiassa - tai minkälaista arvoa se voi tuoda sinne kehittämiseen.

Kerran eräässä organisaatiossa tein tällaisen - haastattelin palvelun käyttäjiä ja kokosin niistä haastatteluista sitten tämmöisen palvelupolun, eli kuvaan palvelua, mitä palvelun käyttäjä kokee sieltä alusta loppuun asti. Se on vähän tämmöinen prosessin muotoinen kuva, eli palvelun käyttö aikajanalla. Toin haastattelusta suoria sitaatteja tukemaan palvelupolun vaiheita; miten asiakas, tai siis palvelun käyttäjä, nyt jos puhutaan oikeilla termeillä tässä podcastissa, miten tämä palvelun käyttäjä oli tässä kyseisessä vaiheessa kokenut. Mikä hänen äänensä ja hänen tarinansa oli?

Tämän materiaalin esitin organisaatiossa työntekijöille, ja siellä oli myös muutama johtohahmo paikalla. Esityksen jälkeen oli hetken aikaa ihan hiljaista ja sitten yksi sieltä sanoi, että "ai näinkö meidän palvelun käyttäjät meidän palvelusta ajattelevat?". Oli taas vähän aikaa hiljaista ja sitten siellä sanottiin että "kyllä meidän täytyy tehdä tälle jotakin". Ja se oli alkupotkaisu yhteistyölle tuoda palvelumuotoilu osaksi sitä heidän organisaationsa kehittämistä.

Krista Korpikoski [00:14:36]: Kyllä. Minulla on aivan juurikin samanlaisia kokemuksia. Ensimmäinen virallinen palvelumuotoiluprojekti missä - tai sanotaan että olihan tällaista muotoilulähtöistä kehittämistä tehty organisaatioissa ennenkin, mutta vuonna 2014 kun tällainen palvelumuotoilutiimi palkattiin organisaation sisälle "in house" -palvelumuotoilutiimiksi ja alettiin tehdä virallisesti ensimmäistä palvelumuotoiluprojektia, johon organisaatio oli antanut budjetin, ja meillä oli sen jälkeen [?? 00:15:15] että okei, että meidän pitää mennä nyt kentälle, ja siitä me lähtään.

Kun tulimme kentältä, ja esitimme juuri näitä asiakaskokemuksia kuin olimme haastatelleet; että miten te koette - ja meillä oli nimenomaan palvelupolkukuvaukset - miten nämä teillä menevät ja miten te olette kokeneet ja oletteko saaneet yritykseltä vastausta? Miten asiat ovat hoituneet? Me videokuvasimme aika paljon niitä haastatteluja ja me saimme tehdä editoidun, leikatun version siitä videosta, joka esitettiin organisaation sisällä. Luonnollisesti haimme luvat haastateltavilta, että saammeko käyttää matskuja, ja saimme. Sitten kun me sitä videomatskua esitimme, niin vastaukset olivat juurikin tätä luokkaa että "ai, että meidän asiakkaitammeko ei oikeasti kiinnostakaan nämä asiat mitä me täällä - tai teknologia tai miltä joku juttu näyttää tai miltä tämä nippeli - miten se on nyt tässä" tai jotain muuta tällaista. Se oli jotenkin ahaa-elämys nimenomaan johtotason henkilöille. "Näitäkö ne meidän asiakkaat tarvii, tämmösiäkö ne kokee?"

Siinä tuli se ahaa-elämys siitä, että se ei olekaan niin sitä teknologiaa ja sitä tuotetta, se ei ole asiakkaalla keskiössä, vaan se, miten palvelu toimii ja vastaako se siihen asiakkaan tarpeeseen juuri sillä hetkellä juuri silloin kun se asiakas haluaa ottaa yhteyden sinne yritykseen. Tietääkö asiakas, mistä maksaa, kun lasku tulee? Mitä työtä sinne on tehty sinne asiakkaan konteksteihin jos se ei oikeasti näy asiakkaalle? Näiden asioiden kanssa asiakkaat kipuilevat ja nämä olivat niitä oivalluksia sieltä kentältä, ylimmälle johdolle etenkin, ja projektin johdolle, nämä olivat uusia asioita.

[musiikkia] [00:17:16]:

Mira Alhonsuo [00:17:23]: Me olemme tässä puhuttu nyt vähän näistä muotoilun menetelmistä ja minkälainen merkitys niillä on ollut tai on palveluitten kehittämisessä niin organisaatioiden sisällä kuin ulkoisestikin ja minkälaisia ahaa-elämyksiä palvelumuotoilulähtöinen toiminta on organisaatioissa aiheuttanut. Näistä palvelumuotoilun menetelmistä voisin sanoa tähän muutaman sanan. Palvelumuotoilun laadulliset menetelmät keskittyvät usein syvälliseen ymmärrykseen ihmisten tarpeista, motivaatioista ja käyttäytymisestä. Menetelmät voivat esimerkiksi sisältää haastatteluja, havainnointia ja käyttäjäkokemusten ymmärtämistä ja arviointia. Myös erilaiset tarinalliset menetelmät ovat palvelumuotoilulle tyypillisiä, koska tarinoiden kertominen on meille ihmisille tosi luontaista. Meidän on usein helpompi pukea jokin kokemus, esimerkiksi palvelun käytöstä tai työpäivän kulusta tarinaksi.

Valtaosa palvelumuotoilun kautta kerätyistä aineistoista on laadullista aineistoa. Mutta kun puhutaan datalähtöisyydestä, niin puhutaan menetelmistä, jotka perustuvat datan keräämiseen, analysointiin ja tulkintaan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Datalähtöiset menetelmät hyödyntävät esimerkiksi kvantitatiivista dataa, tilastollisia analyysejä, koneoppimista, tekoälyä ja muita teknologioita. Siinä on tavoitteena saada syvällisempää ymmärrystä organisaation toiminnasta, asiakastarpeista, markkinatrendeistä ja muista relevanteista tiedoista, jotta päätöksiä voidaan tehdä tietoon perustuen, ja arvonluontiin voidaan keskittyä silloin tehokkaammin. Finto.fi-sivuston mukaan data on alimman jalostusasteen tietoa, joka ei välttämättä ole tulkittavissa, mutta sitä jalostamalla voidaan saada informaatiota. Dataa saadaan usein todella suuria määriä.

Oman palvelumuotoilu-urani aikana olen aina liputtanut monimenetelmällisyyttä, jossa yhdistyy määrällinen aineisto, vaikkapa juuri tällaisia tilastollisia analyysejä, ja laadullinen aineisto, joka on tämän ihmisen äänen tai vaikkapa tarinan esilletuomista. Minkälaisia kokemuksia sinulla Krista on näistä erilaisista laadullisten ja määrällisten menetelmien käytöstä organisaation arvonluonnissa?

Krista Korpikoski [00:20:14]: Silloin kun muistelen sitä, kun teimme teollisuudessa ensimmäinen virallinen palvelumuotoiluprojekti, niin me lähdimme puhtaasti liikkeelle laadullisesta datasta. Meille käytännössä sanottiin, että se, mitä meillä on organisaatiossa nyt, niin ei pureuduta siihen vaan ollaan avoimia, mennään kentälle, kerätään laadullista tietoa asiakkaista; mennään kyselemään heiltä asioita. Näin me päädyimme siihen ratkaisuun, että nyt ei oteta mitään dataa, mitä organisaatiossa on, vaan mennään sinne ja ollaan avoimia, ja aloitetaan tämä homma avoimin mielin.

Luonnollisesti kaikissa organisaatioissahan on dataa ennestään paljon. Mutta mitä se data on, on aina organisaatiokohtaista. Väitän, että isossa osassa organisaatioita, jotka toimivat teollisessa kontekstissa tai ovat kansallisia, eli isojakin organisaatioita, aina kerätään jonkinlaista dataa. Asiakastyytyväisyystietoa tai -selvityksiä, käyttäjädataa, ja niin edelleen. Organisaatioissahan on tätä niin sanottua NPI:tä tai NPS:ää eli "Net Promotor Indicators" eli se on NPI ja NPS on "Net Promotor Scores". Yleensä NPS on sitä että tehdään asiakaskyselyitä; on jokin palvelu tuotettu asiakkaalle ja sitten ollaan yhteyksissä, että "no niin, ykkösestä kymmeneen, millä tasolla suoriuduimme nyt". Nämä ovat yleensä määrällistä dataa.

Siinä vaiheessa kun asiakas antaa kuutosen tai alemman arvosanan kuin kuutosen, silloin aletaan selvittää, miksi kuutonen tai miksi nelonen. Sitten saadaan enemmän laadullista ymmärrystä, miksi näin. NPI- ja NPS -data on sellaista, että kun lähtään tekemään palvelumuotoiluprojekteja, niin tämä on ensin hyvä selvittää. Että nyt tätä tehdään, tämä on meidän suunnittelumme kohde, onko meillä tästä organisaation sisällä tietoa tästä asiasta? Jos on, niin mennään sen tiedon äärelle ja katsotaan, mitä ne huonot palautteet sanovat, jotta me ymmärrämme, missä kohtaa meillä ne puutteet ovat. Jo se antaa meille paljon tietoa; paljon enemmän kuin se, että me lähtään nollista liikkeelle.

No sitten on tietenkin erilaisia markkinatutkimuksia ja selvityksiä, ja ne ovat organisaatiokohtaisia, että mitä tietoa on. Mutta luonnollisesti digitaalisuuden myötä kaikki laitteet ja digitaaliset systeemit keräävät aivan älyttömät määrät myös dataa. Mutta mitä sillä datalla tehdään? Määrällistä dataa on paljon, mutta osataanko sitä hyödyntää? Ja miten sitä hyödynnetään? Ne ovat sellaisia kysymyksiä, joita organisaatiossa monesti kysytään. Dataa on, mutta mitä sitten? Mitä seuraavaksi?

Nythän jos mietitään erilaisia liiketoimintoja ja erilaisia yrityksiä ja toimialoja, niin monessa yrityksessä, etenkin nyt kun puhun teollisesta yrityksestä, missä kontekstini on, niin puhutaan aika insinöörilähtoisestä konepajateollisuudesta, jossa "hardwaren" eli kovan laitteiston tuottaminen voi olla se juttu, ja insinööriosaaminen on ollut kunniassa ja näin ollen ne laitteet ovat olleet se juttu. Mutta nyt kun meillä on algoritmit ja nyt kun meillä on tekoäly, onkin käynyt niin, että yrityksen liiketoiminta alkaakin muuntua, ja yritykset alkavatkin tehdä datasta liiketoimintaa. Elämme semmoisessa ajassa, että elämme murroksen aikaa.

Tässä tullaan myös siihen kysymykseen, että mitä data on, ja miten dataa tulisi käsitellä? Miten voimme hyödyntää tekoälyä datan käsittelyyn ja datan pureskeluun? Mitä algoritmit tekevät taustalla, miten ne pureskelevat meille sitä tietoa? Mitä se tieto on, mitä arvoa se luo organisaation sisällä eri sidosryhmille ja toimijoille organisaatiossa, mutta myös mitä se tieto on, mitä se voi tuottaa organisaation ulkopuolelle niille asiakkaille ja käyttäjille, ja mahdollisesti mitä liiketoimintaa sillä datalla voidaan tehdä? Tässä tulemme palvelumuotoiluun.

Miten palvelumuotoilu sitten liittyy tähän? Emmehän me halua tehdä teknologiaa teknologian vuoksi. Tätähän tapahtuu aika paljon kun tutkitaan vaikka algoritmeja tai tekoälyä. Tutkijat ovat intohimoisia tutkimaan toimintaa siellä taustalla, miten se toimii ja mitä siitä voidaan tuottaa. Mutta onko se, mitä tuotetaan, järkevää? Kenelle se luo arvoa? Mitä arvoa se luo? Mitkä ovat oikeasti käyttäjien tai eri sidosryhmien tarpeet? Ketkä sitä tietoa haluavat? Eli mitä se tieto tuottaa? Onko nyt niin, että tutkija tutkii jotain ja tuottaa jotain lopputuloksena, niin onko sillä lopulta arvoa sille asiakkaalle? Tässä tulemme palvelumuotoilijana kehiin, alamme ottaa selvää käyttäjistä, alamme laadullisen tutkimuksen menetelmin ymmärtää käyttäjiä ja sidosryhmiä, jotka sitä tietoa tarvitsevat, ja ymmärtää myös sitä, mitä he tarvitsevat ja miksi he sitä tietoa tarvitsevat. Ja kun alamme ymmärtää ja saamme käyttäjäymmärrystä, niin luonnollisesti alamme myös ymmärtää paremmin, mitä sen tiedon tulisi tuottaa ja miten sen jonkin tulisi toimia, jotta se tuottaa arvoa eri käyttäjille.

Mira Alhonsuo [00:26:46]: Eli kyllä nämä kulkevat parhaimmillaan käsi kädessä nämä laadulliset ja määrälliset menetelmät.

Krista Korpikoski [00:26:54]: Juuri niin. Eli jos organisaatiossa on määrällistä dataa, niin totta kai se on aina hyvä selvittää, mitä dataa on ja onko sitä jo tietyllä tavalla jossain [?? 00:27:05] muodossa. ja jos ei ole, niin miten voimme hyödyntää sitä määrällistä dataa, tai laadullista dataa, kumpaa vaan. Yleensähän organisaatiossa on paljon määrällistä dataa, koska niin sanotut kovat arvot aina vallitsevat. Laadullinen data ja laadullinen tieto nähdään aina jostakin syystä pehmeänä tietona joka ei tuota niitä kovia arvoja ja kovia tuloksia sinne strategiaan. Kyllä minä väitän, että organisaatiossa pitäisi olla sekä määrällistä että laadullista, sekä että, sopivassa suhteessa, jotta ne täydentävät tietopankkeina toinen toisiaan.

Mira Alhonsuo [00:27:45]: Kyllä varmasti semmoinen laadullisen aineiston kerääminen auttaa myös organisaatiossa miettimään datastrategiaa. Se antaa tarkempia suuntaviivoja siihen, että mitä...

Krista Korpikoski [00:28:00]: Kyllä.

Mira Alhonsuo [00:28:01]: ...minkälaista dataa meidän itse asiassa kannattaa kerätä.

Krista Korpikoski [00:28:03]: Juuri näin.

Mira Alhonsuo [00:28:04]: Tuossa oli itse asiassa mielenkiintoinen pointti sinulla, kun sanoit puheenvuorosi alkupuolella, että katsotaan aina näistä tuloksista näitä heikkoja, että miksi se on alle kuuden.

Krista Korpikoski [00:28:20]: Kyllä.

Mira Alhonsuo [00:28:21]: Mutta oman kokemukseni mukaan, mitä olen organisaatioiden kehittämisestä, kun olen palvelumuotoilua tehnyt organisaatiossa, niin olen kuitenkin huomannut myös sen, kuinka tärkeätä ja arvokasta on se, että mikä itse asiassa onnistuu ja mikä toimii tällä hetkellä, eli ne hyvät palautteet myös. Koska joskus tapahtuu niin, itse asiassa minusta tuntuu että aika usein, että on joku toimiva elementti tai ominaisuus siellä palvelussa, ja sitä mennään muokkaamaan ja sitä muotoillaankin huonompaan suuntaan, kun ei ole tajuttu sitä arvoa, että itse asiassa tämä toimii meillä tosi hyvin ja tämä on se, mistä meidän asiakkaat ovat ihan hirveän tyytyväisiä.

Krista Korpikoski [00:29:10]: Kyllä. Ja nimenomaan tämmöiset osa-alueet jotka toimivat organisaatiossa juurikin hyvin ja joista on tullut palautetta, niin eihän niitä kannata muuttaa.

Mira Alhonsuo [00:29:19]: Ei niin.

Krista Korpikoski [00:29:20]: Antaa sen olla sellaisena kuin se on, koska jos se toimii ja luo arvoa asiakkaalle ja asiakas on tyytyväinen, niin miksi mennä muuttamaan jotain, joka toimii hyvin. On ehkä järkevämpää puuttua sellaisiin asioihin, jotka ovat puutteellisia eivätkä toimi asiakkaalle.

Mira Alhonsuo [00:29:36]: Tosiaan kun mietitään myös näitä hyviä puolia, että mikä siinä palvelussa toimii, ja näitten ymmärtäminen ja näitten kuuleminen, se hyvä asiakaspalaute, niin se vaikuttaa tosi positiivisena myös sinne organisaation työtekijöihin, koska tietenkin heitäkin palkitsee se hyvä palaute. Aina välillä joissakin tällaisissa palvelumuotoilukeisseissä sitä saattaa kompastella siihen, että tuo vain sitä esille, mikä ei toimi. Se on aika lannistavaa. Tässäkin kun me käsittelemme laadullista ja määrällistä aineistoa, niin mielestäni on hirveän tärkeätä, että tuodaan sinne organisaatioon sekä niitä, mitä pitää kehittää, mutta myös sitä, missä jo nyt onnistutaan; mitkä meidän palvelussamme toimivat tosi hyvin? Koska se on se rikkaus.

Krista Korpikoski [00:30:25]: Juuri näin, ja jos tästä tuli myös tästä määrällisestä ja laadullisesta datasta myös mieleen se, että kun sanoin aiemmin siitä, että kun määrällistä dataa yleensä organisaatiossa paljon on, niin palvelumuotoilun apu päätöksentekoon ja suurin arvo on ollut siinä, että me tuomme nimenomaan sitä asiakasymmärrystä organisaation sisälle, joka on laadullista. Ja se laadullinen ymmärrys on pureskeltu hyvin systemaattisestikin läpi sillä tavalla, että kun tietoa esitetään, niin se palveluiden kehittäminen on aina immateriaalista. Myös ne keskustelut, mitä käydään asiakkaiden kanssa, se on immateriaalista. Mutta meidän muotoilijoidenhan tehtävä on tavallaan saada se näkymätön ja se immateriaalinen näkyvään ja materiaaliseen muotoon.

Etuus palvelumuotoilussa on ollut se, että laadullinen tieto kentältä on pystytty tuomaan esille siten, että se on selkeästi esitetty, ja se tuo nimenomaan esille niitä haastekohtia helposti ymmärrettävällä tavalla. Näin ollen laadullinen tieto luonnollisesti tukee sitä määrällistä tietoa, jota löytyy sieltä organisaatiosta. Mutta niin kuin on puhuttu, se saattaa myös yllättää; johtotaso yllättyy siitä, että "ai tääkö se onkin se, mikä asiakkaita kiinnostaa". Tämä onkin hyvä esimerkki siitä, mitä määrällinen tieto ei taas tuonut esille. Miksi ne meidän johtajamme eivät näistä asioista tienneet? Miksi tämä laadullinen data nyt yhtäkkiä yllätti heidät? Tässä nähdään juuri sen etuus. Määrällinen data ei välttämättä aina tuo kaikkea esille, eikä se tuo sitä syvää ymmärrystä esille, mitä taas tällainen palvelumuotoilu tuo toimintatapana ja menetelmänä kun mennään kentälle ja halutaan syväymmärtää meidän asiakkaitamme.

Mira Alhonsuo [00:32:36]: Tässä on tullut tosi mielenkiintoisia näkökulmia esille. Onko sinulla Krista joitakin haasteita tai kompastuskiviä takataskussa, joihin organisaatio voi törmätä?

Krista Korpikoski [00:32:49]: Juu, kyllä on itse asiassa. Nämähän liittyvät aika lailla niihin päätöksentekomekanismeihin mitä organisaatioissa on, ja päätöksentekokulttuureihin. Jos mietimme organisaatioita, puhuttiin nyt tästä datasta, määrällisestä ja laadullisesta, niin yleensä organisaatiossa mitataan toimintaa myös määrällisin mittarein. On käytössä niin sanotut KPI-mittarit. KPI tulee sanoista "Key Performance Indicators". Ne ovat bisneksen käyttämiä määrällisiä mittareita; nyt kun me kehitämme tätä jotain, niin meidän tavoitteemme on - niin kuin meilläkin sattuu olemaan tehtävänantona monesti - että "okei, meillä on tämä tuoteportfolio; laatikaa palvelu, että me saamme kaikki tuotteet myyntiin tehokkaammin, koska tämä osa-alue yksi ja kaksi myy hyvin, mutta nämä kolme muuta osa-aluetta eivät myy hyvin". Tehtävänanto oli tällainen, että nostakaa meidän myyntiämme kaikissa tuotteissa. Eli vähän tällainen bisnespohjainen tavoite. "Me tahdomme lisää liiketoimintaa, lisää rahaa organisaatioon, kehittäkää palvelu!".

Mutta eihän se nyt kerro sitä, että jos me lähdemme kehittäjinä kehittämään hyvin alkupäässä siellä jotakin, niin takaako se sen, että teemmekö me oikeita asioita siellä. Olemmeko me tuottamassa oikeanlaisia sisältöjä, oikeanlaisia palveluita? Pystymmekö kehittäjinä varmistamaan se, että nämä toimet mitä me täällä teemme, tulevat tulevaisuudessa saavuttamaan sen, että saamme tuoteportfolion kokonaisuudessaan myyntiin, ja KPI näillä osa-alueilla kasvaa? Yleensä tällaiset mittaristot jotka ovat määrällisiä, ovat aika vaikeita kääntää palvelumuotoilun kielelle; että mitä nämä tarkoittavat minun oman työni kannalta?

Nämä olivat sellaisia keskusteluja, mitä meidän piti käydä projektitiimin sisällä ja projektipäällikköjen ja johtajien kanssa. Että "okei, nämä ovat meidän bisnestavoitteemme, mutta miten me mittaamme meidän toimintaamme, että tämä on oikeasti menestyksekästä, että tiedämme saavuttavamme ne asiat, mitä me tavoittelemme? Okei, me seuraamme projektitasolla aikataulua ja budjettia, mutta mitä ne ovat ne, mitä me siellä teemme? Miten laatua tulisi mittaroida tai seurata?"

Tämähän nimenomaan liittyy näihin - jos mietitään KPI:tä - tämä on aika faktapohjaista päätöksentekoa. Kun taas palvelumuotoilu on tekemisenä ja toimintatapana laadullista, ja siellä opitaan ja heittäydytään tuntemattomaankin. Pitää pystyä sietämään myös epävarmuutta. Koska meidän oppimisemme tulee sen eksperimentoinnin, asiakasymmärryksen kautta. Silloin emme pysty välttämättä alussa heti sanomaan, että "jes, nämä ovat ne, mitä nyt tullaan saavuttamaan tai tavoittamaan", kun se on tekemällä oppimista. Näin ollen mitä ideoita siellä ikinä syntyykään jotka eksperimentoidaankin, kokeillaan asioita asiakkaiden kanssa, niin nämä ovat aika lailla arvopohjaisia asioita.

Näin ollen laadullinen tekeminen, mikä liittyy palvelumuotoiluun, niin siinä korostuvat myös tällaiset arvopohjaiset päätöksentekokulttuurit. Miten sitten tällainen arvopohjainen päätöksentekokulttuuri tuodaan sinne organisaation faktapohjaiseen päätöksentekokulttuuriin mukaan? Jos mietimme esimerkiksi organisaatiota, jossa on totuttu faktapohjaiseen päätöksentekoon, niin pelätäänkö siellä tällaista uutta tapaa toimia? Ja miten se pelon kulttuuri näyttäytyy palvelumuotoilutekemisessä, ja sallitaanko luovia tapoja tehdä ja toimia, ketteriä tapoja? Tässä tullaankin kysymykseen siitä, miten eksperimentointi ja laadulliset arvot voivat tukea faktapohjaista päätöksentekoa, miten me voimme johtaa tällaisen toiminnan kautta organisaatiota, joka tekee päätöksiä tehokkaasti ei ainoastaan faktapohjaisesti, mutta myös siten, että se menisi käsi kädessä näitten oikeiden arvojen kanssa liittyen tähän palvelumuotoon ja arvonluontiin ja arvopohjaiseen päätöksentekoon.

