kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

Asian äärellä tuoreeltaan

Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi asti. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. Julkaisemme myös kumppaneidemme kanssa laadittuja yhteisartikkeleita. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset arvioi ennen niiden julkaisemista blogin toimituskunta.

Tervetuloa lukijaksi!

Uusimmat artikkelit
Living Lab Pruntsi hankkeen kuvassa on piirrettynä viisi ikääntynyttä henkilöä, jotka viettävät aktiivista hetkeä neuloen, kävellen ja pelaten shakkia.
11.9.2023 9:00

Intoa ja yhteiskehittämistä: Living Lab Pruntsi -hankkeen 1½ vuoden matka

Kirjoittajat: Tohmola Anniina, TtT, lehtori, projektipäällikkö, Tulevaisuuden terveyspalvelut -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Jauhola Päivi, TtM, hoitotyön opettaja, hankekoordinaattori, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia; Vahtola Katja, lh, Lapin hyvinvointialueen Lounaisen alueen teknologiavastaava; Jussila Marjo, TaM, asiantuntija, Digitaaliset ratkaisut -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Launne Emilia, TaM, asiantuntija, Älykäs rakennettu ympäristö -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Marjanen-Korkala Tanja, geronomi (YAMK), tuntiopettaja, Osallisuus ja toimintakyky -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Meinilä Arja, TtM, projektiasiantuntija, Tulevaisuuden terveyspalvelut -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Tarkiainen Kaisa, TtM, lehtori, Tulevaisuuden terveyspalvelut -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Alatalo Heikki, fysioterapeutti (YAMK), päätoiminen tuntiopettaja, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia; Karvonen Sami, tradenomi (AMK), ammatillisten aineiden lehtori, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia; Kurvinen Eetu, AO, It-tukihenkilö, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia.

Kirjoittajien kasvot erillisinä kuvina vierekkäin.
6.9.2023 7:00

Yritystyöpajoissa tehtiin 3D-tulostusta, virtuaalitodellisuutta ja automaatiojärjestelmiä tutuiksi

Insinööri (AMK) Jani Peltoniemi, DI Jani Sipola ja insinööri (AMK) Mika Turska työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
4.9.2023 9:11

Yrittäjyydestä hyvinvointia eläkkeellä - Tarinoita luovilta aloilta

YTM Jenny Janhunen työskentelee matkailualan lehtorina Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Blogin kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
1.9.2023 11:00

Mielen hyvinvointia luovan valokuvauksen työpajalta

Kirjoittajat: Sanna Viinonen, projektipäällikkö, lehtori, Osallisuus- ja toimintakyky -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu; Johanna Ponkala, kuvataiteilija-yrittäjä, Websie; Marjukka Rasa, projektityöntekijä, yliopettaja, Osallisuus- ja toimintakyky -osaamisryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu

Siirry blogiinBlogsBlogs
Edellinen 1 2 3 4 5 6 ... 75 76 77Seuraava
Pohjoisen tekijät - Lapin AMKin asiantuntijablogi

Julkaisija: Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi

Lisenssi: Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)

ISSN 2954-145X

Yhteydenotot: viestintäkoordinaattori Heli Lohi


 

Tutustu myös muihin Pohjoisen tekijät -sarjan julkaisuformaatteihin!