kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

Asian äärellä tuoreeltaan

Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi asti. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. Julkaisemme myös kumppaneidemme kanssa laadittuja yhteisartikkeleita. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset arvioi ennen niiden julkaisemista blogin toimituskunta.

Tervetuloa lukijaksi!

Uusimmat artikkelit
Kirjoittajan kasvot.
22.5.2023 8:00

Tekoälyllä tehoja yrityksen markkinointiin

YTM ja väitöskirjatutkija Kati Koivunen työskentelee lehtorina Vastuullisten palveluiden -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
10.5.2023 8:00

Älyttömien - ja ennen kaikkea älykkäiden - mahdollisuuksien pohjoinen

YTT, KTM Hannele Keränen ja FM Hannu Kähkölä työskentelevät Lapin ammattikorkeakoulussa osaamisaluejohtajina.

Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
9.2.2023 8:00

Biolabrassa kehitetään luonnontuotealaa uusin eväin

MTI Juho Haveri-Heikkilä työskentelee asiantuntijana, FM Petri Muje erikoisasiantuntijana ja MTI Aki Ranta asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
27.1.2023 9:00

Tiedolla johtamista tukevat aineistot ja osaaminen ovat kysyttyjä matkailualueilla

YTM Pasi Satokangas ja restonomi (YAMK) Mirva Tapaninen työskentelevät asiantuntijoina ja MSc Kristian Sievers tuntiopettajana Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
15.12.2022 9:00

Johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä matkailu- ja palvelualla Lapissa

Heidi Kaihua (restonomi YAMK) ja Mari Vähäkuopus (KTM) työskentelevät lehtoreina Vastuulliset palvelut osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa. He toimivat myös asiantuntijoina Vastuullisen muutoksenhallinnan osaamisen ja taitojen vahvistaminen -hankkeessa.

Kirjoittajan kasvot.
18.8.2022 8:00

Matchmaking-työpajat pk-yritysten ekosysteemiyhteistyön edistäjänä

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila työskentelee asiantuntijana Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Tuuli Tikkasen kasvot.
13.6.2022 15:00

Jatkuva oppiminen kuuluu kaikille

Tradenomi YAMK Tuuli Tikkanen työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
14.4.2022 7:00

LED-verkosto tukemaan lappilaista koulutusvientiä

YTK Suvi Lehojärvi ja TaM Elisa Hartikainen työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä. KTM Kimmo Tuunala on Finncredible Oy:n toimitusjohtaja ja perustajajäsen.

Kirjoittajien kasvokuvat.
11.4.2022 8:00

Yhteistyön toimivuus isojen ja pienten teollisuusyritysten välillä

Insinööri (AMK) Mika Turska ja DI Jani Sipola työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus- osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
3.2.2022 7:00

Lainsäädäntö kiertotalouden ja resurssiviisauden edistäjänä – Missä mennään?

DI Henri Saarela työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä kiertotalouteen liittyvissä hankkeissa.

Kirjoittajien kasvokuvat.
19.1.2022 11:00

Vihreän talouden hyvät käytänteet Lapissa

Henna Kukkonen (KM) ja Kalle Santala (metsätalousinsinööri, YAMK) työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
1.12.2021 7:00

Teknologiariskit osana yritysten kehitystyötä

Insinööri (YAMK) Leena Parkkila työskentelee projekti-insinöörinä Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajan kasvot.
29.11.2021 8:00

Maaseudulla on merkitystä myös tulevaisuudessa

OTM, HTM, MMM Tia Lämsä työskentelee lehtorina Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
22.11.2021 9:00

Alkutuotannon turvaaminen pohjoisissa olosuhteissa

Agrologi (AMK) Hanna-Mari Romakkaniemi työskentele projektisuunnittelijana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Kirjoittajan kasvot.
8.11.2021 8:00

Elämysteknologia parantaa pienyritysten saavutettavuutta

Restonomi (YAMK) Pia Peltoperä työskentelee projektisuunnittelijana Elämysteknologiaa matkailuun -hankkeessa Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

The writers' faces.
4.11.2021 14:00

Empowering women entrepreneurs in sparsely populated Northern communities

Authors: Anne Saloniemi, Bachelor of Natural Resources, project manager & Reeta Sipola, Master of Natural Resources, project manager | Lapland University of Applied Sciences, Future Bioeconomy Expertise group

