kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot

Opiskelijoiden kokemuksia restonomikoulutuksen päiväopinnoista

Lapissa opiskelu on mahtavaa



Rosa-Maria.JPG
Lapin ammattikorkeakoulu on kaikin puolin opiskelijalle kannustava, inspiroiva sekä turvallinen paikka opiskella.

Olen 24-vuotias nainen Tampereelta. Aloitin opintoni syksyllä 2015 ja opiskelen nyt toista vuotta Rovaniemellä Lapin ammattikorkeakoulussa restonomiksi. Olen valinnut opinnoissa suuntautumiseksi tapahtumajohtamisen, jossa opiskellaan erilaisten tapahtumien järjestämistä, toteutusta ja markkinointia. Syyt, miksi valitsin restonomin opinnot, olivat alan hyvät työllistymismahdollisuudet sekä alan monipuoliset tehtävät. Opintoihin sisältyy paljon käytännönläheistä työskentelyä, joka pohjautuu opiskeltuun teoriaan ja sen soveltamiseen käytännössä.


Ennen opintojeni alkua työskentelin noin kuukauden Lapin Safareilla Ylläksellä. Toimin tonttuna ja työnkuvaani kuului Iso-Britanniasta saapuvien asiakkaiden kuljetus bussilla lentokentän ja hotellien välillä, husky- ja porosafareille vienti, joulupukin luona vierailu ja varsinkin perheen pienimpien viihdyttäminen. Muuta alan työkokemusta minulla ei tuolloin vielä ollut, mutta kuukauden työskentelyn jälkeen alkoivat ensimmäiset kiinnostuksen jyväset heräilemään mielessä, että josko tämä voisi olla se minun juttuni.


Lapin ammattikorkeakoulu tuli melkein ensimmäisenä vaihtoehtona mieleen, koska halusin johonkin ihan muualle. Halusin myös uusia ihmisiä ja kokemuksia elämääni, ja jotenkin vain veri alkoi vetämään Lappiin. Kävin kuitenkin läpi muitakin mahdollisia vaihtoehtoja, mutta Lapin ammattikorkeakoulun monipuolinen tarjonta, siitä välittyvä lämminhenkisyys sekä alani todella hyvä ammattitaidon tieto ja taito saivat minut vakuuttumaan, että tämä on paikkani. Perheeni ja kaverini kauhistelivat aluksi ajatusta mahdollisesta lähdöstäni opiskelemaan näin ”kauas” kotoa, mutta minulle se oli selkeä ja luontainen päätös. Olen käynyt pienestä pitäen Lapissa mökillämme ja paikkana se on ollut minulle aina tärkeä. Lappi tuntui oikealta valinnalta.


Lapissa opiskelu on mahtavaa ja täällä voi tuntea yhteishengen joka puolella. Rovaniemi on opiskelijalle huikea kaupunki, koska täältä löytyy niin paljon muitakin opiskelijoita ja aina jotain tekemistä ympäri vuoden. Mielestäni parasta Rovaniemellä on se, että kaupungista pääsee hyvin nopeasti keskelle mahtavaa luontoa ja läheltä löytyvät hyvät lenkkipolut sekä muut harrastusmahdollisuudet. Lapin ammattikorkeakoulu järjestää opiskelijoille paljon mahdollisuuksia tutustua harrastuksiin sekä muihin järjestöihin ja yhteisöihin, jotta jokainen varmasti löytää sen oman paikkansa ja kiinnostuksen kohteensa.