[musiikkia] [00:37:26]:

Mira Alhonsuo [00:37:33]: Krista Korpikoski, olet viime kuukaudet viimeistellyt väitöskirjaasi ja saat sen aivan pian valmiiksi. Sinulle on varmaankin tässä tutkimuksen lomassa muodostunut monia tulevaisuuden näkymiä ja aavistuksia. Millaisia muutoksia näet arvonluonnissa tulevaisuudessa, ja kun esimerkiksi tekoäly saa entistä enemmän jalansijaa meidän ihan arkipäiväisissä askareissamme ja arkipäivän elämässä. Monet organisaatiothan jo hyödyntävät tekoälyä oman toimintansa kehittämisessä, mutta miten palvelumuotoilu tuo siihen lisäarvoa?

Krista Korpikoski [00:38:09]: No, minä ehkä palaisin tuohon, mitä aiemmin keskusteltiin siitä, miten tietoa pureksitaan, jos tietoa on paljon. Mutta mitä sille tiedolle tehdään, ja sille datalle, mikä organisaatiossa on? Väittäisin, että kun puhumme algoritmeista ja tekoälystä ja datasta, niin palvelumuotoilu tulee siinä kohtaa jo kysymään: miksi? Miksi tätä? Ja se tutkija tai kuka tahansa, joka tuo mukaansa sen tekoälyn ja algoritmin, ei välttämättä osaa sanoa miksi. Se vain on niin "siistiä", kun on tällaiset uudet ilmiöt kuin tekoäly ja algoritmit, ja halutaan kokeilla uusia asioita. Palvelumuotoilija on tavallaan se linkki siinä ketjussa joka yhdistää sen, miksi tätä, miksi tällaista dataa, ja mitä sen tulisi tuottaa.

Kun selvitetään sitä, mitä sen tulisi olla tai miten sen tulisi tarjota, niin silloin palvelumuotoilija yhdistää datan ja käyttäjätarpeet. Ja se on se sillanrakentaja. Keskusteluissakin meillä on monenlaisia ihmisiä aina mukana, ja toiset ovat sillanrakentajia. Sanotaan vanhanaikaisesti että toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä eivätkä ne yhdisty; sitten siinä on sillanrakentaja joka aina suomentaa, että "tätä tämä tarkoitti ja tuota toinen tarkoitti". Näkisin, että palvelumuotoilija on se, joka selvittää arvonluontia tai arvoa tuottavia asioita ja sitä, mitä digitaalisten palveluiden tulisi tuottaa; mitä sen tiedon tulisi olla. Tehdään tarvekartoituksia ja tarveselvityksiä.

Tähän yhdistyy myös tulevaisuuden tutkimus. Jos alamme katsoa pitkälle tulevaisuuteen, niin organisaatioissahan pitäisi kyetä ymmärtämään, mihin maailma on menossa; mitä dataa meillä on ihmisistä; mikä on meidän asiakkaidemme ja käyttäjiemme - miten he tulevat käyttäytymään tulevaisuudessa? Miten heidän käyttäytymismallinsa muuntuvat jo nyt ajassa? Vastaavatko meidän palvelumme ja meidän tuottamamme data asiakkaille tarpeeseen nyt? Näin ollen palvelumuotoilu kaiken muun ohella, markkinoinnin ja strategiaosastojen ja kaikkien muiden organisaation toimintojen ohessa on hyvin tärkeä ja kriittinenkin linkki siinä, että me ymmärrämme sitä, mitä se on, mitä ihmiset tarvitsevat. Ja miten se, mitä he tarvitsevat, puetaan palvelun kielelle, jotta me saavutamme tavoitteet.

Ei luoda tietoa tiedon vuoksi tai kehitetä tekoälypalveluita tekoälyn vuoksi koska se on niin "siistiä", vaan luodaan asioita sen vuoksi, että niitä oikeasti tarvitaan. Silloin ne luovat myös arvoa ihmisille, jotka sitä tietoa tarvitsevat.

Mira Alhonsuo [00:41:32]: Kyllä, tosi mielenkiintoisia näkökulmia, ja tässä kun puhuit, niin mietin myös tekoälyn roolia, kuinka se varmasti tulevaisuudessa myös monipuolistuu ja auttaa meitä keventämään monia työtehtäviä. Ja mietin tekoälyä palvelumuotoilijana; nythän sitä näkyy esimerkiksi, että on näitä robotteja tai muita asiakaspalveluvirkailijoina, ja varmasti sielläkin näissä roboteissa on palautteenantokanava ja muu... Mutta sitten mietin palvelunkäyttäjää vaikka terveydenhuollon puolella. Robotti, joka kuuntelee potilaan palvelukokemusta voi joillekin olla turvallinen väylä kertoa omaa asiakaskokemusta, koska se on aika puolueeton.

Ainakin omissa tutkimuksissani mitä olen tehnyt, niin on aina välillä tullut ilmi sellainen näkökulma, että potilas ei uskalla antaa palautetta suoraan terveydenhuollon ammattilaiselle, koska siinä on pelko siitä, että se vaikuttaa omaan hoitoon mitä saa sieltä terveydenhuollon puolelta. Siinä tapauksessa palvelumuotoilija on ollutkin sellainen turvallisempi henkilö kuuntelemaan niitä tarinoita. Ehkä tulevaisuudessa vielä enemmän tekoäly on se, mikä empaattisesti, tai empaattisilla silmillä, joku robotti ottaa sitä palautetta ja niitä ihmisten kokemuksia ja tarinoita vastaan. Miltä tämä kuulostaa, Krista?

Krista Korpikoski [00:43:18]: No, ei huono! Miksi ei? Olet ihan oikeassa siinä, että itsekin kun palvelumuotoilijana on käynyt kentällä ja keskustellut erilaisten ihmisten kanssa, asiakkaiden ja käyttäjien kanssa, niin kyllä asiakkaat ovat olleet silleen että "ai oikeasti teitä kiinnostaa minun kokemukseni ja oikeasti olette hakemassa minun palautettani nyt kun olette kehittämässä tämmöistä" eli ne ovat olleet aika lailla terapeuttisia sessioita niille ihmisille, keiden kanssa on käyty niitä keskusteluja, kun on haluttu vain tietää, "mitä teille kuuluu? Me emme ole myymässä mitään, me emme ole teille nyt tuputtamassa mitään, me vain haluamme nyt tietää, että mitä teille kuuluu ja mitä teidän arkeenne kuuluu. Miten meidän palvelumme toimii suhteessa teidän arkeenne?"

Eli jos mietitään vaikka terveydenhoitoympäristön kontekstia, jossa ihmisiä on asiakkaina, ja jos mietitään juuri tätä heidän kokemusmaailmaansa; niin en minäkään kerro kyllä hoitajalle tai lääkärille että ne on ihan peestä nämä palvelut tai että tämä ei toimi! Vaan kyllä minä ihan mielelläni saattaisin kertoa robotille. Että robotti tulee sinne ja kysyy että "hei, miten olemme onnistuneet ja oletko tyytyväinen ja missä voisimme kehittyä" ja näin, niin kyllä saattaisin sille kertoa avoimemmin, siis suoraan mutkattomasti kertoisin varmaankin säästelemättä, toisin kuin hoitajille ja lääkärille.

Kysymykseksi jää myös se, että mitä sitten tapahtuu sille tiedolle, mikä robotille annetaan. Ketkä siinä organisaatiokontekstissa tietoa hyödyntävät ja käsittelevät? Hoitajien ja lääkärien tehtävä on tehdä omaa hoitotyötä eikä käsitellä sitä dataa, eikä tehdä kehittämistoimenpiteitä sen pohjalta. Kuka sitten on se, tai mikä järjestelmä tai systeemi on se, joka pureksii sen datan? Ja miten se data jaetaan hoitajille ja käyttäjille siten, että työn laatu paranisi ja asiakastyytyväisyyskin nousisi?

Mira Alhonsuo [00:45:28]: Isoja kysymyksiä...

Krista Korpikoski [00:45:30]: On

Mira Alhonsuo [00:45:30]: ...tärkeitä kysymyksiä, näissä jokaisen organisaation varmaankin täytyy tarkoin tarkastella. Kiitos tosi paljon Krista Korpikoski tästä keskustelusta, oli tosi antoisaa kuulla sinun asiantuntijuuttasi, ja tsemppiä viimeisiin rutistuksiin väitöskirjasi kanssa. Kohta päästää lukemaan sitten sinun tutkimustasi.

Krista Korpikoski [00:45:56]: Kiitos paljon.

[musiikkia] [00:45:58]

Jakso 17: Yrittäjän osaaminen vaatii jatkuvaa päivittämistä

Jakso on luettavissa Pohjoisen tekijät -blogissa.

Jakso 18: Aine - Autokauppaa jo vuosisata

Juhamatti Konttaniemi [00:00:01]: Tervetuloa Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitaalisaatio -hankkeen podcastin pariin. Hanketta sekä tätä podcastia on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto. Minä olen podcast-isäntänne Juha-Matti Konttoniemi Lapin ammattikorkeakoulusta, ja toivotan teille oikein mukavia kuunteluhetkiä. Tervetuloa tosiaan tänne yritystarinan pariin. Tällä kertaa olen saanutkin erittäin mielenkiintoisen vieraan tänne meille. Nimittän, kun lähdemme yritystarinaa käymään läpi, niin harvoin voi sanoa, että meillä on käytännössä vuosisata katettavana suoraan yrityksen tarinaa. Eli tervetuloa todella paljon tänne podcastiin minulle vieraaksi Aineen autoyhtiön aluejohtaja Valtteri Aine.

Valtteri Aine [00:00:58]: Kiitoksia, kiitoksia. Hienoa, että sinä käytit tuota meidän alkuperäistä nimeä tässä yhteydessä. Meillä on, Aineen nimeä olemme käyttäneet pitkän aikaa, mutta Aineen autoyhtiöhän on perustettu aikanaan.

Juhamatti Konttaniemi [00:01:08]: Kyllä, totta kai minä halusin original-nimeä käyttää tässä vaiheessa. No lähdemme heti siitä Valtteri liikkeelle, että miten sinun oma tarinasi on oikein mennyt, eli mitä olet elämässä touhunut ja miten olet sitten tähän päivään tultaessa tuohon aluejohtajan pestiin oikein päätynyt?

Valtteri Aine[00:01:33]: Jokuhan voisi ajatella, että sitä on syntynyt autokauppaan jollakin lailla. Että toki sairaalassa kävi entteks, mutta sen jälkeen on saanut sitten autojen kanssa touhuta pienestä asti. Ja kyllä minulla sellainen pikkupojan haave silloin aikanaan oli, että autojen kanssa haluaa jollakin lailla olla tekemisissä. Ja no sitten heitin, menin kouluun ja sitä kautta sitten kiinnostuin muista asioista, ja oli niin kun yhteiskuntatieteellinen ja valtiotieteellinen tausta opiskeluissa. Sitten kun alkoivat opiskelut lähestyä loppuaan niin siinä samalla kiinnostuin, tai oikeastaan opiskelujen aikana minä hyppäsin niin kun tuonne automyyntiin kesätöiksi aina sitten perheyritykseen. JA siellä sitten puri sitten sellainen kaupallinen kipinä kesken opiskelujen ja sitten opintojen loppuvaihe alkoi sitten olemaan sitä suuntaa, että tuonne ollaan menossa. Ja sitten viisi vuotta sitä opiskelujen aikana teki samalla sitten niin kun sivutoimisena talon markkinointia ja muuta kaikea sellaista hommaa, mitä halusi tai sai tehdä. Sitten päätin, kun tuli tarve, että jonkun pitää hypätä tuohon Kemiin vetäjäksi, niin minä sitten sanoin, että minä voin lähteä. Olen aivan ajatellutkin, että tästä [voisi olla?? 00:02:57] ammatti. Sillä lailla päädyin tuohon autoliikkeeseen päivätöihin lopulta.

Haastattelija [00:03:04]: Kyllä, kyllä. Joo, todella mielenkiintoista kuulla nimenomaan, että miten sinunkin tarina on sitten loppuviimein ajautunut tähän näin sitten perheyrityksen pariin hyvin voimakkaasti. Ja niin kuin tuossa jo vähän alkuun sitä sanoinkin, että tosiaan teidän yrityksellä on todella pitkä historia takana, sataa vuotta olette juhlineet nyt 2023. Tietenkin meillä kuulijoilla paljon kiinnostaa, että mistäpä se on tosiaan sitten Aineen autoyhtiön tarina silloin aikanaan lähtenyt liikenteeseen.

Valtteri Aine [00:03:46]: Se lähti oikeastaan siitä, että minun isoisäni isä päätti alkaa myymään autoja. Että oli kiinnostunut autoista, ja vuonna 1923 aloitti sitten tuomaan Fordeja Tanskasta tänne Tornioon ja Kemiin, satamiin. Sitten niitä myi siinä sen muutaman vuoden ja 1926 perusti sitten sivuliikkeen Rovaniemelle. Ensimmäinen sukupolvi yrittäjiä sitten tuonne sotiin asti sitten hän hääri siinä, ja sitten sen jälkeen sitten siihen tuli se sota väliin ja sen jälkeen sitten hyppäsi seuraava sukupolvi ja niin edespäin. Että se on tämä on tavallaan syntyprosessi on hyvinkin yksinkertainen. Että ollaan niin kun lähdetty myymään, tavallaan myyty autoja ja laskukoneita ja kaikkia sellaista niin kun kauppamies on myynyt siihen aikaan. Iikka Aineeksi puhuteltu Eelis Isak Aine, joka on tämän firman silloin perustanut ja ollut tosiaan se ensimmäinen vetäjä sinne sotiin saakka. Hän vaan sitten alkoi näitä autoja touhuamaan siinä ja siitähän se tavallaan tämän yhtiön tarina lähti.

Juhamatti Konttaniemi [00:05:00]: Kyllä, ja siellä on ollutkin ne ensimmäiset isot haasteet varmasti olleet sitten siihen Suomen sotien aikaan. Mutta kuitenkin niistäkin on sitten selvitty ja toiminta on sitten jatkanut. Jatkettu sitten toimintaa siinä, ja sinun isoisäsikö on sitten tosiaan seuraavana siinä hypännyt ohjaksiin?

Valtteri Aine [00:05:25]: No kyllä, näin se on. Tarina kertoo, että kun sota on päättynyt, niin ei oikeastaan ollut mitään muuta jäljellä kun savuava raunio sodan jäljiltä sitten tässä Lapissa. Ja kyltti oli kuulemma kaiken sortuneen pinon päällä. Siellä sitten yhteydet tulivat tavarantoimittajiin, ja niitä autoja sai alkaa pikkuhiljaa sitten Suomeenkin tuomaan. Ekana oli tietenkin tuontisäännöstelyt, kaikki tällaiset oli 50-luvulle saakka, ollut puoleen väliin saakka. Ja sitten kun se vapautui, niin sitten sen jälkeen vähän laajenevassa määrin. Ja sitten avattu Ouluunkin liikettä 50-luvun alussa, ja laajennettu sitä toimintaa silloin. Silloin oikeastaan se tieverkosto ja autoistuminenkin Suomessa on tapahtunut, niin silloin on lähdetty siihen voimakkaasti mukaan. Se on ollut sitten minun isoisänini, joka on sitä toimintaa laajentanut aina 70-luvun huippuvuosiin asti. Silloin on ollut oikeastaan se kaikkein laajin toiminta. Siihen aikaan tuo Saab veti sen verran hyvin, että se on ollut sitten se niin kun hittituote ja silloin on ollut kaikkein laajimmat markkinaosuudet, niin kuin meidänkin tässä niin kuin Pohjois-Suomessa.

Juhamatti Konttaniemi [00:06:30]: Kyllä, kyllä. Siellä päästiin se niin kutsuttu piikki sitten nimenomaan kokemaan.

Valtteri Aine [00:06:38]: Kyllä.

Juhamatti Konttaniemi [00:06:39]: Kokemaan vielä siihen aikaan. Kyllä, kyllä. Kauan sinulla, sinun isoisäsi oikein oli ohjaksissa teidän yrityksessänne?

Valtteri Aine [00:06:46]: Se on aloittanut silloin 1945-1946 ja sitten tuohon, sanotaan että tuohon 1980-luvun alkuun asti. Sitten minun isäni hyppäsi sitten 1983 tai 1984 minun ymmärtääkseni. Niin hän on tullut silloin sitten tähän toimintaan mukaan, ja ollut siitä asti meidän toimitusjohtajamme tähän päivään saakka.

Juhamatti Konttaniemi [00:07:08]: Kyllä, kyllä. Joo, ja sinun isoisäsi tietenkin, Veli Aine, on muutenkin jättänyt ison kädenjäljen sitten tässä Merilapin talousalueella. Näkyy vielä sitten jälkipolville ja muillekin vielä tänä päivänä. Tietenkin myös liiketoiminta, mutta myöskin Aineen taidemuseo on tietenkin tärkeä.

Valtteri Aine [00:07:25]: Kyllä, kyllä juuri näin. Rakkaita asioita hänelle erityisesti nämä taidepuolen asiat.

Juhamatti Konttaniemi [00:07:30]: Kyllä, niin se on kyllä hieno perintö sitten, mitä sieltä on jäänyt oikein. Mitäs tuota, miten sinun oma isä sitten, kun siinä 1980-luvun alkupuolella hän on hypänyt puolestaan puikkoihin, niin minkälaisia aikoja silloin on Aineen yhtiöllä ollut oikein?

Valtteri Aine [00:07:50]: No se 1980-luku on siinä mielessä ollut sellainen muutosaika meillä. Eli silloin siihen aikaan on ollut vielä Rovaniemi, ja sitten on ollut kuorma-autopuoli meillä vielä mukana tässä toiminnassa. Ja sitten 1980-luvulla se kuorma-autokauppa ei ollut enää niin kannattavaa, niin sitten on tuo Rovaniemen toiminta myyty siinä yhteydessä. Liiketoiminta sieltä myyty maahantuojalle, ja sitä kautta on lähdetty sitten aikanaan Rovaniemeltä silloin 1980-luvun lopussa. Ja sitten tietenkin 1990-luvun alku, kaikki tietävät sen lama-ajan, mikä silloin on tullut, niin sehän on karsinut sitten tästä Lapistakin käytännössä autoliikkeet kaikki pois. Että oikeastaan niistä sen aikaisista autoliikkeistä [ei ole?? 00:08:32] jäljellä enää meidän lisäksi, kun tuo Toyo-auto eli Auto Aho ja sitten tuo Pörhön autoliike, niin me olemme olemassa olevia liikkeitä enää sen laman jäljiltä.

Juhamatti Konttaniemi [00:08:41]: Joo, siinäkin on ajatellaan, kanssa varmasti ollut kyllä yksi niitä taas historiassa niitä merkkipaalukohtia. Että on todellakin kovia koetuksia ollut. Ja varmaan se lama on teitäkin ihan silloin samaan malliin kyllä koetellut. En sitten tiedä, onko ollut ajatuksia jopa siinä vaiheessa, että lyödäänkö hanskat tiskiin, vai onko ollut koko ajan, että ei muuta kuin tulta päin?

Valtteri Aine [00:09:09]: Minä olen kuullut näitä tarinoita siitä lama-ajastakin, että silloin ollaan ostettu realisointikeskuksesta sata polkupyörää, että ollaan saatu myydä jotakin. Ja sitten autoja, että isä, minä muistan meille tuli lapsena tuli Hesari tuli kotiin, kun Helsingin Sanomissa oli siihen aikaan myynti-ilmoituksia, ja aamulla kymmeneltä piti sunnuntain Hesarissa kuulemma kymmenen mennessä se piti olla soittanut sitten yksityisille ihmisille, jotka ilmoittivat autoja myyvänsä tuolla lehdessä, että oli äkkiä saatu sopivat autot valittua sieltä, ja äkkiä tilisiirrot sitten maanantaiaamuna. Tänä päivänä en tiedä, uskaltaisiko sitä ihan tuntemattomien ihmisten, autoja näkemättä, ja lehti-ilmoituksen perusteella ihan vain rivi-ilmoituksen perusteella, että joo, tänne vaan. Ostetaan, että on tavaraa sitten, mitä myydään. Siihen aikaan autokauppa seisahtui käytännössä kokonaan.

Juhamatti Konttaniemi[00:09:55]: Joo, sepä se, että ei välttämättä nykypäivänä kyllä enää, että. Mutta tuota erittäin kuitenkin niistäkin ajoista olette selvinneet, ja sitten toiminta jatkui ja Suomi ja maailmankin ylipäätään lähti vähän nousuun myös, ja miten Aineen yhtiöillä sitten toiminta jatkui, kun tullaan tähän 2000-luvulle?

Valtteri Aine [00:10:20]: Me oltiin yksiä ensimmäisiä, tai taidettiin olla jopa ensimmäinen autoliike, jolla oli nettisivut Suomessa. Siihen aikaan Oulussa oli tällainen isän tuttu, joka sitten kysyi, että haluaisitteko te tällaiset nettisivut tehdä, että hän on tällaisia tehnyt. Ja itse asiassa tämä firma edelleenkin pitää huolta meidän nettisivujen ylläpitotoiminnasta ja muusta tällaisesta. Että se on sieltä asti alkanut tämä yhteistyö heidän kanssaan. Ja tuota siinä mielessä otettiin sellainen digiloikka jollain lailla siinä vaiheessa, ja tajuttiin se, että tosiaan tuohon internettiin tämä tulee aika pitkälti pohjautumaan tämä autokauppa tulevaisuudessa. Ja sehän sitten tapahtui tuossa 2000-luvun mittaan sitten, ensimmäisen vuosikymmenen aikana että käytännössä siirryttiin noista autolehdistä sitten tähän verkkopohjaiseen. Ja sitten tulivat nämä portaalit, nettiautot, torit, kaikki tällaiset pikkuhiljaa mukaan. Pakkohan sinne on sitten sopeutua, eli sinne on kaikkien lähdettävä mukaan, ja sieltä sitten koettaa jotenkin erottautua tällaisena pienempänä ja paikallisena toimijana. Sitten ehkä sitten ollaan nyt tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana sitten meillä on pikkuisen ehkä keskittynyt tämä toiminta tässä niin tänne Kemi-Tornio -alueelle, mutta sitten samaan aikaan pysytty kuitenkin edelleen se palvelu edelleen, ja sitten sillä lailla niin kun, sanotaanko, että notkeana kun ollaan tällainen pieni toimija, niin meillä on mahdollisuuksia sitten aika äkkiä myöskin reagoida tällaisiin muutoksiin tällä hetkellä.

Juhamatti Konttaniemi [00:11:50]: Kyllä ne varmasti nimenomaan ovat niitä, niin kuin sanoitkin että kilpailuetuja tällä hetkellä, millä pystytte sitten tuolla markkinoilla pärjäämään.

Valtteri Aine [00:11:59]: No kyllä joo. Että meidän aika lailla, minä olen sanonut kaikille, että minä tunnen aika lailla meidän asiakkaat. Se on ihan kiva tapa, että tuota tosiaan tietää aika lailla sen asiakaskunnan, joka meillä käy ja toki uusiakin tulee, mutta että sillä lailla ei ole ihan tavatonta, että ihminen tulee ja ostaa meiltä kymmenennen auton tai että hänen isänsä tai isoisänsä on ostanut jo auton meiltä.

Juhamatti Konttaniemi [00:12:22]: Niin, se on aika uskomatonta jo ajatella juuri, että tulee tällainen niin kun vanha kyläkoulu -fiilis, että kun itsekin aikanaan kun pienessä kylässä kasvaneena ja kyläkouluun menee, kun opettaja sanoo, että niin joo, minäkin olen sinun vanhempiasi opettanut suorastaan. Niin se on jo niin kun, tulee vähän samanlainen fiilis, että voi vitsi.

Puhuja1 [00:12:43]: No kyllä, joo, aivan samanlainen tunne varmasti.

Juhamatti Konttaniemi [00:12:45]: Aivan kyllä loistavaa. Tuo oli hyvä, itse asiassa sivusitkin jo vähän niin kuin meillä on tuossa hankkeessa niin kuin tärkeänä teemana ollut nimenomaan muutoskyvykkyyden puolta. On sitten tuota digitalisaatiota ja vihreää siirtymää, jotka ovat isoja kattoteemoja myöskin tässä hankkeessa ja noissa mikro-opinnoissakin paljon myöskin näkyy, mitä yrityksillekin tehdään. Niin tuo digitalisaatio jo, sinä oikeastaan siihen jo liippasikin, että olette selvästi olleet rohkeana lähdössä siellä etujoukoissa mukaan ja nähneet jo silloin, että ehkäpä se tosiaan tuossa internetin ihmeellisessä maailmassa on sitä mahdollisuutta.

Valtteri Aine [00:13:28]: Kyllä, että siinä on tietenkin se, että tämä niin kun kuvalliset mahdollisuudet, ja etänä kun ollaan kaukana, että se markkina on yhtäkkiä pienentynyt sillä lailla, tämä Suomen maa, että niitä asiakkaita voi käytännössä tulla mistä päin Suomea vain. Ja hyvät kuvat ja hyvät niin kun nettisivut ja hyvää palvelua siinä, että siinä on sitten tullut näitä chatteja ja vastaavia tällaisia, että pystyy niin kun nopeasti, reaaliaikaisesti asiakkaan kanssa kommunikoimaan, että se ei ole aina sitä puhelimeen tarttumista välttämättä. Suurimmalle osalle tietenkin soitetaankin jossakin kohtaa kaupan tekoa, mutta saattaa olla, että joku lähettää WhatsAppissa viestiä tai muuta tällaista, ja siellä sitten vaihdellaan videoita ja kuvia ja ääniä ja muuta kaikkea tällaista, että saadaan sitä asiakasta palvella sitten mahdollisimman hänen kannalta mukavimmalla tavalla. Se on sellainen yksi asia tietenkin. Ja sitten tietenkin toinen on ollut sitten tämä niin kun itse autojen muutos nyt viime aikoina, että niihinkin on tullut paljon tällaisia niin kun palveluita, jotka ovat jotenkin sidoksissa digitaaliseen maailmaan ja tällaiseen kaikkeen. Niin se on toinen alusta sitten, mikä on taas tuonut hirveän paljon kaikkea uutta. Että autojen luovutuksissa nykyään, niin kun uusien autojen luovutuksissa, niin saatetaan avata kyllä konepeltti, mutta ei sinne käytetä sen enempää aikaa. Että sitten siihen niiden käyttöjärjestelmän käyttämiseen ja käyttöönottoon saattaa mennä sitten se kokonainen tunti siinä, että opetetaan asiakasta käyttämään, ja että mistä mitäkin tehdään.

Juhamatti Konttaniemi [00:14:52]: Se on aika hurjasti muuttunut kyllä siinä juuri että. Ja varmasti myös niin kun teille myöskin itselle, että sinulla ei tarvitse, jos haluaa myytävää hankkia sinne pihalle, niin ei tarvitse lähteä kiertämään vaikka Kemin kaikkia marketteja katsomassa ilmoitustauluja, että mitäs täällä olisi oikein tarjolla. Se on aika helppo nuo eri alustat kyllä kahlata ja löytää tavaraa.

Valtteri Aine [00:15:19]: Kyllä juu, että niitä alustoja on tietenkin niin kun kansallisia ja alueellisia, ja sitten on vielä kansainvälisiä. Että kyllä nykyään on niin helppo katsoa, mitä on vaikka Ruotsissa tai Saksassa saatavilla, ja millä hintaa sellaisen saa tähän myyntipihaan, ja mitä se maksaa vaikka sitten asiakkaalle täällä Suomessa se auto. Se on niin helppoa nykyään verrattuna siihen, että mitä se on ollut aikaisemmin.

Juhamatti Konttaniemi [00:15:42]: Joo, ei kyllä varmasti isoisäsi isä ei varmaan olisi voinut kuvitella sitä, että pitäisi tästä jostakin Saksasta, Ruotsista, Jaappaniasta tai jostakin muualta niin hankinpa tuohon pihaan sitten myytävää.

Valtteri Aine [00:15:59]: Joo ei sitä ihan yksinkertaisesti. Kyllä ne laivamatkat tuolta Tanskastakin on kestäneet aika kauan silloin.

Juhamatti Konttaniemi [00:16:04]: Sepä se juurikin. Mites tuota nuo, miten Valtteri niin vihreän siirtymän asiat, jos niitä mietitään, miten ne ovat teillä niin kun toiminnassa näkynyt, kun voi tietenkin ajatella, että myytävissä tuotteissahan se näkyy jo hyvin voimakkaasti. Teilläkin paljon nimenomaan sähköautoja ja hybridejä myydään, mitä itse ainakin tiedän. Niin miten muuten se on teillä toiminnassa nimenomaan, vihreä siirtymä ehkä sinun silmin näyttäytynyt ja tullut mukaan?

Valtteri Aine [00:16:36]: Tietenkin se niin kun vaatimustaso tuollaiselle, että kun mekin harjoitamme korjaamotoimintaa ja sellaista, niin kun tavallaan me jossain määrin toimitaan kuitenkin jätteiden ja saasteiden ja tämän tyyppisten asioiden, ongelmajätteiden kanssa, niin tietenkin se on niin kun onneksikin ollut niin kun pitkään, jo pidemmän aikaa jo aika valvottua toimintaa, että sekin meillä niin kun se, mitä meidän korjaamolta esimerkiksi jätettä jää, niin se kaikki on jo hyvin pitkän aikaa jalostettu, ja sillä lailla jäte on romualalle, niin sehän on raaka-aine. Niin siinä mielessä niin hirveän iso osa käytetään uudelleen. Ja sieltä sitten osat ja öljyt ja kaikki muut erotellaan, ja ne menevät sitten eteenpäin meiltä sitten muihin keräyksiin. Ja sillä lailla tietenkin meidän yritys joutuu näihin reagoimaan, ja toisaalta minä pidän sitä ihan hyvänä asiana. Ja sitten se näkyy niin kun tietenkin meillä päivittäisessä toiminnassa sitten, että mitä mihinkin menee, mutta sitten taas niin kuin sanoit juuri tuon, autojen tuotteiden tavallaan vihreään siirtymään, niin viimeisen vuoden aikana on nyt huomannut sen, että kun enenevissä määrin on jollain lailla ladattavia autoja, niin tietenkin ne pienpäästöt, miten niistä tulee, niin ovat pienempiä. Ja se, että se yhä voimakkaampi sähköistyminen ja sitä kautta niin kun ainakin sen ajonaikaisen päästöjen väheneminen, niin on sellainen, mikä kiinnostaa. Ja tietenkin me käymme joka päivä niitä keskusteluja asiakkaiden kanssa. Että asiakkaitakin kiinnostaa sitten hirveästi, että paljonko tämä kuluttaa, ja paljonko tämä päästää. Tietenkin niissä voi olla se toisaalta se taloudellinenkin puoli sitten, että kun suomalainen autoverotus on perustunut aina siihen päästöihin, tai nyt viimeaikoina siihen päästöihin ja tällaisiin, niin sitten voi sanoa, että ne ovat sitten sellaisia, jotka monesti ainakin täällä meidän alueella ehkä ratkaisevat vielä pikkusen enemmän kuin se sitten se ekologisuus esimerkiksi siellä taustalla.

Juhamatti Konttaniemi [00:18:36]: Joo, näinpä varmasti on kyllä. Mutta varmasti siinä toisaalta teillä nimenomaan työssä, niin olette sillä lailla myöskin vähän niin kuin vedenjakaja-asemassa siellä. Että varsinkin ehkä asiakkaat, voisin ainakin kuvitella, että asiakkaat, jotka vähän ovat avoimin mielin ja ehkä vähän empivät juuri sitä, että ostanko vielä sen polttomoottoriauton vai kannattaisiko minun nyt siirtyä sitten, siirtyä niin kun sähkön puolelle nyt seuraavaksi, niin varmaan niitä hyvin saa kyllä varmaan perusteltua siihen kyllä, että miksi se ehkä sinne sähkön puolelle kannattaisi [lähteä?? 00:19:15]?

Valtteri Aine [00:19:15]: Kyllä se tekee sillä lailla, että kyllä minä aina rohkaisen itse, että jos yhtään on kiinnostunut, niin minä olen että no käy nyt ainakin ajamassa, että tiedät mistä puhut. Että se on ainakin sillä lailla, että tuntuu ainakin ettei ainakaan jää sellaisiin ennakkoluuloihin kiinni. Se on sitten sellainen mikä, ja minusta niin kuin enemmän nyt huomannut niin kun tämän viimeisen kahden vuoden aikana, että jonkunlainen muutosvastarinta on kaikkoamassa. Että kun tuota bensapumpunhinta nousi yhtäkkiä kahteen euroon, niin yhtäkkiä aika monella kiinnosti sitten, että mitä se sähköauto ja sähkön kulutus maksaa siinä sitten. Toisaalta sitten siinä kohtaa taas kun sähköhinta ampasi sitten 60 senttiin, niin samaan aikaan sitten jonkun verran oli sitä keskustelua, että no onko se bensa-auto sitten kuitenkin edullisempi, mutta kylläpä se sitten siitä se sähkön hintakin tasaantui. Näin se. Nämä on aika sellaisia tunnekysymyksiä viime kädessä autohankinnat, niin siinä sitten koetetaan olla jollain lailla apuna.

Juhamatti Konttaniemi [00:20:12]: Kyllä, kyllä nimenomaan. Ja varmaan nyt on niin nku teillä nimenomaan mielenkiintoista alalla sitten seurata sitä, että mitä niitä kaikkia ratkaisuja mietitään ja pohditaan niitä, että millä se tulevaisuuden autot oikein, millä ne oikein kulkevat ylipäätään, niin kylläpä sekin aika lailla käsi kädessä menee myös tämän vihreän siirtymän kanssa. Että kyllähän sitä mieluusti halutaan se, että ei enää meillä tarvitsisi polttomoottoreilla enää ajeleskella.

Puhuja1 [00:20:40]: No kyllä ja se tosiaan tämä on tämä tekniikan kehittyminen sellainen, että ne vaikuttavat aina niin kun viiden viiva kymmenen vuoden jaksoissa, ettei tässä tarvitse mennä kun kymmenen vuotta takaperin ja kaikilla piti olla dieselauto. Se oli silloin se ratkaisu. Sitten meni muutama vuosi eteenpäin ja jotkut tekivät pikku päästöhuijauksia ja sen jälkeen huomattiin, että yhtäkkiä sähköautot alkoivat yleistymään ja sähköauto näytti nyt sitten voittavan tämän polkuriippuvaisen teknologian tässä kohtaa. Että se, että onko se sähkö tuossa vielä kymmenen vuoden päästä, niin sen näkee sitten.

Juhamatti Konttaniemi [00:21:08]: Niin, juurikin näin. Sen tulevaisuus meille tulee näyttämään sitten tuossa. Mutta vielä jos tuota... Pohditaan tosiaan sitä teidän pitkää historiaa. Vuosisata autokauppaa tuossa käytynä oikein. Ja pikkuisen liipattiinkin siihen, että niitä isojakin muutoksia niitä tulee vastaan, ja todella yllättäenkin niitä tulee vastaan. Ja kuitenkin tuntuu, että te olette olleet niin kun hyvin niin kun tuota teillä on resilienssiä ollut todella paljon teillä toiminnassa, että te olette pystyneet niistä isoistakin muutoksista menemään yli ja jatkamaan sitten edelleen toimintaa ja kehittymään ja kehittämään toimintaa. Mitä sinä itse Valtteri olet niin kun mieltä, että mitkä ovat olleet ehkä teillä sellaisia muutoskyvykkyydessä nimenomaan niitä asioita, mitkä ovat auttaneet teitä sitten menemään ja jatkaamaan, jatkamaan menemään eteenpäin.

Valtteri Aine [00:22:11]: Tietenkin se on jos pallottelee pikkusen, niin tuota sieltä varmasti siellä alkuaikoina niin silloin se on ollut niin pienimuotoista se toiminta sitten aina sotaan asti, että siinä mielessä silloin on ollut vielä aika helppo siinä mielessä muuttua, ja sitten taas niin kuin sodan jäljiltä, niin aika helppoa on aloittaa tyhjältä pöydältä, kun se pöytä on jonkun muun puolen toimesta enteks putsattu, ja sen jälkeen aloittaa sitten alusta tavallaan se homma. Ja taas sitten siitä eteenpäin sitten tietenkin yrityksen kasvaessa niin sitä on niin kun mahdollisuuksia siinä kohtaa, kun yritys kasvaa. Ja sitten taas niin kun, sitten kun sitä yrityksen toimintaa sopeutetaan, niin siinä huomaa sitten se, että tuota... että kun, minusta tuntuu että me olemme olleet ehkä sellainen, ei välttämättä niin kun varovainen, mutta sellainen harkitseva tällä alalla ja siinä mielessä, että me emme ole ihan hirvittävästi silloin ennen 1990-luvun lamaa esimerkiksi lähteneet laajentumaan ja laajentamaan toimintaa. Olemme pikemminkin keskittyneet siihen aikaankin jo, joka on sitten varmasti auttanut siitä eteenpäin, ja sitten taas niin kun tässä viimeiset 10-15 vuotta, mitä tässä on ollut, tapahtunut pari finanssikriisiä ja tuollainen pandemia ja muuta. Niin tavallaan niin kun nämä kaikki ovat sellaisia haasteita, joihin tavallaan, jos on niin kun pitkä historia ja kokemus ja vakaa sellainen yrityksen toimintakulttuuri ollut, niin se on taas sitten osaltaan sitten varmasti auttanut eteenpäin tällaisista haasteista sitten, myöskin niissä.

Juhamatti Konttaniemi [00:23:47]: On kyllä aivan varmasti, teillä varmasti vielä se kulkee niin kun sellaisena veren perintönä, voisin uskoa juuri, että on se, niin kuin nostit esille, juuri tuo harkitsevaisuuden ja sellaisen niin kun tietynlaisen varovaisuuden. Niin kyllähän sitä kun ajatellaan yrityksien kasvuakin monesti, ja puhutaan kannattavasta kasvusta, hallitusta kasvusta siinä, niin varmasti on ollut iso apu siitä, että juuri vaikka sillä laman kourista olette selvinneet, kun ette ole olleet liian isoja, tai liian rohkeita juttuja tehneet ennen lamaa, ja paljon rahaa investoinut siinä vaiheessa. Se on varmasti näin. Onko tuota, miten nyt kun ajattelet tällä hetkellä tilannetta, eletään tosiaan 2023 ja nyt on se niin kun seuraava satavuotinen Aineen historiassa on niin kun lähtemässä käyntiin tässä näin, niin onko tällä hetkellä, mitkä ovat niitä ehkä sellaisia, tuleeko mieleen suuria muutoksia, mitä on niin kun näköpiirissä lähitulevaisuudessa ehkä ja sellaisia, mitä me voisimme ennakoida ylipäänsä?

Valtteri Aine [00:25:00]: Minä en tiedä, ihmisethän liikkuvat paljon, että se ei niin kun varmasti tule se liikkumisen tarve poistumaan yhtään mihinkään. Joku ne autot myy tulevaisuudessakin, että se mitä niiden autojen kaupankäynnin kannalta tapahtuu ja minkälaisia muutoksia siinä tulee, että tilataanko ne vaan jostakin netistä ja se ilmestyy pihalle. Niin jollain lailla se palvelu on kuitenkin, ihmiset kun ne ostavat tavaraa niin suuri osa, minä haluan ainakin uskoa siihen, että haluaa jonkunlaista palvelua. Ja se sitten, että miten me autoliikkeenä olemme siinä, että onko tällaisia niin kun monimerkkitavarataloja, niin kun paljon tietenkin on tänä päivänä, että ne ovat tällaisia isoja palatseja, niin onko sellaisia tulevaisuudessa, vai onko meillä esimerkiksi sitten tämän tyyppisiä luovutustiloja jossakin kauppakeskuksen yhteydessä, että siellä voi käydä kauppareissun aikana niin kun ihastelemassa, ja sitten samalla käydä koeajamassa, ja sitten tilata se sitten siinä koneelta vaikka kotona netistä ja sitten tulla se hakemaan sieltä vaikka sieltä samasta kauppakeskuksesta, ja tämän tyyppisiä. Paljon niin kun puhutaan autoalan murroksesta, on tämä käyttövoiman murros. Sitten on samaan aikaan tämä tällainen niin kun tämän toimitusketjun murros siinä mielessä, että osa merkeistä on jo, niin kuin Tesla on osoittanut, että he pystyvät sieltä ihan netistä tilaamalla sinne kotiovelle saakka sen toimintaketjun hoitamaan. Ja sitten nyt on sitten huoltopisteet ja muut tällaisetkin ovat laajentuneet. Niin tämä on toinen murros, mikä tässä autolalla on. Ja kolmas on tietenkin sitten, mistä on hirveän paljon puhuttu, niin on puhuttu näistä tällaisista niin kun omistajuuden ja sen muotojen murroksista. Eli se, että kun sinä ostat auto, niin ostatko sinä oikeasti auto vai liisaatko sinä sen kuukausihinnalla, kuten vaikka käytät Spotifyta tai Netflixiä tai jotain muuta palvelua, vai onko jonkunlaista yhteiskäyttöautoilua tai mitä ikinä. Että toistaiseksihan Suomi on ollut aika konservatiivinen näissä, että Suomessa edelleen selkeästi suurin osa ihmisistä joko rahoittavat itse, tai joku toinen rahoittaa heille sen osamaksu -tyyppisesti. Että sitten nämä niin kun yhteiskäyttöautoilu ei ole oikein missään ottanut tulta alle, ei missään päin maailmaa. Ja sitten taas tällaiset niin kun yksityisleasing -tyyppiset jutut, niin nämä näyttelevät sellaista niin kun murto-osaa toistaiseksi vielä, että onkohan jossakin viiden prosentin luokkaa edelleen, niin kuin kaikista uusien autojen ensirekisteröinnistä tällaiset yksityisleasing -tyyppiset ratkaisut, niin ne voivat olla johonkin tilanteeseen sopivia, mutta sitten pitkäaikaisena ratkaisuna niin toistaiseksi ne eivät ainakaan vielä ole lyöneet läpi. Mutta sen aika näyttää, että tosiaan nyt nämä ovat sellaisia asioita, että näihin on varmasti niin kun kymmenen vuoden aikana niin saattaa tapahtua äkkiäkin muutoksia. Niin kun tämän käyttövoima-asian kanssa kävi että 2021 vuonna niin en muista, myinkö yhtään sähköautoa, mutta yhtäkkiä niin kun 2022 niin puolet mitä myin oli kaikki sähkö... niin kun puolet kaikista uusista autoista olikin sähköautoja.

Juhamatti Konttaniemi [00:28:09]: Valtava murros.

Valtteri Aine [00:28:09]: Että se on tapahtui aivan yhtäkkiä. Ja sitten tavallaan se, että se niin kun murros kun se tapahtuu, niin sitten se saattaa olla todella nopea nykyään. Että ne eivät enää ota sillä lailla viittä vuotta tällaiset asioiden muutokset, vaan se saattaa tapahtua niin kun hetkessä.

Juhamatti Konttaniemi [00:28:24]: Kyllä, nimenomaan. Nyt täytyy tietyssä mielessä olla niin kun nopeammin valmiina niihin muutoksiin ja olla ketterä nimenomaan. Se varmasti kyllä teilläkin sitten isona vahvuutena myös tulevaisuudessa on. Ehkäpä sitten kuullaan sitten sadan vuoden päästä podcastin jatko-osassa sitten, ei ehkä välttämättä enää meidän osalta siinä vaiheessa...

Valtteri Aine [00:28:49]: Älä sano...

Juhamatti Konttaniemi [00:28:50]: Toki ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan oikein ja teknologia ja kaikki asiat. Sepä nimenomaan. Miten tuota, sellaisen kysymyksen vielä haluaisin tässä Valtteri heittää, että varmasti teilläkin sellainen niin kun jatkuva kehittäminen on tärkeässä roolissa, ja siihen nimenomaan haluat varmasti panostaa ja toiminta kehittyy eteenpäin, ja ollaan sitten valmiimpia myöskin siihen, niihin mahdollisiin nopeisiin muutoksiin ylipäätään. Oletteko paljon tehneet yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa? Onko esimerkiksi Lapin ammattikorkeakoulu, oletteko tehneet yhteistyötä?

Valtteri Aine [00:29:33]: Meillä on tuota... enenevissä määrin, tietenkin halutaankin tehdä yhteistyötä ja täytyy sanoa, että Lapin ammattikorkeakoulusta on ihan vasta oli tällainen kurssille tällainen videoasia. Tehtiin tuolla meidän toimipisteellämme. Ja sitten toki on niitä onneksi nähty välillä noita tuota Lapin ammattikorkeakoulun [teipeissä?? 00:29:54] olevia autoja tuolla meidän huollossakin. Se on tietenkin hieno tapa yhteistyötä sekin, mutta ilman muuta niin kun kaikki yhteistyö kiinnostaa ja oppilaitosyhteistyö on ollut siitä mukavaa, että paljon meillä on tietenkin sitten on ammattiopistopuolelta. On sitten Lappian puolelta on ollut sitten oppisopimuksella meillä väkeä töissä ja työllistynytkin. Ja sitten ollaan niin kun haluttu sitten ottaa sieltä sitten nuoria vastaan ja ammattikorkeakoulun puoleltakin. Niin ilman muuta olemme kyllä erittäin avoimia kaikelle yhteistyölle, mitä vaan keksitään.

Juhamatti Konttaniemi[00:30:28]: Kyllä siinä varmasti voi saada hyvää jeesiä myös nimenomaan siihen kehittämisen puoleen.

Valtteri Aine [00:30:35]: Kyllä, varmastikin.

Juhamatti Konttaniemi [00:30:36]: Nimenomaan. Miten Valtteri, jos nyt meidän pitäisi tosiaan vielä tulevaisuutta maalailla ja ehkä jopa rohkeasti, niin miltä sinä arvelet, miltähän Aineen autoyhtiö näyttää sitten tuossa sadan vuoden päästä?