Kirjoittajan kasvot.
5.10.2021 8:00

Lähituotteesta paikallisen kaupan vetovoimatekijäksi

DI Anni Hamari työskentelee projekti-insinöörinä Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä ja agrologi (AMK) Hanna-Mari Romakkaniemi projektisuunnittelijana Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajan kasvot.
28.9.2021 7:00

Kansainvälisen matkailun trendit koronakriisin jälkeen

Restonomi (AMK) Anni Kauppila työskentelee projektityöntekijänä Kemijärven matkailun kehittäminen ja uudistaminen –hankkeessa Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Kirjoittajien kasvokuvat.
15.9.2021 7:00

Resurssiviisastelua SERI-hankkeessa

Insinööri (YAMK) Katri Hendriksson työskentelee projektipäällikkönä Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä ja insinööri (AMK) Heini Tuuliainen projekti-insinöörinä Älykäs rakennettu ympäristö -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Martti Ainosen kasvokuva.
3.8.2021 7:00

Osuuskuntamallilla uutta ajattelua ja liiketoimintaa

YTM Martti Ainonen työskentelee sosiaalialan lehtorina ja hankeasiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Osallisuus ja toimintakyky -osaamisryhmässä

Tia Lämsän kasvokuva.
24.11.2020 8:00

Potkua maaseutuyrittäjyyteen Pohjanmaan malliin

OTM, HTM, MMM Tia Lämsä työskentelee lehtorina Lapin ammattikorkeakoulun Vastuullisten palvelujen osaamisryhmässä ja asiantuntijana Rural Future -hankkeessa.

Lehojärvi Suvi neliö.jpg
6.10.2020 8:00

Yhteistyöstä nostetta lappilaiseen koulutusvientiin

YTK Suvi Lehojärvi toimii projektisuunnittelijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut-osaamisryhmässä.

Jussila Tryyki Puolakka.jpg
4.8.2020 10:00

Opintoja osuuskunnan jäsenenä

TaM Marjo Jussila on Cooperative Campus -hankkeen projektipäällikkö Lapin ammattikorkeakoulussa. Anne Tryyki on Tekevä Lappia osuuskunnan toiminnanjohtaja ja Salme Puolakka työskentelee Kemin osaajien osuuskunnan toimitusjohtajana.

Saloniemi ja Sipola.jpg
26.6.2020 8:00

Vertaismentoroinnista uutta potkua naisyrittäjyyteen

Metsätalousinsinööri (AMK) Anne Saloniemi työskentelee projektisuunnittelijana ja agrologi (YAMK) Reeta Sipola projektipäällikkönä Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Tia Lämsän kasvokuva.
2.6.2020 8:00

Riskit osana yritystoimintaa

OTM, HTM, MMM Tia Lämsä työskentelee lehtorina Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Tammia Kemi Hannola.jpg
26.5.2020 8:00

Urheiluliiketoimintaa vahvistamaan – Sport Business Lapland -toiminta käynnistyy

Osaamispäällikkö, HTM Tarja Tammia, projektipäällikkö, tradenomi (AMK) Jenni Kemi ja yliopettaja, TtL Heikki Hannola työskentelevät Lapin ammattikorkeakoulussa Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Lindholm Tuomo mv neliö.jpg
25.2.2020 8:00

Ihmiset tekevät liiketoiminnan digitalisoinnin päätökset

MBA Tuomo Lindholm työskentelee lehtorina Digitaalisten ratkaisujen osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Krastina Anzelika neliö.jpg
4.2.2020 8:00

Arctic learning in the context of international business studies

Anzelika Krastina, MEd., Senior Lecturer, International coordinator, School of Northern Well-beeing and Services, Lapland University of Applied Sciences

Sipola_Reeta.jpg
3.9.2019 8:00

Naisyrittäjien kansainvälinen verkosto laajenee

Agrologi (YAMK) Reeta Sipola toimii projektipäällikkönä Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Mirva Juntti
18.12.2018 7:00

Konsumerismin vihreä vallankumous

KTM Mirva Juntti on Lapin ammattikorkeakoulun palvelupäällikkö.

Siirry blogiinBlogsBlogs
Edellinen 1 2 3 ... 78 79 80Seuraava
Pohjoisen tekijät - Lapin AMKin asiantuntijablogi

Julkaisija: Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi

Lisenssi: Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)

ISSN 2954-145X

Yhteydenotot: viestintäkoordinaattori Heli Lohi


 

Tutustu myös muihin Pohjoisen tekijät -sarjan julkaisuformaatteihin!