Itse opiskelu on ollut minulle tähän mennessä mieluisaa ja vastannut odotuksiani lähes täysin ammattikorkeakoulussa opiskelusta. Pidän käytännönläheisestä opiskelusta ja työskentelystä sekä erilaisista porukalla toteutettavista tapahtumista ja tehtävistä. Paljon ryhmätöitä on ollutkin, joiden kautta olen oppinut todella paljon erilaisista työskentelytavoista sekä kuuntelemaan ja arvostamaan muiden ideoita ja mielipiteitä. Ensimmäisen vuoden aikana opiskelimme lähinnä alan perustietoja ja taitoja. Syksy meni enemmän luennoilla sekä restonomikoulutukseen, kouluun ja opiskelijatovereihin tutustuessa. Pääsimme jo kokeilemaan kentällä oloa eli hieman kosketuksiin työelämän kanssa sekä kävimme kaikki alalla vaadittavat passikoulutukset. Kevään opinnoissa tulivat kielet, asiakaspalvelu sekä erilaiset toimintaympäristöt tutuiksi. Ensimmäinen vuosi meni hurauksessa ohi ja oli erittäin mahtava sekä antoisa kaiken kaikkiaan. Haasteita on tietenkin matkan varrella myös ollut ja välillä on tuntunut, ettei aika riitä kaikkeen. Olen kuitenkin oppinut, että oman ajankäytön suunnittelu on erittäin tärkeää, kun aloittaa opiskelut ammattikorkeakoulussa. Suunnittelu helpottaa huomattavasti omaa opiskelua ja on tärkeää opiskelijana saada myös sitä omaa vapaa-aikaa, jotta säilyttää opiskeluinnon.


Lapin ammattikorkeakoulu tarjoaa oppimisympäristönä monipuoliset puitteet sekä ammattitaitoisen henkilökunnan ja täällä halutaan pitää kaikista hyvää huolta sekä puhaltaa yhteen hiileen. Kannustan opiskelemaan Lapin ammattikorkeakoulussa, koska täältä löytyy kaikille oma paikka ja kiinnostuksen kohteet, mahtavat opiskelutoverit ja hyvä opiskeluympäristö.


Restonomin opintoja kannattaa tulla opiskelemaan, jos haluaa monipuolisen työn, kansainvälistä meininkiä sekä hyvät työllisyysmahdollisuudet koko ajan kasvavalla alalla. Valmistumiseni jälkeen haluaisin työskennellä erilaisten tapahtumien toteutuksessa sekä erilaisissa markkinoinnin ja sosiaalisen median tehtävissä. Toivon löytäväni työpaikan joko Rovaniemeltä tai kotikaupungistani Tampereelta. Lappiin olisi hienoa jäädä työskentelemään, koska täällä ala kukoistaa vuosi vuodelta enemmän ja tarjoaa hyvät työllistymismahdollisuudet. Tähän mennessä reppuuni on kertynyt jo paljon hyvää tietoa ja taitoa sekä alalta että työskentelystä, mutta paljon on vielä opittavaa ja odotankin tulevia opintoja uteliaana ja innolla!


- Rosa-Maria Kopra, restonomiopiskelija




Opiskeluelämä on antoisaa aikaa



filtteri Anna Rajala (1).JPG
Jos matkailu, majoitus- ja ravitsemispalvelut ja ihmisläheisyys kiinnostavat, olet hakemassa oikeaan paikkaan.

Olen toisen vuoden restonomiopiskelija Lapin ammattikorkeakoulusta. Olen valmistunut vuonna 2013 ylioppilaaksi ja ravintolakokiksi. Valmistumiseni jälkeen työskentelin ravintola-alalla parin vuoden ajan, kunnes kaipasin muutosta perusarkeeni. Lähdin au-pairiksi Australiaan, josta monta kokemusta rikkaampana ja hyvän englannin kielen taidon omaavana palasin keväällä 2015. Koska takana oli pari välivuotta opiskeluista, päätin hakea opiskelemaan Lapin AMKiin Rovaniemelle.

Restonomiopinnot yhdistivät hyvin oman osaamiseni sekä kiinnostukseni matkailua kohtaan. Rovaniemi paikkana oli minulle jo ennestään tuttu ja se onkin osoittautunut todella mukavaksi paikaksi opiskella. Välimatkat täällä ovat todella lyhyet, jotka taittaa hetkessä kävellen tai pyörällä.