Valtteri Aine [00:30:54]: Jaa. Minä olen joskus itse penskana kirjoittanut tuota silloin koulun lehteen, että sadan vuoden, tai vuonna kaks... Se oli, että mitä vuonna 2100 tapahtuu, niin kuulemma autot lentävät silloin ja sitten tuota pakoputkesta ei tule kun vesihöyryä, ja tämän tyyppisiä juttuja on silloin kirjoitellut, ja sellainen sopiva naivius täytyy tässä ollakin. Että kyllä minä luulen, että ihminen edelleen autoja ohjaa, ja Aineen autoliike toivottavasti sitten tuota edelleen jollain lailla mukana maailmassa, tai jos ei autoja myy niin jotakin muuta tekee sitten. Mutta sillä lailla on kyllä sellainen positiivinen katse tulevaisuuteen, että kyllä minä itse luulen, että kyllä tässä jonkun hetken vielä kamppaillaan niin kun näiden asioiden kanssa.

Juhamatti Konttaniemi [00:31:47]: Kyllä varmasti, ei muuta kun paljon onnea ja menestystä teille sitten seuraavalle satavuotiskaudelle sitten tässä. Aineen autoyhtiön nimenomaan historiassa. Minusta se on niin hieno vain tuo teidän originaalinimi käyttää.

Valtteri Aine [00:32:01]: Kyllä, se on ollut kyllä sopiva pitkä.

Juhamatti Konttaniemi [00:32:05]: Nimenomaan. Suuret kiitokset Valtteri, me olemme puoli tuntia tässä jo puhuneet, ja minusta oli kyllä mahtavaa kuulla hieno kattaus teidän historiaa, mistä on lähdetty ja mihin ollaan tultu, ja jopa sitä, että mihin sitten seuraavaksi ollaan menossa, ja mitä ehkä on siellä tulevaisuudessa nähtävillä. Niin todella iso kiitos sinulle, että saavut vieraaksi tähän podcastiin.

Valtteri Aine [00:32:32]: Kiitoksia sinulle.

Juhamatti Konttaniemi [00:32:33]: Kiitos.

[äänite päättyy]

Jakso 19. Kestävä urheilu ja liikunta, osa 1: Globaalikasvatus ja kestävä kehitys

[intromusiikki]

Jaakko Lahtinen: Tervetuloa Kestävä urheilu ja liikunta -hankkeen tuottamaan podcastiin. Minun nimeni on Lahtisen Jaakko ja toimin tämän jakson virallisena juontajana ja yksin ei tarvitse olla täällä, mulla tänään, sillä ollaan saatu tänne pohjoiseen vieraita pääkaupunkiseudulta ja päästetään heidät alkuun ensin esittäytymiseen merkeissä.

Miia Hautakangas: Moikka, mä oon Miia Hautakangas ja mä toimin liikunnan kehitysyhteisön liikkeessä, globaalikasvatuksen asiantuntijana. Ja tosiaan olen täällä tänään puhumassa sitten kestävästä kehityksestä ja liikunnasta.

Jaakko Lahtinen: No niin ja tästä päästiinkin alustusaiheeseen, eli puhutaan kestävästä kehityksestä ja erityisesti liikunnan kontekstista. Eli puhutaan yleisellä tasolla vähän, että mitä se kestävä kehitys on ja annetaan pieniä vinkkejä siihen, että millä tavoin voisi lähteä liikkeelle omissa vastuullisuustoimissa. Ensimmäisenä kysytään yksinkertaisesti, että mitä on kestävä kehitys?

Miia Hautakangas: No kestävä kehitys voidaan sanoo, että se kuvaa sitä, et miten ihmiset vois elää hyvinvoivaa elämää maapallon kantokyvyn rajoissa, sillä ihmisten hyvinvointihan on täysin riippuvaista siitä, että miten meidän planeetta voi ja tällä hetkellä valitettavasti meidän planeetta ei voi kovinkaan hyvin, joka johtuu siitä, että me ihmiset olemme pitkään jo yli sata vuotta eläneet maapallon kantokyvyn ylitse, mikä tarkoittaa erityisesti sitä, että me ihmiset täällä länsimaissa, elikkä erityisesti länsimaiset ihmiset, se kehitys, mitä täällä ollaan, mistä ollaan saatu nauttia, mikä on tuonut paljon vaurautta ja hyvinvointia. Niin sen kääntöpuolena on ollut samanaikaisesti se, että se ei oo ollu ympäristölle kestävää ja se on nyt semmonen iso, iso haaste, että miten me voitais asettaa sitten meidän elämäntapa niin, että se samaan aikaa palvelee sitä ihmisten hyvinvointia, mut samaan aikaan niin, et se suojelee meidän luonnon ympäristöä.

Jaakko Lahtinen: Elikkä tämän hetkinen elämäntyyli on kestämätön selkeästi. Pyrkimys ois tuottaa pitkällä jänteellä sellaisia toimia ja sellaisia toimintamalleja, että pystyttäis vastuullisemmin tuottamaan palveluja, ja mitä muuta sitten ikinä haluaakaan tuottaa, sillä tavoin. No tuota, YK:llahan on agenda vuodella 2030 ja osaisitko sanoa, että mitä se YK:n agenda on, ja mitä se tarkoittaa erityisesti liikunnan kontekstissa?

Miia Hautakangas: Elikkä YK loi vuonna 2015 tämmösen maailmanlaajuisen agenda 2030 kestävän kehityksen toimintaohjelman, ja periaatteessa tää tarkoittaa siis sitä, että tällä ohjelmalla, se antaa tämmösen tiekartan siihen, että meillä on tietyt tavoitteet, mitä meidän täytyis saavuttaa sinne 2030 mennessä, jotta me pystyttäis ensinnäkin saavuttaa Pariisin ilmastosopimus, mikä antaa 1.5 raja-arvo, elikkä tällä hetkellä meidän se kestämätön elämäntapa ja kaikki ne toimintamallit mitä me täällä toteutetaan esimerkiksi meidän globaaleja arvoketjua, elikkä erityisesti se, mitenkä tuotetaan ja miten kulutetaan, niin se aiheuttaa sen, et esimerkiks ilmastonmuutos koko ajan vaan kiihtyy. Tällä hetkellä se, mihin suuntaan me ollaan menossa, on menossa siihen, että me ollaan tulevaisuudessa jopa kohtaamassa 3 – 4 lämpötila-asteen nousun, mikä on jo aivan katastrofaalista. Tällä hetkellä se lämpötila on noussut jo noin reilun asteen verran ja esimerkikshän tänä kesänä me ollaan nähty jo hyvin äärimmäisiä sään ääri-imiöitä, elikkä just noi kaikki, mitä Euroopassa nähtiin, että Eurooppa on ollut tulessa ja nytkin on tulvia ympäri maailmaa, niin sen takia on sitten asetettu tää 1.5 tavoite, että vaikka sekin on jo, et sitäkään, sekin on jo, et se aiheuttaa äärimmäisiä sääilmiöitä. Niin silti me voidaan vielä elää kuitenkin tän planeetan rajoissa, niin tää sitten, agenda 2030 ja siinä on 17 tavoitetta. Käsittäen sosiaalisen, ympäristöllisen, ja taloudellisen ja sitten nää tavallaan on ne, että jos me huomioidaan nää, mä voidaan sitten nimenomaan saavuttaa se kestävä kehitys. Sit täs liikunta on YK:n tasolta saakka todettu, että se on äärimmäisen tehokas keino vaikuttaa näihin kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja UNESCO taas on sitten määritellyt näistä 17:sta tavoitteesta 10, mihinkä liikunta ja urheilu erityisesti vaikuttaa, ja ne sitten liittyy erityisesti näihin sosiaalisiin, elikkä esimerkiksi hyvinvointiin ja terveyteen, mikä nyt on hyvin ilmeinen, mut myöskin hyvään koulukseen, sukupuolten tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, ihmisarvoiseen työhön, mut sitten myöskin tämmösiin muihin sosiaalisiin, elikkä esimerkiks kestävät kaupungit ja yhteisöt, vastuullista kuluttamista, sit myöskin ympäristöllisiä, taloudellisia, elikkä ilmastotekoja, ja sitten on myös rauha oikeudenmukaisuus, yhteistyö ja kumppanuus muun muassa.

Jaakko Lahtinen: Eli voitais sanoo, että jos otetaan erityisesti se sosiaalinen puoli, niin tämmönen liikunnallinen elämäntyyli, esimerkiks seuratoiminta tai vastaava, missä esimerkiks aikuiset tai nuoret käy, niin he oppii siellä tämmösiä sosiaalisia taitoja, arvoo ja miten vois kohdella sitten toista paremmin.

Miia Hautakangas: Ehdottomasti ja se on todettukin, että se liikunnan ja urheilun tämmönen tavallaan, et se on semmonen itseisarvo, mikä usein tulee siin liikunnassa ja urheilussa, että se vahvistaa ihmisten yhteistyötaitoja, se tuo vähän erilaisia ihmisiä yhteen, usein se myöskin ehkä sitten hälventää ennakkoluuloja, koska sitten siellä liikuntatoimissa sitten ollaan yhdessä. Niin sit pelataan samas tiimissä ja näin, et se on se itseisarvo. Mut sit toki samaan aikaan täytyy myös todeta, et niitä ei voi ottaa ihan annettuina, vaan niitten eteen täytyy myös tehdä paljon töitä, et samaan aikaan kuitenkin sukupuolten tasa-arvoerot liikunnassa, urheilussa on edelleen aika räikeitä. Esimerkiksi just palkkauserot urheilussa on aivan poskettomia naisten ja miesten välillä. Se miten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöö kohdellaan liikunnassa ja urheilussa on edelleen todella huonolla tolalla ja siinä on paljon kehitettävää. Sit samaan aikaan sosioekonomiset asemat, elikkä just kuitenkin seuratoiminta ja muu liikuntatoiminta, niin koko ajan polarisoituu, et se on yhä kallimpaa, niin täytyy samalla koko ajan miettii sitä mekanismia, et tässä agenda 2030 –ohjelmassa niin se on iskulause on, leava no one behind, mikä tarkoittaa sitten, että älä jätä ketään jälkeen. Niin se on semmonen hyvä tavallaan se ohjenuora, et samaan aikaan, ku se kestävä kehitys pitää olla ympäristöllisesti kestävää, niin se täytyy olla sosiaalisesti kestävää, elikkä niin, et se ottaa kaikki mukaan.

Jaakko Lahtinen: Kyllä vaan, elikkä matka on alussa ja jotakin jo saatu tehtyä, mutta vielä sitä matkaa on paljon jäljellä justiin. Itelläkin tuli esimerkiks tuo taloudellinenkin puoli siinä mieleen sitten, että kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa, niin mielestäni sekin on jonkin tasoinen haaste tällä hetkellä, kun aiemmin keväällä olin juontamassa tämmöstä liikkumattomuusjaksoa, niin siinä tuli esimerkiksi ilmi tämmöinen asia. Tuota sillä lailla, mutta teillähän, Liikkeellähän, te ootte tuottanut tämmösen koulutuksen. Sen verran kerkesin kattoo, että siellä oli erilaisia aihealueita, mutta sen enempää en omilta kiireltäni sitä kerennyt pläräämään, niin kertoisitko vähän tästä teidän koulutuksesta. Kenelle se on tarkoitettu, mitä se sisältää, ja mistä oikein on kysymys?

Miia Hautakangas: Elikkä meillä liikunnan kehitysyhteistyö Liike, niin me ollaan toteutettu sit tämmönen kestävän kehityksen verkkokurssi nimenomaan liikunta-alan toimijoille, ja me ollaan rahoitus tähän saatu ulkoministeriöltä, elikkä sitten samaan aikaan ku se myös käsittelee sitä liikunnan näkökulmasta, niin samaan aikaan tässä myös käsitellään siitä globaalista näkökulmasta. Mut erityisesti keskiössä on nää agenda 2030 –tavoitteet. Elikkä sitten onkin, nimike kuuluu, että kestävästi liikkeelle, kuinka implementoida, tai kuinka toimeenpanna agenda 2030 –tavoitteet toteen liikunta-alalla. Ja tässä tavoitteena on se, että siellä on eri teemoja. Ne on sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus, ilmastokestävyys, sit tämmönen vähäpäästöinen, tasa-arvoinen kehitys. Näistä tulokulmista sitten tarkastellaan näitä UNESCO:n määrittelemiä, kymmentä, kestävän kehityksen tavoitteita, jotka on tosiaan liikunnan ja urheilun parissa todettu, et ne on niitä, mihinkä ne erityisesti vaikuttaa, katotaan, et miten ne positiivisesti edistää näitä tavoitteita, mut myös, et mitkä on ne epäkohdat, ja mitä niille epäkohdille tulisi tehdä. Tavallaan se tarkoitus on, että tässä samaan aikaan, et ikään kuin tutustutaan niihin liikunnan, urheilun ilmiöihin. Elikkä koska tä on hyvin, maailma on silleen samaan aikaan, että ikään kuin jokainen liikunnanalan toimija, on se sitten yksityiseltä, julkiselta, tai kolmannen sektorin toimija, niin voi se sen käydä. Niin samaan aikaan tässä puhutaan hyvin semmosista, et mitä siellä eliittiurheilussa tapahtuu, mut samaan aikaan, et mikä siellä on se järjestökentällä se todellisuus. Vähän, et mitkä on ne ilmiöt, koska sit toisaalta samaan aikaan paljastaa myös sitä, et mikä semmonen mielenmaisema ehkä siellä liikunnassa ja urheilussa. Nä on aika yleismaailmallisia sit samaan aikaan. Et just, et tunnistetaan hyvät kohdat, mut samaan aikaan ne epäkohdat, jotta sitä Agenda 2030 –ohjelmaa voidaan käytännössä toteuttaa sitten siinä omassa toiminnassa.

Jaakko Lahtinen: Elikkä lähtötasolla tietotason ei tarvitse olla mitenkään älyttömän korkealla, kuten sanoit, että siellä kuvataan niitä ongelmia, mitä niille pitäisi tehdä, tai mitä voisi tehdä. Elikkä, tämä sopii melkein sitten kaikille, ketkä ovat aiheesta kiinnostuneita.

Miia Hautakangas: Ehdottomasti. Siellä tosiaan porkkanana on, että kun sen suorittaa, niin siitä saa digitaalisen osaamismarkin, minkä voi sitten esimerkiks sinne omaan profiiliin sit sosiaalises medias, vaikka LinkedInissä, tai sitten mihin sen haluukaan liittää, niin tuoda esille. Tää on profiloitunut, ja käynyt ja perehtynyt näihin kysymyksiin, koska koko ajan tämmösiä kestävän kehityksen osaajia tarvitaan. Erityisesti liikunta-alan kentällä se, että on, osoittaa sen, että on perehtynyt näihin, niin se on tosi hyvä, et se tuottaa myös semmost, koska koko ajan myös kuuluttavat on valveutuneempia. Niin se on myös semmonen hyvä merkki, et sitä oikeesti pystyy osoittaa jollain, että tiedän näistä asioista ja sitten samaa aikaan me myös tarjotaan sitten työpajoja. Et sitten meille Liikkeelle niin voi ottaa yhteyttä, jos haluaa koulutusta. Mut se tosiaan, tää verkkokurssi löytyy meidän nettisivulta, www.liike.fi, niin sieltä sitten sen voi itse käydä opiskelemassa, jos haluu lisää vielä sitten koulutusta vaikka omaan organisaatioon, niin voi meihin ottaa yhteyttä.

Jaakko Lahtinen: No niin loistavaa, siellä tuli linkit ja kaikki, niin sinne vaan klikkailemaan sitten ja kouluttautumaan, jos siltä tuntuu. Ku ollaan puhuttu näistä kestävän kehityksen työkaluista nyt aiemmin, niin löytyykö sulta jotain esimerkkejä tämmösistä pienemmistä yrityksistä, jotka ois onnistuneesti hyödyntäneet näitä kestävän kehityksen työkaluja, onko he saaneet jollain tasolla toimintaa kehitettyä niiden avulla?

Miia Hautakangas: No mulla ei oo ehkä ihan suoraan mitään pienempää yritystä, mut koko ajan nousee semmosia hyviä aloitteita, et semmosen hyvän aloitteen, minkä mä nyt voisin tuoda esiin, niin on se, että tän Lahden kaupunki on esimerkiks ottanut käyttöön, heillä oli tämmönen ohjelma, CO2 pudottajat, mikä yhdisti tämmöstä, tai et siinä lähestymistapa oli planetaarinen hyvinvointi. Tää planetaarinen hyvinvointi, oikein esimerkillisesti nyt sitten yhdistää nimenomaan tämmösen kestävästä kehityksessä puhutun systeemiajattelun. Elikkä se tuo yhteen sen, planetaariset rajat ja sen ihmisen hyvinvoinnin. Koska liikunnan ja urheilun parissa ehkä pitkään ollaan hyvin yksilökeskeisesti ajateltu sitä hyvinvointia, että mitkä on ne työkalut, millä yksilö voi sitä omaa hyvinvointiaan edistää. Mut koska kukaan ihminen ei ole saari, ja just se, että, koska niin kuin sanoit tossa ihan alussa, että ihmisen hyvinvointi on täysin riippuvaista siitä meidän planeetan hyvinvoinnista. Niin meidän tarvis liikunnan ja urheilunkin kentällä yhä enemmän miettii sitä, et miten me myös mietitään siinä meidän hyvinvoinnin edistämisessä sitä yhteisön ja ympäristön hyvinvoinnin edistämistä myös. Erityisesti sitä hyvinvointia myös ympäristön näkökannalta voidaan edistää sitten esimerkiks liikkumistavoissa. Sekä ruokailutottumuksissa. Esimerkiks tää planteraarisen hyvinvoinnin malli, sit ottaa huomioon just se, että ruokavaliossa suositaan esimerkiks kasvispainotteista ruokaa, mikä on todettu olevan sitten hiilidioksipäästöiltään pienempää, kuin sitten se liharuoka, se ei tarkoita sitä, että täytyy ryhtyy täysin kasvissyöjäksi, mutta se, että sen sijaan, että esimerkiksi siellä lautasella olis vaan kerta viikossa kasvisruokaa, niin voiskin vaihtaa niin, että on vaikka 2 kertaa lihaa, ja muina päivinä, viitenä päivänä viikossa kasvista. Et jo semmonen keikauttaminen tekee hyvää. Sitten just, et se olis sitä lähiruokaa, että ei ois kaukaa tuotettua. Sitten, mikä on äärimmäisen tärkeää, niin on sitten ihan ne semmoset pienet arjen teot. Elikkä samaan aikaan ku puhutaan koko ajan liikunnan ja urheilun kentällä, meidän ehkä tärkeimmästä huolesta, tai yhdestä tärkeimmästä huolesta on liikkumattomuus, liikkumattomuuden kriisi, niin sehän linkittyy sit täysin myös kestävään kehitykseen. Koska samaan aikaan, kun ihmiset passivoituu, niin myös liikuntakulttuuri on eriytynyt niin, et ihmiset mieluummin ajattelee sen liikunnan semmosena suorituksena, mitä mennään tekemään jonnekin. Liikuntapaikoille usein siirrytään autoilla, sinne liikutaan aika pitkäkin matka, kun saman aikaisesti sitä pitäis miettiä, et se on osa suoritusta. Niin sitten just, et miten seuroissa, yrityksissä, jotka tuottaa liikuntapalveluja, niin miten me voidaan niitä meidän käyttäjiä sit motivoida siihen, että itse asiassa liikkukaa julkisin, liikkukaa kävellen, pyörällä tänne, et siitä ei tulis niitä päästöjä. Se on osa sitä liikuntasuoritusta. Sit sitä meidän hyvinvoinnin valmennuksessa, et miten me otetaan huomioon myös se, että miten samaan aikaan, ku sä teet itsellesi hyvää, niin sä myös esimerkiksi planetaarisesti hyvin. Ne on semmosia pieniä tekoja, millä siellä jo esimerkiks liikunta, urheilu hyvin sitoo. Samaan aikaan, sit just, ku me edistetään sitä arkiliikuntaa, niin se myöskin on sit hyvä toimi sille liikkumattomuuden kriisin ratkaisemiselle.

Jaakko Lahtinen: Elikkä voitais niin sanotusti puhua todella kokonaisvaltaisesta ajattelusta ja niistä pienistä arjen valinnoista ja ehkä sitten justiin yksilö, kun saattaa ajatella sen liikunnan sillai, että ku tulet väsyneenä, että joudut menee tekemään vielä hirveesti enemmän työtä, mutta se, että se liikuntakin, että yksilö voi löytää itselleen semmosen merkityksellisen myös liikkumismuodon, mikä ei tunnu niin raskaalta, tai semmoselta, et senhän ei tarvitse olla mitään 190 sykkeellä mennä tonne juoksemaan. Vaan voi harrastaa ihan perus kestävyysliikuntaa, esimerkiks käydä kävelyllä, sillä tavalla, että ei sen tarvii olla edes raskasta niin sanotusti.

Miia Hautakangas: Kyllä, nimenomaan. Ja sit myös tärkeä kulma on ollut se, että koska samaan aikaan se, että mikä on kiihdyttänyt tätä meidän ympäristökriisiä on se, että ihminen on eriytynyt siitä luontoyhteydestä koko ajan enemmän ja enemmän, niin taas liikunta ja luontoliikunta on loistava tapa tuoda ihminen takaisin sinne luontoon, ja vahvistaa sitä luontoyhteyttä. Et esimerkiks tässä planetaarisen hyvinvoinnin ohjelmassa, mitä tää Lahden kaupunki sit toteutti, niin heillä oli semmonen pieni ryhmä, missä sitten just oli ihmisiä. Heillä oli erilaisia vaivoja, et oli uupumusta taustalla ja sitten oli taas erilaisia sitten sairauksia, niin he osallistuivat sitten 3 kk:n ajan tähän, et he sitoutuvat tähän planetaarisen hyvinvoinnin ohjelmaan, niin sitten siihenkin esimerkiksi sitten kuulu tämmöset hyvin kevyet, piti mennä lähimetsään, harrastaa paljasjalkakävelyä esimerkiksi. Ottaa kengät pois jalasta, sukat pois jalasta ja sit siellä kävelee 30 minuuttiakin, miten se kiihdyttää ihan erilailla aineenvaihduntaa, verenkiertoa, samaan aikaa sä yhtäkkiä alat aistii sitä ihan erilailla sitä sun ympäristöö. Ehkä muutenkin aistit myöskin, et miten sä kuulet sen ja miten sä koet sen yhteyden siihen luontoon vahvistuu, niin nää on semmosia tosi hyviä toimia, mitä ne liikunta-alan ammattilaiset on hyvin ratkaisevassa tavallaan positiossa. Että, ku tuodaan tämmösiä elementtejä siihen omaan ohjaamiseen ja siihen omiin palveluihin, niin samaan aikaan ne tukee sitä kestävää kehitystä.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin, että on elämyspohjaista ja sitten voi olla myös suorituspohjaista, mutta niitä elämyksiäkin voi hakea sitten tuota kautta, erillä lailla. Puhuttiin siitä, että miten palvelua voisi tarjota, monipuolisempaa, parempaa, niin miten näkisit, että millä tavoin organisaatiot vois tunnistaa paremmin kestävän kehityksen elementtejä juurikin omassa toiminnassaan, koska nostaisin kuitenkin sen, että nehän kestävän kehityksen elementit ei jokaisella organisaatiolla olla sama asia, vaan niitä pitäisi löytää sitten sieltä omasta toiminnasta, niin osaatko tähän nostaa?

