Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Yrityksille ja yhteisöille / Julkaisut / Tekniikka ja teollisuus
 

 

Kaivosbuumi – odotuksia, tavoitteita ja tutkimusta

  Arja Kotkansalo, Leena Parkkila, Aslak Siimes & Ville Rauhala
  Tekniikka ja teollisuus 16/2016 • 63 s. • Sähköinen 
  ISBN 978-952-316-144-3 (pdf)
  Hinta: Ilmainen
  PDF
   
  Lapin AMK osallistui Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan ”Kaivannaisalan osaamisen kehittämisen korkeakouluverkosto -NMN” eli Northern Mining Network -hankkeeseen yhdessä Kajaanin AMKin kanssa. Hankkeen tavoitteena oli kaivostoimialaan liittyen kehittää ammattikorkeakoulun henkilöstön osaamista, kansainvälistä toimijaverkostoa sekä korkeakoulutasoisen osaamisen tarjontaa kaivannaisalan teollisuudelle. Tämä raportti on yksi osa hankkeessa tehtyä selvitystyötä, jossa etsittiin tietoa kaivosten käytettävyyden parantamiseksi tehtävästä tutkimus- ja kehitystyöstä muissa maissa. Selvityksen myötä tavoitteena oli tunnistaa Lapin AMKin tutkimusryhmille uusia avauksia hanketoimintaan ja sitä kautta tukea Pohjoisia kaivostoimijoita.

Tämän raportin yhteydessä julkaistiin myös TkT Markku Mannisen aiemmin tekemä selvitys kaivosalan osaamiskeskuksen perustamisesta Lapin ammattikorkeakouluun. Selvityksessä on luotu myös visio Lapin AMKissa tapahtuvalle kaivosalan tutkimukselle vuosille 2016–2020.
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK