Opiskelin medipalveluiden toteuttajaksi julkaisutuotannon puolella Ylivieskassa ja sen jälkeen kävin 2020-2022 ravintola- ja catering alan opinnot.
Päädyin Lapin AMKiin opiskelemaan, koska halusin tehdä jotain luovaa ja kehittyä siinä osaamisessa mitä olin saanut mediapalveluiden alalta. Valitsin kuvataiteen AMK-opinnot juuri sen takia, koska olen todella luova ja mielikuvituksellinen ihminen, joka tykkää tehdä käsillään taidetta. Tällä alalla vain taivas on minulle rajana.
Ala vaikutti todella vahvasti siihen, että olin valmis muuttamaan ihan toisaalle. Lapista en silloin pahemmin tiennyt juuri mitään.
Opiskelukaupunki
Tornio on mukava paikka ja varsinkin kun Haaparantakin on lähellä, niin pääsee välillä muuallakin käymään. Olen muuttanut pienestä paikasta niin, sillä tämä on sopivan kokoinen: ei liian iso tai pieni kaupunki, ja kaikki tarvittavat kaupat löytyy läheltä, kävelymatkan etäisyydeltä. Suosittelen Torniota, koska täällä on mukava asua, ja kulttuurimahdollisuuksia löytyy. Myös jos ei halua liian isoa muutosta elämään niin kaupungin koon perusteella sopii pienemmistäkin paikoista tulleille.
Kuvataiteen opinnoista
Koulutukseen on sisältynyt mm: piirtämis-ja maalaamiskursseja, valokuvaukseen liittyviä kursseja sekä hieman taidehistoriaa. Ollaan opeteltu erilaisia tekniikoita kuin myös erilaisia taiteen muotoja. 3D-kurssikin tulee olemaan toisena vuonna. Ekana vuonna pidettiin myös ensimmäinen taidenäyttelykurssi, jonka lopuksi toteutettiin digitaalisen taiteen näyttely Torniossa.
Opinnot on koostunut osittain käytännönharjoitteista kuin myös luennoista. Kuvataiteen alalla työharjoittelua voi tehdä milloin vain kunhan siihen kokee olevansa valmis ja löytää sopivan paikan. Itse tein jo vähän työharjoittelua 2023 kevään/kesän aikana toisten luokkalaisten kanssa seinämaalauksen. Ollaan hyödynnetty todella koulun omia tiloja, tilat ovat sopivan kokoiset ja niihin mahtuu isompikin luokka tekemään taidetta. Myös on mukava, kun niitä saa hyödyntää koulun ulkopuolisena aikana.
Toteutusmuotona kuvataiteessa on päiväopinnot. Päiväopinnot ovat mahdollistaneet sen, että jää vapaa-aikaa sopiva määrä ja niitä tunteja on lähes joka päivä. Esimerkkinä voin sen sanoa, että mm: päästään opettelemaan valokuvastudion rakentamista sekä jakamaan yhdessä omia ajatuksia kun kaikki luokassa ovat läsnä.
Opinnoissa on ollut tähän asti parasta se, että ideoita ei suoraan lytätä vaan siihen kannustetaan olemaan erilainen. Myös Ylläksen valokuvausreissu oli oikea huippukokemus. Ylläksen reissu oli juuri sen takia parasta, koska siellä saimme luokkana tutustua paremmin toisiimme, mikä loi mukavan yhteishengen luokalle.
Urahaaveita
Voin valmistumisen jälkeen työskennellä muun muassa: graafisena suunnittelijana, valokuvaajana tai yrittäjänä. Vaihtoehtoja on monia. Haluaisin olla töissä graafisena suunnittelijana tai muussa vastaavassa taidealan yrityksessä. Myös valokuvausala kiinnostaa. Lappiin olisi varmasti mukava jäädä mutta todennäköisesti lähden muualle töitä hakemaan.