Miia Hautakangas: Joo. No mä sanoisin, että se agenda 2030, siihen on hyvä tutustua, elikkä ihan vaan sekin, että googlaa agenda 2030 toimintaohjelma, niin sieltä tulee esiin ne 17 tavoitetta, ja se tavallaan, mikä se arvo niillä agenda 2030 –tavoittella on, niin sen lisäks, että ne toimii siinä tiekarttana, niin ne on myöskin ihan kansainvälisiä symboleita. Elikkä silloin, kun esimerkiks yritys, organisaatio, seura, mikä tekijä ja toimija se onkaan, niin ottaa esimerkiks käyttöön agenda 2030 –tavoitteet omassa viestinnässään, se on myöskin semmonen selkeä osoitus, et hei, me ollaan ihan tosissamme sitouduttu näihin, ja ne on sitten, et esimerkiks, ku nettisivuille laittaa, että meidän toiminta edistää näitä tavoitteita, ja se on hyvin selkeä viesti sitten kohderyhmälle, et aa okei, ja koska ne, kun googlaatte, niin tosiaan, jos ne ei ole tuttuja. Niin ne on sitten, siellä on selkeät symbolit sitten tehty jokaiselle omalle tavoitteelle, niin melkein sanoisin, et se semmonen helppo tapa lähteä arvioimaan sitä oman kestävän kehityksen tilannetta on käydä ne tavoitteet läpi, miettiä, että mitä se oma toiminto jo edistää, mihinkä se liittyy, mihinkä tavoitteisiin. Määrittää sieltä ne hyvät tekijät, mut myöskin tehdä sitä riskiarviointia, et mitkä on ne tekijät, mitä itse asiassa se oma toiminta saattaa hidastaa, minkä tavoitteiden toteutumista, tai että, jos ei hidasta, niin onko sitten jotain muita, että vois tehdä vielä paremmin? Elikkä tämmönen do no harm –periaate on oikein hyvä siinä, että ei ainakaan tehtäis hallaa millekään niille. Ja erityisesti, täähän usein liikunnassa ja urheilussa liittyy vahvasti sinne meidän ympäristöllisiin tekijöihin, elikkä just se, että onko siellä esimerkiks kiertotalouden periaatteita otettu käyttöön, ihan vaan se, että minkälaisia hankintoja tehdään? Tehdäänkö aina uusia, katotaanko me niitä toimijoita, ovatko he vastuullisia, ku meidän täytyy päästä meidän tavaroista eroon. Minne ne viedään, laitetaanko ne kiertoon, mietitäänkö niille joku uusi käyttötapa, vai onko ne sitten, et ne vaan dumpataan jonnekin ja taas uudet tavarat otetaan käyttöön. Et tämmösillä hyvin pienillä asioilla sitä saadaan jo. Ja nimenomaan tää liikkuminen, et liikunnassa ja urheilussa on tutkitusti todettu, et suuremmat päästöt aiheutuu siitä liikkumisesta liikuntapaikoille. Niin sekin, että miten itse vaikka liikut sinne töihin, et just tässä esimerkiksi tulin Helsingistä ja tässä arvovalintana niin piti miettiä, että olenko 8 h junassa, tulen maata pitkin matkustan, koska se on sit taas ympäristöystävällisempää, vai otanko lennon, joka on sit tosi nopeasti täällä perillä, niin sit kuitenkin mietin, että mitäs mä sitten, et jos mä pystyn tehdä 8 h työpäivän siinä, niin sithän se palvelee jo sitä, että sit mä voi ottaa sen junan. Mut nää on tämmösiä pieniä arvovalintoja, et siit arvopohjasta se hyvin pitkälti lähtee, sitten kun niitä alkaa implementoimaan käytäntöön. Niin sit niitä saa. Mut miettii, et mitkä on jo hyvin, ja mitä voi tehdä vielä paremmin.

Jaakko Lahtinen: Siinä tuli hyviä nostoja, esimerksi juuri tuo kiertotalous, niin oltiin meidän yhden liiketalouden ryhmän kanssa keväällä tuolla Ikeassa, niin hehän kertoivat, että heillä on nykyään tämmönen toiminta, että jos kuluttajalla on vanhoja Ikean tuotteita, mistä he haluaisivat eroon, niin he voivat viedä sen sinne Ikeaan palauttaa ja Ikea antaa heille rahaa siitä ja he Ikeassa sitten tekevät näistä uusia tuotteita sitten näistä, mikä olisi muuten hävikkiä ja näin, niin mielestä hienoo. Sitten toinen asia, mitä itellä tulee mieleen tässä organisaatiotasolla ajateltuna, niin mielestäni on hyvä myös kuunnella niitä sidosryhmiä, keiden kanssa toimii, että asiakkaiden odotukset on esimerkiks muuttunut paljon siitä, mitä ne ollut vaikka 20 v sitten. Heitähän kannattaa kuunnella, koska jos heitä ei kuuntele, ja ei pysty tarjoamaan heille sitten sitä, mitä he haluaa, niin he löytää sen jostain muualta sitten. Jonkun vastuullisemman toimijan puitteista.

Miia Hautakangas: Ehdottamasti, ja tavallaan se, et paljon myös puhutaan kiertotalouteen liittyen myös siitä, että ajetaan päästöt nollaan. Et esimerkiksi tässä, että me saadaan tosiaan se 1.5 tavoite, et ilmaston lämpeneminen saadaan rajoitettuu siihen 1.5, niin tärkein toimihan siinä on ajaa päästöt nollaan. No se, että ajaako yksityinen toimija päästöt nollaan, niin sehän on vähäpätöisempää kuin se, että ajaako valtiot päästöt nollaan. Et tavallaan tässäkin on tärkeetä painottaa, että kaikista suurin vastuu on valtioilla. Politiikoilla ja isoilla kansallisilla toimijoilla. Niillä on se kaikist suurin vastuu. Mut samaan aikaan on myöskin kaikilla yksittäisillä toimijoilla, koska se on nimenomaan se, että mimmosta kulttuuria me edistetään, mimmosia viestejä me halutaan lähettää sinne meidän tuleville sukupolville, koska mehän toki toivottais, että se tulevaisuus on sitä, että se kestävä kehitys on täysin normaalia. Että 2050 vuonna niin ei meidän tarvii puhua kiertotaloudesta, ku se on täysin normaaliasia. Et sitten ihmiset miettii, et olipas kreisii aikaa silloin, ku jengi vaan heitti ja osti vaan (--)[23:08] kulutuksella tuotteita. Mikä näkyy jo nuoremmissa sukupolvissa, että siellähän alkaa olla jo sitä liikehdintää, et esimerkiksi se, että ostetaan vaatteet käytettynä on paljon coolimpaa niin sanotusti kuin se, että sit sä ostat esimerkiks niitä halpaketjun tuotteita. Mutta se, et tavallaan koko ajan mietitään sitä arvopohjaa ja tavallaan sitä hiili tavallaan, ku yritetään päästä sinne nollaan niissä omissa päästöissä, niin periaatteena on, että ensimmäiseksi yritetään välttää päästöjä, se on ensimmäinen toimi. Sen jälkeen, jos pitää, niin sitten otetaan se vähäpäästöisin. Et vähän täytyy tietysti tehdä sitä selvitystä, et mikä olis se vähäpäästöisin. Sitten on aina tietysti niitä toimia, että ei voi kaikkea ajaa nollaan. Niin miten me voidaan kompensoida sitten niitä. Et jos on pakko esimerkiks just, että tulee matkustelua tai muuta, niin sitten tavallaan se, että voidaanko me tehdä jotain sillee, että me voidaan sit kompensoida niit päästöjä jossain muualla.

Jaakko Lahtinen: Juurikin näin. Voisin loppuu tähän kysyä vielä, jos toimijaa tai kuuntelijaa mietityttää, että miten voisi tehdä toiminnastaan kestävämpää, niin mistä lähteä niin sanotusti liikkeelle. Että mitenkä organisaatiossa voisi lähteä rakentamaan omaa, kestävämpää toimintaa?

Miia Hautakangas: No paljon tässä ehkä jo mainitsin jo niitä, elikkä määrittele omat agenda 2030 tavoitteet, sanoisin sen, se on toimi numero yksi. Se on semmonen ehkä helppo, et se antaa raamit jo sille. Sitten toinen, että jos tää kiertotalouden periaatteet on täysin, et en oo kuullu, niin sitten pähkinän kuoressahan se on sitä, että kaikki tavara mikä tulee meille, niin ajatellaan, et sil on kiertokulku, elikkä se, että sitä ei tosiaan heitetä pois, vaan sitten sitä käytetään niin pitkään, kuin mahdollista, ja sitten, ku sen aika tulee, niin sit me keksitään sil joku muu, et se menee joko sitten, että sitä tulee joku muu raaka-aine, ja se taas käytetään, mut et tavallaan just, että kartoitan myös sitten just ne, et silloin, jos sä oot hankinnoissa kiinni, niin sitten mietit ne muut vastuulliset hankintaketjut, nää on hyvä kartoittaa. Jos sä pystyt energiaan vaikuttaa, niin mietit sen vihreän energian, et suosit sit. Et tavallaan nää on niissä semmosissa ehkä hallinnollisissa. Sitten taas, jos sä pystyt hallinnossa vaikuttaa myös siihen sosiaaliseen kestävään kehitykseen, niin samaan aikaan kartoittaa sit tasa-arvokyselyillä tai joillain muilla vastaavilla, et mikä on itse asiassa, et onko se meidän toiminta inklusiivista, miten me voitais vahvistaa sitä, minkälaiset harrastusmaksut meillä on, voitaisko me tarjota esimerkiksi stipendejä tai ainakin edes ohjata sitten sillee, et tässä on lista palvelun tarjoajista, joilla se stipendi voidaan hakee, et sit myös ne vähävaraisimmat pysyy siellä harrastustoiminnassa, tai et niillä on mahdollisuus osallistua. Voidaan me keksiä vaikka uusia innovaatioita yhdessä uusien sidosryhmien kanssa, et sit esimerkiks voidaan tämmösiä planetaarisen hyvinvoinnin vaikka uusia liikuntaohjelmia ottaa esimerkiksi käyttöön. Et usein ainakin sen takia esimerkiks yks agenda 2030 –tavoite itse asiassa se viimeinen, 17. tavoite on kumppanuus ja yhteistyö. Mikä korostaa sitä, että yksin me ei sada kestävää kehitystä toteutettua, vaan me tarvitaan kaikkia. Niin se, että mitä enemmän meitä on sitten erilaisia sidosryhmiä, niin sen parempi. Niin se on semmonen, et minkälaisia uusia innovaatioita, vähän out of the box –ajattelua voi käyttää siihen, että voidaan keksii jotain yhdessä ja ottaa toimiin. Esimerkiks just se, että voiko just jonkun liikennöitsijän kanssa vaikka järjestää sitten, että ne alkaiskin tehdä yhteistyötä siinä, että ei tarvii sillä yksityisautolla tulla sit sinne liikuntapaikalle, tai se, että voiko kaupungille lobata, että vielä paremmat pyöräilyolosuhteet pitäis saada, mitä tahansa se ikinä sitten onkaan. Sitten tietysti vielä se ruokavaliopuoli, et miten sä ohjaat niitä sun asiakkaita, sitä myös miettiä, et miten sä voisit sinne tuoda sitä kestävän kehityksen näkökulmaa, elikkä samaan aikaan, ku ottaa niit omia toimia, niin sit myöskin tavallaan se viestintä siitä. Et liikunnan ja urheilun parissa, niin voidaan valtavasti motivoida ihmisiä, me saavutetaan paljon ihmisiä, liikunta on tosi sitovaa. Niin samaan myös se, et miten me pystyttäis siellä omissa kanavissa viedä sitä kestävän kehityksen viestiä eteenpäin sil, et me saatais yhä useampi innostumaan ja kiinnittymään siihen toimintaan meidän kanssa, et me voidaan yhdessä edistävää kestävää kehitystä ja parempaa tulevaisuutta.

Jaakko Lahtinen: Siinä tuli paljon tähän loppuun asiaan, että voisin itse, niin kuin pähkinänkuores jos ajatellaan kestävää kehitystä, että puhuttiin, mielestäni se kuvastaa jossain määrin kokonaisvaltaista hyvinvointia, nostettiin se planeetan hyvinvointi, joka taas heijastuu yksilöihin, ja sitten myös esimerkiks kiertotaloudesta mitä olen lukenut, niin se on myös yrityksille kannattavampaa tehdä kiertotalouden, se on myös yrityksen hyvinvointia sillä tavoin ja tehdään kestävämpää toimintaa yhdessä. Siinä voittaa kaikki, siinä voittaa planeetta, siinä voittaa ihmiset, siinä voittaa toimijat niin sanotusti että. Voisin tälläi kiteyttää.

Miia Hautakangas: Kyllä, se oli hyvä kiteytys.

Jaakko Lahtinen: Näin. Kiitos Miia, että olit tänään vieraana täällä.

Miia Hautakangas: Kiitos, että sain olla vieraana.

Jaakko Lahtinen: Eipä mittään ja tervetuloa uudestaankin, jos joskus tulee podcast-aihioita, niin ei muuta ku nauhoitellaan sitten ja näin. Haluan kiittää myös kaikkia kuuntelijoita ajastanne ja toivottavasti tämä hetki antoi teille jotain uutta kestävän kehityksen saralla. Nyt ei muuta, kuin toivotan hyvää päivän jatkoa ja se on moro.

[outromusiikki]

Jakso 20. Kestävä urheilu ja liikunta, osa 2: Kehon tuntemus luontoliikunnassa

[intromusiikki]

Jaakko Lahtinen: Tervetuloa Nature, exercise and education –kurssin podcast-jaksoon, minun nimeni on Lahtisen Jaakko ja toimin tämän jakson virallisena juontajana ja tänään ei tarvitse olla myöskään yksin täällä, vaan mulla on täällä vieraita paikalla ja aloittaako Miia vaikka kertomalla itsestään?

Miia Haanpää: Joo, moikka, mä oon tosiaan Miia Haanpään, asun tällä hetkellä Hailuodossa, siellä luonnon keskellä ja tämä aihe, tämä kehotuntemus luontoliikunnassa tulee ihan sieltä omasta elämästä ja sitten myöskin tuolta töitten puolesta, että oon ollut päiväkodissa töissä ja sitten liikutan ja valmennan lapsia ja mysökin aikuisia, mutta lähinnä se, että miten se keho, tai se luonto vaikuttaa siihen meidän kehoon ja sinne hermostoon. Ja kuinka tärkeää se luonnossa liikkuminen on ja mitä oon ite havainnoinu sitten oman elämän pohjalta sitä luonnon tärkeyttä, niin aihe on lähellä sydäntä, sanotaanko näin.

Jaakko Lahtinen: Jees, ja sitten meillä on vielä Johanna Alppi paikalla, kerrotko Johanna itsestäs myös alkuun?

Johanna Alppi: Joo, heippa vaan kaikille. Mä oon tosiaan Johanna Alppi ja asun täällä Rovaniemellä ja oon töissä Santa sport Lapin urheiluopistolla ja aihealue, tai miten mä sanoisin, työkenttä on tuolla aikuisliikunnan puolella ja työhyvinvointi on se, ja työhyvinvointivalmennukset ylipäätään on se mun ala, millä teen pääsääntöisesti töitä. Ja tä luonto kiteytyy myös siihen vahvasti, että miten luontoa hyödynnän noissa valmennuksissa. Ja mitä tulee omaan harrastuneisuuteen, niin olen maalla kasvanut, sekä maalla, että kaupungissa. Eli on se luontosuhde virittäytynyt elämään jo ihan pienestä asti. Sit oon siivittänyt siitä niitä harrastuksiakin, eli vahvasti on luontopainotteista ollut. Hiihtämisestä pyöräily, eri muodot ja patikoinnit ja melonnat ja näitä kaikkia. Pohjautuen ehkä enemmän vuodenaikojen mukaan. Että sellainen luontosuhde on tässä aikojen saatossa kehittynyt.

Jaakko Lahtinen: No niin, se onkin mielenkiintoista, itsehän on kaupanalan ihminen niin sanotusti, mutta kuitenkin tämmöinen niin sanottu harrastelijaliikkuja myös, että on mielenkiintoista päästä nyt liikunnan alan ammattilaisten kanssa keskustelemaan ja itselleni ihan käytännössä uusista aihepiireistä, niin kertoisitko alkuun Miia tuota, teillä on ryhmässä syntynyt aihe, kehotuntemus luontoliikunnassa, niin miksi tämä aihe juuri valikoitui tähän jaksoon?

Miia Haanpää: Joo, elikkä tuota. Meidän oli tarkoitus katella sitä luontoliikuntaa aluks, ja miten sitä päiväkodeissa tehdään ja ruvettiin ensin pohtimaan, että no minkälainen se taso tällä hetkellä on täällä Suomessa niin löydettiin tutkimuksiakin siitä, että Suomessa on todella hyvällä tasolla luonnossa liikkuminen ja lasten motoriset taidot just sen takia, ku meillä on mahdollisuus mennä sinne metsään ja olla siellä luonnossa ja tehdä niitä kaikkia, Johannankin mainitsemia aktiviteetteja ihan sieltä lapsesta asti. Niin ollaan sillai hyvällä mallilla ja päiväkodissa työntekijät esimerkiks ja kouluissa opettajat tietää kyllä, että viedään lapsia sinne hiihtämään ja mennään pyörällä kouluun, ja se tulee kyllä se luontoliikunta siellä. Mutta meillä se kehotuntemus usein jää toissijaiseksi ja nyt ehkä tässä lähivuosina semmonen jooga, mindfulness ja hyvinvointijutut on tullu enempi tänne Suomeenkin rantautunut ja tietenkin sitä kehonkokemusta ja semmosta keho-mieliyhteyttä on aina ollut, että se on se suomalainen, ku se menee sinne metsään, niin sil on hyvä olo, et on semmonen normijuttu. Mut sitten, mitä enemmän ollaan kaupungillistuttu ja muutattu kaupunkeihin ja ehkä nämä ruudut ja muut elektroniikat, mitkä saa meidät jäämään ehkä sisälle ja sinne sohvalle helpommin, niin se luontoliikunta ja luontoyhteys on ehkä vähän kadonnut. Sitten myöskin se oma kehotuntemus ja se, että minkälaista on liikkua ja mitä se aistit vaikuttaa siihen sun kehotuntemukseen ja siihen sun luontoliikuntakokemukseen, niin meil on tarkoitus tehdä niin. Että kehotuntemuksessa otetaan se huomioon aistien ja hermoston vaikutus luontoliikuntasuoritukseen ja sitten sen lapsen on tarkoitus saada semmosta positiivista mieltä ja positiivisia kokemuksia sieltä luonnosta, että ei lähdetä suorittamaan, vaan katsastellaan sitä omaa kehoa ja omaa tuntemusta ja niitä aisteja, ja sitä ryhmädynamiikkaa ja sitä kautta löydetään niitä hyviä puolia sieltä, että helposti voi joillakin olla traumoja koululiikunnasta, että on lähdetty hiihtämään hirviää vauhtia, että se on ollu enempi se hiihtosuoritus, eikä se, että no, miltä tämä hiihtäminen tuntuu ja mikä se on se luontoyhteys siinä samalla.

Jaakko Lahtinen: Elikkä voisko tän tiivistää sillai lyhyesti, että mikä se läsnäolon taso siinä liikuntasuorituksen aikana on, että ei puhuta pelkästään rykäsystä, vaan se, että sä olet oikeasti, myös henkisesti sitten siinä hommassa messissä, saattaisit jopa vähän nauttiakin siitä hommasta?

Miia Haanpää: Kyllä, juuri näin.

Jaakko Lahtinen: No niin hienoa hienoa, sehän löyty sieltä. No mäpäs sitten Johanna sulta kysyisin, että oliko tuo edellä mainittu aihe mitenkä tuttu itsellesi?

Johanna Alppi: No kyllä se on ja itse asias, just mitä Miiakin sano, että nää mielen taidot, mindfullness, tietoisuustaidot, miksikä niitä sitten kutsutaankaan, niin ne on kyllä voi sanoa, että räjähtänyt tietyllä tavalla, että toki meidän työnteon muoto on muuttunut tässä viimeisin ainakin 100 vuoden aikana todella paljon, eli se tietotyöläisten määrä on todella iso suhteessa sit tohon fyysistä työtä tekeviin ihmisiin ja silloin, kun se tietotyö on se pääsijainen työntekemisen tapa, niin silloinhan se usealla se tietokoneruutu, sitten kännykkä. Plus kaikki muut tämmöset datavälineet, niin ne on niin suurella käyttöprosentilla per päivä, että aivot ei vaan yksinkertaisesti palaudu tuosta. Ellei rupee kiinnittää huomiota noihin tietoisuustaitoihin, ja siihen, että mitenkä mä palautan, elvytän itseäni.

Jaakko Lahtinen: Juurikin näin, että mitenkä, onko sitten tämmönen luontoliikkuminen ja mindfullness –teema, niin oletko tehnyt tämän kaltaisia harjoitteita, tai ottanut sen kaltaisia syitä huomioon omassa työssä?

Johanna Alppi: Kyllä. Ihan semmosia käytännön esimerkkejä, esmerkiksi, jos meillä on vaikka kuntoremonttilaisia täällä. Vaikka kahden viikon välein viettämässä yhtä tämmöstä aktiivipäivää, niin se aktiivipäivä ei tarkoita sitä, että me hiki hatussa liikutaan se 8 h tai 6 h vaan, että noina päivinä esimerkiks mietitään niitä ratkaisuja ja kokeillaan niitä ratkaisuja, mitkä vois toimia itsellä arjessa, miten pystyy vaikuttaa siihen palautumiseen päiväaikana. Et se ei jäis sille ajatukselle, että joo, että mä vetäsen päivän työputken ihan sillee ronskisti ja sitten viikonloppuna kasaan sen palautumisen taakan. Et sit pitäis olla iskussa taas maanantaille ja viikonlopulle jää se pelkkä palautuminen. Vaan, että tämmösiä ihan konkreettisia esimerkkejä voi olla vaikka luennolla, täällä meillä on sillä tavalla hyvä tilanne, et meillä on tuolla tommonen havukkakota, mikä on tämmönen kelokota. Missä voi pitää luentoja, niin siinä luentojen lomassa voidaan käydä pihalla, joko pistäytyminen suoraan metsään, eli se ei tarvii olla, ku 5 minuuttia ja tullaan takaisin. Tai sitten tuota päiväkahviaikaan, päiväkahvit onkin ulkona, eikä sisällä. Tä ei tarkoita sitä, et meidän tarvii lähtee patikoimaan todella pitkälle, vaan ihan siihen lähimetsään nautiskeleen kahvit ja ikään kuin huomaan sen itsekin, et mitä se tekee mun mielelle, ku mä en ookkaan sisätiloissa, vaan mä oon ulkona. Et sit aina siihen mukaan vähän sitä itsereflektointia, että mitä minussa tapahtuu. Nykyaikaa kun on niin hetkistä ja nopeaa, niin ei me mietitä niitä asioita sillä tavalla, et hmm, mitäs mussa nyt tapahtuu, ku mä oon täällä. Vaan, että siihenkin pitää tietyllä tavalla opetella, että tunnistan itsessäni stressitasojen laskun, mielen tyyntymisen, sykkeen laskun, ja erityisesti se mielen rauhoittumisen, niin nää on niitä, mitä sitten, kun sä saat siitä semmosen konkreettisen aistikokemuksen, niin todennäköisesti sinä myös rupeat sitä myös toistaa arjessa.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin.