Ensimmäinen vuosi sisälsi alaan tutustumista. Kenttäjakso, yritysvierailut sekä useat ryhmätehtävät lisäsivät tietoutta alaa kohtaan sekä avasivat meille opiskelijoille tietämystä Lapin matkailusta. Nyt toisena vuonna valitsimme omat suuntautumisemme opintoihin. Itse suuntaudun konseptointiin, jossa tutustumme esimerkiksi yritysten tarinoihin, identiteetteihin sekä siihen kuinka itse konsepti syntyy. Lisäksi olen tänä keväänä mukana RESTO 2017 -tietotaitokilpailussa yhdessä kolmen muun opiskelukaverini kanssa. Kilpailu antaa valmiuksia työelämään ja auttaa verkostoitumaan.

Tavoitteena minulla on valmistua keväällä 2018. Koska työkokemusta on vuosien saatossa kertynyt, voin esimerkiksi hyväksilukea perusharjoittelun, jolloin valmistumiseni koulusta aikaistuu. Opiskeluelämä, jota parhaillaan vietän, on antoisaa aikaa. Se mitä valmistetumiseni jälkeen teen on epäselvää, ehkäpä opiskelen lisää tai lähden työskentelemään ulkomaille. Kaikki on avoinna.

Sinulle joka harkitset hakemista Lapin ammattikorkeakouluun ja juuri restonomiksi, toivotan onnea kevään yhteishakuun ja nostan peukkua hyvälle valinnalle.


- Emma Rajala, restonomiopiskelija



Rovaniemi on loistava paikka matkailualan opiskelijalle



Lukion jälkeen lähdin viettämään välivuotta tunturiin. Vietin elämäni yhden parhaista puolivuotisista Lapin mahtavissa maisemissa, ja siitä se ajatus sitten lähtikin. Pohjoisesta en halunnut enää lähteä, ja ravintola-ala iski ja lujaa. Hain siis Lapin ammattikorkeakouluun lukemaan itseni restonomiksi. Tunturissa ymmärsin Lapin matkailun olevan runsasta ja monipuolista, joten opiskelu juuri Rovaniemellä oli luontevaa, kertoo Anna.

anna pälä, restonomi.jpgRestonomit työllistyvät monipuolisesti matkailualan eri tehtäviin, erityisesti esimiestasolle käytännön taitojen riittäessä. Restonomeja työskentelee esimerkiksi ravintoloissa, hotelleissa, ohjelmapalveluyrityksissä ja matkailuliitoissa. Myös oman yrityksen perustaminen on monelle restonomille luontainen valinta. Jo opiskeluaikana työllistymismahdollisuudet ovat hyvät ja ne kannattaa hyödyntää käytännön osaamisen kartuttamiseksi. Itse toivon työllistyväni matkailualalla myynnin ja markkinoinnin pariin, kuten hotellin myyntipalveluun tai matkailuliiton markkinointiin.

Matkailu on kansainvälinen ja kasvava ala, joten työllisyys näyttää lupaavalta niin kotimaissa kuin ulkomaillakin. Trendit ja sesongit tekevät työstä monipuolista ja mahdollistavat itsensä jatkuvan kehittämisen. Rovaniemellä ja Lapissa riittää erilaisia matkailun työtehtäviä laidasta laitaan. Kehittyvä ja jatkuvassa muutoksessa oleva ala haastaa työntekijöitään ja sesonkiluonteisuus opettaa paineensietokykyä. Yleinen palkkataso ei ole päätä huimaavaa, mutta keskitasoinen varsinkin vastuullisemmissa tehtävissä.

Koulu on todella työelämälähtöistä, ja tehtävänantoja tulee suoraan yrityksiltä. Perusopinnot koostuvat erilaisista projekteista, joihin sisältyy monesti luentoja ja ryhmätöitä. Aiheet vaihtelevat talousosaamisesta vieraanvaraisuuteen unohtamatta tuotesuunnittelua. Vapaa valinnaisissa opinnoissa on mahdollista valita erilaisia kieliä ja projektiopintoja. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin ansiosta voimme valita opintokokonaisuuksia mm. yliopiston matkailututkimuksen koulutuksesta ja Lapin matkailuopiston puolelta. Osana opintoja tulee suorittaa yhteensä puoli vuotta harjoittelua, joka jakautuu perusharjoitteluun ja syventävään harjoitteluun.