Opinnot antavat hyvät eväät työelämään. Ollaan koulutuksen aikana saatu tutustua eri taiteilijoihin sekä näyttelyiden järjestäjiin, mikä avartaa mahdollisuuksia vaikka ja mihin. Samalla, kun ollaan saatu avarrettua mieliämme tulee mahdollisia ideoita mitä tulevaisuudessa haluaisi tehdä.
Lapin AMK on mukavan yhteisöllinen koulu, jossa ei tuomita ketään vaikkei heti osaisi jotain. Täällä on mukavat tilat, missä opiskella ja viettää aikaa porukalla.
Kolme hyvää syytä opiskella Lapin AMKissa:
- Hyvät laitteet ja välineet, jotka antavat mahdollisuudet tehdä vaikka ja minkälaista taidetta
- Kuvataide Lapin AMKissa on todella monipuolista ja se mahdollistaa erilaisia tapoja tehdä taidetta
- Täällä saat olla just sellainen kuin oot!
Taru Röyttä, kuvataiteen opiskelija
Ennen opintojani Lapin ammattikorkeakoulussa opiskelin tietokoneanimaatiota ja pelejä ammattikoulussa, josta valmistuin graafisen suunnittelijan nimikkeellä. Päädyin valitsemaan kuvataiteen koulutusohjelman, koska olen aina kokenut taiteen omaksi jutukseni ja juuri tässä ohjelmassa pääsisi käymään läpi taiteen monia eri muotoja, eikä keskittyä pelkästään vain ja ainoastaan yhteen osa-alueeseen. Itseäni kiinnostaa eniten digitaalinen taide, joka olikin yksi tärkeä tekijä opiskelupaikkaa pohtiessani. On myös mielenkiintoista päästä kokeilemaan erilaisia tapoja itseni ilmaisuun. Aiemmin pelejä ja animaatiota opiskellessani keskityin paljon juurikin taiteelliseen puoleen ja pidin animoinnista.
Opiskelupaikkoja selaillessani huomasin Lapin ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman ja se alkoi kiinnostaa minua heti, juurikin monipuolisuutensa takia. Myös Tornio paikkakuntana kiinnosti, koska ajatus muuttamisesta kauas tutusta kaupungista kiehtoi. Olin asunut koko elämäni Porissa, joten muutto Tornioon tuntui todella hyvältä eli tavallaan uudelta seikkailulta, johon tartuin mielelläni. Ja päätös on ollut oikea. Tornio tuntui aluksi pieneltä, mutta vieressä oleva Ruotsin raja laajentaa keskustan aluetta paljon. Myös kaikki tarvittavat kaupat ja palvelut ovat lähellä ja paikasta paikkaan on helppo kävellä.
Kampuksen opiskelijayhteisö on tiivis ja lämmin, joten on helppoa olla oma itsensä. Oppilaita tulee ympäri Suomea ja koulun henkeä rikastuttavat myös vaihto-oppilaat. Yhteistä menoa ja tapahtumia järjestetään jonkin verran, mutta myös vapaa-ajalla on kiva viettää aikaa luokkalaisten kanssa. Menoa ja meininkiä löytyy, opiskelijoille löytyy myös hyviä illanviettopaikkoja.
Opiskelu on ollut hyvin monipuolista ja innostavaa. Haasteita on ollut, mutta niihin on saanut aina tarvittavan avun ja ohjauksen, myös omilta opiskelukavereilta on voinut kysyä apua ja neuvoja. Tuntuu hyvältä seurata omaa ja myös muiden luokkalaisten kehitystä, myös omaa tekemistä inspiroi muiden taitavien ihmisten ympäröitynä oleminen. Vapaa-aikaa jää koulutehtävistä hyvin, toki se on myös itsestä kiinni. Olemme käyneet läpi perinteistä taidetta, valokuvausta ja 3D mallinnusta. Seuraavaksi edessä on animaatio ja sen ympärille kuuluvat asiat. Opiskelu on hyvin käytännönläheistä ja sisältää paljon erilaisia harjoituksia ja projekteja.
