kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

Asian äärellä tuoreeltaan

Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi asti. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. Julkaisemme myös kumppaneidemme kanssa laadittuja yhteisartikkeleita. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset arvioi ennen niiden julkaisemista blogin toimituskunta.

Tervetuloa lukijaksi!

Uusimmat artikkelit
Piia Ailinpieti kasvokuvassa.
28.2.2023 7:00

Virtuaalimaailma tukemassa kunnossapidon oppijaa

Insinööri (YAMK) Piia Ailinpieti työskentelee asiantuntijana ja Kunnossapidon teollisen osaamisen koulutusmoduuli – KuTOMo -hankkeen projektipäällikkönä Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

Piia Ailinpietin kasvot.
7.2.2023 9:00

Teollisen kunnossapidon koulutuksen digitalisaatioloikka Lapin ammattikorkeakoulussa

Insinööri (YAMK) Piia Ailinpieti työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä ja toimii KuTOMo -hankkeen projektipäällikkönä.

Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
19.12.2022 10:00

Lapin elintarvikealan osaamisvajeen kartoitus

Agrologi (AMK) Hanna-Mari Romakkaniemi ja HTM Anna Suomalainen työskentelevät asiantuntijoina Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Johanna Aarinio-Keinäsen kasvokuva.
29.11.2022 12:00

Viisikko tien päällä – ASFT-hanketiimi yhteistyötoimintamallin jäljillä

Insinööri (AMK) Johanna Aarnio-Keinänen työskentelee asiantuntijana Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Suopajärvi Jussi.jpg
25.10.2022 11:00

Sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi testattiin uudenlaista jäänkaristinta

Jussi Suopajärvi, asiantuntija, Insinööri (AMK), Uudistuva Teollisuus, Lapin ammattikorkeakoulu.

Kirjoittajan kasvot.
31.8.2022 9:00

Vetytalous tulee väistämättä

Insinööri (AMK) Mika Turska työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
18.8.2022 8:00

Matchmaking-työpajat pk-yritysten ekosysteemiyhteistyön edistäjänä

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila työskentelee asiantuntijana Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Johanna Aarinio-Keinäsen kasvokuva.
9.6.2022 11:00

Ekoteollisuuspuistojen yhteistyöllä mahdollistetaan kiertotalouden onnistuminen

Insinööri (AMK) Johanna Aarnio-Keinänen työskentelee kiertotalouden asiantuntijana Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Pirita Salmen kasvot.
10.5.2022 7:00

Teollisuus 4.0 -teknologioiden avulla kohti tehokkaampaa liiketoimintaa

Insinööri (YAMK) Pirita Salmi työskentelee asiantuntijana Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Jani Peltoniemen kasvot.
5.5.2022 8:00

New Business -hankkeen yritysvierailut ja yritysten vierailut Lapin AMKilla

Insinööri (AMK) Jani Peltoniemi työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä.

Anne Saloniemen kasvot.
25.4.2022 9:00

Metsäalan innovaatiot opintomatkojen kohteena ROSEWOOD4.0-verkostossa

Metsätalousinsinööri (YAMK) Anne Saloniemi työskentelee asiantuntijana Tulevaisuuden biotalous-osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajien kasvokuvat.
11.4.2022 8:00

Yhteistyön toimivuus isojen ja pienten teollisuusyritysten välillä

Insinööri (AMK) Mika Turska ja DI Jani Sipola työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus- osaamisryhmässä.