Miia Haanpää: Mäkin voisin topata tässä välissä vielä lasten kannalta tämän, niin meilläkin nimenomaan ideana on saada ne lapset rauhoittumaan sinne luontoon. Et ehkä enempi perinteisessä luontoliikunnassa mennään tekemään asioita sinne luontoon ja just suorittamaan, niin se hiljentyminen ja oman itsensä kuuntelu myös siellä luonnossa on tärkeä opettaa ihan sieltä lapsuudesta asti.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin. Johannalta haluaisin kysyä vielä tuohon edellä mainittuun, että ootteko te saanu sidosryhmiltä positiivisia palautteita sen myötä, että ku olette olleet siel luonnossa, onko siellä tullut tämmösiä positiivisia tuloksia?

Johanna Alppi: Kyllä. Ne on koettu tärkeiksi ja semmosiksi ajatuksia herättäviksi, eli juurikin se, että pitäisikö minun itse näitä toteuttaa arjessa. Jos on tilanne semmonen, että varmaan aika monella on, että se metsä ei ole siinä takapihalla, tai se mahdollisuus tämmöseen todella hyvään ympäristöön siirtymiseen työpäivän aikana, niin se ei oo mahdollista, mutta mikä vois olla korvaava. Sen ei tarvii olla samanlainen. Et sehän saattaa riittää pelkälleen, et sä käyt ulkona.

Jaakko Lahtinen: Niin se on, että mistä niitä kokemuksia pystyy sitten keräämään, mutta täytyy tämmösenä pienenä Lappi-mainoksena sanoa, että meillä täällä Lapissahan on erittäin huippuolosuhteet ja puitteet sille, että jos haluatte lähelle luontoa, niin tulkaahan Lappiin ja asustakaan täällä. Tuota, Miia on tuota ryhmän kanssa vähän pohtinut kokemuksia, että mitä se kehokokemus luonnossa heille tarkoittaa. Niin haluatko Miia vähän avata, mitä olette sieltä löytänyt?

Miia Haanpää: Joo kyllä. Elikkä tavallaan jokainen meidän ryhmässä tunnisti sen, vaikka ei oltu tähän aiheeseen perehdytty sillain tietoisesti, niin just se, että sinne mennään sinne metsään, niin heti se syke lähtee laskemaan, ja niin kuin sillä on tutkitustikin terveellisiä vaikutuksia, että se stressi laskee ja syke laskee ja siel on puhdasta ilmaa ja ajatus kulkee paremmin. Niin sitten, ku ihmiset alkoi miettimään, että mites se luonto vaikuttaa, niin saman tien sillä on sellainen vaikutus ollut kaikkiin meidän ryhmässä, että se on aivan tämmönen perusjuttu, mikä sieltä metsästä lähtee mukaan. Mutta myös tuli semmonen, että voi myös olla pelottavia asioita siellä metsässä, esimerkiks jos nukut metsässä, lähet patikoimaan tai sitten, jos on huono keli, tai vähän vaaralliset olosuhteet. Melomassa, purjehtimassa, missä ootkaan, pyöräilet, niin just semmonen itsensä voittaminen ja pystyvyys, niin se on myös sitten huipputunne sen jälkeen, ku sä oot sieltä luonnosta ja sä oot pystynyt kävelee sen matkan, tai oot selviytynyt niin sanotusti, niin siinä tulee ehkä se motivaatio myös mennä uudestaan ja vähän haastaa itteään, et tavallaan saadaan niitä virikkeittä ja sitä koukuttavaa luontokokemusta myös sitä kautta.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin. Mitenkä tuota tuli mieleen, ku tehän kuitenkin paljon olette sitten luonnon kanssa tekemisissä myös teidän koulutuksen pohjalta, että viedäänkö teitä koulukurssien puitteissa paljon metsään vai onko teillä sitten tämmöistä enemmän luentomaista vai mitenkä teillä se koulutus toimii siellä?

Miia Haanpää: No on ollut kyllä, ollaan käyty vaeltamassa ja ollaan kiipeilty ja ollaan pyöräilty ja melottu ja tällä hetkelläkin oon täällä Valkeassa, Pellossa, me ollaan täällä metsän keskellä ja mentiin illalla tuonne patikoimaan, tai pieni matka ylämäkeä käveltiin ja sitten laitettiin sinne notskit ja paisteltiin makkaraa ja katsottiin revontuli-näytöstä ja vähän soiteltiin kitaraa ja lauleltiin ja hengiteltiin raikasta ilmaan. Et me on vähän semmosia perus hyvinvoinnintarpeita ehkä semmost itelle. Että mennään sinne metsään, mutta se, että miten me saatais kaikille se helpoksi mennä sinne, niin se on sitten se toinen kysymys. Mutta kyllä täällä ehdottomasti suosittelen lähteä tähän koulutukseen, pääsee kyllä saamaan niitä luontokokemuksia monipuolisesti.

Jaakko Lahtinen: Kuulostaa hienolta ja voisin kuvitella, ainakin tuo kuulosti siltä, että siellä on myös se läsnäolo mukana, ettei olla vaan suorittamassa, vaan ollaan kouluttautumassa sillai, että pystytään tulevaisuudessa niille asiakkaillekin olemaan sitten läsnä. Tarjota heille hyviä esimerkkejä sitä kautta, että millä tavoin siellä luonnossa pystyy liikkumaan. Tuota Johanna oot kertonut, että viet asiakkaita mahdollisimman paljon luontoon, niin onko sille jotain syytä, miksi juuri näin, eikä esimerkiksi kahvittelua siellä Santa sportilla?

Johanna Alppi: Ihan siihen on nää nykyiset syyt, että meillä ei ole helppoa arkea tällä hetkellä. Tämä globaali-tilanne luo jo sellasia uhkakuvia ja vaikuttaa meihin jokaiseen enemmän ja vähemmän, et miten me, toki yksilöeroja on, miten me koetaan stressiä, mutta työelämä haastaa. Aika vahvalla tavalla, ja aika monella vapaa-aikakin on sellasta hyvin tavoite –orientoitunutta ja ei välttämättä aina tunnista niitä vaativuuksia, että mitä asettaa itselleen, ja semmonen arki on tosi kuluttavaa. Et siinä voimavarat kyllä vähenee ajan saatossa, että siksi mä pidän tärkeänä sitä, että se luontoyhteys ei katoa. Että ihmiset muistaa sen, että meil on tää luonto, se on ihan avoinna 24 h, sinne meneminen ei vaadi hirveitä ja myöskin se semmonen ajatus siitä, että ei ole huonoa säätä käydä metsässä. Käydä ulkona. Että tavallaan, et se ihminen säilyttää sellasen, mitä Miiakin sano tossa, sen pystyvyyden tunteen. Että sä koet, minkä sä koet, että on sulle hyväksi, esimerkiksi huono sää ei ole este sen kokemiselle.

Jaakko Lahtinen: Vaan, että juurikin sehän on niin sanotusti varustekysymys siinä vaiheessa, että se ei ole kynnys, että jos tuolla sataa vähän vettä, niin metsässä on oikein raikasta juurikin silloin, kun esimerkiksi, kun satelee vähän ja ilman on raikasta ja sillä tavoin. Mitenkä, jos tähän loppuun kysyisin, kun on, Johanna mainitsi sitä, että arki on hetkistä ja ihmiset eivät välttämättä tunnista sitä kuormittuvuutta ja näin, niin mitkä olisivat tälläiset rohkaisun sanat, että sen sijaan, että työikäinen ihminen meniskin sinne kotiin sohvalle makaamaan ja olis siellä loppupäivän. Niin mikä on semmonen teidän suuri vinkki tähän, että miksi kannattaa lähteä luontoon sen sijaan, että lepääkin siellä kotona?

Johanna Alppi: No luontoon, kun menee, niin siellä aistit kyllä aukeaa, kaikki aistit, mitä meillä on, että jos ottaa vertailun vuoksi kaupunkimiljöön ja kaupunkiympäristön, niin sehän on periaatteessa semmosta nopeaa reagointia koko ajan. Et siellä tulee tietynlaisia uhkia näköpiiriin ja kuulopiiriin koko ajan, eli keho on ikään kuin semmosessa kestovalppaudessa. Mut sit, ku sä meet metsään, tai luontoon, on se millainen se tuota luonto ympärillä. Niin hermosto ei ikään kuin havaitse niitä uhkakuvia siinä määrin, mitä kaupunkiympäristössä. Et toki on luonnossakin uhkakuvia silloin, kun petoeläin vaanii selän takana, tai jotakin arvelluttavia ääniä. Mutta, että se seesteinen ympäristö luo semmosen, miten mä sanon, tyyneyden, tai tuo semmosta tyyneyttä, että sinne on ikään kuin helppo luovuttaa sitä pahaa oloa tai huolia, tai mitä se sit ikinä onkaan, ja sulla on ravintoa ikään kuin jokaiselle aistille. Mutta ne ei luo sulle sellasta painetta. Siellähän sit toki nää stressitasot, ku laskee, niin vastaavasti sitten taas hyvänolonhormonitasot nousee. Että se on ihan mitattua tutkimustietoa, että kortisoli, mikä on stressihormoni, niin sen vaikuttavuustasot laskee, mitä kauemmin luonnossa vietät aikaa.

Jaakko Lahtinen: Se oli Johanna hienosti kiteytetty, vai oliko vielä sanomassa jotain lisäksi?

Johanna Alppi: Joo mä tuohon vielä sen verran, että yksi semmoinen hyvänolonhormonien ja hyvän olon tuoja on hyvät ystävät, hyvä seura, mikä se sit ikinä onkaan, missä kokee semmosta turvallisuuden ja avoimuuden tunnetta, aitouden tunnetta, niin jos nää esimerkiks pystyy yhdessä toteuttaan, eli luonto ja hyvät ystävät, niin kerrannaisvaikutukset on varmasti aika isot, eikä silloin se sääkään, vaikka satais sille malliin, mitä viime yönä, tai eilen illalla, niin ne hälvenee. Silloin me ollaan samassa veneessä kaikki ja koetaan se sama, mutta se tyytyväisyys, se semmonen turvan tunne on niin vahvoja ihmisen perustarpeita, että ne sitten kyllä kumoo sen sääilmiönkin, mikä vähän voi latistaa tunnelmaa. Ehkä sekin sitten, että sä koet, että ku sä siellä vähän aikaa oot, että ei tää sade, tai kylmyys, mikä se onkaan, ei tää niin paha oo. Että kyllähän mä tästä selviän. Eli tosta pystyvyyden tunteen kokemisesta, mitä Miiakin tossa aikaisemmin sano, niin se on ihan äärimmäisen tärkeää ja se kasvattaa sit sitä semmosta luontaista sitkeyttä ja semmosta hyväksyvyyttä. Ku ne kuuluu elämään. Eli vastoinkäymisten ikään kuin selättäminen.

Jaakko Lahtinen: Kyllä, mitäs, haluaako Miia tähän lisätä vielä jotakin?

Miia Haanpää: No ainakin tosta säätiloista tulee mieleen se, että eihän sitä lapsena kattonut, että mikä sää on, ku lähdettiin kavereitten kans pihalle, et siin oli se ystävät ja sitten se luonnossa seikkailu, sieltä uuden löytäminen ja koko ajan tavallaan semmonen virike, että mitäköhän täällä seuraavaksi ja minkälaisia temppuratoja tehdään ja pääsetkö tuon kiven päälle. Semmonen tutkiskelu, niin tavallaan se tuo se metsä meille niin semmosen motorisestikin kehittävän tavan liikkua siellä. Että nykyään, ku on suora asvaltti, ja ehkä pelkkää, sulla ei oo mitään metsää siinä ympärillä, et sun täytyy katsoa jonnekin taakse ja vähän tuota seikkailla tai alittaa, tai ylittää, niin semmosta ei enää tuu, niin siinä ollaankin sitten myös siinä ongelmassa, että ne motoriset perustaidot ei ole kunnossa. Esimerkiksi tämän aikaisilla lapsilla, että vielä oma sukupolvi on varmaan ollu vielä paremmassa motorisessa kunnossa, mutta sitten tämän hetkiset lapset, niin on ongelmia, että myöskin lajiliikunnalliset taidot, niin huonontuu siinä vaiheessa, kun motoriset perustaidot ei oo kunnossa, joka sitten johtuu siitä, että ehkä se ympäristö ei ole sellainen, joka kehittäis niitä motorisia perustaitoja. Niin sitten, jos ei löydä motivaatiota tavallaan viedä vaikka lasta luontoon, tai ei tuu käytyä siellä luonnossa, niin helposti ehkä myöskin semmonen, että liikunnalliset perustaidot karttuu siellä ja sitten myöskin se terveys sitten siellä aikuisiässä ja kaikki ne kansansairaudet ja muut voidaan sitten välttää ihan sieltä lapsuudesta asti, niin sillä luonnolla on myös siinä iso osasyy ja osatekijä, että kun me mennään sinne luontoon. Niin se kehittää niin paljon eri tavoilla, et se stressi, mutta myös se fyysinen, ja kaikki aspektit tulee siinä sitten hoidettua samalla. Niin se on ainakin semmonen mun oma motivaatiopuhe sitten sille, että miksi se luonto on tärkeä, miksi mennään sinne. Se kehittää mielikuvitusta ja kehoa ja monia eri osa-alueita.

Jaakko Lahtinen: Eli voisin kiteyttää, että luonto on tämmönen yleisen hyvinvoinnin kehto niin sanotusti, että siellä on mahdollisuus rauhoittua, siellä on mahdollisuus harjoitella, ja juuri tämä, että jos ei ole niin sanotusti, jos stressiä on liikaa, ja mieli ei ole niin balanssissa, niin myöskään et fyysisesti pysty suoriutumaan niin hyvin sitten, elikkä tässähän tuli paljon omasta mielestäni sen kaltaisia asioita, miksi kannattaa käydä luonnossa ja miksi kannattaa siellä vierailla. Ja toivottavasti myös lapset käyvät tulevaisuudessakin luonossa, koska Suomessa on paljon metsää ja ihmeteltävää. Se on kyllä Suomessa hieno puoli myös, kun itse asustelin Hollannissa puoli vuotta, niin siellä ei tämmösiä puitteita siihen hommaan ollut, että se oli niin kaupunkimaista suurelta osin. Mutta näin, niin kiitoksia Miia ja Johanna, että olitte tässä puhumassa kanssani, tästä luontoaiheesta.

Miia Haanpää: Kiitos paljon, oli mukava osallistua ja tästähän puhuis vielä lisää jatkossakin.

Johanna Alppi: Kiitos, tää oli semmonen pieni raapaisu, että luonnolla on niin vahvat vaikutukset ihan kaikkiin osa-aluesiin, että tuota, mitä tulee ihmisen kehon ja mielen yhteistyöhön, että muuta, ku kaikki kokeileen ja aistiin, mitä metsä ja luonto, ympäristö voi tarjota.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin, että tästähän voitte jatkossa tehdä lisää podcast-jaksoja jos haluatte luoda kunnon sarjan sitten asiaan liittyen ja sillä tavoin, mutta tosiaan kiitos kaikille kuuntelijoille ja käykäähän luonnossa, käykäähän yksin tai yhdessä ystävien tai läheisten kanssa, ja menkää ja ihmetelkää ja seikkailkaa. Ei mitään, minun nimeni on Lahtisen Jaakko ja toivotan jokaiselle hyvää päivänjatkoa. Se on moro.

[outromusiikki]

Jakso 21. Kestävä urheilu ja liikunta, osa 3: Luonto ja kestävyyskasvatus


[intromusiikki]

Jaakko Lahtinen: Tervetuloa Nature, exercise, and education –kurssin podcast-jaksoon, minun nimi on Lahtisen Jaakko ja minä toimin tämän jakson virallisena juontajana ja yksin ei suinkaan tarvitse meikäläisen täällä tänään olla vaan meikäläinen on saanut kaksi vierasta, yhden asiantuntijaviereen ja yhden opiskelijavieraan ja haluisko vaikka Marjo aloittaa esittelemällä itsensä?

Marjo Vesterinen: Kiitosta vain kutsusta, mie olen Marjo Vesterinen. Mie olen luokanopettaja, mutta myös väitöskirjatutkija tuolla Lapin yliopistossa. Mun tutkimusaihe on ympäristö- ja kestävyyskasvatus alakoulussa, oon työskennellyt myös lastentarhaopettajana, joka oli sen silloinen virkanimike ja mikä nyt ois, varhaiskasvatuksen opettaja, niin vajaa pari vuotta. Luokanopettajana n. 8 v, eli yhteensä 10 v ope-kokemusta ja tällä hetkellä työskentelen tossa kestävyyskasvatushankkeessa Sodankylässä ja mukava olla tässä mukana.

Jaakko Lahtinen: Hienoa, et oot päässyt mukaan, ja sitten meillä on opiskelijaedustaja viel, Emil haluutko esitellä itsesi alkuun?

Emil Myllyneva: No niin kiitoksia vaan ja morjesta meikäläisenkin puolesta, elikkä meikäläinen on Myllyneva Emil. Mä oon tuolta Lapin AMK:lta toisen vuoden opiskelija, elikkä liikunta-alan ammattikorkeakoulututkintoa käyn tässä parhaimmillaan ja ei mitään, that’s it.

Jaakko Lahtinen: No niin, that’s it. Ja tuota tosiaan te ootte kurssin aikana suunnitellut ryhmissä näitä podcast-jaksoja ja näin, niin voisin Emil sulta ensin sulta kysyä, että mitenkä päädyitte tähän aiheeseen, mistä tänään tullaan puhumaan?

Emil Myllyneva: Me saatiin tehtäväksi tehdä tällainen opiskelupaketti tuonne varhaiskasvatuksen puolelle, ja tää sitten vahvasti liitty siihen pakettiin ja me lähettiin sitten pohtimaan näitä erinäisiä kysymyksiä mitä tähän tulee. Sen opiskelupaketin pohjalta tähän.

Jaakko Lahtinen: Ja siitä saatiin aihe sitten tälle päivälle, ja tänäänhän siis puhutaan luonto- ja kestävyyskasvatuksesta. Täytyy tälläi myyntimiehen näkökulmasta sanoa, että itsellänihän ei näistä aiheista hirveesti mitään tietoa, mutta tässä sitä ollaan oppimassa, niin lähdetään ihan perusteista liikkeelle, ja jos vaikka Marjo aloittaa vastaamisen ja kysytään, että mitä luonto- ja kestävyyskasvatus?

Marjo Vesterinen: No niin, no tuota, täähän on semmonen iso kokonaisuus, ehkä kuitenkin painotukset voi olla vähän erit mitä aattelin luontokasvatuksesta, niin no se on sellasta, että mennään sinne luontoon ja katotaan, ihmetellään, tutkitaan mitä kaikkea siellä on. Miten siellä ollaan, mitä siellä saa tehdä, mitä siellä ei saa tehdä, semmosta, että luonto tulee tutuksi. Sitten taas ehkä kestävyyskasvatus, niin siinä on paljon laajempi näkökulma, että ku on paitsi ympäristön kestävyysasioita, niin myös tommonen sosiaalinen kestävyys on tärkee juttu, että kestävyyskasvatus sinänsä on vaan sellasta, että mietitään minkälaisia tietoja, taitoja, asenteita tarvitaan siihen, että me opitaan elämään tän maapallon rajoissa. Että me ihmiset voidaan, paitsi, että meidän tarpeet tulee tyydytetyksi, niin myös tulevien sukupolvien, että me ei heidän osaa tässä jo käytetä. Sitä se vois tarkoittaa näin lyhyesti.

No sitten on olemassa sellanen Euroopan unionissa kehitetty green comp, joka on nyt sellanen eurooppalainen kestävyyskasvatuksen osaamiskehys ja siinä kestävyyskasvatus jaetaan 4 osa-alueeseen ja sieltä yks on kestävyysarvojen ilmentäminen. Toinen on kestävyyden monitahoisuuden hallinta, joka tarkoittaa semmosta kokonaisuuksien ymmärtämistä, se on se tietopohja. Sitten on kestävien tulevaisuuksien visiointi ja sitten vielä kestävyystoiminta neljänenä. Niin sellanen ois semmonen kehys nyt kestävyyskasvatukselle.

Jaakko Lahtinen: Elikkä voitais näin pähkinän kuoressa sanoo, että ensin oikeestaan puhuttiin siitä vähän suhteesta siihen luontoon, että mitenkä sitä luontoa tuntee ja sen jälkeen puhuttiin suhdetta siihen, että kuinka pystyttäis olemaan kestävästi sen luonnon kanssa. Juurikin omilla valinnoilla ja toimitavoilla ja mitä näitä nyt sitten kaikkia onkaan. Mitäs, onko Emilillä jotain lisättävää tähän aiheeseen?

Emil Myllyneva: Ei oo. Ihan täysin samoja ajatuksia oli itelläkin ja itse asiassa ja mä oon kans tässä lisäksi myös oppimassa, niin tuli myös sitten todella semmosia uusiakin termejä ja asioita sieltä, että tuota mielenkiinnolla kyllä kuuntelen, mitä muuta Marjolla on kerrottavaa. Tää oli, tää on tärkeää ja hyvänkuuloista tekstiä.

Jaakko Lahtinen: On se hieno, että me ollaan Marjo saatu tänne paikalle, me ollaan Emil siis ihan samassa veneessä tässä hommassa, että sillä lailla. Mutta voisin Emil sulta kysyä seuraavan kysymyksen ensimmäisenä, niin Marjo voi sitten lisätä, että mitä luontosuhteen vahvistamisella voitaisiin saavuttaa?

Emil Myllyneva: No sillähän saavutetaan tuota hyvinvointia, moninaisilta osa-alueilta. Luonnossa aistit ja kaikki muukin korostuu tosi paljon, ku päästään luontoon ja hyvän luonto suhteen, sitä on tarkoituskin vaalia, varsinkin vaikka pienestä pitäen ihmisille. Että jos me saadaan joku hyvä luontosuhde lapselle näytettyä vaikka luontoon liittyen, niin se sitten näkyy todella kauas tulevaisuuteen asti, miten se näkyy, tai se näkyy sitten siinä lapsen käyttäytymisessä siellä luonnossa. Että pikkuhiljaa se lapsi ymmärtää, että mitä siellä luonnossa on ja mitä siellä arvostetaan ja näin. Niin se sitten oppii, vaikka esimerkiksi olla roskaamatta luontoa tai muuta vastaavaa ja se oppii arvostamaan sitä luontoa [naurua]. En tiiä tuliko tässä vähän jonkun näköistä toistoa, mutta –

Jaakko Lahtinen: Sieltä ainakin omaan korvaan tuli hyviä juttuja, mutta Marjohan voi sitten vahvistaa, että oliko ne hyviä juttuja vai oliko ne ihan tuulesta temmattuja?