Ensimmäisenä vuonna järjestimme koko luokan kesken oman taidenäyttelyn, jonka järjestämisestä vastasimme suurimmilta osin itse. Tämän lukukauden aikana teimme 3D projektin yhteydessä yhteistyötä Levillä sijaitsevan Tonttulan kanssa, jonne 3D mallinsimme ja tulostimme figuureja, jotka perustuivat Tonttulan omiin hahmoihin. Projekteissa kaikilla on pysynyt hyvä yhteishenki ja halu tehdä parhaansa, se on tuntunut myös itsestä hyvältä.
Työelämästä keskustellaan paljon opintojen aikana ja opiskelijoita pyritään valmentamaan hyvin tulevaisuutta ajatellen opiskelujen aikana. Olemme keskustelleet juurikin yrittäjänä toimimisesta, tekijänoikeuksista yms. Valmistumisen jälkeen olen itse ajatellut hakea vielä yliopistoon suorittamaan maisterin tutkintoa, joten voisin hyvinkin valmistumisen jälkeen vielä jäädä Lappiin!
Suosittelen Lapin ammattikorkeakoulua, koska täällä opetus on hyvälaatuista ja monipuolista. Myös laitteet ja tarvikkeet ovat loistavia ja niitä on riittämiin. Yhteisö on tiivis ja hyväksyvä, olen tavannut monia samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olen, jotka tekevät opiskeluajastani ikimuistoista. Jos kuvataide kiinnostaa muttet ole vielä varma mikä sen osa-alueista, on Lapin ammattikorkean kuvataide koulutusohjelmana juuri sopiva, täällä pääsee kokeilemaan ja löytämään oman juttunsa, jossa kehittää itseään.
Valmistumisen jälkeen työllistymisen kenttä on hyvinkin laaja. Voi toimia yrittäjänä esimerkiksi valokuvaajana, kuvittajana, graafisena suunnittelijana. Opintoja voi myös jatkaa esimerkiksi yliopistossa suorittamalla maisterin tutkinnon ja siitä eteenpäin.
Suosittelen Lappia opiskelupaikaksi rentojen ihmisten, hyvän koulutuksen ja kauniin luonnon takia!
Alex Lundgren, kuvataiteenopiskelija
Ennen opintojani Lapin AMKissa opiskelin pelialan datanomiksi kaksoistutkintona, eli minusta tuli samalla ylioppilas. Valitsin kuvataiteilijan opinnot, koska halusin kehittää graafista osaamistani, mutten ollut vielä oikein varma siitä, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.
Lapin AMKin monipuolinen koulutus ei suuntaudu mihinkään
tiettyyn, vaan käy laaja-alaisesti monia eri osa-alueita kuvan tekemisessä.
Tämän vuoksi valitsin kuvataiteilijan opinnot juuri Lapin AMKista, sillä
koulutuksen monipuolisuus viehätti ja olen aina unelmoinut asuvani
pohjoisemmassa. Useimmissa muissa taidealalle suuntaavissa koulutuksissa
suuntaudutaan tiettyyn tapaan tai tekniikkaan. Joissain kouluissa keskitytään
esimerkiksi 3D:n tekemiseen, kun taas toisissa perinteinen maalaaminen on
pääosassa. En tiennyt mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, joten Lapin AMK
tarjosi turvallisen vaihtoehdon. Täällä pääsee kokeilemaan vähän kaikkea ja
sitä kautta näkemään, mistä kiinnostuu enemmän. En ollut ennen kuvataiteilijan
opintoja opiskellut mitään alaan liittyvää ja piirtämisenkin aloitin kunnolla
vasta opintojen alettua.
Olen alun perin kotoisin Seinäjoelta, mutta muutin 16-vuotiaana Kauhajoelle ja
sieltä sitten tänne Tornioon. Koulutuksen sopivuus sekä pitkäaikainen unelma
asua Lapissa vaikutti päätökseeni lähteä opiskelemaan tänne Tornioon.
