kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

Asian äärellä tuoreeltaan

Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi asti. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. Julkaisemme myös kumppaneidemme kanssa laadittuja yhteisartikkeleita. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset arvioi ennen niiden julkaisemista blogin toimituskunta.

Tervetuloa lukijaksi!

Uusimmat artikkelit
Könni Pirjo.jpg
25.9.2018 8:00

Onko osallistavaan opetukseen menijöitä? Elämysmatkalla LOVO-junassa

KM Pirjo Könni työskentelee lehtorina Lapin ammattikorkeakoulussa Kaupan ja kulttuurin osaamisalalla

Helena Kangastie 1 net.jpg
18.9.2018 7:00

Hyvien käytäntöjen leviäminen on kasautuvaa viisautta

TtM Helena Kangastie on Lapin ammattikorkeakoulun opetuspäällikkö.

4.9.2018 7:00

Teknologia poistaa välimatkan kuntoutuksessa

Essi Karhu, palvelupäällikkö, SOVEA Oy; Saimi Vilmi, palvelupäällikkö, SOVEA Oy; Sari Arolaakso, lehtori ja hanketyöntekijä, Lapin AMK; Janne Hirvonen, hankekoordinaattori ja projektipäällikkö, Lapin AMK

Heli Lohi
28.8.2018 8:00

Logo otsassa

KM Heli Lohi on Lapin ammattikorkeakoulun viestintäkoordinaattori.

Siirry blogiinBlogsBlogs
Edellinen 1 2 3 ... 71 72 73 74 75 76 77 78Seuraava
Pohjoisen tekijät - Lapin AMKin asiantuntijablogi

Julkaisija: Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi

Lisenssi: Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)

ISSN 2954-145X

Yhteydenotot: viestintäkoordinaattori Heli Lohi


 

Tutustu myös muihin Pohjoisen tekijät -sarjan julkaisuformaatteihin!