Marjo Vesterinen: Just näin, kyllä se oli aivan asiaa. Että mie oon tutkimuksessani tehny, tai ohjaajani Ilkka Ratisen kanssa tutkittiin, että miten kestävyysosaamista on opetettu alakoulutasolla, niin me kehitettiin sellanen kukka-malli, jossa 4 kestävyyskasvatuksen osa-aluetta green compista, mitkä äsken kerroin, niin ne on ne terälehdet, ja kukan keskiö on yhteistyö, elikkä lasten kanssa yhdessä opetellaan näitä tietoja, taitoja. Mutta sitten se kukan varsi on luontosuhde, eli se on se perusta, mille se kaikki muu lähtee sitten rakentuun. Että just näkisin, että nimenomaan varhaiskasvatuksessa se luontosuhteen vahvistaminen on erityisen tärkeä juttu, koska se on tosi tutkittu asia, että se, mikä on meille tärkeää, niin siitä me haluamme pitää huolta. Eli se etenkin, että se tulis se luonto lapsille jo tärkeäksi ja rakkaaksi, niin se on siinä se tärkeä juttu.

Jaakko Lahtinen: Elikkä voitais sanoa, että niin sanotusti ollaan luonnon kanssa hyvää pataa ja pienestä pitäen. Sillä tavoin voisi sen ajatella ja tuota nyt, kun päästiin itse asiassa puheessa lapsiin juuri, niin mitä Marjo sanoisit, että mitä lapset vois oppia sieltä luonnosta sitten?

Marjo Vesterinen: No siellähän voi oppia vaikka ja mitä, melkein kaikkea mahdollista. Että jos aattelee koulua, jossa on oppiaineita, niin melkein lähes kaikkia oppiaineita voidaan opetella luonnossa ja varhaiskasvatuksen puolella niin mie oon ite ollut eskariopena silloin urani alkuaikoina, niin ku me vietiin lapsia metsään, talvella, niin tuntu jotenkin, että ne kaikki jotenkin uppos sinne johonkin omiin hommiin ja niil oli kaikilla oli jotenkin semmosta järkevää, tavoitteellista tekemistä, että oli se sitten kiipeilyä puissa tai sitten leikkiä. Leikkimällähän lapset oppii ja sitten semmosta tutkimista, että mitä täältä löytyy, ja tuntuu, että eihän muuta tarvii tehdäkään, ku viedään ne lapset sinne metsään, niin sieltä löytyy kaikki mitä tarvitaan opetukseen. Sieltä voi löytää mitä vaan.

Jaakko Lahtinen: No se on just näin, ja siitähän on sitten mielikuvitus rajana, ku sinne pääsee. Mitä Emil ajattelee tästä, että mitä lapset vois oppia sieltä luonnosta?

Emil Myllyneva: Joo justiinsa ihanasti sanoit, että vain mielikuvitus on rajana, niin juuri tätä lähtiin itekkin hakemaan tossa, että ne ei tarvii käytännössä, ku ne lapset viedä sinne luontoon, niin niiden aistit herkistyy, ne näkee ihan eri maailmaa siellä, mitä vaikka me nähdään. Ne näkee paljon uusia asioita, mahdollisuuksia, ne saattaa olla kovia asioita, pehmeitä asioita, ne näkee paljon eri värejä, kaikkea niin siellä on vain mielikuvitus rajana. Luonnossa.

Jaakko Lahtinen: Niin se on kyllä, muistan itsekin silloin, kun mukulana vähän enemmän siellä metsässä oli, mitä nykyään. Voisin olla itsekin paljon enemmän siellä, mitä tänä päivänä tälläin kaupunkilaiseläjänä niin. Mutta sitten, mitäs Emil sanoisit tähän, että mitä ois ne keinot, että miten me voitais kasvattaa niitä ympäristötietosia lapsia, jotka olis hyvää pataa sen luonnon kanssa?

Emil Myllyneva: No totta kai me yritetään opettaa pienestä pitäen niille lapsille, että tuota, siitä luonnon tärkeydestä ja kaikesta, että mitenhän mä nyt tämän sanoiksi muotoilisin, haluaako Marjo jatkaa äkkiä, mä oon, kasaan ajatukseni koko ajan, aukaisen suuni ihan justiin.

Marjo Vesterinen: Mie voin jatkaa tästä. Pienten lasten kans, ne ehkä tulee siinä arjessa ne tilanteen vastaan silleen, että aikuisen tehtävä on hoksata ja huomioida sieltä asioita, et mitkä vois liittyä kestävyyteen. Vaikka, että ku me mennään sinne luontoon, niin siellä just käydään läpi jokaisen oikeuksia vaikka, että mitä siellä voi tehdä, mitä ei voi tehdä ja sitten, että jos nähdään vaikka roskia maassa, niin niitä voi kerätä ja sitten siitä saadaan hyvää keskustelua, että miksi ei oo hyvä, että sinne heitellään roskia. Tai sitten, että päiväkodissa, jos puhutaan vaikka vedenkulutuksesta, niin, että miksi on hyvä, että ei jätetä hanaa koko ajan auki. Että saippuoidaan kädet, pannaan hana kiinni, et se on ihan semmosista pienistä arjen teoista se lähtee. Että aikuinen vaan kiinnittää niitten lasten huomiota niihin juttuihin, siitä kestävyysnäkökulmasta. Vähän semmosta hoksautusta, että ei se aikuiselta välttämättä vaadi suuren suuria tekoja ja resursseja vaan sellasia huomioita. Että mihin niittä voi liittää, niitä kestävyysnäkökulmia, siel arjessa.

Jaakko Lahtinen: Elikkä voitais kiteyttää tämmösenä arjen esimerkin näyttäjänä niin sanotusti, että lapsihan ottaa herkästi vaikutteita, tai ainakin tähän asti ovat ottaneet, niin olettaisin, että tänäkin päivänä edelleen. Justiin tuota, tuliko Emilille, Emilillä on siellä lisättävää, no niin anna mennä.

Emil Myllyneva: Niin semmonen example vaan tuota tosta, että itse oon saanu semmosen ruohonjuuritason kasvatuksen just vaikka siitä, että älkää heittäkö roskia luontoon ja sitten niitä voi poimiakin sieltä, jos näkee niitä luonnossa, ettei ne kuulu sinne. Niin se on ollut itelle, just niin kuin sanoin, että vaikutukset näkyy ja sitten lapsuuden teoista kauas tulevaisuuteen, niin itellä se on vaikuttanut esimerkiks mun harrastuksien pariin. Mä rakastan vaeltamista, mä rakastan kalastamista ja mä rakastan luonnossa liikkumista. Ku mä liikun siellä luonnossa, mä oon jossain joen varressa heittelemässä virveliä ja kalastamassa, niin jos mä nään siellä roskia, niin mulla tulee oikeesti ihan automaatiolla, että mä kannan aina reppua selässä, ja kalastusvehkeet on repussa, niin repun sivutaskuihin sitten tunkeutuu sitä roskaa ja sieltä luonnostahan on sitten kerättyä sitä poissa. Että semmonen, et se näkyy sitten tulevaisuudessa jos opettaa, vaikka noinkin ruohonjuuritason asioita ja mä voisin kuvitella, että jos mullekin ois kerrottu vielä enemmän kaikkea tietoa ja näin, ni mä pystyisin hyödyntää vielä enemmän sitä jollakin tasolla, tai tuomaan sitä jotenkin esille.

Marjo Vesterinen: Myös se, että lisäksi, että aikuinen on esimerkkinä, niin myös herättää sitä keskustelua, just että miksi, miksi näin tehdään. Että lapset on semmosia, että ne ihmettelee ja opettelee uusia juttuja, niin, että jutellaan, että miks näin tehdään. Ja miks näin kannattais tehdä.

Jaakko Lahtinen: Niin, että pitää niin sanotusti myös pystyä perustelemaan sit jos sanotaan, että miks näin kannattaa tehdä, niin sittenhän on se kyselyikä, että kysytään paljon, että miksi ja miksi niin sanotusti. Pitää olla niin sanotusti valmiina vastaa sitten, ja sehän on justiin näin ja Emililtä hieno esimerkki myös siitä, että miten voi toimia ja näin sitten. Tästähän vastuullisuusaiheesta, siitä on paljon herännyt keskustelua kuitenkin tänä päivänä ja sitä tulee koko ajan lisää, niin myös aikuisillekin saattaa tulla ajattelusta muutosta. Että hei, että näitä asioita voitais tehdä myöskin näin, että eihän sen tarvii olla luonnolle niin raskasta sitten ne kaikki valinnat ja niin edes päin, mutta mennäänpäs kysymyspatteristossa etiäpäin sitten. Että meillä on tämänkaltainen kysymys, että onko olemassa erityisiä luontoon perustuvia aktiviteettja, tai ulkoilmakokemuksia, joiden uskotte olevan erityisen tehokkaita lasten ympäristön opettamisessa ja haluaako Marjo aloittaa siitä?

Marjo Vesterinen: No tässä mie sanoisin, että mahdollisimman matalalla kynnyksellä vaan mennä sinne luontoon, et just tohon äskeiseenkin viitaten, että eihän sitten aikuisilla ei tarvii olla välttämättä valmiita vastauksia, että jos aikuinenkaan ei tiedä jotakin asiaa, niin voi sanoa, että no hei, otetaan yhdessä selvää. Että eihän me kukaan olla sellanen, että me tiedetään kaikesta kaiken. Vaan, että just, vaikka ei oiskaan mitään suuren suuria tietoja ja taitoja, luonnosta tai kestävyydestä. Niin, että aikuinen silti veis niitä lapsia sitten luontoon. Lähdetään sinne yhdessä ihmettelemään ja tutkimaan, että mitä sieltä löytyy, ja sitten kiinnittää lasten huomiota niihin ilmiöihin, mitä sieltä löydetään ja sitten tosiaan, että jos ei aikuinenkaan osaa vastata johonkin kysymykseen, niin otetaan yhdessä selvää. Sieltä se sitten alkaa selkenemään.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin. Onko Emilillä lisättävää?

Emil Myllyneva: No ei periaatteessa oo lisättävää, täydellisesti olen kyllä samaa mieltä. Että missään nimessä tarvii olla mitään aktiviteettia tai mitään. Kävelet luontoon, ihmettelet ympärillä, mitä siellä tapahtuu ja siitä muodostuu jo sitä tekemistä ja varsinkin varhaiskasvatusikäiselle lapselle. Se menee sinne luontoon, niin se tutkii ja kääntää kaikki kivet ja ettii sieltä koppakuoriaisia ja kysyy yhtäkkiä, että mikä tämä on. Mä en ees voi kuvitella, kuinka pitkälle ne ajatukset niillä lapsille menee, mitä kaikkea ne keksii sieltä. Niin ei sitä tarvii ennalta miettiä, että mulla pitää olla joku suunnitelma, että mä voin mennä käymään luonnossa. Kävelee sinne ja sitten let the magic happen. Siihenkin vielä, esimerkiks semmonen example, että jos sä meet vaikka polkua pitkin, tai varsinkin, ku aikuinen ihminen menee polkua pitkin, niin se jossain vaiheessa alkaa keskittymään se oma käveleminen suurimmaksi osaksi siihen polkuun ja polun kattomiseen, ja että me ollaan tällä reitillä, meidän pitää seurata, mihin me ollaan menossa. Niin se vie pois sitä näkökulmaa siitä, että mitä sä havainnoit sun ympärillä, mitä sä näät. Se vie tosi paljon pois sitten sieltä maisemista ja muusta. Niin joskus voi olla ihan hyvä vaan kävellä, straight mettään. [naurahtaa] Ilman, et on mitään polkua tai mitään suunnitelmaa, meet sinne ihmettelemään ja se voi edesauttaa uusien ajatuksien syntymistä ja muuta.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin, siinähän oli hyvää nostoo, justiin itsekin muistan, ku vuosi takaperin asustelin puoli vuotta Eindhovenis Hollannissa ja huomas, kun siellä sitten ei ollut tätä luontoa niin paljoa, niin sen huomas esimerkiks ilman laadussa, että se ei ollut läheskään niin raikasta, mitä täällä Suomessa. Sitten se arvostus nousi sen puolivuotisen aikana taas sitä luontoo kohtaan, että kyllähän meillä Suomessa on erinomaiset puitteet tälläseen luontokasvattamiseen ja niin edespäin. Siinä mielessä ollaan hyvällä tiellä, kuten mainitsin, että sitä keskustelua on herännyt lisää ja toivotaan, että se menee se tieto sukupolvilta toisille sitten. Mutta näin, minulta loppui kysymykset, haluatteko loppuun vielä sanoa jotain, vai pistetäänkö hommaa pakettiin sitten pikkuhiljaa?

Emil Myllyneva: Mites Marjo, löytyykö?

Marjo Vesterinen: No voisin mie vinkata, että tässä oli kovasti puhetta siitä, ettei tarvii olla suuria suunnitelmia, että kunhan vaan mennään metsään ja mennään luontoon ja yleensähän sitä löytyy läheltä, vaikka ei oliskaan mitään metsääkään lähellä. Et jonkunlaista luontolänttiä kuitenkin löytyy. Sitten toki, jos kaipaa jotakin kättä pidempää, niin sitten netissä on hyviä paikkoja, mistä voi etsiä. Elikkä esim. semmonen ku mappa.fi –sivusto, niin sinne on kerätty tosi paljon kaikkee ympäristö- ja kestävyysmateriaaleja ja sieltä voi laittaa ihan varhaiskasvatuksen hakuun rajauksen varhaiskasvatukseen, että sieltä sitten pienellekin löytyy kyllä aika paljon materiaaleja, että aikuinen, joka on kiinnostunut aiheesta, niin löytää sitten vähän lisää kättä pidempää kyllä helposti.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin, siinähän oli hyvä kiteytys ja näin, että ei muuta kuin etsimään lisää tietoa sitä kautta sitten. Hei Marjo ja Emil, kiitän paljon, että olitte tänään puhumassa luonto- ja kestävyyskasvatuksesta kanssani.

Marjo Vesterinen: Kiitos.

Emil Myllyneva: Kiitos paljon, ja mä voisin kans päättää tämän meikäläisen keskusteluosion tälläsellä (--)[19:18] sanonnalla, jonka hän toi esille yhdessä keskustelussa ja mun mielestä, ne tarttu muhun tosi hyvin nämä kyseiset sanat. Hän toi esille, että jatkamalla elämää luonnosta yhä enemmän irtaantuen, maapallo reagoi kasvavaan välimatkaan.

Jaakko Lahtinen: Siinä on kyllä, ihan joo merkkejä nähtävissäkin tietysti tänä päivänä, mutta se on toisen keskustelun aihe se sitten. Näin se menee. Ja myös kuuntelijoille / katsojille paljon kiitoksia tästä, ja ei muuta, kuin toivotan omasta puolestani teille ja kaikille hyvää päivän jatkoja, ei muuta, kun se on moro.

Emil Myllyneva: Kiitos.

Marjo Vesterinen: Kiitos, heippa.

[outromusiikki]


Jakso 22. Kestävä urheilu ja liikunta, osa 4: Seikkailukasvatus varhaiskasvatuksessa

[intromusiikki]

Jaakko Lahtinen: Tervetuloa Nature, exercise and education –kurssin podcast-jaksoon ja tänään puhutaan seikkailukasvatuksesta varhaiskasvatusympäristössä ja minun nimeni on Lahtisen Jaakko ja toimin tämän jakson virallisena juontaja ja yksin ei täällä tarvitse minun tänään olla, vaan mulla on täällä pari vierasta, niin haluaisitko Heinosen Jani aloittaa kertomalla vähän itsestäsi?

Jani Heinonen: No kyllä vaan, kiitos Jaakko. Eli Jani Heinonen, tällä hetkellä Vantaan kaupungilla työskentelen liikuntapalvelukoordinaattorina ja varhaiskasvatuksen tällänen erityisalalla nytten tässä yhteydessä. Mä oon ollu tässä pestissä joku 6 – 7 vuotta ja sitä ennen tehnyt myös Vantaan kaupungille erinäisiä työtehtäviä, nykyään se pääpaino 90 % on nimenomaan tossa varhaiskasvatuksen, liikunnan, hallinnon ja käytännön työssä. Mä oon Lapin AMK:lta valmistunut 2015 ja tällä hetkellä Haaga-Heliassa viimeisillään YAMK-opintoja tekee.

Jaakko Lahtinen: No niin, ja Janin lisäksi meil on vielä opiskelijavieras tästä ryhmästä, Eveliina Turunen, haluatko vähän kertoa itsestäsi?

Eveliina Turunen: Joo kyllä tosiaan Eveliina Turunen on nimi ja toisen vuoden liikunnanohjaajaopiskelija Lapin AMK:sta ja olen tosiaan osa tätä Nature exercise and education –kurssia ja sen puolesta olen täällä puhumassa sitten tästä seikkailukasvatuksesta.

Jaakko Lahtinen: Ja teillä näissä ryhmissä, niin teillähän on ollu suomalaisia opiskelijoita ja vaihto-opiskelijoita, niin voisin alkuun kysyä tämmösen, että miten olette päätyneet tähän aiheeseen, mistä tänään puhutaan?

Eveliina Turunen: Joo tosiaan, me tehdään tällästä case-työskentelyä Lapin liikunnalle ja sieltä on tullut tämä aihe, valikoitunut, että olemme saaneet kolmesta eri vaihtoehdosta valita mielenkiintoisen aiheen ja sitä mukaan meille on muodostunut ryhmä ja sitten tämä podcastin aihe on myös osa sitä meidän tätä seikkailukasvastusaihetta.

Jaakko Lahtinen: No niin, hieno kuulla ja sen pidemmittä puheitta niin voidaan siirtyä aiheeseen sitten. Että itsehän olen todellisuudessa liiketalouden taustan omaava, ja en näistä varhais- ja seikkailukasvatuksista niin paljoa ymmärrä mitään, mutta senhän takia minä olen täällä kysymässä, ja mul ois ensimmäinen kysymys tämmönen, ku että miten seikkailukasvatus ilmenee varhaiskasvatusympäristössä tällä hetkellä ja pitäisikö seikkailukasvatuksellisuutta lisätä Suomen varhaiskasvatuksessa? Tähän vielä perään, että miksi, ja haluaako Jani vaikka aloittaa tästä aiheesta?

Jani Heinonen: No mä voin aloittaa. Seikkailukasvatus ja sitten elämyspedagogiikka, mä puhun niistä jokseenkin tässä yhteydessä nyt synonyymeinä, vaikka niissä on kyllä eroja, mutta se ehkä kyllä helpotttaa tätä keskusteluu puhu niistä nytten vaikka elämyspedana. Niin se ilmenee kyllä varhaiskasvatuksessa, koska se ei oo mitenkään pedagogiikan erillinen linnake kaikesta muussa, et elämyspedagogiassa on tiettyjä ominaispiirteitä ja seikkailukasvatuksessa vielä enemmän sit sellast seikkailullista ja riskin taustaa siinä, mut se on silti pedagogiikkaa. Jonka funktiona on oppiminen, niin kuin kaikessa muussakin laadukkaassa varhaiskasvatuspedagogiikas pitäis olla. Et ne elementit näkyy siellä kyllä, mutta mä väittäisin, että elämyspeda on itsessään kohtuullisen vieras terminä sitten. Varhaiskasvatukses kauttaaltaan. Et elementit on siellä, mutta ei oo tunnettu menetelmänä laajassa mittakaavassa.

Jaakko Lahtinen: Elikkä sitä saatetaan tehdä siellä parastakin aikaa, mutta ei välttämättä tiedosteta sitä, että se on juurikin tämän kaltaista toimintaa.

Jani Heinonen: Kyllä kyllä. Joo niit elementtejä on varmasti, mutta sitä ei osata eritellä, että tämä nytten on tiukasti elämyspedaa, tai ei tarviikkaan, kyllähän pedagogiikka menee myös päällekkäin ikään kuin suuntaukset keskenään.

Jaakko Lahtinen: Juuri näin. Haluaisko Eveliina lisätä tähän, osaatko sanoa tästä seikkailukasvatukseen liittyvästä asiasta mitään?

Eveliina Turunen: Katotaan, yritetään, mutta siis ihan aluks ku lähdettiin tätä seikkailukasvatustermiä kattomaan läpitte, että mitä se on, niin totta kai ensimmäisenä itelle tuli mieleen kaikki tälläset retket ja mennään, siis tehdään metsäretkiä yms. ja sitä kautta jotenkin opitaan jotenkin asioita, tai, että näihin retkiin voi liittää jotain opittuja aiheita, tai mitä halutaan opettaa lapsille. Mutta justiin kuten Jani sano, että tavallaan, vähän tietämättään tätä tapahtuu jo, mutta justiin terminä on varmasti monelle uusi, että ei ookkaan tajunnu, että hei tätähän me tehdään tavallaan koko ajan. Itellä on sen verran kokemusta tuolta koulumaailmasta, että oon työskennellyt vuoden koulunkäynnin ohjaajana, sekä vuoden luokanopettajana, niin sitten sitä kautta, kun lähdin tätä seikkailukasvatusta enemmän tutkimaan, niin myös huomasin, että hei mä olen käyttänyt näitä asioita justiin nimenomaan tietämättäni. Mutta kyl mä uskon, että kun ihmiset ja varhaiskasvattajat, päiväkotien henkilökunta tulis tietoisemmaksi tästä asiasta enemmän, niin sitä voitais myös hyödyntää enemmän siellä varhaiskasvatuksessa.

Jaakko Lahtinen: Eli koet, että vaikka sitä tapahtuu tiedostamatta, niin se tietoisuus ois hyvä olla siellä mukana?

Eveliina Turunen: Joo, kyllä.

Jaakko Lahtinen: Aivan, tuota. Mennään seuraavaan kysymykseen, Janille tällänen, että miten seikkailukasvatus vaikuttaa lapsen oppimiseen ja mitä hyötyä seikkailukasvatuksen soveltamisessa on päiväkotiympäristössä?

Jani Heinonen: Joo, siin on varmastikin moninaisia hyötyjä. Et toteuttaa nyt seikkaliukasvatust tai elämyspedagogiikkaa, niin miten toteuttaakaan. Totta kai kaiken taustalla on se, että on osaava pedagogi, joka toteuttaa, etenkin jos puhutaan ihan tälläsestä seikkailukasvatuksesta, mikä monesti liitetään sit tälläseen ikäryhmänä nuoriin aikuisiin. Niin siinä riskikynnyksen on oltava varhaiskasvatuksessa huomattavasti pienempi. Eli et me ei voida lähtee melontaretkelle tai vaelluksille hirveesti varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa. Mut sitten taas ne elementit, mitä voidaan hyödyntää tälläsel elämyksellisii ja seikkailullisii, niin monestihan niihin liitetään, et se on ulkona tapahtuvaa toimintaa. Mikä itsessään antaa sitten jo moninaisia hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Sit myös vaikutta positiivisesti kognitiivisiin prosesseihin. Sitten toinen, mikä yhdistetään monesti, aika voimakkaasti on sitten fyysisen aktiivisuuden taso on yleensä kohtuullinen näissä elämyksellisis tai seikkailullisis toiminnoissa. Et jo niistä on merkittäviä terveys- ja kehityksellisiä hyötyä lapsille. Et ainakin listaa vois jatkaa sitten aika pitkälti, mut noi on, mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Sit on tietty on ihan nää, tälläsii pedagogisii toimintoihin liittyvät, et siin on valtavia hyötyjä saatavilla yksilö- ja ryhmätasolla sitten lapsille myös. Et, no mä en oo ehkä niin osaava, et mä alkaisin siit hirveesti nyt neuvottelee, et mitkä niihin menee kognitiivisiin prosesseihin ja mitkä vaikuttaa johonkin muuhun. Mut kauttaaltaan on valtava potentiaalinen hyöty tavoitettavissa sitä kautta.

