kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

Asian äärellä tuoreeltaan

Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi asti. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. Julkaisemme myös kumppaneidemme kanssa laadittuja yhteisartikkeleita. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset arvioi ennen niiden julkaisemista blogin toimituskunta.

Tervetuloa lukijaksi!

Uusimmat artikkelit
The faces of the authors.
4.1.2024 9:00

Matkailu- ja palvelualalla vahvistetaan pitovoimaa vastuullisesti

KTM Mari Angeria työskentelee lehtorina ja KTM Jenni Kemi asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Nelly Korteniemen kasvot.
2.1.2024 11:00

Vastuullisuus vs. kestävyys

Nelly Korteniemi (TaM) toimii liiketalouden opettajana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä. Hän on mukana asiantuntijana Kestävyysraportoinnin tilannekartoitus Lapin alueen pien- ja mikroryrityksissä -hankkeessa.

Jani Peltoniemen kasvot.
21.12.2023 8:00

Messu- ja yritysvierailut: Tuoretta tietoa ja arvokasta yhteistyötä

Insinööri (AMK) Jani Peltoniemi työskentelee asiantuntijana Uudistuvan teollisuuden osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa

The faces of the authors.
19.12.2023 9:00

Työn merkityksellisyys on ihmismielen polttoainetta

KTM Mari Angeria työskentelee lehtorina ja KTM Jenni Kemi asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Siirry blogiinBlogsBlogs
Edellinen 1 2 3 4 ... 76 77 78Seuraava
Pohjoisen tekijät - Lapin AMKin asiantuntijablogi

Julkaisija: Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Jokiväylä 11, 96300 Rovaniemi

Lisenssi: Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)

ISSN 2954-145X

Yhteydenotot: viestintäkoordinaattori Heli Lohi


 

Tutustu myös muihin Pohjoisen tekijät -sarjan julkaisuformaatteihin!