Pohjoisessa osataan ottaa vähän rennommin, eikä ole niin kova kiire. Viihdyn
täällä äärimmäisen hyvin. Minusta on mahtavaa muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Siinä saa itselleen puhtaan pöydän ja uusia ihmisiä elämäänsä.
Opiskelupaikkakuntana Tornio on hyvin rento, omaa rauhaa on helppo saada.
Kaikki tarvittavat kaupat ja kahvilat ovat lähellä. Kävellen kulkee helposti
paikasta toiseen. Menoa ja meininkiäkin toki on. On ne tietyt illanviettopaikat
missä opiskelijat käyvät. Sitten on tietysti keskittymiä, joissa asuu monta
opiskelijaa pienellä alueella, mikä tuo mukanaan kotibileitä. Torniossa on
mukava asua siitäkin syystä, että se on kansainvälinen. Haaparanta on vieressä,
ja Ruotsin puolelle on äärimmäisen helppo mennä. Itse Tornion kampus on pieni
ja tiivis, koulun käytävillä kohtaa harvoin tuntemattomia ihmisiä.
Koulutuksilla on yleisesti ottaen tietyt luokat, missä tunnit pidetään. Tämä
helpottaa kulkemista ja varmistaa sen, ettei kukaan ainakaan eksy. Itse tykkään
siitä, että koulu on pieni ja luokat on helppo löytää.
Opiskelu on ollut rentoa ja mukavaa, olen tutustunut upeisiin ihmisiin ja
kehittänyt osaamistani valtavasti. Kursseja meillä on ollut todella
monipuolisesti. Olemme käyneet läpi esimerkiksi taiteen historiaa, perinteistä
maalaamista, valokuvaamista ja 3D-mallintamista. Opintoihin kuuluu paljon
harjoitustöitä ja käytännön tekemistä. Isompia projekteja olemme toteuttaneet
ryhmissä. Opintoihin kuuluva työharjoittelu sijoittuu yleensä kolmannelle ja
neljännelle vuodelle, mutta itse olen tehnyt jo muutamia työharjoittelun
liittyviä opintopisteitä kesän aikana.
Meillä oli juuri koko lukukauden pituinen projekti videokuvaamisesta ja
animoinnista, sen myötä opin hurjasti kuvaamisesta, editoinnista ja
äänisuunnittelusta. Opetus oli innostavaa ja mielenkiintoista, tykkäsin kovasti
lopullisesta tuotoksestani. Myös moni luokkatoverini auttoi minua projektin
aikana ja hyvä fiilis oli mukana alusta loppuun. Vähän kliseisesti haluan
sanoa, että parasta opiskelussa on ollut luokkatoverini. Olen löytänyt täältä
monia hyviä ystäviä ja samankaltainen mielenkiintomme taiteeseen yhdistää meitä
ryhmänä. Mahtavaa on ollut myös seurata omaa kehittymistä ja olen saanut
uskomattoman paljon hyviä neuvoja niin opettajilta, kuin
luokkalaisiltanikin.
Valmistumisen jälkeen kuvataiteilijan tutkinnolla voi työskennellä, vaikka
minkälaisissa tehtävissä. Voi ruveta esimerkiksi valokuvaajaksi,
3D-mallintajaksi, graafikoksi, tatuoijaksi tai kuvittajaksi, näin muutamia
nimetäkseni. Itse olen päässyt työskentelemään alan työtehtävissä kesätöissä
Aineen Taidemuseolla. Siellä nyt ei varsinaisesti päässyt itse taiteilemaan,
mutta toimin heille tapahtumakuvaajana. Sitten olen päässyt tekemään myös
tilaustöitä eri projekteihin ja yksityisille.