Kirjoittajien kasvokuvat.
19.1.2022 11:00

Vihreän talouden hyvät käytänteet Lapissa

Henna Kukkonen (KM) ja Kalle Santala (metsätalousinsinööri, YAMK) työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Kirjoittajien kasvokuvat.
16.12.2021 8:00

Yritykset hyötyvät insinööriopiskelijoiden työelämälähtöisistä projekteista

Insinööri (YAMK) Katri Hendriksson työskentelee projektipäällikkönä ja Insinööri (YAMK) Raimo Vierelä projekti-insinöörinä Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
13.12.2021 8:00

Terästeollisuus vihreässä kehityksessä

DI Sara Kuure työskentelee asiantuntijana Uudistuvan teollisuuden -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajan kasvot.
1.12.2021 7:00

Teknologiariskit osana yritysten kehitystyötä

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila työskentelee projekti-insinöörinä Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajan kasvot.
25.11.2021 8:00

Liikkeenvahvistuskameran käyttö teollisuudessa ja sen vaikutus käyttövarmuuteen

DI Jani Sipola työskentelee projektipäällikkönä, insinööri (YAMK) Piia Ailinpieti projektipäällikkönä ja insinööri (AMK) Aslak Siimes tuntiopettajana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

Johanna Aarinio-Keinäsen kasvokuva.
13.10.2021 9:00

Kiertotaloudella askel hyvinvointiin

Lähihoitaja, kaivosmies ja rikastaja Johanna Aarnio-Keinänen opiskelee insinööriksi ja työskentelee projektisuunnittelijana Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajan kasvot.
8.10.2021 8:29

Digitalisaation tuomat muutokset ja hyödyt teollisuudessa

Insinööri (AMK) Mika Turska työskentelee projekti-insinöörinä Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus- osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
24.9.2021 10:00

Mitä teollisuus odottaa digitaalisten palvelujen tarjoajiltaan?

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila työskentelee projekti-insinöörinä Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajien kasvokuvat.
22.9.2021 11:00

Älypaja - uusi kehittämis- ja oppimisympäristö konetekniikan koulutus- ja TKI-toimintaan

DI Jukka Joutsenvaara ja DI Raimo Ruoppa työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

Piia Ailinpieti ja Jani Sipola kasvokuvissa rinnakkain.
15.12.2020 7:00

Mitä silmät ei näe, sen liikkeenvahvistusteknologia huomaa

Insinööri (AMK) Piia Ailinpieti työskentelee projekti-insinöörinä ja DI Jani Sipola projektipäällikkönä Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

Leena Parkkila kasvokuvassa.
8.12.2020 8:00

Suurteollisuuden digitalisaation avainalueet ja mahdollisuudet pk- ja mikroyrityksille

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila toimii projekti-insinöörinä Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Raimo Ruoppa kasvokuvassa.
1.12.2020 9:00

Raskaansarjan terästutkimusta

DI Raimo Ruoppa työskentelee erityisasiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

Hendriksson Paloniemi Tapaninen.jpg
18.8.2020 8:00

Teollisuusmatkailusta uutta kehitystä Meri-Lapin alueelle

Kirjoittajat: Insinööri YAMK, projektipäällikkö Katri Hendriksson Uudistuva teollisuus -osaamisryhmästä sekä YTM, lehtori Petra Paloniemi ja restonomi YAMK, projektipäällikkö Mirva Tapaninen Vastuulliset palvelut -osaamisryhmästä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Ruoppa Vierelä Rautio.jpg
17.12.2019 8:00

Uusia menetelmiä terästen tutkimukseen

DI Raimo Ruoppa, Ins. (AMK) Raimo Vierelä ja Ins. (AMK) Päivi Rautio työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä.

Parkkila Leena.jpg
20.3.2018 7:00

Suurteollisuus kehittyneiden palveluiden käyttäjänä

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila toimii projekti-insinöörinä Käynnissäpidon tutkimusryhmässä Lapin ammattikorkeakoulun Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla.

Siirry blogiinBlogsBlogs
Edellinen 1 2 3 ... 78 79 80Seuraava
Pohjoisen tekijät - Lapin AMKin asiantuntijablogi

Julkaisija: Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi

Lisenssi: Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)

ISSN 2954-145X

Yhteydenotot: viestintäkoordinaattori Heli Lohi


 

Tutustu myös muihin Pohjoisen tekijät -sarjan julkaisuformaatteihin!