- Ensimmäinen vuosi koostuu yleisluontoisemmista matkailun opinnoista. Myös kieliopintoja on mahdollista suorittaa ensimmäisen vuoden aikana. Toisena opiskeluvuotena opinnot syventyvät esimiestyöhön, hinnoitteluun ja tuotekehitykseen. Opinnoissa valitaan yksi erikoistumispolku, jonka vaihtoehtoina ovat konseptointi, tapahtumajärjestäminen ja englannin kielinen elämysmatkailu. Polkuopinnot alkavat toisena vuotena ja jatkuvat aina kolmannelle, jolloin katseet alkavat suuntautumaan myös opinnäytetyöhön. Kansainvälisyys on myös tärkeässä roolissa koko opiskeluajan ja vaihto- ja ulkomaanharjoittelumahdollisuuksia on paljon. Kaiken kaikkiaan restonomiopinnot tarjoavat yleisen teoriapohjan työelämään, joka on sovellettavissa eri työtehtävissä tulevaisuudessa, kertoo Anna.

Parasta opinnoissa on juuri työelämälähtöisyys, joka tuo opintoihin käytännöllisyyttä ja mielekkyyttä. Opiskeluaikana opintoja voi suunnata valinnaisuudella jo pitkälti kohti itselleen mieluisia aiheita ja näin olla mukana vaikuttamassa opintokokonaisuuteensa. Myös harjoittelupaikkoja hakiessa kannattaa suunnata juuri sinne, mikä itseä eniten kiinnostaa. Restonomiopintoja Lapissa suosittelen kaikille iloisille ja uteliaille matkailusta kiinnostuneille, jotka haluavat oppia asiakaspalvelun ammattilaisiksi ja kehittää tietotaitojaan matkailun eri osa alueilla. Rovaniemi tarjoaa monipuoliset ja työelämäläheiset puitteet opinnoille ja toimii aitona oppimisympäristönä ja esimerkkinä siitä, mistä kaikesta kansainvälinen matkailualue koostuu.

 

- Anna Pälä, Restonomiopiskelija

Restonomi saa hyvin oman alan töitä opiskeluaikana



Päädyin melkein sattumalta matkailualalle. Opiskelin ennen liikunta-alaa, mutta koska se ei tuntunut omalta, pistin hakemukset vetämään tieto- ja rakennustekniikkaan. Restonomi-opinnot olivat vasta kolmantena vaihtoehtona ja menin pääsykokeeseenkin vain hetken mielijohteesta. Onneksi menin! Rovaniemi on juuri sopivan kokoinen paikka, sekä tarpeeksi lähellä ja tarpeeksi kaukana kotipaikastani Sodankylästä.

haastattelukuva_Matti Lehtinen.JPG Opinnot ovat olleet vaihtelevia. Olen tykännyt siitä, että opintojaksot ovat järjestelmällisiä kokonaisuuksia, joissa keskitytään muutamaan asiaan kerrallaan. Asiat käydään perusteellisesti läpi ja siirrytään sitten eteenpäin. Haastavuutta on sopivasti ja sitä lisätään kokoajan kun asiantuntemus ja tietämys kasvavat, itseäänhän voi toki kehittää muutenkin. Kuormittavuus on ollut hyvä ja tekemistä on riittänyt.

Kontaktiopetuksen määrä vaihtelee paljon riippuen viikosta. Joskus on täydet, ja joskus taas puolityhjät lukujärjestykset. Problem Based Learning-tutoriaalioppimiseen (PBL) tutustuimme ensimmäisenä vuonna. Ajatuksena PBL on hyvä, mutta vaatii mielestäni vielä kehittämistä. Se tulee tarkoittamaan enemmän itseopiskelua ja vähemmän kontaktiopetusta. Motivaation on oltava kunnossa ja löydettynä se sisäinen itseopiskelija, jotta työt tulee kunnolla tehtyä. Ongelmaperustaiset tehtävät olivat kuitenkin opettavaisia. On jäänyt mieleen monia asioita, jotka on itse oivaltanut annettujen ongelmien kautta. Kontaktiopetuksen lisääminen voisi lisätä myös tärkeitä oivalluksia. Meidän kaikilla opettajilla on vahva osaaminen ja tietotaito kaikilta restonomien osaamisaloilta, ja he mielellään jakavat tietouttaan opiskelijoille. Kontaktiopetuksen vähäisestä tuntimäärästä riippuen, on kaikki aika käytettävä tehokkaasti.