Alussa aioin lähteä tämän koulun jälkeen pelialalle graafikoksi, mutta olen sen
sijasta ruvennut miettimään joko animaatioiden tekemistä musiikkivideoihin tai
tatuoimista. Luulen kuitenkin, että suunnitelmani vielä muuttuvat, sillä omaa
erikoistumista on vaikea vielä sanoa, kun niin moni asia kiinnostaa. Työelämä
on myös ollut hyvin läsnä opinnoissa ja olemme tehneet koulun kautta
projektiluonteisia töitä ulkopuolisille tilaajille. Olemme esimerkiksi ottaneet
mainoskuvia ja suunnitelleet visuaalista ilmettä videoiden taustalle.
Suosittelen Lapin AMKia opiskelupaikaksi, sillä täällä on hyvät tilat,
varusteita riittää ja ne ovat helposti saatavilla. Opinnoissa paljon vapautta.
Hyvin saa tehtyä, vaikka kuinka paljon hommia, mikäli ei koe itsenäistä
työskentelyä hankalaksi. Koulu ei vie koko vapaa-aikaa. Se on pitkälle itsestä
kiinni, kuinka pärjää.
Olen itse tykännyt opinnoista ja kehittynyt tekijänä. Jos ei ole ihan varma
siitä, mitä haluaa tehdä, mutta taideala kiinnostaa, niin Lapin AMK on hyvä
paikka tulla kehittämään itseään. Opintojen aikana pääsee tutustumaan jo niin
moniin taiteen eri osa-alueisiin, että valmistumisen jälkeen tietää jo paremmin
mihin haluaa suuntautua työelämässä. Suosittelen lähtemään Lappiin opiskelemaan,
koska laaja koulutus antaa monia mahdollisuuksia työelämän suhteen, ihmiset
täällä ovat rentoja ja tietysti kaunis luonto viehättää. Talvella Lapin
yötaivas täyttyy tähdistä ja revontulista, se jos mikä on kaunista.
- Noora Perälä, kuvataiteilijaopiskelija
Hain kuvataiteen koulutukseen koska olen kiinnostunut kuvataiteesta ja edellisessä koulussani (Lybeckerin käsi- ja taideteollinen opisto) puhuttiin paljon juuri tästä koulusta ja koulutuksesta.
Olen Pihtiputaalta kotoisin, enkä tiennyt Torniosta etukäteen mitään ja lähdin vain avoiminmielin katsomaan miten elo täällä lähtisi sujumaan. Kuvataiteen korkeakoulut sijoittuvat muuten paljon etelään mutta minä viihdyn paremmin pohjoisessa. Koulutus sisältää paljon yrittäjyys- ja markkinointiopintoja. Perinteistä piirrustusta ja maalausta on melko vähän ja koulutuksessa painotetaan digitaaliselle puolelle. Valokuvausta on paljon. Adoben perusohjelmista, kuten photoshopista ja illustratorista, opiskellaan perusteet.
Pääasiassa me opiskellaan Mac-luokassa tietokoneiden ääressä tehden samalla harjoituksia kun opettaja luennoi. Markkinoinnin opiskelu tapahtuu luennoilla. Projektiopintoja on tulossa kolmantena vuonna. Joskus on myös verkossa tapahtuvaa oppimista, iLincin välityksellä. Valokuvauksen opinnoista olen pitänyt eniten. Luennot ovat vapaamuotoisia ja me pääsemme tekemään paljon käytännön harjoituksia. Saamme myös toteuttaa omia projekteja. Suosittelen kuvataiteen alaa kaikille digitaalisesta mediasta, markkinoinnista ja yrittäjyydestä kiinnostuneille.
Valmistumiseni jälkeen päädyn varmaan tekemään töitä Freelancerina. Kuvataiteenosaajille kyllä riittää kaikenlaisia pieniä projekteja esimerkiksi yritysten nettisivujen ja logojen suunnittelusta. Toinen vaihtoehto on jatkaa koulutusta ja hakeutua opetuspuolelle.
- Paula Pasanen, Kuvataiteen opiskelija