Jaakko Lahtinen: Joo itse muistan ainakin omasta päiväkoti-iästä ja ala-asteiästä, et meillä oli siinä koulun vieressä esimerkiks lähimetsä, niin jos meillä oli vaikka jotain biologiaa tai vastaavaa, niin mentiin porukalla sinne mettään ja katottiin kirjoista, että, ja tunnisteltiin vähän erilaisia lehtiä siellä, ja mitä kaikkee. Että oisko tämmönen, jos vaikka päiväkodissa aatellaan, niin retki tämmöiseen lähimetsään, missä ei ole kovin haastavaa maastoa, niin voisko tätä luokitella seikkailukasvatukseksi?

Jani Heinonen: No varmaan joo, että seikkailukasvatuksessa on, onks Eveliinalle tullut vastaan ne mortlockin tasot?

Eveliina Turunen: Ei kyllä valitettavasti oo.

Jani Heinonen: Okei, no mutta ne kannattaa, niihin kannattaa perehtyy. Siit on nyt jokunen vuos ku mäki oon sen ihan tiukasti lukenut läpi, mut käytännössä ensimmäinen, alin tällänen seikkailukasvatuksellinen oppimisen taso, missä on myös pienin hyöty, on tällänen, mitä kuvastetaan leikkinä. Eli se vois olla, ei ehkä ihan, koska jos teilläkin, Jaakko ni on menty vaikka biologian tunnille mettään, niin siin on selkeesti, siin on ulkoelementtei, mut se ei välttämät tarkoita, et se on seikkailukasvatuksellista. Mut jos puhuttais, et sanotaan, et siel on nyt vaikka leikitty jotain, ja se on leikkiä, mihin sisältyy matalia riskejä ja sellasta ikään kuin arkipäivästä puuhastelua vähän, niin siin on saatavilla tietty ne terveyshyödyt, mut sitten siinä ei oo vielä ehkä tällästä jännitystä tai elämyksellisyyttä välttämättä niin voimakkaasti. Et sitä kannattais massiivisesti ainakaan luonnehtia sit tälläseen seikkaulu- tai elämyspedana, että elementit on vähän samat, mut se ei viel riipaise tarpeeksi syvälle. Et ku mä puhun niist mortlockin tasoist, niin sitten siel tulee seuraavaks, mitähän siellä oli, hitsiläinen, mun pitäis muistaa, mutta en minäkään tosiaan nyt. Ihan siel ääripääs on sitten epäseikkailu, et me ollaan menty käytännössä ylitetty tälläset henkiset ja fyysiset riskirajat ja se ei palvele kehitystä vaan päinvastoin, se voi olla traumatisoiva kokemus, et se on se toinen ääripää. Sitten sielt välistä löytyy rajaseikkailu ja seikkailuu, missä on sitten rajaseikkailu taas tällänen kokemus, missä osallistuja pääsee oikeesti haastamaan itseään ja kokemaan ihan siin veitsenterällä mennään, että onnistuakko vai epäonnistua. Sit seikkailu on ikään kuin harjoitus tähän rajaseikkailun kokemukseen. Mä lähin nyt vähän nurinkurisesti tätä, mut siit saa vähän tälläst osviittaa.

Jaakko Lahtinen: Justiin näin, et tässä mun keississä oli semmonen teoreettinen viitekehys, elikkä se tarkoitus, miksi sinne metsään saatettiin mennä ja sillä tavoin, niin ymmärrän nytten paremmin sitten aiheesta ja sitten tietysti jos kuuntelijoita kiinnostaa perehtyä, mitä ne mortlockin, oliks se mortlockin tasot, niin sieltä voi käydä perehtymässä ja opiskelemassa niitä lisää. Mutta mennään meidän kysymyksissä eteenpäin, ja osaisko Eveliina aloittaa tähän, että minkälaisia haasteita seikkailukasvatuksen toteuttamiseen voisi liittyä?

Eveliina Turunen: No jos nyt justiin ku sanoit ton esimerkin, että lähdetään sinne metsään ja siitä luodaan se seikkailukasvatuksellisuus siihen metsäretkeen, niin ajateltiin tässä case-ryhmätyötä tehdessä, että kaikilla päiväkodeilla ei pakosta ole tällästä mahdollisuutta lähteä tekemään näitä retkiä, tai mahdollisesti oo muita tälläsiä resursseja, joiden avulla hyödyntää sitten sitä oppimista esimerkiksi. Niin tälläinen tuli ainakin yhtenä nyt mieleen.

Jaakko Lahtinen: Se oli hyvä pointti, olisko Janilla jotain lisättävää siihen vielä perään?

Jani Heinonen: Toi nyt on aika nyt yleinen, mitä ittekki kuulee näin PK-seudulla päiväkodeissa ihan sanotaan, et ulkoiluunkin liittyen, että luontoelementit saattaa olla yllättävän kaukana vaikka, jos sä oot jossain, sanotaan, että Tikkurilan keskustassa päiväkodissa tai jossain tälleen. Mut mekin ollaan Vantaalla tohon aiheeseen kyllä me ollaan tehty paljon töitä sen eteen organisaationa, että me saatais oikeesti tuotuu näytille se, että niit lähimetsii ja puistoi ja kaikki tälläsii on aika hyvin saavutettavissa valtaosalle päiväkodeista, oli ne PK-seudulla tai sitten ei. Et siitä löytyy aika paljon kyllä sitten materiaalii sen parista. Mut kyl mä ymmärrän, et se on osalle se on varmasti rajaava tekijä. Mut sit jos me mennään ihan tälläseen, sanotaan, että aletaan menee siihen seikkailukasvatuksen tai elämyspedan ytimeen, niin yks sellanen elementti, minkä mäkin opin kantapään kautta. Mikä on olennaista nimenomaan, tai ominaispiirre, niin seikkailukasvatus laadukasta elämyspedaa vaatii aikaa yleensä. Se ei oo sellanen toiminta, mitä toteutetaan välttämättä silleen, et käydään nytten pihalle tunti kaks ja sitten ollaan vähän, voidaan putsata kädet siitä. Et näin, sanotaan, et nuorissa aikuisissa ja aikuisissa se vaatii aika paljonkin aikaa, et sä saat tavallaan riisuttua tälläsiä psyykkisiä ja fyysisiä suojakerroksia ihmisistä pois. Et ne alkaa olee vähän aidompia ja, et se vaatii sellasta erinäistä rasitusta siihen alle, et se alkaa tuottaa hedelmää. Sit pienillä lapsilla se monestakin syystä sä et voi hirveesti, tai ainakaa ihan mahdottomia määriä sä et voi psyykkistä ja fyysistä rasitusta antaa heille tietämättä siitä, että mitä sä teet. Niin aika, ja sitten tää elementti on aikakeskeinen haaste varmastikin. Sit tietty se, et ne on tietty aika vieraita konsepteja monelle kasvattajalle, niin se vaan on.

Jaakko Lahtinen: Elikkä vois nostaa juurikin pähkinänkuores tämmösen organisointiajatuksen, ja etenkin, kun alussahan meillä oli puhetta ja sivuttiin sitä, että sitä seikkailukasvatusta toteutetaan, mutta ei välttämättä tiedosteta sitten kuitenkaan, että sitä tehdään. Niin ihan hyvältä kuulostava ajatus ainakin omasta mielestä justiin, etenkin jos mennään niitten korkeampien riskitasojen toteuttamiseen, niin siinähän täytyy olla jonkinlainen suunnitelma sitten, että miten se homma hoidetaan mahdollisimman turvallisesti ja niin edespäin. Voisin kysyä seuraavaks sitten, että mitenkä näitä seikkailukasvatuksellisia elementtejä vois tuoda varhaiskasvatukseen, että oisko teillä antaa jotain konkreettisia vinkkejä tähän asiaan, ja haluaako Eveliina aloittaa sieltä?

Eveliina Turunen: Voi apua. Taas mietin, mitä ollaan tehty tässä case-työtä tehdessä, niin justiin, että kun jos ei ole mahdollisuutta mennä jonnekin retkellä, niin miten sitä toteuttaisi. Esimerkiksi sisätiloissa, ja voiko sanoo tällee, vähän tiettyjen oppiaineiden kautta, että joku kuvaamataidon kautta opetella jotakin asioita. Erilaisia tekstuureita yms., saa toteuttaa, tulee semmonen luovuus ja mielikuvitus myös esille ja mahdollisia tämmösiä ongelmanratkaisutilanteita ja ryhmäytymisleikkejä yms., et joku ihan siis perus hipan tyyppinen leikki voi tuoda jotain mitä ne lapset oppii sitten. Tälläsiä sosiaalisia, kognitiivisia taitoja enemmänkin.

Jaakko Lahtinen: Toi oli hyvä nosto mun mielestä, etenkin ku ajtellaan, ku ite nosti sen biologia-esimerkin aiemmin, niin toi kuulostaa hauskemmalta, vaikka itsehän en nyt mikään taidelahjakkuus koskaan ollutkaan, mutta tuota kuitenkin, että sinne metsään mentäiskin vaikka maalaamaan jotain, tai näin. Niin mitäs Jani sanoo tähän näin?

Jani Heinonen: Mä itse asias palaan hetkellisesti tohon edelliseen puheenvuoroon, just ku sanoit täst suunnitelmallisuudesta, että yks sellanen hyvä oppi, joka pätee elämys- ja seikkailukasvatukseen on kyllä, et sä voit suunnitella toiminnon tosi pitkälle, että miten jotkut asiat tulee menemään, mut elämyspedassa yks semmonen mielenkiintoisemmista, hauskimmista ja arvaattomist tekijöist on kuitenkin se, et sä et oikeestaan koskaan sitten välttämättä tiedä, et minkä näköinen se lopputulos tulee olemaan. Et se on siinä mieles tosi jännittävä pedagoginen suuntaus, että sä joudut elää siinä hetkessä sitten ja reagoimaan niihin tilanteisiin. Etenkin alkuvaiheessa, jos osallistujilla ei oo, tai ei tarvitsekaan olla viel sellasta autonomian tasoa, et ryhmä pystyis yksin prosessoimaan niit tilanteita, niin sen taki sen ohjaajan rooli siinä on aika merkityksellinen. Toi muuten sama pätee kyllä ihan kaikessa pedagogiikassa pienten lasten kaa, et sä voit suunnitella ihan parhaan mukaan jonkun toiminnon, mutta aika harvoin se menee just niin, ku sä oot sen suunnitellut sit loppujen lopuks. Mut mikäs se oli se varsinainen kysymys tästä mun aikahypystä?

Jaakko Lahtinen: Hyvä lisäys oli tuohon edelliseen justiin ja vinkkejä siihen, et miten sitä seikkailukasvatuksellisuutta vois tuoda, tai niitä näkökulmia niin varhaiskasvatukseen.

Jani Heinonen: Kyl mä sanoisin, et se lähtee tuota pitkäjänteisyydestä, ja sit etenkin pienil lapsil tarinalliset elementit on monesti aika, etenkin lapset on päässy jotenkin laadukkaassa varhaiskasvatuksessa pitäiskin, niin lapset on saanut oman äänensä kuuluviin ja siin tutkitaan heidän mielenkiinnon kohteita. Sanotaan, että tietyn pelikentän sisällä. Niin pitkäjänteisyys, lasten mielenkiinnon kohteet ja sitten tarinallisuus, niin niitä elementtejä, tää ei oo nyt oo kovin käytännön esimerkki. Mut rehellisesti sanoen, mä en, aika vähän uskon siihen, että laadukast toimintaa voidaan tehdä monistamalla temppu x ja temppu y. Et se on tilannekohtaista. Lapset on erilaisii, ryhmät on erilaisii, kasvattajat on erilaisii. Mutta, et se on noitten elementtien enemmän semmonen nivominen yhteen, mikä tuottaa sit tälläsiä seikkailullisia tai elämyksellisiä komponentteja, et painotan sitä, et lasten kaa ku ei voida lähtee välttämättä viikon melontavaellukselle, niin pitää saada vaan pidempikestoista. Se kuuluu ihan laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, syvennytään johonkin aiheeseen x tai y sitten pidemmän aikaa.

Jaakko Lahtinen: Elikkä tästä voisin taas tämmösen ummikon näkemyksen nostaa, että tärkeä tunnistaa se kohderyhmä, kelle sitä toimintaa tekee justiin, ja mulla oli toinenkin ajatus, mut se meni mielestä tässä näin, niin jätetään se siihen, etten mä rupea ihan ohi suun sitten paasaamaan tällä.

Eveliina Turunen: Mä mietin, että voisko aktiviteettien osalta ajatella sillee, että kasvattaja tai henkilökunnan jäsen antaa vähän tietyt raamit sille aktiviteetille, minkä sisällä lapset voi tavallaan itse valita miten tehdä sitä jotain aktiviteettia. Et sulla on raamit, mut sä saat ite toteuttaa sitä parhaimmalla näkemällä tavalla.

Jani Heinonen: Joo. Se vois olla hyvinkin yks sellanen keino. Menemättä, ei täs hirveen spesifii mä en tykkää oikein mennäkään, mut tällain pähkinänkuoressa voi olla yks toimintamalli, kyllä.

Jaakko Lahtinen: Kuulosti hyvältä, näin minunkin korvaani. Mennäänpä eteenpäin, ja jos vaikka Jani aloittais tästä, että miten reflektointi liittyy seikkailukasvatukseen?

Jani Heinonen: Riippuen vähän seikkailukasvatuksen, se on nyt Suomessa tää terminologia on kuitenkin kohtuullisen uutta. Mutta seikkailukasvatuksen täs yleiskirjossakin on erilaisia suuntauksia, missä sitten reflektointiprosessilla on erilaisia merkityksiä. Et toisissa sitä painotetaan enemmän, toisissa taas ehkä aavistuksen vähemmän. Sitten se saatetaan erilaisis malleissa tehdä eri paikassa ja ajassa se reflektointiprosessi. Mut on, yleensä ottaen ne elementit mä oon itte mieltänyt, että niitten pitää kuulua jossain määrin siihen, koska jos ei osallistujat pääse reflektoimaan mitenkään sitä, että mitä kokemuksii heille on tapahtunut yksilöinä tai ryhminä, niin siit on mahdollisuus, et jää ikään kuin pois sit sellanen kehityksellinen elementti. Monesti siit reflektoinnist puhutaan, et se on se arvokkain ja tavallaan raain ja samalla herkin hetki siinä prosessissa. Et ku ihmiset on, nyt mä puhun taas vähän vanhemmista ku varhaiskasvatusikäisist kuitenkin, että, koska heilt on riisuttu näitä fyysisiä, psyykkisiä suojamuureja, niin ihminen on monesti herkemmässä tilassa ja on ehkä prosessoi niitä omia kokemuksia eri tavalla, ku mitä sitten prosessois 8 h yöunien jälkeen hyvin syöneenä. Jälleen kerran sit tullaan taas siihen, et se ohjaajan rooli reflektoinnin vaiheessa on aika merkittävä. Et hän osaa rakentavasti ohjata sitä ja näin poispäin. Ni joo, reflektointi kuuluu osana seikkailukasvatuksellist prosessia.

Jaakko Lahtinen: Kyllä vain. Haluaako Eveliina lisätä jotain tähän vielä?

Eveliina Turunen: No eipä mulla lisättävää oikein kyllä oo, mutta justiin jos ajatellaan tollasia vähän, et miten käytänössä ottaa tota reflektointia, niin tietyllä tapaa mietin just sitä, että pitää löytää se sopiva tilanne, missä esimerkiksi se kasvattaja voi kysellä asioita lapselta ja pohtia hänen kanssa, että mitä tänä päivänä on esimerkiksi tehty ja minkälaisia aktiviteetteja on, mikä fiilis on, ihan siis perus tälläsiä kysymyksiä. Niin nää on myös osa tollee reflektointia ja pohdintaa.

Jaakko Lahtinen: Kyllä vain, kuulostaa järkevältä ja voisin kysyä seuraavaksi, että miten seikkailukasvatuksella voisi edesauttaa uusiutuvaa kestävyyttä? Haluatko Eveliina aloittaa tästä aiheesta?

Eveliina Turunen: No tota tää oli kyllä itelle sen verran uusi käsite ja kaiken lisäks tää tuli vielä eteen englanniksi itsellä, mikä ei oikein auttanut asiaa, että ymmärtäisin kunnolla. Mutta ollaan pyritty justiin tällee näitten tietynlaisten oppiaineitten kautta, et miten me voidaan ottaa luontoa ja kestävyyttä mukaan näihin aktiiviteetteihin ja esimerkiksi justiin, et voidaanko hyödyntää tälläsiä kierrätysmateriaaleja, oppimisissa ja oppimisympäristöissä ja, että miten sä hyödynnät niitä materiaaleja, miten sä rakennat vaikka niistä jotain uutta, tällänen tuli itsellä mieleen, mutta en tiedä olenko kuinka oikealla reitillä?

Jaakko Lahtinen: Kysytään sitä asiaa Janilta, mutta ainakin mielestäni sieltä tuli kyllä oikeanlaisia elementtejä tällä tämmöisenä arvauksena ainakin.

Jani Heinonen: Joo, mun on tunnustettava, et mä en nyt suoraan kans, toi kyseinen termi ei ollu itsessään mulle tuttu. Mutta mun lähtökohta on ylipäätänsä elämysperäiseen seikkailukasvatukseen, että lähtökohdan pitäisi olla se, että se kunnioittaa luontoa ja muita ihmisiä. Et se on varmasti yks laadukkaan toiminnan merkki, että sitä pyritään tekemään aiheuttamatta tarpeetonta rasitusta sitten ympäristölle. Sitten se on tavallaan oma puheenaiheensa varmasti, mutta luontosuhteen kehitys on varmasti sellanen toiminto, mikä jossain määrin syntyy ja tapahtuu myös näis elämyksellisissä ja seikkailullisissa laadukkaissa toiminnoissa, niin sitä kautta voidaan toivon mukaan ainakin just parantaa tälläsiä, no luontosuhteen kautta sitten kaikkea ymmärrystä ekologiasta, resurssiviisaudesta jne. jne.

Jaakko Lahtinen: Niin, että vois ajatella, että vaikka varhaiskasvatuksenkin näkökulmasta, että sitä myötä voisi tulla niille lapsille enemmän ymmärrystä tulevaisuuteen sitten juurikin luontosuhteesta ja tämmöisestä ajattelusta. Siihen sen kiteyttäisi, että itsekään kun en ole mikään seikkailukasvatusasiantuntija niin ehkä en rupea spekuloimaan mitään, koska sillä lailla. Ois vielä yks kysymys, ja kysytään molemmilta tämä, että miten teidän mielestä seikkailukasvatusta voisi kehittää, ja haluaako Jani aloittaa siitä?

Jani Heinonen: Haluan. Tää on nyt sinänsä ehkä vähän Akilleen kantapää mulle, koska mä en oo nyt aktiivisesti lähivuosina seuranna, oon mä osallistunut koulutuksiin, tälläsiin julkisen sektorin, tai AVI:en tai muiden järjestämiin, mut ne ei oo nyt itsessään tuonut mitään niin uutta, täs on lähivuodet must tuntuu, että vasta tä terveysvaikutukset, mitä luonnosta saadaan, niin ne on ollut paljon puheissa. Mut tällästä uraa uurtavaa seikkailukasvatuksellista tutkimusta mä en oo niihin perehtynyt nyt juurikaan. Mutta tää ehkä nivoutuu takas vähän sinne alkuun, et mä en tiedä sitä, että miten viisasta se on, että esimerkiksi varhaiskasvatusympäristöön pyritään siihen, että me nimenomaan tuodaan tälläst seikkailukasvatusta, tai elämyspedaa yritetään nostaa sinne, et hei, et käyttäkää tätä ja tätä. Mä voin sanoo, et varhaiskasvatuksessa, Suomen maassa käytetään niin paljon erilaisia pedagogisia menetelmiä ja mallei, kuntien välillä, kunnat ja kaupungit saattaa käyttää, et hei meil on tämä, me ollaan tuo. Et tälläsii pedagogisia malleja on ihan valtava määrä, et sen sijaan, et me tuotais sinne uutta mallia, et hei käyttäkää tällästä. Niin siel on niin paljon osaamista pedagogista jo olemassa, et mä pyrkisin siihen, et seikkailukasvatuksen ja elämyspedan kynnystä madalletaan ja tuodaan niit elementtejä enemmänkin varhaiskasvatukseen, että koska ylipäätään kirjallisuudesta löytyy aika vähän sellasta, sanotaan, että pienten lasten kanssa tehtävää. Koska siihen liittyy yleensä näit riskejä. Riskit on myös hyviä pienille lapsille, et riskikäs leikki on tarpeellista heidänkin kehityksellä ja kyvylle arvioida tilanteita. Mut ehkä pähkinänkuoressa just tää, et tuodaan niit seikkailukasvatuksen elementtejä mahdollisimman yksinkertaisesti, ilman, että me tuodaan taas uutta tällästä mallia, minkä mukaan pitäisi kasvatusta toimittaa.

Jaakko Lahtinen: Elikkä vois pähkninäkuoressa sanoa, että tuoda tukemaan sitä perusrunkoo, mutta ei nostaa keskiöön kuitenkaan sillai, että tämä on juurikin se keino, millä tehdään. No, haluaako Eveliina tähän sanoa vielä jotakin?

Eveliina Turunen: No mä en tiedä, onko tää itse asias sillee, et kehittää seikkailukasvatusta, mutta, että pyrkiä tuomaan sitä jotenkin helpommin esille ja ihmisten tietoisuuteen ja sinne varhaiskasvatuksen aihealueen tietoisuuteen ja henkilökuntien tietoisuuteen yms. vähän justiin, mitä Jani äsken sanokin, mutta, että niin. Kyllä.

Jaakko Lahtinen: Ja, että näillä kouluttajilla olis tietoa siitä, että kyseessä on seikkailukasvatusta, niin kuin aiemmin puhuttiin?

Eveliina Turunen: Kyllä.

Jaakko Lahtinen: Justiin näin, ja sillä tavoin. Niin kyllä vaan. Mulla oli taas joku juttu mielessä, mutta taas se meni mielestä pois sillai samaan aikaan. Mutta näin se on välillä. Mutta hei meillä on aihe aikalailla käsitelty, ja kiitos Eveliina ja Jani, että olitte täällä puhumassa, että tää oli itselle aivan uus aihe. En ollut tästä aiemmin kuullutkaan, eli tä oli ihan mielenkiintoista keskustella tälläisestä aiheesta, ja kyllä sieltä varmaan jotakin uutta nousi kuuntelijoille.

Jani Heinonen: Kiitos, oli ilo olla

Eveliina Turunen: Kiitos, ja toivottavasti tosiaan kuuntelijat sai ees jotakin uutta.

Jaakko Lahtinen: Tätä myöden haluan kiittää kuuntelijoita myös ja minun nimeni on Lahtisen Jaakko ja toivotan kaikille teille hyvää päivän jatkoa, se on moro.

[outromusiikki]