Opiskeluun kuuluu myös tavallisia luentoja ja paljon ryhmätöitä. Laajoja raportteja olemme kirjoittaneet muun muassa maailman taloudesta. Olemme opiskelleet katelaskentaa ja Excel-osaamista. Lainsäädännön kursseilta on jäänyt mieleen valmismatka- ja kuluttajansuojalakia. Asiakaslähtöisyyteen keskittyviä kursseja on ollut paljon, sillä siihen ollaan menossa jokaisella sektorilla. Myös tapahtumien järjestäminen on osa koulutusohjelmaa. Vappuna järjestettiin pieni tapahtuma omalla kampuksella yhdessä englanninkielisen restonomi-ryhmän kanssa osana Marketing & Sales – opintojaksoa.

Joulun aikaan kovimpana sesonkina meillä oli kenttäjakso, johon koulusta osoitettiin meille työpaikat. Koulu tekee yhteistyötä paikallisten matkailufirmojen kanssa. Pääsin itse Lapin Safarille töihin, ja jäin sinne töihin myös loppusesongiksi. Tein alle kolmeen viikkoon melkein kaksisataa tuntia töitä, eikä näin aikaa jäänyt töiden lisäksi kuin nukkumiselle. Jakso sisältyi yhteen opintokokonaisuuteen, jolle teimme vielä kokemuksistamme videon ja PowerPoint-esityksen.

Alan asiantuntijat ovat käyneet pitämässä luentoja ja me olemme päässeet myös yritysvierailuille tutustumaan toimintaympäristöihin. Vierailuja on tehty myös hiihtokohteisiin Luostolle ja Pyhälle. Koulun puolesta olemme saaneet suorittaa anniskelu-, hygienia-, matkailun turvallisuus-, ja ympäristöpassit sekä ensiapukortin. Ne kuuluvat suoraan meidän opinto-ohjelmaan ja niistä saa opintopisteet. Kerään nyt pisteitä nopealla tahdilla ja tavoitteenani on valmistua etuajassa. Vaihto-opiskeluakin olen harkinnut Saksaan, mutta en pidä sitä vielä ajankohtaisena. Syksyllä alkavasta tuutoroinnistakin saan opintopisteitä.

Suosittelisin kaikkia hakemaan restonomiopintoihin, sillä tämä ala vain kasvaa täällä Lapissa. Mitä paremmat puitteet, vaihtoehdot ja palvelut, sitä enemmän turistitkin on valmiita maksamaan. Meillä on jo joulupukki, revontulet, lunta ja lääniä. Vielä kun saataisiin kesämatkailu kukoistamaan talvimatkailun tavoin, alalla olisi aina sesonki. Restonomi voi tehdä todella monenlaisia hommia. Alalla ei ole sellaista tiettyä tehtävää mihin jämähdät. Ei ole väliä oletko tarjoilija, opas, ohjelmapalveluyrityksen työntekijä, päällikkö vai mikä, sillä kaikki tekevät kaikkea hommaa, siellä missä osaamista ja ylimääräistä käsiparia juuri silloin tarvitaan. Päällikötkin tiskaavat ja tarjoilevat silloin kun sesonkina hommaa on paljon. Tuleva opiskelija ei myöskään ole jämähtänyt juuri sille suuntaukselle mille on hakenut, sillä yhteisiä kursseja kaikkien restonomiopiskelijoiden kesken on paljon ja matkailun kursseja voi ottaa esimerkiksi lisää Lapin Yliopiston tai Matkailuopiston puolelta. Restonomien palvelusektorista kaikilla on varmasti jonkinlainen käsitys ennen kouluun tulemista, sillä jokainen on joskus käyttänyt hotellien, ravintoloiden ja kauppojen palveluita.

 

 -Matti Lehtinen, restonomiopiskelija



Edellinen 1 2Seuraava